Kategoria: Taitoluistelu

26/02/2024 Mietteet, Taitoluistelu

Elämäni eka flippi-hyppy ja ne tyhjät tsemppilauseet

Maailma on täynnä erilaisia voimalauseita ja sanontoja – jotkut niistä puhuttelevat, toiset taas toistavat jonnenjoutavaa mantraa. Onko teillä jotain elämänohjetta, jota noudatatte? 

Lapsuudesta parhaiten mieleen ovat jääneet Paha saa aina palkkansa ja Vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä. Aikuisena on kuitenkin huomannut, ettei näin edes aina tapahdu – vaikka asia tuntuu epäreilulta, sitä silti haluaa naivisti uskoa näihin ja ennen kaikkea ihmisten hyvyyteen. 

Samoin olen aina valmis tekemään töitä asioiden eteen, enkä oleta asioiden tapahtuvan itsestään. Kun aloitin vuosi sitten taitoluistelun aikuisten ryhmässä, lupasin itselleni, että keskityn joka treeniin 100%, enkä mene treeneihin ajatukset harhaillen – tämä senkin vuoksi, että jos näin en tee, minulla on suuri todennäköisyys rikkoa jo valmiiksi moneen kertaan kursitut polveni tai muu osa kropasta. Lähes 40-vuotiaana kroppa ei ehkä anna niin paljon enää anteeksi. 

Toiseksi tunneilta ei jää mitään käteen, jos aivot ei ole mukana. Koska en ole nuorempana harrastanut taitoluistelua, eikä mikään liike tule selkärangasta, oppimiseen ja onnistumiseen tarvitaan aivot mukaan. Onnistuminen jos mikä myös palkitsee. Syksyn hinkkasin Valssi- Salchow- ja Tulppi-hyppyjä, ja nälkä kasvoi syödessä. Viimeisen kahden viikon ajan olen harjoitellut lisää erilaisia hyppyjä. 

Tämän vuoksi olin erityisesti itseeni pettynyt tänään, kun menin aamun luistelutreeneihin puolivaloilla ja kaaduin. Kaatuminen tosiaankin herätti – osaksi siksi, että säikähdin niin lujaa. Päivän kaatumisen vuoksi olikin niin hämmentävää, että treenien loppupuolella onnistuin elämäni ensimmäisen kerran tekemään Flippi-hypyn. Kaksi opetusta meni perille – vain täysillä valoilla treeneihin ja (kliseinen lause käännettynä) kyllä vanhakin koira oppii uusia temppuja, jos vaan tekee tarpeeksi töitä sen eteen.  

Millaisia lauseita on tullut vastaan?

Nuorempana muutama lause puhutteli ja voin allekirjoittaa silloisen oman kärsimättömyyteni: ”Älä jää huonoon suhteeseen vain sen takia, koska olet liian kärsimätön löytääksesi parempaa.” tai ” Sä et pelkää uutta rakkautta, sä pelkäät vanhaa kipua.”

Tiedättekö ne hetket, kun joku sama ihminen käyttäytyy huonosti muita kohtaan, mutta hänen käytöstään oikeutetaan lauseella: ”Noh sehän on vaan Pentti – ainahan se käyttäytyy noin.” Vaikka ihmiset kuinka ymmärtäisivät syyt hänen käytöksen takana, eivätkä tämän vuoksi olisi vihaisia, mielestäni lause: ”Ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää”, pätee tähän. 

Lähivuosina on tullut muutama lause vastaan, jotka ovat puhutelleet: ”Älä ota neuvoja ja negatiivista palautetta sellaisilta ihmisiltä, joilla ei itse ole niitä asioita elämässä, joita sä haluat tai ne ei ole siinä pisteessä elämässä, missä sä haluaisit olla.” When you heal, you will be lonely for a while, because you will understand the kind of people you don’t want to be around.”

Itsestään myös pyrkii pitämään huolta eri tavalla, ja tähän kannustavat muutamat yleispätevät ohjeet: ”Huolehtiminen ei vie pois huomisen murheita, se vie tämän hetken levollisuuden.” ja ”Jos sä et valitse sun kropalle päivää, milloin se palautuu, sun kroppa valitsee sen sun puolesta.”

Millaisia lauseita teitä on tullut vastaan? Mikä niissä puhuttelee? 

