Mietteet – Ninniohia

14/11/2024 Kalla Active, Mietteet, yrittäjyys Post a Comment

Sähköposti ghostaukset ja yrittäjyyden opit

Työsähköpostini on jo hetken herjannut, että tila alkaa loppua. Se ei ole mitenkään yllättävää, sillä ainakin Kalla Activeen liittyvät liitteet esitteet ja kuvat vievät tilaa. Tuossa välissä olen kirjoitellut paljon myös freelancer-juttuja ja tehnyt eri hankkeille viestintää ja markkinointia eli tähän liittyvät esitykset ja markkinointimateriaalit ovat myös täyttäneet sähköpostia.

Vanhojen sähköpostien poistaminen oli aikamatka Kalla Active Oy:n alkuajoille aina vuoteen 2021 saakka. Samalla viestit muistuttivat oppikoulusta, jonka olen kolunnut läpi. Vaikka rakastan työtäni, yllätyin, miten kultakala olinkaan monen asian suhteen ollut, sillä suurimman osan varsinkin negatiivisista asioista olin jo täysin unohtanut. Millaisia ajatuksia ja opetuksia näistä nousi esiin?

Panosta kirjanpitäjään

Ensinnäkin suosittelen yrittäjiä panostamaan heti alusta alkaen hyvään kirjanpitäjään. Itse tajusin tämän vasta, kun vaihdoin nykyiseen kirjanpitäjään pari vuotta sitten. Tiedättekö sen tunteen, kun esimerkiksi jonkun henkilön kohdalla mietitte, että kaikki ei nyt täsmää ja teille jää epäilyttävä fiilis. Vasta kun hän ei ole enää elämässäsi toteat, miten outo ystävyys- tai seurustelusuhde oli. Tämä tunne toistuu välillä myös yritysmaailmassa. Ehkä siihen pitäisi sielläkin vain enemmän luottaa ja toimia sen mukaan.

Neuvottele – älä ghostaa

Maksa aina laskusi tai jos maksukykyä ei ole, muistathan, että usein pystyy neuvotella lisää maksuaikaa. Olin tosi ihmeissäni, miten monia maksumuistutussähköposteja vuosien aikana olinkaan lähettänyt. Tai se ei ollut edes mitenkään ihmeellistä, ottaen huomioon haasteelliset vuodet koronasta taloustaantumaan, mutta kuinka moni vastaanottaja olikaan ”ghostannut” minut moneksi kuukaudeksi – muutama jopa kokonaan. Miten paljon mukavampi tilanne olisi ollut, jos viestiini olisi vastattu, selitetty tilanne ja annettu tilaisuus ymmärtää.

Ghostaamista tapahtui myös muissakin tilanteissa. Jos jokin tietty aikataulu ei käy tai olet myöhässä palaverista, on kohteliasta laittaa siitä viesti. Myöhästymisetkin ovat inhimillisiä. Kaikesta selviää puhumalla ja neuvottelemalla. Ei ole ok jättää saapumatta palaveriin tai olla 30 minuuttia myöhässä ilmoittamatta siitä.

Ole kohtelias ja mukava

Tähän liittyvistä esimerkeistä voisi kirjoittaa kirjan. Tämä ei liity mitenkään yrittäjyyteen, vaan ihan jokapäiväiseen arkeen oli henkilö sitten kaupan kassalla tai sähköpostin päässä.

Freelancer-juttujen kirjoittamisessa niin kuin muussakin sisällöntuotannossa kaikki sisällöt aina hyväksytetään ennen julkaisua. Usein suuria muutoksia/lisäyksiä ei edes tule, mutta on luonnollista, että teksti vielä elää. Lähettäessäni ensimmäisen version kerronkin tämän, sillä useinhan esimerkiksi haastateltavalla saattaa tulla tekstiä lukiessa lisäajatuksia mieleen, jotka mielelläni lisään osaksi tekstiä. Tuo on osa prosessia. Kukaanhan meistä ei ole ajatuksenlukija, joten paras kommentti on se, että kertoo itse vaihtoehtoisen sanan jonkun tietyn sanan tilalle. Kirjoittajan väheksymistä on kommentit: ”Mieti tämä vielä uudelleen” avaamatta tarkemmin, mitä aikaisemmassa oli vikana.

Ymmärrän, että kaikki eivät viestinnällisesti osaa pukea ajatuksiaan sähköpostiin, mutta perus kohteliaisuussäännöt pitäisi olla hanskassa niin kuin kaikessa muussakin kommunikoinnissa. Muistan edelleen erään viestin, jossa oli yksi lause kirjoitettu capslockilla huutomerkin kera: MUUTA! Sähköposteista palautui mieleeni toinen tapaus, joissa viestittely artikkelin muutoksista oli ala-arvoista, ja muistankin, miten paha mieli ja itku viestittelystä tuli. (Muistan miten ajattelin, etten olisi ajatellut kokevani enää ”tytöttelyä” näin neljänkympin tienoilla) Välillä yritysten yhteyshenkilöllä taitaa unohtua, että he edustavat samalla yritystä.

Vuosien aikana itselleni on muodostunut vahingossa selkeä lista yrityksistä, joiden kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa ja niistä on jäänyt aidosti hyvä fiilis. Kolikon kääntöpuoli on taas ne yritykset, joiden kanssa ei mielellään tee enää ikinä yhteistyötä. Ihmisillä saattaa unohtua välillä se, että yritysmaailman ulkopuolellakin on elämää. Jos heistä saa epämiellyttävän kuvan työjutuissa, tuskinpa sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla muutenkaan tekemisissä. Itse ajattelen, että Suomi on niin pieni maa, että maine seuraa mukana. Olenkin aina käyttänyt nakkikioskiesimerkkiä. Kuvitellaan, että mies rähisee yön pikkutunneilla ja haastaa riitaa nakkikioskijonossa tuntemattomalle miehelle. Rähisijästä jää huono fiilis. Seuraavalla viikolla mies menee työhaastatteluun ja haastattelijana on tuo samainen mies, jolle oli rähissyt. Tokihan kaikki tekevät virheitä, mutta välillä toista tilaisuutta hyvään alkuvaikutelmaan ei enää tule. Ehkä enemmän pitäisi ajatella, että maine kiirii edellä ja ”always be giving”. Ollaanhan siis kaikki mukavia toisillemme?

11/10/2024 Mietteet, Perhearki, yrittäjyys

Kehon- ja mielenhuolto sekä menneisyyden haamut

Käyn torstaisin ja perjantaisin lounastunnilla aikuisten taitoluistelutunnilla. Töiden puolesta yrittäjänä pystyn sen järjestämään, sillä ne päivät ovat minun Kalla Active– ja freelancer -päiviä. Alkuviikon (ma-ke) taas teen asiakkaan projektia yleensä hanketoimistolla. Jumppailen kyllä muinakin päivinä iltasella kotona, mutta olen huomannut, että saan eniten itsestäni irti päiväsaikaan.

Olenkin aina miettinyt, että nämä luistelupäivät ovat tietynlaista terapiaa, ja miten kevyt olo sen jälkeen aina on. Luistelussa on pakko irtautua turhista ajatuksista, ja miten paljon siinä edistyminen palkitsee – nyt varsinkin, kun olen päässyt hyppyjen makuun. Luistelu antaa energiaa myös kaikkeen muuhun tekemiseen ja yleensä ne luovat ajatukset tulevat aina tuon jälkeen – ihan kuin päässä olisi tilaa aina silloin enemmän.

Tunnollinen työntekijä ei uskalla kyseenalaistaa

Loppuviikon päivinä syön yleensä lounaan tietokoneen äärellä töiden ohella, eikä ajallisesti keskellä päivää urheilu ole ikinä ollut haaste. Tuon ajanhan monet ovat usein lounaalla. Vaikka tiedän, miten tehokasta kehon- ja mielenhuoltoa tuo omalla kohdallani on, minun on välillä vaikea oikeuttaa tuota aikaa itselleni.

Mietinkin usein, mistä tuo tunne johtuu. Ehkä selkein vastaus tähän on se, että palkkatyöläisenä ollessani yrityksien arvokulttuurissa ei ollut liikunta. Ja koska asiaa ei viestitty hyväksyttävänä, tunnollinen työntekijä ei miettinyt, mikä omalla kohdalla olisi toimivinta, vaan meni organisaation mukaan. Muistan, kuinka nuorempana yritin sumplia, että olisin ehtinyt kello 16.45 alkavaan xycling-tunnille ja sain kuulla, etten ole oikeutettu saamaan kyseisiä vapauksia ja kommentin: ”Tajuatko, että et ole enää kilpaurheilija?” Luonnollisesti olisin tehnyt sen työajasta puuttuvan 30-45 minuuttia vielä tunnin jälkeen kotoa.

Kun sain virallisesti ensimmäisen alan työpaikan, tein ympäripyöreitä työtunteja. Koska yritys oli nopeasti kasvava start up -yritys, työntekijöiltä vaadittiin venymistä. Yliopistosta vastavalmistuneena en uskaltanut kyseenalaistaa käytäntöjä. Muistan, kuinka pakkasin joka päivä salilaukun mukaan töihin, ja pettyneenä tulin yhdeksän aikaan illalla kotiin sama avaamaton salilaukku olalla. Ensimmäisen vuoden jälkeen minulla oli satoja tunteja ylitöitä ja kun kysyin asiasta, sain vastauksen: ”Aina löytyy tekijä tilalle.” Kun vihdoin sain alkaa pitämään ylityötunteja pois, huomasin, miten loppuun kulutettu olin.

Kaikesta päätellen nuoruuden työkulttuurit puskevat jollain tapaa vielä läpi. Vaikka näistä tapahtumista on jo todella monia vuosia, ehkä ne kaikessaan muistuttelevat vielä senkin takia, että muistan, kuinka tärkeää omalla kohdallani on tuo liikunnan terapia, ja miten sen vaikuttaa myös kaikkeen muuhunkin tekemiseen.

Tokihan kaikilla ei tuo olo tule samasta asiasta. Arjen terapiaa voi olla mikä vaan esimerkiksi musiikki, maalaus, sienimetsä tai mikä tahansa, mikä saa ajatukset muualle. Pääasia, että tekee sen, minkä itselleen kokee parhaaksi.

26/09/2024 Elokuvat, Mietteet

Mikä lasten leffoissa eniten kolahtaa?

Olimme katsomassa Niko ja myrskyporojen arvoitus -lasten elokuvan ennakkonäytöksen 5-vuotiaan tyttöni ja siskoni kanssa, ja jäin miettimään, mikä lasten elokuvissa kolahtaa. Oli sitten kyse kirjojen tai elokuvien tarinoista, olen aina rakastanut hyviä tarinoita. Ehkä tuosta juontaa juurensa myös minun rakkaus kirjoittamiseen. Olenkin aiemmin kertonut, kuinka minulla oli lukiossa maailman paras historian opettaja. Hän aloitti ensimmäisen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, alkoi aihekin enemmän kiinnostaa.

Kirjojen tarinat ja lapsen kanssa lukeminen

Kun tyttöni oli 1v 8kk, kirjoittelin hänen sen hetkisistä suosikki kirjoistaan. Jo silloin totesin, että on olemassa taitavasti tehtyjä kirjoja ja todella huonoja. Hyvät monta vuotta luettavat kirjat kulkivat kasvun rinnalla, sillä ensin kirjan jutut lisäsivät taaperon ymmärrystä, ja sen jälkeen kirja oli sanojen oppimisen apuna. Vaikka osa kirjoista oli tarkoitettu selkeästi isommille, ne toimi myös pienemmillä lapsilla – toki eri tavalla. Hyvissä kirjoissa oli ihailtavan paljon värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, joista riitti taaperon kanssa tarinoitavaa. Tutut käytännönläheiset ja arkiset tapahtumat olivat myös kivoja. Niiden avulla oli helppo käydä päivää läpi.

Kun pääsimme tyttömme kanssa pidemmälle tarinoiden maailmaan, huomasin arvostavani entisestään hyvää ehjää tarinaa, selkeää juonta, jossa on loppu, mahdollinen opetus ja oikeudenmukaisuutta. Näin aikuisen näkökulmasta iso plussa oli aina myös se, jos kirjassa oli hauskoja sanontoja ja rikasta kielenkäyttöä.

Millainen on hyvä lasten elokuva?

