Yleisesti ottaen me suomalaiset olemme huonoja kehumaan. Ehkä tämä on jotain menneisyyden peruja, jolloin ajateltiin, että ihminen ylpistyy liikaa kehumisesta. Ei kissakaan kiitoksella elä, kuuluu vanha suomalainen sananparsi.
Vaikka itseäni ovat opettaneet nuorena juuri tuossa ajatusmaailmassa eläneet vanhan liiton opettajat, olen aina ajatellut päinvastoin. Sillä, miten paljon lasta on kannustettu tai kehuttu on suuri vaikutus hänen itsetuntoonsa ja siihen, millaisiin asioihin hän uskoo pystyvänsä. Jo perus arjessa on paljon tilanteita, joissa niin lapsi kuin aikuinenkin ansaitsee kehun.
Tyhjä violetti vihko
Kehumisesta tuli mieleen siskoni vuosia sitten jakama LinkedIn-postaus. Siinä eräs henkilö kertoi oman poikansa eskarikokemuksen.
“Lapsi aloittaa eskarissa ja alku on hieman vaikeaa. Hän on joulukuun lopussa syntyneenä nuorin eskarissa. Hänelle on uutta eskarin päivärytmi ja käytänteet ja harjoittelemista niissä, koska tulee suoraan kotoa eskariin. Hänellä on alkuun harjoittelemista ryhmässä toimimisessa verrattuna muihin, jotka ovat olleet yhdessä jo päiväkodin ajan. Hänellä on alkuun haasteita opettajan ohjauksen hyväksymisessä, ja asioista pitää sanoa useamman kerran. Vertailussa muihin lapsi on opettajan mielestä paljon huonompi, näitä vertailuja ja moitteita vanhemmat saavat kerta toisensa jälkeen kuulla hakiessaan lastaan eskarista.
Opettaja ehdottaa yhtenä syksyisenä päivänä kannustavaa ratkaisua: ”Sovitaanko, että otetaan teidän lapsellenne käyttöön tällainen vihko, johon laitetaan tarra jokaisesta onnistumisesta?” Nämä muistot tulivat mieleen, kun keskustelin meidän esikoisemme kanssa hänen aloittaessaan kolmatta vuottaan lukiossa. Hän muistaa eskaristaan violetin vihon, jonka opettaja antoi hänelle keväällä eskarin loppuessa. Tyhjän violetin vihon. Siis tämä 6-vuotias pikkumies ei ollut saanut yhtään onnistumista koko vuonna?”
Muistellessani tuota päivitystä aloin miettiä, miten jokaisessahan lapsessa on jotain hyvää. Arkisista onnistumisistahan tämä elämä koostuu. Tilanteita on useita esimerkiksi: ”Pakkasit repun huolellisesti”, ”Sinun kanssasi on mukava olla”, ”Hienosti yritit/harjoittelet”, ”Vau miten hienosti kiipesit – miten pääsit noin ylös?”, ”Kiitos, kun laitoit astiat koneeseen”.
Pienet onnistumiset kasvavat isoimmiksi ajan myötä. On hirveää ajatella, jos ei koskaan saa kiitosta pienistä onnistumisista, miten lapsi voi jatkossa asettaa itselleen uusia tavoitteita?
Niin lapsi kuin aikuinen ansaitsee kannustamista
Samahan se on aikuistenkin kohdalla. Parhaimmassa tapauksessa ihminen alkaa elämään kehujen mukaisesti: ”Give people a fine reputation to live up to.” Julkinen kehuminen ja kiittäminen voivat parhaimmillaan saada henkilön tekemään töitä entistä enemmän ja kunniahimoisemmin ylläpitääkseen tuon maineen – samalla lailla lapsi saa luultavasti tuosta buustia. Usein kehu jää siis elämään ja vuosien saatossa vaan kasvaa.
Kehuminen edellyttää kykyä iloita aidosti toisen puolesta ja hyvää itsetuntoa ja että ymmärtää sen, ettei muiden kehuminen ole itseltä pois. Toisen kehuminen edellyttää myös suuntaamaan katseen kauemmaksi. Eihän toista ihmistä huomaa, jos elämä pyörii vaan oman navan ympärillä.
Tietyllä tapaa toisen kannustaminen ja kehuminen kuuluvat esimerkiksi urheilussa myös hyvään käytökseen. Muistan kilpaurheiluaikoina, kun keskustelimme erään hiihtokilpailun jälkeen isäni kanssa erään perheen käytöksessä. Isäni oli jo varhain opettanut minulle, että jos häviää, on hyvää käytöstä käydä heti kättelemässä ja onnittelemassa voittajaa. Hänellä oli myös tapana käydä paiskaamassa kättä lapsen vanhemmille. Kisoissa oli kuitenkin perhe, jolta ei ikinä tullut vastavuoroista käyttäytymistä. Jos isäni kehui heidän tyttönsä urheilusuoritusta, heiltä ei ikinä tullut kannustusta takaisin. Niin kuin moni muukin asia, tässäkin asiassa me aikuiset pystymme näyttämään hyvää esimerkkiä. Jos vanhemmat eivät huomioi ympärillä olevia ja ruoki kannustavaa ilmapiiriä, ei lapsikaan sitä osaa myöhemmin tehdä.
Kehu muuttaa maailmaa, tuo hyvää mieltä sekä toiselle että itselle. Kehutaan siis ympärillä olevia ihmisiä ja heidän lapsiaan. Kehut palaavat taatusti takaisin – ainakin jossain vaiheessa.
