Avainsana: koronavuosi

19/03/2021 Äitiys, Mietteet, Perhearki

Miten korona on vaikuttanut minun arkeeni?

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Miten minun arkeni on muuttunut koronan myötä? Jäin miettimään tätä aamulla, kun sain tunnin sisällä kolme puhelua koskien minun työstatustani. Päätin sen jälkeen, että päivitän työkuulumiset myös sosiaaliseen mediaan eikä pahitteeksi ollut myöskään pohtia tätä aihetta syvemmin täällä blogissa. Kyllähän korona on varmasti muihinkin asioihin vaikuttanut kuin työhön. 

Asia ei sinällään ole täysin yksiselitteinen, eikä kaikkeen löydy varsinaista syy- ja seuraussuhdetta. Osahan asioista olisi tapahtunut ilman koronaakin, sillä tavallaan niiden muutospyörä oli lähtenyt liikkeelle jo paljon ennen pandemiaa.

Esimerkiksi lapsen syntymä on aina iso asia, ja tämä totta kai muutti meidän kaikkien elämää. Sohvi syntyi kesällä 2019, ja samana vuonna tapahtui myös muitakin muutoksia. Myin silloin Kallion asuntoni ja muutimme Paloheinään. Ennen koronaa Sohvin vauvavuotena päätin myös jättää silloisen työpaikkani ja myin omistamani osakkeet. Näin jälkeen ajateltuna se oli mahtava juttu. Usein uusia juttuja ei tule vastaan, ellei vanhoja ovia uskalla sulkea.

Aikataulut ja epätietoisuus

Ehkä eniten korona on tuonut vuoden aikana tietynlaista epätietoisuutta ja aikataulujen venymistä. Mikään ei ole varmaa, mutta en ole antanut sen häiritä. Tämä on taas sarjassamme asia, johon ei voi itse vaikuttaa. 

Alkujaan suunnitelmissa oli mennä äitiysloman jälkeen palkkatyöläiseksi syksyllä. Tässä kohtaa ehkä korona omalla kohdalla ilmoitti olemassaolostaan, ja tuo aikataulu venyi rahoituksen kaatumisen vuoksi. Tilalle tuli pienempiä caseja ja pyyntöjä eri suunnista, ja tuo meno on jatkunut tähän päivään saakka. Puolen vuoden aikana on tullut tehtyä markkinointiviestintä- ja somesuunnitelmia sekä sisällöntuotantoa – välillä hiotaan strategiaa, välillä taas suunnittelun lisäksi sorvataan, kirkastetaan, kiteytetään ja tarinallistetaan. 

Totta puhuen, jos ensimmäinen suunnitelma olisi ollut kiveen hakattu, en olisi ikinä välttämättä myöskään aloittanut kirjoittamaan Ninniohia-blogia. Marraskuusta lähtien (kun pistin blogin tulille) sen ääreen on kerääntynyt oma lukijakuntansa ja siitä kiitokset. Sen lisäksi sain blogi-sivustolle vihdoin paikan myös runoilleni. 

Olen huomannut, että ei ainoastaan minulle, mutta monelle muullekin, blogi on ollut kanava ”puhua”. Koronan vuoksi ihmisiä ei näe samalla tavalla, ja huomaankin usein kaipaavani asioiden pohdiskelua ja vanhaa kunnon jauhamista. Blogin kautta olen päässyt purkamaan tuota aivojen raksutusosaa ja olen huomannut, että monella sen lukijalla on samanlaisia ajatuksia ja tarpeita.

Arjen palikat löytäneet paikkansa

Kun muutimme talvella 2019 Paloheinään, minusta tuli myös virallisesti bonus vanhempi puolisoni lapsille. Jollain tapaa koronavuosi teki hyvää tälle muutokselle, sillä yhdessä vietetty aika hitsaannutti myös suhteita perheen sisällä. Uskon, että koronan vuoksi vietimme enemmän aikaa perheen kesken. 