Vuosien saatossa on tullut huomattua, kuinka lasten elokuvatkin jakautuvat äärilaitoihin, ja huomaan kiinnittäväni huomiota samoihin tarinoiden elementteihin, kuin kirjojenkin kohdalla. Parhaimmillaan elokuvan avulla lapsi voi käsitellä omia ajatuksiaan ja asioita, jotka tuntuvat vaikeilta arjessa. Hyvä elokuva tarjoaa positiivisia ratkaisumalleja ja antaa sytykkeitä mielikuvitukselle. Miten monet tarinat ovat jääneetkään elämään tyttömme leikkeihin. Toki hyvä elokuva koostuu selkeästä draaman kaaresta ja loppukliimaksista, mutta paljon muustakin, ja varsinkin lasten elokuvaan kaipaan niitä kohtia, joihin voimme palata myöhemmin keskusteluissa lapsen kanssa.

Niko ja myrskyporojen arvoitus -elokuvan jälkeen olemme paljon keskustelleet tyttöni kanssa elokuvan tapahtumista. Hänen mielestä oli kiva, kuinka elokuvassa oli paljon sankareita. Esimerkiksi ystävä pelasti ystävän, vanhempi pelasti lapsensa ja söpöt pikku sopulit pelastivat joulun. Hänen mieleen jäi vanhemman kommentti lapsiporolle: “Olen sinusta valtavan ylpeä.” Ja ystävän neuvo Niko-porolle: “Kaikkihan me teemme virheitä, mutta niiden avulla kasvamme. On tärkeää oppia niistä.”

Mielestäni Niko-elokuva oli kokonaisuudessaan hyvä. Hahmot yrittivät rohkeasti, voittivat itsensä ja onnistuivat odotuksista huolimatta. Varsinkin lasten elokuvissa kaipaankin hahmoja, joiden varaan lapset voivat rakentaa myönteistä minäkuvaa ja vaikka mokaa, voi korjata asiat ja oppia asioista. Esiin tulivat myös katkeruuden voittaminen ja anteeksianto.

04/08/2024 Mietteet

Lapsen oma henkilökohtainen tila ja ”Kyllähän me tunnetaan..”

Viikon Kreikan reissun jälkeen jäin miettimään kulttuurieroja ja ihmisen henkilökohtaista tilaa. Koska 5-vuotias tyttöni oli Kreikassa selkeästi vaaleampi ja eri näköinen kuin paikalliset lapset, hän sai varsinkin monelta aikuiselta jopa liikaakin huomiota. Tokihan lähtökohtaisesti he eivät varmastikaan tarkoittaneet pahaa kehuillaan tai ilmaislahjoillaan, mutta moni saattoi yhtäkkiä koskettaa hänen hiuksiaan tai yritti jopa äkkiseltään halata tyttöäni.

Vaikka lapseni on ns. halailijatyyppi, en ole ikinä vaatinut häntä halaamaan edes ketään sukulaista, vaan hän on itse tehnyt päätöksen. Hän usein juokseekin mummuaan, tätiään tai serkkujaan vastaan ja halaa eli halaaminen lähtee häneltä itseltään. Vieraampien kohdalla hän ei juokse, ja se on enemmän kuin ok. Lapsen ei pitäisi koskaan tuntea, että nämä teot ovat pakollisia. Jokaisella meistä on oma henkilökohtainen tila ja jokaisella on myös oikeus päättää omasta kehostaan. Ainahan voi tervehtiä tai kiittää muulla tavalla – eihän se kohteliaisuutta vie pois.

Lapsuuden muistot

Kuinka monelle on somessa tullut lapsuuden ”huumorikuva” vastaan, jossa lapsi istuu kauppakeskuksen random joulupukin sylissä naamapunaisena kirkuen? Moni 80- ja 90-luvulla syntynyt myös saattaa muistaa joulupukin kohtaamisen pelottavana, sillä jotkut on pakotettu jouluisin pukin syliin. Itselläni ei onneksi ole lapsuudesta tällaisiä muistoja enkä ole joutunut tilanteisiin, joissa minut olisi pakotettu halaamaan esimerkiksi puolituttua sukulaista, mutta olen kuullut tilanteista, joissa etäisempi eno tai täti olettaa, että koska hän on sukulainen, hän on oikeutettu myös halailemaan sukulaislapsia.

Kun tyttömme oli pienempi, hän ei välittänyt kovinkaan paljon isoista maskoteista, joita esimerkiksi hotelleilla tai laivoilla oli. Kun muut lapset juoksivat halaamaan niitä, hän kiersi kaukaa. Ehkä syy oli maskotin suuri koko tai jokin muu. Juttelimme näissä tilanteissa aiheesta usein ja kerroimme, että maskotti ei ole oikea ja sitä esittää vain ihminen. Kerran hän kuitenkin laivareissun jälkeen ylpeänä totesi, että oli halannut Harri-hyljettä monta kertaa. Toki sanoin hänelle: ”Eikös ollutkin mukava huomata, ettei ollut mitään pelättävää”, mutta samaan hengenvetoon totesin, että maskotteja silti tarvitse mennä halaamaan, jos ei halua – ketään ei tarvitse halata, jos ei halua.

Olemme keskustelleet myös siitä, että jos jokin tilanne tuntuu epämiellyttävältä, pitää pystyä ja saa viheltää pelin poikki. On tärkeää, että hän opettelee kuuntelemaan omia vaistojaan. Pakotettua tai tahdonvastaista kosketusta ei saisi normalisoida ja lapsen toiveita tulisi kunnioittaa. Jos nuo rajat hämärtyvät, lapsella saattaa ne hämärtyä entisestään hänen kasvaessa ja hän ajautua epäterveisiin ihmissuhteisiin. Vaikka tämä väite voi tuntua naurettavan liioittelulta, uskon silti, että omien rajojen opettelu on hyvä aloittaa jo lapsena.

26/06/2024 Äitiys, Mietteet

Miten jännitystä sai kuriin kilpaurheilussa?

Juttelimme ystäväni kanssa jännityksestä ja siitä, miten kutkuttavia esimerkiksi nuoruuden SM-hiihtokisat olivat. Ihmisiä jännittävät eri tilanteet. Näitä voivat olla esimerkiksi esiintyminen, kisajännitys tai muuten vaan arjen jännittävä kohtaaminen jne. Toisaalta jännityksen tunne on myös sellainen, mihin tottuu ja sitä tunnetta voi oppia hallitsemaan. Moni ajatteleekin kisajännityksen ja -stressin extra energiana.

Kilpasuoritukseen kuuluu luonnollisena osana se, että jännittää. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on valjastaa ja hyödyntää tuon tunteen antama energia itse suoritukseen. Huomaan hyödyntäväni esimerkiksi työ- tai esiintymistilanteissa edelleen samoja keinoja, joita hyödynsin kilpaurheiluaikoinani.

Mitä itse hyödynsin kisajännitykseen?

Visualisoi

Ehdottomasti tärkein on visualisointi. Saatoin usein etukäteen miettiä kilpahiihdon radan ja miettiä, miten jaan voimani eri kohtiin. Tärkeitä olivat mm. ne kohdat, joissa ”iskeä” eli hakea eroa kilpakumppaneihin ja vastavuoroisesti, missä kohdissa palauttaa happoja pois kropasta. Etukäteen läpikäynti niin urheilussa kuin esiintymisessä tuo valmiimman tunteen ja saa luottamaan prosessiin. Jotenkin minusta tuntuu, että suorituksesta nauttimiselle jää enemmän tilaa, kun homma tulee itsestään. Isäni aina sanoi, että paras suoritus tulee, kun rentouttaa tekemisen.

Rauhoita tilanne

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tähän kukin löytää varmasti oman tapansa toimia. Itselläni ehkä parhaiten sykkeen saa edelleen alas venyttelemällä – venyttely samalla myös rentouttaa. Toki monet tekevät erilaisia hengitysharjoituksia myös.

Keskity hetkeen

Vaikka eilinen treeni olisi mennyt huonosti tai edellinen yö penkin alle, pyri pääsemään niistä yli. On tärkeää keskittyä sellaisiin asioihin suorituspäivänä ja suorituksen yhteydessä, joihin pystyy vaikuttamaan ja unohtaa ne, joihin ei enää pysty. Loppuen lopuksi kilpailu ei ole elämä ja kuolema – nauti suorituksesta ja ennen kaikkea tunteesta suorituksen jälkeen. Jos antaa parhaansa, se riittää.

Mikä on jännittänyt nykyään?

Voin myöntää, että tietyt esiintymiset tai työkeikat saattavat edelleen jännittää. Toimin kerran juontajana erään ison yrityksen juhlissa, ja vaikka roolini oli todella minimaalinen, meno lavalle aluksi jännitti. Juontajakortit olivat siis tarpeen black outin varalle ja etukäteen visualisointi tarpeen.

Muistan miten kolme nelisen vuotta sitten valmistauduin erääseen keskusteluun päiväkodilla varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan kanssa. Ensimmäinen vuosi oli hoidon suhteen laiminlyöntiä, ja minulle myönnettiinkin, että vuosi oli mennyt vihkoon. Muistan, kun kävelin päiväkodille minua jännitti niin paljon. Samaan aikaan olin myös tosi surullinen. Aamulla ennen lähtöä luin kertauksen vuoksi vielä sähköpostikeskustelut ja loin niistä itselleni mind mapin päähäni, jonka kautta kerron asioista. Asia oli niin tärkeä, etten halunnut, että mitään jää sanomatta tai vastavuoroisesti jännityksen vuoksi en saa mitään sanottua. Olisi ollut hirveää lamaantua, kun kerrankin olisi tilaisuus keskustella asiasta.

Kun olen joskus pitänyt töissäni mediaviestinnän koulutuksia, neuvon usein henkilöä miettimään jännittävään tilanteeseen turvasanat, joiden avulla hän pääsee takaisin asiaan, jos eksyy asiasta tai tulee black out. Kaikki tämä auttoi tosi paljon jännitykseen ja siihen, että sain kerrottua asioista loogisesti ja perustellen. En halunnut, että annan jännityksen tai surun tunteen vallata ja näin pakka hajoaa. Vaikka koin monen asian todella epäreiluna, en myöskään halunnut antaa vihan tai katkeruuden nostaa päätään.

Mitkä asiat teitä ovat jännittäneet eniten?

25/06/2024 Mietteet

Mikä on oikea ikä?

Ikä on ihmeellinen asia. Muistan, kun nuorempana täytin ainakin kolme vuotta putkeen 27. Tuohon saakka olin ollut täysin kärryillä omasta iästäni, kunnes 27-vuotiaana ajantaju hämärtyi.

Kun täytin 30 vuotta ja pidin ystävilleni isommat juhlat, palasin taas hetkeksi kärryille iästäni, kunnes taas sekosin laskuissa. Syntymäpäiviäni vietettiin joka toukokuu enemmän tai vähemmän, mutta enää ei kiinnostanut, kuinka vanha on. Jos joku kysyi ikääni, jouduin aina laskea syntymävuoteni perusteella ikäni, ennen kun vastasin. Joskus olen taas laskenut siskojeni ikävuosien perusteella oman ikäni. Toukokuun lopulla tuli ikää mittariin 39, mikä tuntuu jollain tapaa hassulta. Joku juuri kysyi, miltä tuntui täyttää 39 ja vastasin: ”Ei oikein miltään, sillä en tiedä, miltä se kuuluisi tuntua.”

Tuntuu, että mikään ikä ei ole oikein ikinä tuntunut sen kummallisemmalta. Koska itselläni on kolme isosiskoa ja urheilin lähes tulkoon koko nuoruuden minua iältään vanhempien kanssa, totuin ajattelemaan, ettei iällä oikeastaan edes ole merkitystä. Se ei määrittele millään tavalla, kuinka hyvä on jossain urheilulajissa tai koulussa. Silti välillä tuntui, että ikäni oli muille vaikeampi asia sulattaa. Jos sain urheilussa piikittelyä iästäni, minua tavattiinkin lohduttaa: ”Voitit heidät juuri. Tuo kertoo vaan enemmän heistä. Aika heikosti menee, jos he eivät muuta piikittelyn aihetta enää löydä, kuin ikä.”

Tyttöni luistelutiimissä on häntä vanhempia ja välillä hän kysyykin, että miksi hän on vasta 5-vuotias. Tuohon yleensä vastaan: ”Rakas, luistelu lajina tai elämä yleensäkin ei ole iästä kiinni. Ikä ei määrittele mitään.”

Iättömät ihmiset

Minulle ihmiset ovat aina olleet iättömiä. En olisi tiennyt heidän ikäänsä, elleivät he olisi siitä itse jotenkin muistuttaneet. Ikä ei itselleni ollut ikinä iso juttu, mutta joillekin muille se taas tuntui olevan – ja se välillä vaati itseltä paksumpaa nahkaa.

