Avainsana: urheilu

07/11/2023 Taitoluistelu

Aikuisluistelijan arkea ja muistikapasiteetin ylikuormittuminen

Tiedättekö Antti Holman sketsin, jossa hän sanoo: ”Nyt sattu aivan tosi iso omien kykyjen virhearviointi, että kiitos ja anteeks tästä. Mä lähdenkin täst nyt helvettiin.” Tuo tulee välillä jäähallilla omissa treeneissäni minulle mieleen ja se alkaa naurattamaan. 

”Niin siistiä, että sä aloitit taitoluistelun”, sanoi hyvä ystäväni minulle viime keväänä. Kuitenkin oman luonteeni tietäen välillä mietin, että mistä näitä ideoita tulee ja ennen kaikkea, miten hullu sitä voi olla. Vaikka olen kilpaurheillut pienestä pitäen, ne, jotka minut tuntee, tietävät etten ole ikinä harrastanut mitään ”esittävää lajia”. 

Myönnettäköön, että ennen kuin lapseni alkoi harrastamaan taitoluistelua ja minä käymään aikuisryhmässä, minulla oli todella vähän tietoa lajista. Olen huomannut, että yhtä vähän tietoa on sellaisilla ihmisillä, jotka ovat kommentoineet minun taitoluistelun aloittamista: ”Ai, mä opin luistelemaan jo joskus ennen ala-astetta.” 

Ehdin juuri maanantaina todeta valmentajalleni, että: ”Olenhan mä nyt pienestä saakka osannut luistella , mutta ei sillä ole ollut mitään tekemistä taitoluistelun kanssa.”

Muistikapasiteetin ylikuormittuminen

Muistin toiminnasta huomaa, että askelsarjojen konkreettinen muistaminen on usein se vaikein asia. Yllä oleva simppeli askelsarja on hyvä esimerkki siitä, että itselläni muisti pätkii. Onneksi luistelukaverini kirjoittaa sarjoja ylös rautalangasta vääntäen ja lähettää niitä minulle. Kai tässäkin täytyy ottaa käyttöön se visumuisti, jonka avulla yliopistoaikoina pääsin tenteistä läpi. (Kuinka moni muistaa paremmin asioita, jos piirtää niistä itselleen kaavion tai tiivistelmän?)

Se, että asiat eivät tule selkärangasta on samaan aikaan hermoja raastavaa, mutta samaan aikaan ihanaa. Oma oppimisputkeni menee niin, että minun pitää ensin prosessoida liikesarja päässäni, ja sen jälkeen aivot pystyvät vasta antaa lihaksille käskyjä – ja tuosta kohtaa alkaa vasta se varsinainen liikesarjan harjoittelu. Viimeisillä kerroilla voi alkaa miettiä jopa sitä kuuluisaa estetiikkaakin.

Kun saan radan aivojen ja lihasten välillä auki ja onnistun jopa toteuttamaan halutun liikesarjan, se palkitsee niin paljon. Toki tästäkin on vielä usein tullut takapakkia eli aivoissa on syttynyt isosti valo ja olen onnistunut treeneissä esimerkiksi tekemään jonkun hypyn ja oivaltanut, millaisilla liikkeillä se on mahdollista suorittaa, mutta seuraavalla kerralla huomaan unohtaneeni tuon oivalluksen. Käyn kaksi kertaa viikossa hallilla, ja yleensä torstaisin pyrin toistamaan maanantain liikesarjoja. Karua huomata, että liikeratojen rakentaminen sinne selkärankaan on haastavaa.

Todettakoon, että tämähän on itselläni aivan lapsen kengissä, enkä edelleenkään muista kaikkien liikesarjojen ja hyppyjen nimiä, mutta henkilökohtaisesti iso askel on se, etten anna sen häiritä. On ollut myös hyvä tottua siihen olotilaan, että välillä tuntuu, että mikään ei onnistu. Onneksi kuitenkin tuon olotilan rinnalla on vahvasti myös se onnistumisen fiilis ja tulen aina hallilta kotiin aivan fiiliksissä. Nyt uskaltauduin jo Tulpin ja Salchowin rinnalla, kun sain ne jollain tasolla onnistumaan, alkaa prosessoida Rittiä. Paljon on vielä opittavaa, mutta jos kroppa pysyy ehjänä, tässä on koko loppuelämä aikaa. 

