Joululahjoja ostamatta? – tutustu Lauttasaaren sympaattiseen Kaarna Livingiin

Kävin piipahtamassa Lauttasaaressa Kaarna Living -myymälässä, ja vein samalla lisäkokoja Kalla Activen lastenvaatteisiin. Kaarna Living on jälleenmyynyt jo kohta muutaman vuoden Kallaa, ja mietinkin aina, kun siellä piipahdan, kuinka sympaattinen liike onkaan. On myös mukava vaihtaa kuulumisia ja jakaa yrittäjyyteen liittyviä asioita. Nytkin puhuimme, millaiset kampanjat ja yhteistyöt ovat toimineet ja millaisia haasteita on ollut. Minusta on mukava asia, että Kaarna Livingistä menee sellaiset Kallan vaatteet, joita omasta verkkokaupasta myydään jostain syystä harvemmin. Näitä ovat mm. lasten KUURA-reisitaskuhousut ja UTU-neuletakki.

Tämän vuoksi aina mietinkin kannattaisiko Kalla Activen joskus tulevaisuudessa perustaa myös oma pieni kauppansa jonnekin. Kuluttajat selkeästi ihastuvat livenä eri tuotteisiin. Koska en itsekään tiedä tähän vastausta, en ole sen vuoksi ikinä katsellut edes eri myyntitiloja tai puhumattakaan siitä, missä päin pääkaupunkiseutua olisi otollisin myyntipaikka. Joskus aikaisemmin totesin, että oma kivijalkakauppa ei ole ollut haaveena, mutta toisaalta never say never. Se ei ole ainakaan ajankohtainen asia. 

Kaarna Living lifestyle-myymälästä löytyy paljon vastuullisia tuotteita ja tuotemerkkejä. Itse aina ihailen sisustukseen liittyvää, mutta samaan aikaan yritän aina muistuttaa itselleni, ettei kotiimme mahdu enää lisää sisustusjuttuja. Toisaalta liike on juuri sellainen, johon voisi poiketa vielä uudelleen ennen joulua ostamaan joululahjoja. 

Kaarna Livingin omistaja ja yrittäjä Heidi on opiskellut kestävää kehitystä ja hänen intohimo on ympäristönsuojelussa. Harmillista on, että korona-ajat ja yleinen taloustaantuma sulkivat monia Kaarna Livingin tyyppisiä sympaattisia kivijalkakauppoja. Ehkä näiden haasteiden vuoksi yritän ainakin itse aina tukea muita yrittäjiä, ja samalla toivoa, ettei uusia vastaavanlaisia haasteita ole tulevaisuudessa edessä. 

Sähköposti ghostaukset ja yrittäjyyden opit

Työsähköpostini on jo hetken herjannut, että tila alkaa loppua. Se ei ole mitenkään yllättävää, sillä ainakin Kalla Activeen liittyvät liitteet esitteet ja kuvat vievät tilaa. Tuossa välissä olen kirjoitellut paljon myös freelancer-juttuja ja tehnyt eri hankkeille viestintää ja markkinointia eli tähän liittyvät esitykset ja markkinointimateriaalit ovat myös täyttäneet sähköpostia.

Vanhojen sähköpostien poistaminen oli aikamatka Kalla Active Oy:n alkuajoille aina vuoteen 2021 saakka. Samalla viestit muistuttivat oppikoulusta, jonka olen kolunnut läpi. Vaikka rakastan työtäni, yllätyin, miten kultakala olinkaan monen asian suhteen ollut, sillä suurimman osan varsinkin negatiivisista asioista olin jo täysin unohtanut. Millaisia ajatuksia ja opetuksia näistä nousi esiin?

Panosta kirjanpitäjään

Ensinnäkin suosittelen yrittäjiä panostamaan heti alusta alkaen hyvään kirjanpitäjään. Itse tajusin tämän vasta, kun vaihdoin nykyiseen kirjanpitäjään pari vuotta sitten. Tiedättekö sen tunteen, kun esimerkiksi jonkun henkilön kohdalla mietitte, että kaikki ei nyt täsmää ja teille jää epäilyttävä fiilis. Vasta kun hän ei ole enää elämässäsi toteat, miten outo ystävyys- tai seurustelusuhde oli. Tämä tunne toistuu välillä myös yritysmaailmassa. Ehkä siihen pitäisi sielläkin vain enemmän luottaa ja toimia sen mukaan.

Neuvottele – älä ghostaa

Maksa aina laskusi tai jos maksukykyä ei ole, muistathan, että usein pystyy neuvotella lisää maksuaikaa. Olin tosi ihmeissäni, miten monia maksumuistutussähköposteja vuosien aikana olinkaan lähettänyt. Tai se ei ollut edes mitenkään ihmeellistä, ottaen huomioon haasteelliset vuodet koronasta taloustaantumaan, mutta kuinka moni vastaanottaja olikaan ”ghostannut” minut moneksi kuukaudeksi – muutama jopa kokonaan. Miten paljon mukavampi tilanne olisi ollut, jos viestiini olisi vastattu, selitetty tilanne ja annettu tilaisuus ymmärtää.  

Ghostaamista tapahtui myös muissakin tilanteissa. Jos jokin tietty aikataulu ei käy tai olet myöhässä palaverista, on kohteliasta laittaa siitä viesti. Myöhästymisetkin ovat inhimillisiä. Kaikesta selviää puhumalla ja neuvottelemalla. Ei ole ok jättää saapumatta palaveriin tai olla 30 minuuttia myöhässä ilmoittamatta siitä. 

Ole kohtelias ja mukava

Tähän liittyvistä esimerkeistä voisi kirjoittaa kirjan. Tämä ei liity mitenkään yrittäjyyteen, vaan ihan jokapäiväiseen arkeen oli henkilö sitten kaupan kassalla tai sähköpostin päässä. 

Freelancer-juttujen kirjoittamisessa niin kuin muussakin sisällöntuotannossa kaikki sisällöt aina hyväksytetään ennen julkaisua. Usein suuria muutoksia/lisäyksiä ei edes tule, mutta on luonnollista, että teksti vielä elää. Lähettäessäni ensimmäisen version kerronkin tämän, sillä useinhan esimerkiksi haastateltavalla saattaa tulla tekstiä lukiessa lisäajatuksia mieleen, jotka mielelläni lisään osaksi tekstiä. Tuo on osa prosessia. Kukaanhan meistä ei ole ajatuksenlukija, joten paras kommentti on se, että kertoo itse vaihtoehtoisen sanan jonkun tietyn sanan tilalle. Kirjoittajan väheksymistä on kommentit: ”Mieti tämä vielä uudelleen” avaamatta tarkemmin, mitä aikaisemmassa oli vikana. 

Ymmärrän, että kaikki eivät viestinnällisesti osaa pukea ajatuksiaan sähköpostiin, mutta perus kohteliaisuussäännöt pitäisi olla hanskassa niin kuin kaikessa muussakin kommunikoinnissa. Muistan edelleen erään viestin, jossa oli yksi lause kirjoitettu capslockilla huutomerkin kera: MUUTA! Sähköposteista palautui mieleeni toinen tapaus, joissa viestittely artikkelin muutoksista oli ala-arvoista, ja muistankin, miten paha mieli ja itku viestittelystä tuli. (Muistan miten ajattelin, etten olisi ajatellut kokevani enää ”tytöttelyä” näin neljänkympin tienoilla) Välillä yritysten yhteyshenkilöllä taitaa unohtua, että he edustavat samalla yritystä. 

Vuosien aikana itselleni on muodostunut vahingossa selkeä lista yrityksistä, joiden kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa ja niistä on jäänyt aidosti hyvä fiilis. Kolikon kääntöpuoli on taas ne yritykset, joiden kanssa ei mielellään tee enää ikinä yhteistyötä. Ihmisillä saattaa unohtua välillä se, että yritysmaailman ulkopuolellakin on elämää. Jos heistä saa epämiellyttävän kuvan työjutuissa, tuskinpa sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla muutenkaan tekemisissä. Itse ajattelen, että Suomi on niin pieni maa, että maine seuraa mukana. Olenkin aina käyttänyt nakkikioskiesimerkkiä. Kuvitellaan, että mies rähisee yön pikkutunneilla ja haastaa riitaa nakkikioskijonossa tuntemattomalle miehelle. Rähisijästä jää huono fiilis. Seuraavalla viikolla mies menee työhaastatteluun ja haastattelijana on tuo samainen mies, jolle oli rähissyt. Tokihan kaikki tekevät virheitä, mutta välillä toista tilaisuutta hyvään alkuvaikutelmaan ei enää tule. Ehkä enemmän pitäisi ajatella, että maine kiirii edellä ja ”always be giving”. Ollaanhan siis kaikki mukavia toisillemme?

Kehon- ja mielenhuolto sekä menneisyyden haamut

Käyn torstaisin ja perjantaisin lounastunnilla aikuisten taitoluistelutunnilla. Töiden puolesta yrittäjänä pystyn sen järjestämään, sillä ne päivät ovat minun Kalla Active– ja freelancer -päiviä. Alkuviikon (ma-ke) taas teen asiakkaan projektia yleensä hanketoimistolla. Jumppailen kyllä muinakin päivinä iltasella kotona, mutta olen huomannut, että saan eniten itsestäni irti päiväsaikaan. 

Olenkin aina miettinyt, että nämä luistelupäivät ovat tietynlaista terapiaa, ja miten kevyt olo sen jälkeen aina on. Luistelussa on pakko irtautua turhista ajatuksista, ja miten paljon siinä edistyminen palkitsee – nyt varsinkin, kun olen päässyt hyppyjen makuun. Luistelu antaa energiaa myös kaikkeen muuhun tekemiseen ja yleensä ne luovat ajatukset tulevat aina tuon jälkeen – ihan kuin päässä olisi tilaa aina silloin enemmän. 

Tunnollinen työntekijä ei uskalla kyseenalaistaa

Loppuviikon päivinä syön yleensä lounaan tietokoneen äärellä töiden ohella, eikä ajallisesti keskellä päivää urheilu ole ikinä ollut haaste. Tuon ajanhan monet ovat usein lounaalla. Vaikka tiedän, miten tehokasta kehon- ja mielenhuoltoa tuo omalla kohdallani on, minun on välillä vaikea oikeuttaa tuota aikaa itselleni.

Mietinkin usein, mistä tuo tunne johtuu. Ehkä selkein vastaus tähän on se, että palkkatyöläisenä ollessani yrityksien arvokulttuurissa ei ollut liikunta. Ja koska asiaa ei viestitty hyväksyttävänä, tunnollinen työntekijä ei miettinyt, mikä omalla kohdalla olisi toimivinta, vaan meni organisaation mukaan. Muistan, kuinka nuorempana yritin sumplia, että olisin ehtinyt kello 16.45 alkavaan xycling-tunnille ja sain kuulla, etten ole oikeutettu saamaan kyseisiä vapauksia ja kommentin: ”Tajuatko, että et ole enää kilpaurheilija?” Luonnollisesti olisin tehnyt sen työajasta puuttuvan 30-45 minuuttia vielä tunnin jälkeen kotoa. 

Kun sain virallisesti ensimmäisen alan työpaikan, tein ympäripyöreitä työtunteja. Koska yritys oli nopeasti kasvava start up -yritys, työntekijöiltä vaadittiin venymistä. Yliopistosta vastavalmistuneena en uskaltanut kyseenalaistaa käytäntöjä. Muistan, kuinka pakkasin joka päivä salilaukun mukaan töihin, ja pettyneenä tulin yhdeksän aikaan illalla kotiin sama avaamaton salilaukku olalla. Ensimmäisen vuoden jälkeen minulla oli satoja tunteja ylitöitä ja kun kysyin asiasta, sain vastauksen: ”Aina löytyy tekijä tilalle.” Kun vihdoin sain alkaa pitämään ylityötunteja pois, huomasin, miten loppuun kulutettu olin.  

Kaikesta päätellen nuoruuden työkulttuurit puskevat jollain tapaa vielä läpi. Vaikka näistä tapahtumista on jo todella monia vuosia, ehkä ne kaikessaan muistuttelevat vielä senkin takia, että muistan, kuinka tärkeää omalla kohdallani on tuo liikunnan terapia, ja miten sen vaikuttaa myös kaikkeen muuhunkin tekemiseen.

Tokihan kaikilla ei tuo olo tule samasta asiasta. Arjen terapiaa voi olla mikä vaan esimerkiksi musiikki, maalaus, sienimetsä tai mikä tahansa, mikä saa ajatukset muualle. Pääasia, että tekee sen, minkä itselleen kokee parhaaksi. 

Syksyhässäkkä – mites teillä? 

Siitä yleensä huomaa, että on ollut hässäkkä kuukausi, jos ei oikein muista, mitä viime viikolla on tapahtunut. Olen ilmeisen hyvä myös kultakalana unohtamaan epätärkeät asiat, ja työjututkin pystyn sulkea pois mielestä, kun niitä ei tarvita. (En tulisi toimeen ilman töihin tekemiäni to do -listojani, joiden avulla pysyn kärryillä työtehtävistä, mutta yrittäjälle hyvä ominaisuus on, etten mieti listojen juttuja päivät pitkät)

Meillä on tapana aina syksyisin ystäväni ja siskoni kanssa ”avata avantouinti-kausi” ja sen teimme nytkin. Talviuinti-näkökulmasta vesi on vielä tosi lämmintä, mutta parempi totutella pikku hiljaa taas. (Ehkä vuosien avantouinti on vaikuttanut johonkin, sillä omastakin mielestä vesi oli aika lämmintä vielä. Hassua.)