Muistan kerran, kun olin 16 vuotta ja siskoni otti minut mukaan Groningeniin Hollantiin moikkaamaan hänen opiskelukaveriaan. Reissu oli mukava, mutta paikan päällä yksi vaihdossa ollut suomalainen vanhempi tyttö otti lempi aiheekseen ilkeillä koko ajan iästäni. Toki se oli totta, että he olivat minua 7-9 vuotta vanhempia, mutta siskoni lohdutti minua: ”Älä välitä. Häntä vaan ärsyttää, kun sinä saat pojilta enemmän huomiota.” Toki ihmisten motiiveja ja sitä, mikä piikittelyn taustalla oikeasti on, on mahdoton tietää.

Iättömyys pitää mielestäni edelleen paikkansa. Joku on saattanut jo nuorena esimerkiksi kouluttautua, mennä naimisiin ja saada lapsia – joku taas tekee nämä asiat vasta vanhana. Usein elämä myös toistaa asioita – jotkut asiat, kuten lapsuuden tv-sarjat tai bändit jäävät vuosikymmeniksi notkumaan.

Ihminen on kokonaisvaltainen pakkaus, joka rakentuu pala palalta. Olemme yksilöitä ja rakentuneet omien elämäntapahtumien ja kokemustemme pohjalta. Samaan aikaan olemme oppineet ja kouluttautuneet – kukin omaa polkuaan. Ikä ei ole tuon polun mittari.

07/05/2024 Mietteet, Perhearki, yrittäjyys

My day ja arjen metatyötä

Koska arjen metatyöstä on viime aikoina puhuttu niin paljon, jäin miettimään, miten työt meillä jakautuvat ja kuka aikatauluttaa ja suunnittelee. Metatyöllähän tarkoitetaan näkymätöntä, mutta välttämätöntä organisointia. Se ei välttämättä ole sen isompaa eikä se näy kaikille – se lähinnä mahdollistaa elämää ja saa päivät rullaamaan sujuvasti.

My dayta on usein toivottu ja ajattelinkin, että voisin tuoda sen osana tätä meta-aihetta. Ehkä tuo myös kirkastaa itselle, millainen päivä oli.

Mikä määritellään metatyöksi?

Mielenkiinnosta googlasin ja katselin, mikä määritellään metatöiksi, ja täytyy heti kättelyssä myöntää, ettemme ole kotona sopineet kuka imuroi ja milloin. Astianpesukone täytetään ja tyhjätään myös tarpeen mukaan, emmekä ole tähänkään vuoroja jakaneet.

Pyykinpesukonekin yleensä menee päälle, kun se täyttyy. Yleensä minä laitan sen päälle, sillä itselläni on useammin siellä jotain akuuttia pestävää seuraavalle päivälle, joko minun tai tyttöni vaatteita. Molemmat siirtävät vaatteet kuivausrumpuun, jos näkevät, että pesukone on valmis.

Monissa perheissä myös kaupassakäynti on jaettu selkeästi toisen vanhemman vastuulle. Olen myös kuullut, että tuosta vuorosta melkein kilpaillaan, jotta saa sen myötä ”omaa aikaa”. Minulla ja puolisollani on iphonessa jaettu muistio, johon me molemmat täydennämme jääkaapista puuttuvia asioita sitä mukaan, kun jokin tuote loppuu. Yleensä puolisoni ostaa enemmän kerralla ruokaa kaupasta (koska hänellä on auto käytössään) ja itse täydennän pienempiä puuttuvia asioita, mutta tuostakaan ei ole tähtiin kirjoitettu mitään kaavaa eikä aikaa.

Koska tyttömme on meidän ainokainen, mutta puolisoni viides lapsi, olen jollain tapaa alusta saakka ottanut ”vastuulleni” hänen vuositarkastusten varaukset tai syntymäpäivien järjestämiset yms. Olen mukana päiväkodin whatsup-ryhmissä ja olen yhteydessä hänen ystäviensä vanhempiin. Toisaalta osasta vanhemmista niin päiväkodissa kuin luistelussakin on tullut minun hyviä ystäviä eli tyttöni ei ole edes se ainoa syy olla yhteydessä heihin.

Koska pystyn helpommin yrittäjänä sumplia omat työaikatauluni, menen yleensä tyttöni kanssa hänen harrastuksiin. Tällä hetkellä luistelut ovat kolmena päivänä viikossa. Tuosta on ehkä muodostunut myös meidän yhteinen tekeminen ja pidänkin noita hetkiä tosi arvokkaina.

My day maanantai 6.5.2024

Kirjoitin tämän blogin maanantaina päivän päätteeksi, joten alla oleva ei ole varmaankaan aivan täysin minuutilleen oikein. Muutaman kuvan olin näköjään muistanut napsia päivän aikana.

Klo 6.30

Herään yleensä aiemmin kuin muut. En ole enää kymmeneen vuoteen käyttänyt herätyskelloa, vaan yleensä katson kelloa kuuden aikaan. Keitän kahvin ja puen. Kun olen valmis, menen yleensä herättämään vasta tyttömme.

Olin edellisenä iltana tehnyt eväät valmiiksi koko päivään. Yleensä on helpompi tehdä sunnuntaina sen verran enemmän ruokaa, jotta sitä jää lämmitettäväksi alkuviikkoon ja mukaan hallille. Tytöllemme pakkasin mukaan leivän, banaanin, rusinoita ja makaroonilaatikkoa (päivällinen, jonka lämmitän lämpötermariin ennen kuin lähden toimistolta päiväkodille). Itselleni pakkasin aamiaisleivän ja -jugurtin sekä iltapäiväksi muutaman leivän ja jugurtin. Lounaan käyn yleensä toimiston alakerran ravintolassa syömässä.

Olin myös edellisenä iltana pakannut niin oman työkassini kuin tyttöni luistelu- ja päiväkotivarusteet valmiiksi. Samalla kaivelin esiin myös hänen tiistain Metsämörri-metsäretken varusteita ja laitoin valmiiksi.

Klo 7.25

Yleensä menemme polkupyörillä päiväkodille (alle kilometrin matka), mutta koska tarkoitus oli lähteä päiväkodilta suoraan luisteluihin hyppäsimme puolisoni kyytiin aamulla. Kätevää sinänsä, vaikkakin se tarkoitti sitä, että olimme päiväkodilla 30 minuuttia aiemmin kuin yleensä. Puolisollani taas oli omat aikataulunsa, että hänen kaksi ala-asteikäistä tyttöänsä ehtivät ajoissa kouluun toiselle paikkakunnalle (tytöt ovat viikonloppuja meillä) ja hän töihin Riihimäelle.

Klo 7.40

Kun lähdin päiväkodilta, otin spurtin pysäkille, sillä aiempi bussi oli myöhässä. Mistäköhän se muuten johtuu, että yleensä juoksen busseihin? Ehkä liika optimisti sisälläni ajattelee, että hyvinhän tuohon ehtii. Tiedättekö ne ihmiset, jotka ajattelevat, kun näkevät vihreän valon ja ovat lähestymässä suojatietä: ”Ei kannata mennä, kun kohta se vaihtuu punaiseksi kuitenkin.” Itse olen tuosta päinvastainen: ”Jos nyt otan muutaman ripeän askeleen, varmasti ehdin.”

Klo 7.50

Vaihdoin pikaratikkaan. Teen viestintää (yrittäjänä) kolme päivää viikossa eräälle sairaalahankkeelle Helsingissä ja olemme sopineet, että muutaman viikon välein käyn heidän pääkonttorilla Espoossa. Mukavaa vaihtaa maisemaa, vaikkakin nuo päivät vaativat enemmän sumplimista, että kulkeminen julkisilla koti-päiväkoti-toimisto-päiväkoti-jäähalli-koti -akselilla olisi mahdollisimman sujuvaa.

Matkustusajat pyrin yleensä hyödyntämään Kalla Activeen ja siihen liittyviin töihin – vastailen sähköposteihin ja teen sosiaalisen median päivitykset. Olemme aloittaneet esitellä niin verkkosivuilla kuin somessakin Kalla Activen kevään brändilähettiläitä. Ihania tyyppejä! Kallaan käytän puhtaasti yleensä kaksi päivää viikossa, kun en ole sairaalahankkeella viestintähommissa. Noina päivinä kirjoittelen myös muutamaan lehteen.

Matkalla Espooseen viestittelin päiväkodin lasten vanhempien kanssa myös liittyen päiväkodin hoitajien kevätlahjoihin. (Luojalle kiitos kimppalahjojen!)

Suurin tavoite on aina se, että niihin siirtymisiin, joissa tyttöni on mukanani, olen varannut riittävästi extra-aikaa. Hän ottaa matkat aina seikkailun kannalta ja sellaisella fiiliksellä haluankin sen pysyvän. Lisäksi hän rakastaa luistelua, joten jos olemme matkalla harrastukseen, en halua siihen liitettävän hoppua. Kiireen (tai kiireen tunteen) pystyy helposti välttämään aikataulusuunnittelulla (ja ennen kaikkea hyvällä asenteella).

Klo 8.30

Perillä toimistolla. Pikaratikka on kyllä meiltä Espoon suuntaan ollut pelastus, vaikkakaan sen lähimmälle pysäkille tarvitsee bussin. Pikaratikka myös jää noin 15 minuutin päähän toimistolta, mutta jos ei sada, se ei haittaa ollenkaan.

Klo 14.10

Lähtö toimistolta. Kävely pikaratikan lähimmälle pysäkille, josta vaihto bussiin ja kävely päiväkodille.

Klo 15.00

Perillä päiväkodilla. Käymme toukokuun ja kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa poikkeuksellisesti Salmisaaressa ja Vuosaaressa taitoluisteluharjoituksissa tyttöni kanssa, sillä vakiohallit Nordiksen harkkahalli ja Kaarelan ovat jo kesätauolla. Kesätauko alkaa sitten meilläkin luisteluista ennen juhannusta ja jatkuu elokuulle. Pääsimme myös viimeisinä käyttäjinä fiilistelemään Hernesaaren jäähallia, ennen kuin sitä alettiin purkaa.

Klo 15.15

Hyppäys päiväkodilta bussiin. Jäimme Käpylän asemalla pois ja menimme tyttömme luistelukaverin äidin kyydillä Salmisaareen. Talvella pääsimme usein suoraan päiväkodilta kyydillä hallille, sillä tyttömme luisteluvalmentaja oli päiväkodilla töissä hoitajana. Jos menemme suoraan päikyltä hallille, ruuan lämpötermari on ollut paras hankinta ikinä. Tälläkin kertaa mukana oleva lämmitetty makaroonilaatikko uppoaa kuin häkä.

Klo 16.15

Perillä jäähallilla, jossa jäät ja oheiset. Teen usein hallilla hiukan vielä töitä, sillä päivät katkeaa siirtymisten vuoksi aikaisemmin toimistolla.

Klo 18.50

Lähtö jäähallilta kotiin samalla kyydillä.

Klo 19.20

Perillä kotona. Iltapesut ja -palat & chillausta. Laitoin luisteluvaatteet kuivumaan ja tein seuraavan päivän ruuan muusin ja lihapullakastikkeen valmiiksi.

Klo 21.00

Heinähattu ja Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -kirjan lukemista ja nukkumaan.

Nyt näin iltasella, kun kurkkaa päivän aikataulua on pakko myöntää, että ilman hyvää asennetta mikään ei olisi mahdollista. Päiväni vaihtelevat laidasta laitaan, mutta yllä kirjailemani aikataulu kuvastaa varmaan jollain tasolla, millaista liikkumista yrittäjyys ja harrastukset voivat tuoda mukanaan.

Ajoittainhan, kun teen töitä etänä kotoa, voi lähestulkoon koko päivän käyttää tehokkaasti työntekoon. Silloin yleensä pyöräilemme päiväkotiin ja olen jo kahdeksan aikaan aamulla työn touhussa takaisin kotona.

Vaikka olen tottunut julkisten kulkuneuvojen käyttäjä pidemmillä matkoilla, olen silti miettinyt, että yksi kokeilemisen arvoinen asia kesän jälkeen voisi olla leasing-auto. Silloin ei ainakaan tarvitsisi miettiä eri kulkuneuvojen kohtaamisaikoja tai suunnitella vaihtoaikoja ja -reittejä niin tarkkaan. Toki autolla ajamisessakin on varmasti huonot puolensa, kuten ruuhka, mutta samallalailla automatkoihin voisi varata extra-aikaa. Onko vinkkejä hyvistä leasing-diileistä?

03/05/2024 Äitiys, Mietteet, Perhearki, Vanhemmuus

Miten opetella taas vaan olemaan?