06/10/2023 Sportti

Mitä on olla “hyvässä kunnossa?”

Nuorempana sanonta ”pitää kuntoa yllä” linkittyi aika tiukasti itselläni kilpaurheiluun. Näin aikuisena se on saanut aika monia eri vivahteita.

Itse mietin, kun lapseni syntyi, että haluan olla tarpeeksi ”hyvässä kunnossa”, jotta jaksan liikkua hänen kanssaan. Haluan myös ylläpitää lihasvoimaa, jotta jaksan nostaa hänet kevyesti – jopa hänen kasvaessaankin. En ole ikinä halunnut, että puuhailu hänen kanssaan olisi riippuvainen fyysisestä jaksamisestani.

Toki olen jo nuorempana huomannut, että henkinen jaksamiseni on täysin yhteydessä fyysiseen jaksamiseen. Niin kuin monella muullakin erilainen liikunta tai ulkoilu ovat hyvää tapaa tuulettaa mieltä ja purkaa ajatuksia. Mutta jos ei ole ikinä liikkunut tai se ei ole ollut osana normi arkea, eihän ihminen välttämättä kaipaa sitä? 

“Hyvä kunto” ja jaksaminen

”Olla hyvässä kunnossa” on siis aika suhteellinen käsite, sillä joillekin se on peilikuva, toisille henkinen olotila – jotkut taas sijoittuvat tuohon välimaastoon. 

Törmäsin LinkedInissä postaukseen, jossa mies kertoi olevansa huolestunut siitä, miten huonossa kunnossa suomalaiset keskimäärin ovat. Hän oli käynyt Pajulahdessa hänen elämänsä ensimmäisessä maksimaalisen hapenottokyvyn testissä, ja oli kuullut asiantuntijoilta siellä, että testien perusteella suomalaisten kunto on laskenut todella merkittävästi. Hän totesi, ettei ole yhtään enää ihmeissään, siitä miksi ihmiset eivät tahdo jaksaa työssään (riippumatta siitä onko työ edes fyysistä).

Kun olin vielä palkkatyöläisenä ja toimistomme oli keskustassa, tykkäsin käydä pari kertaa viikossa cyclingissä. (Lähtökohtaisestihan en ole kilpaurheiluaikojen jälkeen viihtynyt ryhmäliikunnassa, mutta cyclingissa tykkäsin käydä) Ongelmaksi työpaikalla muodostui vain se, että tunti alkoi aika usein klo 16.45 eli minun piti viimeistään klo 16.15/16.20 lähteä toimistolta, jotta ehdin alkuun. Tuohan siis ei ollut ongelma, vaan se että en ihan joka aamu ehtinyt toimistolle klo 8.15, jotta minulla olisi lähimmän esimieheni mukaan ollut ”lupa” lähteä jo klo 16.15. Aamuina, jolloin en ehtinyt toimistolle klo 8.15, pidin itsestään selvänä, että voin tehdä tuon puuttuvan työajan 30-45 minuuttia cyclingin jälkeen kotisohvalta. Tämä oli vielä aikaa ennen minimimmiä, joten illat olivat täysin vapaina. Sain kuitenkin tästä puhuttelun: ”Tajuatko, että sä et ole enää kilpaurheilija?” 

Tämän oman kokemuksen jälkeen on itseasiassa helppokin ymmärtää, että moni kokee, ettei työpaikalla kannusteta liikkumaan. Ehkä Suomessa työ ja harrastukset vaan eriytetään puhtaasti omille puolilleen. Työpaikoilla on usein erilaisia kertakamppiksia, mutta mielestäni ne eivät ole ratkaisu, vaan liikkuminen pitäisi saada osaksi elämää. Kuulen jo jostain vastaväitteen: ”Mutta jossainhan välissä ne työtkin pitää tehdä?” Se, että työntekijä tekisi etäpäivänä kävelylenkin lounasajalla ja hänellä menisi tuohon jopa enemmän kuin normaali lounasaika, se tuskin ketään haittaisi – päinvastoin! Ihmisellä, joka nauttii tämän tyyppisestä liikkumisesta, saattaa tulla lenkillä uusia ideoita, enemmän virtaa päivään ja loppuen lopuksi hän saattaa suoriutua työtehtävistään paremmin tekemällä kesken päivää happihyppelyn.  