Syksy on mennyt arkisten rutiinien parissa työn ja harrastusten ympärillä. Ja miten moneen kertaan olen todennut jo syksyn aikana, miten paljon leasing-autonkäyttö onkaan helpottanut arkeamme! Tuntuu, että yksi iso osa aivoista, jota aikaisemmin käytin kaikkeen ”metatyöhön”, on vapautunut kaiken muun asian käyttöön. Kun kaikkea tällaista pikku sälää ei tarvitse miettiä erikseen, tuntuu yllättävän paljon kevyemmältä. Samaisen asian vuoksi jopa välillä luulen unohtaneeni jotain tärkeää.

Samaan aikaan olen jollain tapaa myös ylpeä itsestäni, sillä minua aluksi jännitti tosi paljon lähteä ajamaan autoa Helsingissä jo pelkästään siksi, etten ollut hetkeen ajanut kovinkaan paljon. Ylpeyttä siis lähinnä tuo se, että arjen asiat hoituu autolla ja löydän perille (Onneksi navi). Sanoinkin juuri ystävälleni ja siskolleni, että kun ajelen projektitoimistolle (hanke, jonka viestintää teen ma-ke) kuuntelen usein aamuisin autossa James Bluntia – hänen laulut ovat tarpeeksi rauhallisia Mannerheimintien ruuhkiin. Samaan hengenvetoon naurettiin, kuinka hasardi olisi laittaa aamutuimaan 90-luvun Leila K.

Kalla Activelle on tulossa nyt syksyn aikana uutta. Luvassa on lapsille ainakin kolme uutta tuotetta laventelisävyssä (legginssit, paita ja toppi) isommissa koossa 116/122-152/158 välillä, naisille uusi sävy (laventeli) topista ja yksi uusi jälleenmyyjä, mutta näistä lisää myöhemmin.

Lisäarvoa viikkoihin

Asia, josta olen aidosti onnellinen on tyttöni harrastus ja sen tuomat ystävät. Se yhteisö, jonka luistelu tarjoaa jo tällä hetkellä hänelle on uskomaton, ja miten läheisiä osista vanhemmista on minullekin tullut. Ja tottakai näin vanhempana on ihanaa nähdä, kuinka hän odottaa treenejä ja kuinka pidetty kaveri hän on. Muutenkin luistelu vaikuttaa ainakin nyt tarpeeksi vauhdikkaalta lajilta hänelle. Siinä riittää vauhtia ja kuinka palkitsevaa on oppia tekemään tuosta vauhdista kaikkia temppuja. Totesin juuri siskolleni, että rakastan sitä, että tyttöni ei ole minkään “minun vanhan kilpaurheilulajin parissa”. Minusta on ihanaa, että luistelussa saan olla hänelle vain tukea-antava ja kannustava vanhempi (enkä tiedä lajista liikaa).

Pidän luistelun tasapainosta. Se määrä, minkä onnistuminen antaa on aivan mieletön, mutta samaan aikaan uusien ”temppujen” harjoittelu pitää jalat maassa. Itsekin totesin tämän omassa aikuisluistelussani viime perjantaina. Onnistuin flippi-hypyissä, mutta seuraavan liikkeen harjoittelu pisti aloittamaan homman uudelleen alusta. Isäni sanoi aina samaa myös lentopallosta meille. Hänen mielestään meillä oli hyvä harrastus senkin vuoksi, että siinä oli pakko olla ”jalat maassa”. Vaikka yhden pallon löi ylivoimaisesti suoraan lattiaan, ei voinut alkaa leijumaan, sillä seuraavan saattoikin jo mokata. Jos jäi kiinni vanhoihin onnistumisiin, ei pystynyt keskittymään seuraaviin palloihin. Samoin myös epäonnistumisista piti päästä nopeasti yli ja keskittyä seuraavaan palloon. Hyvää oppia tulevaisuudenkin juttuihin.

Yrittäjyyden ilot ja alamäet: onnistuuko tasapainoilu?

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakaan yrittäjyys on polku, joka tarjoaa sekä vapautta että haasteita. Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään 5.9.2024, ja päivä saakin minut aina miettimään, millaiset ovat omalla kohdallani yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet, äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen sekä sen tietynlaisen yrittäjyyteen kuuluvan epävarmuuden sietäminen arjessa. Ehkä vuosi vuodelta ajatus yrittäjyydestä ja siitä miten hyvin se itselle sopiikaan kirkastuu ja vahvistuu.

Yrittäjyyden vapaus ja vastuu

Yrittäjyys tarjoaa vapauden luoda omaa työpolkua ja mahdollisuuden toteuttaa omia ideoita ilman perinteisten työpaikkojen rajoitteita. Yksinkertaisuudessaan yrittäjyys antaa vapauden päättää omasta työajasta, työtehtävistä ja liiketoiminnan suunnasta. Juttelin äskettäin erään ihmisen kanssa, joka oli aikaisemmin ollut yrittäjä ja hän myönsi, ettei halusi takaisin palkkatöihin, jotta hänelle luotaisiin arkirytmi. ”En vaan saanut mitään aikaiseksi”, hän myönsi ja totesi, ettei liiallinen vapaus ollut häntä varten.  Hän koki menettäneensä elämänhallinnan. Ehkä yrittäjyys siis tarvitseekin aimo annoksen sitoutuneisuutta ja päättäväisyyttä viedä asioita eteenpäin. Onnistuminen vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, rohkeutta ottaa riskejä ja kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin. 

Kuulostaa varmaa hassulta, mutta luulen harjoitellenneeni tätä mindsetiä jo nuoruudessa, kun kilpaurheilin. Jos halusi pärjätä, se vaati suunnitelman noudattamista ja “työntekoa” kohti tavoitetta. Ehkä suurin oivallus jo tuolloin oli, että kaiken pitää lähteä sinusta itsestä. Niiden aikojen perua on myös jännityksenhallinta esiintymistilanteissa, josta kirjoittelin joskus blogiin.

Äitiys ja yrittäjyys

Moni äiti-yrittäjä on kertonut, että tasapainon työn ja perheen välillä saattaa olla haastavaa. Toki tasapaino työn ja perheen välillä saattaa olla kateissa ns. palkkatöissäkin. Ainakin itselleni yrittäjyys on mahdollistanut joustavamman työnteon ja enemmän aikaa tyttöni kanssa. Olenkin aiemmin kertonut, kuinka onnellinen olet siitä, kuinka olen esimerkiksi voinut ottaa tyttäreni pienestä pitäen mukaan Kalla Activen Lapin kuvausreissuille ja pienempiin työjuttuihin. Viime keväänä Lapsimessuille olin hankkinut hänelle seuraa koko päiväksi Messukeskukseen. Samaan aikaan, kun itse myin Kalla Activen osastolla, hän juoksi ympäriinsä mummin tai siskoni kanssa. Toki samalla tein hänelle selväksi, että messupäivät ovat itsellenikin spessu työpäiviä.

Koska olen yrittäjä, mielestäni työni näkyy myös kotona tyttärelleni enemmän. Haluan antaa työnteosta terveen kuvan. Pidän aidosti työstäni niin kirjoittamisesta eri projekteihin kuin Kalla Activen merinovaatteisiin liittyvistä asioista, enkä ikinä halua käyttää siitä sanaa ”pakko”. Mielestäni tietyillä sanavalinnoilla pystyy myös vaikuttamaan siihen, millainen asenne lapsella työntekoa kohtaan kasvaa. Jos vanhempien mielestä kaikki töihin liittyvä on ikävää, ei lapsikaan varmasti suhtaudu työntekoon positiivisesti. 

Epävarmuuden hallinta ja hetkessä eläminen

Yrittäjän täytyy oppia sietämään epävarmuutta. Itselläni pää pysyy ”jamassa” säännöllisellä liikunnalla ja vain olemisella. Ainakin itselläni se pysähtyminen ja hidastaminen voivat olla välillä vaikeinta. 

Usein yrittäjät kuvaavat, ettei heillä ole toista samanlaista päivää. Omalla kohdallani tämä ei niinkään pidä paikkansa. Itse oikeastaan nautin, jos päivä menee suht samalla kaavalla. Tällä hetkellä teen erästä sairaalahanketta ma, ti ja ke. Torstai ja perjantai menevät Kalla Activen, muutamien freelancer toimittajajuttujen ja Ninniohia-blogin kombossa. Juuri tänään mietin, kuinka pidän tästä rytmistä tällä hetkellä  – samaan aikaan täytyy olla realistinen sen suhteen, että jokin viestinnän jutuistani saattaa loppua. Tuo on varmaan juuri sitä epävarmuuden hallintaa, johon olen aikalailla jo tottunut.

Yrittäjän kansantauti ja Paloheinän ihana Korpipolku

Paloheinässä on ihania metsälenkkejä mm. Korpipolku ja Siimespolku, joilla kävin tänään lounasajalla kävelemässä. Korpipolku 1,2 kilometrin reitti kulkee metsäpoluilla ja pitkospuilla, ja sen voi helposti yhdistää alueen muihin polkuihin. Haltialan metsät ja Pitkäkosken alue ovat muutenkin tosi kauniita alueita ja siellä on ihana kävellä. Moni sanookin menevänsä sinne terapiakävelylle. Terapiakävely on varmaan omalla kohdallakin aivan oikea ilmaisu.  

Yrittäjän näkökulmasta työrintamalla tietynlainen hektisyys on plussaa, ja se kertoo yksinkertaisesti sen, että on töitä, joita voi laskuttaa. Yrittäjä ei myöskään lomaile ihan samalla tavalla, sillä konetta ei voi sulkea kuukaudeksi ja ainakin ajatustasolla täytyy olla perillä koko ajan kaikesta. Jos olen pystynyt luomaan arkeeni toimivan rytmin töiden ja arjen suhteen, olen huomannut, etten oikeastaan kuormitu tuosta työnteon tavasta, jota yrittäjyys tarjoaa  –  toki välillä poikkeustilat sotkevat arkea.

”Hoidan tämän pois alta”

Näin jälkikäteen ajateltuna viime kevään loppu oli aika raskas erinäisten työrintamalla olevien poikkeustilanteiden vuoksi, ja olin henkisesti aika loppu, kun hyppäsimme heinäkuun ”kesälomaan” tyttöni kanssa. Vaikka sain ajatuksia pois työasioista ja lomamoodin päälle, elokuussa arjen alettua huomasin jälleen varautuvani kevään tavoin johonkin. Ainakin omalla kohdallani huonointa yrittäjyydessä on se, että jää helposti ns. ”päälle” / valmiustilaan. Positiivista on toki se, että huomaan tuon olotilan nykyisin niin helposti.

Tästä yleensä kertoo se, että ennakoin liikaa. Huomasin tämän varsinkin viime keväänä. Hoidin esimerkiksi silloin jo seuraavan syksyn kuravaatetilauksia tytöllemme päiväkotiin, sillä automaattisesti ajattelin, että: ”Jos nyt vapautuu pienikin aika, hoidan tämän jo nyt. Silloinhan välttämättä ei ole aikaa.” Tokihan on hyvä, että asioita, joita pitäisi joka tapauksessa hoitaa, hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Huonoa taas on se, tuo käytösmalli jää helposti päälle. Jos tulee pienikin rako arjessa, sen sijaan, että heittäisi jalat vaan pöydälle ja lataisi omaa akkuaan, alkaakin miettiä, onko jotain, mitä voisi hoitaa pois alta. 

Toinen asia, josta yleensä huomaan, että arkea häiritsee jokin poikkeustila, on se, että siivoan enemmän. Kyllä, uskokaa tai älkää, mun mieleni toimii niin, että jos ympärillä asiat ovat järjestyksessä, se järjestää myös mielessänikin asioita. Ja luulen, että tuo auttaa myös siksi, että se on asia, johon pystyy itse vaikuttamaan – töiden poikkeustilanteisiin ei välttämättä pysty. Kaiken kaikkiaan poikkeustilanteissa on vaikea pysähtyä. Ehkä Korpipolun kaltaiset metsälenkit pakottavat ajatukset muualle.

Enemmän aikaa metsäkävelyille

Olen yleensä ollut hyvä jakamaan ajankäyttöni eri projekteille. Tällä hetkellä ajan jakaminen on aika selkeä, sillä teen eräälle projektille viestinnän asiantuntijana sovitusti alkuviikon eli ma, ti ja ke. Loppuviikon olen pyhittänyt muille viestinnän jutuille ja Kalla Activelle. Tänään kun kävelin metsässä, tein jälleen itselleni lupauksen, että järjestän enemmän aikaa metsäkävelyille, treenille ja omalle aikuisluistelulle.  Ne ovat kuitenkin niitä minun ”omia asioita”, joista tykkään ja ennen kaikkea niitä asioita, joista tulee henkisesti ja fyysisesti hyvä olo. 

