Vihdoin saatiin kunnon talvi! Jollain tapaa tuo lumen määrä on niin epätodellinen, ja lisää vaan satoi koko ajan. Olen tehnyt neljänä aamuna peräkkäin lumityöt ulkona (joskus jopa kolmeenkin otteeseen päivän aikana), ja todennut sen olevan riittävä treeni siihen päivään. Olen kaivanut tien niin takapihallemme kuin taloyhtiönkin käytäville ympäri talon. Asumme paritalossa, ja meillä on taloyhtiössä tapana tehdä pihatyöt naapureiden kesken. Töitä riittää, joten jokainen vapaa käsipari on ollut tarpeen. Jopa Sohvikin on lapioinut omalla pikku lapiollaan lumia.
Ihan naurattaa, miten aluksi yritin kasata lumia yhteen kohtaan, jotta Sohvi saisi siitä itselleen mini laskumäen. Päivien kuluessa lumisadehan sitten jatkui ja jatkui, ja nyt ihan eri ääni kellossa – kunhan löytää edes jonkun hyvän paikan, sillä kinokset ovat jo niin korkeita. Viime viikolla meidän puutarhaamme tekemämme lumimuurikin katosi lumen alle, joten päätimme hiukan lapioilla avittaa ja rakensimme koko puutarhaan jatkuvan lumilinnakkeen niin Sohville kuin hänen siskopuolille.
Kerroin perheelleni, että Sohvi ihmeissään lumesta. Siskoni kommentoi tähän: ”Niin oon ihmeissäni minäkin! Eihän Helsingissä ole ollut näin paljon lunta sitten talvisodan!”
Puuhailemme päivittäin ulkona jotain, ja olemme käyneet ahkerasti pulkkamäessä. Jos aikaisemmin Sohvissa näkyi jo pilkahduksia talvifiilistelystä, nyt talvi-into on totisesti tullut viimeistään esiin. Kun menemme ovesta ulos, Sohvi usein lähtee jo valmiiksi puiston pulkkamäen suuntaan pulkkaa tai rattikelkkaa raahaten. Lumen määrä tosin jaksaa kummastuttaa.
Lapsuuden talvipuuhat
Lapsuudessa puuhastelimme paljon isämme ja siskojeni kanssa ulkona säällä kuin säällä. Talvisin laskimme usein siskojeni kanssa aamusta iltaan meidän puutarhastamme joelle päin. Lapsuuden kotimme on Kyrönjoen varrella Pohjanmaalla. Isäni tapasi vetää kesän loputtua usein laiturin puutarhaan talven ajaksi. Kasasimmekin usein tämän päälle lisää lunta, ja laskimme sen päältä joen töyrää pitkin jäälle. Kauimmas liukunut totta kai voitti. Äitimme tapasi tulla usein pimeän tultua huutamaan meitä parvekkeelta sisälle syömään (ja nukkumaan).
Muistan, kun saimme kerran joululahjaksi ison puhallettavan liukualustan. Hyppäsimme siihen kaikki kerralla, ja heti ensimmäisellä laskulla se pamahti rikki. Olenkin nyt pulkkamäessä kuolannut kaikenlaisia erinäköisiä laskuvälineitä. Otan mielelläni vinkkejä vastaan, sillä omaa lapsuuden suosikkiani pitkää liukuria ei näy enää kenelläkään.
Isäni usein teki joen jäälle meille luistinradan. Naureskelinkin juuri, kuinka silloin oli tapana ostaa muutama numero liian suuret luistimet eli niissä täytyi olla ”kasvuvaraa”. Usein tuota kasvuvaraa ei täyttynyt vielä aikuisenakaan, vaan paineli kauppaan ja osti oikean kokoiset luistimet.
Itselläni on nyt hakusessa hokkarit, sillä aikaisemmat luistimeni ovat vanhimman siskoni vanhat eli niillä on ikää reippaasti yli 25 vuotta. Mieluiten ostaisin käytetyt, sillä ne olisivat jo valmiiksi pehmentyneet. Pitäkää peukkuja, että jollain olisi kaapin perukoilla!
