Äitiys – Ninniohia

20/10/2024 Äitiys, Perhearki, Vanhemmuus

Syysloma ja uusi Ruoholahden tietokoneleikkipuisto

Koska olen yrittäjä ja tyttömme on vielä päiväkodissa, syysloma tuntuu tulevan aina yhtä yllättäen. Onko muilla ikinä sama tilanne? Tuntuu, että sama ilmiö toistuu hiihtoloman kohdalla. Silloin ei ole siis ”valmiiksi” kenelläkään lomaa ja aina mietinkin, täytyisi silloin järjestää jotain spesiaalia tai jokin pieni lomareissu. Vielä tähän asti olen kuitenkin päätynyt ajattelemaan ne ns. normi arkena, sillä luulen, että ala-aste tuo sitten omat sumplimisensa kuvioihin.

Oma yrittäjän työrytmini kuitenkin mahdollisti loppuviikon tytöllemme lyhyemmät päiväkotipäivät ja ehdimme tehdä niitä ns. lomajuttuja. Kävimme Flamingossa uimassa sekä Pirkkolan ja Paloheinän jäähalleissa yhdessä luistelemassa yleisöjäillä. Kaikille avoimia ja ilmaisia yleisöjäitä on muuten hyvin tarjolla ympäri pääkaupunkiseutua ja eri aikoihin.

Lauantaille olin sopinut yhden freelancer lehtijutun Ruoholahden uuteen teemaleikkipuistoon. Samaan aikaan kun haastattelin ja kuvasin, tytöt pääsivät testaamaan myös puiston juttuja. Tyttömme varsinkin tykkäsi isosta kiipeilytornista tosi paljon. Tietokoneleikkipuiston inspiraatio on ollut tietokonemaailma ja tuttuja elementtejä sieltä löytyisikin. Teemaa mukailevat puiston leikkivälineet, puistokalusteet ja pintamateriaalit. Mukavaa, että perusleikkipuistoihin panostetaan, sillä ihan pienillä jutuilla voidaan saada isoja juttuja aikaan. Kannattaa testata, jos liikutte Ruoholahdessa päin.

Ulkoilun kruunasi Ruoholahden Hima & Sali -ravintolan pullat ja juomat. Aina ulkoilun päällehän kaikki maistuu aina paremmalle. Muistan tämän omastakin lapsuudesta.

Syksy saapui kotiin

Syksy on tullut myös kotiimme, ja minusta on ihanaa vaihtaa ulkoruukkujen kesäkukat syysistutuksiin ja valmistella puutarhaa talveen. Sykähdimme myös puolisoni kanssa tänään ja haravoimme kotimme alueen lehdistä. Minulla on haravoimiseen samanlainen ristiriitainen suhde kuin lumenluontiin. Yritän ajatella sen ulkoilun ja liikunnan kannalta, mutta tuo ajatustapa ei aina riitä loppuun saakka, sillä kotimme ympärillä oleva alue on aika suuri. Tuon lisänä on taloyhtiön aluetta.

Iso turvallinen nurmikkoaluehan on ihana asia, sillä lapsille riittää leikkitilaa, mutta alueen ylläpidon kannalta se toki tuo lisätyötä aina nurmikonleikkuusta haravointiin ja lumitöihin saakka. Toisaalta nuo ovat loppuen lopuksi pikku juttuja ja asiat hoituvat, jos vaan sykähtää.

Olen nyt muutaman vuoden ostanut osalle lehdistä kurpitsan näköisiä jätesäkkiä. Ne ovat minun mielestä hauska idea ulkona. Oletteko te laittaneet ulos koristeita perus lyhtyjen ja syyskukkien lisäksi?

05/09/2024 Äitiys, Kalla Active, yrittäjyys

Yrittäjyyden ilot ja alamäet: onnistuuko tasapainoilu?

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakaan yrittäjyys on polku, joka tarjoaa sekä vapautta että haasteita. Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään 5.9.2024, ja päivä saakin minut aina miettimään, millaiset ovat omalla kohdallani yrittäjyyden hyvät ja huonot puolet, äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen sekä sen tietynlaisen yrittäjyyteen kuuluvan epävarmuuden sietäminen arjessa. Ehkä vuosi vuodelta ajatus yrittäjyydestä ja siitä miten hyvin se itselle sopiikaan kirkastuu ja vahvistuu.

Yrittäjyyden vapaus ja vastuu

Yrittäjyys tarjoaa vapauden luoda omaa työpolkua ja mahdollisuuden toteuttaa omia ideoita ilman perinteisten työpaikkojen rajoitteita. Yksinkertaisuudessaan yrittäjyys antaa vapauden päättää omasta työajasta, työtehtävistä ja liiketoiminnan suunnasta. Juttelin äskettäin erään ihmisen kanssa, joka oli aikaisemmin ollut yrittäjä ja hän myönsi, ettei halusi takaisin palkkatöihin, jotta hänelle luotaisiin arkirytmi. ”En vaan saanut mitään aikaiseksi”, hän myönsi ja totesi, ettei liiallinen vapaus ollut häntä varten. Hän koki menettäneensä elämänhallinnan. Ehkä yrittäjyys siis tarvitseekin aimo annoksen sitoutuneisuutta ja päättäväisyyttä viedä asioita eteenpäin. Onnistuminen vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, rohkeutta ottaa riskejä ja kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

Kuulostaa varmaa hassulta, mutta luulen harjoitellenneeni tätä mindsetiä jo nuoruudessa, kun kilpaurheilin. Jos halusi pärjätä, se vaati suunnitelman noudattamista ja “työntekoa” kohti tavoitetta. Ehkä suurin oivallus jo tuolloin oli, että kaiken pitää lähteä sinusta itsestä. Niiden aikojen perua on myös jännityksenhallinta esiintymistilanteissa, josta kirjoittelin joskus blogiin.

Äitiys ja yrittäjyys

Moni äiti-yrittäjä on kertonut, että tasapainon työn ja perheen välillä saattaa olla haastavaa. Toki tasapaino työn ja perheen välillä saattaa olla kateissa ns. palkkatöissäkin. Ainakin itselleni yrittäjyys on mahdollistanut joustavamman työnteon ja enemmän aikaa tyttöni kanssa. Olenkin aiemmin kertonut, kuinka onnellinen olet siitä, kuinka olen esimerkiksi voinut ottaa tyttäreni pienestä pitäen mukaan Kalla Activen Lapin kuvausreissuille ja pienempiin työjuttuihin. Viime keväänä Lapsimessuille olin hankkinut hänelle seuraa koko päiväksi Messukeskukseen. Samaan aikaan, kun itse myin Kalla Activen osastolla, hän juoksi ympäriinsä mummin tai siskoni kanssa. Toki samalla tein hänelle selväksi, että messupäivät ovat itsellenikin spessu työpäiviä.

Koska olen yrittäjä, mielestäni työni näkyy myös kotona tyttärelleni enemmän. Haluan antaa työnteosta terveen kuvan. Pidän aidosti työstäni niin kirjoittamisesta eri projekteihin kuin Kalla Activen merinovaatteisiin liittyvistä asioista, enkä ikinä halua käyttää siitä sanaa ”pakko”. Mielestäni tietyillä sanavalinnoilla pystyy myös vaikuttamaan siihen, millainen asenne lapsella työntekoa kohtaan kasvaa. Jos vanhempien mielestä kaikki töihin liittyvä on ikävää, ei lapsikaan varmasti suhtaudu työntekoon positiivisesti.

Epävarmuuden hallinta ja hetkessä eläminen

Yrittäjän täytyy oppia sietämään epävarmuutta. Itselläni pää pysyy ”jamassa” säännöllisellä liikunnalla ja vain olemisella. Ainakin itselläni se pysähtyminen ja hidastaminen voivat olla välillä vaikeinta.

Usein yrittäjät kuvaavat, ettei heillä ole toista samanlaista päivää. Omalla kohdallani tämä ei niinkään pidä paikkansa. Itse oikeastaan nautin, jos päivä menee suht samalla kaavalla. Tällä hetkellä teen erästä sairaalahanketta ma, ti ja ke. Torstai ja perjantai menevät Kalla Activen, muutamien freelancer toimittajajuttujen ja Ninniohia-blogin kombossa. Juuri tänään mietin, kuinka pidän tästä rytmistä tällä hetkellä – samaan aikaan täytyy olla realistinen sen suhteen, että jokin viestinnän jutuistani saattaa loppua. Tuo on varmaan juuri sitä epävarmuuden hallintaa, johon olen aikalailla jo tottunut.

