Lasten KUURA-malliston tuotekehitys ja arjen pyörre

Koomista on, että usein perjantaisin totean: ”Menipä viikko nopeasti”. Samaan hengenvetoon mietin, että tulipahan taas juostua ja näpytettyä töitä. (Yrittäjän näkökulmasta positiivinen asia). Kelpo (arjen) keitto jo sellaisenaan harrastuksilla maustettuna.

Olen keväästä asti tehnyt eräälle sairaalahankkeelle alkuviikon (ma, ti ja ke) viestinnän asiantuntijana töitä. Torstai ja perjantai ovat taas olleet Kalla Active -päiviä. Asia, jota olen nyt viimeisen kuukauden edistänyt, on lasten KUURA-malliston kehittäminen. Kalla Activen lasten merinomallistossa suurin koko on tällä hetkellä ollut 104/110. Moni onkin kysynyt, miksi koot loppuvat noin pieneen, ja klassinen vastaus taitaa olla tähän: ”Jostain oli pakko aloittaa”. 

Kalla Active on minun luomani brändi, ja sen mallistot on suunniteltu varta vasten brändille. Lähdin kehittämään merinomallistoja ja luomaan brändiä aivan nollasta omien tarpeiden pohjalta. Kun tyttöni syntyi, kaipasin pirteämmissä väreissä ja kivemmilla leikkauksilla olevia merinovaatteita niin itselleni kuin lapsellenikin. Kalla Active Oy perustettiin maaliskuussa 2021 ja sain verkkokaupan auki marraskuussa 2021. Ensimmäiset tuotteet olivat USVA-setitUSVA neule ja UTU-välihaalari. Palkitsevinta koko Kalla-matkan aikana on ollut huomata, että monella muullakin oli samoja tarpeita. 

Minulla ei ollut alkujaan yhtään vaatealan kokemusta, vaan tein aikaisemmin työkseni yrittäjänä vain markkinointiviestinnän töitä. (Viestintää ja markkinointia teen freelancerina toki vieläkin muutamalla yritykselle ja kirjoitan pariin lehteen). Matkan varrella on kuitenkin oppinut paljon ja luonnollisesti olen aina palkannut apua suunnitteluprosessin konkreettisiin asioihin. Olen aikaisemminkin saanut kysymyksiä liittyen tuotteiden suunnitteluun ja -kehitykseen, joten kirjailen tänne alle vielä, mitä prosessiin omalla kohdallani on kuulunut nyt kesän kuukausina.

Lasten KUURA-malliston kehittäminen

Kun aloitin tekemään Kallaa, tyttöni oli taapero. Ajattelin, että vaatemallistot kasvavat lapseni tahtiin. Nyt kuitenkin hän on 5-vuotias, ja havahduin, että vaateasialle täytyisi varmaan tehdä jotain.  Alkujaan myös ajattelin, että KUURA-malliston kehittäminen sujuisi luomalla vain sarjoitussääntö tuleviin 116/122, 128/134, 140/146, 152/158 kokoihin. Hetken asiaa tutkittua isompiin kokoihin täytyi silti piirtää uudet luonnokset, eikä voinut mennä sieltä, mistä aita on matalin. Pienten mallit eivät sellaisenaan vaan toimineet ilman mallin muutosta.

Luonnosteluvaiheessa otetaan huomioon vaatteen malli, yksityiskohdat, väri ja kangaslaatu. Kankaista minulla oli tehtaalta useampia materiaalinäytteitä mustina jo valmiina ja värisävyistä tilasin jo kesän alussa lapdipit lilan eri sävyistä. Lähetän tehtaalle aina Pantone-koodit, joiden mukaan he värjäävät minulle 3-6 kangasnäytettä. Yleensä etsin hyviä sävyjä Pinterestistä ja kerään ”inspistä”. Sävyt värjäysvaiheessa saattavat eri kankaissa muuttua aika paljonkin. Tämä saattaakin eniten aina yllättää.

Elokuussa päätin lasten isompien kokojen housujen, paidan ja topin kankaat ja värit sekä odottelen parhaillaan tehtaalta näistä protoja eli mallikappaleita, joiden mukaan mitoitus vielä kerran tarkistetaan. Minulta puuttui kokonaan näiden tulevien kokojen brandlabelit eli niskalaput, joissa tyypillisesti on brändin logo ja vaatteen koko. Olen aikaisemmin tilannut isomman erän koko- ja riippulappuja Italiasta, mutta koska nyt tarve oli pienemmälle määrälle, suositusten kautta tein tilauksen toisen yrityksen kautta. Pesulapputiedoston taitan itse Canvalla ja lähetän tehtaalle.

Uusien tuotteiden lanseeraus menee kevääseen

Tuotekehitysprosessi ja uuden vaatteen myyntiintuonti on pienyrittäjän näkökulmasta aina riski, sillä ostan aina tilauserän ensin yritykselleni, ilman takuita, että ne menevät kaupaksi. Tällä hetkellä minimi tilausmäärä tehtaalta on ollut 100 kpl/ vaate. Nyt siis alkuun tilaan vaan kolmea eri vaatetta. Toivon mukaan myöhemmin pystymme kehittää muitakin isompien lasten vaatteita.

Tällä hetkellä vaatteen valmistusprosessissa (kankaan hankinnasta ompeluun) saattaa mennä jopa 6-7kk. Kun saan tehtaalta arvion valmistumisesta, aloitan yleensä kirjoittelemaan tuotesisältöjä ja luomaan sivuja Kallan verkkokauppaan. Tuohon kuuluu myös pakollisten (maksullisten) EAN-koodien hankkiminen ja SKU-koodien luonti. (Loimme SKU-koodien eli tuotekoodien päävalikot ja säännöt alaryhmiin ensimmäisten tuotteiden kohdalla, joten saman logiikan pitäisi jatkua) Jälleenmyyjillä, kuten Zalandolla, on oma prosessinsa, sillä Kalla Activen verkkokauppa on integroitu heidän järjestelmään. Heille tuotelisäykset tehdään heidän oman partner-järjestelmän kautta. 

Olisi ihana alkaa myös jo suunnitella kuvaussessiota, jossa tuote- ja mainoskuvat otetaan. Minulla on super ihania muistoja meidän kuvausreissuista ja odotan tätäkin innolla. Isommilla kuvausreissuilla esimerkiksi Ylläksellä meillä on ollut mukana kuvaaja still-kuvia varten, videokuvaaja (drone-mahdollisuus) ja lisäksi olemme ottaneet behind the scenes -materiaalia. Teen itse tuotteiden mainosmateriaalit Canvalla esimerkiksi sosiaalisen median eri kanaviin (feed, FB, reels, storyt yms) sekä taitan esitteet. Leikkaan videomateriaalia, jota yleensä kuvaamme kuvausreissuilla ja hyödynnän sitä eri kanaviin. Millaiselta tuotekehitysprosessi teidän mielestä kuulostaa?

Millä eväillä arki otettiin vastaan?

Minulta kysyttiin alkuviikosta: ”Kuinka teillä on arki jälleen alkanut?”  Vastattuani lähes automaatiolla ”Hyvin”, jäin miettimään, mitä arki meille edes on. Koska olen yrittäjä, työni eivät koskaan kokonaan ”sulkeudu” kesän kuukausiksi. Toki yritän kesää tehdä mahdollisimman pitkälle etukäteen ja hoitaa isommat hommat valmiiksi loppukeväästä. Tavoite on aina se, että kesähengailujen ja -reissujen yhteydessä riittäisi pelkkä koordinointi ja narujen kiinni pitäminen. Puolisoni yleensä pitää hänen kesälomansa kesäkuussa ja on heinäkuun töissä. Heille heinäkuu on melkein kiireisin kuukausi. 

Meille parhaiten arjen alkamista kuvastaa päiväkodin ja harrastusten alkaminen, sillä ne ehkä rytmittävät sitä eniten. Tavallaanhan työni kulkee aina niiden mukana, ja usein jäähalleilta saatankin vielä hoitaa viimeiset työjutut. Olenkin aiemmin todennut olevani arkinörtti ja nautin päivien rytmityksestä – samoin olen huomannut tyttärestämme. Hän on odottanut kuin kuuta nousevaa, että luistelut jälleen alkaisivat ja näkisi taas luistelukavereita. 

”Bucket list” kesään 

Törmäsin heinäkuun alussa somessa monen ihmisen kesän bucket listiin. Listoilta löytyy to do -hengessä asioita, kuten pelaa mölkkyä, kävele paljainjaloin, vietä rantapäivä, syö jäätelö, pelaa jalkapalloa jne. Suurin osa listojen asioista kuulostivat ihanilta kesätekemisiltä, mutta itse mietin, että onko noita tosiaan tarpeen listata? Näitähän kesähengaillessa tulee vähän niin kuin vahingossakin tehtyä ja onko se edes kivaa, jos tuollaiset ”normaalit kivatkin tekemiset” menee suorittamiseksi? (tai ainakin itse pidän näitä normaaleina kesäasioina) 

Varmasti meidän perheen kesäajan ja sen ns. arjen suurin ero onkin se, että sitä ei aikatauluteta, ei tehdä to do -listoja ja jätetään extempore-tekemisille tilaa. Reissuja Pohjanmaalle ja Kreikkaan sinne oli toki buukattu, mutta niiden väliin jätettiin humputteluaikaa. 

Millaisin fiiliksin viikko alkoi?

Olympiakisoista inspiroituneina kävimme tyttäremme ja puolisoni kanssa viime viikonloppuna yleisurheilukentällä juoksemassa ja hyppimässä. Tyttöni oli innoissaan, ja pakko myöntää, että niin olin minäkin. Harrastin nuorempana yleisurheilua ja innostuksesta sokeana unohdin kolmiloikatessa sen, ettei alaselkäni tykkää enää tärähtävistä lajeista kovinkaan paljon.  

