Minulla on usein Suomipop-radiokanava aamuisin päällä, kun joko teen pikajumpan tai kun syön aamupalaa meilien vastailun lomassa. Kun juontajille tuli puheeksi nuoruuden menneet kesätyöt, aloin itsekin miettiä omia kokemuksiani ja mitä niistä on jäänyt käteen.
Puolisoni vanhimmat lapset ovat 19- ja 18 -vuotiaita, ja luonnollisesti puhe kääntyy myös heidän suhteen välillä kesä- ja muihin töihin, joita voisi koulun ohessa tehdä.
Mistä duunia?
Useimmilla nuorilla ei ole vielä paljoa työkokemusta, mutta sanotaan, että innostus kompensoi. Tämä näkemys ja asenne voi parhaimmillaan auttaa organisaatioita kasvamaan ja kehittymään.
Itse henkilökohtaisesti muistan, että kesätöiden ja yleensäkin ensimmäisten kunnon töiden saaminen oli todella kiven alla. Tuntui, että siinä ei pelkkä innostus eikä kova työkään duunin eteen välillä riittänyt. Muistan, miten kerran murehdin isosiskolleni CV:ni lyhyyttä, johon hän totesi: ”Älä siitä huolehdi tässä vaiheessa. Kirjoitat vain kaikki työt, joita olet tehnyt. Jokaisesta olet oppinut jotain. Esimerkiksi lihaleikkaajana toiminut on varmasti kehittynyt huolellisuudessa ja tarkkuudessa.”
Kesätyö ei aina ole inspiroivaa, mutta yksinkertainen tai monotoninenkin työ opettaa tärkeitä elämäntaitoja, joita varmasti voi hyödyntää myöhemminkin.
Oli siis sanomattakin selvää, etten ollut kovin nirso töiden eteen, jos niitä sattui eteeni tulemaan. Yläasteikäisenä hain kunnalta lasten kesäleirin urheiluohjaajan paikkaa. Tuo työjakso kesti muistaakseni 4-5 päivää ja olin innolla ottamassa paikkaa vastaa kunnan järjestämältä leiriltä. Asiat eivät kuitenkaan menneet, kuin Strömsössä, sillä oma lentopalloturnaukseni olikin täsmälleen samaan aikaan kesäleirin kanssa. Jouduin siis perua työn ja kysyin, olisiko muuta tarjolla. Loppuen lopuksi siivosin kunnantaloa kaksi viikkoa.
Lukioaikana olin kesän ja myöhemmin vielä koulun ohella pakkaamassa kattokiinnikkeitä. Vaikka en edelleenkään tiedä, mihin konkreettisesti noita kiinnikkeitä käytetään, opin ajamaan trukkia ja nautin palkkapäivistä. Asuin tuolloin jo yksin, ja voi pojat, miten palkan saaminen tuntuikaan hyvältä. Tuolloin jos koskaan opin oikeasti budjetoimaan ja säästämään.
Pyörähdys ravintola-alalla
Lukion jälkeen, kun asuin Turussa, tein paljon ravintola-alan töitä samaan aikaan, kun luin avoimessa yliopistossa viestinnän opintoja. Jäin hakemiini yliopistoihin moneen otteeseen varasijalle, joten aina piti tehdä uusia suunnitelmia normi arjen pyörittämiseen.
Alun perin päädyin baarimikoksi, kun menin sanomaan eräälle baarimikolle tilatessani: ”Yksi siideri ja sinun puhelinnumero”. Puhelinnumeroa ei tullut, mutta sain tekstiviestin seuraavana päivänä: ”Tuletko meille töihin?” Baarimikko oli ottanut puhelinnumeroni täyttämästäni kanta-asiakashakemuksesta.
Ravintola-alan baarimikko- ja tarjoilijantyöt olivat tuossa elämänvaiheessa helppoja, ja niiden lisäksi tein paljon myös erilaisia promokeikkoja. Eräs keikka veikin minut Raumanmeren juhannukseen pokeriteltan juontajaksi. Keikka sinällään oli hauska, sillä kyllähän tuollainen työ aina 20-vuotiaalle maistui. Viikonlopussa oli vain muistaakseni todella monta muuttuvaa tekijää ja yksi niistä oli se, että pokeriturnauksen kortinjakaja alkoi olla liian kännissä, joten minut laitettiin hänen tilalle jakamaan. (Huom. en ollut ikinä ennen tuota pelannut pokeria)
Ravintola-alalla oppi kyllä laittamaan jalkaa toisen eteen. Normaali ilta töissä oli aina työntäyteinen. Muistankin, miten paljon Gran Kanarian pomoni arvosti aikaisempaa kilpaurheilutaustaani – hänen mukaansa urheilijoilta löytyy aina extra vaihde kiiretilanteissa sekä pää, joka pysyy paineen allakin kasassa.
Kaikesta oppii!
Mitä useammassa työhaastattelussa kävi, sitä paremmin onnistui tuomaan esiin parhaat puolet ja sanoittamaan omaa osaamista.
Jos on vastuullinen ja hoitaa hommansa kunnialla, siitä voi aina poikia jotain muutakin. Vaikka ei aina siltä tuntuisi, vie jokainen poimittu mansikka aina eteenpäin.