11/07/2024 Äitiys, Perhearki, Yhteistyö

Mikä teistä on kätevin tapa nimikoida lastenvaatteet?

*Yhteistyö Tarranalle

Nimikointitarrojen käyttäminen on monessa perheessä varmasti tuttu juttu. Siitä asti, kun tyttäremme meni päiväkotiin vähän yli vuoden ikäisenä, olen käyttänyt vaatteiden nimeämiseen nimitarroja. Luisteluharrastuksen myötä nimettävien vaatteiden ja harrastusvälineiden määrä on vain kasvanut.

Vuosien saatossa olen ehtinyt kokeilla monen eri yrityksen tarjoamia tuotteita, ja oikeastaan suurimmaksi kriteeriksi on noussut pesunkestävyys. Jotkut tarrat vain aidosti kestävät vaatteissa kauemmin – osa on irronnut tai mennyt rullalle samantien jo pienestäkin kosteudesta. Menevän tytön vaatteissa usein näkyy myös se vauhti, ja pesukone jyllää lähes päivittäin. En myöskään halunnut, että tarran materiaali ärsyttää ihoa.

Arjen kestäviä

Sain testiin Tarranallen vaatetarroja. Tilasin käyttöömme kokoa 30x13mm, koska se on oikeastaan meillä käytetyin koko. Nimikointitarrat on helppo kiinnittää pesulappuun, kokolappuun tai esimerkiksi koville pintamateriaaleille. Ulkoisesti tarrat ovat söpöjä, ja hän valitsikin (yllätys yllätys) yksisarvisen ja lilahtavan taustan tarroihin. Tarrat tulivat myös kivassa tarrataskussa, jossa niitä voi säilyttää.

Isompien tarrojen lisäksi otin kokeiluun vielä minitarran 16x6mm. Tätä kokoa voi tarpeen tullen käyttää minitavaroihin, kuten hiusharjaan tai aurinkolaseihin. Meillä minitarrat kiinnitettiin heti kaikkiin Kreikasta ostettuihin sukellusrenkaisiin.

Nyt kun Tarranallen tarrat ovat hetken olleet käytössä meidän arkisessa hulabaloossa, täytyy sanoa, että tarrat ovat pysyneet kyllä matkassa mukana. Tuntuu, että pyöristetyt reunat pysyvät paremmin vaatteissa ja tarrat ovat vaatteissa vielä konepesun ja kuivausrummunkin jälkeen paikoillaan. (Myös minitarrat sukellusrenkaissa) Materiaali tuntui myös jämäkämmältä, kuin aikaisemmissa käyttämissäni tarroissa. Tyttärelläni oli äskettäin synttäritkin, joten nimesimme uusia lahjaksi saatuja vaatteita jo valmiiksi, vaikka päiväkodin alkuun onkin vielä tovi ja luistelu kesätauolla.

Mukavaa on myös, että Tarranalle on kotimainen perheyritys, ja sen takana ovat Etelä-Pohjanmaalla asuvat Wendi & Tatu. Itsekin kun olen yrittäjä, niin mielelläni tuen toisia pienyrittäjiä. Oletteko te testanneet jo Tarranallen tuotteita?

07/07/2024 Äitiys, Minimatkat

Jokakesäinen minireissu Tampereelle

Olen varmaan aikaisemminkin todennut, että jos en asuisi Helsingissä, asuisin Tampereella. Tykkään Tampereesta ja käymme siellä varsinkin tyttömme kanssa usein minilomilla. Pidemmillä lomajaksoilla kaupunki on junamatkan varrella, kun reissaamme Vaasa-reissuilta mummu ja paappa -kyläilyiltä takaisin kotiin Helsinkiin. Toki vierailutiheyteen on vaikuttanut myös se, että siskoni perheineen asuu lähellä Tamperetta.

Nyt kun kesäloman alkuun vietimme viikon Vaasan suunnalla, jäimme kotiintulomatkalla Tampereella jälleen pois. Kun yövyimme taas Sokos hotelli Ilveksessä, tuo samojen perinteiden toistaminen oli jo itsestäkin huvittavaa.

Muistan vielä ajan elämästäni, kun halusin joka kerta testata aina lomilla jotain uutta hotellia. Nyt kuitenkin, kun olen puolisoni lomien vuoksi reissannut tyttömme kanssa paljon kahdestaan, en jaksa alkaa miettiä kaikkea uudelleen. Meille Ilves-hotelli on ollut jo monta vuotta helpoin, sillä siihen “me junamatkalaiset” pääsemme kävellen helposti ja sen yhteydessä on paljon asioita, jotka tuovat meidän lomiin lisäarvoa (ja ovat lapsen mieleen) Alakerroksessa on uima-altaat, hotellin vieressä on ravintoloita ja kaikkialle keskustassa muutenkin lyhyt kävelymatka. Kävelemme paljon 5-vuotiaan lapseni kanssa, mutta toki rajansa kaikella. Jos haluaa isompia uima-altaita, Kalevan maauimalan altaat ovat hyvät. Näihin taas olemme reissanneet helposti hotellilta ratikalla. Särkänniemeen lähtee myös hotellin edestä minijuna.

Rehellisesti sanottuna emme oikeastaan koskaan kotosalla ”hengaile” ostoskeskuksissa. Jotenkin aika ja mielenkiinto eivät normaalissa arjessa riitä siihen. Täällä kuitenkin varsinkin sadesäällä on hauskaa, kun hotellilta pääsee sisäkautta suoraan Koskikeskukseen ja sen kautta helposti Ratinan ostoskeskukseen. Tyttömme virallinen 5-vuotispäivä sattui sattumalta olemaan samaan aikaan meidän Tampere-lomalla. Vaikka varsinaisia synttäreitä juhlittiin moneenkin kertaan jo Helsingin suunnalla, taas saatiin syytä juhlaan. Puolisoni äiti onnitteli heti aamulla ja kertoi, että synttärisankarille on siirretty hieman shoppailurahaa. Koska hotellilta etäisyydet ovat lyhyet, sankari nautti siitä, että pääsi samantien hipsimään ostoskeskuksiin ja valitsemaan synttärirahoilla uuden t-paidan ja jumppahousut. Hotellin henkilökunta myös yllätti hänet mainiosti tuomalla hänelle aamiaisella karkkilautasen mansikoilla ja ilmapallon.

Ratinan sisäpuolella on kiva Ratinan riemu -ulkoleikkialue, johon usein pistäydymme, kun kävelemme sen ohi.

Finlaysonin alueella sijaitseva Työväenmuseo Werstas on niin aikuisen kuin lapsenkin mieleen. Tyttömme on ollut viime aikoina tosi paljon kiinnostunut kaikesta “ennen vanhaan -jutuista” nähtyään Ikaalisten kylpylässä vanhan leipälapion, ja kyselikin kaikista vanhoista jutuista lisää Pohjanmaalla paapalta. Vanhoja esineitä ja esimerkiksi vanha kauppa, jossa sai leikkiä löytyivät Werstaalta. Werstaalle on vapaa pääsy, ja itselleni kolahtivat aiheina eniten työläisten ja sananvapauden historiat.

Työväenmuseo Werstas on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo, jossa on runsaita näyttelyitä, monipuolisia kokoelmia sekä vilkasta tapahtumatoimintaa.

Monen jouluisin hehkuttama Tallipiha on ihana ja tunnelmallinen myös kesäisin. Tallipihasta sanotaan, että se on kaupungin tunnelmallisin ostospaikka. Siellä on kahvila, käsitöitä ja tapahtumia. Me kävelimme sinne oikeastaan pupujen, marsujen ja muiden eläinten perässä.

Kesäisin yksi hotelli Ilveksen kokoushuone oli taas muutettu Onni Oravan leikkihuoneeksi. Huone oli jo viime kesänä hitti. Siellä tyttömme suosikki juttu oli piirrospeli. Pelasimme myös yhdessä omasta lapsuudestani tuttuja pelejä, kuten kiekko- ja jalkapallopelejä. Sadekuurojen aikaan tuo huone on selkeästi helpottava tekijä, sillä ei tarvitse keksimällä keksiä tekemistä.