Olen usein jutellut muiden vanhempien kanssa siitä, että korona on etäännyttänyt ihmisiä toisistaan. Suuri harmihan se on, että emme ole esimerkiksi päässeet normaaliin tahtiin Pohjanmaalle vanhempieni luokse, mutta minusta kuitenkin tuntuu, että nykyään olemme paljon enemmän tekemisissä – myös extempore-kuulumisia tulee vaihdettua. 

Tästä hyvä esimerkki on se, että Sohvi yksi aamu sanoi “mummu“. Siinä silmänräpäyksessä otin puhelimen käteen ja soitimme pikaisen whatsup-videopuhelun ja toivotimme mummulle ja paapalle molemmille mukavaa päivää. Miten kiva aamun aloitus! 

Yksi ystäväni myös kertoi, että ei ole kymmeneen vuoteen ollut vaihtoystäviensä kanssa tekemisissä. Koronan myötä yksi heistä kuitenkin järjesti ryhmän kasaan videopuheluun, ja nykyään he ovat paljon useammin tekemisissä. 

Onhan se totta, että ystäviä ei niin usein ole nyt nähnyt. Osaa lapsiperheistä olemme toki nähneet puistoissa. Sinällään olen ajatellut ystävien suhteen, että ”Kyllä hätä keinot keksii”. Jos nyt jää livenä näkeminen, ainakin voimme olla monella muulla tapaa yhteydessä – ja niin on kyllä tapahtunutkin. 

Olen välillä naurettavan optimisti, ja ehkä sen vuoksi luulen, että muutaman vuoden päästä tulen näkemään monessakin asiassa: ”Näin kuuluikin tapahtua.”  Toisaalta pidän ennemmin kiinni tästä ajatustavasta, kun muutun kyyniseksi.

ps. Hyvä ystäväni on neulomisen mestari. Jos haluatte ihastella hänen tuotoksiaan, ottakaa Instagramissa tili @raikkuneuloo seurantaan tai seuratkaa hashtagia #raikkuneuloo. Saimme paketissa eilen Sohvin kanssa tiimi villasukat! <3

22/02/2021 Äitiys, Mietteet, Perhearki

Koronahulluus – voi luoja auttakoon!

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Voi kuinka monen kaksisanaisen käsitteen luomisessa korona onkaan ollut osallinen. Näistä yksi suosikkini on koronahulluus. Tiedättehän ne rasittavat kaksisanaiset käsitteet, joita media tai muu taho lanseeraa eri tilanteissa? Näistä varmaan tunnetuin on koko kansan suosikki seksihelle. Usein nämä saattavat myös liittyä tv-sarjoihin, jolloin henkilö on tuomittu olemaan koko loppuelämänsä Temppari-Anna tai Sika-Harri. 

Välillä käsitteitä keksitään ihan vain keksimisen ilosta, eikä loppuen lopuksi kukaan ole enää perillä niiden merkityksestä. Näitä esimerkiksi tulee usein työelämässä vastaan – vanhat asiat nimetään uudella tavalla, mutta niiden merkitys pysyy samana. Siinä sitten moni ihminen kuulostaa hienolta, mutta oikeasti he ovat sekaisin kuin seinäkellot. 

Välillä uudet käsitteet myös vieraannuttavat itse asiasta. HS:n Koulutusliitteen tuottaja Valtteri Parikka kirjoitti Helsingin Sanomissa, kuinka sanasta verkostoituminen tuli ruma trendisana. Voitaisiinko siis puhua ihan vaan ihmisiin tutustumisesta? Torikka jatkaa: “Verkostoituminen-sana sisältää nimittäin ajatuksen siitä, että ihmisiä tavataan vain itseä hyödyttävän verkoston vuoksi. Monen korvaan sana kuulostaa lähinnä siltä, että sillä tarkoitetaan tärkeiden ihmisten laskelmoitua nuoleskelua.”

Run Forest, run!

Itselläni koronahulluus ilmentymänä tulee päivittäin esiin. Usein on kuitenkin mahdoton tietää tarkkaa ajankohtaa – siihen ei voi siis varautua täysin. Koronahulluuteen liittyy vahvasti ihmisten näkeminen, mutta myös ihmisikävä, jota korona on tuonut mukanaan. Jos on ollut vielä päivän tiiviisti kiinni työ- ja kirjoitusjutuissa, eikä ole sen kummemmin nähnyt ketään, saattaa koronahulluus iskeä voimakkaastikin ja täysin puskista. 

