Olen aina rakastanut tarinoita ja ennen kaikkea draaman kaarta loppukliimaksilla. Ehkä tuosta juontaa juurensa myös minun rakkaus kirjoittamiseen. Tiesittekö muuten, että mulla oli lukiossa maailman paras historian opettaja. Opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, alkoi aihekin enemmän kiinnostaa.
Silmiini osui Helsingin Sanomien arvostelu Ryhmä Hau 2 -elokuvasta. Arvio oli otsikolla Uuden Ryhmä Hau -elokuvan sanoma herättää kysymyksiä. Toimittaja Maija Alander toteaa mahtielokuvan varmasti viihdyttävän yleisöään, mutta kysymyksiä herättää fiktion viesti siitä, että yksilön epävarmuus voitetaan uusien supervoima-asusteiden avulla. Toki arviot ovat aina toimittajien omia henkilökohtaisia mielipiteitä, enkä ole kyseistä lasten elokuvaa nähnyt, mutta tämä sai minut silti miettimään lapsille tarkoitettuja elokuvia ja kirjoja – ja ennen kaikkea tarinaa niissä.
Kun minimimmi oli 1v 8kk, kirjoittelin hänen sen hetkisistä suosikki kirjoistaan. Jo silloin totesin, että on olemassa tosi taitavasti tehtyjä kirjoja ja todella huonoja. Vaikka osa kirjoista oli tarkoitettu selkeästi isommille, ne sai toimimaan myös pienemmille. Niissä oli ihailtavan paljon värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, joista riitti taaperonkin kanssa tarinoitavaa. Pitkäikäiset kirjat kulkivat myös kasvun rinnalla, sillä ensin kirjan jutut lisäsivät ymmärrystä ja sen jälkeen se oli sanojen oppimisen apuna.
Nyt kun olemme päässeet minimimmin. (4v 4kk) kanssa jo pidemmälle tarinoiden maailmaan, huomaan arvostavani entisestään hyvää ehjää tarinaa, selkeää juonta, jossa on loppu ja mahdollinen opetus, oikeudenmukaisuutta ja hauskoja sanoja/sanontoja, joita ei aina niin kuule.
Kerään alle kirjoja, joita hän useimmiten valitsee iltasaduksi (Saa aina itse valita joka ilta mieleisensä kirjan omasta kirjakoristaan)
Viiru ja Pesonen -kirjat & Paddington-kirjat
Meiltä löytyvät Ystävämme karhuherra Paddington, Paddington puutarhurina, Viiru ja Pesonen telttaretkellä ja Viiru kateissa. Ne ovat kaikki itseasiassa siskoni lapsen (nykyään jo yli parikymppinen) vanhoja kirjoja. Näitä toki myydään edelleen. Kaiken kaikkiaan nämä ovat kivoja hyväntuulen tarinoita.
Pesosessa on hassuja kuvia ja sydäntä lämmittää, miten onnellinen Pesonen on siitä, että hänen päiviään piristää Viiru-kissa. Näin aikuisen näkökulmasta siellä on myös hauskoja sanontoja ja rikasta kielenkäyttöä.
Minimimmin oman nallen nimi on Paddington eli pitää Paddington-tarinoista kovasti ja haluaisi kovasti matkustaa Lontooseen. Paddington-karhu on hurmaava ja hyväkäytöksinen – ihana ajatus on myös se, miten hyvää hän ajattelee aina kaikista. Hänelle myös aina sattuu ja tapahtuu – kuten meidän minimimmillekin. Hoemmekin aina yhdessä: ”Ohhoh, aina sattuu ja tapahtuu. Sellainen karhu minä olen.”
