Minun heikkouteni on aina ollut se, että yritän loputtomiin ymmärtää ihmisiä, ja se on vienyt välillä itseltä tosi paljon voimia. Vasta viime vuosina olen alkanut pääsemään tästä eroon. Samaan hengenvetoon olen loputtomiin yrittänyt ymmärtää itseäni.
Jos itsemyötätunto muuttuu tavaksi olla kohtaamatta totuutta tai muutoksen tarvetta, se ei ole enää aitoa myötätuntoa. Näiden asioiden ero on hiuksen hieno, eikä se ole ollut aina itsellenikään selkeä. Ehkä tässäkin olen kehittynyt. Toki ihmiset kokevat asiat eri lailla, eikä mitään voi yleistää.
Omien äärirajojen kokeilemista
Voin myöntää, että aikaa ennen äitiyttä saatoin välillä koitella omaa jaksamista äärirajoille. Tein töitä liikaa, enkä kuunnellut itseäni. En osannut myöskään vetää omia rajojani, enkä sanoa ei asioille. Vaikka jokin asia ei tuntunut hyvältä, selitin sen lopulta itselleni hyväksi. Vaikka rakastan urheilun tuomaa hyvää oloa, en priorisoinut sitä tarpeeksi korkealle. Vaikka olin välillä kuoleman väsynyt, suoritin kalenteria.
Kirjoitin aikaisemmassa blogissani: ”Itselleni äitiys on tuonut esiin sellaisia puolia, joita olisin ehkä halunnut ja tarvinnut jo aiemminkin: herkkyyttä, kykyä vetää omia rajoja ja priorisoida omaa ajankäyttöään. Sanoa ei asioille, jotka eivät tunnu hyvältä ja vastavuoroisesti antaa aikaa sellaisille asioille, joilla on oikeasti merkitystä.”
Ei ole oikein, että esimerkiksi uupumuksen keskellä vakuuttelee itselleen: ”Kaikki on hyvin”, vaikka todellisuudessa se on kaukana siitä. Joillain saattaa stressitasot huidella niin korkealla, ettei enää nauti arjesta, toisella on energiatasot niin matalalla, ettei jaksa olla läsnä ympärillä oleville ihmisille. Kolmas taas purkaa omaa huonoa oloaan muihin.
Toki on luonnollista, ettei helposti näissä tilanteissa näe asioiden ulkopuolelle ja näitä huonojakin asioita alkaa sietää. Ehkä tuo tapa toimia ja oman olon sietäminen ovat itselle niin pinttyneitä käytösmalleja, ettei osaa poiketa niistä. Varsinkin jos on tottunut selviämään, saattaa kokea, ettei ole oikeutettu ajattelemaan näin. Joskus myös avun pyytäminen on vaikeaa.
”Mun täytyy levätä”
”Asiat eivät voi jatkua näin”
”En jaksa enää selvitä yksin”
”Voitko auttaa?”
Muutoksen vaatiminen ei ole turhaa valittamista tai olemista ”vaikea”. Joskus muutos on vaan tarpeen tehdä.