Fiilistelen edelleen tosi paljon KUUMA-ravintolaa. Siihen on myös kivan lyhyt kävellä hotellilta. Samalla voi myös pistäytyä Laukontorilla. Siellä on paljon tarjolla katuruokaa, kahviloita ja pienempiä herkkuja. Kävimme testaamassa yhtenä päivänä myös Tammerkosken äärellä sijaitsevaa DOM-ravintolaa. Sen isolla terassilla olisi mukava joskus istuskella pidempäänkin.

26/06/2024 Äitiys, Mietteet

Miten jännitystä sai kuriin kilpaurheilussa?

Juttelimme ystäväni kanssa jännityksestä ja siitä, miten kutkuttavia esimerkiksi nuoruuden SM-hiihtokisat olivat. Ihmisiä jännittävät eri tilanteet. Näitä voivat olla esimerkiksi esiintyminen, kisajännitys tai muuten vaan arjen jännittävä kohtaaminen jne. Toisaalta jännityksen tunne on myös sellainen, mihin tottuu ja sitä tunnetta voi oppia hallitsemaan. Moni ajatteleekin kisajännityksen ja -stressin extra energiana.

Kilpasuoritukseen kuuluu luonnollisena osana se, että jännittää. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on valjastaa ja hyödyntää tuon tunteen antama energia itse suoritukseen. Huomaan hyödyntäväni esimerkiksi työ- tai esiintymistilanteissa edelleen samoja keinoja, joita hyödynsin kilpaurheiluaikoinani.

Mitä itse hyödynsin kisajännitykseen?

Visualisoi

Ehdottomasti tärkein on visualisointi. Saatoin usein etukäteen miettiä kilpahiihdon radan ja miettiä, miten jaan voimani eri kohtiin. Tärkeitä olivat mm. ne kohdat, joissa ”iskeä” eli hakea eroa kilpakumppaneihin ja vastavuoroisesti, missä kohdissa palauttaa happoja pois kropasta. Etukäteen läpikäynti niin urheilussa kuin esiintymisessä tuo valmiimman tunteen ja saa luottamaan prosessiin. Jotenkin minusta tuntuu, että suorituksesta nauttimiselle jää enemmän tilaa, kun homma tulee itsestään. Isäni aina sanoi, että paras suoritus tulee, kun rentouttaa tekemisen.

Rauhoita tilanne

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tähän kukin löytää varmasti oman tapansa toimia. Itselläni ehkä parhaiten sykkeen saa edelleen alas venyttelemällä – venyttely samalla myös rentouttaa. Toki monet tekevät erilaisia hengitysharjoituksia myös.

Keskity hetkeen

Vaikka eilinen treeni olisi mennyt huonosti tai edellinen yö penkin alle, pyri pääsemään niistä yli. On tärkeää keskittyä sellaisiin asioihin suorituspäivänä ja suorituksen yhteydessä, joihin pystyy vaikuttamaan ja unohtaa ne, joihin ei enää pysty. Loppuen lopuksi kilpailu ei ole elämä ja kuolema – nauti suorituksesta ja ennen kaikkea tunteesta suorituksen jälkeen. Jos antaa parhaansa, se riittää.

Mikä on jännittänyt nykyään?

Voin myöntää, että tietyt esiintymiset tai työkeikat saattavat edelleen jännittää. Toimin kerran juontajana erään ison yrityksen juhlissa, ja vaikka roolini oli todella minimaalinen, meno lavalle aluksi jännitti. Juontajakortit olivat siis tarpeen black outin varalle ja etukäteen visualisointi tarpeen.

Muistan miten kolme nelisen vuotta sitten valmistauduin erääseen keskusteluun päiväkodilla varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan kanssa. Ensimmäinen vuosi oli hoidon suhteen laiminlyöntiä, ja minulle myönnettiinkin, että vuosi oli mennyt vihkoon. Muistan, kun kävelin päiväkodille minua jännitti niin paljon. Samaan aikaan olin myös tosi surullinen. Aamulla ennen lähtöä luin kertauksen vuoksi vielä sähköpostikeskustelut ja loin niistä itselleni mind mapin päähäni, jonka kautta kerron asioista. Asia oli niin tärkeä, etten halunnut, että mitään jää sanomatta tai vastavuoroisesti jännityksen vuoksi en saa mitään sanottua. Olisi ollut hirveää lamaantua, kun kerrankin olisi tilaisuus keskustella asiasta.

Kun olen joskus pitänyt töissäni mediaviestinnän koulutuksia, neuvon usein henkilöä miettimään jännittävään tilanteeseen turvasanat, joiden avulla hän pääsee takaisin asiaan, jos eksyy asiasta tai tulee black out. Kaikki tämä auttoi tosi paljon jännitykseen ja siihen, että sain kerrottua asioista loogisesti ja perustellen. En halunnut, että annan jännityksen tai surun tunteen vallata ja näin pakka hajoaa. Vaikka koin monen asian todella epäreiluna, en myöskään halunnut antaa vihan tai katkeruuden nostaa päätään.

Mitkä asiat teitä ovat jännittäneet eniten?

24/06/2024 Äitiys, Perhearki

Mikä äitiydessä jaksaa yllättää?

Onko teillä paljon asioita, jotka ovat yllättäneet äitiyden tai yleensäkin vanhemmuuden myötä? Toki meitä vanhempia on moneen lähtöön ja luonnollisesti ihmiset kokevat vanhemmuuden erilailla. Juttelin muutaman tuttavaperheen kanssa kerran asioista, jotka ovat yllättäneet. He oikeastaan alleviivasivat eniten väsymystä, oman ajanpuutetta ja kiirettä. Muutaman äidin mielestä oli eniten yllättänyt myös ystävien kaikkoaminen.

Jäin jo tuon jälkeen miettimään, mitkä ne tekijät omalla kohdalla olisivat. Toki vauva-aikana varmasti väsymys oli läsnä, mutta näin jälkikäteen sekin oli vain ohimenevä vaihe. En kokenut myöskään FOMOa eli pelkoa, että jään jostain paitsi – tähän ehkä vaikutti myös se, että sain tyttäremme ”vasta” 34-vuotiaana eli olin ehtinyt tulla ja mennä enemmän kuin tarpeeksi. Elämänhän kuuluukin mennä eteenpäin. Ja mielestäni ihanaa on ollut myös se, mitä enemmän tyttömme kasvaa, sitä enemmän hänen kanssaan on voinut alkaa tehdä asioita yhdessä. Aivan paras reissukamu!

Samoin en koe, että ystävät olisivat kaikonneet – ne lähimmät ihmiset ovat edelleen elämässäni ja olen heistä kiitollinen. Äitiys ja lapsen harrastukset ovat pikemminkin tuoneet lisää arvokkaita ihmisiä elämääni. Kiirettäkään en allekirjoita, sillä jo aikaa ennen äitiyttä, olin mielestäni turhankin tehokas kalenterin täyttäjä. Olen ottanut yleisesti tämän agendalle jo aikoja sitten elämässäni, etten täyttäisi päiviäni liian tukkoon, ja tajuaisin ladata akkuja tarpeeksi usein. Ehkä äitiyden myötä olen jopa löytänyt jonkinlaisen levollisuuden tunteen, jota minulla ei aikaisemmin ollut.

Se rakkauden määrä

Varmasti moni vanhempi on myös yllättynyt siitä rakkauden määrästä omaa lastaan kohtaan. Kai tuohon rakkauteen kuuluu myös, se miten konkreettinen sydäntäraapiva tunne se on itselle, jos hän vaikka kaatuu hypyn yhteydessä jäällä tai en ole ollut paikalla tukemassa, jos hän on kokenut jonkun asian esimerkiksi pelottavana.

Toki lapsethan ovat erilaisia sekä äitiyskokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Toivon tytölleni onnellista ja hänen näköistään elämää. Miten saada hänet vaalimaan sellaisia ystävyyssuhteita (ja myöhemmin seurustelusuhteita), jossa hänestä pidetään huolta ja häntä suojellaan. Lähtökohtaisestihan jokainen ihminen ansaitsee sellaiset ihmiset ympärilleen, jotka haluavat hänelle vain ja ainoastaan hyvää.

ps. Kirjoitin joskus runon: Toiveeni lapselleni

12/06/2024 Äitiys, Perhearki

5 vuotta äitinä – mitä olen oppinut näistä vuosista?