Asia, josta olen edelleen niin onnellinen on pari viikkoa sitten hankkimani leasing auto. Tiedän, että monelle tuo on aivan pässinlihaa, mutta itselläni ei ole oikeastaan ikinä ollut arjessa vakituisessa käytössä autoa. Miten elämä onkaan helpottunut käytännön asioiden suhteen! Tuntuu, että auto vapautti ison määrän aivokapasiteettia arjen aikataulurytmittämisestä ja ihan vaan puhdasta aikaa. Kalla Activen syksykin on lähtenyt ajantasaisesti käyntiin eli kampanjat on suunniteltu, PR-paketit toimitettu ja KUURA-malliston laajennuksenkin suunnittelu edistyy. Kiva syksy siis tiedossa! 

My day ja arjen metatyötä

Koska arjen metatyöstä on viime aikoina puhuttu niin paljon, jäin miettimään, miten työt meillä jakautuvat ja kuka aikatauluttaa ja suunnittelee. Metatyöllähän tarkoitetaan näkymätöntä, mutta välttämätöntä organisointia. Se ei välttämättä ole sen isompaa eikä se näy kaikille – se lähinnä mahdollistaa elämää ja saa päivät rullaamaan sujuvasti. 

My dayta on usein toivottu ja ajattelinkin, että voisin tuoda sen osana tätä meta-aihetta. Ehkä tuo myös kirkastaa itselle, millainen päivä oli. 

Mikä määritellään metatyöksi?

Mielenkiinnosta googlasin ja katselin, mikä määritellään metatöiksi, ja täytyy heti kättelyssä myöntää, ettemme ole kotona sopineet kuka imuroi ja milloin. Astianpesukone täytetään ja tyhjätään myös tarpeen mukaan, emmekä ole tähänkään vuoroja jakaneet. 

Pyykinpesukonekin yleensä menee päälle, kun se täyttyy. Yleensä minä laitan sen päälle, sillä itselläni on useammin siellä jotain akuuttia pestävää seuraavalle päivälle, joko minun tai tyttöni vaatteita. Molemmat siirtävät vaatteet kuivausrumpuun, jos näkevät, että pesukone on valmis. 

Monissa perheissä myös kaupassakäynti on jaettu selkeästi toisen vanhemman vastuulle. Olen myös kuullut, että tuosta vuorosta melkein kilpaillaan, jotta saa sen myötä ”omaa aikaa”. Minulla ja puolisollani on iphonessa jaettu muistio, johon me molemmat täydennämme jääkaapista puuttuvia asioita sitä mukaan, kun jokin tuote loppuu. Yleensä puolisoni ostaa enemmän kerralla ruokaa kaupasta (koska hänellä on auto käytössään) ja itse täydennän pienempiä puuttuvia asioita, mutta tuostakaan ei ole tähtiin kirjoitettu mitään kaavaa eikä aikaa. 

Koska tyttömme on meidän ainokainen, mutta puolisoni viides lapsi, olen jollain tapaa alusta saakka ottanut ”vastuulleni” hänen vuositarkastusten varaukset tai syntymäpäivien järjestämiset yms. Olen mukana päiväkodin whatsup-ryhmissä ja olen yhteydessä hänen ystäviensä vanhempiin. Toisaalta osasta vanhemmista niin päiväkodissa kuin luistelussakin on tullut minun hyviä ystäviä eli tyttöni ei ole edes se ainoa syy olla yhteydessä heihin.

Koska pystyn helpommin yrittäjänä sumplia omat työaikatauluni, menen yleensä tyttöni kanssa hänen harrastuksiin. Tällä hetkellä luistelut ovat kolmena päivänä viikossa. Tuosta on ehkä muodostunut myös meidän yhteinen tekeminen ja pidänkin noita hetkiä tosi arvokkaina. 

My day maanantai 6.5.2024

Kirjoitin tämän blogin maanantaina päivän päätteeksi, joten alla oleva ei ole varmaankaan aivan täysin minuutilleen oikein. Muutaman kuvan olin näköjään muistanut napsia päivän aikana. 

Klo 6.30

Herään yleensä aiemmin kuin muut. En ole enää kymmeneen vuoteen käyttänyt herätyskelloa, vaan yleensä katson kelloa kuuden aikaan. Keitän kahvin ja puen. Kun olen valmis, menen yleensä herättämään vasta tyttömme. 

Olin edellisenä iltana tehnyt eväät valmiiksi koko päivään. Yleensä on helpompi tehdä sunnuntaina sen verran enemmän ruokaa, jotta sitä jää lämmitettäväksi alkuviikkoon ja mukaan hallille. Tytöllemme pakkasin mukaan leivän, banaanin, rusinoita ja makaroonilaatikkoa (päivällinen, jonka lämmitän lämpötermariin ennen kuin lähden toimistolta päiväkodille). Itselleni pakkasin aamiaisleivän ja -jugurtin sekä iltapäiväksi muutaman leivän ja jugurtin. Lounaan käyn yleensä toimiston alakerran ravintolassa syömässä. 

Olin myös edellisenä iltana pakannut niin oman työkassini kuin tyttöni luistelu- ja päiväkotivarusteet valmiiksi. Samalla kaivelin esiin myös hänen tiistain Metsämörri-metsäretken varusteita ja laitoin valmiiksi. 

Klo 7.25

Yleensä menemme polkupyörillä päiväkodille (alle kilometrin matka), mutta koska tarkoitus oli lähteä päiväkodilta suoraan luisteluihin hyppäsimme puolisoni kyytiin aamulla. Kätevää sinänsä, vaikkakin se tarkoitti sitä, että olimme päiväkodilla 30 minuuttia aiemmin kuin yleensä. Puolisollani taas oli omat aikataulunsa, että hänen kaksi ala-asteikäistä tyttöänsä ehtivät ajoissa kouluun toiselle paikkakunnalle (tytöt ovat viikonloppuja meillä) ja hän töihin Riihimäelle.

Klo 7.40

Kun lähdin päiväkodilta, otin spurtin pysäkille, sillä aiempi bussi oli myöhässä. Mistäköhän se muuten johtuu, että yleensä juoksen busseihin? Ehkä liika optimisti sisälläni ajattelee, että hyvinhän tuohon ehtii. Tiedättekö ne ihmiset, jotka ajattelevat, kun näkevät vihreän valon ja  ovat lähestymässä suojatietä: ”Ei kannata mennä, kun kohta se vaihtuu punaiseksi kuitenkin.” Itse olen tuosta päinvastainen: ”Jos nyt otan muutaman ripeän askeleen, varmasti ehdin.”

Klo 7.50 

Vaihdoin pikaratikkaan. Teen viestintää (yrittäjänä) kolme päivää viikossa eräälle sairaalahankkeelle Helsingissä ja olemme sopineet, että muutaman viikon välein käyn heidän pääkonttorilla Espoossa. Mukavaa vaihtaa maisemaa, vaikkakin nuo päivät vaativat enemmän sumplimista, että kulkeminen julkisilla koti-päiväkoti-toimisto-päiväkoti-jäähalli-koti -akselilla olisi mahdollisimman sujuvaa. 

Matkustusajat pyrin yleensä hyödyntämään Kalla Activeen ja siihen liittyviin töihin – vastailen sähköposteihin ja teen sosiaalisen median päivitykset. Olemme aloittaneet esitellä niin verkkosivuilla kuin somessakin Kalla Activen kevään brändilähettiläitä. Ihania tyyppejä! Kallaan käytän puhtaasti yleensä kaksi päivää viikossa, kun en ole sairaalahankkeella viestintähommissa. Noina päivinä kirjoittelen myös muutamaan lehteen.

Matkalla Espooseen viestittelin päiväkodin lasten vanhempien kanssa myös liittyen päiväkodin hoitajien kevätlahjoihin. (Luojalle kiitos kimppalahjojen!)

Suurin tavoite on aina se, että niihin siirtymisiin, joissa tyttöni on mukanani, olen varannut riittävästi extra-aikaa. Hän ottaa matkat aina seikkailun kannalta ja sellaisella fiiliksellä haluankin sen pysyvän. Lisäksi hän rakastaa luistelua, joten jos olemme matkalla harrastukseen, en halua siihen liitettävän hoppua. Kiireen (tai kiireen tunteen) pystyy helposti välttämään aikataulusuunnittelulla (ja ennen kaikkea hyvällä asenteella). 

Klo 8.30

Perillä toimistolla. Pikaratikka on kyllä meiltä Espoon suuntaan ollut pelastus, vaikkakaan sen lähimmälle pysäkille tarvitsee bussin. Pikaratikka myös jää noin 15 minuutin päähän toimistolta, mutta jos ei sada, se ei haittaa ollenkaan. 

Klo 14.10

Lähtö toimistolta. Kävely pikaratikan lähimmälle pysäkille, josta vaihto bussiin ja kävely päiväkodille. 

Klo 15.00

Perillä päiväkodilla. Käymme toukokuun ja kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa poikkeuksellisesti Salmisaaressa ja Vuosaaressa taitoluisteluharjoituksissa tyttöni kanssa, sillä vakiohallit Nordiksen harkkahalli ja Kaarelan ovat jo kesätauolla. Kesätauko alkaa sitten meilläkin luisteluista ennen juhannusta ja jatkuu elokuulle. Pääsimme myös viimeisinä käyttäjinä fiilistelemään Hernesaaren jäähallia, ennen kuin sitä alettiin purkaa. 

Klo 15.15

Hyppäys päiväkodilta bussiin. Jäimme Käpylän asemalla pois ja menimme tyttömme luistelukaverin äidin kyydillä Salmisaareen. Talvella pääsimme usein suoraan päiväkodilta kyydillä hallille, sillä tyttömme luisteluvalmentaja oli päiväkodilla töissä hoitajana. Jos menemme suoraan päikyltä hallille, ruuan lämpötermari on ollut paras hankinta ikinä. Tälläkin kertaa mukana oleva lämmitetty makaroonilaatikko uppoaa kuin häkä. 

Klo 16.15 

Perillä jäähallilla, jossa jäät ja oheiset. Teen usein hallilla hiukan vielä töitä, sillä päivät katkeaa siirtymisten vuoksi aikaisemmin toimistolla. 

Klo 18.50

Lähtö jäähallilta kotiin samalla kyydillä. 

Klo 19.20 

Perillä kotona. Iltapesut ja -palat & chillausta. Laitoin luisteluvaatteet kuivumaan ja tein seuraavan päivän ruuan muusin ja lihapullakastikkeen valmiiksi. 

Klo 21.00 

Heinähattu ja Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -kirjan lukemista ja nukkumaan. 

Nyt näin iltasella, kun kurkkaa päivän aikataulua on pakko myöntää, että ilman hyvää asennetta mikään ei olisi mahdollista. Päiväni vaihtelevat laidasta laitaan, mutta yllä kirjailemani aikataulu kuvastaa varmaan jollain tasolla, millaista liikkumista yrittäjyys ja harrastukset voivat tuoda mukanaan. 

Ajoittainhan, kun teen töitä etänä kotoa, voi lähestulkoon koko päivän käyttää tehokkaasti työntekoon. Silloin yleensä pyöräilemme päiväkotiin ja olen jo kahdeksan aikaan aamulla työn touhussa takaisin kotona.

Vaikka olen tottunut julkisten kulkuneuvojen käyttäjä pidemmillä matkoilla, olen silti miettinyt, että yksi kokeilemisen arvoinen asia kesän jälkeen voisi olla leasing-auto. Silloin ei ainakaan tarvitsisi miettiä eri kulkuneuvojen kohtaamisaikoja tai suunnitella vaihtoaikoja ja -reittejä niin tarkkaan. Toki autolla ajamisessakin on varmasti huonot puolensa, kuten ruuhka, mutta samallalailla automatkoihin voisi varata extra-aikaa. Onko vinkkejä hyvistä leasing-diileistä? 

Miten opetella taas vaan olemaan?

Olimme minilomalla hetki sitten tyttäreni luistelukaverin äidin kesäasunnolla Tammisaaressa, ja kerroin siellä, että olen huomannut, että minun on pitänyt uudelleen alkaa opetella vaan olemaan. Jollain tapaa olen unohtanut niitä asioita, joita ennen minimimmiä tein – tai oikeastaan olen unohtanut, kuinka pysähdytään. Jopa vapun mokkapalan taisin syödä seisaaltani parilla haukulla. Muistelin, että saatoin vuosia sitten polkea pyörällä pitkänkin matkan, jotta pääsisin pötköttelemään viltille jonnekin – jotta pääsisin siis vain olemaan. 

Kun olin parikymppisenä töissä Gran Kanarialla kaksi talvea kreikkalaisessa ravintolassa, minulla oli yleensä yksi vapaapäivä viikossa. Tuolloin tapasin aina kävellä asuntoamme lähellä olevalle minirannalle. Se oli poukamassa jyrkkien portaiden alla, joten siellä ei yleensä ollut ketään muita. Makoilin siellä usein ylhäisessä yksinäisyydessä pyyhkeen päällä ja kuuntelin, kun aallot löivät rantaan. Menin sinne yleensä tietoisesti nukkumaan päiväunet ja konkreettisesti lataamaan akkuja. 

