Oletteko ikinä miettineet, millainen ihminen menestyy? Toki tämä ei ole täysin yksiselitteinen asia. Luonnollisesti toivoisin niille menestystä, jotka sen ansaitsevat omalla käytöksellään tai työllään. Mielestäni todellinen menestyjä ei ole mikään yli-ihminen, vaan samaistuttava ja aito. Ehkä se, että ymmärtää omat heikkoutensa ja on valmis tekemään töitä niiden eteen, tuo tilalle vahvuuksia. Ei pelkästään tässä, vaan aika monessa muussakin asiassa, kaikki lähtee omasta asenteesta.
Ihmiset hurmataan persoonalla työpaikallakin
Kun menin koulun penkiltä ensimmäiseen oman alan työpaikkaan, olin shokissa. Näin jälkeen päin ajateltuna siellä ei kyllä ystävällisyydellä tehnyt yhtikäs mitään. Kova äijä tai mimmi ei hymyillyt, ja jos ei ollut kiire, ei ollut tehnyt töitään hyvin. Näin jälkikäteen huomaan vain sulkeutuneeni omaan huoneeseeni, jättäneeni kaikki yhteiset illanistujaiset väliin ja hoitaneeni vain työtehtäväni.
Ehkä korona-aika on myös tuonut oman mausteensa työkulttuuriin ja etätyökin on jo normaali käsite. Törmäsin twiittiin: ”Joka kerta, kun ripustan etätyöpäivänä pyykkiä mietin esihenkilöäni vuosien takaa. Hän ei oikein tykännyt etätöistä “koska ihmiset kuitenkin pesee silloin jotain pyykkiä”. Juuh. #etätyö #kontrolli”
Vääjäämättä mieleeni tuli oma kokemukseni, jolloin sain töissä ”puhuttelun”, kun menin lounaan aikaan juoksulenkille: ”Ymmärrätkö, että silloin, kun olet etätöissä, et tee MITÄÄN muuta kuin töitä!”
Itselläni on aika ristiriitaisia fiiliksiä menneisyydestä monesta ihmisestä, jotka ulkoisesti näyttivät menestyneiltä. Nykyään olen huomannut, että työkulttuuri on onneksi inhimillistynyt. Onneksi se, joka on kovis, kontrolloiva tai jyräävä ei pärjääkään pisimmälle, vaan päinvastoin, ja niin kuuluukin mennä. Tai sitten olen nykyisessä elämässä onnistunut välttämään nämä ihmiset. Todellisuudessahan ihmiset hurmataan persoonalla – niin työ- kuin vapaa-ajalla, eikö totta?
Kokemus tuo rohkeutta
Oletteko huomanneet, että vanhemmiten välittää aina vain vähemmän muiden mielipiteistä? Tietysti on mukavaa, kun saa kiitosta, mutta ei ole valmis taipumaan kaksinkerroin sen eteen. Tekee asiat niin, kuten parhaimmaksi näkee. Itseluottamus joskus sekoitetaan ylimielisyydeksi, mutta todellisuudessa näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Kehuin erästä tuttuani somessa: ”Vau, olipa rohkeaa!”, kun hän kertoi, että asiakkaalle oli mennyt läpi erittäin villi idea kampanjasta. Tuttuni vastasi: ”Kiitos Jenni! Kokemus tuo rohkeutta – ei jaksa enää välittää”
Loppuen lopuksi kaikki muutkin asiat ovat kytköksissä siihen, mitä pään sisällä tapahtuu ja miten asiat kokee. Törmäsin kerran erään jääkiekkoilijan haastatteluun. Hänellä oli tavoite päästä NHL:ään. Häneltä kysyttiin, miten hän pääsisi tavoitteeseensa. Tähän hän vastasi: ”Enemmän hyviä kuin huonoja pelejä.”
Tähän hän tarkensi, että hyvissä peleissä tuntui, että hänellä oli kaikki maailman aika. Hän ehti rauhassa katsoa kenelle syöttää ja minne luistelee seuraavaksi. Huonoissa peleissä hänestä tuntui, että toiset pelaajat luistelivat kovempaa, eikä hän ehtinyt peliin mukaan. Hän ei ehtinyt reagoida. Hyvissä peleissä pään sisällä oli rauhallista, huonoissa peleissä pään sisällä tapahtui asioita liian nopeasti.
Kaikki on siis kiinni omista ajatuksista – oli asia, mikä tahansa.