Kliseinen sanonta, mutta aika on kulunut siivillä. Minulla on ollut jo kauan aikaa iso tyttö. Hassua huomata, miten 5-vuotiaan tyttäreni tietyt luonteenpiirteet tai ominaisuudet näkyivät hänessä selkeästi jo vauvana. Hän oli jo vauvana ”huumori-Heikki”, vilkas, utelias, vauhdikas, empaattinen ja liikunnallinen – näissä viidessä vuodessa nuo ominaisuudet ovat vain vahvistuneet. En voisi olla onnellisempi, että saan olla juuri hänen äiti.

Mitä äitiys on opettanut?

Mitä olen oppinut itsestäni näiden vuosien aikana? Kerroinkin jo vuosia takaperin, että tyttömme sai minut hidastamaan vauhtia – ihan konkreettisestikin. En esimerkiksi kävellyt enää täysillä paikasta toiseen, kuten aina ennen tein. Hidastaminen teki hyvää myös pääkopalle. Vauhti yleensä toi nimittäin mukanaan kuvitteellisen kiireen tunteen. Jos höllensi konkreettisesti vauhtia, tuo ns. kiireen tunnekin poistui. Kaikki tämä taas sai elämään hetkessä ja olemaan enemmän läsnä. Läsnä voi olla monella tapaa – lähinnä se, miten arjessa kohtaa lapsen ja se, että hän kokee, että hänet huomioidaan. Ehkä se opettaa myös samalla hänelle, miten kohdata muita ihmisiä.

Näiden vuosien aikana olen saanut työstää suurinta heikkouttani eli kärsimättömyyttäni. Kun on tiedostanut sen alusta asti, että kaikki ei voi eikä tapahdu hetkessä, niin huomaan, että kärsivällisyyteni kaikkea kohtaan on kasvanut. Äitiys on tuonut mukanaan kärsivällisyyttä.

Millainen äiti haluan olla?

Mielestäni vanhempien suurin tehtävä on luoda tasapainoinen lapsuus läheisyydellä, riittävillä rajoilla ja turvallisuudella. Uskon, että vankka pohja luo hyvän alustan lapselle kokeilla omia siipiään myöhemmin.

Sen lisäksi, että olen hänen vanhempi, pidän suurena roolina olla myös hänen suurimpia ”kannustajia”. Tuohon kuuluu auttaa (ja auttaa ymmärtämään) ja tsemppaamaan niin elämän ylä- ja alamäissä. Tuen tarjoamista, vaikka sitä ei itse osaisi edes pyytää. Juttelimme juuri eräs päivä siskoni kanssa siitä, miten joistain ihmisistä huomaa, ettei heitä ole kannustettu kotona. Silloin se on ymmärrettävää, ettei työkaluja omankaan lapsen kanssa ole.

Haluan opettaa tytölleni, että kaikki on mahdollista, jos niin vaan päättää. Monen asian eteen täytyy nähdä vaivaa (ja harjoitella), mutta miten hyvä mieli siitä itselle tuleekaan, kun on päättänyt tehdä jotain ja onnistuu. Ehkä tämä viittaa myös siihen, kuinka haluan tukea terveen itsetunnon kehittymistä ja uskoa itseensä ja kykyihinsä. Ehkä tuo liittyy myös tietynlaiseen ennakkoluulottomuuteen ja rohkeuteen – jos niitä toteuttaa, saa itsekin enemmän elämältä.

Ennen äitiyttä en tiennyt, mitä on rakastaa näin paljon, ja se on tehnyt omalle sydämelle tosi hyvää. On ollut vapauttavaa antaa sen kaiken rakkauden tulla ilman suojamuureja.

Millaisia juttuja vanhemmuus on teille tuonut mieleen?

23/05/2024 Äitiys, Perhearki

Kuinka tärkeinä pidätte lapsiperheessä iltarutiineja?

Tyttäreni täyttää kohta 5 vuotta, ja olen lähiaikoina miettinyt iltarutiinejamme. (Lähinnä sitä, että ne ovat arjessa pysyneet kaikki nämä vuodet lähes samoina.) Toki tähän vaikuttaa se, ettei hänellä ole nuorempia sisaruksia ja puolisoni on yleensä ottanut kopin hänen siskopuoliensa iltajutuista.

Aihe tuli mieleeni, kun yksi äiti kertoi lähes saavutuksena sen, että hänen samanikäinen lapsi kävelee itse sänkyyn ilman iltapusuja ja -haleja. Äiti piti tuota asiaa ihanana, sillä ei mene enää iltajuttuihin niin kauan aikaa.

Jollain tasolla ymmärrän tuota äitiä, ja toki meidänkin tyttö on lähestulkoon aina mennyt nukkumaan “patistamatta” ja useamman vuoden jo itsenäisesti hakenut hammasharjan sekä pukenut yökkärit iltapesujen jälkeen, mutta miksi tuosta nukkumaanmenostakin pitäisi tehdä suoritus? Ja vielä suuremmalla syyllä, miksi lapsen pitäisi mennä nukkumaan ilman iltapusuja ja -haleja?

Illan rauhallinen hetki

Toki kaikilla on omat tapansa ja he jakavat voimavaransa parhaiten katsomallaan tavalla, mutta minusta tuo illan päätös on ihanaa ja hulinapäivän jälkeen voimme yhdessä käydä tyttöni kanssa päivää läpi hänen huoneessaan lukemisen ja höpöttelyn lomassa.

Meidän iltarutiinit ovat olleet lähes samat hänen syntymästään asti – reissuissa ne toki saattaa heitellä, vaikkakin siellä samoja juttuja tehdään: Iltapesut, iltapalat ja kirjan lukeminen. (Tyttöni valitsee kirjan ja usein vielä pyytää voimmeko lukea lisää) Nykyään kun kirjat ovat jo pidempiä saatamme lukea muutaman kappaleen. Esimerkiksi nyt olemme lukeneet lähes joka ilta Heinähattu, Vilttitossu ja Ärhäkkä koululainen -kirjaa.

Usein kirjan jälkeen saatan kertoa jonkun lyhyen tarinan hänen päivästään. Usein hän kertoo minulle myös päivästään ja saan tilaisuuden kysyä, mikä oli tänään kivaa, nauroiko hän jollekin asialle, tuntuiko jokin hankalalta tai jäikö jokin asia mietityttämään.

Olen pitänyt näitä illan hetkiä jo kauan tärkeinä iltapusujen ja -halejen lomassa. Hänen kasvaessa tuntuu, että ne vain korostuvat entisestään, sillä elämäkin menee eteenpäin. On ihanaa, jos pystyn jatkossakin kuunnella ja tukea esimerkiksi asioissa liittyen ystävyyteen, kouluun tai harrastukseen. Tai ainakin hän tietää, että hänellä on tilaisuus niistä rauhassa illalla kertoa. Jollain tapaa koen myös, että tuo kaikki rakentaa pohjaa myös pidemmälle tulevaisuudelle.

19/05/2024 Äitiys, Matkustaminen, Vanhemmuus

Perheloma Kreikan Santorinissa

Millainen on Kreikan Santorini lasten kanssa? Reissuista tulee aina kyselyitä ja vinkkitoiveita, joten kirjoittelin pikku jutun meidän viikosta. Reissasimme viikoksi perheeni kanssa Santoriniin ja loma tuli kyllä tarpeeseen. Meitä lähti reissuun “historiallisen” suuri jengi eli minä, tyttömme, äitini, kolme isosiskoani ja heidän miehet sekä lapset. Yhteensä meitä oli 13. Oma puolisoni jäi töiden pariin koto Suomeen.

Kohde karsiutui aikalailla helppouden mukaan. Huomioitavia asioita olivat mm. hyvät lentoajat, kohde lähellä lentokenttää ja hotellin sijaitseminen rannan lähellä, eikä korkealla vuorella äitimme jaksamisen vuoksi.