Arjen jaksaminen

Olen ehkä vasta nyt aikuisena oppinut lukemaan itseäni sen suhteen eli milloin urheilu lisää jaksamista ja milloin se vie sitä. Samoin olen oppinut vaihtamaan lennosta eri tapoja liikkua – oman jaksamisen mukaan. Joillekin liikunnan kalenterointi auttaa, mutta itse en ole enää kilpaurheiluaikojen jälkeen halunnut tehdä sitä. Ainoat merkinnät kalenterissani ovat maanantain ja torstain taitoluistelut, mutta muina päivinä menen fiiliksen mukaan. 

Edellä mainittujen syiden lisäksi omaa liikkumistani motivoivat myös polveni ja alaselkäni. Jos en pidä lihaksistoa yllä ja venyttele, paikat kipeytyvät. Alaselästäni on nikama murtunut (varmaankin perintöä lentopalloajoilta). Tämä ei siis haittaa arkeani eikä se ole kipeä. Mutta jotta selkäni kestää, lihaksien pitää tukea tuota kohtaa. Sama oikeastaan polvieni kanssa. Ne ovat saaneet kulumaa lentopallossa ja toimivat paremmin, jos ylläpidän liikeratoja ja ylläpidän ympärillä olevia tukevia lihaksia. 

Millä sinä lisäät arjessa jaksamista ja mitä on sinulle tuo “hyvä kunto”?

20/03/2023 Sportti

Voiko taitoluistelun oppia aikuisena?

Voiko aikuisena ottaa uuden urheilulajin haltuun? Jotta elämä ei kävisi ihan liian helpoksi, menin aloittamaan nyt alkutalvesta taitoluistelun aikuisten ryhmässä. Minimimmin taitoluisteluryhmän äiti kertoi käyvänsä aikuisten ryhmässä, joten autuaan tietämättömänä päätin ostaa itsellesi kaunoluistimet. Tuo reissu Skate Shop Malmille onkin kokonaan eri tarina, sillä jo se avasi jollain tasolla silmäni – miten hyvältä luistimet voivatkaan tuntua jaloissa, ja miten huonoilla välineillä voi taas helposti pilata innostuksen. 

Taitoluistelun aloittaminen oli samaan aikaan niin älytön kuin huippu päähänpisto  –  tai vieläkin mietin, mitä olen mennyt tekemään. Alussa en melkein edes uskaltanut kertoa kenellekään, että olen alkanut käydä taitoluistelussa  –  niin uuden karhealta ajatus itsestänikin tuntui. Myönnettäköön, että edelleenkin joka kerta, kun kävelen jäähallille minua jännittää, mutta vastapainona on se hyvänolon tunne, jonka tunti antaa. 

Taitoluistelun alkeet haltuun

Asuimme lapsuuden Pohjanmaalla Kyrönjoen ääressä, ja isäni kolasi kotimme kohdalle jäälle aina talvisin ison luistelukentän. Vaikka luistelimme talvisin joka harvasen päivä ja tein paljon luistelulenkkejä pidemmällekin jokea pitkin, sillä ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä taitoluistelun kanssa. 

Ryhmässäni tavallaan muut ovat saaneet yli 30 vuoden etumatkan. Osa toki on tullut vähemmälläkin kokemuksella. Koska laji on kokonaan uusi minulle ja ikää on mittarissa, huomaan, että aivojen käskytys käy hitaammalla. Naureskelimmekin tänään, että vaikka muissa lajeissa lihasmuisti tuntuu olevan pitkä, taitoluistelussa minulla ei sitä ole. Onneksi kuitenkin oma urheilutausta helpotti hieman jäälle siirtymistä. 

Asumme melkein jäähallin vieressä, joten kun muutimme nykyiseen asuntoon, mietin aina, että olisi älytöntä olla hyödyntämättä tuota mahdollisuutta. Alun porkkana aikuisryhmään oikeastaan oli se, että alkeistunnit järjestettiin kauempana halleilla ja perustason tunti naapurissamme. Koska halusin päästä naapurihallin tunneille, tuijotin ensimmäiset viikot youtubesta tekniikkavideoita ja luistelin sukilla kotona läppäri tai puhelin kädessä videoiden tahtiin. Kun kävelin päiväkotiin hakemaan minimimmiä, pyörähtelin matkalla ulkokolmosia. 