Tyypillisen ilmentymän näyttämö on perinteinen ruokakauppa. Pahaa aavistamatta kävelen kauppaan. Koska tiedän, että koronahulluus voi iskeä juuri kaupassa, pyrin keskittymään oleelliseen. Kerään ostoksia suunnitelmallisesti ja keskittyneesti. Loppuen lopuksi kuitenkin se tapahtuu taas. Huomaan juttelevani KAIKILLE kaupassa – jaarittelen, turisen, lörpöttelen, löpisen, pälpätän, pölötän, hölötän, horisen ja rönsyilen. Pahinta on, että en osaa lopettaa tarpeeksi ajoissa. Huomaan kyllä, että vastapuolen ilme alkaa olla vaivaantuneen oloinen, mutta jatkan höpöttämistä, kunnes huomaan olevani kaukana asiasta. Se vasta vaivaantunutta onkin. Apua! Miten pääsen äkkiä tästä tilanteesta? Usein huomaan päättäväni jorinat vielä paniikissa aivan outoon kohtaan, ja vastapuoli jää monttu auki ihmettelemään, mikä olikaan homman punainen lanka. Pahin on jo tapahtunut, joten ei voi enää kuin paeta. ”Run Forest, run”, kuuluu hiljaa päässäni. 

Tämä tapahtuu usein myös, kun olemme Sohvin kanssa puistossa, ja taivas siellä vasta asiaa riittää! Sanotaan, että tyhjästä on paha nyhjästä – jostain kumman syystä tämä ei kyllä estä minua lainkaan. Hapetan asiasta kuin asiasta kanssavanhemmat.

Jaaritteluiden jaarittelut

Välillä olen todella huolestunut siitä, miten paluu ”normaaliin elämään” enää sujuu, kun korona hellittää. Olen osittain kadottanut small talkin kultaisen keskitien, ja tai sen löytäminen vaatii ainakin hiukan harjoitusta. Tosin vielä ei ainakaan kukaan minua karkuun juokse puistossa, joten se on hyvä merkki, mutta tämän varaan ei voi tuudittautua.

Toisaalta tapanani on ollut menneisyydessäkin aina välillä karata aiheesta. Muistan työhaastattelutilanteen, joka meni muuten ihan putkeen, kunnes yhtäkkiä huomasin kertovani työkokemuksestani Korisliiga-joukkueen viestintä- ja markkinointivastavana. Ei siinä mitään, kokemus oli ihan tarpeen kertoa, mutta sen sijaan, että olisin kertonut pääkohdat, huomasin selostavani pelaajien pelipäivän rutiineista ja millainen taikausko eri värisiin sukkiin liittyi. Pahinta on, kun huomaa tarinan keskivälissä tarinan olevan täysin asian vierestä, mutta ei ole mitään mahdollisuutta enää perääntyä. Se vasta oudolta kuulostaisikin – aloittaa tarina, mutta ei päätä sitä. 

17/02/2021 Hyvinvointi, Perhearki, Sportti

Voivatko kompressiovaatteet tosiaan istua kunnolla?

Tiedän kokemuksesta, että välillä hyviä ja istuvia urheilutrikoita on vaikeaa löytää. Olen suht pitkä, joten usein ne jäävät minulle liian lyhyeksi. Yksi ainakin itseä häiritsevä tekijä on myös, jos kankaasta näkyy läpi. Usein myös tunnen olevani ”väärää kokoa”, sillä jos trikoot ovat tarpeeksi pitkät ja istuvat reisistä, ne ovat vyötäröltä todella suuret. 

Kompressiotrikoot arjessa ja sportissa

Olen aina paasannut, että jos vain voisin, käyttäisin aina urheilutrikoita. Jopa työelämässä välillä tämä on onnistunutkin – menin nimittäin usein myös toimistollekin urheilutrikoissa, jos sille päivälle ei ollut asiakaspalaveria. 