Olimme minilomalla hetki sitten tyttäreni luistelukaverin äidin kesäasunnolla Tammisaaressa, ja kerroin siellä, että olen huomannut, että minun on pitänyt uudelleen alkaa opetella vaan olemaan. Jollain tapaa olen unohtanut niitä asioita, joita ennen minimimmiä tein – tai oikeastaan olen unohtanut, kuinka pysähdytään. Jopa vapun mokkapalan taisin syödä seisaaltani parilla haukulla. Muistelin, että saatoin vuosia sitten polkea pyörällä pitkänkin matkan, jotta pääsisin pötköttelemään viltille jonnekin – jotta pääsisin siis vain olemaan.

Kun olin parikymppisenä töissä Gran Kanarialla kaksi talvea kreikkalaisessa ravintolassa, minulla oli yleensä yksi vapaapäivä viikossa. Tuolloin tapasin aina kävellä asuntoamme lähellä olevalle minirannalle. Se oli poukamassa jyrkkien portaiden alla, joten siellä ei yleensä ollut ketään muita. Makoilin siellä usein ylhäisessä yksinäisyydessä pyyhkeen päällä ja kuuntelin, kun aallot löivät rantaan. Menin sinne yleensä tietoisesti nukkumaan päiväunet ja konkreettisesti lataamaan akkuja.

Vaikka täytyy myöntää, että nuorempana välillä agendalla oli myös puhdas auringonottaminen, olen aina kokenut auringon äärimmäisen rentouttavana, ja miten ihanilta auringonsäteet tuntuvat kasvoilla varsinkin keväällä pitkän talven jälkeen. Jostain syystä tyttäreni syntymän jälkeen olen vain unohtanut monia asioita – tai sen miten niistä nautitaan. Tyttärenihän täyttää jo 5 vuotta kesällä, joten olemme jo aikoja sitten menneet sen iän ohi, jossa vanhemmalta vaaditaan jatkuvaa nopeaa reaktiokykyä ja jatkuvaa huolenpitoa. Hän on ollut vauvasta saakka menevä tapaus ja kiersi jo 7 kuukautisena kävellen olohuoneen rahia ympäri aamusta iltaan. Vaikka olen aikoja sitten jo todennut, miten osaava ja pärjäävä neiti hänestä on kasvanut, jäin kai itse johonkin välitilaan.

Heittelevä yrittäjyys

Toki täytyy myös myöntää, että yrittäjyys ja maailman tilanteesta johtuva vaihteleva työtilanne ovat olleet myös syitä, miksi en ole aiemmin huomannut, että olen kadottanut tuon ”olemisen taidon”.

Kun perustin oman yrityksen vuonna 2021 moni asia meni niin vauhdilla eteenpäin, että itsekin mietin, miten pysyin tuossa vauhdissa mukana. Ensimmäiset vuodet olivat kiireisiä ja tekemistä riitti. Minulla oli paljon viestinnän asiakkuuksia ja samaan aikaan halusin kehittää ja lanseerata uusia naisten ja lasten merinomallistoja Kalla Activelle. Kova työ tuotti tulosta ja sain kasvatettua Kallaa.

Vuosi 2023 taas meni heittelehtien, sillä sota ja inflaatio haastoivat ihmisten toimeentuloa. Tuo kaikki luonnollisesti näkyi omassakin yrittäjän arjessa. Olen ollut aina todella hyvä sietämään epävarmuutta, mutta nyt ensimmäistä kertaa viime syksynä kyseenalaistin aika paljonkin työasioita ja sitä voittavatko yrittäjyyden hyvät puolet nuo negatiiviset piirteet. Huomasin myös, että mun kroppa alkoi fyysisesti oireilla ja minulla oli outoa sydämenpistosta rinnassa. Näin jälkikäteenhän on helppo päätellä pistoksen olevan stressiperäistä.

Stressaantunut ihminen toimii automaatio-ohjauksella, eikä se pysty kehittämään, kehittymään tai innovoimaan. (Nämäkin asioita, jotka yrittäjyyden hyvissä puolissa nostan todella korkealle) Tuossa automaatiotilassa omat voimat antaa lapselleen, eikä siinä jaksa analysoida omaa oloaan – tai ei se tule oikeastaan edes mieleen.

Edellisellä minilomalla Tammisaaressa kuitenkin tunsin pitkästä aikaa, että osaan jälleen vain istuskella ulkona ja siristellä auringossa samaan aikaan silmiä – siitäkin nimittäin pidän tosi tosi paljon. Tuon myötä lupasinkin nyt itselleni, etten enää kadota tuota tunnetta ja pakotan itseni pysähtymään tietyn väliajoin, jos en sitä automaattisesti tee.

13/03/2024 Mietteet, yrittäjyys

Tarvitseeko aina olla jotain mieltä?

Jos minulla ei ole sovittuna palaveria kodin ulkopuolelle, aloitan yleensä aamuni samalla kaavalla. Sen jälkeen, kun olen vienyt tyttömme päiväkotiin, laitan radion päälle, teen aamupalaa ja vastailen sähköposteihin. Vaikka radio on ollut päällä enemmänkin taustalla, siihen on valikoitunut lähestulkoon aina sama kanava. Nyt kuitenkin muutama viikko sitten aloin kuunnella tarkemmin ja kiinnitin huomiota heidän yhteen ”Haista paska” -ohjelmaosuuteen, jossa kuuntelijat saavat ns. avautua radiojuontajille asioistaan. Huomasin kuitenkin nopeasti, että halusin vaihtaa kanavaa.

Sehän on selvä, että esimerkiksi reality-sarjoissa viihdettä rakennetaan konflikteilla ja tuon radio-ohjelman osuuden alkuperäinen idea on varmaan ollut ironinen, mutta itselleni tuntui jollain tapaa raskaalta heti aamuun kuulla negaa, eivätkä nuo mielipiteet (haukkumiset) mielestäni ansainneet tulla kuulluksi radiossa.

Kommentteja laidasta laitaan

Ikuisuusaihe on myös sosiaalisen median eri kanavat, jotka ovat antaneet vähän liiankin otollisen paikan julkaista asioita, mitä sylki suuhun tuo. Itse henkilökohtaisesti olen tältä säästynyt ainakin tähän mennessä, mutta Kalla Activen kanaviin tulee laidasta laitaan kommentteja. Rakentava palaute ja ideat ovat aina tarpeen, mutta jos luen sinne tulleita negatiivisia kommentteja, mietin vain, että mitäköhän kirjoittaja tästä oikeastaan edes saa. Kaikesta yleensä huomaa, ettei kirjoittaja ole jäsennellyt ajatuksiaan edes omassa päässään, ennen kuin on julkaissut ne. On hämmentävää ajatella, etteikö kirjoittaja muka ymmärtäisi, että kaikki nuo kommentit loppuen lopuksi vastaanottaa ja lukee ihminen.

Viimeisimmän Kalla Activelle osoitetun kommentin oli kirjoittanut eräs miesvaikuttaja LinkedIn-postaukseen. Hän arvosteli brändilähettiläskampanjaa (joka alun perin toteutettiin asiakkaiden toiveesta ja joka on muualta kerännyt vain positiivisia kommentteja) Kallan kohdalla olen jollain tasolla hyväksynyt, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta silti osa kommenteista menee ihon alle.

Entä sitten kasvotusten? Mieleen muistuu se ihmistyyppi, joka illanistujaisissa haastaa asiasta kuin asiasta – kohde vain vaihtuu. Älkää ymmärtäkö väärin – on ihailtavaa, että ihmisillä on mielipiteitä ja uskaltavat sanoa ne ääneen (eivätkä myötäile muita vain miellyttämisen vuoksi), mutta kaikella on rajansa. Jossain vaiheessa vaan kaikki se haastaminen menee yli. Aluksi eri näkökulmien mylläys saattaa viehättää, mutta aika nopeasti siihen jatkuvaan varpailla oloon väsyy.

Hiukan eri ihmistyyppi taas ei ehkä ala inttämään, mutta neutralisoi muiden kokemuksia. Jos muut kertovat olleensa upealla keikalla, hän toteaa valojen olleen liian kirkkaat. Tarvitseeko kaikesta siis olla aina jotain mieltä? Itse mietin, että osa aikuisuutta on nimenomaan se, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. On tervettä hyödyntää pelisilmää ja lukea sen avulla tilannetta.

08/03/2024 Mietteet, yrittäjyys

Naistenpäivä ja vuoden hauskin kampanja

Kirjoitin parisen vuotta sitten artikkelin otsikolla: ”Et sä voi, kun sä oot tyttö”. Nuo mietteet ovat edelleen ajankohtaisia, eikä ainoastaan sen vuoksi, että nyt vietetään naistenpäivää.

Olen aikaisemmin täällä blogissa kertonut, kuinka isäni kasvatti meidät neljä tyttöä ilman stereotypioita. Hän otti meidät mukaan päivittäin tekemään asioita, eikä ajatellut sen kummemmin, onko se tyypillistä tekemistä tytölle vai pojalle. Perkasimme kalaa, kalastimme, urheilimme ja vaan puuhailimme aamusta iltaan ulkona. Tulen urheilullisesta perheestä, ja uuden lajin omaksuminen oli minulle aina helppoa, enkä ikinä lapsena ajatellut, mikä on tyttöjen ja mikä poikien laji.

Ajan myötä välillä tuli kuitenkin tilanteita vastaan, joissa huomasin, että minua väheksyttiin ihan vain sen vuoksi, että olin tyttö. Oli esimerkiksi se tapaus, kun minut ilmoitettiin vahingossa poikien sarjaan hiihtokisoissa Jouni-nimellä ja tulin silti toiseksi koko kisassa, vaikka lähtöviivalla kuulinkin ”Tyttöhän jää ihan jalkoihin” -voivottelua.

Aikuisena taas viestinnän ja markkinoinnin puolella urheiluasiakkaiden kohdalla alalla on ollut vaikeaa ymmärtää, että naisena minulla voisi olla asiasta käsitystä. Fun fact: Vaikka oman kilpaurheilun lisäksi olen lukenut urheilumarkkinoinnin erikoistumisopinnot yliopiston lisäksi, urheiluun liittyviin asiakkuuksiin buukattiin silti lähtökohtaisesti kuka tahansa mies. (jolla ei välttämättä ollut edes kiinnostusta kyseiseen toimeksiantoon)

Vastaavanlaiset esimerkit saivat minut hämmentyneeksi, sillä minut on kasvatettu ajattelemaan, että kaikki on mahdollista – eikä varsinkaan sukupuoli määrittele osaamistasi tai kykyjäsi. Ja näin ajattelen edelleen. Usein siis laitoin nuo puheet vaan toisesta korvasta ulos ja näytin pystyväni siihen. Mutta ajatelkaa, miten väärin tuo asetelma on? Eihän meidän todellakaan tarvitse todistaa kykyjämme ihan vain sen vuoksi, että olemme tyttöjä. Me kaikki olemme samalla viivalla ja meillä kaikilla on mahdollisuudet onnistua – ja tuon ajatuksen pyrin myös omalla tytölleni opettamaan.

Vuoden hauskin kampanja

Työrintamalla käynnistyi yksi hauskimmista kampanjoista. Saimme viime syksyn brändilähettiläskampanjan jälkeen niin paljon toiveita uudesta hausta, että päätimme toteuttaa jälleen haun. Ajatelkaa, että viime syksynä yli 300 merinofiilistelijää haki brändilähettilääksi. Luimme jokaisen yhteydenoton moneen kertaan läpi, ja kuten arvata saattaa, valintojen teko oli vaikeaa. Rehellisesti sanottuna vielä viimeisillä minuuteilla aamulla pyörittelin useaa eri hakemusta.

Meillä ei ollut mitään varsinaisia kriteerejä, vaan vilpitön toive oli, että tuleva brändilähettiläs kokee aidosti Kalla Activen merinovaatteet omaksi jutukseen. Lopulta valitsimme 10 henkilöä, joiden kanssa teimme yhteistyötä.

Kurkatkaa lisäinfoa ja laittakaa sanaa leviämään kevään kampanjasta, jos tiedätte sopivan henkilön!

26/02/2024 Mietteet, Taitoluistelu

Elämäni eka flippi-hyppy ja ne tyhjät tsemppilauseet

Maailma on täynnä erilaisia voimalauseita ja sanontoja – jotkut niistä puhuttelevat, toiset taas toistavat jonnenjoutavaa mantraa. Onko teillä jotain elämänohjetta, jota noudatatte?

Lapsuudesta parhaiten mieleen ovat jääneet Paha saa aina palkkansa ja Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä. Aikuisena on kuitenkin huomannut, ettei näin edes aina tapahdu – vaikka asia tuntuu epäreilulta, sitä silti haluaa naivisti uskoa näihin ja ennen kaikkea ihmisten hyvyyteen.