Vaikka täytyy myöntää, että  nuorempana välillä agendalla oli myös puhdas auringonottaminen, olen aina kokenut auringon äärimmäisen rentouttavana, ja miten ihanilta auringonsäteet tuntuvat kasvoilla varsinkin keväällä pitkän talven jälkeen. Jostain syystä tyttäreni syntymän jälkeen olen vain unohtanut monia asioita – tai sen miten niistä nautitaan. Tyttärenihän täyttää jo 5 vuotta kesällä, joten olemme jo aikoja sitten menneet sen iän ohi, jossa vanhemmalta vaaditaan jatkuvaa nopeaa reaktiokykyä ja jatkuvaa huolenpitoa. Hän on ollut vauvasta saakka menevä tapaus ja kiersi jo 7 kuukautisena kävellen olohuoneen rahia ympäri aamusta iltaan. Vaikka olen aikoja sitten jo todennut, miten osaava ja pärjäävä neiti hänestä on kasvanut, jäin kai itse johonkin välitilaan.

Heittelevä yrittäjyys

Toki täytyy myös myöntää, että yrittäjyys ja maailman tilanteesta johtuva vaihteleva työtilanne ovat olleet myös syitä, miksi en ole aiemmin huomannut, että olen kadottanut tuon ”olemisen taidon”.

Kun perustin oman yrityksen vuonna 2021 moni asia meni niin vauhdilla eteenpäin, että itsekin mietin, miten pysyin tuossa vauhdissa mukana. Ensimmäiset vuodet olivat kiireisiä ja tekemistä riitti. Minulla oli paljon viestinnän asiakkuuksia ja samaan aikaan halusin kehittää ja lanseerata uusia naisten ja lasten merinomallistoja Kalla Activelle. Kova työ tuotti tulosta ja sain kasvatettua Kallaa.

Vuosi 2023 taas meni heittelehtien, sillä sota ja inflaatio haastoivat ihmisten toimeentuloa. Tuo kaikki luonnollisesti näkyi omassakin yrittäjän arjessa. Olen ollut aina todella hyvä sietämään epävarmuutta, mutta nyt ensimmäistä kertaa viime syksynä kyseenalaistin aika paljonkin työasioita ja sitä voittavatko yrittäjyyden hyvät puolet nuo negatiiviset piirteet. Huomasin myös, että mun kroppa alkoi fyysisesti oireilla ja minulla oli outoa sydämenpistosta rinnassa. Näin jälkikäteenhän on helppo päätellä pistoksen olevan stressiperäistä. 

Stressaantunut ihminen toimii automaatio-ohjauksella, eikä se pysty kehittämään, kehittymään tai innovoimaan. (Nämäkin asioita, jotka yrittäjyyden hyvissä puolissa nostan todella korkealle) Tuossa automaatiotilassa omat voimat antaa lapselleen, eikä siinä jaksa analysoida omaa oloaan – tai ei se tule oikeastaan edes mieleen. 

Edellisellä minilomalla Tammisaaressa kuitenkin tunsin pitkästä aikaa, että osaan jälleen vain istuskella ulkona ja siristellä auringossa samaan aikaan silmiä – siitäkin nimittäin pidän tosi tosi paljon. Tuon myötä lupasinkin nyt itselleni, etten enää kadota tuota tunnetta ja pakotan itseni pysähtymään tietyn väliajoin, jos en sitä automaattisesti tee.

Lapsimessut takana ja uusi brändituttavuus JOY by M & V

Lapsimessut järjestettiin viime viikonloppuna 19.-21.4.2024 Messukeskuksessa, ja Kalla Activella oli ensimmäistä kertaa osasto siellä. Täytyy sanoa, että onneksi olin jo helmikuussa pakkaillut ja tehnyt messusuunnitelman valmiiksi, sillä huhtikuussa on ollut niin paljon kaikkea muuta. Olen tehnyt muutamia toimittajakeikkoja, ja tuon lisäksi aloitin yhdessä sairaalahankkeessa viestinnän ja markkinoinnin apuna kolmena päivänä viikossa. Vaikka olen “tiimiläisenä” hankkeessa, laskutan silti yrittäjänä. Kivaa tekemistä siis!

Koska Kalla Activella ei ollut valmiina mitään osastoa, sisustuksen suunnittelu tai oikeastaan osastoon liittyvien hankintojen ostaminen ja järkeistäminen vaativat eniten miettimisaikaa. Tavarat kuitenkin pitää säilöä sen jälkeen jonnekin, ja yleisesti ottaen messut ovat jo itsessään yrittäjille iso investointi. Lopulta onneksi isoja hankintoja ei tarvinnut tehdä kuin muutama: taustakuva ja hylly, sillä muut asiat löytyivät jo valmiiksi meidän kotoa: rekki, korit, jakkara, peili ja matto. (Perus yrittäjän arkea – tyhjäilin koreja kotona ja tyttömme ihmetteli puuttuvia tavaroita) Vaikka osasto oli pieni, minun mielestä siitä tuli ihan söpö.

Kokonaisuudessaan messuilla riitti hulinaa ja lapsille oli järjestetty paljon aktiviteetteja. Moni näytteilleasettaja kuitenkin totesi, että heidän näkökulmastaan edelliset vuodet olivat olleet kiireisempiä. Ehkä sen lopullisen “kokonaishyödyn” näkee sitten myöhemmin.

Koska päiväkodissa oli kehittämispäivä perjantaina, oma tyttöni tuli mukaani messuille jo heti aamusta ja hän juoksenteli ympäriinsä hikihatussa koko päivän. Hänellä oli ollut huippu päivä. Olin tosin järjestänyt hänelle aina “treffiseuraa”, sillä itse olin kiinni lähestulkoon koko ajan osastolla. Myyntiavuksi olin palkannut koko viikonlopuksi ihanan siskoni tytön. Kuinka moni teistä muuten oli käymässä Lapsimessuilla?

Uusi brändituttavuus JOY by M & V

Kalla Activen osaston vieressä oli JOY by M & V -brändin osasto, ja höpöttelimme messujen aikana ja vaihdoimme ajatuksia yrittäjyydestä. (Niin mukavaa aina kuulla muiden yrittäjien eri näkökulmia asioihin) Minusta heillä on kaunis tarina brändin takana ja söpöjä lastenvaatteita. Yritys lahjoittaa tilikauden voitosta 40% lasten syövän hoidon kehittämiseen ja tutkimiseen.

Heidän ensimmäinen lahjoituskohde on Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö. Yritys vaihtaa lahjoituskohdetta vuosittain. JOY by M & V mukaan joka vuosi Suomessa sairastuu syöpään noin 150 alle 15-vuotiasta lasta, eli lähes joka toinen päivä yhdellä lapsella todetaan syöpäsairaus. Vuosittain joka viides syöpään sairastunut lapsi menehtyy. Tämän vuoksi hoitoja on edelleen kehitettävä, jotta joskus voimme saavuttaa 100% parantumisen. 

JOY by M & V lastenvaatteiden kuvat ovat piirtäneet Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten syöpäosaston pienet potilaat. Onko brändi teille entuudestaan tuttu?

Tarvitseeko aina olla jotain mieltä? 

Jos minulla ei ole sovittuna palaveria kodin ulkopuolelle, aloitan yleensä aamuni samalla kaavalla. Sen jälkeen, kun olen vienyt tyttömme päiväkotiin, laitan radion päälle, teen aamupalaa ja vastailen sähköposteihin. Vaikka radio on ollut päällä enemmänkin taustalla, siihen on valikoitunut lähestulkoon aina sama kanava. Nyt kuitenkin muutama viikko sitten aloin kuunnella tarkemmin ja kiinnitin huomiota heidän yhteen ”Haista paska” -ohjelmaosuuteen, jossa kuuntelijat saavat ns. avautua radiojuontajille asioistaan. Huomasin kuitenkin nopeasti, että halusin vaihtaa kanavaa. 

Sehän on selvä, että esimerkiksi reality-sarjoissa viihdettä rakennetaan konflikteilla ja tuon radio-ohjelman osuuden alkuperäinen idea on varmaan ollut ironinen, mutta itselleni tuntui jollain tapaa raskaalta heti aamuun kuulla negaa, eivätkä nuo mielipiteet (haukkumiset) mielestäni ansainneet tulla kuulluksi radiossa.

 

Kommentteja laidasta laitaan

Ikuisuusaihe on myös sosiaalisen median eri kanavat, jotka ovat antaneet vähän liiankin otollisen paikan julkaista asioita, mitä sylki suuhun tuo. Itse henkilökohtaisesti olen tältä säästynyt ainakin tähän mennessä, mutta Kalla Activen kanaviin tulee laidasta laitaan kommentteja. Rakentava palaute ja ideat ovat aina tarpeen, mutta jos luen sinne tulleita negatiivisia kommentteja, mietin vain, että mitäköhän kirjoittaja tästä oikeastaan edes saa. Kaikesta yleensä huomaa, ettei kirjoittaja ole jäsennellyt ajatuksiaan edes omassa päässään, ennen kuin on julkaissut ne. On hämmentävää ajatella, etteikö kirjoittaja muka ymmärtäisi, että kaikki nuo kommentit loppuen lopuksi vastaanottaa ja lukee ihminen. 

Viimeisimmän Kalla Activelle osoitetun kommentin oli kirjoittanut eräs miesvaikuttaja LinkedIn-postaukseen. Hän arvosteli brändilähettiläskampanjaa (joka alun perin toteutettiin asiakkaiden toiveesta ja joka on muualta kerännyt vain positiivisia kommentteja) Kallan kohdalla olen jollain tasolla hyväksynyt, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta silti osa kommenteista menee ihon alle. 

Entä sitten kasvotusten? Mieleen muistuu se ihmistyyppi, joka illanistujaisissa haastaa asiasta kuin asiasta – kohde vain vaihtuu. Älkää ymmärtäkö väärin – on ihailtavaa, että ihmisillä on mielipiteitä ja uskaltavat sanoa ne ääneen (eivätkä myötäile muita vain miellyttämisen vuoksi), mutta kaikella on rajansa. Jossain vaiheessa vaan kaikki se haastaminen menee yli. Aluksi eri näkökulmien mylläys saattaa viehättää, mutta aika nopeasti siihen jatkuvaan varpailla oloon väsyy. 

Hiukan eri ihmistyyppi taas ei ehkä ala inttämään, mutta neutralisoi muiden kokemuksia. Jos muut kertovat olleensa upealla keikalla, hän toteaa valojen olleen liian kirkkaat. Tarvitseeko kaikesta siis olla aina jotain mieltä? Itse mietin, että osa aikuisuutta on nimenomaan se, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. On tervettä hyödyntää pelisilmää ja lukea sen avulla tilannetta.

”Ei kai tuotekehitys nyt niin vaikeaa voi olla”

Sosiaalinen media antaa yrityksille loistavan alustan kommunikoida kuluttajien kanssa – olenkin kiitollinen kaikista kommenteista liittyen Kalla Activen merinovaatteisiin. Pienyrittäjänä erityisesti tuntuu, että saattaa jollain positiivisella kommentilla helposti elää taas muutaman päivän hiukan maanpinnasta ponnahtaneena. Arvostan myös ideoita ja toiveita liittyen tuotekehitykseen. Minusta on ollut ihana kuulla, millaisissa eri väreissä esimerkiksi toppia tai t-paitaa olisi mukava käyttää. Jos vaatteen malli toimii, sitä luonnollisesti pyrkii tuomaan muissakin väreissä myyntiin jollain aika välillä. 

Ääripäätä edustavat kommentit, jotka lähestyvät asiaa negatiivisuuden kautta. Eräs vanhempi rouva kerran totesi: ”Olen minäkin suorapuheinen, mutta silti ihan pidettävä ihminen.” Suoraan siis asioista voi sanoa, mutta huomaan enemmän arvostavani empatiaa ja tilanteeseen sopivaa pelisilmää.

Naisille on tällä hetkellä myynnissä koot S, M ja L. Luonnollisesti kokovaihtoehtoja olisi ihana tuoda niin naisille kuin lapsille lisää, mutta mallistojen laajennukset ovat isoja investointeja, sillä ostan aina ensin tuon vaate-erän ja varastoimme ne. Lisäksi prosessi vaatteen suunnittelusta tekoon ja aina maaliviivalle asti eli myynnin lanseeraukseen tuo itsessään kuluja. Tässä maailmantilanteessa epäröin myös laajentamista, sillä yleisesti ottaen XS ja XL -kokoja myydään niin paljon vähemmän. Tämä tarkoittaisi sitä, että ostaisin ensin nuokin koot ja pahimmassa tapauksessa ne jäisivät varastooni myymättä. Lisäkokojen myötä joutuisin luultavimmin myös tilata S, M ja L kokoja vähemmän. 

Monesti toiveet myös esitetään lyhyillä kysymyksillä, joihin ajattelin alle vastailla. Tämä siis omalla kohdallani. Prosessit varmaan vaihtelevat riippuen tehtaasta ja yritysmallista sekä hyvin saattaa myös olla, että olen unohtanutkin jonkin välivaiheen. Tässä kuitenkin tiivistetysti tuotekehitysprosessia pienyrittäjän näkökulmasta.

”Koska tilaat pitkähihaisia merinopaitoja?”

Kalla Active on minun luomani brändi, ja sen mallistot on suunniteltu varta vasten brändille. Tällä hetkellä kaikki Kallalle luodut vaatteet ovat myynnissä. Jos maahantoisin jotain valmista brändiä, luultavasti lisävaatteita tilattaisiin vaan tuotekatalogista. Lähdin kehittämään merinomallistoja ja luomaan brändiä aivan nollasta omien tarpeiden pohjalta. Minulla ei ollut alkujaan yhtään vaatealan kokemusta, vaan tein aikaisemmin työkseni yrittäjänä vain markkinointiviestinnän töitä. (Näitä teen toki vieläkin) 

Kun tyttöni syntyi, yksinkertaisesti kaipasin pirteämmissä väreissä ja kivemmilla leikkauksilla olevia merinovaatteita niin itselleni kuin lapsellenikin. Ensimmäiset tuotteet olivat USVA-setit, USVA neule ja UTU-välihaalari. Palkitsevinta koko Kalla-matkan aikana on ollut huomata, että monella muullakin oli samoja tarpeita.