Koronavuosi oli monelle poikkeuksellinen – itselleni ei pelkästään koronan vuoksi vaan perheessämme kasvoi tuona vuonna yksi kanankoipi täysillä juoksevaksi taaperoksi. Kun hän opetteli 9-10 kk ikäisenä kävelemään, minun täytyi olla jatkuvasti isäni sanoin ”jouset pohjassa” eli matalalla ja valmiustilassa syöksymään häneen perään, jos näytti siltä, että tyttö painaa tuhatta ja sataa päin seinää. Kuhmut ja naarmut kuuluvatkin asiaan ja suurimmat kolhut sain onneksi estettyä.

Mainitsin taannoin, että oma vuosi 2020 meni kutakuinkin urheilutrikoissa, sillä ulkoilimme paljon, ja Sohvi piti minut niin sisällä kuin ulkona liikkeessä. Moni kyselikin tämän jälkeen, mitkä trikoot minulla oli jalassa. Päälläni olivat Zeropointin Performance kompressiotrikoot. 

Hankin muutama vuosi sitten ensimmäiset Zeropointin kompressiotrikoot. Ennen sitä ajattelin, että aikani kompressiotuotteiden käyttöön oli mennyt – enhän minä ollut enää kilpaurheillut vuosiin. Voi kuinka väärässä olinkaan, sillä en tiennyt, että kompressiollekin on niin monta eri käyttötarkoitusta. Koronavuosi, jos mikä sen todisti, että ne menevät jalassa, vaikka koko päivän. Eniten arvostan niissä niiden istuvuutta, ja että ne nousevat tarpeeksi ylös. Ei ole kiva kyykistellä salilla eikä lapsen kanssa puistossa, jos housut jäävät puolitiehen. 

Raskauden ja imetyksen jälkeen minulla on myös ollut ongelmia polvieni kanssa. Esimerkiksi loikkatreeneissä on välillä tuntunut, että en uskalla laittaa painoa täysin polvieni varaan. Kompressiosukkien ja -trikoiden avulla polvien kestävyys on ollut tukevampi, ja sain alkulämmön lihaksiin paremmin. Puolisoni käyttää myös Zeropointin kompressiotrikoita ja -paitaa jääkiekossa varusteiden alla. Hänkin monet leikkaukset läpikäyneenä kokee, että ne tukevat hyvin kroppaa.

Sanotaan, että kompressio auttaa kehoa palautumaan nopeammin, sillä se antaa painetta kudoksille ja vilkastuttaa lihasten hapensaantia. Toimivuuden kannalta kannattaa olla tarkka koon suhteen, sillä sukissa esimerkiksi on tärkeää mitata pohje sen leveimmästä kohdasta ja katsoa mitan mukaan oma koko Zeropointin sivuilta. 

Ladulle mars ja merinovillasukkaa jalkaan! 

Lumesta nautitaan nyt koko maassa ja ladut sekä rinteet suorastaan kutsuvat hiihtämään ja laskettelemaan! Sain Zeropointilta testiin hiihtoon Zeropointin talvimalliston tuotteita. 

Cross Country Medium kompressiosukka on suunniteltu erityisesti maastohiihtäjille ja talviulkoiluun. Niissä on 50% merinovillaa, minkä ansiosta kosteus sukasta poistuu nopeammin. Itse olen ainakin vanhemmiten alkanut enemmän ja enemmän arvostaa hyviä materiaaleja. Merinovilla on yksi suosikeistani, sillä materiaali imee itseensä kosteutta, mutta pinta jää kuivan tuntuiseksi. Samaan aikaan, kun minulla on ollut hakusessa Sohville kaiken kattavat lämpimät talvivarusteet, olen myös yrittänyt muistaa päivittää omani. Ulkoilua on nimittäin aina ohjelmassa, oli mikä sää tahansa.

Vaikka näissä Cross Country -kompressiosukissa on keskitason kompressio, tuntui, että ne tukivat silti lihaksia ja jalkoja. Jollain tapaa varsinkin vapaan tyylin hiihdossa, sukka tuki jalan optimaalista asentoa, eikä puristanut liikaa. Merinovilla myös lämmitti tarvittavan verran. Niin kuin sanoin jo aiemmin näissäkin kannattaa huolellisesti tarkistaa oma kokonsa mitan avulla. 

