Lapsuuden jouluperinteet

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Millaisia jouluperinteitä tai -muistoja teillä on? Minun jouluni ovat olleet perheen kesken Pohjanmaalla lapsesta saakka samanlaisia. Koronan vuoksi tänä vuonna joulu saattaa olla meillä ja monessa muussakin kodissa hieman erilainen. Missä tahansa Suomea olen asunut, olen aina hypännyt junaan ja reissannut lapsuudenkotiin jouluksi.

Yleensä meitä on ollut koko perhe koolla eli myös sisarukseni perheineen. Toki muutama ohjelmanumero on muuttunut tai vuosien mittaan poistunut, mutta usein on ollut samanlainen tunnelma. Viime jouluna pääsin myös ensimmäistä kertaa esittelemään Sohville meidän jouluperinteitämme – tosin hän oli silloin vasta puolivuotias, joten hän tuskin muistaa tuosta joulusta mitään.

Niin kuin monessa muussakin kodissa, ennen joulua meillä on tapana laittaa jouluvalot ikkunaan, polttaa kynttilöitä sekä leipoa joulutorttuja ja pipareita. Voi sitä ilon määrää, kun Sohvi sai koristella serkkunsa kanssa joulukuusen.

Muistan lapsena, kun äitini teki joulusiivouksen ennen joulua ja laittoi ikkunoihin jouluverhot. Lisäksi hän vaihtoi usein myös ns. paremmat matot eri huoneisiin. Nykyään ei varmaan kovin monella ole eri juhlapyhille omia verhoja ja mattoja vai onko? Itselläni ei ainakaan ole. Jos ihan tarkkoja ollaan kaapeissani ei edes ole yhtään ylimääräistä verhoparia – saati sitten mattoa. Ilman KonMari-hypeä minulla on ollut jo aiemmin tapana myydä/antaa entinen pois, jos on tullut aika ostaa uusi. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen muuttanut niin monta kertaa. Jokaisella muutolla on tullut yksinkertaisesti karsittua vanhaa tavaraa. 

Pukki-illuusion katoaminen

Meillä oli lapsena tapana kirjoittaa yhdessä joulupukille kirjeet ennen joulua. Laitoimme ne nastoilla kiinni ulko-oveen isämme kanssa, ja aamulla kävimme katsomassa, olivatko tontut vieneet ne jo joulupukille. Yllättäen ne olivat aina kadonneet. 

Kerran siskoni tuli jälleen kysymään minulta kirjoitetaanko kirje pukille. Olin alle kouluikäinen, enkä osannut vielä kirjoittaa, joten siskoni auttoi minua. Kun siskoni kysyi minulta, mitä haluaisin toivoa lahjaksi, muistan ajatelleeni, etten tarvitse mitään. Kun oikein asiaan funtsin, tulin siihen lopputulokseen, että aina kannattaa toivoa, kun kerran ilmaiseksi saa, sillä ainahan tavarat voi myydä eteenpäin. (Uskomatonta muuten, että olen näin ajatellut noin pienenä! Haha!) 

Kun siskoni huomasi, etten ollut tosissani vaan lähinnä keksin päästäni hölynpölytoiveita, hän hermostui ja täräytti kovaan ääneen: ”Ei joulupukkia ole olemassa – äiti ja isä nämä kaikki romut joutuvat ostaa!” Sinne katosi oma illuusioni joulupukista. 

Toisaalta olen lapsena kyllä yrittänyt tienata muillakin tavoilla. Perustin monta kertaa pienenä kirpputorin meidän kodin tienpäähän, jossa myin vanhoja tavaroitani, joten ehkä aidosti ajattelin myös jouluna tienata. Minulla oli usein myös karkkikioski yläkerrassa, jossa myin säästämiäni karkkeja siskojen kavereille. (En ollut mikään varsinainen karkkifani pienenä, enkä oikeastaan vieläkään niistä niin paljon pidä) Samaan hengenvetoon muistan kioskin, jonka perustin meidän keittiöömme. Isäni oli tuon kioskin kanta-asiakas, ja myin hänelle usein montakin (hänen ostamaansa) banaania. 