Jos tuotetta ei ole vielä mallistossa ja haluaisimme esimerkiksi pitkähihaisia merinopaitoja ilman vetoketjua tuoda myyntiin, ne suunniteltaisiin alusta alkaen. 

  1. Vaatteen luonnoksen piirtäminen, väri ja yksityiskohdat. Tekotyylin valinta: neulominen vai neuloksen ompelu. Yllä esimerkki UTU välihaalarista.
  2. Kankaan ja värisävyjen tutkiminen. Kerään haluamani sävyjen Pantone-koodit ja tilaan lab dipit eli tehdas tekee pieniä koe-eriä valituissa sävyissä valittuihin lanka- tai kangasvaihtoehtoihin. Tässä olen eniten aina yllättynyt. Jokin tietty sävy saattaa todellisuudessa muuttua täysin.
  3. Vaatteen tarkka mitoitus & sarjoitussääntö. Mitkä koot ja miten koot eroavat mitoitukseltaan?
  4. Proton eli mallikappaleen tilaaminen tehtaalta. Valmistajan löytäminen alussa onkin ihan eri tarina. Itse sain hyvät suosittelut Kaunauksessa sijaitsevasta tehtaasta, jossa monet suomalaiset brändit valmistavat vaatteita.
  5. Brand labelit: koko-, riippu- ja pesuohjelappu. Itse olen tilannut isomman erän koko- ja riippulappuja Italiasta. Pesulaput taitan itse Canvalla.  
  6. Proton muokkaus: senttejä sisään, senttejä lisää tai sitten keksitään kokonaan uusi ratkaisu tulevaan vaatteeseen.
  7. Tilauserän tekeminen. Tällä hetkellä minimi tilausmäärä on ollut 100 kpl. Se voi olla esimerkiksi 30 x S koko, 40 x M koko ja 30 x L koko. Lähetän usein tässä vaiheessa brand labelit tilauksen määrän mukaan tehtaalle. 
  8. Kun tilauserä on valmis, tilaan sille rahdin. Suomalainen yritys ajaa Kaunas – Helsinki -väliä. Erän varastointi. 
  9. Tuotesisällön kirjoitus ja tuotteen luominen Kalla Activen verkkokauppaan, EAN-koodien (pakolliset myyntiin) ja SKU-koodien luominen uusille tuotteille. (Loimme SKU-koodien eli tuotekoodien päävalikot ja säännöt alaryhmiin ensimmäisten tuotteiden kohdalla, joten saman logiikan pitäisi jatkua)
  10. Tuote- ja mainoskuvien ottaminen tuotteesta / kuvausreissun järjestäminen. Pienempi kuvaussessio yhdellä mallilla tai isompi useammalla mallilla. Isommissa mukana kuvaaja still-kuvia varten, videokuvaaja (drone-mahdollisuus) ja lisäksi olemme ottaneet behind the scenes -materiaalia.
  11. Tuotteen lanseeraus. Teen itse mainosmateriaalit Canvalla sosiaalisen median eri kanaviin (feed, FB, reels, storyt yms) sekä taitan esitteet. Leikkaan videomateriaalia, jota yleensä kuvaamme kuvausreissuilla ja hyödynnän sitä eri kanaviin.
  12. Tuotemateriaalien lähettäminen jälleenmyyjille. Zalandolla on oma prosessinsa, sillä Kalla Activen verkkokauppa on integroitu heidän järjestelmään. Heille tuotelisäykset tehdään heidän oman järjestelmän kautta. 

”Tilaatko ensi kerran lastenhousuja myös 116/120 koossa?”

Jos tuote löytyy jo ennestään ja kyseessä on lisäkokojen lanseeraus, prosessi on lyhyempi. Haaveena olisi kasvattaa esimerkiksi lastenvaatteiden kokoja.

  1. Vaatteen tarkka mitoitus & sarjoitussääntö. Miten lisäkoot eroavat mitoitukseltaan?
  2. Brand labelien tilaaminen uusille kokoluokille. Pesulaput taitan itse Canvalla.  
  3. Tilauserän tekeminen. Minimi tilaus tässäkin 100 kpl. Mitkä koot tilataan? Lähetän usein tässä vaiheessa brand labelit tilauksen määrän mukaan tehtaalle.
  4. Kun tilauserä on valmis, tilaan sille rahdin. Suomalainen yritys ajaa Kaunas – Helsinki -väliä. Erän varastointi. 
  5. Lisäkokojen lisääminen Kalla Activen verkkokauppaan, EAN-koodien ja SKU-koodien luominen.
  6. Mainoskuvien ottaminen tuotteesta. Yleensä lyhyempi kuvaussessio alkuun riittää yhdellä mallilla eri tilanteissa. (still, video + behind the scenes)
  7. Lisäkokojen lanseeraus. Teen itse mainosmateriaalit Canvalla sosiaalisen median eri kanaviin (feed, FB, reels, storyt yms) sekä taitan esitteet. Leikkaan videomateriaalia, jota yleensä kuvaamme kuvausreissuilla ja hyödynnän sitä eri kanaviin.
  8. Tuotemateriaalien lähettäminen jälleenmyyjille. Zalandolla on oma prosessinsa, sillä Kalla Activen verkkokauppa on integroitu heidän järjestelmään. Heille tuotelisäykset tehdään heidän oman järjestelmän kautta. 

”Tilaatko tätä x vaatetta myös valkoisena?” 

Jos tuotetta tilataan uudessa sävyssä, mutta koot pysyvät samoina. 

  1. Värisävyjen tutkiminen. Kerään haluamani sävyjen Pantone-koodit ja tilaan lab dipit eli tehdas tekee pieniä koe-eriä valituissa sävyissä vaatteen kankaalle.
  2. Proton eli mallikappaleen tilaaminen tehtaalta. Varmistetaan, että sävy näyttää halutulta myös suurella alueella eli koko vaatteessa. (saattaa yllättää)
  3. Tilauserän tekeminen. Minimi määrä 100kpl. Miten jaetaan kokojen kesken? Mikä koko myy eniten? Lähetän usein tässä vaiheessa brand labelit tilauksen määrän mukaan tehtaalle. Pesulaput taitan itse Canvalla.  
  4. Kun tilauserä on valmis, tilaan sille rahdin. Suomalainen yritys ajaa Kaunas – Helsinki -väliä. Erän varastointi. 
  5. Tuotteen luominen Kalla Activen verkkokauppaan, EAN-koodien ja SKU-koodien luominen.
  6. Tuote- ja mainoskuvien ottaminen tuotteesta. Pienempi kuvaussessio yleensä alkuun riittää yhdellä mallilla.
  7. Tuotteen lanseeraus. Teen itse mainosmateriaalit Canvalla sosiaalisen median eri kanaviin (feed, FB, reels, storyt yms) sekä taitan esitteet. Leikkaan videomateriaalia, jota yleensä kuvaamme kuvausreissuilla ja hyödynnän sitä eri kanaviin.
  8. Tuotemateriaalien lähettäminen jälleenmyyjille. Zalandolla on oma prosessinsa, sillä Kalla Activen verkkokauppa on integroitu heidän järjestelmään. Heille tuotelisäykset tehdään heidän oman järjestelmän kautta. 

Tässä oli hiukan avattuna prosessia. Yllättikö jokin asia? 

Arkea ja Lastenmessujen osaston suunnittelua 

Kalla Active on nyt ensimmäistä kertaa osallistumassa 19.-21.4.2024 järjestettäville Lastenmessuille Messukeskukseen. Samanaikaisesti Messukeskuksessa järjestetään myös Ruokamessut ja Lemmikkimessut, joten luvassa paljon hulinaa ja kävijöitä koko viikonlopuksi! 

Vaikka helmikuussa mennään, olen nyt lähiviikkojen aikana käynyt suunnitelmaa läpi. Messusetit ovat yleisesti ottaen aika simppeleitä settejä, ja niitä on ollut entisessä elämässä jopa mukavaakin miettiä aina asiakkaille. Mutta koska Kallalla ei ole valmista ”osastoa” tai edes osaston sisustusta, huomaan, että tämä vaatii nyt selkeästi kuitenkin hiukan enemmän suunnittelua. En haluaisi tehdä hankintoja, joita ei pysty hyödyntämään myöhemmin.  Luonnollisesti ensimmäinen mietittävä asia on, mitä tuotteita myyn ja kuinka paljon varaan per päivä ylimääräisiä kokoja. Vaikka osastolla ei ole kovinkaan paljon varastointitilaa, olisi silti mukava esitellä Kalla Activen kaikki mallistot. 

Yleisesti ottaen messuille osallistuminen on aina iso investointi, sillä jo pelkkä osasto kustantaa x summan. Päätinkin, että lähdemme kokeilemaan ensin ns. toripaikalla eli osaston koko on tosi pieni. (Takaseinän koko 2,5m x 2,5m) Luulen silti, että tuo osaston koko riittää aivan mainiosti ja sisustamalla siitä saa söpön. Messujen jälkeen on helpompi sitten miettiä, oliko osallistuminen kannattavaa ja kannattaako mahdollisesti ensi kerralla hankkia isompi osasto – sen näkee sitten.

Osaston sisustusta

Tilasin eilen juuri messuseinän sekä messuilla jaettavia flyereita, joissa -20% koodi verkkokauppaan. Vaikka kyseessä on Lastenmessut, päädyin alla olevista vaihtoehdoista Ylläksen huipulla otettuun kuvaan – ajattelin sen olevan monikäyttöisempi.

Kun olin suunnitellut ja laittanut painoon flyerit ja olin siirtymässä messuseinän taittoon, huomasin, ettei Canva tuekaan suurkuvatulosteita. Perus yrittäjän arkea! Onneksi ystäväni Leo lupasi auttaa eli käytännössä lisätä logon tuohon kuvaan (messuseinäkoossa). Teen ja tarvitsen harvoin suurkuvatulosteita, joten ongelma ei ole tullut aikaisemmin vastaan. Canvalla pystyy nimittäin perus mainoskuvat ja -lehtiset näppärästi taittaa. (Jos muuten tarvitsette isoihin tai pieniin juttuihin graafikkoa Leoon kannattaa olla yhteydessä: leo.osipov.tmi@gmail.com)

Mitä sisustusta osastolle tulee?

  • messuseinä
  • pöytä 
  • rekki (vaalea puu)
  • laatikoita (vaalea sävy)
  • matto
  • peili (vaalea puu)

Etsinnässä olisi vielä pöytä joko vuokrattuna tai ostettuna – voi siis vinkata, jos kotonanne lojuu ylimääräisiä. Alla muutama, joka tuli vastaan esimerkiksi Noble Apupöytä Bambu tai Vida XL konsolipöytä. Mielellään hankkisin käytettynä. Nuo muut tavarat onneksi löytyvätkin jo kotoa. 

Onneksi juutti-ja kestokasseja sekä paperipusseja on varastossa valmiiksi. Lisäksi Kalla Activen omiin sosiaalisen median kanaviin on materiaalit tehtyinä. Messukeskuksen sivuilla voi myös täyttää yrityksen tiedot ja tehdä tiedotteen. 

Oletteko muuten törmänneet messuilla ikinä sellaiseen siemenpaperiin eli mainospaperin sisällä on joko kesäkukkien tai yrttien siemeniä. Tuo voisi olla hauska idea give away -tuotteeksi – ei tulisi turhaa roskaa, vaan siinä olisi jokin oikea idea taustalla. 

Jotta ei tarvitse olla jälkiviisas, olen jo nyt palkannut itselleni messujen myyntiapua. Lisäksi naapurini lupasi tulla auttamaan muutamaksi tunniksi myös. Ihmisten saapumista on näin ennakkoon siltin mahdoton ennustaa ja näin ollen tietää ns. ruuhka-ajat. Jotta asiat eivät kuitenkaan menisi liian sutjakkaasti, viime viikolla tuli info, että perjantaina 19.4 minineidin päiväkoti on kiinni, koska heillä on kehityspäivä. Otan siis hänet mukaan messuille, sillä puolisoni ja oikeastaan kaikki muutkin ovat töissä. Sisareni lupasi onneksi auttaa ja tulla päivällä hänet hakemaan. Aamun ja aamupäivän saamme yhden lähes 5-vuotiaan minimyyjän “avuksemme”.

Messujen aukioloajat ovat:

pe 19.4. klo 9-18 

la 20.4. klo 9-18 

su 21.4. klo 9-17 

Tuletteko moikkaamaan messuille? Meidät löydätte osastolta 6e91. 🩷

Verkkosivu-uudistus ja ohi kiitäneet vuodet

Minulla on kolme isosiskoa, ja joskus kun olen kysynyt äidiltäni, että millainen olin pienenä, hän on usein vain vastannut epämääräisesti: ”No sä menit muiden mukana.”