Alhaalta selkärankani nikama on murtunut vuosia sitten ja jotta tulen toimeen sen kanssa, olen huomannut, että kohdallani parasta on pitää sen ympärillä olevat tukevat lihakset kunnossa. Koska selkä ei muutamaan vuoteen oireillut pahemmin, saatan välillä unohtaa, mikä liike kipeyttää sen. Selkäni on aiemmin kaksi kertaa kipeytynyt niin, että kumartuminen ei ole ollut mahdollista ja kävely sattui. Kipua kuvaillaankin kuin puukon iskuna. Kolmiloikkailu sai sen nyt vähän ärtymään ja kotijumpassa tiistai-illalla sitä vihlasi kovemmin. Onneksi päivän matelun jälkeen liike eteenpäin ja kumartaminen alkoi taas onnistua. 

Niin itseni kuin tyttönikin viikon kohokohta on ehdottomasti ollut se, että hain käyttööni leasing auton. Olen vienyt hänet nyt muutamana aamuna päikkyyn autolla ennen omia töitäni, ja hän on kertonut siellä uudesta autosta ja että äiti tykkää ajaa. Minua nauratti tämä, sillä tosiasiassahan en ole autoilua ikinä varsinaisesti fiilistellyt. Työt ja arjen paletin yhdistäminen siihen vaan vaativat vihdoin viimein auton käyttöön. Ajatella, että täytän ensi keväänä 40-vuotta ja tämä on ensimmäinen ”oma autoni” (vaikka leasing onkin). Tokihan olen vanhempieni autolla välillä ajanut, varsinkin opiskeluaikoina, mutta itselläni ei ole ollut virallisesti autoa ikinä arjessa käytössä. Pakko myöntää, että olen aika fiiliksissä. Samoin myönsin myös siskoilleni, että auton haku jännitti tosi paljon. Näin sieluni silmin tilanteesta sketsin, jossa ajan auton liikkeestä pois ja törmään samalla kymmeniin autoihin. Automyyjä kysyikin: ”Haluatko ajaa täältä sisältä auton jo ulos? Niin vastasin: ”Eiiii, aja sinä vaan se ulos, niin otan siitä haltuun”

Suurimman osan elämäni ajoista olen ajanut manuaalisella autolla, joten voitte kuvitella, miten hölmöksi itseni välillä tunnen nykyisellä automaatilla. (Tiedän automaattiautot eivät ole edes mikään uusi juttu, mutta minkä sille voi, jos on ollut henkeen ja vereen julkisilla liikkuja) Selvästi aivoilla kestää hetken ymmärtää, että asiat todellakin ovat automaatioita autossani, mutta helpottavaa on ollut huomata, miten nopeasti ajamiseen on jälleen tottunut.

Tänään aamulla söin onnellisena kaurapuuroa puutarhan punaherukoilla ja käveleskelin etu- ja takapihan kukkien luona. (Kyllä, käyn päivittäin haahuilemassa puutarhassa ja katsomassa, mikä kukkii) Lisäksi söin ensimmäiset kaksi kypsää pensasmustikkaa etupihan ruipelo pensaasta. Se on jo puoli voittoa, sillä viime vuonna ohut oksa, jolla ainokainen marja kasvoi, oli katkennut ja pensasmustikka mennyt parempiin suihin. Miten teillä on arki alkanut?

Lapsen oma henkilökohtainen tila ja ”Kyllähän me tunnetaan..”

Viikon Kreikan reissun jälkeen jäin miettimään kulttuurieroja ja ihmisen henkilökohtaista tilaa. Koska 5-vuotias tyttöni oli Kreikassa selkeästi vaaleampi ja eri näköinen kuin paikalliset lapset, hän sai varsinkin monelta aikuiselta jopa liikaakin huomiota. Tokihan lähtökohtaisesti he eivät varmastikaan tarkoittaneet pahaa kehuillaan tai ilmaislahjoillaan, mutta moni saattoi yhtäkkiä koskettaa hänen hiuksiaan tai yritti jopa äkkiseltään halata tyttöäni. 

Vaikka lapseni on ns. halailijatyyppi, en ole ikinä vaatinut häntä halaamaan edes ketään sukulaista, vaan hän on itse tehnyt päätöksen. Hän usein juokseekin mummuaan, tätiään tai serkkujaan vastaan ja halaa eli halaaminen lähtee häneltä itseltään. Vieraampien kohdalla hän ei juokse, ja se on enemmän kuin ok. Lapsen ei pitäisi koskaan tuntea, että nämä teot ovat pakollisia. Jokaisella meistä on oma henkilökohtainen tila ja jokaisella on myös oikeus päättää omasta kehostaan. Ainahan voi tervehtiä tai kiittää muulla tavalla – eihän se kohteliaisuutta vie pois. 

Lapsuuden muistot

Kuinka monelle on somessa tullut lapsuuden ”huumorikuva” vastaan, jossa lapsi istuu kauppakeskuksen random joulupukin sylissä naamapunaisena kirkuen? Moni 80- ja 90-luvulla syntynyt myös saattaa muistaa joulupukin kohtaamisen pelottavana, sillä jotkut on pakotettu jouluisin pukin syliin. Itselläni ei onneksi ole lapsuudesta tällaisiä muistoja enkä ole joutunut tilanteisiin, joissa minut olisi pakotettu halaamaan esimerkiksi puolituttua sukulaista, mutta olen kuullut tilanteista, joissa etäisempi eno tai täti olettaa, että koska hän on sukulainen, hän on oikeutettu myös halailemaan sukulaislapsia. 

Kun tyttömme oli pienempi, hän ei välittänyt kovinkaan paljon isoista maskoteista, joita esimerkiksi hotelleilla tai laivoilla oli. Kun muut lapset juoksivat halaamaan niitä, hän kiersi kaukaa. Ehkä syy oli maskotin suuri koko tai jokin muu. Juttelimme näissä tilanteissa aiheesta usein ja kerroimme, että maskotti ei ole oikea ja sitä esittää vain ihminen. Kerran hän kuitenkin laivareissun jälkeen ylpeänä totesi, että oli halannut Harri-hyljettä monta kertaa. Toki sanoin hänelle: ”Eikös ollutkin mukava huomata, ettei ollut mitään pelättävää”, mutta samaan hengenvetoon totesin, että maskotteja silti tarvitse mennä halaamaan, jos ei halua – ketään ei tarvitse halata, jos ei halua. 

Olemme keskustelleet myös siitä, että jos jokin tilanne tuntuu epämiellyttävältä, pitää pystyä ja saa viheltää pelin poikki. On tärkeää, että hän opettelee kuuntelemaan omia vaistojaan. Pakotettua tai tahdonvastaista kosketusta ei saisi normalisoida ja lapsen toiveita tulisi kunnioittaa. Jos nuo rajat hämärtyvät, lapsella saattaa ne hämärtyä entisestään hänen kasvaessa ja hän ajautua epäterveisiin ihmissuhteisiin. Vaikka tämä väite voi tuntua naurettavan liioittelulta, uskon silti, että omien rajojen opettelu on hyvä aloittaa jo lapsena.

Hurmaava Kreikan Samos ja Kalla Activen kuvausten fiilikset

Kalla Activella on myynnissä myös kesään sopivia vaatteita, ja olen jo kauan halunnut toteuttaa kuvauksen ulkomailla. Otimmekin kohteeksi Kreikan Samoksen Votsalakian, jossa kuvattavana oli naisten SELJA hihaton mekko ja lasten KUURA t-paita.

Yövyimme Votsalakiassa Alexandria Apartments -huoneistohotellissa. Kävimme niin hotellin uima-aaltaassa kuin rannassakin viilentymässä moneen kertaan päivän aikana. Jo ennen kuin pääsimme paikan päälle tiedossa oli, että päivän keskilämpötilat ovat heiluneet 30-34 asteen tienoilla. Tämän vuoksi siirsimmekin kuvaukset aikaiseen aamuun.

Lumoavan pitkä Votsalakian ranta

Paikkana Kreikan Samos kokonaisuudessaan on kaunis. Samoksen etelärannikolla sijaitseva rauhallinen Votsalakia on pieni rantakylä, jossa pieniä kahviloita ja tavernoita. Votsakiassa on useita kilometriä pitkä hiekkaranta. Sen takana häämöttää uljas Kerkis-vuori, josta löytyy mm. matemaatikko Pythagoran luola. Luolan luokse pääsee halutessaan autolla tai sinne voi vaeltaa noin 5-6 kilometriä. Luolan vieressä on sympaattinen pieni kirkko.

Kreikkalainen ruoka hurmaa kerta toisensa jälkeen – souvlaki, tsatziki ja gyros maistuivat rannan tuntumassa sijaitsevissa tavernoissa. Ja miten oikein itseänikin naurattaa, kun tungin jälleen tsatsikia jokaisen ruuan kylkeen. Tavernoissakin on mielestäni aina kiva tunnelma, ja miten kauniita ne ovatkaan. Rakastan kreikkalaista rakennustyyliä. Jollain tapaa valkoiset talot, yksityiskohdat kuvioineen, siniturkoosi väri ja portaikot tuovat levollisen fiiliksen.

Noin kolmen kilometrin päässä Votsalakiasta sijaitsee pieni kalastajakylä nimeltään Ormos. Samoksen kaakkoisosassa taas sijaitsee satamakaupunki Pythagorion, joka on rakentunut jyrkän vuoren kupeeseen. Muita Samoksen kohteita ovat Samos-kaupunki (paikallisittain Vathi), Manolates, Karlovassi, Drakei ja Kokkari. Kokkarin vieressä on peilikirkkaiden vesien ranta Lemonakia Beach. Etelä-rannikolla on myös toinen suosittu ranta nimeltään Limnionas Beach.

ps. Ota Kallan IG seurantaan, jos haluatte nähdä kuvasaldoa. Niitä varmasti alkaa tipahdella someen pikku hiljaa.

Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat Riihimäen kesäteatterissa

Olimme viikonloppuna Riihimäen kesäteatterissa katsomassa Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela -täti -näytelmää. Meidän 5-vuotiaan lempi kirjoja ja elokuvia ovat nyt jo yli vuoden ajan olleet Heinähattu ja Vilttitossu & Risto Räppääjä -tuotannot, joten tiesin hänen tykkäävän myös tästä teatteriesityksestä. Suosikit näistä ovat Heinähattu ja Vilttitossu ja Ärhäkkä koululainen, Heinähattu ja Vilttitossu ja kana, Risto Räppääjä ja Viileä Venla sekä Risto Räppääjä ja Lennart lapsenvahtina. 

Kesäteattereissa on myös aina oma fiiliksensä. Ihailen aina teatterilavastuksia. Varsinkin jos yleisössä on lapsia, lavastus ei voi olla liian minimalistinen tai mustavalkoinen – samaan aikaan lava pitää toimia moneen eri kohtaukseen. Mielestäni Kattilakosken perheen ja Alibullenin neitien talot olivat hurmaavia ja kivan värikkäitä – sopivassa määrin pilkettä, ilmettä ja käytännöllisyyttä. 

Esitystä kuvaillaan verkkosivuilla:

”Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna lähtee miehensä Matin kanssa hermolomalle, ja he pyytävät Pamela-tätiä lastenvahdiksi.

Samaan aikaan toisaalla Sorkkarauta-Salonen ja Viila-Voutilainen karkaavat vankilasta kannoillaan poliisit Isonapa ja Rillirousku. Pakomatkallaan Sorkkarauta-Salonen eksyy Pamela-tädin kampaamoon poliiseja piiloon ja vastaa hätäpäissään Pamela-tädin puhelimeen. Yhtäkkiä Pamela-tätejä onkin useampi, vaan Heinähattua ja Vilttitossua ei niin vain huijata, vaan he alkavat epäillä omituisen lastenhoitajan olevan jotain muuta kuin miltä näyttää! Tästäpä alkaakin Kattilankosken perheen huima seikkailu, josta ei vauhtia ja vaaratilanteita puutu.”

Uudistettu kesäteatteri

Meidän koko seurue nautti esityksestä. Hanna-äiti oli hauskan hääräilevä, roisto Sorkkarauta-Salonen ilmeikäs karkulainen sekä Heinähattu ja Vilttitossu sympaattisia sisaruksia omine kinoineen. 

Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela -täti -esitystä esitetään 24.8.2024 asti, joten suosittelen lämpimästi menemään Riihimäelle katsomaan sitä. Vuonna 2023 uudistettu 444-paikkainen Riihimäen kesäteatterisijaitsee harjulla Allinan montussa osoitteessa Penttilänkatu 3, 11100 Riihimäki. Se on mukavan moderni ja viihtyisä. 

Alueella on 8 yleisövessaa sekä kahvila- ja anniskelupalvelut. Herkuttelimmekin esityksen lomassa makkaroilla, munkeilla ja limsoilla. Reissasimme Riihimäelle junalla Helsingistä. Rautatieasemalta on 1,2 km matka kesäteatterille eli reissaaminen onnistuu mainiosti myös julkisilla. 

Kaivopuiston ravintolasuositus – tunnelmallinen Elm

Kävimme muutamia viikkoja sitten ystävieni kanssa ravintola Elmissä, joka sijaitsee Kaivopuistossa osoitteessa Puistokatu 4. Ravintolahan avattiin jo muutama vuosi sitten, mutta itse pääsin sitä vasta nyt testaamaan. Asuin noin 15 vuotta sitten ravintolan lähellä olevalla Muukalaiskadulla ja oli kiva kävellä fiilistellen sen ohi kohti ravintolaa. Kaivari on muutenkin varsinkin kesäisin kiva käveleskelypaikka.

Koska nykyään suht harvoin käyn ulkona syömässä ns. pitkän kaavan kautta, olin odottanut iltaa ja ystävien näkemistä, kuin kuuta nousevaa. Eniten tietenkin tällaisissa illoissa arvostaa sitä, että pystyy vaan istua rauhassa ja höpötellä ystävien kanssa. 

Moni oli kehunut ravintolaa minulle jo ennakkoon. Istuimme sisällä, sillä kaksitasoinen terassi oli jo täynnä. Toki Kaivopuiston suuntaan oleva terassi on ihana, mutta Elmin yksi vahvuus on kyllä myös sen sisäpuolen tunnelma ja sisustus. Rakennus on vanha 1800-luvun huvila, ja sen tiloissa on upeat vanhat restauroidut seinäpaneelit ja kattomaalaukset. Mielestäni ravintolatilat oli myös jaettu luontevasti useaan eri huoneeseen.

Tilasimme 46 euroa maksavan menuun, jossa alkuruuaksi tuli paljon neljää eri alkupalaa ja loppuun listan jälkiruoka. Pääruuaksi taas sai valita listasta mieleisen. Koska syön niin harvoin lihaa, päätin kokeilla lihavaihtoehtoa, ja kaikki menuun ruuat olivat kyllä onnistuneita. Toki vaihtoehtona olisi ollut myös perinteinen Á la carte -lista. Itse olin tyytyväinen ruokiin – annokset olivat mielestäni konstailemattomia ja rentoja.

Elmin lisäksi ravintoloitsijoilla Albert Franch Sunyerilla, Luka Balacilla ja Carlos Henriquesilla on myös ravintola Nolla. Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut ja ravintola Elm ison suosituksen arvoinen. Mikä teistä on siellä parasta?

Parvekkeen pienen pieni muodonmuutos

Jos takapihan terassi on aina perheen käytössä, mitä sitten parvekkeella pitäisi olla, jotta siellä viettäisi aikaa? Tässä on meidän huushollin ikuisuuspulma, johon tartuin jälleen. Muutama vuosi takaperin yritin kertaalleen jo sisustaa itselleni parvekkeelle “oman löhöilyhuoneen” ja istutin sinne jopa kukkia. En kuitenkaan siellä viettänyt aikaa, kun muutaman hassun kerran ja kukat raukat joutuivat liian usein odottamaan kastelua, sillä niiden olemassaolo unohdettiin täysin. Jotenkin takapihamme terassilla aika kului aina helpommin, eikä parvekkeelle eksynyt edes vahingossa. Jossain vaiheessa unelmoin, että parveke voisi olla oma hyötykasvi- ja yrttien kasvatuspaikkani, mutta paikka on sen verran paahteinen, että herneet, basilikat ja tillit eivät siellä viihtyneet.

Muistan, miten onnellinen aikoinaan oman Kallion kaksioni lasitetusta parvekkeesta. Vaikka se oli mini pieni, miten ihana siellä olikaan istua illan hämärtyessä. Rakastan viihtyisiä terasseja ja parvekkeita. Meidän takapihamme terassilla on tällä hetkellä penkkinä eurolavoista tehty sohva. Patjat alkavat kuitenkin olla jo aika kulahtaneita ja itselläni olisi kovasti hinku ostaa jokin löhöilysohva lavakonseptin tilalle ja freesata ilmettä. Ulkoalueiden sisustuksessa on kuitenkin aina yksi pulma, ja se on ulkohuonekalujen säilytys. Miten ihanaa olisikin ostaa erilaisia juttuja etu- ja takapihalle, mutta meillä ei ole kunnon talvisäilytystilaa niille, sillä ulkovarastomme ei ole niin suuri. Mielestäni sama haaste on parvekkeen sisustuksen kanssa. Koska parveekkeella ei ole lasitusta, kaikille sinne hankituille tavaroille pitää olla valmiiksi mietittynä niiden talvisäilytys.

Nyt olikin aika kokeilla parvekkeen aikaisemman aurinkotuolin sijaan kattoon kiinnitettävää riippukeinua. Ostin keinun Granitista melko edulliseen hintaan ja ajattelin, että ainakin se on helppo sulloa talveksi suojaan. Vaikka ajatus tekokukista tuntui oudolta, kallistuin niihin JYSK:ssä ihan vaan sen vuoksi, että koko päivän kestävän paahteen vuoksi parvekkeen ainoat hengissä säilyvät kukat olisivat luultavasti vain petunia ja pelargonia. Toisaalta nekään eivät pysyisi hengissä, jos niitä ei muista kastella. JYSK:stä tarttuivat matkaan myös vaaleat raitaiset tyynyt keinuun.

Kun muutimme kotiimme vuonna 2019, ostin parvekkeelle tummia laattoja. Kun kerran eräässä ilta-auringossa jynssäsin lattiaa (ja otin yllä olevan varjokuvan likalattiasta), mietin, että kummasti kyllä pelkkä lattian ja laattojen pesu freesasi parveketta. Laatat eivät olleet pesun jälkeen enää edes saman väriset.

Kattoon kiinnitettävä lyhty on vanha Pentik-lyhtyni, ja siihen ajattelin elokuussa laittaa ajastetun kynttilävalon. Seinäkori on siskoni vanha, korikukkakippo äidiltäni, matto sisältä yläkerrastamme ja Riihimäen lasi -kippo kirpputorilta. Mielestäni pienillä jutuilla sai ihan kivan muutoksen aikaan. Olisiko teillä ehdottaa vielä parvekkeellemme lisäyksiä?

Mikä teistä on kätevin tapa nimikoida lastenvaatteet?

*Yhteistyö Tarranalle

Nimikointitarrojen käyttäminen on monessa perheessä varmasti tuttu juttu. Siitä asti, kun tyttäremme meni päiväkotiin vähän yli vuoden ikäisenä, olen käyttänyt vaatteiden nimeämiseen nimitarroja. Luisteluharrastuksen myötä nimettävien vaatteiden ja harrastusvälineiden määrä on vain kasvanut. 