Aattoaamun perinteet

Lapsena isä toi joulukuusen sisään aattoaamuna, ja siskosten kesken aina koristelimme kuusen.

Muistan edelleen, kuinka into piukeena kävin hommiin – joka kerta kuitenkin joku siskoistani käveli perässäni ja siirsi aina koristetta ”paremmalle paikalle”. Löysin tästä tilanteesta kuvankin, jossa siskoni on viittä vaille valmis hyökkäämään laittamani koristeen kimppuun.

Löysin myös hienoja ideoita kuusenkoristeluun, ja totesin, että emme totisesti olleet kovin lahjakkaita tässä, emmekä kyllä nähtävästi ole vieläkään Pro kuusenkoristelijoita.

Lapsena kävimme hiihtämässä ja joulusaunassa ennen joulurauhan julistamista. Katsoimme aina televisiosta, kun virallinen joulurauha julistettiin Turusta. Aamulla televisiosta katsottiin totta kai myös Joulupukin kuumalinjaa ja Lumiukko-ohjelmaa. Aamupäivällä söimme myös riisipuuron.

Meidän perheemme ei ole koskaan käynyt aattona kirkossa, mutta kävimme välillä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja ennen joulua.

Meillä syödään edellään perinteinen jouluruoka noin kello neljän maissa. Äitini on ainakin toistaiseksi vielä jaksanut tehdä itse kaikki laatikot, ja siitä hatunnosto hänelle. Meidän joulupöytäämme on kinkun lisäksi usein myös kuulunut savustettu kalkkuna.

Vaikka meillä on iso perhe, lisäämme keittiönpöytään kaksi jatkopalaa ja kokoonnumme kaikki sen ääreen syömään. Perheemme on tunnetusti täynnä hätähousuja, ja usein siinä ei kauaa nokka tuhise, kun lautaset ovat tyhjiä.

Kun Elsa-mummamme eli, isäni haki hänet aina meille syömään iltapäivällä samalla, kun he kävivät haudalla viemässä kynttilöitä.

Aaton joulutohinaa

Minua naurattaa, kun kuulin, että joissakin osissa maailmaa, kuten Ukrainassa ja Puolassa, oikea hetki lahjojen avaamiselle on kirjoitettu kuulemma tähtiin. Perheen nuorimmaisen lapsen tehtävänä on katsoa iltataivaalle ja odottaa ensimmäisen tähden ilmestymistä: tämä on merkki, että lahjojen avaaminen voi alkaa. Tämä merkin odottaminen tekisi tiukkaa meidän kärsimättömälle perheellemme.

Lapsena isäni yllättäen katosi juuri ennen, kun joulupukki tuli. Nykyään pukki ei ole enää käynyt, vaan jättää lahjapussin ulkoportaille. Olemme tehneet jo vuosia sitten päätöksen, ettemme osta lahjoja paljon – silti esimerkiksi viime jouluna tuntui, että Sohvi sai ihan liiankin ison kasan joululahjoja perheeltäni. Selkä vääränä kannoin niitä junassa sitten Helsinkiin vauva kainalossa.

Perinteisesti isäni on ostanut talon miehille eli minun ja siskoni puolisoille Veikkauksen arpakuoren. Noidenkin arpojen raaputtaminen tuntuu olevan jo jonkinlainen perinne. Perinne on taitaa olla myöskin se, ettei arpakuoresta ikinä tule voittoja.  

Olen viettänyt joulun yhden ainoan kerran Mexico-vaihtoaikoina noin 12 vuotta sitten muualla, mutta muuten mennään samalla tutulla kaavalla. Tuolloin joulupäivänä taisimme jopa mennä McDonald’siin syömään. Tuolloin olimme siis kaukana perinteistä. 

Sanonta: ”Tulis joulu, että sais yölläkin syödä” pitää meillä 100 % paikkansa, sillä tuntuu, että jääkaapilla käydään koko ajan. Se onkin yksi parhaimmista asioista jouluna!