Ymmärrän nyt paremmin äitini vastausta. Äitinä en nyt varsinaisesti koe eläväni missään sumussa, mutta jotenkin viimeiset viisi vuotta ovat menneet nopeammin, kuin koskaan aikaisemmin. Meidän minimimmi täyttää kesällä 5 vuotta, eikä hän kyllä enää mikään mini ole, vaan varttunut elämäniloinen luistelijaneiti. Muistan, kun joskus aikaa ennen häntä totesin, että rakastin seurailla siskojeni lapsissa, kun heidän huumoritaju kehittyi ja mietin, mitenköhän mukavaa se on, jos saa joskus oman lapsen. Nyt kun tuota prosessia on saanut seurailla kohta 5 vuotta, voin todeta, että se on ollut juuri niin ihanaa, kuin ajattelinkin. Nauramme päivittäin neidin kanssa asioille ja jatkamme toistemme juttuja.  Toki neiti edelleen on rakastaa kaikkea liikuntaa, on kiinnostunut eri kielistä ja kaiken kaikkiaan menevä tapaus, mutta vuodet ovat silti menneet silmissä. 

Vuodet kuluneet myös yrittäjänä

Entä sitten työpuolella? Samalla lailla aika on viilettänyt senkin puolella. Jäin vuonna 2019 äitiyslomalle markkinointiviestintätoimistosta, jossa olin osakkaana ja viestintäpäällikkönä. Aloitin äitiyslomalla kirjoittamaan Ninniohia-blogia, sillä minulla oli ikävä kirjoittamista. Kun myin osakkeeni ennen koronaa, en varsinaisesti vielä tiennyt, mikä on se konkreettinen asia, jota aloitan tekemään. Päässäni muhi ideat liittyen Kalla Active -merinobrändin perustamiseen ja minua pyydettiin muutamiin projekteihin, kuten Digitaalinen työllistyminen -hanke, mukaan viestinnän ja markkinoinnin ulkoistetuksi resurssiksi.

Avasin Kalla Activen verkkokaupan vuoden 2021 lopulla, ja sen ohella olen koko ajan tehnyt viestintää ja markkinointia eri yrityksille ja hankkeille. Koska aloitin Kallan aivan alkutekijöistä, olen koko ajan kokenut olevani yhden markkinointi- ja viestintätoimisto – mutta sitä kai yrittäjyys on. Handlata monta asiaa ja jos ei osaa, niin opettelee. Olen kiitollinen, miten monia haasteita olen onnistunut ratkomaan.

Vuodet kuluivat, tein hommia ja nyt kun pysähdyin, tuli sellainen fiilis, että pitäisiköhän näistä kaikista tehdyistä asioista kertoa enemmän? Suutarin lapsella ei ole kenkiä -ilmiö lävähti kasvoille oikein huolella. Uudistin ja päivitin asiakkaitteni verkkosivuja, kirjoitin heille sisältöjä ja tein markkinointikuvia, mutta omani eivät olleet pysyneet ajan tasalla. 

Vaikka blogiani olenkin päivittänyt ja vuosien aikana sen pariin ovat löytäneet jo hämmästyttävän monet lukijat, ns. työpuolen sivustoni viestinnän ja markkinoinnin freelancerina olivat jäänyt menneille vuosikymmenille. Aikaisemmin siellä oli asiaa, mutta ei tarpeeksi kattavasti osaamisestani. Vaikka sieltä löytyneestä CV:stähän sai jonkinlaisen kuvan työ- ja opiskelutaustani, monikaan ei sinne saakka eksynyt. Niinpä otin viime viikolla asiaksi päivittää verkkosivujani. Edelleen sieltä puuttuu esimerkiksi konkreettisia referenssitarinoita, joissa caseja avaisi enemmän, mutta näillä mennään taas hetken. Mitä mieltä olette? 

Ne kuuluisat yrittäjyyden huonot puolet

Ne kuuluisat yrittäjyyden huonot puolet? Tiedättekö sen tunteen, kun parisuhde menee poikki ja alat pala palalta rakentaa arkea uudelleen? Tuo on karkeasti ottaen liioiteltu esimerkki yrittäjyyden huonosta puolesta – ei siis se tunne, kun suhde loppuu, vaan enemmänkin se, että tiedät, että joudut aloittamaan alusta. Loppuva asia voi olla hankkeen päättyminen tai yllättävä asiakasyrityksen kaatuminen. Moni sanookin, etteivät siksi ikinä haluaisi lähteä päiväduuneistaan, sillä eivät kestäisi tuota epävarmaa tunnetta. 

Tuntuu, että jokainen ala kärsii tällä hetkellä epävakaasta maailmantilanteesta ja ihmisten laskevasta maksukyvystä – ja tuo kaikki vaikuttaa omaankin työhöni. Konkreettinen esimerkki on juuri tuo yritysten kaatumiset. Yksi Kalla Activen jälleenmyyjä vain lakkasi maksamasta laskuja, ja pienen selvittelyn jälkeen sain tietää sen menneen konkurssiin. Perintäneuvonta suositteli laskun kirjaamista vain tappioksi. Raskasta on välillä huomata, että vaikka tekee kovaa hommia, se ei viekään eteenpäin. 

Jatkuva haasteiden taklaaminen

Kirjoittelinkin aiemmin jo blogiini, etten varmaan ollut ainoa, jolla viime vuosi enemmän tai vähemmän takkusi. Nimesimmekin sen ystäväni kanssa ”yllätystonnien vuodeksi”, sillä välillä oikeasti tuntui, että aina kun oli saanut edellisen laskun maksetuksi, uusi tipahti jo eteen. 

Myönnettäköön, että nyt ensimmäistä kertaa kisakestävyys alati vaihtuviin työasioihin alkaa rakoilla. Tiedättekö sanonnan: ”Ei se ainakaan siitä jäänyt kiinni, etteikö yrittänyt.” Toistelen tuota lausetta huomaamattani päässäni jo koomisen usein. Omalla kohdallani olen melkein aina järjestänyt yrittäjyyden puolella sen ”oman pakkani” eli olen löytänyt päättyneen asiakkuuden tilalle uuden. Sumplin, sumplin ja sumplin.

Esimerkkinä tästä sumplimisesta viime vuonna tein viestintää ja markkinointia kiinteistö- ja rakentamisalan Digitaalinen työllistyminen ja C02 DataHub -hankkeille. Näiden hankkeiden ja suositusten kautta päädyin tekemään sisällöntuotantoa laidasta laitaan KIRA-Foorumille ja KIRA-kasvuohjelmalle sekä toimittajaksi RIA-lehteen. Liikunnan ammattilainen -lehden löysin taas LinkedInin kautta ja otin yhteyttä. Tuo laskun maksamatta jättäneen jälleenmyyjän tilalle taas sain uuden jälleenmyyjän neuvoteltua viime viikolla. Tästä enemmän helmikuun aikana.

Vaikka fiilikset välillä heittelevät, kaikki useimmiten järjestyy. Kaikki vaan tuntuu olevan vankempien ovien takana ja siksi se jatkuva sumpliminenkin välillä väsyttää enemmän kuin aikaisemmin.

Vaikka teen tälläkin hetkellä paljon eri sisältöjä, yritän järjestellä vielä auki olevia talven kuvioita. Kalla Activen merinobrändin lisäksi mulla on aina ollut muutama isompi hanke/projekti sen rinnalla, jossa olen ollut ulkopuolinen resurssi (osa-aikainen tai freelancer) tekemässä laidasta laitaan sisällöntuotantoa ja markkinointia – tämän vuoksi laitoinkin tänään myös ”seuranhakuilmoituksen” LinkedIniin. Tämä on varmaan se tunne, kun pääsee parisuhteen päättymisestä siihen seuraavaan vaiheeseen eli  rekisteröityy jonnekin deittisivustolle (En tosin ole ikinä käyttänyt deittisivustoja). 

Olen aina kuullut olevani niin ”yrittäjä luonteeltani”. Kun aikaa on kulunut, olen myös alkanut pikkuhiljaa ymmärtää mitä tuo tarkoittaa – se on paljon enemmän ainakin omalla kohdallani, kuin ”tekevä” ja ”aikaansaava”. Yrittäjyydessä kolikon kääntöpuoli ovat pettymykset – hurjaa on huomata, että siinäkin alkaa olla jo pelottavan hyvä.  

“Mikä susta tulee isona?”

Muistan kun joku kysyi yliopistoaikoina: ”Mikä susta sit tulee, kun valmistut?” Luin Yliopiston puolella viestintää pääaineeksi ja sivuaineiksi Kauppakorkean puolelta markkinointia ja johtamista. Tuolloin toivoin, että olisin voinut vastata vain muutamalla kuvaavalla sanalla, kuten opettaja, lentäjä tms. 

Tuosta kysymyksestä on kohta 17 vuotta ja huomaan painivani samojen ajatusten kanssa edelleen. Aikaisemminkin, kun tekemiseni liittyi pelkästään viestintään ja markkinointiin, tuntui, että aiheesta olisi voinut kirjoittaa romaanin. Kun olin osakkaana markkinointiviestintätoimistossa, jo silloin oli haastavaa yrittää selittää, että olen tottunut viestinnän ja markkinoinnin saralla tekemään laajalti asioita, eikä vain pientä yksittäistä osa-aluetta.

Siistiä on ollut kuitenkin se, että olen saanut tehdä aika monipuolisia asiakkuuksia niin liikenne- kuin työturvallisuuden kanssa sekä urheilu- ja kuluttajabrändeille. Asiakkaina olivat mm. Urheiluopistosäätiö, Zeropoint, V-Traffic, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ja Tays Sydänsairaala. Tein myös viestintää ja markkinointia Vuosisadan Liikenneteko ja Vuosisadan Kulttuurigaala -hankkeille. Näissä pääpaino oli ehkä enemmän verkkosivujen ja sosiaalisen median sisällöissä.

Nyt kun nykyhetkeen mukaan on sulassa sovussa sekoitettu oman merinobrändin ja verkkokaupan eteenpäin vienti, romaanin koko vain kasvaa.

Eilen kun joku kysyi jäähallilla, että mitä sä teetkään työksesi, jouduin oikein itsekin miettimään hetken…

Kalla Activen lisäksi teen edelleen paljon viestintää ja markkinointia eri alojen yrityksille ja hankkeille. Kuluneiden vuosien aikana kiinteistö- ja rakentamisala on ollut hyvin edustettuna mm. Digitaalinen työllistyminen ja C02 DataHub -hankkeet, KIRA-Foorumi ja KIRA-kasvuohjelma. Viestinnän puolelta kiva lisä on ollut toimittajan duunit. Kirjoitan RIA- ja Liikunnan Ammattilainen -lehtiin sekä b2b-sisältöjä Helsingin Sanomien välissä jaettavaan liitteeseen. 

Ehkä tämä on sitä yrittäjyyttä parhaimmillaan – ei tarvitse määritellä mikä on. Ja silti on valmis hyppäämään eri projekteihin mukaan tai tekemään sisältöjä oli aihe mikä tahansa. Voi siis rohkeasti kysyä! 

Aivosumua ja arjen aherrusta

Mulla on ollut jotenkin vaikea nyt alkuvuodesta kirjoitella blogeja, ja olenkin miettinyt syytä tälle. Osaksi tuntuu, että olen edelleen puhki joulukuun sairastelukierteestä. Koska olo heittelehti ennen joulua laidasta laitaan, en ole uskaltanut vieläkään tuuletella tästä nykyhetken hyvästä olosta, joka on siis yleensä se aivan normaali olotila. 

Eksyn aina välillä blogini päivitysversioon – samaan aikaan yritän löytää inspiraatiota. Alkujaanhan aloitin kirjoittamaan blogiani, koska halusin äitiysloman aikana ja sen jälkeen jäsennellä ajatuksiani jonnekin – ja minulla oli yksinkertaisesti ikävä kirjoittamista. Mutta tiedättekö sen tunteen, kun nyt ei oikein ole ajatuksia, joita jäsennellä? Sitä äidit varmaan kutsuvat jonkinlaiseksi aivosumuksi. 

Miten arki on sitten sujunut?

Mihin tämä alkuvuosi on sitten mennyt? Työrintamalla on ollut sopivasti hommaa. Tammikuussa kirjoittelen Liikunnan Ammattilainen -lehteen ja erään huhtikuun tapahtuman tiedotteen sekä KIRA-kasvuohjelman tapahtumista artikkeleita. Näiden lisäksi olen ottanut työnalle Kalla Activen seuraavan kuukauden somen ja helmikuun kamppiksen. 

Työn ulkopuolella kuukausi on ollut aika luistelupainotteinen. Oma maanantain aikuistuntini muuttui vuoden alussa 1h -> 1,5h, mikä on ollut aivan ihanaa. Lisäksi olen edelleen käynyt torstaisin jäillä. Nuo kerrat ovat parasta terapiaa, sillä jo halliin mentäessä muut ajatukset jäävät ulkopuolelle. 

Kotona minimimmin suosikki ajanviete on tällä hetkellä etupihan lumilinnan ja -mäen rakentaminen, lautapelit (Muuttuva Labyrintti, Arvaa kuka), barbie- ja koululeikit. Risto Räppääjä -elokuvien tahdissa taas lauletaan ja tanssitaan joka päivä. Tänään vietimme minimimmin toiveesta hänen rakkaan Paddington-nallensa “2-vuotissynttäreitä”, johon kaikki nallekamut oli kutsuttu. Yhtenä ohjelmanumerona oli piirtäminen ja maalaus, jossa minimimmi toimi omien sanojensa mukaan kuvataiteen opettajana. Aika perus arkea siis!