Samoin olen aina valmis tekemään töitä asioiden eteen, enkä oleta asioiden tapahtuvan itsestään. Kun aloitin vuosi sitten taitoluistelun aikuisten ryhmässä, lupasin itselleni, että keskityn joka treeniin 100%, enkä mene treeneihin ajatukset harhaillen – tämä senkin vuoksi, että jos näin en tee, minulla on suuri todennäköisyys rikkoa jo valmiiksi moneen kertaan kursitut polveni tai muu osa kropasta. Lähes 40-vuotiaana kroppa ei ehkä anna niin paljon enää anteeksi.

Toiseksi tunneilta ei jää mitään käteen, jos aivot ei ole mukana. Koska en ole nuorempana harrastanut taitoluistelua, eikä mikään liike tule selkärangasta, oppimiseen ja onnistumiseen tarvitaan aivot mukaan. Onnistuminen jos mikä myös palkitsee. Syksyn hinkkasin Valssi- Salchow- ja Tulppi-hyppyjä, ja nälkä kasvoi syödessä. Viimeisen kahden viikon ajan olen harjoitellut lisää erilaisia hyppyjä.

Tämän vuoksi olin erityisesti itseeni pettynyt tänään, kun menin aamun luistelutreeneihin puolivaloilla ja kaaduin. Kaatuminen tosiaankin herätti – osaksi siksi, että säikähdin niin lujaa. Päivän kaatumisen vuoksi olikin niin hämmentävää, että treenien loppupuolella onnistuin elämäni ensimmäisen kerran tekemään Flippi-hypyn. Kaksi opetusta meni perille – vain täysillä valoilla treeneihin ja (kliseinen lause käännettynä) kyllä vanhakin koira oppii uusia temppuja, jos vaan tekee tarpeeksi töitä sen eteen.

Millaisia lauseita on tullut vastaan?

Nuorempana muutama lause puhutteli ja voin allekirjoittaa silloisen oman kärsimättömyyteni: ”Älä jää huonoon suhteeseen vain sen takia, koska olet liian kärsimätön löytääksesi parempaa.” tai ” Sä et pelkää uutta rakkautta, sä pelkäät vanhaa kipua.”

Tiedättekö ne hetket, kun joku sama ihminen käyttäytyy huonosti muita kohtaan, mutta hänen käytöstään oikeutetaan lauseella: ”Noh sehän on vaan Pentti – ainahan se käyttäytyy noin.” Vaikka ihmiset kuinka ymmärtäisivät syyt hänen käytöksen takana, eivätkä tämän vuoksi olisi vihaisia, mielestäni lause: ”Ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää”, pätee tähän.

Lähivuosina on tullut muutama lause vastaan, jotka ovat puhutelleet: ”Älä ota neuvoja ja negatiivista palautetta sellaisilta ihmisiltä, joilla ei itse ole niitä asioita elämässä, joita sä haluat tai ne ei ole siinä pisteessä elämässä, missä sä haluaisit olla.” When you heal, you will be lonely for a while, because you will understand the kind of people you don’t want to be around.”

Itsestään myös pyrkii pitämään huolta eri tavalla, ja tähän kannustavat muutamat yleispätevät ohjeet: ”Huolehtiminen ei vie pois huomisen murheita, se vie tämän hetken levollisuuden.” ja ”Jos sä et valitse sun kropalle päivää, milloin se palautuu, sun kroppa valitsee sen sun puolesta.”

Millaisia lauseita teitä on tullut vastaan? Mikä niissä puhuttelee?

04/10/2023 Äitiys, Mietteet, Vanhemmuus

Mitä muistat omasta lapsuudestasi?

Sanotaan, että isoin virhe, jonka vanhempi voi tehdä on olla muistamatta omaa lapsuuttaan. Olen miettinyt omaa lapsuuttani erityisesti nyt viime vuosina ja pyrkinyt menemään siihen ajatusmaailmaan takaisin – ehkä jopa poimimaan sieltä niitä parhaimpia paloja meidän nykyelämään ja osaksi minimimmin kasvua.

Takaisin tunnelmiin

Muistan lapsuudestani paljon asioita. Ennen kouluaikaa isäni hoiti minua kotona ja vaikka silloin jo liikuimme siskojeni kanssa paljon, leikin silti päivittäin oikeastaan aika usein yksin heidän ollessa koulussa, sillä pienellä paikkakunnalla ei ollut kovinkaan paljon lähipiirissä ikäistäni seuraa. Noilta ajoilta minulla ei ole kotimme sisältä kovinkaan paljon muistikuvia, mutta muistan ison pihamme kaikki ojat ja nurkat, joissa olen leikkinyt. Tuolla ajalla on varmasti ollut iso merkitys mielikuvituksen rakentumiseen, sillä enhän olisi saanut aikaani noin hyvin kulutettua ellen olisi rakentanut ”taikamaailmaa” ympärilleni.

Leikimme paljon myös siskoni kanssa talvisin iltamyöhään ulkona. Laskimme pulkkamäkeä, teimme hyppyreitä, hiki valui ja lapaset olivat märät. Nauroimme paljon ja juoksimme salamannopeasti mäen ylös. Isäni usein toi meille vielä traktorilla lisää lunta, jotta saimme nostettua hyppyreitä korkeammaksi.

Hiihtokilpailuissa kuuma mehu maistoi kisan jälkeen hyvälle ja lentopallotreeneissä huippua oli, jos koko joukkueeseen iski nauruhepuli. Oli mahdoton yrittää tehdä mitään, sillä lihakset olivat aivan velttoja. Ehkä näistä muistoista pyrin eniten muistuttamaan itseäni siitä, miten vahva “lääke” huumori on ja sen, miten lapsella pitää olla oikeus iloon.

Jännittäminen ja esiintyminen

Muistan elävästi, miten vaivaantunut tunnelma koulun valokuvauksissa yleensä oli tai miten vielä yliopistossakin luokan edessä pidetty esitelmä jännitti. Itse opin vasta aikuisena olemaan rennosti valokuvissa ja totuin eri projektien myötä esiintymiseen – tai ehkä pikemminkin totuin siihen jännityksen tunteeseen.

Juttelimme minimimmin vasussa luonteenpiirre-eroista päiväkodin ja kodin välillä. Mielestäni monet asiat kuulostivat aika loogisilta. Vaikka hän on kotona mielellään huomion keskipisteenä ja hauskuttaa koomikkona, hän ei kuulemma ”vedä samanlaista show:ta” päiväkodissa, vaikka tunnistettavissa onkin päikyssä oma iloinen itsensä. Onhan meillä aikuisillakin erilaisia ”minä-muotoja” eri paikkojen välillä: työ-, harrastus- ja kotipersoona.

Valokuvaus ja esiintyminen tuntuvat hänestä edelleen jännittäviltä, mutta niin ne tuntuvat monesta aikuisestakin. Kun juttelimme tästä, hän hienosti itse totesi, että: ”Ei jännitä sitten enää, kun siihen tottuu.”

Ne pahat fiilikset

Olen aina ollut tunneihminen ja tehnyt paljon päätöksiäkin sen varassa. Jotenkin olen ollut myös onnellinen siitä, että olen pystynyt tuntemaan asioita ja purkamaan sellaisia fiiliksiä, jotka painavat mieltä. Elokuviin reagointi ja eläytyminen ovat tästä naurettava esimerkki. Muistan ala-asteikäisenä, kuinka itkin, kun katsoin ensimmäisen kerran Tyttöni mun -elokuvan. Elokuvassa tytön paras ystävä on allerginen ampiaisten pistoille ja hän menettää henkensä niiden pistoihin. Lukiossa muistan, kun ystäväni ihmetteli leffassa, kun repesin nauramaan hauskalle kohdalle, vaikka poskiani pitkin valuivat vielä edellisen surullisen kohdan aiheuttamat kyyneleet.

Luonnollisesti tapahtumia, urheilumuistoja ja reissuja on jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta mieleen, mutta muistan myös tosi paljon omiani ajatuksiani ja tunnetiloja. Vaikka urheilu toi minulle vakaan elämän ja paljon kavereita, kasvaminen pienessä kylässä oli vaikeaa. Suurin osa urheilun tuomasta elämästä vei kotiseudulta pois, mutta kiusaajia riitti koulussa. Ala-asteella kiusaaminen oli ehkä enemmän rivien välistä. Muistan jo tuolloin, että joidenkin ihmisten seura ei tuntunut hyvältä. Lapsi aistii yllättävän helposti asioita ympäriltään. Muistan jopa miettineeni, että: ”Tämänlaiseenko käytökseen ja elämään pitäisi muka tottua?”

Ylä-asteella ymmärsin verrata koulussa olevien ja urheilupiireissä olevien ihmisten käytöstä – ja tajusin, ettei sellaiseen tarvitse tottua. Tuon oivalluksen ansiosta pystyin elämään sen ajan ohi. Mutta tavallaan hirveää on ajatella, että entä jos en olisi tehnyt tuota oivallusta tai entä jos minulla ei olisi ollut sellaisia ihmisiä urheilusta, jotka toivat sen hyvän olon? Jollain tavalla haluaisin uskoa, että jokaisella meistä on mahdollisuus kukoistaa, jos vaan saa ympäristön tuen ja oikeanlaiset ihmiset ympärilleen.

Meille oli ohjeistettu lapsena: ”Kaikkien paras kaveri ei tarvitse olla, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen.” Allekirjoitan tämän edelleen, mutta samalla haluan opettaa minimimmille myös, että rajansa on näissäkin. Minimimmi tutustuu helposti uusiin lapsiin ja hänellä on paljon kavereita niin päiväkodin kuin luistelunkin puolelta, mutta ehkä arvokkainta olisi, että hän oppisi vuosien saatossa tulkitsemaan, millaiset ihmiset hänelle tuovat hyvän olon ja ketkä aidosti haluavat hänelle hyvää.

Ps. Hyödynnä -20% alekoodi SYKSY20. Koodi voimassa Kalla Activen verkkokaupassa 8.10.2023 asti.

27/09/2023 Mietteet, yrittäjyys

Mitä teet, kun on paska päivä?

Maailmantilanteesta johtuen tämä vuosi on ollut tosi haasteellinen yrittäjän näkökulmasta, ja rehellisesti sanottuna on joutunut paljon enemmän ajatella raha-asioita kuin aikaisemmin. Olen ollut yleensä hyvä sivuuttamaan huonompia päiviä vaan olankolautuksella, mutta nyt jotenkin lähipäivinä on tullut niin paljon tuutista pieniä yksittäisiä juttuja, että tuntuu jotenkin oudolta, että en olekaan pystynyt yrityksistä huolimatta harppaamaan niistä yli ilman paskaa fiilistä.

Alkujaanhan asia voi olla todella pieni. Esimerkiksi asiakkaan palaute, mutta ikävään sävyyn. Yleensähän näistä selvitään helpostikin – se ei vaadi kuin hiukan asian selvittämistä. Loppuen lopuksi näissä olen nykyään jo aika kylmähermoinen ja kärsivällinenkin jopa. Mutta entä jos kierre jatkuu ja tuo olikin vain startti kaikelle? Seuraava pieni asia oman laariin oli paketti ovelle. Se oli asiakkaan palautus. Asiakas oli elokuun alussa tilannut erään ison verkkokauppasivuston kautta Kalla Activen lasten merinovillaisia UTU-välihaalareita kaksi kappaletta 92/98 ja 104/110. Tuplatilauksissa aina yleensä tiedän, että toinen niistä tulee palautumaan.

Ja kyllä, minä pakkaan tuon tilauksen, kun saan jälleenmyyjän järjestelmän kautta siitä tiedon ja maksan myös palautuksen, mikä tekee välillä näin pienyrittäjän näkökulmasta tästä vähän hassua. Toinen haalareista palautui, mutta asiakas oli lähettänyt palautuksen suoraan isolle jälleenmyyjälle Berliinin pääkonttoriin. Oli siis varmaan hukannut valmiin palautuslapun, mutta ei ollut kuitenkaan selvittänyt sen enempää. Kun vastaanotin paketin ja näin, että se oli kiertänyt Berliinin kautta, ajattelin vain että: ”Apua, tuohan palautus myös vähennetään myynneistä”. Taustatiedoksi lähetys- ja palautuskulut vähennetään tosiaan kuukauden myynneistä, sillä iso jälleenmyyjä maksaa ne ensin. Viime talvella näitä tuplatilauksia tuli niin paljon, että loppuen lopuksi itse jouduin maksaa jälleenmyyjälle.