Vaikka kävin läpi miljoona eri Kreikan vaihtoehtoa, meille parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui Aurinkomatkojen pakettimatka, jossa hotellimme sijaitsi Kamarissa Santorinissa. Lentokentältä hotellille oli noin 5 kilometrin matka. Hassua, miten sitä nauttikaan vuosien tauon jälkeen ns. valmismatkasta (En edes muista, koska olisimme viimeksi ostaneet pakettimatkan) Ehkä vanhemmiten sitä vaan alkaa arvostamaan helppoutta enemmän – varsinkin, kun loma-aikaa on vain se viikko. Toki varmasti vaihtoehtoja löytyisi.

Augean Plaza -hotellimme toimi hyvin

Augean Plaza -hotelli sopi kaikin puolin meidän poppoon tarpeille. Se sijaitsi rauhallisella alueella aivan Kamarin rannan tuntumassa (50m) ja siitä oli lyhyt matka (noin 300m) kävellä keskustaan. Vieressä oli kivoja kauppoja ja tavernoita. Hotellillamme oli kolme uima-allasta ja lastenallas. Söimme hotellilla myös lounaan monena päivänä. Meidän huoneet sijoittuivat hotellin perälle. Tuntui, että meillä olisi ollut käytössä oma uima-allas, sillä suurin osa muista asukkaista viettivät aikaa ns. pääaltaalla. Viihdyimme altaalla ja lämpöä riitti.

Kamari on Santorinin itärannikolla sijaitseva merenrantakohde. Alkujaan se on ollut pieni kalastajakylä, mutta nykyisin rantabulevardin varrelle on levittäytynyt ravintoloita ja baareja. Mukaan tarttui mekkoja ja tyypillisiä matkamuistoja, jotka luonnollisesti olivat kova juttu meidän tytöllemme.

Santorinistahan sanotaan, että sen maisemat ovat kuin postikortista – ja kovinkaan kauas tuo sanonta ei mielestäni mene. Sen maisemat ovat juuri sitä tyypillistä Kreikkaa, jota rakastan: valkoiset ja turkoosit talot kuvioineen, leppoisa tunnelma ja hyvää ruokaa. Olen kreikkalaisen ruuan fani, ja voisin syödä tsatzikia joka aterialla. Meillä oli myös suosikki Pita Gyros -paikka, josta haimme lähestulkoon päivittäin ruokaa mukaan.

Pikku reissuja ja ajanvietettä

Saaren rannoilla on tarjolla monipuolisia aktiviteetteja aina snorklauksesta purjelautailuun. Moni sanookin, että Välimeren kirkkaissa vesissä myös sukellus on kokeilemisen arvoinen ajanviete.

Meiltä teki muutamana päivänä pieni poppoo päiväreissuja Firaan ja Oiaan. Me jäimme usein altaalle uimaan ja hengaamaan, mutta siskoni kertoi reissuistaan:

“Oia ja Fira olivat molemmat hyvin tunnelmallisia merenrantakyliä – Fira saaren keskiosassa, Oia pohjoiskärjessä. Kumpikin paikka on rakennettu kallionkielekkeelle ja rinteeseen, ja näkymät merelle ovat suorastaan maagiset. Alas vanhoille ja mukavan eloisille satama-alueille laskeuduttiin kiemurtelevia portaita pitkin, Firassa ylös pääsi condolihissillä. Fira oli kooltaan isompi, mutta molemmissa oli jo toukokuussa (keskellä viikkoa) isot ihmismassat liikkeellä. Kun bussi saapui upeiden päiväretkien jälkeen takaisin Kamariin, totesimme olevamme erittäin tyytyväisiä majapaikkavalintaamme. Kamarissa oli (ainakin vielä) ihanan rauhallista.”

Tässä muutamia sanontoja kreikaksi
Γεία σου!
[jássu] Terve
Καλημερα
[kalimera] Hyvää huomenta
Καλησπερα
[kalispera] Hyvää iltaa
Καληνύχτα!
[kaliníhta Hyvää yötä!
Αντίο!
[adío] Näkemiin
Ναι [ne] Kyllä
Οχι [óhi] Ei
Ευχαριστώ [Efharistó] Kiitos
Ευχαριστώ πολύ [efharistó polí] Kiitos paljon!
Συγγνώμη [signómi] Anteeksi
Δεν πειράζει! [then pirási] Ei se mitään
Με λένε Jenni [me léne Jenni ] Nimeni on Jenni
Τι κάνεις [ti kánis] Mitä kuuluu?
Καλά, ευχαριστώ. [kalá, efharistó] Kiitos hyvää

03/05/2024 Äitiys, Mietteet, Perhearki, Vanhemmuus

Miten opetella taas vaan olemaan?

Olimme minilomalla hetki sitten tyttäreni luistelukaverin äidin kesäasunnolla Tammisaaressa, ja kerroin siellä, että olen huomannut, että minun on pitänyt uudelleen alkaa opetella vaan olemaan. Jollain tapaa olen unohtanut niitä asioita, joita ennen minimimmiä tein – tai oikeastaan olen unohtanut, kuinka pysähdytään. Jopa vapun mokkapalan taisin syödä seisaaltani parilla haukulla. Muistelin, että saatoin vuosia sitten polkea pyörällä pitkänkin matkan, jotta pääsisin pötköttelemään viltille jonnekin – jotta pääsisin siis vain olemaan.

Kun olin parikymppisenä töissä Gran Kanarialla kaksi talvea kreikkalaisessa ravintolassa, minulla oli yleensä yksi vapaapäivä viikossa. Tuolloin tapasin aina kävellä asuntoamme lähellä olevalle minirannalle. Se oli poukamassa jyrkkien portaiden alla, joten siellä ei yleensä ollut ketään muita. Makoilin siellä usein ylhäisessä yksinäisyydessä pyyhkeen päällä ja kuuntelin, kun aallot löivät rantaan. Menin sinne yleensä tietoisesti nukkumaan päiväunet ja konkreettisesti lataamaan akkuja.

Vaikka täytyy myöntää, että nuorempana välillä agendalla oli myös puhdas auringonottaminen, olen aina kokenut auringon äärimmäisen rentouttavana, ja miten ihanilta auringonsäteet tuntuvat kasvoilla varsinkin keväällä pitkän talven jälkeen. Jostain syystä tyttäreni syntymän jälkeen olen vain unohtanut monia asioita – tai sen miten niistä nautitaan. Tyttärenihän täyttää jo 5 vuotta kesällä, joten olemme jo aikoja sitten menneet sen iän ohi, jossa vanhemmalta vaaditaan jatkuvaa nopeaa reaktiokykyä ja jatkuvaa huolenpitoa. Hän on ollut vauvasta saakka menevä tapaus ja kiersi jo 7 kuukautisena kävellen olohuoneen rahia ympäri aamusta iltaan. Vaikka olen aikoja sitten jo todennut, miten osaava ja pärjäävä neiti hänestä on kasvanut, jäin kai itse johonkin välitilaan.

Heittelevä yrittäjyys

Toki täytyy myös myöntää, että yrittäjyys ja maailman tilanteesta johtuva vaihteleva työtilanne ovat olleet myös syitä, miksi en ole aiemmin huomannut, että olen kadottanut tuon ”olemisen taidon”.

Kun perustin oman yrityksen vuonna 2021 moni asia meni niin vauhdilla eteenpäin, että itsekin mietin, miten pysyin tuossa vauhdissa mukana. Ensimmäiset vuodet olivat kiireisiä ja tekemistä riitti. Minulla oli paljon viestinnän asiakkuuksia ja samaan aikaan halusin kehittää ja lanseerata uusia naisten ja lasten merinomallistoja Kalla Activelle. Kova työ tuotti tulosta ja sain kasvatettua Kallaa.

Vuosi 2023 taas meni heittelehtien, sillä sota ja inflaatio haastoivat ihmisten toimeentuloa. Tuo kaikki luonnollisesti näkyi omassakin yrittäjän arjessa. Olen ollut aina todella hyvä sietämään epävarmuutta, mutta nyt ensimmäistä kertaa viime syksynä kyseenalaistin aika paljonkin työasioita ja sitä voittavatko yrittäjyyden hyvät puolet nuo negatiiviset piirteet. Huomasin myös, että mun kroppa alkoi fyysisesti oireilla ja minulla oli outoa sydämenpistosta rinnassa. Näin jälkikäteenhän on helppo päätellä pistoksen olevan stressiperäistä.