Harrastusyhteisö lapselle rikkaus

Minimimmi vaihtoi alkuvuodesta luistelussa kehitysryhmään, ja hänellä nykyään kolmesti viikossa treenit ja oheiset. Huomaan, että seuraavaan ryhmään siirtyminen oli hänelle suuri steppi ja voi kuinka onnellinen hän onkaan ollut tuosta. Olen aina ajatellut, että jos treenikerrat lisääntyvät, urheiluinnon täytyy kasvaa myös samassa tahdissa. Minimimmi alkoi syksyllä kysellä aina alkuviikosta: ”Onko tänään luistelua?” Ja kertasi viikonpäiviä, jotta hän sai laskettua montako päivää on seuraavaan luistelukertaan. Hän totesi jo usein tuolloin, kuinka kiva harrastus hänellä on. 

Kuulen edelleen muutamilta vanhemmilta ihmettelyitä: ”Tarvitseeko noin nuorella lapsella edes vielä ns. vakkari harrastusta olla?” Eräs lisäsi vielä perään: ”Meidän lapsi haluaa tehdä niin paljon muutakin vielä.” Nämä ihmettelyt ovat mielestäni aina hassuja, sillä en vieläkään tiedä, mistä tuulee (tai miksi he haluavat näitä ajatuksia mulle jakaa heh). Toki kaikki on lapsikohtaista, kuten millaisesta tekemisestä lapsi tykkää. Samallalailla kaikki vanhemmat eivät pidä liikkumisesta, joten luonnollisesti heidän suhtautuminen oman lapsensa mahdolliseen harrastukseenkin on eri. Mietinkin aina, että minimimmi saa luisteluharrastuksen myötä nauttia monesta eri liikuntamuodosta, kuten jumppailusta ja tanssista, ja muina aikoina ehdimme ihan hyvin tehdä kaikkea muutakin – tai vaan maleksia ja hengailla, jos on sellainen fiilis. 

Minimimmin ryhmässä on monta tyttöä, jotka ovat luistelleet hänen kanssaan jo vuoden. Suurin anti lasten harrastuksissa onkin tuo lajin tarjoama yhteisö. Huomaan, että hänelle ovat nuo luistelukaverit tulleet tosi tärkeiksi. Minusta olikin kiva katsoa, kun heidän jouluesityksen jälkeen tytöt menivät Nordiksen katsomoon seuraamaan vanhempien luistelijoiden esityksiä. Istuin itse toisella puolella hallia, mutta näin hänet ja muut ryhmät tytöt hallin toisessa päässä – ja miten kivaa heillä näytti olevan. Tuo jos mikä lämmittää eniten äidin sydäntä.

Vaikea vuosi saatu päätökseen

Juttelimme tyttöni luistelukaverin äidin kanssa ja totesimme molemmat, että tämä on ollut varsinainen ”yllätystonnien” vuosi. Hän toimii siis yrittäjänä myös. Aina kun on saanut edelliset laskut maksuun, jostain on tipahtanut uusi tonnin lasku. 

Vuosi oli työntäyteinen, mutta raskaan siitä teki se, että tuntuu että kaikki tekeminen ei vienytkään askelia eteenpäin ja paikoittain tuntui, että olisi räpiköinyt vain paikoillaan tai palannut askeleita taaksepäin. Yksi asia, joka tämän tunteen syntymiseen vaikutti, oli haastava maailmantilanne. Halusin koko ajan ajatella, ettei se vaikuta minuun, mutta näin vuoden lopussa on pakko todeta, että ihmisten yleistä mielenmaailmaa oli silti vaikeaa välttää. Ja yksinkertaisesti ostovoima ei ollut entisensä.  

Viisaampana kohti ensi vuotta

Vuosi on ollut aikamoista jojoilua. Vaikka tuntui, että laskuja tippui, eteen tuli myös rehellisiä piikkejä, jotka olisi voinut välttää. Olen kuullut klassisia tarinoita yrittäjien verokämmeistä. Yhtäkkiä toukokuun lopulla huomasin olevani samassa tilanteessa. Vaihdoin vuoden alussa kirjanpitäjää, enkä ollut tarpeeksi tarkka ennakkoverosta. No jälkiverothan lähes 6000€ napsahtivat maksettavaksi syyskuun alussa – ”Oma vika”, totesin ja löin hetken päätäni seinään.

Jossain vaiheessa huomasin, että tiettyjä markkinoinnin toimenpiteitä ei olisi pitänyt tehdä, vaan säästää kassaa. Ristiriitaista oli se, että vaikka töitä oli kuitenkin koko ajan, isot laskut (joilla tuota myyntiä oli tarkoitus kasvattaa) veivät usein suurimman osan niiden tuotosta samantien.  

Riskejähän pitää ottaa, mutta kaikella on rajansa. Vaikuttajamarkkinointiin liittyvät ”riskinottojen” tulokset yleensä eivät välttämättä samantien edes näy myynnissä, vaan työtä pitää tehdä sinnikkäästi ja jatkuvalla otteella. Asiat kuitenkin maksavat, joten ns. hyödyllisten toimenpiteiden erottaminen on vaikeaa, varsinkin kun vuosi oli muutenkin poikkeuksellinen. Faktahan on kuitenkin se, että vaikka maailmantilanne on mikä on, markkinointia ei voi lopettaa. Se veisi kankkulan kaivoon jo sen saavutetunkin hyödyn, jonka eteen olen tehnyt töitä. Täytyy vaan tehdä fiksumpia toimenpiteitä. 

Oikeastaan kesäkuulta marraskuulle kuukaudet olivat budjetti-excelin tarkkailua. Hoin itselleni moneen kertaan, että en halua enää ikinä saattaa itseäni tähän tilanteeseen, ja mietin päässäni: ”Heti kun saan kassaan tietyn puskurin takaisin, olen harkitsevampi, säästäväisempi ja kiitollisempi.”

Aika on arvokasta

Yrittäjyyden ulkopuolella viime vuosi oli yksi onnellisimmista. Tajusin myös yhden asioita, josta pyrin pitämään entistä enemmän kiinni ja jotka priorisoin kärkeen: oma luisteluharrastus, lapseni luisteluharrastus sekä hänen vieminen ja haku ajoissa päiväkodista. Yrittäjän vapaus on se arvo, jota vaalin entisestään ja suurin syy miksi haluan toimia yrittäjänä. Vuoden aikana ymmärsin, miten paljon luistelu auttaa omaan henkiseen hyvinvointiin ja miten rakastankaan olla tyttöni äiti. Hän kasvaa niin nopeasti ja miten arvokasta onkaan tuo aika hänen kanssaan. Yrittäjyys on tähän asti mahdollistanut sen, ja siitä olen kiitollinen.

Vuodenloppua on maustanut mukavasti noin kuukauden mittainen sairasteluputki. Olotilani on mennyt ylös alas sairaan ja terveen välillä. Syy, että olen aina tullut heti uudelleen kipeäksi, on se, että en ole ehtinyt levätä. Aina tuollaista sairasjaksojen jälkeen osaa antaa arvoa myös enemmän terveydelle. Inhottavaa, jos ei fyysisesti jaksa.

Ensi vuosi näyttää hyvältä ja tammikuusta alkaen on kivoja projekteja tiedossa. Nyt on kuitenkin aika oikeasti levätä. Klousaan siis yrityksen puolelta mielelläni tämän vuoden jo nyt, otan opiksi mokista ja pidän mielessä kaikki oivallukset, jotka sain vuonna 2023. 

Mikä on normaalia ääniherkkyyttä? 

Elämä 4,5-vuotiaan kanssa on saanut minut miettimään ääniä – tai ehkä pikemminkin niiden puuttumista. Monelle vanhemmalle on varmaan tuttua, että lapsi ei pidä kodin kovista äänistä, kuten esimerkiksi imurista tai tehosekoittimesta. Jo pienestä pitäen myös meidän minimimmi saattoi moottoripyörän kohdalla sanoa heti minulle: ”Äiti, aika kova ääni”.

Vaikka äänten kohdalla on ainakin meillä pätenyt sanonta: ”Kaikkeen tottuu”, olen silti huomannut, että joidenkin äänien kohdalla hän on edelleen herkkä. Toisaalta noin nuoren kohdalla on haastavaa sanoa, mikä on normaalia äänen sietokykyä ja mikä ei. Faktahan on se, että yleisestikin ärsykkeiden määrä arjessa on kasvanut ja äänet kuormittavat eli tarvitseeko kaikkea edes sietää?

Samalla jäin miettimään omaa äänimaailmaa. Meillä on usein radio tai jokin musiikkilista soimassa – se on kuin taustahälynä. Toisaalta jos teen jotain ajattelua- tai keskittymistä vaativaa työtä, suljen aina heti musiikin. Olen koko elämäni tehnyt läksyjä, lukenut tenttiin tai tehnyt töitä ties missä kahvilassa, bussissa tai junassa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna onhan niissä eroja. Ääripäätä edustaa nuoruuden baarimikkotyöt. Muistan, kun kävelin kotiin pitkän työyön jälkeen, pääni sisällä soi. Aivan kuin joku olisi lyönyt minua pesäpallomailalla päähän. Arjen kuormittavuutta ovat taas edustaneet avokonttorit.

Avokonttoreiden äänet

Luin Mona Mannevuon kolumnin: Väsynyt ei kaipaa yllätyksellisiä seikkailuja meluisassa monitoimitilassa. Kolumnissaan Mannevuo kysyy, kuinka monelle oli yllätys, että meluisassa ympäristössä niin työnteko kuin oppiminen on haastavampaa. Mannevuo ottaa esiin myös Helsingin Sanomien artikkelin, jossa uuteen ”avokonttorikouluun” aloitettiin rakentaa seiniä, sillä koulu osoittautui meluisaksi. 

Elämäni varrella olen työskennellyt useampaankin otteeseen avokonttorissa, ja lähtökohtainen ideahan niissä on hyvä: yhteisöllisyys. Vaikka olen todella sopeutuvainen, en pysty olla miettimättä, miten huono ja väsyttävä kokemus avokonttori oli. 

Oma työni on yleensä aina vaatinut tietyllä tapaa keskittymistä: artikkeleiden kirjoittamisessa on huono asia, jos ajatus keskeytyy. Lisäksi kampanjoiden ideoimisessa asiakkaille luovuus tuskin kukkii, jos joutuu pinnistellä melussa, jotta pystyy pitämään ajatukset kasassa. 

Muistan edelleen, että yhdessä työpaikassa yrityksen myyjillä oli tapana rampata edes takaisin tehdessään kylmäsoittoja: ”Ihan yhteistyömerkeissä tässä soittelen.” He kävelivät pöytäni ohi satoja kertoja päivässä. Loppuen lopuksi sain käydä usean kuukauden taistelun esimieheni kanssa, että saisin siirrettyä työpisteeni hiukan kauemmas käytävältä. ”Mun tarvitsisi keskittyä”, ei riittänyt perusteluiksi. 

Mannevuo nostaa esiin artikkelissaan teollisuustyöläisten ja tietotyöläisten erot: ”Ehkä toimistotyöläisten ajatellaan olevan vain erityisherkkiä valittajia.” Teollisuudessa työympäristössä otetaan huomioon turvallisuus, valaistus, melu ja lämpötila. Kuinka monessa toimistossa ajatellaan näitä asioita? Moneen toimistoon on toisaalta rakennettu nykyään erillisiä monitoimitiloja/ boxeja, joihin voi mennä hetkellisesti tekemään hiljaisuutta vaativaa työtä. 

Kokemus häiritsevästä melusta on henkilökohtainen, mutta silti kuinka moni esimerkiksi toimiston ärsyke on todella tarpeen? Ärsykkeethän vaativat enemmän ponnisteluja keskittymiseen ja tuo kuormittaa entisestään. Ihminen on siis väsyneempi ja varmaan myös ärtyneempi. Väsyneenä sopeutuvaisuuskykykin laskee. 

Nykyäänhän teen yrittäjänä suurimman osan ajasta kotona töitä – ja miten paljon energiaa jääkään illalla minimimmin kanssa puuhasteluun. Vaikka olen puolisoni mukaan ”puheliasta sorttia”, ehkä kuitenkin työnteossa olen tehokkaammillani, kun saan olla se tylsä hiljainen puurtaja. 

Mitä teet, kun on paska päivä?

Maailmantilanteesta johtuen tämä vuosi on ollut tosi haasteellinen yrittäjän näkökulmasta, ja rehellisesti sanottuna on joutunut paljon enemmän ajatella raha-asioita kuin aikaisemmin. Olen ollut yleensä hyvä sivuuttamaan huonompia päiviä vaan olankolautuksella, mutta nyt jotenkin lähipäivinä on tullut niin paljon tuutista pieniä yksittäisiä juttuja, että tuntuu jotenkin oudolta, että en olekaan pystynyt yrityksistä huolimatta harppaamaan niistä yli ilman paskaa fiilistä.  