Tatu ja Patu Helsingissä
Tatu ja Patu Helsingissä -kirjasta riittää juteltavaa ja siinä on yksityiskohtaisia ja hauskoja kuvia. Tarina vie mukavasti läpi kirjan aina loppuun asti ympäri Helsinkiä ja suurimmassa osassa paikoista mekin olemme käyneet piipahtamassa minimimmin kanssa. Tuo varmaan onkin meillä se kantava tekijä – kirja muistuttaa minimimmiä mm. päärautatieasemasta, Olympiastadionista, Linnanmäestä, Senaatintorista ja Eduskuntatalosta. Kirjan kohteita onkin aina kiva bongailla, kun ollaan keskustan suunnalla.
Karhuperheen tarinoita
Karhuperheen tarinoita -kirjassa on 6 lyhyempää tarinaa, ja se on ollut meillä jo kauan aikaa kierrossa. Alussa katselimme taaperona kuvia, sitten lyhensin tarinoita ja lopulta luin kokonaan. Sen vahvuus on ehkä se, että se on kirja täynnä arkisia hetkiä ja hääräilyjä. Kirjan tarinoissa Nalle Petteri menee kouluun, hän käy luistelemassa, uimassa, pelaamassa jalkapalloa, sirkuksessa, maatilalla, ruokakaupassa ja ostoksilla.
Saariston prinsessa
Saariston prinsessa -kirja on syntynyt epätavalliseen tapaan. Camilla Mickwitz piirsi kirjan kuvat jo 80-luvulla, mutta kirjaa ei koskaan julkaistu. Tuutikki Tolonen kirjoitti tarinan kuvien pohjalta ja kirja julkaistiin vuonna 2022. Tarina kertoo saariston prinsessan elämästä nuoresta vanhaksi. Vaikka tarina sinänsä ei ole mikään kovin mullistava, kirjassa on kauniita kuvailuja ja kivaa sanastoa. Siellä tuodaan esiin myös vuodenaikoja ja luontoa. Yksi kaunis ilmaisu talventulosta on esimerkiksi: ”Tuli niin kylmä, ettei saari jaksanut enää olla saari”
Pörröinen pikku pupu haluaa kiivetä puuhun
Kirjaa kuvataan, että se on sydämellinen tarina päättäväisyydestä, vaikeuksista ja niiden voittamisesta sekä jokainen meistä tarvitsee erilaisia keinoja yltääkseen unelmiinsa – ja olen tässä samaa mieltä. Äidin lohduttaminen kirjan lopussa on myös hurmaavaa.
”Sinä olet äidin ihana pikku pupunen, äidin ihanin ja sinä voi pystyy mihin vain ja oppia mitä vain. Asioita voi kuitenkin tehdä eri tavoin. Voit oppia kiipeämään puuhun, mutta sinun täytyy löytää pupusille sopiva tapa kiivetä. Me emme voi kiivetä kuin oravat, koska emme ole oravia. Meidän ei myöskään tarvitse olla samanlaisia, kuin muut. Saamme keksiä oman tapamme voidaksemme tehdä asioita. Muistatko ne suuret koneet, joita taivaalla korkealla lentelee? Ne ovat ihmisten koneita. Ihminen halusi lentää, mutta ei ihmisillä ole siipiä, niin kuin linnuilla. Siksi ihmisen piti keksiä toinen tapa lentää. Ihminen lentää niillä suurilla koneilla.”
Sulon ja Elsin mummo karkuteillä
Sulolla ja Elsillä on vauhdikas mummo, mutta kirjan rikkaus on monipuolinen tapahtumaympäristö. Naapurustossa asuu paljon erilaisia ihmisiä ja lapset toteavatkin, että: ”Miten tylsää olisikaan, jos kaikki olisivat samanlaisia.”
Kuuntele ja opi englantia
Lisäsin tämän listan loppuun, sillä se on mukavaa ajanvietettä. Oppi ja Ilo -sarjassa on muitakin kivoja tuotteita ikäryhmien mukaan. Minimimmi on tosi kiinnostunut vieraista kielistä ja kysyykin usein, mikä jokin asia on englanniksi. Kirjassa nappia painamalla kuulee yli 70 sanaa. Näitä kielikirjoja voisi olla jopa enemmän!