Stressaantunut ihminen toimii automaatio-ohjauksella, eikä se pysty kehittämään, kehittymään tai innovoimaan. (Nämäkin asioita, jotka yrittäjyyden hyvissä puolissa nostan todella korkealle) Tuossa automaatiotilassa omat voimat antaa lapselleen, eikä siinä jaksa analysoida omaa oloaan – tai ei se tule oikeastaan edes mieleen.

Edellisellä minilomalla Tammisaaressa kuitenkin tunsin pitkästä aikaa, että osaan jälleen vain istuskella ulkona ja siristellä auringossa samaan aikaan silmiä – siitäkin nimittäin pidän tosi tosi paljon. Tuon myötä lupasinkin nyt itselleni, etten enää kadota tuota tunnetta ja pakotan itseni pysähtymään tietyn väliajoin, jos en sitä automaattisesti tee.

12/03/2024 Äitiys, Perhearki, Vanhemmuus

Miksi onnellisuudesta on niin vaikeaa puhua?

Vaikka meidän arki rullaa ja tietyillä hetkillä jopa ajattelen ääneen: ”Olenpa minä onnellinen”, miksi onnellisuudesta on niin vaikea puhua tai kirjoittaa?

Yksi selkeä syy ainakin itselläni on, että välillä nukun kerta kaikkiaan liian vähän. Ironista on se, että oma lapseni on nukkunut vauvavaiheen jälkeen hyvin eli hän ei ole pitänyt minua hereillä. Omien liian vähäisten unien takana ovat omat fyysiset vaivani, ja näiden öiden jälkeen usein aivot jäävät selviytymis-moodiin. Hoidan tunnollisena päivän hommat, mutta pingon päivissä eteenpäin niin sumussa ja lujaa, ettei energiaa ja aikaa omien fiilisten analysointiin jää aikaa.

Tosiasiassa nyt viimeisten kuukausienkin aikana on ollut monia hetkiä, joihin olisi voinut jäädä kauemmaksi aikaa fiilistelemään hyvää oloa. Ja tuollaisina hetkinä sitä tunnetta ja hyvää oloa pitäisi jakaa muillekin. Olimme esimerkiksi viikonloppuna tyttöni luistelukaverin kesäasunnolla Tammisaaressa. Vaikka pienikin loma nyt aina on kaikille mieleinen, itselläni se tuntui erityisen hyvältä, sillä tuntui, että oikeasti pysähdyin hetkeksi.

Pienillä eleillä ja sanoilla

Miten muistaisi sanoa lähimmäisille, että olen heidän kanssaan tosi onnellinen tai että kiitos, että he ovat elämässä. Kun muistaa, miten pienistä sanoista on itse ilahtunut, täytyisi muistaa myös, ettei muille sanottavien asioiden tarvitsisi olla niin mittavia.

Valmentajani sanoi minulle alkutalvesta: ”Nyt oli hieno valssihyppy.” Tulin tuosta lauseesta tosi hyvälle tuulelle. Vaikka hyppy ei ole vaikea, ehkä lause kaikessaan edusti sitä, miten paljon olen vuodessa mennyt taitoluistelussa eteenpäin ja ennen kaikkea uskaltanut kokeilla. Ehkä muutkin asiat elämässä kaipaavat välillä ns. ”re-checkiä” eli pientä väliaikatilannetta.

Huomaan, kun välillä hoidan asiakkaiden kiireellisempiä viestinnän ja markkinoinnin töitä tai viimeistelen projekteja loppuun, saatan mennä Kalla Activen suhteen sellaiseen olotilaan, että Kalla pyörii koko ajan samalla painolla, mutta en aktiivisesti ajattele sitä. (Usein teen kuukauden someajastukset ja muut kampanjasisällöt jo etupainotteisesti valmiiksi juuri tämän vuoksi, että minulla on aikaa keskittyä työtehtäviin, kuten lehtijuttujen deadline-päiviin) Tuo olotila vaan aika usein johtaa siihen, että saatan unohtaa pitkäksikin ajaksi sen innostuneisuuden, jota tunnen Kallaa kohtaan, vaikka oikeasti olen tosi ylpeä, että olen oman brändin alusta saakka rakentanut.

Hauskaa, miten viime viikolla alkanut Kalla Activen brändilähettiläshaku omalla tavallaan muistutti minua, mikä Kallassa on parasta ja siitä, että on oikeasti siistiä, että olen tällaista saanut aikaan. Hakijoita on jälleen tosi paljon ja ihanaa on ollut lukea heidän hakemuksiaan ja perusteluita, miksi he olisivat hyviä brändilähettiläitä.

Ehkä kaiken oleellisen lisäksi, kampanja on minun se ”työrintaman valssihyppy” – muistuttamassa minua siitä, että voin hyvin antaa itselleni olalle taputuksen. Ehkä siis onnellisuutta ja ennen kaikkea tyytyväisyyttä lisää myös se, että muistaa tehdä niitä väliaikatilannekartoituksia ja antaa niitä kehuja myös itselleen.

Äitiys ja hetkessä eläminen

Äitiys on onneksi yksi niistä asioista, jotka herättävät ja muistuttavat elämään hetkessä. Olenkin useaan kertaan todennut, että mielestäni äitinä lastaan ei voi myöskään kehua liikaa. Toki kehun aina asioista, mutta viimeistään illalla ennen nukkumaan menoa kerron yleensä minimimmille esimerkiksi, miten ylpeä olen hänestä. Tähän usein liitän asioita, jotka ovat ajankohtaisia sen viikon juttuja esimerkiksi olen ylpeä, miten hienosti hän on jaksanut harjoitella jotain asiaa ja oppinut sen / rohkeasti kokeillut uutta juttua / miten hyvä ystävä hän on tai huomioonottava hän on ollut.

Hän on aina ollut innokas oppimaan uutta ja helposti omaksunut esimerkiksi uuden urheilulajin. Toki huomioin nämä, mutta yritän aina liittää samaan tilanteeseen yleensä muutakin kuin fyysistä taitoa. Esimerkiksi kun olimme Granibackenilla laskettelemassa toki kehuin, miten rohkeasti ja taitavasti meni hissillä ja laski, mutta korostin myös tilannetta, jossa hän oli huomioonottava. (Hän kiersi hitaammin laskevat laskettelukoululaiset mäessä turvallisesti)

Eräs ilta hän kysyi minulta: ”Äiti, mitä on olla ylpeä?” Ja kun kerroin esimerkkejä, hänen suunsa kääntyi tavattoman isoon hymyyn. Ehkä samaan aikaan hän kävi myös niitä lauseita läpi, joita olin hänelle iltaisin sanonut. Sen jälkeen hän totesi: ”Sä oot paras äiti, jonka mä tunnen.” Vanhemmuudesta ei palkintoja jaella, mutta tyttöni kanssa usein tunnen, että olen voittanut isommankin kilpailun.

27/02/2024 Äitiys, Perhearki, Vanhemmuus

Ideoita päiväkodin vanhempaintoimikunnan toimintaan ja varainkeruuseen

Saan aika ajoin kysymyksiä vanhempaintoimikunnan toiminnasta ja miten tyttöni päiväkodissa se toimii. Ajattelin, että voisin vastailla tänne blogiin niin muutkin voivat poimia sieltä ideoita lähinnä varainkeruuseen ja lasten kevätriehaan, jonka me eli vanhempaintoimikunta järjestää nyt toukokuussa jo kolmatta kertaa päiväkodin lapsille.

Vanhempaintoimikuntaamme kuuluu pieni joukko vanhempia, jotka pyrkivät aktivoimaan muitakin vanhempia mukaan aina erilaisiin tempauksiin. Toiminta on matalan kynnyksen hommaa ja itse ajattelen, että kaiken ”vapaaehtoistyön” pitäisi pohjautua siihen, että se on kivaa. Itselleni se suurin motivaattori on juuri se ilo ja kokemukset, joita lapset saavat kokea kevätriehan esiintyjien myötä.