Prosessoin tunneilla käytyjä asioita ja huomasin oppivani parhaiten, kun aloin käydä jäähallin yleisöjäävuorolla harjoittelemassa niitä vielä lisää. Ei ole varmaan yllättävää, että jos tunnin hinkkasi samoja asioita, osa liikkeistä alkoi jo löytyä ja ennen kaikkea jäädä mieleen. 

Eteenpäin mennään!

Sen jälkeen kun lopetin omat kilpaurheilut hiihdon ja lentopallon parissa en ole löytänyt syytä virallisesti harrastaa mitään. Toki olen vuosien saatossa käynyt säännöllisesti tekemässä aina jotain joko kuntosalilla, cycling-tunneilla, yleisurheilukentällä treenailemassa, hiihtämässä tai avantouimassa. Jollain tasolla olen kuitenkin vieroksunut termiä ”harrastaa”, vaikka tekeminen on ollut säännöllistä. Usein jopa teen edelleen kilpaurheilun aikaisia sarjoja tai loikkia ylämäkeen. Vaikka nautin edelleen kaikesta tästä, teen ehkä kaiken liiankin rutiinilla aivot narikassa. 

Toisaalta muutaman polvileikkauksen jälkeen tuon samaisen rutiinin ansiosta kuntoutus on tuntunut aina kivuttomalta prosessilta  –  ja työmäärästä päätellen olisi voinut luulla, että olen kuntouttamassa polviani johonkin massiivisempaankin urheilutapahtumaan. 

Vaikka nyt noin parin kuukauden jälkeen alkaa konkreettisestikin ulko- ja sisäkolmoset & valssihyppy löytyä, samalla työtä riittää – ihanaa on kuitenkin se, että uskaltaa yrittää. Pakko myös myöntää, että tänään valmentajan kommentti treeneissä: “Jenni, huomaa, että sä olet käynyt treenailemassa”, lämmitti sydäntä. Oletteko itse aloittaneet jonkun uuden lajin vasta aikuisena?

Ps. Youtubessa Kseniya and Oleg Official Channel ja Shelly Skates ovat aika kattavia settejä, jos päästä jollain tasolla kiinni taitoluisteluun läppärin tai puhelimen välityksellä. Ja jos kiinnostaa, kurkkaile myös aikuisten ryhmiä Helsingin Luistelijoiden sivuilta. 

17/02/2021 Hyvinvointi, Perhearki, Sportti

Voivatko kompressiovaatteet tosiaan istua kunnolla?

Tiedän kokemuksesta, että välillä hyviä ja istuvia urheilutrikoita on vaikeaa löytää. Olen suht pitkä, joten usein ne jäävät minulle liian lyhyeksi. Yksi ainakin itseä häiritsevä tekijä on myös, jos kankaasta näkyy läpi. Usein myös tunnen olevani ”väärää kokoa”, sillä jos trikoot ovat tarpeeksi pitkät ja istuvat reisistä, ne ovat vyötäröltä todella suuret. 

Kompressiotrikoot arjessa ja sportissa

Olen aina paasannut, että jos vain voisin, käyttäisin aina urheilutrikoita. Jopa työelämässä välillä tämä on onnistunutkin – menin nimittäin usein myös toimistollekin urheilutrikoissa, jos sille päivälle ei ollut asiakaspalaveria. 

Koronavuosi oli monelle poikkeuksellinen – itselleni ei pelkästään koronan vuoksi vaan perheessämme kasvoi tuona vuonna yksi kanankoipi täysillä juoksevaksi taaperoksi. Kun hän opetteli 9-10 kk ikäisenä kävelemään, minun täytyi olla jatkuvasti isäni sanoin ”jouset pohjassa” eli matalalla ja valmiustilassa syöksymään häneen perään, jos näytti siltä, että tyttö painaa tuhatta ja sataa päin seinää. Kuhmut ja naarmut kuuluvatkin asiaan ja suurimmat kolhut sain onneksi estettyä.

