Vanhemmuus on täynnä erilaisia vaiheita. Vauva-aikoina nuo vaiheet muuttuivat välillä ripeäänkin tahtiin, ja välillä taas jokin kovasti varoiteltu vaihe jäi kokonaan tulematta. Lapset ovat yksilöitä niinkuin me aikuisetkin olemme.
Kun olimme nuoria, isäni kuskasi meitä neljää tyttöä treeneihin ja milloin mihinkin. Lapsuuden kotini sijaitsi Pohjanmaalla Vaasan vieressä. Kaikkialle oli yleensä pieni automatka, jolloin edestakaisin ei kannattanut päivän aikana moneen kertaan ajella. Isälläni oli usein tapana tehdä kävelylenkkejä samalla, kun jäi odottelemaan esimerkiksi minua Vaasassa lentopallotreeneistä.
Nykyään itseäni naurattaa tämä oma ajankulutusmatkailu. Kulutan aikaa tyttöni treenien tai leikkitreffien ajan milloin missäkin metsireiteillä ja treenipaikoilla. Tänään aamulla, kun vein tyttäni leikkitreffeille, kävin samalla tekemässä Tornimäen kuntoportaissa Klaukkalassa treenin ja mäkisessä lähiympäristössä kävelylenkin. (Vieressä on muuten myös Tornari Bikepark, joka on harrastajien suosiossa)
Illalla oli lisää ajankulutusta, sillä tytölläni oli luistelukaverin synttärit. Tietyllä tapaa tuon ajan kuluttamisen voisi ajatella tylsälläkin tavalla, mutta itse yritän keksiä siihen aina jotain itselle mieluisaa tekemistä. Toki jos näitä menoja suunnittelisi enemmän, voisi sopia omiakin treffejä mahdollisuuksien mukaan noihin aikoihin. Toisaalta jollain tapaa nautin, että voi kuuhailla oman fiiliksen mukaan.
Nyt kun oma treeni oli tehty jo aamulla, kävelin synttäripaikalta Porvoonkadulle Zaro Cafeeseen vohveleille. Suosittelen lämpimästi paikkaa! Ihana sympaattinen pieni kahvila on aivan Linnanmäen lähellä, ja he ovat tunnettuja Brysselin vohveleistaan.
Tämä jo hetken eletty vaihe on jollain tapaa ihana, sillä se on tuonut itselleni enemmän esim. urheiluaikaa. Samalla katson haikeana, miten kohta 6-vuotiaasta tytöstäni onkaan silmissä kasvanut niin iso.
Ne ihanat läpikäydyt vaiheet
Monta vaihetta on siis käyty läpi ja monta on vielä edessä. Ainakin sen on oppinut noista läpikäydyistä kasvuvaiheista, että mikään ei ole pysyvää ja aika menee hurjalla vauhdilla eteenpäin. Joku sen ilmaisi lauseella: “Lapset ovat meillä vaan lainassa“. Sitä suuremmalla syyllä olen yrittänyt nauttia joka hetkestä. Sanon usein tytölleni, että rakastin häntä kovasti jo kun hän syntyi, mutta nykyään rakastan häntä jopa enemmän, kun meillä on niin kivaa yhdessä puuhailla kaikkea.
Äitienpäivänä tyttöni antamassa kortissa luki: ”Se on ihana. Sen kanssa on kivaa. Sen kanssa on kiva lähteä ulos.” Tuon yhdessä puuhailun toivoisin pysyvän jollain tapaa elämässä koko loppuelämän. Hengailu ja puuhailukin tosin vaihtavat muotoa, mutta parasta olisi löytää tulevillekin elämänvaiheille sopivia yhteisiä asioita.
