Olen saanut syksyn aikana useita kysymyksiä liittyen taitoluistelun aikuisharrastamiseen. Ajattelin, että voisin vastailla niihin täällä blogissa. Kysytyin kysymys on: ”Uskaltaako taitoluistelun aloittaa aikuisena?”
Niin kuin monen muunkin lajin kanssa vastaus mielestäni on, että ehdottomasti voi. Toki rohkaisen saman tien ottamaan yhteyttä seurojen taitoluisteluvalmentajiin, sillä heillä varmasti on kysymyksiin enemmän tarkempia vastauksia.
“Onko aikaisemmasta urheilutaustasta hyötyä taitoluistelussa?”
Minun mielestäni kaikki liikkuminen on aina kotiinpäin ja kaikenlaisesta urheilutaustasta hyötyy. Vaikka nykyään aikuisikäni ”harrastukseni” on ollut noin kolme vuotta taitoluistelu, omat lajini, kuten kilpahiihto ja lentopallo ovat aivan ääripäästä. Aloittaessani aikuistreenit osasin toki luistella, sillä olen syntynyt Pohjanmaalla Kyrönjoen rannalla. Isämme kolasi meille aina talvisin kaukalon joen jäälle, ja luistelimme paljon siskojeni kanssa. Tällä luistelulla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä taitoluistelun kanssa. Ehkä juuri tämän vuoksi kaikki tämä onkin ollut niin palkitsevaa. Oman oppimisen huomaa niin selkeästi, kun oma lähtötaso oli aloittaessa niin pohjalla.
Kaikesta urheilutaustasta varmasti hyötyy aikuisena oli laji mikä tahansa. Olen aina ajatellut, että lapsuuden ja nuoruuden kilpaurheiluni ja harrastamiseni ovat tuoneet minulle rakkauden liikkumiseen (jota ilman en pysty vieläkään olla) ja sinnikkyyden. Työhaastatteluissa olen tavannut aina sanoa, että minulla on kilpaurheilun tuoma ylimääräinen vaihde. Kun muut väsyvät, minulla on vielä loppukiri. Hiihdossa kilpaurheilin 15-16 -vuotiaaksi asti ja lentopallossa noin parikymppiseksi. Molemmissa treenasin tavoitteellisesti ja vuosien varrelta kertyikin PM- ja SM -mitaleita.
Näiden lisäksi harrastin lapsena myös yleisurheilua ja pesäpalloa. Nämä toki jäivät ajan puutteesta pois kokonaan jo aiemmin. Peruskestävyyslenkkeinä usein menin juoksemaan jonkinlaisen 10 kilometrin Pohjanmaan maakuntahölkän ja hyppytreeninä lentopalloon kisasin kolmiloikassa. Kaiken tämän rinnalla isämme opetti kaikki muutkin lajit aina kiekonheitosta korkeushyppyyn. Näissäkin lajeissa myös kisasin aina kesäisin, kun aika antoi myöden. Lapsuudenkotimme pihassa pystyi myös treenata useita eri lajeja. Yleensä hyvä heitto (pitkä) oli, jos sai kiekon kopsahtamaan ulko-oveltamme heittäessä pihamme aitan seinään. Kun aloitin ala-asteella pesäpallon, isämme opetti minua heittämään palloa pihassa olevan aitan yli. Jos pallon sai kattoa pitkin toiselle puolelle, oli heittoon tullut kunnon kaari.
Olin viime kesänä onnellinen, kun satuimme sellaiseen aikaan lomallamme Pohjanmaalle lapsuuteni yleisurheilukentälle, että sen välinevarasto oli auki. Hain sieltä aivan kuin ennen vanhaan lainaan kiekon, kuulan, keihään, korkeushyppytangon ja muita välineitä. Ette arvaakaan, miten innoissaan tyttäreni kävi yleisurheilulajeja läpi.
”Onko outoa urheilla ei-tavoitteellisesti?”
Muistan, kun lukioaikainen poikaystäväni sanoi, ettei voisi ikinä harrastaa mitään lajia, ellei harrastaminen olisi tavoitteellista. Hän pelasi itse jääkiekkoa, eikä nähnyt mitenkään vaihtoehtona, että voisi höntsäillä kyseisessä lajissa tai siirtyä ”ihan muuten vaan” treenailemaan jotain uutta lajia.
Nykyään käyn itse kaksi kertaa viikossa lounasaikaan aikuisten luistelukoulun jatkotason tunnilla, ja en voisi olla onnellisempi. Tämän lisäksi toki teen omia happihyppelyitä ja kävelyjä metsään ja teen kuntosalitreeniä.
Koska meillä on pysynyt taitoluistelussa ryhmä aika lailla samana, tuntuu, että olemme myös päässeet mukavasti eteenpäin eri harjoitteissa. Taitoluistelu on ääripäänä niin erityyppinen urheilumuoto, kun omat nuoruuden lajini, että saan jo sen erilaisuudesta omat kiksinsä. Toisaalta myös etäisesti samoja pintaraapaisuja löytyy. Itse olen ainakin aivan rakastunut taitoluistelun eri hyppyihin, ja nyt kun alkeellisesti olen oppinut yksöishypyt, oma tavoitteeni on tulla niissä koko ajan paremmaksi. Oma harrastamiseni on siis “tavoitteellista” – olen kehittänyt sinne itselleni omia pikku tavoitteita oppimisessa, joita haluaisin saavuttaa. Ja miten ihanaa se onkaan, kun huomaa, että on taas päässyt eteenpäin ja tullut paremmaksi.
Olen ”lentopallourani” jälkeen hyppinyt ja pomppinen edelleen paljon omissa punttitreeneissäni, joten tiedän, että saisin jäälläkin hyppyäni korkeammaksi, jos vaan opin tekniikkaa enemmän ja oma rohkeus riittää. Siihen vain pitäisi saada liimattua ns. taitoluistelun palaset alkaen paremmasta rotaatiosta. Kuulostaa loogiselta, mutta en edelleenkään tiedä, kuinka pitkälle minulla 40-vuotiaana on edes mahdollista mennä. Missä on oma henkilökohtainen kehityksen ja oppimisen päätepysäkki?
”Voiko taitoluistelun pariin mennä aikuisena?”
Eri seuroilla on olemassa erilaisia vaihtoehtoryhmiä taitotason mukaan, ja näiden ryhmien sisältöihin valmentajat osaavat parhaiten vastata. Kurkkasin esimerkiksi tasojen kuvaukset Helsingin Luistelijoiden sivuilta:
Alkeis/jatkotason ryhmässä harjoitellaan perusluistelua (mm. kaaria, sirklauksia), helppoja askeleita (mm. kolmosia ja kantakäännöksiä) ja liukuja sekä hyppyjen ja piruettien alkeita.
Jatkotason ryhmässä harjoitellaan sekä helppoja että haastavampia askeleita (mm. käänteitä ja vastakolmosia) ja askelyhdistelyjä sekä liukuja, hyppyjen ja piruettien alkeita.
Edistyneiden ryhmässä harjoitellaan ns. haastavampia askeleita (mm. käänteitä, vastakäänteitä ja twisseleitä) sekä askelsarjoja sujuvalla ja kovalla vauhdilla. Lisäksi myös yksöishyppyjä, piruetteja ja liukuja.
Näiden lisäksi Helsingin Luistelijoilla on myös muitakin aikuisharrastajaryhmiä. Otattehan rohkeasti yhteyttä siis eri seurojen valmentajiin, jos ette löydä verkkosivuilta tarpeeksi materiaalia.