Seuraava pikku juttu oli jälleen palautus. Asiakas Järvenpäässä oli tilannut saman ison verkkokauppasivuston kautta lasten KUURA-malliston housuja ja paitoja kahdessa eri koossa 80/86 ja 92/98. Tuon lisäksi sama asiakas teki identtisen tilauksen viikko tuosta. Vaikka epäilin, lähetin silti nuo molemmat tilaukset. Arvatkaa mitä kävi? Asiakas ei ollut hakenut kumpaakaan pakettia postista ja molemmat paketit palautuivat. Toinen myöhemmin lähetetty saapui äskettäin ovelleni lähetin mukana.

Kirjoittelin myös tänne blogiin joskus arjen ekoteoista. Koko tuon ison koneiston takana voi joskus olla myös pieni toimija, kuten minä. Jo tuohon blogiin kirjoitin, että yksi arjen ekoteko voisi olla huolellisuus verkkokauppaostoksissa, tutkailla rauhassa esimerkiksi vaatteen mittoja ja ennen kaikkea hakea edes paketti postista. Ainahan voi myös kysyä apua – minä ainakin mielellään vastailen kuluttajien kysymyksiin liittyen kokoihin, materiaaleihin ja vaatteen malliin. Kaikki ei sovi tai istu kaikille, joten luonnollista on, että välillä tulee hutiostoja – silloin vaihto ja palautus ovat luonnollisesti oleellisia asioita.

Kun pieniä yksittäisiä asioita tulee vaan lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun samaan syssyyn universumi osoittaa ihan konkreettisilla asioilla, että nyt asiat ovat hiukan pyllystä? Peräkkäisinä päivinä peili tippuu vessanpönttöön, pyöränjalka katkeaa, housut repeävät, kun vedän niitä ylös ja ostoskeskuksen vessassa takkini osuu vahingossa vessaharjaan, harjateline kaatuu ja kiposta valuu konkreettisesti jonkun kakkakikkare nesteineen lattialle.

Pieniä yksittäisiä asioita tapahtuu putkeen niin paljon, ettei edes ehdi varsinaisesti reagoida niihin, sillä päätä kuumottaa vielä edellinenkin asia – ja eiväthän nuo pienet asiat yksittäin tuntuisi missään. Mutta jos pohjalla on jo valmiiksi huoli esimerkiksi laskuista, pienet asiat sen päällä saattavat kerääntyessä alkaa harmittaa tosissaan.

Rypeä liejussa

Muistatteko menneiden aikojen Kauniiden ja Rohkeiden Ridgen ja sen, kuinka hän lähti aina pakoon heidän Big Ben -mökille, kun elämä koitteli? Hänellä myös kasvoi aina parta, joka selkeästi kuvasti sitä ”rypemistä”.

Kuinka moni tunnistaa tuon olotilan, että tekee vain mieli hetken aikaa rypeä siellä kuravellissä ja ihan vaan jäädä sinne pariksi päivää – aivan kuin Ridge konsanaan? Sehän on ihan tervettäkin – aina ei voi jaksaa. Niinhän sitä sanotaan, että jos on henkisesti väsynyt, pitäisi kohdella itseään aivan kuin olisi kuumeinen ja fyysisesti kipeä. Hiljentää rutkasti tahtia, ottaa lepoa, nukkua ja juoda paljon vettä.

Kun asiat ovat dominon lailla menneet päin honkia, jotenkin sitä vain odottaa sitä yhtä merkkiä, että asiat lähtevät taas ylöspäin. Edes pientä! Välillä kun noita pieniä negatiivisia juttuja on tullut niin paljon putkeen, ylös nostaa vain ainoastaan hyvät jutut. Kai se elämä sitten on välillä ainakin puntari. Itselläni se ei vaan kovin usein keiku ainakaan kovinkaan suurilla eroilla tai vauhdilla ylös alas.

Olon purkamista

Hyviä konsteja huonon fiiliksen purkamiseen ovat itsellä olleet aikaisemmin pitkä kävelylenkki tai yleensäkin urheilu ja liikkuminen, avantouinti tai kirjoittaminen. Viimeksi taitoluistelutreeneissä huomasin, että päätä painoi aluksi niin, että oli vaikea keksittyä kuvioihin. Tällaisinä päivinä myös huomaan niin selkeästi, ettei muisti toimi. Minimimmin päiväkotiin piti viedä lehtiä ja 4 keppiä askarteluihin – lehdet muistin aamulla, kun pyöräilimme päikkyyn, mutta en kuollaksenikaan muistanut, mikä se toinen asia oli, joka piti muistaa.

Tänään, kun heräsin aamulla, mun rintaa puristi. Kun kävin saattelemassa pyörällä minimimmin päikkyyn ja tulin kotiin, rintaa puristi edelleen. Sit ajattelinkin, että: ”Nyt riitti. Metsään siitä!” Oli pakko tehdä jotain konkreettista asialle ennen kuin menee kokonaan solmuun. Siksi päätinkin tehdä aamukävelyn metsän kautta hiihtomajan ulkopuntille. Yleensä mulla on tapana kuunnella musiikkia kävellessä, mutta nyt kokeilin, enkä pystynyt. Jotenkin metsän hiljaisuus tuntui paremmalta. (tämä oli uutta mulle) Musiikki on yleensä ollut se ajatuksia pois vievä asia.

Hassulta tuntuu se, että nyt kun vihdoin olen oppinut sanomaan edes joillekin asioille ei, tuntuu, että koska en osallistu joihinkin illanistujaisiin, saa ihmetystä. Olen vaan todennut, että siitä palautuminen vie liian monta päivää ja koettelee samalla myös mieltä. Kaiken kaikkiaan on pakko palata arjen perusasioihin ja alkaa ajatella vieläkin enemmän omaa hyvää oloa.

Millaisilla konsteilla te nousette ylös sieltä liejusta?

19/09/2023 Mietteet

Seuraavien ja aina vain seuraavien asioiden jahtaus

Oletteko kuulleet sanonnan: “If you spend your time chasing butterflies, they will just fly away. But if you spend your time making a beautiful garden, the butterflies come to you. And if they don’t you still have a beautiful garden.”

Sanonnassa jahdataan aina seuraavaa asiaa, emmekä arvosta tarpeeksi sitä mitä meillä on. Tavallaan tunnistan tuosta itseni. Tuo olin minä 15 vuotta sitten. Oli niin kova kiire koko ajan mennä eteenpäin: opiskella yliopistossa, valmistua, hankkia se ensimmäinen viestinnän duuni ja se toinen siitä parempi.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut käyttää helposti muutaman vuoden lisää Vaasan opiskeluelämään ja vaihtovuosiin, sillä olihan se aika ainutlaatuista ja ennen kaikkea huoletonta aikaa. Vaikka mitään elettyä aikaa ei ole ikävä, enkä varsinkaan haluaisi palata takaisin niihin aikoihin, ei niitä olisi myöskään tarvinnut niin kiireessä elää.

Moni käyttää paljon elämänsä aikana aikaa tiettyjen asioiden jahtaamiseen. Se voi olla raha, menestys tai aineelliset asiat. Itse jahtasin elämää. Kuvittelin että vihdoin saan siinä seuraavassa elämänvaiheessa sen ”viimeisen täyttymyksen” ja olisin vihdoin perillä. Tavallaan en siis tiennyt, mitä jahtasin – uskoin vain tuntevani sen sitten.

Mikä herätti?

Nyt varmaan kuuluisi kertoa tarkka hetki, kun tajusin tämän kaiken ja ajattelutapani muuttui. Ikävä tuottaa pettymys, mutta sellaista tarkkaa hetkeä ei ole. Tavallaan en edes tiedä, milloin olen kääntynyt tälle nykyiselle reitille ja lopetin juoksemisen.

Jollain tapaa taisin kulkea ympäri, sillä huomaan, että nykyisessä elämässäni ja meidän perheessä on paljon asioita, jotka tuntuvat omalta lapsuudeltani. Ehkä se onkin se tarkoitus – tuoda niitä ”hyviä mausteita” lapsuudestaan omallekin lapselle ja nykyhetkeen. Tuo on selkeästi toiminut, sillä näillä mausteilla myös perhoset ovat löytäneet meidät ja meidän puutarhan.

11/08/2023 Äitiys, Mietteet, Vanhemmuus

Ollako ennemmin hyväuskoinen höntti vai välinpitämätön?

Miten löytää kultainen keskitie hyväuskoisen höntin ja välinpitämättömän välillä? Kumpaan te kallistutte?

Oma “supervoimani” on aina ollut se, että luotan ihmisiin. Ystäväni ovatkin sanoneet, että ihmettelevät sitä, että ajattelen aina lähtökohtaisesti kaikista hyvää. Tuo taito on niin antanut kuin ottanutkin – ja taivas, miten väsynyt olen välillä sen vuoksi.

Luottavainen kultakala

Rehellisesti sanottuna ilman luottoa ihmisiin minulla olisi suurimmat mahdollisuudet jääneet käyttämättä niin urheilun, uran, yrittämisen ja ihmissuhteidenkin puolella. Jos on luottavainen, pystyy mielestäni myös tehdä rohkeasti asioita. Rohkea myös huomaa enemmän mahdollisuuksia ympärillään.

Olen aina ollut myös kultakala. Jos asia on käsitelty, minulla ei ole ikinä ollut ongelmaa jatkaa. Kerran opiskeluaikoina näin jopa unta, jossa ilkeä tyttö pyysi anteeksi sanojaan. Aamulla tuntui taas kevyeltä, enkä ollut enää asian puolesta surullinen. Silti parhaimmat ystäväni olivat puolestani tuolle haukkujalle vihaisia, eivätkä he enää luottaneet häneen. Itse taas olin jo unohtanut kaiken ja annoin hänelle uuden mahdollisuuden.

Tuo on taito, jonka toivon myös minimimmillä pysyvän. Usko ihmisiin. Puolisoni sukulainen totesi viikonloppuna, että minimimmi on ihanan varaukseton. Kun minimimmi oli vuoden vanha kirjoitin runon, jonka nimi on ”Toiveeni lapselleni”. Muutamat siinä olevat kohdat ovat mielessäni vieläkin. Esimerkiksi:

Toivon, että maailman pahuutta kartat,
mutta mahdollisuuksia menettää saatat,
jos pahinta oletat
ja sydämesi kovetat.

Mikä on kolikon kääntöpuoli?

Kolikon kääntöpuoli on ollut, että luottavaisuutta on myös käytetty hyväksi – olen uskonut ihmisiin, jotka eivät ole sitä ansainneet. Turpaan on tullut ja lujaa. Huomaan, että saatan pettyä ihmisten käytökseen, sillä oletusarvo heitä kohtaan oli suurempi.

Nykyään olen huomannut, etten palaudukaan asioista enää yhtä nopeasti, ja välillä pelkään, että menetän “supervoimani”. Sen pahin vihollinen on välinpitämättömyys, jollaiseksi en haluaisi ikinä muuttua. Itse henkilökohtaisesti en haluaisi elää puoliteholla, sillä mielestäni elämään kuuluvat kaikki tunteiden kirjot.

Huomaan vain, jos minulta viedään mahdollisuus käsitellä jokin asia tai jokin asia menee liiaksi ymmärryksen ulkopuolelle, minulla on vaikea suhtautua siihen. Ehkä se linkittyy myös jotenkin kasvatukseen. Hyvät tavat kaunistavat – niinhän ennen vanhaan tavattiin sanoa. Lapsuudessani Pohjanmaalla meiltä lapsilta odotettiin hyvää käytöstä.

Tämän vuoden aikana on tullut vastaan arjen ympärille sulautuvia asioita, joissa olen odottanut ihmisiltä normaalia käytöstä. Normaalilla tarkoitan lapsena opittuja asioita: kiitos ja anteeksi. Jostain syystä näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kun mietin, miksi olen niin pettynyt tällaiseen käytökseen, tajusin, että ehkä ihmisten arvaamaton käytös tuntuu vaan niin pelottavalta.

Ehkä tietynlainen ”antaa olla -mentaliteetti” säästäisi hiukan voimia, eikä se välttämättä muuttaisi liian välinpitämättömäksi.

Ja edelleenkin haluan uskoa, että luottavaisuus antaa enemmän kuin ottaa – ja siinä haluan myös minimimmiä tukea.

20/07/2023 Mietteet

Neuvot, joita antaisin 20-vuotiaalle itselleni

Millaisia neuvoja antaisin 20-vuotiaalle itselleni? Toki näin 38-vuotiaana en edelleenkään pidä itseäni ”valmiina”, mutta tietyt asiat ovat jääneet korvan taakse. Vaikka näin jälkikäteen on helppo jossitella, muutamissa asioissa auttaisin ja neuvoisin itseäni, jos pääsisin juttelemaan 20-vuotiaan itseni kanssa.