18/02/2024 Taitoluistelu

”Äiti, haluan isona esiintyä” – kevään jääshow taas lähestyy

Meidän kotona on käynyt kuhina, kun saatiin äskettäin tietää meidän luistelijamimmin ryhmän eli Minitimanttien rooli tulevassa kevään jääshow:ssa. He ovat sammakoita. Koko jääshow:n teema on niinkin ihana kuin Pieni Merenneito, ja jääshow esitetään Helsingin jäähallissa sunnuntaina 24.3.2024. Shown tarina perustuu H.C. Andersenin rakastettuun klassikkosatuun. Viimeksi jääshown teema oli Velhokoulu.

Mun mielestä on ihanaa, että Pienenä merenneitona luistelee Enna ja prinssinä Oskari. Kun neiti aloitti 3-vuotiaana luistelukoulun, ennen kuin siirtyi Minitähtiin, Enna oli hänen valmentajansa. Huippu tyyppi siis! 

Erityisesti olen luistelijoiden puolesta tosi iloinen. Voin kuvitella, että kevään jääshow on monelle muullekin luistelijalle se ”vuoden kohokohta” ja he ovat yhtä innoissaan esiintymisestä, kuin täällä meillä miniluistelijamme on: ”Äiti, haluan isona esiintyä.” Näytöksissä tytöillä on ollut myös ihanaa aikaa bondailla ja höpöttää. 

Upeita pukuja ja taitavia luistelijoita

Koko show on varmasti katsomisen arvoinen, sillä jäällä esiintyy yhteensä noin 1200 Helsingin Luistelijoiden luistelijaa niin muodostelmaluistelusta, jäätanssista kuin yksinluistelustakin. Tuon lisäksi varmasti pääsee näkemään taas upeita pukuja ja lavasteita.  

(Kuva: Helsingin Luistelijat / Pieni Merenneito Jääshow)

Esitystä kuvattiin Jääshown verkkosivuilla näin: 

”Merenalainen maailma on täynnä erilaisia, toinen toistaan upeampia mereneläviä ja kiehtovia esineitä. Pinnalla taas kohtaamme muun muassa iloisia merimiehiä. Pieni Merenneito kertoo kaikenikäisiä kiehtovan ja koskettavan tarinan. Se keskittyy nuoren merenneidon unelmaan päästä ihmisten maailmaan. Haaveiden ja seikkailuidensa keskellä hän myös rakastuu prinssiin. Merenneidon rohkeus ja syvä rakkaudennälkä ovat universaaleja teemoja, jotka herättävät meissä jokaisessa tunteita ja haaveita. Pieni Merenneito kohtaa matkallaan vaikeuksia ja uhrauksia, mutta hän ei koskaan menetä uskoaan unelmiinsa ja rakkauden voimaan.”

ps. Jos olette tulossa katsomaan, hyödyntäkää Ticketmasterissa Minitimanttien koodia MINIT, niin saatte lipun alennettuun hintaan. Tytöt palkittiin viimeksi kakkukahveilla, kun olivat saaneet koodilla myytyä x määrän lippuja omalla koodillaan – se oli tytöille kiva yllätys. 24.3.2024 esityksestä on tulossa kaksi näytöstä klo 12.30 ja 16.30. 

17/01/2024 Äitiys, Perhearki, Taitoluistelu, Vanhemmuus

Aivosumua ja arjen aherrusta

Mulla on ollut jotenkin vaikea nyt alkuvuodesta kirjoitella blogeja, ja olenkin miettinyt syytä tälle. Osaksi tuntuu, että olen edelleen puhki joulukuun sairastelukierteestä. Koska olo heittelehti ennen joulua laidasta laitaan, en ole uskaltanut vieläkään tuuletella tästä nykyhetken hyvästä olosta, joka on siis yleensä se aivan normaali olotila. 

Eksyn aina välillä blogini päivitysversioon – samaan aikaan yritän löytää inspiraatiota. Alkujaanhan aloitin kirjoittamaan blogiani, koska halusin äitiysloman aikana ja sen jälkeen jäsennellä ajatuksiani jonnekin – ja minulla oli yksinkertaisesti ikävä kirjoittamista. Mutta tiedättekö sen tunteen, kun nyt ei oikein ole ajatuksia, joita jäsennellä? Sitä äidit varmaan kutsuvat jonkinlaiseksi aivosumuksi. 

Miten arki on sitten sujunut?

Mihin tämä alkuvuosi on sitten mennyt? Työrintamalla on ollut sopivasti hommaa. Tammikuussa kirjoittelen Liikunnan Ammattilainen -lehteen ja erään huhtikuun tapahtuman tiedotteen sekä KIRA-kasvuohjelman tapahtumista artikkeleita. Näiden lisäksi olen ottanut työnalle Kalla Activen seuraavan kuukauden somen ja helmikuun kamppiksen. 

Työn ulkopuolella kuukausi on ollut aika luistelupainotteinen. Oma maanantain aikuistuntini muuttui vuoden alussa 1h -> 1,5h, mikä on ollut aivan ihanaa. Lisäksi olen edelleen käynyt torstaisin jäillä. Nuo kerrat ovat parasta terapiaa, sillä jo halliin mentäessä muut ajatukset jäävät ulkopuolelle. 

Kotona minimimmin suosikki ajanviete on tällä hetkellä etupihan lumilinnan ja -mäen rakentaminen, lautapelit (Muuttuva Labyrintti, Arvaa kuka), barbie- ja koululeikit. Risto Räppääjä -elokuvien tahdissa taas lauletaan ja tanssitaan joka päivä. Tänään vietimme minimimmin toiveesta hänen rakkaan Paddington-nallensa “2-vuotissynttäreitä”, johon kaikki nallekamut oli kutsuttu. Yhtenä ohjelmanumerona oli piirtäminen ja maalaus, jossa minimimmi toimi omien sanojensa mukaan kuvataiteen opettajana. Aika perus arkea siis!

Harrastusyhteisö lapselle rikkaus

Minimimmi vaihtoi alkuvuodesta luistelussa kehitysryhmään, ja hänellä nykyään kolmesti viikossa treenit ja oheiset. Huomaan, että seuraavaan ryhmään siirtyminen oli hänelle suuri steppi ja voi kuinka onnellinen hän onkaan ollut tuosta. Olen aina ajatellut, että jos treenikerrat lisääntyvät, urheiluinnon täytyy kasvaa myös samassa tahdissa. Minimimmi alkoi syksyllä kysellä aina alkuviikosta: ”Onko tänään luistelua?” Ja kertasi viikonpäiviä, jotta hän sai laskettua montako päivää on seuraavaan luistelukertaan. Hän totesi jo usein tuolloin, kuinka kiva harrastus hänellä on. 

Kuulen edelleen muutamilta vanhemmilta ihmettelyitä: ”Tarvitseeko noin nuorella lapsella edes vielä ns. vakkari harrastusta olla?” Eräs lisäsi vielä perään: ”Meidän lapsi haluaa tehdä niin paljon muutakin vielä.” Nämä ihmettelyt ovat mielestäni aina hassuja, sillä en vieläkään tiedä, mistä tuulee (tai miksi he haluavat näitä ajatuksia mulle jakaa heh). Toki kaikki on lapsikohtaista, kuten millaisesta tekemisestä lapsi tykkää. Samallalailla kaikki vanhemmat eivät pidä liikkumisesta, joten luonnollisesti heidän suhtautuminen oman lapsensa mahdolliseen harrastukseenkin on eri. Mietinkin aina, että minimimmi saa luisteluharrastuksen myötä nauttia monesta eri liikuntamuodosta, kuten jumppailusta ja tanssista, ja muina aikoina ehdimme ihan hyvin tehdä kaikkea muutakin – tai vaan maleksia ja hengailla, jos on sellainen fiilis. 

Minimimmin ryhmässä on monta tyttöä, jotka ovat luistelleet hänen kanssaan jo vuoden. Suurin anti lasten harrastuksissa onkin tuo lajin tarjoama yhteisö. Huomaan, että hänelle ovat nuo luistelukaverit tulleet tosi tärkeiksi. Minusta olikin kiva katsoa, kun heidän jouluesityksen jälkeen tytöt menivät Nordiksen katsomoon seuraamaan vanhempien luistelijoiden esityksiä. Istuin itse toisella puolella hallia, mutta näin hänet ja muut ryhmät tytöt hallin toisessa päässä – ja miten kivaa heillä näytti olevan. Tuo jos mikä lämmittää eniten äidin sydäntä.

07/11/2023 Taitoluistelu

Aikuisluistelijan arkea ja muistikapasiteetin ylikuormittuminen

Tiedättekö Antti Holman sketsin, jossa hän sanoo: ”Nyt sattu aivan tosi iso omien kykyjen virhearviointi, että kiitos ja anteeks tästä. Mä lähdenkin täst nyt helvettiin.” Tuo tulee välillä jäähallilla omissa treeneissäni minulle mieleen ja se alkaa naurattamaan. 

”Niin siistiä, että sä aloitit taitoluistelun”, sanoi hyvä ystäväni minulle viime keväänä. Kuitenkin oman luonteeni tietäen välillä mietin, että mistä näitä ideoita tulee ja ennen kaikkea, miten hullu sitä voi olla. Vaikka olen kilpaurheillut pienestä pitäen, ne, jotka minut tuntee, tietävät etten ole ikinä harrastanut mitään ”esittävää lajia”. 

Myönnettäköön, että ennen kuin lapseni alkoi harrastamaan taitoluistelua ja minä käymään aikuisryhmässä, minulla oli todella vähän tietoa lajista. Olen huomannut, että yhtä vähän tietoa on sellaisilla ihmisillä, jotka ovat kommentoineet minun taitoluistelun aloittamista: ”Ai, mä opin luistelemaan jo joskus ennen ala-astetta.” 

Ehdin juuri maanantaina todeta valmentajalleni, että: ”Olenhan mä nyt pienestä saakka osannut luistella , mutta ei sillä ole ollut mitään tekemistä taitoluistelun kanssa.”

Muistikapasiteetin ylikuormittuminen

Muistin toiminnasta huomaa, että askelsarjojen konkreettinen muistaminen on usein se vaikein asia. Yllä oleva simppeli askelsarja on hyvä esimerkki siitä, että itselläni muisti pätkii. Onneksi luistelukaverini kirjoittaa sarjoja ylös rautalangasta vääntäen ja lähettää niitä minulle. Kai tässäkin täytyy ottaa käyttöön se visumuisti, jonka avulla yliopistoaikoina pääsin tenteistä läpi. (Kuinka moni muistaa paremmin asioita, jos piirtää niistä itselleen kaavion tai tiivistelmän?)

Se, että asiat eivät tule selkärangasta on samaan aikaan hermoja raastavaa, mutta samaan aikaan ihanaa. Oma oppimisputkeni menee niin, että minun pitää ensin prosessoida liikesarja päässäni, ja sen jälkeen aivot pystyvät vasta antaa lihaksille käskyjä – ja tuosta kohtaa alkaa vasta se varsinainen liikesarjan harjoittelu. Viimeisillä kerroilla voi alkaa miettiä jopa sitä kuuluisaa estetiikkaakin.

Kun saan radan aivojen ja lihasten välillä auki ja onnistun jopa toteuttamaan halutun liikesarjan, se palkitsee niin paljon. Toki tästäkin on vielä usein tullut takapakkia eli aivoissa on syttynyt isosti valo ja olen onnistunut treeneissä esimerkiksi tekemään jonkun hypyn ja oivaltanut, millaisilla liikkeillä se on mahdollista suorittaa, mutta seuraavalla kerralla huomaan unohtaneeni tuon oivalluksen. Käyn kaksi kertaa viikossa hallilla, ja yleensä torstaisin pyrin toistamaan maanantain liikesarjoja. Karua huomata, että liikeratojen rakentaminen sinne selkärankaan on haastavaa.

Todettakoon, että tämähän on itselläni aivan lapsen kengissä, enkä edelleenkään muista kaikkien liikesarjojen ja hyppyjen nimiä, mutta henkilökohtaisesti iso askel on se, etten anna sen häiritä. On ollut myös hyvä tottua siihen olotilaan, että välillä tuntuu, että mikään ei onnistu. Onneksi kuitenkin tuon olotilan rinnalla on vahvasti myös se onnistumisen fiilis ja tulen aina hallilta kotiin aivan fiiliksissä. Nyt uskaltauduin jo Tulpin ja Salchowin rinnalla, kun sain ne jollain tasolla onnistumaan, alkaa prosessoida Rittiä. Paljon on vielä opittavaa, mutta jos kroppa pysyy ehjänä, tässä on koko loppuelämä aikaa.