Vuosien saatossa olen ehtinyt kokeilla monen eri yrityksen tarjoamia tuotteita, ja oikeastaan suurimmaksi kriteeriksi on noussut pesunkestävyys. Jotkut tarrat vain aidosti kestävät vaatteissa kauemmin  – osa on irronnut tai mennyt rullalle samantien jo pienestäkin kosteudesta. Menevän tytön vaatteissa usein näkyy myös se vauhti, ja pesukone jyllää lähes päivittäin. En myöskään halunnut, että tarran materiaali ärsyttää ihoa. 

Arjen kestäviä

Sain testiin Tarranallen vaatetarroja. Tilasin käyttöömme kokoa 30x13mm, koska se on oikeastaan meillä käytetyin koko. Nimikointitarrat on helppo kiinnittää pesulappuun, kokolappuun tai esimerkiksi koville pintamateriaaleille. Ulkoisesti tarrat ovat söpöjä, ja hän valitsikin (yllätys yllätys) yksisarvisen ja lilahtavan taustan tarroihin. Tarrat tulivat myös kivassa tarrataskussa, jossa niitä voi säilyttää.

Isompien tarrojen lisäksi otin kokeiluun vielä minitarran 16x6mm. Tätä kokoa voi tarpeen tullen käyttää minitavaroihin, kuten hiusharjaan tai aurinkolaseihin. Meillä minitarrat kiinnitettiin heti kaikkiin Kreikasta ostettuihin sukellusrenkaisiin.

Nyt kun Tarranallen tarrat ovat hetken olleet käytössä meidän arkisessa hulabaloossa, täytyy sanoa, että tarrat ovat pysyneet kyllä matkassa mukana. Tuntuu, että pyöristetyt reunat pysyvät paremmin vaatteissa ja tarrat ovat vaatteissa vielä konepesun ja kuivausrummunkin jälkeen paikoillaan. (Myös minitarrat sukellusrenkaissa) Materiaali tuntui myös jämäkämmältä, kuin aikaisemmissa käyttämissäni tarroissa. Tyttärelläni oli äskettäin synttäritkin, joten nimesimme uusia lahjaksi saatuja vaatteita jo valmiiksi, vaikka päiväkodin alkuun onkin vielä tovi ja luistelu kesätauolla.

Mukavaa on myös, että Tarranalle on kotimainen perheyritys, ja sen takana ovat Etelä-Pohjanmaalla asuvat Wendi & Tatu. Itsekin kun olen yrittäjä, niin mielelläni tuen toisia pienyrittäjiä. Oletteko te testanneet jo Tarranallen tuotteita?

Jokakesäinen minireissu Tampereelle

Olen varmaan aikaisemminkin todennut, että jos en asuisi Helsingissä, asuisin Tampereella. Tykkään Tampereesta ja käymme siellä varsinkin tyttömme kanssa usein minilomilla. Pidemmillä lomajaksoilla kaupunki on junamatkan varrella, kun reissaamme Vaasa-reissuilta mummu ja paappa -kyläilyiltä takaisin kotiin Helsinkiin. Toki vierailutiheyteen on vaikuttanut myös se, että siskoni perheineen asuu lähellä Tamperetta.

Nyt kun kesäloman alkuun vietimme viikon Vaasan suunnalla, jäimme kotiintulomatkalla Tampereella jälleen pois. Kun yövyimme taas Sokos hotelli Ilveksessä, tuo samojen perinteiden toistaminen oli jo itsestäkin huvittavaa. 

Muistan vielä ajan elämästäni, kun halusin joka kerta testata aina lomilla jotain uutta hotellia. Nyt kuitenkin, kun olen puolisoni lomien vuoksi reissannut tyttömme kanssa paljon kahdestaan, en jaksa alkaa miettiä kaikkea uudelleen. Meille Ilves-hotelli on ollut jo monta vuotta helpoin, sillä siihen “me junamatkalaiset” pääsemme kävellen helposti ja sen yhteydessä on paljon asioita, jotka tuovat meidän lomiin lisäarvoa (ja ovat lapsen mieleen) Alakerroksessa on uima-altaat, hotellin vieressä on ravintoloita ja kaikkialle keskustassa muutenkin lyhyt kävelymatka. Kävelemme paljon 5-vuotiaan lapseni kanssa, mutta toki rajansa kaikella. Jos haluaa isompia uima-altaita, Kalevan maauimalan altaat ovat hyvät. Näihin taas olemme reissanneet helposti hotellilta ratikalla. Särkänniemeen lähtee myös hotellin edestä minijuna.

Rehellisesti sanottuna emme oikeastaan koskaan kotosalla ”hengaile” ostoskeskuksissa. Jotenkin aika ja mielenkiinto eivät normaalissa arjessa riitä siihen. Täällä kuitenkin varsinkin sadesäällä on hauskaa, kun hotellilta pääsee sisäkautta suoraan Koskikeskukseen ja sen kautta helposti Ratinan ostoskeskukseen. Tyttömme virallinen 5-vuotispäivä sattui sattumalta olemaan samaan aikaan meidän Tampere-lomalla. Vaikka varsinaisia synttäreitä juhlittiin moneenkin kertaan jo Helsingin suunnalla, taas saatiin syytä juhlaan. Puolisoni äiti onnitteli heti aamulla ja kertoi, että synttärisankarille on siirretty hieman shoppailurahaa. Koska hotellilta etäisyydet ovat lyhyet, sankari nautti siitä, että pääsi samantien hipsimään ostoskeskuksiin ja valitsemaan synttärirahoilla uuden t-paidan ja jumppahousut. Hotellin henkilökunta myös yllätti hänet mainiosti tuomalla hänelle aamiaisella karkkilautasen mansikoilla ja ilmapallon. 

Ratinan sisäpuolella on kiva Ratinan riemu -ulkoleikkialue, johon usein pistäydymme, kun kävelemme sen ohi.

Finlaysonin alueella sijaitseva Työväenmuseo Werstas on niin aikuisen kuin lapsenkin mieleen. Tyttömme on ollut viime aikoina tosi paljon kiinnostunut kaikesta “ennen vanhaan -jutuista” nähtyään Ikaalisten kylpylässä vanhan leipälapion, ja kyselikin kaikista vanhoista jutuista lisää Pohjanmaalla paapalta. Vanhoja esineitä ja esimerkiksi vanha kauppa, jossa sai leikkiä löytyivät Werstaalta. Werstaalle on vapaa pääsy, ja itselleni kolahtivat aiheina eniten työläisten ja sananvapauden historiat.

Työväenmuseo Werstas on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo, jossa on runsaita näyttelyitä, monipuolisia kokoelmia sekä vilkasta tapahtumatoimintaa.

Monen jouluisin hehkuttama Tallipiha on ihana ja tunnelmallinen myös kesäisin. Tallipihasta sanotaan, että se on kaupungin tunnelmallisin ostospaikka. Siellä on kahvila, käsitöitä ja tapahtumia. Me kävelimme sinne oikeastaan pupujen, marsujen ja muiden eläinten perässä.

Kesäisin yksi hotelli Ilveksen kokoushuone oli taas muutettu Onni Oravan leikkihuoneeksi. Huone oli jo viime kesänä hitti. Siellä tyttömme suosikki juttu oli piirrospeli. Pelasimme myös yhdessä omasta lapsuudestani tuttuja pelejä, kuten kiekko- ja jalkapallopelejä. Sadekuurojen aikaan tuo huone on selkeästi helpottava tekijä, sillä ei tarvitse keksimällä keksiä tekemistä. 

Fiilistelen edelleen tosi paljon KUUMA-ravintolaa. Siihen on myös kivan lyhyt kävellä hotellilta. Samalla voi myös pistäytyä Laukontorilla. Siellä on paljon tarjolla katuruokaa, kahviloita ja pienempiä herkkuja. Kävimme testaamassa yhtenä päivänä myös Tammerkosken äärellä sijaitsevaa DOM-ravintolaa. Sen isolla terassilla olisi mukava joskus istuskella pidempäänkin.

Merellinen Vaasa ja kivat rannan ravintolat – kesälomavinkkejä

Mitä tehdä Vaasassa kesällä? Vaasassa on mielestäni paljon kivoja pikku juttuja varsinkin kesällä. Asuimme jo toistamiseen Sokos hotelli Vaakunassa keskustassa torin laidalta. Koska meillä ei ole autoa käytössä, siitä liikkuminen oli kätevää. Siskoni lapsi lainasi tytöllemme myös potkulaudan, jolla suhasimme ympäri keskustaa. Potkulauta olikin kelpo väline mennä edes takas Vaasaa – ja hyvällä ilmallahan epämääräinen hengailu on ihan parasta.

Olen lukiolaisena asunut rannan tuntumassa Koulukadulla, joten siellä suuntaa kävely on aina mukavaa fiilistelyä. Vaasan rantaviivaa on viimeisten kymmenien vuosien aikana kehitetty kivaan suuntaan ja sinne on putkahdellut uusia ravintoloita ja terasseja. Hovioikeuden eli ”Hoviskan” ympärillä on myös puistoa, jos haluaa ottaa omat eväät mukaan. Alue tuo myös nuoruuden muistoja mieleen, kuten koulujen päättäjäiset ja Venetsialaiset.

Rannassa on Hietasaari eli Hietsku, jossa tyttömme kanssa aina käydään uimassa. Hietskussa vietimme lukiolaiskesinäkin aina päivisin aikaa. Jos kylpylähenkisiä sisä- ja ulkoaltaita etsii, niitä löytyy Tropiclandiasta. Tropiclandiassa kävimme lapsenakin, ja pakko myöntää, että se oli kyllä myöskin meidän 5-vuotiaan mieleen (vaikka ei ollut omista lapsuuden ajoista hirveästi edes muuttunut) Ehkä 5-vuotias alkaa olla juuri sen ikäinen, että kylpylän puolen isoin mäki ja jyrkkä punainen kolahtivat. Kylpylälippu oli mielestäni aika tyyris (25€/hlö). Sillä olisi tosin päässyt myös ulkona sijaitsevaan vesipuistoon, mutta meidän vierailupäivänä ei ulkona kovinkaan paljon tarjennut.