Opiskelupaikka mielessä

Aloitin opiskelemaan yliopistossa vuonna 2006. Kävin lukion 2,5 vuodessa, ja sen jälkeen hain useaan kertaan eri yliopistoihin ja vastaus oli parina vuonna aina sama: varasijalla.

Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, että esimerkiksi Turun yliopistoon jäin varasijalle, sillä varmaan mediatutkimus ei olisi se aivan oma juttu ollut. Kolmannella kertaa luin tuplakirjat eli Vaasan yliopiston pääsykoe kirjat lisäksi. Ensimmäiseen vaihtoehtooni jäin varasijalle, mutta Vaasaan pääsin samantien.

Kun otin opiskelupaikan vastaan, muistan, että minulla oli jotenkin tunne, että aloitin opiskelut tosi ”myöhään”. Nyt vasta tajusin, että olin 21-vuotias eli niin nuori!

Lukion jälkeen olin ehtinyt asua ja olla töissä kaksi talvea Kanarialla, yhden kesän Kyproksella ja lukea avoimessa yliopistossa viestinnän perusopinnot – silti minulla oli tunne, että olen vaan lorvinut. Muistan kuinka tentin Kanarialla pomoni toimistosta käsin tenttejä. Minulla oli kolme tuntia aikaa vastata x määrään essee-kysymyksiä. Ehkä nuo varasijalla-ilmoitukset olivat jollain tapaa olivat heikentäneet itseluottamustani ja aloin itsekin epäillä itseäni.

Ensimmäinen neuvo itselleni siis olisi, että asiat kyllä järjestyvät. Usein se suunta on vielä paras mahdollinen suunta, vaikka se aluksi saattaisi tuntua oudolta.

Se, että ennen opiskeluja lähdin ulkomaille töihin oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvä kaikin puolin. Jollain tapaa ”järkeistin” sen silloin itselleni niin, että aivan hyvin voin opiskella ja tehdä ravintola-alan töitä myös muuallakin kuin Suomessa. Ihan hyvin olisi voinut / ehtinyt tehdä enemmänkin vastaavia asioita ennen varsinaisia opiskeluja tai lukea avoimessa vain lisää matkustelun ohessa.

Toinen neuvoni olisi ollut Get crazy. Anna palaa – kaikki aikanaan. Jokaisella on oma polku ja sinä luot sen omanlaiseksi. Älä odottele oikeaa hetkeä ja kaikkea ei tarvitse tehdä samallalailla kuin muut. Tajusin jollain tavalla todella myöhään esimerkiksi, että asunnon voi ostaa yksinkin. Kun valmistuin marssin vasta yksin pankkiin, ja kun minulle myönnettiin Kallion kaksioon asuntolaina, muistan sen miten hyvä fiilis siitä tuli.

Kolmas neuvoni liittyy intuitioon – luota siihen. Joka puolella on tilaisuuksia tarjolla, jos sen vaan sallii. Moni välillä miettii, miksei mitään kivaa tapahdu. Jotenkin uskon, että mitään sellaista ei tapahdu, jos ihmisellä on silmät kiinni. Jos alkaa huomioida lähellä olevia asioita, tilaisuuksia myös huomaa helpommin.

Neljäntenä neuvona ehkä lisäisin, että ihan hyvin voit olla enemmän ylpeä itsestäsi. Ei se sitä kusea sinne päähän nosta.

29/06/2023 Mietteet

Eikö olisi helpompaa vain olla mukava?

HS kirjoitti 28.6.2023 artikkelin otsikolla: Pieniä eleitä. Siinä kerrotaan, kuinka pienillä arkisilla teoilla voi kertoa toiselle, että välittää toisesta. Siinä myös kehotetaan miettimään, miten haluaisi itselle puhuttavan tai mitä tehtävän.

Vaikka artikkelissa puhuttiin enimmäkseen kommunikaatiosta ja teoista parisuhteessa, mielestäni aihe on mielenkiintoinen monelta muultakin kulmalta. Jokainenhan meistä ansaitsee hyvää käytöstä – oli tilanne sitten näkeminen kasvokkain tai viestittely sähköpostitse. Vielä haastavamman tilanteesta tekee, jos asiassa onkin negatiivinen sävy.

Mielestäni myötätunto on yksi ihmisen kauneimpia ominaisuuksia ja arvostan ihmisiä, joilta löytyy sosiaalista pelisilmää erilaisiin tilanteisiin. Kirjoittelin näihin liittyvistä asioista joskus vuosia sitten blogiini otsikolla: “Tunnetko ankeuttajan tai suorasanaisen, jolta pelisilmä puuttuu?” sekä palautteen annosta otsikolla: “Maski päällä hymy katsotaan silmistä.” Hyvässä kommunikaatiossa annetaan palautetta olennaisesta asiasta. Jos luonnehdinta on liian yleinen ja palautteen antaja kertoo asiasta esimerkiksi hehtaarin pituisella jaarittelutekstillä, hän osoittaa oman kyvyttömyytensä jäsennellä asiaa.

Oman elämän ne pienet eleet

Olisi arvokasta toista ihmistä kohtaan, jos henkilö ensin kävisi irtonaiset ajatukset omassa päässään läpi, ennen kuin möläyttää mitään ulos. Eikö olisi mukavaa olla mukava? Minusta tuntuu välillä, että joillain ihmisillä ei ole ollenkaan suodatinta ja sähköpostiin kilahtavat viestit näyttävät siltä aivan kuin kokonaisuutta ei olisi mietitty yhtään, ainoastaan vaan oksennettu ensimmäiset ajatukset ja painettu lähetä.

Eräskin palaute viime viikolla vei hetkeksi mehut, sillä tuntui, että siinä keskityttiin enemmän mollaamiseen, eikä pyynnöstä huolimatta tuotu selkeää kohtaa esiin, johon haluaisi muutoksia. Jollain tapaa mieleeni muistui neuvo lapsuudesta. ”Asioista ei saa valittaa, ellei niihin ole kättelyssä antaa korjausehdotusta.”

Esimerkiksi autossa ei ollut syytä haukkua radiosta soivaa kanavaa, ellei ollut samantien antaa ehdotusta vaihtoehtoisesta kanavasta.

Nämä ovat pieniä eleitä myös elämässä niin parisuhteessa, perhe-elämässä, työasioissa ja harrastuksissa. Mielestäni jokaista ja jokaisen aikaa pitää arvostaa sen verran – oli asia sitten positiivinen tai negatiivinen – että kokoaa ajatukset ensin, ennen kuin sylkee ne kasana ulos. Ja ennen kaikkea eihän meistä kukaan varmaankaan tahallaan halua olla ilkeä vai haluaako? Eikö olisi helpompaa vain olla mukava?

08/03/2023 Kalla Active, Lapsuusmuistot, Mietteet, yrittäjyys

“Ei ole kiva hävitä tytölle” – muutos tapahtuu rakenteissa

Keskiviikkona 8.3. vietetään naistenpäivää! Olen enemmän kuin ylpeä, miten vahvoja ja upeita naisia ympärilläni on.

Ajatella, että YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 8.3.1975. Tavallaan siitä on aikaa, mutta toisesta näkökulmasta se on todella myöhään, sillä jo vuonna 1910 Kööpenhaminassa kokoontunut sosialistinen internationaali päätti naistenpäivän vietosta, tarkoituksena edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä. Monessa maassa on vielä suuria epäkohtia liittyen naisten asemaan.

Jos tarkastelemme lukuja, Suomen väestöstä 2,8 miljoonaa (50,6 %) on naisia. Suomi keikkuu monessa sukupuolten tasa-arvoa ja naisten asemaa tarkastelevassa kansainvälisessä vertailussa kärjen tuntumassa. Maailman talousfoorumi (WEF) mukaan Suomi maailman toiseksi tasa-arvoisin maa ja The Economist, The Glass-Ceiling Index 2022 mukaan suomalaisnaisten tasa-arvo työelämässä on maailman kolmanneksi paras. Suomessa on vuoden 2021 alussa tehdyn vertailun mukaan kolmanneksi eniten naiskansanedustajia Euroopassa.

Muutos tapahtuu rakenteissa

Suomessa tilastollisesti asiat ovat edistyksellisiä, mutta miten itse näen ne asiat, joilla naisten asemaa pystytään edistämään? Monenhan asian juuret ovat arkisissa arjen hetkissä ja siitä miten puhumme esimerkiksi lapsillemme.

Tytölläni on nyt sen verran pitkät hiukset, että olen ennen hänen harrastuksiaan joskus ehdottanut, että voisin laittaa ne letille, jotta ne eivät tule kesken jumpan silmille. Viime syksynä palloiluliikkarissa hän muutamaan kertaan kyseenalaisti: ”Miksi naapurin pojan ei tarvitse?” Päädyimme siis aina juttelemaan monesta eri näkökulmasta hiusasiat, sillä en halunnut hänelle mihinkään kysymykseen ikinä vastata: ”Koska hän on poika”. Tuollahan loisin vain itse stereotypioita.

Nämä ovat pieniä asioita arjessa, mutta pienistä asioista muodostuu kokonaisuus. Oman tyttöni kohdalla on ollut myös mielenkiintoista seurata, miten vanhemmat itse jakavat eroja tyttöjen ja poikien välille. Luonnollisesti naisten ja miesten esimerkiksi fyysisissä ominaisuuksissa on helposti eroja, mutta tämäkään ei aina ole se kirkas totuus. Oma tyttöni tykkää laaja-alaisesti asioista – myös niistä, jotka jotkut vanhemmat stereotypioiden mukaan laittavat ns. poikien boxiin.

Stereotypioiden luominen

Muistan itse lapsuudesta, miten raivostuttavaa oli, kun jotain asiaa perusteltiin sukupuolella – en nimittäin itse nähnyt asiaa niin. En osannut edes ajatella, etten pystyisi johonkin asiaan, koska olen tyttö ja tämä on kantanut aikuisikään asti. Olenkin jo varmaan aiemmin maininnut, että suurena vaikuttavana tekijänä on ollut isäni, joka kasvatti meidät neljä tyttöä ilman stereotypioita, eikä ajatellut sen kummemmin onko se tyypillistä tekemistä tytölle vai pojalle.

Välillä vastaan on tullut ja tulee vieläkin väheksyntää. Nuorempana kilpaurheilun puolella. ”Menkää te tytöt tuonne kevyempään mäkeen treenaamaan”, kehotettiin meitä hiihdon aluevalmennusleirillä. Nykyään sammakoita tulee laidasta laitaan yrittäjyyden suhteen – toinen ääripää pitää Kalla Activea pikku puuhasteluna ja toinen taas minua sen assarina. Puolisoani tultiinkin kerran puistossa onnittelemaan: ”Hieno tuo teidän juttu.” Tähän puolisoni oli vain todennut: ”Kiitos, mutta business on kokonaan Jennin, eikä minulla ole siihen osaa eikä arpaa.”

Näitä esimerkkejä on pilvin pimein, mutta olen jo nuoresta tottunut ajattelemaan: “Höpö höpö ja täältä pesee.” Jokaisella ihmisellä – on hän mitä sukupuolta tahansa – on samat mahdollisuudet tehdä ja saavuttaa asioita.

Muistan edelleen tapauksen, kun 10-vuotiaana minut oli vahingossa ilmoitettu hiihtokilpailuissa poikien sarjaan nimellä Jouni. Tulin kisassa toiseksi ja jotenkin jo noista ajoista muistan, että miten suuri asia muille osanottajille oli hävitä juuri tytölle. Tuokin tunne on varmaan jossain meidän rakenteissa, sillä jos on antanut kisassa kaikkensa, eihän tytölle häviäminen kuuluisi sen enempää harmittaa kuin, että olisi hävinnyt toiselle pojalle.

Ihanaa naistenpäivää kaikille upeille naisille! ❤

ps. Hyödynnä Kalla Activen verkkokauppaan naistenpäivän alekoodi NAISET20, jolla saat -20% alennuksen kaikista tuotteista. Koodi voimassa 12.3.2023 asti. 🫶

21/02/2023 Äitiys, Kalla Active, Mietteet, yrittäjyys

Viisaita neuvoja – suoraan toisesta korvasta ulos

Lentopalloaikoinani katsomossa istui aina seuraamassa peliä joku ”katsomovalmentaja”, jolla oli eväät kaikkiin tilanteisiin – varsinkin niihin menetettyihin palloihin. Tuolloin mielestäni tärkeintä oli keskittyä omaan tekemiseen ja siihen, että pystyi sulkea nuo katsomosta kuuluvat jossittelut omien korvien ulkopuolelle.

