Vanhemmuus ja lyttäämiskulttuuri

Hassua, miten tässä kohta kuuden äitiysvuoden aikana olen huomannut, kuinka erilaista vanhemmuutta on olemassa. Sehän on ihan luonnollistakin, että kasvatustyylejä on laidasta laitaan – olemmehan me ihmisetkin erilaisia ja tulemme eri lähtökohdista. Mutta yllätys lähinnä itselleni on ollut, kuinka suuri tuo ero on toisesta päästä on toiseen ääripäähän.

Vaikka ero on laaja, ei ole silti olemassa oikeaa eikä väärää. Kukin kasvattaa omalla parhaaksi katsomalla tavallaan. Vaikka tuon luulisi olevan itsestään selvää, kaikki eivät kuitenkaan ajattele näin. Jos esimerkiksi keskusteluissa tulee esiin vastakkaiset asetelmat, jotkut vanhemmat käyttävät koomisen paljon energiaa toisen vanhemman käännyttämiseen, sen sijaan, että voisivat vaan todeta asiaan: ”Ymmärrän kantasi.” Kaikkien mielipiteet ovat arvokkaita. Jokin syyhän tuohonkin mielipiteeseen täytyy olla, ja se voi olla täysin johdannainen sen ihmisen omaan lapsuuteen. Toisen mielipiteitä ei kuulu lytätä, vaikka ei niitä aina allekirjoittaisikaan täysin.

Perheiden valinnat

Toisen perheen valintoihin liittyy myös välillä lyttäämiskulttuuria. Keskustelimme hyvän ystäväni kanssa aiheesta, ja siitä miten outoja kommentteja välillä nousee esiin. Heillä oli tullut erään perheen kanssa puheeksi talvi ja laskettelureissut. Tähän ystäväni oli sivulauseessa maininnut, että hänen puoliso on opettanut kaikki kolme lasta laskettelemaan. Perheen äiti oli tähän todennut tietämättä mitään ystäväni puolison laskettelutaidoista tai tekniikkatietämyksestä: ”Meidän lapset ainakin käy laskettelukoulun, kun me halutaan, että he oppivat sitten sen tekniikankin.”

Jotenkin haluan aina näissä tilanteissa ajatella, että: ”Ei hän varmaan pahaa tarkoittanut”, mutta siltihän tuo oli aika mauton kommentti. Sitähän sanotaan: “Mikään ei ole helpompaa kuin arvostella toisten tekemisiä.” Vaikka useinhan näiden tällaisten kommenttien taustalla saattaa olla vain oma riittämättömyyden tunne, tuonlaisia kommentteja ei silti mielestäni kuulu sanoa ääneen.

Uimaan omalla ajalla

Nyt kun aloin miettiä, olen tainnut itsekin saada muutamia vastaavanlaisia kommentteja liittyen tyttäreni uimataitoihin ja uimakouluun. (Olen vaan jotenkin onnistunut sivuuttamaan ne keskusteluissa) Tyttäreni ei ole ikinä käynyt uimakoulua, vaan opetin hänet itse uimaan. Siitä saakka, kun hän oli vauva, olemme aina käyneet omalla ajalla uimassa uimahalleissa. Pääsyy oli totuttaa hänet veteen, ja hän aina tykkäsikin leikkiä vedessä. Se on ollut välillä myös koko perheen juttu eli puolisoni ja hänen lapset ovat olleet mukana.

Uimataito karttuu samoin kuin moni muukin taito – tekemällä. Samallalailla olen häntä opettanut muidenkin lajien pariin. Kävin hänen kanssaan kolmessa vauvauinnissa, mutta aika nopeasti huomasimme, että uimaan oli kivempi mennä omien aikataulujen mukaan. Tyttöni alkoi jo aika pienenä sukellella ja hakea altaan pohjasta renkaita. Ja jos 3-4 -vuotiaana veden alla sukeltaminen ja uiminen onnistuivat jo hyvin, niin ehkä 5-vuotiaana hän alkoi uida myös veden pinnalla pidempiä matkoja. Jos olen kertonut, ettemme ole käyneet uimakoulua, olen kuullut, kuinka uimakoulussa tehdään niitä oikeita harjoitteita, joista tyttöni jää paitsi. Toki arvostan uimaopettajia, niinkuin muitakin ammattilaisia ja aina voi kehittyä. Tuttavani äiti on uimaopettaja, ja saimme häneltä taaperovaiheen uinteihin vinopino hauskoja tehtäviä altaaseen. Olen myös matkan varrella välillä googlannut erilaisia alan ammattilaisten vinkkejä, joita lapsi voi uima-altaassa tehdä. Internet on yllättävän täynnä materiaalia. Nämä ovat tuoneet hyvää pohjaa oppimiselle.

Ehkä kiteytettynä pääasioita ovat, että tyttöni tykkää vedestä elementtinä, ja että hän on oppinut koko elämän kantavan taidon. Ja ei tämän nyt tarvitse niin vakavaa olla. Toki ymmärrän useita eri näkökulmia. Kaikilla ei esimerkiksi ole mahdollisuutta käydä opetuksessa ja jotkut taas eivät halua/pysty itse opettamaan. Jotkut taas tähtäävät kilpatoimintaan, ja se onkin asia erikseen.

Meillä vanhemmilla on erilaisia tyylejä ja tapoja. Kaikki tavat eivät sovi kaikille, mutta tärkeää olisi, että me vanhemmat kritisoinnin sijaan tuemme toisiamme. Muiden tekemien valintojen ja mielipiteiden ei aina tarvitse sopia täysin omaan ”boxiin”, mutta eihän kaikkien asioiden tarvitsekaan sopia. Ymmärtäväisyys ja kannustaminen tukevat meitä vanhempia ja vievät asioita eteenpäin paremmin kuin arvostelu ja kritiikki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *