Sanotaan, että lapsen kilpailuvietti on sisäänrakennettu – jollain sitä on enemmän, jollain vähemmän. Meillä 3-vuotiaan minimimmin kilpailuvietti tuntuu heränneen nyt oikein urakalla. Kaikesta voi ja pitää kilpailla. Olemmekin miettineet muutaman äidin kanssa, että onko tuo jokin vaihe vaan, sillä tuntuu, että monella 3-vuotiaalla on kilpailuhalu kukoistuksessaan.
Toisaalta niin on itsellänikin tai ainakin oli kilpaurheiluaikoina eli geeneissä taitaa kulkea lapsellemme minun ja puolisoni puolelta. Osaksi en ilmiötä edes viitsi hillitä, sillä piirre on niin vahvana. Muutaman kerran olen jotain pyöräilykisaa hillinnyt tai rampissa huudellut perään. Faktahan on kuitenkin, että aina ei myöskään ole turvallista kilpailla.
Häviäminen onkin sitten eri juttu. Toisaalta häviäminen taitaa olla myös monelle aikuisellekin vielä vaikea paikka. Välillä minimimmi ottaa sen ihan hyvin – välillä taas se on kovempi isku. Toki mieltä hiertää välillä, kun esimerkiksi vanhemmat siskopuolet osaavat seisoa päällään ja hän vielä ei, mutta jollain tavalla hän kyllä myös sisuuntuukin näistä. Esimerkiksi viime viikonloppuna hän pyysi yhtäkkiä aamulla saada harjoitella päällä seisomista.
Kilpailun demonisoiminen
Asia, jota olen välillä ihmetellyt, on se, että nuorten elämästä pyritään siivoamaan kaikki, mistä voi tulla paha mieli. Eihän toki esimerkiksi lasten harrastuksilla ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa, mutta mielestäni lasten on tervettä saada voittaa ja hävitä yhdessä. Voittaminen ja onnistuminen yhdistää ja häviäminen kasvattaa.
Tervettä on huomata olevansa huonompi tällä kertaa ja myöntää se. Kysymyshän on vaan siitä, miten siihen suhtautuu. Ja parastahan olisi alkaa opetella tuota jo lapsena, sillä liikasuojeleminen negatiivisilta kokemuksilta vaan vaikeuttaa omaa suhtautumista epäonnistumisiin myöhemmin. Opiskelupaikan tai työpaikan missaaminen saattaa tuntua aika eriltä, jos epäonnistumisen tunnetta ei ole aikaisemmin kokenut kunnolla.
Isäni opit
Oma isäni aina sanoi meille lapsena: ”Kaikkihan tykkäävät voittaa, mutta häviäminen on ihan eri juttu”. Jossain vaiheessa olin lapsena aluetasolla hiihdossa melko ylivoimainen ja muistankin, kun kerran ”voittoputkeni” katkesi ja hävisin yhdellä sekunnilla kultamitalin. Muistan kun isäni vaan sanoi minulle: ”Ihan hyvä, että sä häviät välillä.”
Isäni tapasi myös sanoa meidän lentopalloharrastuksesta, että se oli hyvä laji, sillä siinä ei ehtinyt nousta kusi päähän. Sitä se tosiaan oli. Vaikka yhden pallon iski suoraan kenttään, ei voinut liiaksi jäädä tuulettelemaan, sillä seuraavasta pallosta peli taas jatkui. Usein ne leijumaan jääneet pelaajat saivatkin seuraavasta pallosta vastakentän pelaajalta tuplana takaisin.
Näin jälkeen päin mietin, että onneksi olen saanut harjoitella näitä asioita jo lapsena – en nimittäin ikinä muuten pystyisi olla yrittäjänä. Yrittäjyys on kyllä totisesti laji, jossa pidä jäädä leijumaan. Yhdellä viikolla saattaa esimerkiksi tulla todella paljon merinovillavaatetilauksia ja seuraavalla viikolla ei taas yhtään. Tuon vaihtelun ei vaan pidä antaa vaikuttaa liikaa. Toki jos tilauksia tulee paljon, onhan se kiva riemuita ja iloita tästä, mutta seuraavalla viikolla ei pidä tiputtautua pohjamutiin.
Pienten epäonnistumisten tai kommenttien sietäminen
Kalla Activen myötä tietyllä tapaa oma nahka on myös kovettunut ihmisten kommentteihin. Usein varsinkin somessa joillain on todella töksähtelevä tapa ilmaista asioita. Vaikka jokin asia olisi alkujaan tarkoitettu hyvällä, sitä ei kuitenkaan osata ilmaista niin. Esimerkkinä ovat lasten KUURA-malliston vaatteet. Ne päättyvät kokoon 104/110. Isommista koosta on tullut paljon kyselyitä, mutta jotkut ovat olleet muodossa: ”Ai jaha koot loppuu noin aikaisin – eipähän tarvi eksyä sivuille ja ostaa.”
Nämä eivät varsinaisesti mene ihon alle, mutta menen näihin usein vastaamaan omalla nimelläni ja kertomaan omia henkilökohtaisia ajatuksia ja taustaa vaatteista. Kun suunnittelimme mallistoa, ajattelin aluksi, että mallisto on päiväkotimallisto. Unelmana oli kasvattaa mallistoa tyttöni kasvun mukana ja luoda erikseen myöhemmin ala-astemallisto. Nyt kuitenkin KUURA-malliston paidasta, housuista, topista ja tunikasta on tullut niin paljon kyselyitä isommissa koossa, että yritän tuoda niistä ensi talveksi isompia kokoja myyntiin. Usein vastaukseni saa mukavan vastaanoton ja kommentoija tajuaa, että täälläkin ruudun takana on ihminen.
Pääsen näistä töksäytyksistä tai yrittäjyyden pienistä alamäistä usein nopeasti eteenpäin, enkä jää asiaa usein murehtimaan. Ja jos tuntuu, että asia kummittelee kauemmin, hakumatka päiväkotiin viimeistään katkaisee ajatuksen. Äitiys on hyvää vastapainoa tällekin asialle.