Testasin hiihtotakin ja fleecepaidan alle Zeropointin pitkähihaista thermal trikoopaitaa. Siinä on myös keskitason kompressio, ja se oli mielestäni oivan pehmeä ja hengittävä aluspaita viileämmän sään urheiluun. Zeropointin paidoissa olen huomannut jo aiemmin, että kannattaa kallistua isompaan kokoon, jos keikkuu kahden koon vaiheilla. Niin kuin muissakin kompressiotuotteissa, paitakin kannattaa olla ihoa myötäilevä. Paidan kangas on muuten tehty 78% EconylⓇ-langasta. Tämä lanka tehdään 100% kierrätysmateriaalista. 

*Zeropointin talvimalliston tuotteet saatu

21/01/2021 Äitiys, Koti, Lapsuusmuistot, Perhearki

Kahden vuoden Lapin loma

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Monelle koronavuosi toi muutoksia asumiseen. Osa alkoi kaivata lisää tilaa ja luontoa ympärilleen, ja pienempi asunto keskustassa ei enää kiinnostanut. Toiset taas pakkasivat kimpsut ja kampsut ja muuttivat Lappiin joko osa-aikaisesti tai kokonaan. Monipaikkaisuudesta puhutaan nykyään aktiivisesti, ja ihmisillä saattaakin olla useampi koti. Korona-ajan etätyöt ovat saaneet suomalaiset myös kiinnostumaan mahdollisuudesta muuttaa vapaa-ajan asuntonsa ympärivuotiseen asuinkäyttöön.

Itselläni tuo ”pako” keskustasta tapahtui jo kaksi vuotta sitten. Vaikka asumme paritalossa Pohjois-Helsingissä, tuntuu, että olemme olleet nyt kaksi vuotta Lapin lomalla. Nyt varsinkin, kun saimme pitkästä aikaa kunnon talven myös Etelä-Suomeen. Tähän kahden vuoden ”Lapin lomaan” on kuulunut normaalin arjen lisäksi ulkoilua vuoden ajasta riippumatta ja oli sää mikä tahansa. Luojalle kiitos lämpimistä kalsarikerrastoista. Miten paljon sitä nykyään arvostaakaan laadukkaan toimivia ulkoiluvaatteita. Talvi toi hiihdon, lumilinnat, pitkät villasukat ja järkyttävän suuret lumikasat. Ja sauna tuntuu olevan päällä koko ajan. Myönnettäköön eihän tuo ihan Lappia ole, mutta mentaliteetti on minulla ollut sama.

Lumilinnake

Lapsuuden kesämökkihaave 

Asuin melkein 10 vuotta Kalliossa, ja tuona aikana minulla oli aina ikävä Pohjanmaan kotikontujen ulkoilureittejä. Jollain tapaa kaipasin myös, että ulko-oven avatessaan pääsee ulos eikä pimeään käytävään. Muistan lapsena ihmetelleeni, miksi meillä ei ole kesämökkiä. Isäni katsoi minua hämmästyneenä ja vastasi: ”Kato ympärilles, mehän asutaan siellä.” Emmehän me varsinaisesti mökillä asuneet, mutta maaseudun omakotitalo, piha, ulkosauna ja laiturit joenrannassa toivat kieltämättä mielikuvan kesämökistä. 

Kesä Pohjanmaalla

Nyt kun olen ollut käymässä Pohjanmaalla huomaan, että nykyiset ulkoilureitit voittavat nuo lapsuuden polut. Minulla on aina ollut haaveena, että pääsisi pihasta hiihtämään. Pari viikkoa sitten hämmästelin jälleen kerran sitä, että nyt se on mahdollista. 

