Ostimme viime keväänä liput Marcus ja Martinuksen Tampere-talon keikalle. Nyt koitti viimein hartaasti tuo odotettu keikkaviikonloppu. 6-vuotias tyttöni on kuunnellut ja laulanut aktiivisesti heidän laulujaan jo 1,5 vuotta, ja idea lippujen ostoon lähtikin häneltä itseltään aamiaispöydässä: “Äiti, elääkö nämä vielä?” Pienen googlaamisen jälkeen törmäsin heidän kiertueaikatauluun ja Tampere-talon keikkaan. Koska keikka oli ikärajaton, ajattelin sen luonnollisesti keräävän paljon lapsiperheitä ja tietysti teini-ikäisiä. Kiva oli kuitenkin huomata, että ihmisia oli liikkeellä laidasta laitaan. (Musiikki koskettaa meitä kaikkia <3)
Olemme automatkoilla ja kotona kuunnelleet ehkä enemmän Marcus ja Martinuksen vanhempia levyjä, joten osasin varautua siihen, ettei tyttöni varmaankaan ihan kaikkia lauluja tunnista. Ja luin juuri, että heidän hittinsä Electrisk on julkaistu 10 vuotta sitten. Tyttöni nautti kuitenkin keikasta, ja lauloi sitäkin lujempaa ne laulut, jotka tunnisti. Hän ihaili myös kovasti poikien ja taustatanssijoiden tanssiliikkeitä: “Mä osaisin myös tanssia noin, mutta en ehkä noin nopeaan tahtiin.”
Vaikka kasvoin Spice Girlsien ja Backstreet Boysin aikakaudella, en ole itse fanittanut varsinaisesti nuorempana mitään – en ainakaan massamittasuhteissa. Tämän vuoksi minusta onkin aina ihana seurata kaikenlaista fanikulttuuria. Sanotaan, että ihailu on ihmisen kehityksessä positiivinen voima. Ihminenhän rakentaa erilaisin elementein läpi elämän omaa persoonallisuuttaan, ja helposti ihailun kohteeksi nousee juuri henkilö tai bändi, johon voi samaistua. Muistan, että itselleni teini-iässä laulujen sanat toivat lohtua. Olen aina kuunnellut sanoja tarkasti ja laulanut. Usein sen hetken lempi laulu heijastikin omia fiiliksiksiä. Laulun sanojen avulla pystyi sanoittamaan ja ymmärtämään jotenkin omaa oloaan paremmin.
Fanittaminen tuo yhteenkuuluvuutta
Digitaalisuus on tehnyt myös fanittamisesta nykyään helpompaa, sillä esimerkiksi halutessaan sosiaalinen mediahan tuo ihailun kohteen tosi lähelle sinua. Itse olin ehkä enemmän siskoni Suosikki-lehden ja Jyrki-ohjelman varassa. Ehkä meidän aikakaudella ei myöskään keikoille ympäri maailmaa lähdetty. Nykyään esimerkiksi jalkapallofanit saattavat seurata kohdettaan uskollisesti pelipaikasta toiseen, ja se on osa heidän elämää. Peliaikataulu määrittää heidän arkeaan. Siskoni vanhin tyttö aikoinaan fanitti One Directionia, ja hän kävi Euroopan sisällä heidän muutamilla keikoillaankin.
Muistan kun vuosia sitten Lahden MM-hiihdoissa juttelimme norjalaisporukan kanssa. He kertoivat matkustavansa hiihtoaikataulun mukaan paikasta toiseen. Muistan miettineeni silloin, että onpa hauska tapa. Parhaimmillaanhan fanittaminen ennaltaehkäisee mielenterveyden haasteita. Se tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vähentää yksinäisyyttä. Niin kauan kuin ihailun kohde on positiivinen, eikä kannusta negatiivisuuteen tai väkivaltaan, maailma voi hyvin.
Viihtyisät ravintolat Tampinkoski ja Tuhto
Marcus ja Martinus -keikan lisäksi kävimme syömässä Tampinkoski-ravintolassa. Heidän verkkosivuillaan kerrotaan: “Tampinkoski Kitchen & Bar on ruoka- ja juomaravintola Tampereen keskustassa, jossa saa mahtavaa palvelua ja konstailematonta, maukasta ruokaa.” Tämän luettuani täytyy sanoa, että komppaan täysin. Minusta on vielä ihanaa, että ravintolassa vierailevalle tulee sellainen olo, että hänet huomioidaan. Kehuinkin tarjoilijaa asiakaspalvelusta ja ruuasta.
Tampere-talossa on myös viihtyisä ravintola Tuhto, jossa odottelimme keikan alkamista. Tila on ihanan avara ja valoisa.
Vinkkinä muuten, jos piipahdatte Hämeenlinnassa. Ajaessamme Tampereelle pysähdyimme Hämeenlinnassa Villa Marenki nimisessä kahvilassa. Ihanan symppis paikka, jossa on paljon kauniita yksityiskohtia! Heillä oli myös mieletön kakku- ja leivonnaisvalikoima.