Lasten leikkipuistoista kattavin Vaasassa on Vöyrinkaupungilla Laivapuisto.  Siellä on paljon tekemistä ja isoja kiipeilytelineitä. Tyttömme suosikki on vaijeriliuku ja “skeittiramppi”, jossa tyttömme kävi potkulautailemassa. Keskustaan torille on tehty myös kiva ramppi potkutteluun.

Missä syödä ja kahvitella Vaasassa?

Oma suosikki kahvila on Vaasan keskustassa esimerkiksi Pharmacy House Cafe & Bakery. Rannassa viihtyisiä ja vierailemisen arvoisia ravintoloita ovat HEJM sekä ravintolalaiva Faros laajennetulla ravintolalla ja terassilla. Legendaarinen ravintola rannassa on myös Strampen terasseineen. HEJM:n jälkkärit muuten hurmasivat meidät täysin eli kävimme vielä uudelleen tyttömme kanssa pelkillä jälkiruuilla. Meille toimiva ravintola oli myös Niska ravintola, jossa he tekivät hampurilaisista ilomielin “lastenversioita”.

Jos ottaa auton alle, kannattaa myös ajella Suomen pisimmän sillan eli Raippaluodon sillan kupeeseen ravintola Berny´seen. Vaasan keskustasta autolla kestää noin 20 minuuttia Raippaluodon sillalle. Vuokrasimme viime vuonna mökit Bergön saarelta, jonne mentiin lossilla. Bergö Havsudden mökeistä oli ihana näköala Merenkurkun saaristoon. 

Hauska päiväretki Vaasasta on muuten myös Isossakyrössä Kyrönjoen rannalla sijaitseva Kyrön Distillery.Vierailukeskuksessa pääsee tutustumaan brändin tarinaan ja tislaamoon. Siellä on myös oma lähiruokaravintola ja cocktailbaari. 

Miten jännitystä sai kuriin kilpaurheilussa?

Juttelimme ystäväni kanssa jännityksestä ja siitä, miten kutkuttavia esimerkiksi nuoruuden SM-hiihtokisat olivat. Ihmisiä jännittävät eri tilanteet. Näitä voivat olla esimerkiksi esiintyminen, kisajännitys tai muuten vaan arjen jännittävä kohtaaminen jne. Toisaalta jännityksen tunne on myös sellainen, mihin tottuu ja sitä tunnetta voi oppia hallitsemaan. Moni ajatteleekin kisajännityksen ja -stressin extra energiana.

Kilpasuoritukseen kuuluu luonnollisena osana se, että jännittää. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on valjastaa ja hyödyntää tuon tunteen antama energia itse suoritukseen. Huomaan hyödyntäväni esimerkiksi työ- tai esiintymistilanteissa edelleen samoja keinoja, joita hyödynsin kilpaurheiluaikoinani.

Mitä itse hyödynsin kisajännitykseen?

  1. Visualisoi

Ehdottomasti tärkein on visualisointi. Saatoin usein etukäteen miettiä kilpahiihdon radan ja miettiä, miten jaan voimani eri kohtiin. Tärkeitä olivat mm. ne kohdat, joissa ”iskeä” eli hakea eroa kilpakumppaneihin ja vastavuoroisesti, missä kohdissa palauttaa happoja pois kropasta. Etukäteen läpikäynti niin urheilussa kuin esiintymisessä tuo valmiimman tunteen ja saa luottamaan prosessiin. Jotenkin minusta tuntuu, että suorituksesta nauttimiselle jää enemmän tilaa, kun homma tulee itsestään. Isäni aina sanoi, että paras suoritus tulee, kun rentouttaa tekemisen.

  1. Rauhoita tilanne

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tähän kukin löytää varmasti oman tapansa toimia. Itselläni ehkä parhaiten sykkeen saa edelleen alas venyttelemällä – venyttely samalla myös rentouttaa. Toki monet tekevät erilaisia hengitysharjoituksia myös. 

  1. Keskity hetkeen 

Vaikka eilinen treeni olisi mennyt huonosti tai edellinen yö penkin alle, pyri pääsemään niistä yli. On tärkeää keskittyä sellaisiin asioihin suorituspäivänä ja suorituksen yhteydessä, joihin pystyy vaikuttamaan ja unohtaa ne, joihin ei enää pysty. Loppuen lopuksi kilpailu ei ole elämä ja kuolema – nauti suorituksesta ja ennen kaikkea tunteesta suorituksen jälkeen. Jos antaa parhaansa, se riittää. 

Mikä on jännittänyt nykyään?

Voin myöntää, että tietyt esiintymiset tai työkeikat saattavat edelleen jännittää. Toimin kerran juontajana erään ison yrityksen juhlissa, ja vaikka roolini oli todella minimaalinen, meno lavalle aluksi jännitti. Juontajakortit olivat siis tarpeen black outin varalle ja etukäteen visualisointi tarpeen. 

Muistan miten kolme nelisen vuotta sitten valmistauduin erääseen keskusteluun päiväkodilla varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan kanssa. Ensimmäinen vuosi oli hoidon suhteen laiminlyöntiä, ja minulle myönnettiinkin, että vuosi oli mennyt vihkoon. Muistan, kun kävelin päiväkodille minua jännitti niin paljon. Samaan aikaan olin myös tosi surullinen. Aamulla ennen lähtöä luin kertauksen vuoksi vielä sähköpostikeskustelut ja loin niistä itselleni mind mapin päähäni, jonka kautta kerron asioista. Asia oli niin tärkeä, etten halunnut, että mitään jää sanomatta tai vastavuoroisesti jännityksen vuoksi en saa mitään sanottua. Olisi ollut hirveää lamaantua, kun kerrankin olisi tilaisuus keskustella asiasta.

Kun olen joskus pitänyt töissäni mediaviestinnän koulutuksia, neuvon usein henkilöä miettimään jännittävään tilanteeseen turvasanat, joiden avulla hän pääsee takaisin asiaan, jos eksyy asiasta tai tulee black out. Kaikki tämä auttoi tosi paljon jännitykseen ja siihen, että sain kerrottua asioista loogisesti ja perustellen. En halunnut, että annan jännityksen tai surun tunteen vallata ja näin pakka hajoaa. Vaikka koin monen asian todella epäreiluna, en myöskään halunnut antaa vihan tai katkeruuden nostaa päätään. 

Mitkä asiat teitä ovat jännittäneet eniten? 

Mikä on oikea ikä?

Ikä on ihmeellinen asia. Muistan, kun nuorempana täytin ainakin kolme vuotta putkeen 27. Tuohon saakka olin ollut täysin kärryillä omasta iästäni, kunnes 27-vuotiaana ajantaju hämärtyi. 

Kun täytin 30 vuotta ja pidin ystävilleni isommat juhlat, palasin taas hetkeksi kärryille iästäni, kunnes taas sekosin laskuissa. Syntymäpäiviäni vietettiin joka toukokuu enemmän tai vähemmän, mutta enää ei kiinnostanut, kuinka vanha on. Jos joku kysyi ikääni, jouduin aina laskea syntymävuoteni perusteella ikäni, ennen kun vastasin. Joskus olen taas laskenut siskojeni ikävuosien perusteella oman ikäni. Toukokuun lopulla tuli ikää mittariin 39, mikä tuntuu jollain tapaa hassulta. Joku juuri kysyi, miltä tuntui täyttää 39 ja vastasin: ”Ei oikein miltään, sillä en tiedä, miltä se kuuluisi tuntua.”

Tuntuu, että mikään ikä ei ole oikein ikinä tuntunut sen kummallisemmalta. Koska itselläni on kolme isosiskoa ja urheilin lähes tulkoon koko nuoruuden minua iältään vanhempien kanssa, totuin ajattelemaan, ettei iällä oikeastaan edes ole merkitystä. Se ei määrittele millään tavalla, kuinka hyvä on jossain urheilulajissa tai koulussa. Silti välillä tuntui, että ikäni oli muille vaikeampi asia sulattaa. Jos sain urheilussa piikittelyä iästäni, minua tavattiinkin lohduttaa: ”Voitit heidät juuri. Tuo kertoo vaan enemmän heistä. Aika heikosti menee, jos he eivät muuta piikittelyn aihetta enää löydä, kuin ikä.”

Tyttöni luistelutiimissä on häntä vanhempia ja välillä hän kysyykin, että miksi hän on vasta 5-vuotias. Tuohon yleensä vastaan: ”Rakas, luistelu lajina tai elämä yleensäkin ei ole iästä kiinni. Ikä ei määrittele mitään.”

Iättömät ihmiset

Minulle ihmiset ovat aina olleet iättömiä. En olisi tiennyt heidän ikäänsä, elleivät he olisi siitä itse jotenkin muistuttaneet. Ikä ei itselleni ollut ikinä iso juttu, mutta joillekin muille se taas tuntui olevan – ja se välillä vaati itseltä paksumpaa nahkaa. 

Muistan kerran, kun olin 16 vuotta ja siskoni otti minut mukaan Groningeniin Hollantiin moikkaamaan hänen opiskelukaveriaan. Reissu oli mukava, mutta paikan päällä yksi vaihdossa ollut suomalainen vanhempi tyttö otti lempi aiheekseen ilkeillä koko ajan iästäni. Toki se oli totta, että he olivat minua 7-9 vuotta vanhempia, mutta siskoni lohdutti minua: ”Älä välitä. Häntä vaan ärsyttää, kun sinä saat pojilta enemmän huomiota.” Toki ihmisten motiiveja ja sitä, mikä piikittelyn taustalla oikeasti on, on mahdoton tietää.