Alkujaanhan asia voi olla todella pieni. Esimerkiksi asiakkaan palaute, mutta ikävään sävyyn. Yleensähän näistä selvitään helpostikin – se ei vaadi kuin hiukan asian selvittämistä. Loppuen lopuksi näissä olen nykyään jo aika kylmähermoinen ja kärsivällinenkin jopa. Mutta entä jos kierre jatkuu ja tuo olikin vain startti kaikelle? Seuraava pieni asia oman laariin oli paketti ovelle. Se oli asiakkaan palautus. Asiakas oli elokuun alussa tilannut erään ison verkkokauppasivuston kautta Kalla Activen lasten merinovillaisia UTU-välihaalareita kaksi kappaletta 92/98 ja 104/110. Tuplatilauksissa aina yleensä tiedän, että toinen niistä tulee palautumaan. 

Ja kyllä, minä pakkaan tuon tilauksen, kun saan jälleenmyyjän järjestelmän kautta siitä tiedon ja maksan myös palautuksen, mikä tekee välillä näin pienyrittäjän näkökulmasta tästä vähän hassua. Toinen haalareista palautui, mutta asiakas oli lähettänyt palautuksen suoraan isolle jälleenmyyjälle Berliinin pääkonttoriin. Oli siis varmaan hukannut valmiin palautuslapun, mutta ei ollut kuitenkaan selvittänyt sen enempää. Kun vastaanotin paketin ja näin, että se oli kiertänyt Berliinin kautta, ajattelin vain että: ”Apua, tuohan palautus myös vähennetään myynneistä”.  Taustatiedoksi lähetys- ja palautuskulut vähennetään tosiaan kuukauden myynneistä, sillä iso jälleenmyyjä maksaa ne ensin. Viime talvella näitä tuplatilauksia tuli niin paljon, että loppuen lopuksi itse jouduin maksaa jälleenmyyjälle. 

Seuraava pikku juttu oli jälleen palautus. Asiakas Järvenpäässä oli tilannut saman ison verkkokauppasivuston kautta lasten KUURA-malliston housuja ja paitoja kahdessa eri koossa 80/86 ja 92/98. Tuon lisäksi sama asiakas teki identtisen tilauksen viikko tuosta. Vaikka epäilin, lähetin silti nuo molemmat tilaukset. Arvatkaa mitä kävi? Asiakas ei ollut hakenut kumpaakaan pakettia postista ja molemmat paketit palautuivat. Toinen myöhemmin lähetetty saapui äskettäin ovelleni lähetin mukana. 

Kirjoittelin myös tänne blogiin joskus arjen ekoteoista. Koko tuon ison koneiston takana voi joskus olla myös pieni toimija, kuten minä. Jo tuohon blogiin kirjoitin, että yksi arjen ekoteko voisi olla huolellisuus verkkokauppaostoksissa, tutkailla rauhassa esimerkiksi vaatteen mittoja ja ennen kaikkea hakea edes paketti postista. Ainahan voi myös kysyä apua – minä ainakin mielellään vastailen kuluttajien kysymyksiin liittyen kokoihin, materiaaleihin ja vaatteen malliin. Kaikki ei sovi tai istu kaikille, joten luonnollista on, että  välillä tulee hutiostoja – silloin vaihto ja palautus ovat luonnollisesti oleellisia asioita.

Kun pieniä yksittäisiä asioita tulee vaan lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun samaan syssyyn universumi osoittaa ihan konkreettisilla asioilla, että nyt asiat ovat hiukan pyllystä? Peräkkäisinä päivinä peili tippuu vessanpönttöön, pyöränjalka katkeaa, housut repeävät, kun vedän niitä ylös ja ostoskeskuksen vessassa takkini osuu vahingossa vessaharjaan, harjateline kaatuu ja kiposta valuu konkreettisesti jonkun kakkakikkare nesteineen lattialle. 

Pieniä yksittäisiä asioita tapahtuu putkeen niin paljon, ettei edes ehdi varsinaisesti reagoida niihin, sillä päätä kuumottaa vielä edellinenkin asia – ja eiväthän nuo pienet asiat yksittäin tuntuisi missään. Mutta jos pohjalla on jo valmiiksi huoli esimerkiksi laskuista, pienet asiat sen päällä saattavat kerääntyessä alkaa harmittaa tosissaan. 

Rypeä liejussa

Muistatteko menneiden aikojen Kauniiden ja Rohkeiden Ridgen ja sen, kuinka hän lähti aina pakoon heidän Big Ben -mökille, kun elämä koitteli? Hänellä myös kasvoi aina parta, joka selkeästi kuvasti sitä ”rypemistä”.  

Kuinka moni tunnistaa tuon olotilan, että tekee vain mieli hetken aikaa rypeä siellä kuravellissä ja ihan vaan jäädä sinne pariksi päivää – aivan kuin Ridge konsanaan? Sehän on ihan tervettäkin – aina ei voi jaksaa. Niinhän sitä sanotaan, että jos on henkisesti väsynyt, pitäisi kohdella itseään aivan kuin olisi kuumeinen ja fyysisesti kipeä. Hiljentää rutkasti tahtia, ottaa lepoa, nukkua ja juoda paljon vettä. 

Kun asiat ovat dominon lailla menneet päin honkia, jotenkin sitä vain odottaa sitä yhtä merkkiä, että asiat lähtevät taas ylöspäin. Edes pientä! Välillä kun noita pieniä negatiivisia juttuja on tullut niin paljon putkeen, ylös nostaa vain ainoastaan hyvät jutut. Kai se elämä sitten on välillä ainakin puntari. Itselläni se ei vaan kovin usein keiku ainakaan kovinkaan suurilla eroilla tai vauhdilla ylös alas. 

Olon purkamista

Hyviä konsteja huonon fiiliksen purkamiseen ovat itsellä olleet aikaisemmin pitkä kävelylenkki tai yleensäkin urheilu ja liikkuminen, avantouinti tai kirjoittaminen. Viimeksi taitoluistelutreeneissä huomasin, että päätä painoi aluksi niin, että oli vaikea keksittyä kuvioihin. Tällaisinä päivinä myös huomaan niin selkeästi, ettei muisti toimi. Minimimmin päiväkotiin piti viedä lehtiä ja 4 keppiä askarteluihin – lehdet muistin aamulla, kun pyöräilimme päikkyyn, mutta en kuollaksenikaan muistanut, mikä se toinen asia oli, joka piti muistaa.  

Tänään, kun heräsin aamulla, mun rintaa puristi. Kun kävin saattelemassa pyörällä minimimmin päikkyyn ja tulin kotiin, rintaa puristi edelleen. Sit ajattelinkin, että: ”Nyt riitti. Metsään siitä!” Oli pakko tehdä jotain konkreettista asialle ennen kuin menee kokonaan solmuun. Siksi päätinkin tehdä aamukävelyn metsän kautta hiihtomajan ulkopuntille. Yleensä mulla on tapana kuunnella musiikkia kävellessä, mutta nyt kokeilin, enkä pystynyt. Jotenkin metsän hiljaisuus tuntui paremmalta. (tämä oli uutta mulle) Musiikki on yleensä ollut se ajatuksia pois vievä asia. 

Hassulta tuntuu se, että nyt kun vihdoin olen oppinut sanomaan edes joillekin asioille ei, tuntuu, että koska en osallistu joihinkin illanistujaisiin, saa ihmetystä. Olen vaan todennut, että siitä palautuminen vie liian monta päivää ja koettelee samalla myös mieltä. Kaiken kaikkiaan on pakko palata arjen perusasioihin ja alkaa ajatella vieläkin enemmän omaa hyvää oloa.

Millaisilla konsteilla te nousette ylös sieltä liejusta? 

Yrittäjyys antaa ja ottaa – kumpi vie voiton?

Tiistaina 5.9 vietetään yrittäjän päivää. Hyvää yrittäjän päivää! Olen näiden vuosien aikana kirjoitellut yrittäjyydestä paljon, sillä siihen liittyvät pähkäilyt ovat minulle lähes jokapäiväisiä. Käteen on jäänyt jo näiden viime vuosien aikana rutkasti kokemusta (ja toivottavasti parempaa näkemystä) ja ennen kaikkea ihania muistoja.

”Sä oot kyllä niin yrittäjä luonteeltasi”, sanoi aikoinaan eräs hyvä ystäväni. Tunnistan kyllä itseni tuosta. Välillä mietin, olisinko edes kykeneväinen ns. normaaleihin palkkatöihin.

Uskon siihen, mitä teen Kalla Activen eteen ja ihanaa on, että saan rakentaa brändiä ja ihmissuhteita myös työverkostooni omalla tavallani. Parasta on, että saan olla oma itseni ja ennen kaikkea hyödyntää omia vahvuuksiani. Rakastan edelleen kirjoittamistakin, ja teen sitä Kalla Activen rinnalla edelleen muutamalle lehdelle ja yritykselle. 

Hulluus ja usko

On päiviä, että edelleenkin tuntuu aika hullulta, että lähdin kehittämään kokonaan omaa brändiä, mutta olen kokenut, että olen siitä tyhmänrohkeudesta saanut jo nyt pienen palkkion ja eteenpäin mennään koko ajan. Olin aivan mykistynyt, kun nyt syksyn Kalla Activen brändilähettilääksi tuli lähemmäs 300 hakemusta. Jo se piristää, että jengi uskoo ja tykkää.

Yrittäjyydessä varmaan tärkeintä on nimenomaan, että pystyy 100% seistä tuotteensa tai palvelunsa takana. Hiukan rajoja rikkomalla syntyy parhaimmat tarinat. Oletko kuullut sanonnan: ”Fiksuilla on suunnitelmat, hulluilla tarinat”?  Välillä kannattaa olla vähän hullu. 

Se, että olen naurettavan optimistinen, on välillä hyvä ja välillä huono asia. Se ehkä lisää riskiottoa, mutta toisaalta se on vienyt myös eteenpäin. Optimistisuus kietoutuu sinnikkyyden ympärille ja niitäkin päiviä tulee ajoittain vastaan, kun näitä luonteenpiirteitä oikeasti tarvitaan ja jaksamista koetellaan.

Päivät saattavat vaihdella hullun hauskoista kuvausreissuista arkisiin varastopäiviin. Myös mallistojen suunnitteluprosessit ja kokonaisuudessaan uuden vaatteen lanseeraus ja myyntiinvienti kaikkine toimenpiteineen ovat aina olleet isoja rutistuksia.

Yrittäjyyden haasteet

On yksilöllistä, minkä kokee yrittäjyydessä haastavimmaksi asiaksi. Kun tekee yksin töitä, ei ole ketään pelastamassa, jos jokin asia menee pieleen. Toisaalta olen tottunut hoitamaan jo lapsesta asti paljon asioita yksin. Tuo luonteenpiirre on myöskin ollut välillä mun heikkous, sillä avun pyytäminen ”mä hoidan, mä hoidan” -asenteen ihmiselle on vaikeaa.

Onneksi nykyään olen hyväksynyt sen, ettei kaikkea tarvitse osata itse. “Entisen elämän” -kontaktien kautta ja nykyisten tuttavuuksien ansiosta olen onnistunut keräämään ympärilleni onneksi sellaisia oman alansa ammattilaisia, joita on helppo palkata avuksi.

Optimistista asennetta ja ns. hyvää meininkiä tarttuu ihmisiltä, jotka uskovat sinuun ja tekemiseesi – tuollaisia henkilöitä kannattaa kerätä myös ympärilleen. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kuunnella epäuskoisuutta ja ”tunnelman droppaamista”. 

Toinen, mitä harjoittelen, on höllääminen. Toki väsyneenäkin rutiiniasiat hoituvat, mutta jos aivotoiminta on nolla, ainakin itselläni on mahdotonta tehdä mitään kirjoitus- tai suunnittelutyötä – puhumattakaan luovuudesta. Vaikka myyn merinovaatteita, raha ei edelleenkään ole minulle mieleinen aspekti. Olen aina ollut tarkka, joten lukujen pyörittely ei ahdista, mutta mielestäni taitolaji on myös lopettaa tuo pyörittely ajoissa. 

Itse koen, että positiivisin asia yrittäjyydessä ehdottomasti on se, että se on mahdollistanut meille enemmän perheaikaa ja kuvausmatkoja, joissa tyttöni on ollut mukana. Muistelemme vieläkin viime syksyn ja kevään Ylläksen ja Äkäslompolon kuvausreissuja. Hassua on myös näin jälkikäteen katsoa kuvia, videoita ja behind the scenes -materiaalia sellaisella “wau-fiiiksellä”. Koska brändi on oma, sitä kai on aivan eri tiloissa, kuin esimerkiksi menneisyydessä asiakkaille järjestetyissä kuvauksissa. En osaa kuvata sitä tunnetta. Tuo jännitys on kuitenkin hyvä tunne.

Liikunta on minulle henkireikä. Yrittäjyys mahdollistaa urheilemisen keskellä päivää, jos vaan sumplin muut asiat sen ympärille. Viime keväästä alkaen olen käynyt aikuisten taitoluistelussa kaksi kertaa viikossa – ja se on kyllä tuonut aivan valtavasti iloa ja täysin uutta liikunnan intoa elämään. En olisi uskonut, että vielä “näinkin vanhana” omaan selkärankaan saisi piirrettyä uusia liikeratoja.

Viimeinen huomionarvoinen seikka tämänhetkisessä elämässä on se, että pidän edelleen äärettömästi työstäni – ja se on ehkä tärkeintä. 

Hyvää yrittäjän päivää kaikille!