Blogikirjoitus myös kuunneltavissa
Jokaisessa perheessä on varmasti salaisuuksia. Osa on onneksi vain pieniä tapoja, joita huomaamattaan tekee ja jotkut taas ovat aivan liian raskaita kannettavaksi.
Totuudelta suojelu
Minulle muistuu mieleeni hollantilaisen Jaap Van Hoewijkin tekemä vanha dokumenttielokuva Familiegeheim. Jaapille selviää aikuisena, että hänen isänsä ei kuollutkaan tapaturmaisesti vaan hän teki itsemurhan. Ihmettelin silloin, kuinka koko naapurusto ja jopa huoltamon setä pitivät salaisuutta. Dokumentissa Jaapkin mietti, kuinka kukaan ei kertonut totuutta.
Kuulin myös eräästä miehestä, joka oli aikuisena tajusi isänsä suhtautuneen häneen koko elämänsä ajan hieman kylmästi. Kun isä menehtyi, mies kysyi äidiltään tästä. Äiti ei kertonut tarkemmin, mutta mainitsi nimenneensä pojan sodassa kuolleen kihlattunsa mukaan.
Vuosikymmeniä sitten suhtautuminen kehityshäiriöihin saattoi olla myös erilaista. Joissain perheissä saatettiin hävetä kehityshäiriötä ja keksittiin avuksi tarina, jota kerrottiin eteenpäin – joskus taas keksityn tarinan avulla oli helpompi pienemmille sisaruksille selventää erilaisuutta. Usein tarinoissa toistui, että lapsi oli ollut onnettomuudessa nuorempana. Kuulin esimerkiksi lapsena, että lähiseudun silloin jo aikuinen mies oli lapsena pudonnut perunakellariin. Edelleenkään en ole varma pitikö tuo paikkansa vai oliko hänellä jonkinasteinen kehityshäiriö. Nykyään kehityshäiriöistä onneksi puhutaan avoimemmin ja niitä on myös tutkittu enemmän. Monelle perheelle diagnoosi on helpotus, sillä sen avulla ymmärtää kehityshäiriötä paremmin.
Vaikka aikuisilla onkin ”aikuisten juttuja”, jotka eivät ole lasten korville, lapset kuitenkin aistivat aikuisten tunnelmia, asenteita, vaikenemisia ja äänensävyn muutoksia liittyen tiettyihin asioihin. Näin salaisuuksiin liittyvät asenteet välittyvät, vaikka emme suoraan niistä puhuisikaan. Voin kuvitella, että eroperheissä voidaan huomaamatta tehdä hallaa, jos vanhemmilla on erimielisyyksiä, ja lapsi kuulee vahingossa omaa vanhempaa koskevan keskustelun.
Ainahan ”totuus” ei ole niin yksinkertainen asia. Lapsella voi olla myös oikeus olla tietämättä tai häntä suojellaan totuudelta – joskus taas ajattelematon möläytys voi olla jopa pahempi.
Kerhopullon mystinen katoaminen
Vaikka perheemme ei varsinaisesti kovin uskonnollinen ollutkaan, kävin lapsena ennen kouluikää kirkon järjestämässä kerhossa seurakuntatalolla. Muistikuvani mukaan viihdyin siellä, sillä siellä laulettiin ja leikittiin. Kerhossa ei kuitenkaan ollut ruokatarjoilua, vaan sinne piti ottaa aina omat eväät mukaan.
Toki en voi varmuudella sanoa (kun salaisuudet nyt ovat salaisuuksia), mutta perheemme kohdalla olemme onneksi ainakin tähän asti vielä säästyneet melko vähällä. Omalle kohdalle osuneet “salaisuudet” ovat höyhensarjaluokkaa verrattuna esimerkiksi ensimmäisessä kappaleessa mainitsemiini tapauksiin.
Oman lapsuuden ”isoin pommi” pudotettiin parikymppisenä, kun sain vihdoin tietää, mihin oma rakas muovinen kerhopulloni oli mystisesti kadonnut. Vanhin siskoistani myönsi, että oli lainannut sitä mukaan Åren laskureissulle ja blandannut sinne omat juomasekoituksensa. Reissun jälkeen pullo oli kuitenkin tuoksahtanut niin paljon viinalta, ettei hennonnut antaa sitä enää pikku kerholaisen käyttöön, vaan heitti sen menemään. Muistaako muuten kukaan lapsuudesta noita muovisia pulloja? Pienellä googlaamisella selvisi, että niitä tosiaan tehdään vieläkin. Sukupolvelta toiselle!
Kerhoon liittyy myös toinenkin epäuskoinen tapaus. Pyysin usein evääksi leivät, jossa oli päällä rakastamaani lauantaimakkaraa. Kerran kun ruoka-aika koitti, menin nopeasti käymään wc:ssä. Kun palasin, joku oli ottanut leipieni päältä lauantaimakkarat ja syönyt ne – vielä kirkon tiloissa! Tämä laukkarivohkija vihdoin tunnustakoon!
Omat ja puolison hassut tavat
Jännä on myös, jos vuosien saatossa omasta puolisostaan tulee esiin hauskoja pikku tapoja. Ne nyt eivät varsinaisesti mitään salaisuuksia ole, mutta asioita, joita saatetaan jollain tapaa tehdä salassa tai ne ovat muuten vaan ainakin omasta mielestä hassuja. Esimerkiksi puolisollani oli jossain vaiheessa tapana jemmata sängyn alle karkkipussi, jota oli aloittanut syömään. Toki siellähän se pysyi hyvässä tallessa, eikä lapset välttämättä löytäneet hänen suosikki Choko Remix -karkkejaan niin helpolla. Näiden karkkien suhteen hänellä on välillä ehdoton ”Joey doesn’t share” -asenne. Kuinka moni muistaa Frendit-jakson, jossa Joey ei voi käsittää, miksi joku pyytää maistamaan hänen ruokaansa, kun toisella on omakin? 😀
Petasin muuten aamulla sänkyämme ja laitoin lakanaa paremmin. Petauspatjan välissä rapisi jotain ja jostain syystä ajattelin ensin siellä olevan jotain aikuisviihteeseen liittyvää materiaalia (vaikkakaan ei ole edes aikaisemmin tullut vastaan). Sieltä löytyi kuitenkin 7 päivää -lehti! Varsinainen piilo!
Voin myöntää, että minulla on tapana syödä salaa pakkasesta mokkapaloja jäätyneenä. Oikeastaan pidän niistä enemmän niin, ja sen vuoksi laitankin usein saman tien yli puolet pakkaseen. Alun perin tapa lähti siitä, etten jaksanut lapsuuden kodissani odottaa, että mokkapala sulaa. Kun malttamattomana söin sen huurteisena, huomasin sen olevankin aika hyvää.