Iättömyys pitää mielestäni edelleen paikkansa. Joku on saattanut jo nuorena esimerkiksi kouluttautua, mennä naimisiin ja saada lapsia – joku taas tekee nämä asiat vasta vanhana. Usein elämä myös toistaa asioita – jotkut asiat, kuten lapsuuden tv-sarjat tai bändit jäävät vuosikymmeniksi notkumaan.  

Ihminen on kokonaisvaltainen pakkaus, joka rakentuu pala palalta. Olemme yksilöitä ja rakentuneet omien elämäntapahtumien ja kokemustemme pohjalta. Samaan aikaan olemme oppineet ja kouluttautuneet – kukin omaa polkuaan. Ikä ei ole tuon polun mittari.

Mikä äitiydessä jaksaa yllättää?

Onko teillä paljon asioita, jotka ovat yllättäneet äitiyden tai yleensäkin vanhemmuuden myötä? Toki meitä vanhempia on moneen lähtöön ja luonnollisesti ihmiset kokevat vanhemmuuden erilailla. Juttelin muutaman tuttavaperheen kanssa kerran asioista, jotka ovat yllättäneet. He oikeastaan alleviivasivat eniten väsymystä, oman ajanpuutetta ja kiirettä. Muutaman äidin mielestä oli eniten yllättänyt myös ystävien kaikkoaminen. 

Jäin jo tuon jälkeen miettimään, mitkä ne tekijät omalla kohdalla olisivat. Toki vauva-aikana varmasti väsymys oli läsnä, mutta näin jälkikäteen sekin oli vain ohimenevä vaihe. En kokenut myöskään FOMOa eli pelkoa, että jään jostain paitsi – tähän ehkä vaikutti myös se, että sain tyttäremme ”vasta” 34-vuotiaana eli olin ehtinyt tulla ja mennä enemmän kuin tarpeeksi. Elämänhän kuuluukin mennä eteenpäin. Ja mielestäni ihanaa on ollut myös se, mitä enemmän tyttömme kasvaa, sitä enemmän hänen kanssaan on voinut alkaa tehdä asioita yhdessä. Aivan paras reissukamu! 

Samoin en koe, että ystävät olisivat kaikonneet – ne lähimmät ihmiset ovat edelleen elämässäni ja olen heistä kiitollinen. Äitiys ja lapsen harrastukset ovat pikemminkin tuoneet lisää arvokkaita ihmisiä elämääni. Kiirettäkään en allekirjoita, sillä jo aikaa ennen äitiyttä, olin mielestäni turhankin tehokas kalenterin täyttäjä. Olen ottanut yleisesti tämän agendalle jo aikoja sitten elämässäni, etten täyttäisi päiviäni liian tukkoon, ja tajuaisin ladata akkuja tarpeeksi usein. Ehkä äitiyden myötä olen jopa löytänyt jonkinlaisen levollisuuden tunteen, jota minulla ei aikaisemmin ollut.

Se rakkauden määrä

Varmasti moni vanhempi on myös yllättynyt siitä rakkauden määrästä omaa lastaan kohtaan. Kai tuohon rakkauteen kuuluu myös, se miten konkreettinen sydäntäraapiva tunne se on itselle, jos hän vaikka kaatuu hypyn yhteydessä jäällä tai en ole ollut paikalla tukemassa, jos hän on kokenut jonkun asian esimerkiksi pelottavana. 

Toki lapsethan ovat erilaisia sekä äitiyskokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Toivon tytölleni onnellista ja hänen näköistään elämää. Miten saada hänet vaalimaan sellaisia ystävyyssuhteita (ja myöhemmin seurustelusuhteita), jossa hänestä pidetään huolta ja häntä suojellaan. Lähtökohtaisestihan jokainen ihminen ansaitsee sellaiset ihmiset ympärilleen, jotka haluavat hänelle vain ja ainoastaan hyvää.

ps. Kirjoitin joskus runon: Toiveeni lapselleni

Extempore matkat, lyhyet reissut vai pidemmät lomat?

Moni varmaan on kanssani samaa mieltä, että reissaaminen on ihanaa. Välillä lyhyetkin minilomat tekevät terää — välillä taas avautuu tilaisuus pidemmälle reissulle. 

Itse en ole enää vuoden 2015 jälkeen, kun minusta tuli yrittäjä, yhdistänyt enää sanoja lomaa ja reissua yhteen. Stereotyyppisestihän työt kulkevat yrittäjällä aina mukana. Onneksi kuitenkin jo tuolloin oivalsin, kuinka hyvää pelkkä maisemanvaihdos (pääkopalle) tekee. 

Aikaa ennen äitiyttä minulla oli (useimmin kuin nyt) tapana vaihdella konkreettista työntekopaikkaa: tuli testattua lähestulkoon kaikki kahvilat ja ravintolat. Se olikin oikeastaan aika kivaa vaihtelua. Joskus saatoin mennä moikkaamaan ulkomailla asuvia ystäviä esimerkiksi Sveitsiin ja tein siellä ns. normi työpäivät ja elin heidän arkeaan samaan aikaan. Yrittäjyydessä pitkälti itse priorisoi hommansa ja ennen kaikkea huolehtii, että hommat tulee tehtyä. Tuolloin jo nautin äärettömästi maiseman vaihdoksesta – tottakai reissuissa viikonloput oli aikaa puuhastella muitakin juttuja. 

Helppouden kaipuu

Luonnollista on, että vanhemmiten reissujen muodot ovat muuttuneet, ja toki on alkanut myös miettimään tarkemmin, millainen lomailu tai matkustaminen sopii juuri siihen elämäntilanteeseen. Esimerkkinä vaihtoaikojen Meksiko – Guatemala – Belize -rinkkareissailu.

Vaikka tuo reissu oli yksi  elämäni parhaista, tuntuu, että rinkka selkään -reissut ovat menneen talven lumia ja jääneet loppuelämäksi taka-alalle (Never say never). Ja ainahan se on tervettä pyrkiä löytämään se itselle siihen elämäntilanteeseen sopivin tapa ”palautua”. 

Omaa ajankäyttöä haluaa muutenkin jakaa vanhemmiten erilailla. Mieleeni tuli ystäväporukkani eräs Wimbledon-reissu Lontooseen. Ystävämme asuivat tuolloin vielä Lontoossa, mikä tietenkin oli se pääasia nähdä heitä, mutta koko kööri suuntasi myös yhtenä päivä Wimbledonin tennisturnaukseen

Reissu oli huisin hauska, mutta pakko myöntää, että tuskin jaksaisin enää jonottaa aamuseiskasta iltaan, jotta pääsee viralliselle alueelle. Konseptihan meillä meni ainakin silloin niin, että ihmiset pitävät tenniskenttien lähellä olevalla isolla nurmikentällä picnikiä ja jonottavat samaan aikaan sisään itse alueelle. Aurinko porotti ja skumppaa kului – hauskaa siis oli! Alla oleva tiketti on muisto tuosta päivästä, ja sen sai kun saapui aamulla nurmikentälle. Oma vuoronumeroni oli näköjään niinkin pieni kuin 11 656 eli tuosta voi hiukan päätellä kuinka pitkä urakkamme oli.

Tuntuu, että nykyään yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi reissujen suunnittelussa on noussut helppous, sillä aikaa on rajoitettu määrä. Kaikista ihaninta on myös se, että reissuja saa tehdä yhdessä 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ja kliseisesti sanottuna “avartaa hänen maailmaansa”.

Kun reissasimme perheeni kanssa toukokuussa Kreikan Santoriniin, en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että päädyimme monen vaihtoehdon jälkeen pakettimatkaan. Koska sumplin ja aikataulutan arkeamme niin paljon yrittäjyyden, äitiyden ja harrastusten välimaastossa, nykyään lomalla haahuilen mielelläni vaan paikasta toiseen fiiliksen mukaan. En edes välttämättä jaksa tehdä lomille mitään sen suurempia suunnitelmia. Ehkä sekin muuttuu taas joskus sitten.

Tässä elämäntilanteessa alan jopa kypsyä enemmän ja enemmän ajatukselle vakkari loma-asunnosta. Jos löytäisi mieleisen kohteen Euroopasta, mikä estäisi menemästä aina samaan paikkaan. Kyllästyisiköhän siihen vai nauttisiko siitä, sillä kaikki olisi jo ns. kerran mietitty valmiiksi? (Jos jollain on tästä kokemuksia, kuulen mielelläni) 

Mahdollisuus reissata

Toki mahdollisuus matkustella riippuu henkilöstä itsestään. Varmaankin eniten vaikuttavat elämäntilanne ja matkakustannukset. Muistan ikuisesti, kun mietin yliopistoaikoina: ”Hitsi vie, nyt tenttiviikkojen jälkeen olisi aikaa matkustaa, mutta kun ei ole rahaa.” Dilemma jatkui myöhemmin käänteisenä työelämään, kun olin vielä palkkatyöläisenä. Silloin taas olisi ollut rahaa, mutta ei taas ollut lomia. 

Muistan palkkatyöläisenä yhdessä työpaikassa, kun minulle ei ollut vielä ehtinyt kerääntyä talvilomia, kysyin olisiko minulla mahdollista saada joulupäivien jälkeen palkatonta lomaa reissun vuoksi. Pyyntööni kuitenkin vastattiin ei, sillä sitten kuulemma kaikki muutkin haluavat. Näin tuo dilemma jatkui. 

Tämä nuoruuden dilemma ja joustamattomuus palasivat eräs päivä mieleeni. Puolisoni on lomaillut nyt kesäkuussa kolme viikkoa tyttäremme ja hänen kahden tytön kanssa, kun itse teen vielä erään sairaala-hankkeen viestintää ja hoidan perinteisesti ”kesää valmiiksi” Kalla Activen suhteen. Toki nyt ennen juhannusta pääsimme yhdessä lähtemään minilomalle yhdeksi yöksi Ikaalisten kylpylään yhdessä, ja se teki kyllä hyvää — meille kaikille.