Urheiluseuroissa ja lätkän MM-kisojen mediapuolella vapaaehtoisena auttaneena ero vanhempaintoimikuntaan on oikeastaan se, että seuroissa on yleensä muutama palkallinen, jotka ”pitävät homman pyörimässä” ja koordinoivat. Vapaaehtoiset tulevat taas auttamaan parhaansa mukaan silloin kuin ehtivät. Samoin meilläkin: kaikki apu on tarpeen ja matalalla kynnyksellä kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta erona on, että vanhempaintoimikunnasta puuttuu tuo ”palkallinen”, joten välillä vanhempien sitouttaminen tuntuu haasteelliselta. Onneksi monista vanhemmista on tullut jo vuosien mittaan minun hyviäkin ystäviä, joten heitä on voinut suoraan pyytää auttamaan jutuissa.

Olemme kokeilleet muutamia eri keinoja vuoden aikana, joilla olemme pyrkineet saamaan kevätriehan budjetin kasaan. Kerään tänne alle muutamia asioita, joita olemme tehneet. Rahat ollaan aina siis saatu kevätriehaa varten kasaan ja siitä tulleiden kiitosten jälkeen (muutama vanhempi ja päikkytäti tuli jopa halaamaan) on ollut aina pakko todeta, että kannatti taas sykähtää.

Ideoita vanhempaintoimikunnan varainkeruuseen

Jouluarpajaiset

Yksi toimiva on ollut vanhempaintoiminnan järjestämät jouluarpajaiset. Keräämme syksyn aikana perheiltä arpajaispalkintoja, jotka voivat olla joko tavaroita tai jouluherkuilla täytettyjä lasipurkkeja. Yleensä olemme myyneet paikallisilla joulumarkkinoilla 100 arpaa / 3€kpl. Jokaisella arvalla on voittanut palkinnon (Ne ovat olleet yllättävän suosittuja ja pöytä on tyhjentynyt alle tunnissa)

2. Vanhempaintoimikunnan joulukahvila

Vanhempaintoimikunta järjesti päiväkodin perheille järjestetyn joulupolun yhteydessä joulukahvilan, jossa myytiin simppeleitä juttuja, kuten kahvia ja mokkapaloja yms.

3. Vappupallojen myynti

Yhtenä keväänä myimme etukäteen vappupalloja, tilasimme ne ilmapallo.fi kautta ja vanhemmat saivat lunastaa pallot päiväkodin jumppasalista ennen vappua. Fun fact: täytin yhteensä 100 heliumpalloa parin tunnin aikana.

4. Vanhempaintoimikunnan pikkujoulu disco päiväkodin lapsille

Tämä oli varmasti lasten mielestä kivoin järjestämämme varainkeruu, mutta se vaati ehkä eniten myös koordinointia. Vuokrasimme tilan tätä varten, vanhemmat leipoivat yhteisesti kahvilan tuomiset ja vastasimme tilan järjestelyistä. Discossa oli myös eko-onginta, johon sai tuoda vanhoja hyväkuntoisia leluja.

Esiintyjäehdotuksia päiväkodin lasten kevätriehaan

Olemme menneet kaikki vuodet samalla hyväksi havaitulla ohjelmarungolla. Alla olevat esiintyjävaihtoehdot eivät ole yhteistöitä, vaan yhdessä kerätyillä varoilla palkattuja esiintyjiä. Tuon ne esiin enemmänkin vinkeiksi. Kevätrieha on aina ollut päiväkodin sisäinen tapahtuma, eivätkä vanhemmat tai sisarukset eivät ole olleet osana päivää.

OHJELMA:

klo 9.15-9.45 bändi
klo 9.45-10.15 eväshetki (kotoa pakatut eväät)
klo 10.15-11.00 laululeikki & taikashow

Jo kolmatta vuotta peräkkäin tilasimme bändin Konserttikeskuksen kautta. Heidän verkkosivuilla on hyvin eriteltynä päiväkotitarjonta ja esiintyjäehdotukset esimerkiksi kouluihin ja muihin tilaisuuksiin. Vuonna 1963 perustettu Konserttikeskus ry toteuttaa vuosittain 1200–1500 konserttia ja musiikkityöpajaa eri puolilla Suomea yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa. Heidän sivuillaan kerrotaan, että heidän toiminnan tarkoituksena on tuoda korkeatasoista elävää musiikkia mahdollisimman monen lapsen ja nuoren kuultavaksi täydentäen samalla koulujen musiikinopetusta. Tänä vuonna esiintymään tulee Mimmit. Aikaisempina vuosina esiintymässä on ollut Pikku Papun orkesteri ja kitaransoittaja Ville Karttunen.

Olemme pitäneet eväshetken osana kevätriehaa, sillä vaikka se vaikuttaa yksinkertaiselta ohjelmannumerolta, lapset ovat silti tykänneet siitä.

Viime vuonna Maddaleenalla oli laululeikki ja taikashow. Koska se oli niin pidetty ohjelmanumero sekä lasten että päiväkodintyöntekijöiden keskuudessa, päätimme tilata sen tänäkin vuonna. Hän myös pyörittelee show:n jälkeen lapsille ilmapalloja. Fun fact: Bongasin alkujaan tämän esiintyjän paikallisen supermarketin avajaisista ja kävin pyytämässä häneltä yhteystiedot.

Yhtenä vuonna esiintymässä oli saippuakuplaesiintyjä, pihassa vierailemassa paloauto sekä tilasimme ennen kesänalkua vielä jäätelöauton päiväkodin pihaan.

16/02/2024 Äitiys, Kalla Active, Vanhemmuus, yrittäjyys

Verkkosivu-uudistus ja ohi kiitäneet vuodet

Minulla on kolme isosiskoa, ja joskus kun olen kysynyt äidiltäni, että millainen olin pienenä, hän on usein vain vastannut epämääräisesti: ”No sä menit muiden mukana.”

Ymmärrän nyt paremmin äitini vastausta. Äitinä en nyt varsinaisesti koe eläväni missään sumussa, mutta jotenkin viimeiset viisi vuotta ovat menneet nopeammin, kuin koskaan aikaisemmin. Meidän minimimmi täyttää kesällä 5 vuotta, eikä hän kyllä enää mikään mini ole, vaan varttunut elämäniloinen luistelijaneiti. Muistan, kun joskus aikaa ennen häntä totesin, että rakastin seurailla siskojeni lapsissa, kun heidän huumoritaju kehittyi ja mietin, mitenköhän mukavaa se on, jos saa joskus oman lapsen. Nyt kun tuota prosessia on saanut seurailla kohta 5 vuotta, voin todeta, että se on ollut juuri niin ihanaa, kuin ajattelinkin. Nauramme päivittäin neidin kanssa asioille ja jatkamme toistemme juttuja. Toki neiti edelleen on rakastaa kaikkea liikuntaa, on kiinnostunut eri kielistä ja kaiken kaikkiaan menevä tapaus, mutta vuodet ovat silti menneet silmissä.

Vuodet kuluneet myös yrittäjänä

Entä sitten työpuolella? Samalla lailla aika on viilettänyt senkin puolella. Jäin vuonna 2019 äitiyslomalle markkinointiviestintätoimistosta, jossa olin osakkaana ja viestintäpäällikkönä. Aloitin äitiyslomalla kirjoittamaan Ninniohia-blogia, sillä minulla oli ikävä kirjoittamista. Kun myin osakkeeni ennen koronaa, en varsinaisesti vielä tiennyt, mikä on se konkreettinen asia, jota aloitan tekemään. Päässäni muhi ideat liittyen Kalla Active -merinobrändin perustamiseen ja minua pyydettiin muutamiin projekteihin, kuten Digitaalinen työllistyminen -hanke, mukaan viestinnän ja markkinoinnin ulkoistetuksi resurssiksi.

Avasin Kalla Activen verkkokaupan vuoden 2021 lopulla, ja sen ohella olen koko ajan tehnyt viestintää ja markkinointia eri yrityksille ja hankkeille. Koska aloitin Kallan aivan alkutekijöistä, olen koko ajan kokenut olevani yhden markkinointi- ja viestintätoimisto – mutta sitä kai yrittäjyys on. Handlata monta asiaa ja jos ei osaa, niin opettelee. Olen kiitollinen, miten monia haasteita olen onnistunut ratkomaan.

Vuodet kuluivat, tein hommia ja nyt kun pysähdyin, tuli sellainen fiilis, että pitäisiköhän näistä kaikista tehdyistä asioista kertoa enemmän? Suutarin lapsella ei ole kenkiä -ilmiö lävähti kasvoille oikein huolella. Uudistin ja päivitin asiakkaitteni verkkosivuja, kirjoitin heille sisältöjä ja tein markkinointikuvia, mutta omani eivät olleet pysyneet ajan tasalla.

