Oma jaksaminen on itselläni täysin kytköksissä siihen, kuinka olen nukkunut yöni. Vaikka lapseni on nukkunut aina hyvin, välillä herään öisin ja valvon pitkänkin aikaa ilman varsinaista syytä. Kun univelkaa alkaa tulla liikaa, alan myös tuijottamaan liikaa kalenteria. Katson ja laskeskelen mielessäni, koska voin ladata akut täyteen. Tuossa olotilassa myös usein elän liikaa ns. autopilotti-ohjelmalla. Teen ja hoidan. Itselleni tuo olotila ei ole työnteon kannalta vaarallista, sillä tuolloin rutiinit pelastavat ja olen tehokas töiden suhteen tuolloinkin – luova puoli ainoastaan on silloin kortilla.
Olen vitsillä joskus kuullut, että tuo oma väsyneempi tila on muiden normaali energiataso. Niin tai näin, tuskin kukaan jaksaa vaillinaista olotilaa, oli normaali energiataso mikä tahansa. Rakastan tehdä, luoda ja kehittää asioita, ja se on aina ollut vahvuuteni, mutta vihaan, jos alan suorittamaan asioita.
Minua tuli sattumalta vastaan eräs ajatus Jari Sarasvuon selostamana. Siinä oli mielestäni hiukan tuota samaa ajatusta päivien läpiviennistä, jos olet mennyt autopilotille. Sarasvuo kertoi:
“Haluaisitko kokea lyhyen elämän?
Kolme yksinkertaista neuvoa: treenaa päivittäin, syö terveellisesti ja elä vakaasti. Toki se antaa enemmän elon päiviä, mutta psykologinen kokemus elämän mitasta surkastuu, jos elämästä tekee monotonista. Jos sulla on oikein tiukat rutiinit, oot oikein säntillinen ja asiat toistuvat samanlaisina, meidän mieli toimii niin, että me alamme kokea, että elämä lipuu kiihtyvällä vauhdilla syöksyen ohi, kunnes tulee täyspysähdys vanhuudessa. Ja sitten onkin jo tyhjyys, kuolema.
Miten sitä kokemusta elämästä voisi pidentää? No ensimmäinen ajatus on tämä: Jos et ole enää matkalla mihinkään ja menneisyys on paljon kirkkaampi ja loistavampi kuin sun näkymä tulevaisuudesta, sitten olet jo lähellä loppua. Sä olet mennyt jo siihen moodiin, missä maanantait vaihtuvat tiistaiksi, tiistait keskiviikoksi ja kalenterirulla pyörii kiihtyvällä tahdilla. Kokemus elämän syvyydestä syntyy suhteesta, tarkottaen sitä, että on matkalla jonnekin. Elämä lyhenee, jos asiat muuttuvat liian rutiineiksi. Ja sitten kääntäen entä, jos haluaisit, että kokemus elämästä pitenisi? Altistu uusille asioille, uusille tilanteille ja uusille ihmisille.”
En tarkoita, että rutiinit olisivat pahasta. Itselleni ne ovat ainakin selkeä pelastus ja niiden avulla aivokapasiteettikaan ei ylikuumene. Pyörää ei tarvitse muutenkaan keksiä uudelleen kokoa ajan, kun arki menee omalla painollaan jo hyväksi todettujen tapojen mukaisesti. Mutta tuo matkalla jonnekin voi tarkoittaa esimerkiksi konkreettisten suunnitelmien lisäksi asioita, jotka rikkovat normaaleja arjen rutiineja. Eniten se on kuitenkin omaa optimistista elämänasennetta ja läsnäoloa. Päivistä ei varmastikaan myöskään nauti, jos ne suorittaa autopilotilla läpi.
”Älä droppaa mun tunnelmaa”
Elämänasenne vaikuttaa merkittävästi tuohon, miten kokee elämisen. Tiedättekö ne ihmiset, jotka hötkyilevät etukäteen asioista? ”Ei me kuitenkaan ehditä”, totesi eräs henkilö, kun olimme kävelemässä liikennevaloihin kohti vihreää valoa.
Toinen kielteisyyttä kylvävä ihminen on ankeuttaja. Jos sanon: ”Voi onpa kiva auringonpaiste.” Hän vastaa: ”No mutta huomenna sitten sataa.” Välillä tuntuu, että ankeuttajien toteamukset ovat stand upia parhaimmillaan – vahinko vain etteivät he itse näe mitään hauskaa älyttömimmissäkään katastrofiskenaarioissaan.
Itse olen ainakin huomannut, että kielteisyys kaventaa ihmisillä ajattelua ja vie heiltä mahdollisuuksia kaikilla elämän osa-alueilla. Nuorempana yhdessä aikaisemmassa työpaikassani oli ankeuttaja, joka negisteli aamusta iltaan. Kun kerroin lounastunnilla meneväni Finlandia-hiihtoon, hän luetteli litanian, mitkä asiat tulevat pilaamaan hiihtokokemukseni. Huomasin, että aloin jollain tasolla karttaa häntä, sillä hän vei toteamuksillaan ilon kaikilta muiltakin. Toisessa työpaikassa oli myös ankeuttaja. Jokainen törmääminen käytävällä sai aikaan sen, osa sen päiväisestä hyvästä mielestä jäi käytävälle. Lopulta, kun päässäni alkoi soida Paula Vesalan Älä droppaa mun tunnelmaa -laulu, tajusin kiertää hänet kauempaa.
Usein sanotaankin, että pessimisti ei pety – no eipä tapahdu paljon muutakaan mukavaa hänen elämässään, sillä hän vaeltaa jo valmiiksi pohjamudissa. Eihän mikään yltiöoptimisti tarvitse ollakaan, mutta ei toista tarvitse latistaa. Senkun pitää itsellään omat pohjamutansa.