Mainitsin taannoin, että oma vuosi 2020 meni kutakuinkin urheilutrikoissa, sillä ulkoilimme paljon, ja Sohvi piti minut niin sisällä kuin ulkona liikkeessä. Moni kyselikin tämän jälkeen, mitkä trikoot minulla oli jalassa. Päälläni olivat Zeropointin Performance kompressiotrikoot. 

Hankin muutama vuosi sitten ensimmäiset Zeropointin kompressiotrikoot. Ennen sitä ajattelin, että aikani kompressiotuotteiden käyttöön oli mennyt – enhän minä ollut enää kilpaurheillut vuosiin. Voi kuinka väärässä olinkaan, sillä en tiennyt, että kompressiollekin on niin monta eri käyttötarkoitusta. Koronavuosi, jos mikä sen todisti, että ne menevät jalassa, vaikka koko päivän. Eniten arvostan niissä niiden istuvuutta, ja että ne nousevat tarpeeksi ylös. Ei ole kiva kyykistellä salilla eikä lapsen kanssa puistossa, jos housut jäävät puolitiehen. 

Raskauden ja imetyksen jälkeen minulla on myös ollut ongelmia polvieni kanssa. Esimerkiksi loikkatreeneissä on välillä tuntunut, että en uskalla laittaa painoa täysin polvieni varaan. Kompressiosukkien ja -trikoiden avulla polvien kestävyys on ollut tukevampi, ja sain alkulämmön lihaksiin paremmin. Puolisoni käyttää myös Zeropointin kompressiotrikoita ja -paitaa jääkiekossa varusteiden alla. Hänkin monet leikkaukset läpikäyneenä kokee, että ne tukevat hyvin kroppaa.

Sanotaan, että kompressio auttaa kehoa palautumaan nopeammin, sillä se antaa painetta kudoksille ja vilkastuttaa lihasten hapensaantia. Toimivuuden kannalta kannattaa olla tarkka koon suhteen, sillä sukissa esimerkiksi on tärkeää mitata pohje sen leveimmästä kohdasta ja katsoa mitan mukaan oma koko Zeropointin sivuilta. 

Ladulle mars ja merinovillasukkaa jalkaan! 

Lumesta nautitaan nyt koko maassa ja ladut sekä rinteet suorastaan kutsuvat hiihtämään ja laskettelemaan! Sain Zeropointilta testiin hiihtoon Zeropointin talvimalliston tuotteita. 

Cross Country Medium kompressiosukka on suunniteltu erityisesti maastohiihtäjille ja talviulkoiluun. Niissä on 50% merinovillaa, minkä ansiosta kosteus sukasta poistuu nopeammin. Itse olen ainakin vanhemmiten alkanut enemmän ja enemmän arvostaa hyviä materiaaleja. Merinovilla on yksi suosikeistani, sillä materiaali imee itseensä kosteutta, mutta pinta jää kuivan tuntuiseksi. Samaan aikaan, kun minulla on ollut hakusessa Sohville kaiken kattavat lämpimät talvivarusteet, olen myös yrittänyt muistaa päivittää omani. Ulkoilua on nimittäin aina ohjelmassa, oli mikä sää tahansa.

Vaikka näissä Cross Country -kompressiosukissa on keskitason kompressio, tuntui, että ne tukivat silti lihaksia ja jalkoja. Jollain tapaa varsinkin vapaan tyylin hiihdossa, sukka tuki jalan optimaalista asentoa, eikä puristanut liikaa. Merinovilla myös lämmitti tarvittavan verran. Niin kuin sanoin jo aiemmin näissäkin kannattaa huolellisesti tarkistaa oma kokonsa mitan avulla. 

Testasin hiihtotakin ja fleecepaidan alle Zeropointin pitkähihaista thermal trikoopaitaa. Siinä on myös keskitason kompressio, ja se oli mielestäni oivan pehmeä ja hengittävä aluspaita viileämmän sään urheiluun. Zeropointin paidoissa olen huomannut jo aiemmin, että kannattaa kallistua isompaan kokoon, jos keikkuu kahden koon vaiheilla. Niin kuin muissakin kompressiotuotteissa, paitakin kannattaa olla ihoa myötäilevä. Paidan kangas on muuten tehty 78% EconylⓇ-langasta. Tämä lanka tehdään 100% kierrätysmateriaalista. 

*Zeropointin talvimalliston tuotteet saatu