”Et sä voi, kun sä oot tyttö”

Hetkittäin vastaan ponnahtelee vieläkin naisten lokerointia sekä selkeä jaottelu naisten ja miesten maailmoihin. Mediassa on myös nostettu esiin, miten naiset ovat kokeneet väheksymistä sukupuolensa vuoksi.  

On tarinoita, joissa naisnyrkkeilijää tai naisralliautoilijaa on pyydetty harrastamaan ennemmin aerobicia. Itselleni mieleen palaa myös menneisyydestä asiakastapaus, jossa urheiluyhdistys pyysi tarjousta. Tiimiin oltiin buukkaamassa samantien vain miehiä. Tokihan kaikkia naisia ei edes kiinnosta urheilu, mutta ennakkokäsitykset määrittelivät tapauksen kulkua jo ennen kuin ihmisten kiinnostuksen kohteet otettiin yleisesti puheeksi. ”Älä ikinä oleta”, on mielestäni kelpo neuvo. Samalla vaivallahan voi rohkeasti kysyä, eikä arvuutella intressejä. 

Tyttönä poikien sarjassa

Tulen itse urheilullisesta perheestä ja taaperosta asti harrastimme milloin mitäkin lajia aamusta iltaan. Uuden lajin omaksuminen oli myös minulle aina helppoa, enkä ikinä lapsena ajatellut, mikä on tyttöjen ja mikä poikien laji. Ehkä tähän vaikutti isäni, joka kasvatti meidät neljä tyttöä ilman stereotypioita. Hän otti meidän mukaan päivittäin tekemään asioita, eikä ajatellut sen kummemmin onko se tyypillistä tekemistä tytölle vai pojalle. Perkasimme kalaa, kalastimme, urheilimme ja vaan puuhailimme aamusta iltaan ulkona. 

Kerran noin 10-vuotiaana minut oli vahingossa ilmoitettu hiihtokilpailuissa poikien sarjaan. Ilmoittautumisten ottaja oli kuullut väärin ja hiihdin poikien sarjassa nimellä Jouni. Olin sen verran vanha, että minua jollain tasolla hävetti mennä lähtöviivalle keskelle poikia, mutta jo muutaman sekunnin jälkeen ajattelin, että ”Fuck it – hiihdetään sitten poikien sarjassa.” Lopulta hiihdin tuossa sarjassa toiseksi jättäen monia poikia taakseni ja enemmän sisuunnuin niistä: ”Voi tyttöhän jää ihan jalkoihin” -puheista lähtöviivalla. 

Kilpaurheilu jatkui monia vuosia ja muistan jollain tasolla, miten tyttöjä tietyissä tilanteissa väheksyttiin. Usein esimerkiksi aluevalmennusleireillä tytöt määrättiin pienempiin mäkiin, koska he eivät muka jaksa poikien treenimäkeä. Näissä usein totesin vain heidän olevan väärässä ja liityin poikien seuraan. Kerran 20 kilometrin rullasuksilenkillä eräs vanhempi poika kulutti puolet matkasta siihen, että kertoili minulle, että voin ihan hyvin mennä hiljempaa ja ”omaa tahtia”. En alkuunkaan ymmärtänyt, mistä hän puhui ja lopulta hän jättäytyi jengistä kauemmaksi, kun oli ilmeisesti hiihtänyt itsensä piippuun. Näitä esimerkkejä on pilvin pimein, mutta itse enemmän sisuunnuin niistä. Tiesin oman kuntoni ja sen mihin pystyn, joten sen vuoksi vähättelevät puheet oli aina niin helppo laittaa toisesta korvasta ulos. 

Mikä on miesten ja mikä naisten työ?

En näe erikseen miesten ja naisten töitä tai en näe syytä, miksi jokin asia pitäisi selkeästi jakaa miesten boxiin tai naisten boxiin. Oli sitten mies tai nainen, kaikkeahan lähtökohtaisesti määrittelee omat kiinnostuksen kohteet. Usein en edes arjessa kiinnitä huomiota omaan tekemiseen tai että tekisin jotain toisin kuin muut. Toki fyysiset ominaisuudet määrittelevät luonnollisesti joitain asioita. Esimerkiksi painavien huonekalujen kantaminen onnistuu helpommin henkilöltä, jolla on enemmän voimaa.

Tuntuu, että minulla on feminiinisiä sekä maskuliinisia piirteitä. Osaan heittäytyä avuttomaksi naiseksi, jos en pystykään nostamaan painavaa laatikkoa varastomme ylähyllylle, mutta muuten naisellisuus ei ole avuttomuutta. Pidän siitä, jos puolisoni avaa minulle oven, se on mielestäni vain normaalia kohteliaisuutta ja että huomioi toisen. Vastaavasti itsekin pidän ovea auki, jos huomaan, että takanani tulee ihminen. 

En halua sohaista tällä kirjoituksella muurahaispesään, eikä kenenkään missään nimessä tarvitse sietää kuraa, mutta usein ne, jotka eivät ole tuhlanneet omaan energiaansa puheista loukkaantumiseen ovatkin omalla sinnikkäällä toiminnallaan muuttaneet täysin tuota miesten ja naisten erotteluun liittyvää ajattelumaailmaa. Totta kai asioiden edessä on hyvä pitää puolensa, mutta loukkaantumisen sijaan voi ajatella, että täältä pesee. Me osataan ja riitetään – kyllähän me naiset se tiedetään.