Kattilakaupat Vaasassa

Kun muutin urheilujen vuoksi lapsuudenkodistani Vaasan keskustaan omaan pikku soluasuntoon 15-16 -vuotiaana, ajattelin olevani henkeen ja vereen “kaupunki-ihminen” ja niin varmaan olinkin. Liian hiljainen ja rauhallinen ilmapiiri vain ahdistivat. Ihailtavasti vanhempani kyllä luottivat minuun. Kuinka moni muu on muuttanut kotoaan teininä? Näin jälkeen päin ajatellen, hyvin sitä nähtävästi tuli pärjättyä, sillä koulu, lentopallo ja muu urheilu sekä osa-aikainen työ pyörivät kaikki omalla painollaan. Tämä saattaa kuulostaa todella kalkkikselta, mutta helpotusta saattoi ehkä tuoda se, että nuorempana väsymystä myös tunsi vähemmän. 

Koomisiakin juttuja toki muistuu mieleen. Kerran ruokakaupassa ollessani päätin tehdä nakkikeiton. En ollut silloin mikään varsinainen keittiön kaasuhella, vaan lähinnä söin lämpimän ruuan lukiossa ja kotona puputin aamulla ja treenin jälkeen leipää. Ylpeänä kävelin kauppaa ympäri ja keräsin tarvittavat ostoskoriin. Matkalla kotiin muistin: ”Ei helvatan helvatta, ei mulla ole kattilaa.” Niinpä käännyin nöyränä takaisin ja kävin ostamassa senkin. Siitä tulikin elämäni kallein nakkikeitto.

Omakoti Kalliosta ja palkankorotusta odotellessa

Laskin juuri, että olen asunut elämäni aikana 17 eri asunnossa. Tarkkaa summaa oli toki vaikea laskea, sillä elämään mahtuu myös monta väliaikaisasuntoa, joita en laskenut tuohon lukuun ollenkaan. Nuorempana esimerkiksi, kun erosin silloisesta poikaystävästä, en onneksi joutunut taivasalle, vaan siskoni ja ystävieni ansiosta sain muutaman väliaikaiskodin. Ennen kuin sain oman asunnon järjestettyä, asuin pari viikkoa Töölöntorin vieressä ja kolme viikkoa Kalliossa. 

Kun valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen ”virallisen” omaa alaani koskevan viestinnän työpaikan vuonna 2011, kimppakämppäasuminen ja vuokrakodit alkoivat tulla korvista ulos. Olihan siihen mennessä tullutkin jo muutettua. 

Pyöräilin Kallion ja Töölön välillä katsoen myytäviä asuntoja sekä sovin tapaamisen kotikontujen pankin kanssa. Pienemmillä paikkakunnilla lainaneuvottelut käydään usein pankinjohtajan kanssa, ja hänelläkin piti kiirettä, sillä kylvöloma oli alkamassa. (Ei varmaan kovinkaan moni pankinjohtaja ole pääkaupunkiseudulla maanviljelijä samaan aikaan?) 

Kun pankinjohtaja kyseli lainanlyhennystä, ehdotin tiettyä summaa, mutta jatkoin silmää vinkaten: ”Saan kyllä varmaan pian palkankorotuksen.” Kun myin tuon asunnon pari vuotta sitten ja haimme lainaa nykyiseen asuntoomme, kiitin pankinjohtajaa luottamuksesta. En tiedä olisinko itse tuolle vilkkusilmätytölle lainannut noin isoa summaa, sillä jälkeen päin ajateltuna tuo ensimmäisen oman alan työpaikan palkka ei luonnollisesti päätä huimannut. 

Kun myin tuon asunnon, sain monelta asunnon arvonnousun vuoksi kommentteja: ”Voi kun olisit ostanut kaksi!” Rehellisesti sanottuna ei tullut pieneen mieleenkään. Tuo juuri valmistunut muutaman sadan euron palkankorostusta kärkkyvä vilkkusilmätyttö oli pähkinöissä, että sai edes sen yhden. Loppuen lopuksi iloitsin varmaan enemmän sitä, että uskalsin ottaa noinkin suuren lainan yksin vastavalmistuneena jalka vasta ensimmäisen työpaikan oven välissä.

Nykyään tuo teininä omaan kotiin muuttanut ”kaupunki-ihminen” ei fiilistele enää niin paljon keskustan hälinää vaan iloitsee “Pohjois-Helsingin Lapista”. Jopa lämpökerraston kalsarit on vaikea välillä vaihtaa farkkuihin  – ja hyvä niin.