Toki pelaaja oppii peleistä paljon, varsinkin mokien kautta, mutta usein näiltä ”katsomovalmentajilta” puuttui täysin pelisilmä. Heillä ei nimittäin ollut minkäänlaista käsitystä siitä haluaako pelaaja näitä ”neuvoja”. Tilanteita haluttiin käydä läpi, jos käytiin, pikemminkin joukkueen sisällä.

Olen ollut vuodesta 2015 yrittäjänä – aluksi osakkaana viestintätoimistossa ja vuodesta 2021 vienyt Kalla Activea eteenpäin ja voitte vain arvata, miten paljon ns. ”katsomovalmentajia” on tullut tuossa ajassa vastaan.

Neuvotko muita, vaikka neuvoasi ei kysytä?

Myönnettäköön, että aluksi olin hieman hämmentynyt neuvoista. Usein kuitenkin jo muutaman ensimmäisen lauseen aikana huomaan kaksi tyypillistä asiaa, joiden avulla jo nykyään osaan laittaa lauseet menemään toisesta korvasta ulos: neuvoja ei ole käynyt kertaakaan Kalla Activen verkkosivuilla. Toinen esiin tuleva asia on, että hänellä ei ole käsitystä merinovillavaatteista.

Tuo ensimmäinen kohta on hauska, sillä saan paljon neuvoja liittyen vaatteisiin, vaikka ihminen ei alkujaankaan tiedä, millaisia merinovaatteita myyn ja missä. Usein merinovillaan yhdistetään vain kalsarikerrastot. Tosiasiassahan Kalla Activen vaatteissa on neuleita, neuletakkeja, työhousuja, mekkoja, tunikoita jne.

Maksaessa minulle ehdotetaan MobilePayta ja hämmästytään, kun kerron, että verkkokauppani toimii aivan kuin normaali verkkokauppa. Myös maksupääte liveostoon on käytössä. Lisäksi samassa yhteydessä kerron myös, että tuotteita myydään Zalandolla, muutamalla muullakin sivustolla sekä lifestyle-shopeissa Ylläksellä, Levillä ja Lauttasaaressa. Tämä on siis ihan oikea työni.

Vaatteiden suunnitteluun olen saanut neuvon, että täytyisi käyttää tunnettua suunnittelijaa. Toki yhteistyöt varmasti tietyllä tapaa tuovat tunnettuutta, mutta en koe sitä listallani oleelliseksi. Monesta Kalla Activen vaatteesta on tällä hetkellä myynnissä vasta muutama väri, ja toivon voivani tuoda niistä mahdollisimman pian vaihtoehtoisia värejä myyntiin. Lisäksi lastenvaatteista odotetaan kovasti isompia kokoja. Mallistoja pystyy helposti tulevaisuudessa laajentaa muillakin tavoin. Lisäksi arvostan käyttämieni vaatealan ammattilaisten osaamista. Tämänkin ”neuvon” kohdalla toivoisin siis ennemmin kysymystä: ”Millaisia kehitysideoita sulla on mallistoihin ja tuotteisiin liittyen?”

Vaatealan ”katsomovalmentajat” ovat muutamaan kertaan ehdottaneet muita materiaaleja merinovillan tilalle. He ovat usein myös niitä, jotka eivät ole ikinä käyttäneet merinovillaisia vaatteita. Tähän on usein vaikea lyhyesti vastata: ”En ikävä kyllä ole sitä vaihtamassa.”

Materiaalin valinnalle oli alkujaankin syy. Aloin kehittämään Kalla Activen merinotuotteita omien tarpeiden pohjalta. Leikkipuistossa huomasin usein jo syksyllä, että puuvillaiset housuni eivät lämmittäneet tarpeeksi ja kastuttuaan ne tuntuivat jäätävältä ihoa vasten. Merino oli siis täydellinen materiaali ulkohousujen alle, sillä se hengittää ja imee kosteutta tuntumatta kylmältä ihoa vasten. Ulkoilujen jälkeen ulkohousujen alla oleva kerros jäi usein päälle koko päiväksi ja kaipasin merinovillaisia housuja ja takkia, joissa yhdistyisivät kaunis kotiasu ja merinovillan toiminallisuus. Halusin myös löytää vaihtoehtoja lapseni merinovillavaatteisiin. Kaipasin pirteämmissä väreissä olevaa välihaalaria ja sisävaatteita, jotka eivät ole kalsarikerrastomaisia. Tämän jälkeen idea on jalostunut kaikissa mallistoissa ja SELJA työmallistossa yhdistyvät esimerkiksi arki- ja työvaate.

Merinovillaa on myös eri paksuutta. Suurin osa Kalla Activen merinovillavaatteista on ohuen ohutta merinoa, joka tuntuu päällä kevyeltä ja pehmeältä. Se ei ole siis päällä ”villainen”. Esimerkiksi ohut toppi oli viime kesän myydyin tuote. Tuota menee nyt talvellakin neuleiden alle. Luonnollisesti naisten USVA-neuleessa ja lasten UTU-välihaalarissa neulos on paksumpaa, mutta niissäkin käytetty villa on hienoa eli ohutta ja kiharaa.

Kaikki omalla tyylillään

Joku viisas kerran totesi, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. Muistan tapauksen, kun somevaikuttajat, kuten Hanna Gullichsen, Jenni Rotonen, Stella Harasek, Natalia ”Nata” Salmela ja Viena K kertoivat stooreissaan saavansa seuraajiltaan paljon viestejä, joissa nämä jakavat neuvojaan ja heristelevät sormeaan ilman, että heiltä on neuvoja pyydetty tai kaivattu. Erika Vikman myös totesi tuolloin, että pyytämättä annettu neuvo on moite.

Oman elämänsä ”katsomovalmentajia” löytyy siis joka suunnalta ja stereotyyppisimmät tapaukset varmaan liittyvät arjen asioihin, kuten työelämään tai äitiyteen. Yksi julistaa, miten lasten ei saa antaa vaikuttaa elämään ja kertoo, kuinka heidän lapsensa elää ilman rytmejä. Tämä kertoja ei taas välttämättä ymmärrä, miten joku toinen äiti on enemmän kuin onnellinen lapsensa säännöllisistä rytmeistä – kaikki omalla tyylillään.

Omalla kohdallani ainakin lapsen vauva-ajan rytmit mahdollistivat paljon asioita, esimerkiksi matkustin aina päiväunien aikana noin tunnin bussimatkan keskustaan äititreffeille. Valvottujen öiden jälkeen ne olivat taas pelastus. Tuon avulla tiesin koska päiväunet koittivat, ja näin pääsin itsekin tuolloin nukkumaan.

Ehkä eniten kuitenkin peräänkuulutan kaikessa pelisilmää ja tilannetajua. Itse ainakin koen, että muutamat tilanteet ovat lähiaikoina olleet enemmän sosiaalisesti uuvuttavia kuin virkistäviä. Eihän kenenkään meistä pitäisi joutua selittelemään tekemisiään – varsinkin jos ei edes itse kerro kaipaavansa apua. Moni varmasti aidosti enemmän arvostaa tsemppaamista. ❤️

09/02/2023 Äitiys, Mietteet, Vanhemmuus

“Curling-vanhemmuuden” kirous

Lapsen tietä tasoittavasta ”curling-vanhemmuudesta” on puhuttu jo pitkään. Selaillessani somea vastaan tuli vanha artikkeli aiheesta, jossa haastateltiin lastenpsykiatri Jari Sinkkosta erilaista kasvatustavoista.

Sanotaan, että “curling-vanhemmat” suojelevat pettymyksiltä eivätkä aseta selkeitä rajoja. Eräs terveydenhoitaja kertoi muutamasta hämmentävästä tapauksesta. Kyse ei siis ollut erityislapsista, joiden kanssa luonnollisesti täytyy huomioida hiukan eri asioita.

Terveydenhoitaja oli ensimmäisessä tapauksessa pyytänyt lasta ovelta rokotettavaksi. Tähän äiti oli vastannut: ”Se tulee rokotukselle vain, jos saat sen kiinni.” Lapsi oli lähtenyt juoksemaan pitkin käytäviä ja äidin käsityksen mukaan siis lapsi tulee vasta, kun itse haluaa ja oletti, että terveydenhoitaja lähtee hänen peräänsä juosten.

Toinen esimerkki oli leikki-ikäisestä lapsesta ja vanhemmasta. Lasta luonnollisesti hiukan jännitti rokotustilanne ja vanhempi ei saanut pidettyä lasta pidettyä turvallisesti sylissä. Lapsi alkoi purra vanhempaansa käsivarsiin. Tähän vanhempi reagoi sanomalla: ”Älä tässä pure, saat autossa sitten purra, ei tässä”.

”Ei se hiekka sieltä lopu”

Tokihan lasten kasvatukseen ei ole oikeaa eikä väärää ja kaikki tekevät päätöksensä omat lapsensa tuntien ja voimavaransa huomioon ottaen, mutta silti omiin korviin nuo terveydenhoitajan kertomat tapaukset kuulostavat todella hämmentäviltä.

Itselläni ei onneksi ole noin radikaaleja esimerkkejä tullut vastaan, mutta muistan erään kerran puistossa, kun eräs lapsi siirsi käsillä ohjattavalla kaivurilla hiekkaa pois hiekkalaatikolta. Tuohon aikaan me lähellä asuvat vanhemmat kävimme usein omien harjojen kanssa harjaamassa irtokivet ja muut moskat asfaltilta, sillä olimme huomanneet, että noin 1-vuotiaat lapsemme aina kaatuilivat irtohiekkaan. (Teemme tätä itseasiassa vieläkin pyörärampissa, ettei irtikiviä jää pyörien alle ja lapsilla mene tasapaino)

Ehdotin lapselle, että siirtäisi hiukkaa hiekkalaatikon sisällä ja kun hän ei uskonut, sanoin ystävällisesti tuon myös hänen äidilleen. Äiti ei halunnut lastaan ohjeistaa ja vastasi vaan minulle: ”Ei se hiekka sieltä lopu.”

Vaikka synti oli pieni, silti toivoisin, että lapsen oma vanhempi ottaisi vastuun tämän kaltaisissa tilanteissa ja ohjeistaisi toimimaan. Huomaan, että itselle epämukavin tilanne on se, että usein meidän minimimmi näkee myös tilanteissa, että toinen lapsi toimii hassusti ja kysyy sitä sitten minulta: ”Miksi tuo tekee noin?” Jos lapsen vanhempi ei yhtään puutu tilanteeseen, tuntuu epämukavalta todeta omalle tytölle, että: ”Jaa-a, hän toimii vääriin.” Jos en toteaisi tätä, tuntuu, että omat opetukset lapselle valuisivat kankkulan kaivoon.

Toki itsellänikin on ymmärrystä lasten pikkuperseilyyn. Omalla 3,5 -vuotiaalla tytölläni karkaa kuulemma välillä päiväkodissa kavereiden kanssa hommat liiankin laukalle. Tästä sitten juttelemme aina myöhemmin illalla ja sanon: ”Kavereiden kanssa nauraminen ja hömpöttäminen on ihanaa, ymmärrän sen hyvin, mutta silti täytyy kuunnella ja uskoa päiväkodissa aikuisia.”

Karhunpalveluksia jakamassa

Jos lasta suojellaan epämukavilta asioilta, eikä kielletä ikinä, hän ei opi välttämättä käsittelemään ikäviä asioita. Ehkä aikuisena ero tai työpaikan menetys saattavat kolahtaa myös hiukan kovemmin, jos ei ole elämänsä varrella oppinut selviytymään pettymyksistä.

Sanotaan myös, että ”curling-vanhemmat” petaavat liiaksi lapselleen tietä ja näin vievät lapselta onnistumisen kokemukset.

Huomaan, että omalle luonteelle oli aluksi vaikeaa se, että elämää piti hidastaa ja samalla antaa myös lapselle aikaa opetella itse asioita. Niin hyvässä kuin pahassa suihkin yleensä menemään ja jo konkreettinen nopea kävelyvauhtini on ollut yleinen naurunaihe yläasteelta asti. Lapsen myötä piti osata hidastaa kaikessa suhteessa ja nykyään jo nautin hitaammasta elämästä. En ehkä liiaksi neuvottele lapseni kanssa asioista, mutta annan hänelle rutkasti tilaa ajatella.

Lisäksi kannatan positiivista kyttäämistä ja arjen kehuja. Yksikään ihminen ei vahingoitu siitä, että häntä sanotaan ihanaksi.