Blogikirjoitus myös kuunneltavissa
Rakastin pienenä kaikenlaisia satuja ja tarinoita, ja kiva myös huomata, että Sohvikin pitää kovasti tarinoinnista. Silmiini osui viime viikonloppuna kansainvälinen World Storytelling Day, ja tämä sai minut miettimään omia lapsuuden satukokemuksia sekä lukemista yleensä.
Oikeudenmukaisuus jäi saduista mieleen
Omassa lapsuudessani satujen opetukset ja viisaukset olivat mieleen. Jollain tapaa nämä klassiset vaikeuksien kautta voittoon -tarinat purivat jo silloin. Minulla oli monia suosikkeja, joista tunnetuimmat ovat ehkä Ruma ankanpoikanen ja Tuhkimo.
Tuhkimo on suosittu kansansatu epäoikeudenmukaisuudesta. Varhaisin versio on kuulemma peräisin Kiinasta noin 860-luvulta. Ruma ankanpoikanen on H. C. Andersenin kirjoittama satu vuodelta 1844. Sadun opetus on ajaton ja sopii kaikille: ulkokuoren ei saa antaa hämätä.
Opin rakastamaan jopa historiaa lukiossa, sillä opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, kymppejä alkoi tippua kokeista.
Juttelin myös ystävieni sekä siskojeni kanssa heidän suosikki saduistaan, ja sain vinopinon lemppareita. Näitä olivat mm. Pupu Tupuna, Ronja Ryövärintytär, Pekka Töpöhäntä, Fedja-setä, kissa ja koira.
Sadut ovat hyväksi!
Nykyään saduilla nähdään olevan paljon hyötyjä etenkin lasten kehitykselle. Satujen avulla lapsi voi oppia käsittelemään konflikteja, vaaratilanteita tai negatiivisia tunteita. Sadut myös edistävät lapsen kielellistä kehitystä. Olen ehdottomasti tämän kannalla myös, mutta mukavinta on kuitenkin huomata Sohvin hakeutuvan itse kirjojen pariin (aina kun hömpötyksiltään ehtii).
Katselin ihan mielenkiinnosta lastenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttusen suosituslista kirjoista, jotka vanhempien olisi hyvä lukea lapsilleen. Palaan varmaan tähän listaan, kun siirrymme Sohvin kanssa enemmän pidempien satukirjojen maailmaan. Lue lapselle -sivusto on myös kerännyt omia vinkkejään.
Napakkaa tarinaa taaperolle
”Luemmekin” Sohville paljon kirjoja päivän mittaan. Vielä toki kirjat vain jutellaan läpi ja lauseita lyhennellään. Enemmän minusta tuntuu, että kirjojen kuvien avulla käymme kulunutta päivää tai viikkoa läpi. Jos vastaan on tullut jokin eläin, esimerkiksi pupu puutarhassa, tämä kyllä otetaan lukiessa puheeksi.
Osa kirjoista on olohuoneessa, ja niitä katsellaan silloin tällöin, kun juoksultaan ehtii, osa taas kirjoista on yläkerrassa. Huomaan myös, että iltasella ennen nukkumaan menoa katsellaan ja luetaan tiettyjä kirjoja.
Tässä ajassa on myös aika selkeästi huomannut sen, että myös todella huonoja kirjoja on olemassa lapsille. Usein ostaessani selaankin kirjaa pikaisesti, ja mietin ensinnäkin, kuinka pitkäikäinen se on. Monessa kirjassa on myös ihailtavan paljon yksityiskohtia, joista riittää juteltavaa. Vaikka varsinaista tarinaa ei lukisikaan, noista yksityiskohdista voi kehittää oman tarinansa. Kolikon kääntöpuoli on kirjat, joissa edes kuvat eivät pelasta löyhää tarinaa.