Heinäkuun alussa starttaa oma ”lomani” ja lähden tyttömme kanssa Pohjanmaalle viettämään kesää perheeni kanssa. Tulemme puolessa välissä heinäkuuta takaisin Helsinkiin ja aloin miettiä heinäkuun kahta viimeistä viikkoa. Tyttömme menee vasta 5.8 päiväkotiin ja toki ei ole tarkoituskaan, että koko lomalle tarvitsee olla suunnitelmia, mutta silti arvatkaa mitä tein? Kostin vuosien dilemman ja nyt kun on mahdollisuus, varasin meille kahdelle viikon matkan Kreikan Samokselle. Tavallaan aika normi lomajuttu, mutta itselle ja tyttärellemme iso juttu. Viikon agenda on vain kuuhailla päämäärättömästi ja uida. Kuulostaa aika hyvältä, eikö? 

Kummipojan rippijuhlat ja juhlatilavinkki Tampereelta

Teimme viikonloppuna tyttömme, puolisoni ja hänen tyttärien kanssa minilomareissun Tampereen suuntaan. Olimme yhden yön siskoni perheen kodissa Kangasalla ja toisen yön Sokos hotel Ilveksessä. Miniloma tekee aina hyvää – ja otimme täysin ilon irti jälleen hotellielämästä ja Ilveksen uima-altaista.

Tärkein ohjelmanumero oli kuitenkin kummipoikani eli siskoni nuorimman lapsen rippijuhlat. Hän oli käynyt jääkiekkopainotteisen rippileirin ja rippikirkko oli ollut jo edellisenä viikonloppuna – nyt oli enää juhlimisen aika. 

Kävin sankarin kanssa ennen juhlien alkamista ottamassa kuvat kiitoskortteihin (olen ottanut rippi- ja ylioppilaskuvat kaikista siskoni lapsista). Kuvaaminen ja korttien teettäminen on perinteisesti ollut aina osa lahjaani ja he ovat tykänneet ns. rennommasta kuvaus ilmapiiristä. Itse kauhulla muistelen, miten jäykkä ja kolkko tunnelma omissa rippi- ja ylioppilaskuvauksissa oli pimeässä kuvausstudiossa – niihin aikoihin ei oikein Pohjanmaan suunnalla kyllä varmaankaan ollut kovinkaan paljon vaihtoehtoja. Onko teillä muistoja noista tilanteista?

Valoisa Lykke Dahlia -juhlatila 

Rippijuhlia vietettiin Lykke Dahlia -nimisessä juhlatilassa Tampereen Hämeenpuiston laidalla. Miljöö on mielestäni kivan tehdasmainen. Rakennus onkin 125 vuotta vanha Klingendahlin tehdasrakennus. 

Paikalle on helppo tulla niin autolla, bussilla, pyörällä kuin raitiovaunullakin ja siitä on kävelymatka Tampereen keskustaan. Rautatieasemalle matkaa on noin 1,5 km ja linja-autoasemalle kilometri, ja äitini, toinen siskoni ja hänen esikoinen tulivatkin helposti sinne juna-asemalta. 

Koska tilassa on istumapaikkoja 60 hengelle, meidän ja siskoni aviomiehen puolen sukulaiset mahtuivat hyvin tilaan – toimi meidän jengille siis hyvin. Avoin tila keskellä mahdollisti myös hengailun ja lasten “jaloittelun”. (Jossain vaiheessa ainakin saimme nähdä meidän pikku luistelijatyttöjen valssi- ja akselihyppyesityksen) 

Tilassa on myös pieni toimiva keittiö ja kaksi wc:tä. Tarjoilua helpottaa aina tilassa valmiiksi oleva kattava astiasto ja koristeet. Kurkkasin muuten, että heiltä löytyy toinen pienempikin juhlatila nimeltään Lykke Emil. Ovatko nämä juhlatilat Tampereen suunnalla asuville tuttuja?

5 vuotta äitinä – mitä olen oppinut näistä vuosista?

Kliseinen sanonta, mutta aika on kulunut siivillä. Minulla on ollut jo kauan aikaa iso tyttö. Hassua huomata, miten 5-vuotiaan tyttäreni tietyt luonteenpiirteet tai ominaisuudet näkyivät hänessä selkeästi jo vauvana. Hän oli jo vauvana ”huumori-Heikki”, vilkas, utelias, vauhdikas, empaattinen ja liikunnallinen – näissä viidessä vuodessa nuo ominaisuudet ovat vain vahvistuneet.  En voisi olla onnellisempi, että saan olla juuri hänen äiti.

Mitä äitiys on opettanut? 

Mitä olen oppinut itsestäni näiden vuosien aikana? Kerroinkin jo vuosia takaperin, että tyttömme sai minut hidastamaan vauhtia – ihan konkreettisestikin. En esimerkiksi kävellyt enää täysillä paikasta toiseen, kuten aina ennen tein. Hidastaminen teki hyvää myös pääkopalle. Vauhti yleensä toi nimittäin mukanaan kuvitteellisen kiireen tunteen. Jos höllensi konkreettisesti vauhtia, tuo ns. kiireen tunnekin poistui. Kaikki tämä taas sai elämään hetkessä ja olemaan enemmän läsnä. Läsnä voi olla monella tapaa – lähinnä se, miten arjessa kohtaa lapsen ja se, että hän kokee, että hänet huomioidaan. Ehkä se opettaa myös samalla hänelle, miten kohdata muita ihmisiä. 

Näiden vuosien aikana olen saanut työstää suurinta heikkouttani eli kärsimättömyyttäni. Kun on tiedostanut sen alusta asti, että kaikki ei voi eikä tapahdu hetkessä, niin huomaan, että kärsivällisyyteni kaikkea kohtaan on kasvanut. Äitiys on tuonut mukanaan kärsivällisyyttä.

Millainen äiti haluan olla? 

Mielestäni vanhempien suurin tehtävä on luoda tasapainoinen lapsuus läheisyydellä, riittävillä rajoilla ja turvallisuudella. Uskon, että vankka pohja luo hyvän alustan lapselle kokeilla omia siipiään myöhemmin. 

Sen lisäksi, että olen hänen vanhempi, pidän suurena roolina olla myös hänen suurimpia ”kannustajia”. Tuohon kuuluu auttaa (ja auttaa ymmärtämään) ja tsemppaamaan niin elämän ylä- ja alamäissä. Tuen tarjoamista, vaikka sitä ei itse osaisi edes pyytää. Juttelimme juuri eräs päivä siskoni kanssa siitä, miten joistain ihmisistä huomaa, ettei heitä ole kannustettu kotona. Silloin se on ymmärrettävää, ettei työkaluja omankaan lapsen kanssa ole.

Haluan opettaa tytölleni, että kaikki on mahdollista, jos niin vaan päättää. Monen asian eteen täytyy nähdä vaivaa (ja harjoitella), mutta miten hyvä mieli siitä itselle tuleekaan, kun on päättänyt tehdä jotain ja onnistuu. Ehkä tämä viittaa myös siihen, kuinka haluan tukea terveen itsetunnon kehittymistä ja uskoa itseensä ja kykyihinsä. Ehkä tuo liittyy myös tietynlaiseen ennakkoluulottomuuteen ja rohkeuteen – jos niitä toteuttaa, saa itsekin enemmän elämältä. 

Ennen äitiyttä en tiennyt, mitä on rakastaa näin paljon, ja se on tehnyt omalle sydämelle tosi hyvää. On ollut vapauttavaa antaa sen kaiken rakkauden tulla ilman suojamuureja.

Millaisia juttuja vanhemmuus on teille tuonut mieleen?

5-vuotiaan yksisarvissynttärit ja kattoremppa

Kuten monessa muussakin lapsiperheessä syntymäpäivät ovat hartaasti odotettu tapahtuma. Tyttömme toiveesta menimme viimevuotisella yksisarvisteemalla. Moni myös kysely lahjatoivetta, johon vastasin kaikille samallalailla eli suosikkeja ovat edelleen yksisarviset ja luistelu. 

Olin alun perin kutsuja laittaessani arvioinut, että kattoremppamme olisi jo valmis – yllättäen näin ei kuitenkaan ollut, mutta emme antaneet sen häiritä. (Fun fact: tolpat kuulemma lähtevät ensi viikon alussa, sillä katto on jo rakennettu ja viimeisiä viilauksia vaille valmis) Toisaalta olipahan tolppia koristeiden ripustamista varten.

Koska tilaa on kotonamme rajatusti, vieraat saapuivat jälleen ripoteltuna eri päivinä: perjantai-iltapäivänä tulivat päiväkoti- ja naapurikaverit, lauantaina luistelukaverit, kummitäti, täti ja perhetuttuja sekä sunnuntaina toinen kummitäti perheineen. Olemme myös jo monta vuotta putkeen juhlineet tyttömme synttäreitä näin kesäkuun puolella, vaikka oikea syntymäpäivä onkin heinäkuun alussa. Kesäkuussa ihmiset ovat vielä suurimmaksi osaksi kotona, eivätkä ole ehtineet vielä karata mökille.

Onneksi oli hyvä ilma, joten pystyimme siirtää leikkialueen etu- ja takapihaltamme talon viereen oleville keinuille, johon remontti ei vaikuta. Takapihan trampoliinia pystyi myös käyttää, vaikka tolpat olivatkin siellä vielä pystyssä. Tarkistimme alueen vaan moneen otteeseen ja siivosimme sen nauloista ja muusta remonttiroskasta, jotta ei sattuisi mitään haavereita. 

Tyttömme luistelukaverin äiti leipoi jälleen tänäkin vuonna synttärikakun. Kakku oli maidoton suklaakakkupohjalla ja marjamoussella sekä sen päällä oli sveitsiläinen marenkimargariinikreemi. Hän on kyllä kakuissa niin taitava. Muut tarjottavat olivat oikeastaan aika perusjuttuja: vanhempia varten leivoin kinkku- ja vuohenjuustopiirakat, ja lapsille taas oli tarjolla limsaa, mehua, sipsejä, keksejä ja karkkia. 