Tokihan osa kirjoista on tarkoitettukin selkeästi isommille ja osa taas ihan vauvoille, mutta olen onnistunut löytämään paljon kirjoja, jotka kulkevat mukana useammankin vuoden. Näissä esimerkiksi ensin ihan vauvana kirjan värimaailma vetosi, sen jälkeen harjoittelimme kirjan avulla ymmärtämistä, ja nyt kirja on mukana sanojen opettelussa. Kuvaa osoittamalla Sohvi käy läpi sanavarastoaan sekä oppii uusia sanoja.
Sohvin tämänhetkiset suosikit
Olen kerännyt muutamia Sohvin tämänhetkisiä (1v 8kk) suosikkeja. En väitä, että nämä ovat taaperon elämään välttämättömiä, eikä makuasioista myöskään voi kiistellä. Tuon ne siksi esille, sillä huomaan Sohvin saavan niistä suurta iloa – monia kirjoja nimittäin jää myös hyllyyn, sillä ne eivät vain jaksa kiinnostaa.
Ensimmäinen leikkikirjani on ollut vakiokirjana jo kohta vuoden. Sohvi sai sen 1-vuotislahjaksi tädiltään. Vaikka kirjassa on merkintä 2+, se on klassinen esimerkki kirjasta, joka muuntuu lapsen kasvaessa. Ensiksi Sohvi harjoitteli ymmärtämään sen avulla, nyt hän yrittää sanoa katselemiaan asioita. Kirja on värikäs ja siinä riittää juteltavaa, vaikka jokaisella aukeamalla olevaa riimilorua ei lukisikaan.
Maatilakirja on edelleen suosiossa. Meillä on itseasiassa montakin eläinkirjaa. Osassa eläimet on piirrettyjä, osassa oikeita kuvia – kaikki uppoaa.
Valokuvakirjat ovat olleet korona-ajan pelastus. Niiden avulla sukulaiset ovat pysyneet Sohvin muistissa. Valokuvakirjoja katsellaan usein ja samalla keskustellaan. Sohvi tarkkailee usein esimerkiksi, minkä värisiä pipoja hänen serkuillaan tai tädeillään on.
Muumilaakson väki on hauska aktivoiva kirja. Sohvi pitää muumeista, joten hahmojen puuhista riittää juteltavaa. Kirjassa on paksut värikkäät sivut ja mukana muumi-hahmoja, joita voi asettaa omille paikoilleen jokaisella aukeamalla.
Pipsa Possu – paras päivä ikinä on toinen aktivoiva kirja päiväpuuhiin. Kirjassa ei ole varsinaista tarinaa, mutta sen avulla voi rakentaa tarinan Pipsalle ja hänen ystävilleen. Kirjan mukana on magneetteja, jotka tarttuvat kirjaan. Samalla kun Sohvi asettelee niitä puistoon, ruokalaan tai Pipsan huoneeseen, juttelemme heidän tekemisistään.
Sohvin uusin suosikki on vasta pari päivää vanha, mutta lisään sen tänne listaan, sillä näen siinä potentiaalia. Mummu lähetti Emppu ja kiva päiväkotipäivä -kirjan Sohville postissa, ja Sohvi tykkää siitä tosi paljon! Siinä on myös kivoja ääniä ja hyvä laulu, jota Sohvi tanssii.
Sam Taplinilla on mielestäni ihania äänikirjoja. Sohvin suosikkeja on Laulava Puutarha ja Neljä vuodenaikaa. Niissä on kivoja värikkäitä kuvia ja paksut sivut, joita taaperon on helppo selailla. Nappeja painamalla kuuluu erilaisia ääniä.
Jomppa Vompatti on tällä hetkellä ehkä tarinanomaisin kirja Sohvilla. Luen sitä usein hänelle iltasaduksi. Tekstit ovat lyhyitä ja Jompan puuhailut samaistuttavia.
Soiva laulukirja on Sohvin vanhin kirja. Hän sai sen jo 6 kuukautisena, ja on ollut siitä asti käytössä, sillä laulamme paljon Sohville – ja nykyään laulamme myös hänen kanssaan. Tässä kirjassa on laulujen nuotit ja sanat sekä nappia painamalla tulee musiikkia.