Lainasin tyttömme toiselta luistelukaverin äidiltä onnenpyörän, joka oli ihan kivaa vaihtelua ongintapussukoiden antamiselle. Pussukoihin laitoin perusjuttuja, kuten tatuointeja, herkkuja yms. Kävelin myös sattumoisin muutaman kerran kevään aikana muutaman ns. halpakaupan ohi (kuten Tokmanni ja Saiturin pörssi), joista ostin suurimman osan koristeista. Melkeinpä niissä myydään lähes samoja koristeita, mutta vaan todella paljon edullisemmin, kuin varsinaisissa juhlatavaraliikkeissä. Tyttöni ihasteli ilmapalloja ja kiiltävää serpentiiniä. Tokmannilta saa myös hyvään hintaan 1-2 kg karkkikippoja, jos tarve on isommalle määrälle. 

Aika pienillä jutuilla saa juhlat aikaiseksi. Vaikka välillä tuntuu, että näiden pienien juttuja kokoaminen kasaan vie aikaa, viimeistään viikonlopun jälkeen huomaa, että kannatti jälleen järjestää. Tyttömme oli enemmän kuin onnellinen, että sai kaverit kylään ja sanoikin minulle halatessaan illalla: ”Kiitos äiti.”

Stansvikin kartanoalue päiväkohteena – testaa myös ravintola Stansvik

Oletko käynyt monesti Stansvikin kartanoalueella Kruunuvuorenrannan alueella Helsingin Laajasalossa? Itse kävin siellä ensimmäistä kertaa viime viikolla, ja se toimi erinomaisesti puolen päivän mittaisena miniretkikohteena. Miljöö on ihana ja pienen käveleskelyn jälkeen oli kiva istuskella ravintola Stansvikin aurinkoterassilla.

Itse kartanoa voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin, kuten juhliin tai kokouksiin, mutta me tyydyimme ihailemaan sitä ja aluetta vain ulkoa. Kartanoalueeseen kuuluvat 14 rakennusta, joita ovat mm. päärakennus, ravintola, Tilanhoitajan talo, Engel, Piikojen talo, Renkien talo sekä rantasauna. Kartanon päärakennuksen tyyppisten talojen ilmeestä tulee aina mieleen vanhat elokuvat, kuten Tuulen viemää tai Jaettu maa, vaikka itse rakennus ei ehkä leffojen talojen mittasuhteisiin ylläkään. Päärakennus on valmistunut vuosina 1803-1804, ja se on rakennettu uusklassiseen tyyliin. Itse rakastan tuon kaltaisia talon edessä olevia avokuisteja.

Kuulin muuten, että alueella on kuvattu musiikkivideoita ja elokuvia, kuten Risto Räppääjä ja Viileä Venla (meidän tytön yksi suosikeista!) Täytyypä itsekin laittaa korvan taakse lokaatio, kun seuraavan kerran tulee uusien Kalla Activen mainoskuvien aika.

Alueella on kaunista metsää ja ravintola Stansvikin luona on pieni uimaranta, jossa kävimme uimassa. Ravintolalla on kaunis lokaatio ja takana olevalta terassilta mukava näköala merelle. Ravintola on auki vain ns. kesäkaudella vapusta syyskuun loppuun joka päivä. Meidän poppoo tilasi heidän liekkipizzat, mutta moni on kehunut testaamaan myös heidän lounas buffeensa.

Mikä ikäkriisi? Toukokuun puuhia

Mistäköhän johtuu, että toukokuu meni taas huminalla ohi? Jo aikaa ennen yrittäjyyttä ja äitiyttä, toukokuut perinteisesti olivat tekemistä täynnä: osaksi yritti saada asioita ennen kesän lomailuja tehtyä valmiiksi – osaksi taas valon ja lämmön lisääntyminen toi mukanaan extra kalenterin täyttymistä. 

Meidän lomareissu Kreikan Santoriin vei toukokuusta yhden viikon, mutta mitä muuta toukokuu piti sisällään? 

Arjen aikataulutus

Tuntuu, että arkipäivät ovat olleet aikatauluttamista. Minimimmin luisteluissa kesäaikataulut ovat aina poikkeuksia, sillä vakio jäähallit menevät kiinni aiemmin. Toukokuun luistelut ovat sijoittuneet Salmisaareen tai Vuosaareen. Koska olen tehnyt kolme päivää töitä Kalla Activen ja muiden töiden lisäksi eräälle sairaalahankkeelle, kyytejä on pitänyt sumplia erilailla niin jäähalli lokaation kuin omien työpäivien vuoksi. Alla oleva kuva onkin koominen muisto meidän hengailuista, kun odotamme hänen luistelukaverin äidin kyytiä Käpylän aseman lähellä tienvarressa. (Otamme päiväkodilta bussin usein jonnekin tien varteen, josta hyppäämme kyytiin) 


Tytöt pääsivät viettämään myös jokavuotisia kevätkarnevaaleja. Päällä oli jo monessa liemessä keitetty unicorn-puku. Parasta oli vielä, kun sai mitalin. Vuosi vuodelta on hämmästyttävää todeta, miten paljon luisteluharrastus onkaan jo tuonut kavereita ja kokemuksia pienen tytön elämään – ja lisää onneksi vielä luvassa. Kreikan lomalla kuulinkin: ”Äiti, mulla on luistelua ja mun luistelukavereita ikävä.” 

Kotonamme alkoi myös kattoremppa, joka on vienyt omaa mielenkiintoa ainakin hetkeksi pois puutarhasta. Yleensä näihin aikoihin ihailen kevään ja alkukesän kukkasia ja kävelen paljain varpain nurmikolla. Kun näin päärynäpuuni kukkivan viime viikolla ensimmäistä kertaa, tajusin, miten vähän olen rakennustelineiden vuoksi viettänyt aikaa etu- ja takapihalla. Tavallaan harmi, sillä niin puutarhan hoito kuin vain siellä lorviminen ovat aina olleet omaa terapiaani. Toki on myös turvallisempaa pysyä telineistä kauempana. 

Ohi kiitäneet synttärit

Toukokuun lopulla tuli ikää mittariin myös 39, mikä tuntuu jollain tapaa hassulta. Joku juuri kysyi, miltä tuntui täyttää 39 ja vastasin: ”Ei oikein miltään, sillä en tiedä, miltä se kuuluisi tuntua.”

Moni ilmeisesti kipuilee, kun vuosia tulee lisää. Minusta taas tuntuu, että vuodet ovat tehneet minulle hyvää. Vaikka joskus nuorempana lähes 40-vuotiaat omissa silmissä näyttivät ikälopuilta, itse en koe olevani vanha. Miten te koette vanhenemisen?

Kuinka tärkeinä pidätte lapsiperheessä iltarutiineja?

Tyttäreni täyttää kohta 5 vuotta, ja olen lähiaikoina miettinyt iltarutiinejamme. (Lähinnä sitä, että ne ovat arjessa pysyneet kaikki nämä vuodet lähes samoina.) Toki tähän vaikuttaa se, ettei hänellä ole nuorempia sisaruksia ja puolisoni on yleensä ottanut kopin hänen siskopuoliensa iltajutuista. 

Aihe tuli mieleeni, kun yksi äiti kertoi lähes saavutuksena sen, että hänen samanikäinen lapsi kävelee itse sänkyyn ilman iltapusuja ja -haleja. Äiti piti tuota asiaa ihanana, sillä ei mene enää iltajuttuihin niin kauan aikaa. 

Jollain tasolla ymmärrän tuota äitiä, ja toki meidänkin tyttö on lähestulkoon aina mennyt nukkumaan “patistamatta” ja useamman vuoden jo itsenäisesti hakenut hammasharjan sekä pukenut yökkärit iltapesujen jälkeen, mutta miksi tuosta nukkumaanmenostakin pitäisi tehdä suoritus? Ja vielä suuremmalla syyllä, miksi lapsen pitäisi mennä nukkumaan ilman iltapusuja ja -haleja?

Illan rauhallinen hetki

Toki kaikilla on omat tapansa ja he jakavat voimavaransa parhaiten katsomallaan tavalla, mutta minusta tuo illan päätös on ihanaa ja hulinapäivän jälkeen voimme yhdessä käydä tyttöni kanssa päivää läpi hänen huoneessaan lukemisen ja höpöttelyn lomassa. 

Meidän iltarutiinit ovat olleet lähes samat hänen syntymästään asti – reissuissa ne toki saattaa heitellä, vaikkakin siellä samoja juttuja tehdään: Iltapesut, iltapalat ja kirjan lukeminen. (Tyttöni valitsee kirjan ja usein vielä pyytää voimmeko lukea lisää) Nykyään kun kirjat ovat jo pidempiä saatamme lukea muutaman kappaleen. Esimerkiksi nyt olemme lukeneet lähes joka ilta Heinähattu, Vilttitossu ja Ärhäkkä koululainen -kirjaa. 

Usein kirjan jälkeen saatan kertoa jonkun lyhyen tarinan hänen päivästään. Usein hän kertoo minulle myös päivästään ja saan tilaisuuden kysyä, mikä oli tänään kivaa, nauroiko hän jollekin asialle, tuntuiko jokin hankalalta tai jäikö jokin asia mietityttämään.

Olen pitänyt näitä illan hetkiä jo kauan tärkeinä iltapusujen ja -halejen lomassa. Hänen kasvaessa tuntuu, että ne vain korostuvat entisestään, sillä elämäkin menee eteenpäin. On ihanaa, jos pystyn jatkossakin kuunnella ja tukea esimerkiksi asioissa liittyen ystävyyteen, kouluun tai harrastukseen. Tai ainakin hän tietää, että hänellä on tilaisuus niistä rauhassa illalla kertoa. Jollain tapaa koen myös, että tuo kaikki rakentaa pohjaa myös pidemmälle tulevaisuudelle.