Vaikka blogiani olenkin päivittänyt ja vuosien aikana sen pariin ovat löytäneet jo hämmästyttävän monet lukijat, ns. työpuolen sivustoni viestinnän ja markkinoinnin freelancerina olivat jäänyt menneille vuosikymmenille. Aikaisemmin siellä oli asiaa, mutta ei tarpeeksi kattavasti osaamisestani. Vaikka sieltä löytyneestä CV:stähän sai jonkinlaisen kuvan työ- ja opiskelutaustani, monikaan ei sinne saakka eksynyt. Niinpä otin viime viikolla asiaksi päivittää verkkosivujani. Edelleen sieltä puuttuu esimerkiksi konkreettisia referenssitarinoita, joissa caseja avaisi enemmän, mutta näillä mennään taas hetken. Mitä mieltä olette?

17/01/2024 Äitiys, Perhearki, Taitoluistelu, Vanhemmuus

Aivosumua ja arjen aherrusta

Mulla on ollut jotenkin vaikea nyt alkuvuodesta kirjoitella blogeja, ja olenkin miettinyt syytä tälle. Osaksi tuntuu, että olen edelleen puhki joulukuun sairastelukierteestä. Koska olo heittelehti ennen joulua laidasta laitaan, en ole uskaltanut vieläkään tuuletella tästä nykyhetken hyvästä olosta, joka on siis yleensä se aivan normaali olotila.

Eksyn aina välillä blogini päivitysversioon – samaan aikaan yritän löytää inspiraatiota. Alkujaanhan aloitin kirjoittamaan blogiani, koska halusin äitiysloman aikana ja sen jälkeen jäsennellä ajatuksiani jonnekin – ja minulla oli yksinkertaisesti ikävä kirjoittamista. Mutta tiedättekö sen tunteen, kun nyt ei oikein ole ajatuksia, joita jäsennellä? Sitä äidit varmaan kutsuvat jonkinlaiseksi aivosumuksi.

Miten arki on sitten sujunut?

Mihin tämä alkuvuosi on sitten mennyt? Työrintamalla on ollut sopivasti hommaa. Tammikuussa kirjoittelen Liikunnan Ammattilainen -lehteen ja erään huhtikuun tapahtuman tiedotteen sekä KIRA-kasvuohjelman tapahtumista artikkeleita. Näiden lisäksi olen ottanut työnalle Kalla Activen seuraavan kuukauden somen ja helmikuun kamppiksen.

Työn ulkopuolella kuukausi on ollut aika luistelupainotteinen. Oma maanantain aikuistuntini muuttui vuoden alussa 1h -> 1,5h, mikä on ollut aivan ihanaa. Lisäksi olen edelleen käynyt torstaisin jäillä. Nuo kerrat ovat parasta terapiaa, sillä jo halliin mentäessä muut ajatukset jäävät ulkopuolelle.

Kotona minimimmin suosikki ajanviete on tällä hetkellä etupihan lumilinnan ja -mäen rakentaminen, lautapelit (Muuttuva Labyrintti, Arvaa kuka), barbie- ja koululeikit. Risto Räppääjä -elokuvien tahdissa taas lauletaan ja tanssitaan joka päivä. Tänään vietimme minimimmin toiveesta hänen rakkaan Paddington-nallensa “2-vuotissynttäreitä”, johon kaikki nallekamut oli kutsuttu. Yhtenä ohjelmanumerona oli piirtäminen ja maalaus, jossa minimimmi toimi omien sanojensa mukaan kuvataiteen opettajana. Aika perus arkea siis!

Harrastusyhteisö lapselle rikkaus

Minimimmi vaihtoi alkuvuodesta luistelussa kehitysryhmään, ja hänellä nykyään kolmesti viikossa treenit ja oheiset. Huomaan, että seuraavaan ryhmään siirtyminen oli hänelle suuri steppi ja voi kuinka onnellinen hän onkaan ollut tuosta. Olen aina ajatellut, että jos treenikerrat lisääntyvät, urheiluinnon täytyy kasvaa myös samassa tahdissa. Minimimmi alkoi syksyllä kysellä aina alkuviikosta: ”Onko tänään luistelua?” Ja kertasi viikonpäiviä, jotta hän sai laskettua montako päivää on seuraavaan luistelukertaan. Hän totesi jo usein tuolloin, kuinka kiva harrastus hänellä on.

Kuulen edelleen muutamilta vanhemmilta ihmettelyitä: ”Tarvitseeko noin nuorella lapsella edes vielä ns. vakkari harrastusta olla?” Eräs lisäsi vielä perään: ”Meidän lapsi haluaa tehdä niin paljon muutakin vielä.” Nämä ihmettelyt ovat mielestäni aina hassuja, sillä en vieläkään tiedä, mistä tuulee (tai miksi he haluavat näitä ajatuksia mulle jakaa heh). Toki kaikki on lapsikohtaista, kuten millaisesta tekemisestä lapsi tykkää. Samallalailla kaikki vanhemmat eivät pidä liikkumisesta, joten luonnollisesti heidän suhtautuminen oman lapsensa mahdolliseen harrastukseenkin on eri. Mietinkin aina, että minimimmi saa luisteluharrastuksen myötä nauttia monesta eri liikuntamuodosta, kuten jumppailusta ja tanssista, ja muina aikoina ehdimme ihan hyvin tehdä kaikkea muutakin – tai vaan maleksia ja hengailla, jos on sellainen fiilis.

Minimimmin ryhmässä on monta tyttöä, jotka ovat luistelleet hänen kanssaan jo vuoden. Suurin anti lasten harrastuksissa onkin tuo lajin tarjoama yhteisö. Huomaan, että hänelle ovat nuo luistelukaverit tulleet tosi tärkeiksi. Minusta olikin kiva katsoa, kun heidän jouluesityksen jälkeen tytöt menivät Nordiksen katsomoon seuraamaan vanhempien luistelijoiden esityksiä. Istuin itse toisella puolella hallia, mutta näin hänet ja muut ryhmät tytöt hallin toisessa päässä – ja miten kivaa heillä näytti olevan. Tuo jos mikä lämmittää eniten äidin sydäntä.

10/01/2024 Äitiys, Matkustaminen

Vuosi vaihtui, joululoma loppui ja arki alkoi

Meidän joululoma päättyi virallisesti tämän viikon alussa ja arki alkoi. Vaikka olenkin ns. arkinörtti ja rehellisesti sanottuna pidän meidän arjesta, loman lopettaminen on aina haikeaa. Samanlainen fiilis minulla on ollut myös aina heinäkuun lopussa, kun päiväkoti on jälleen startannut.

Olenkin miettinyt, mikä saa eniten sellaisen fiiliksen. Useammalla se tulee varmaan siitä, että on lomaa töistä, mutta itselläni yrittäjyyden vuoksi työt ovat aina kulkeneet rinnalla – oli lomaa tai ei. Mutta minua se ei ole varsinaisesti haitannut, jos vaan olen ennen lomia saanut suurimmat projektit valmiiksi.

Alkuviikosta kun vein minimimmiä päikkyyn loman jälkeen, ymmärsin, että haikeus tulee siitä, että totuimme jo lomarytmiin ja minulla tulee suoraan sanottuna ikävä häntä ja yhteisiä naurujamme. Tuntuupa oudolta tuntea näin. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sen hauskempia meidän hengailuista on tullut – puhumattakaan lomista, jolloin jo oletuksena tehdään hiukan eri asioita, kuin normaalissa arjessa.

Jouluaatto Helsingissä

Vietimme poikkeuksellisesti meillä kotona Helsingissä jouluaaton perheenä minimimmin, puolisoni ja hänen tyttöjen kanssa. Yleensä olemme olleet Pohjanmaalla minun vanhempieni luona isommalla porukalla, mutta koska lapsuudenkotini myytiin vuosi sitten, sovimme vanhempieni ja siskojeni kanssa, että näemme vasta joulun jälkeen.

Minun jouluni ovat olleet perheen kesken Pohjanmaalla lapsesta saakka samanlaisia. Oli tavallaan kiva olla kotona aatto ja joulua ennen oleva aika, sillä oli mukava alkaa luomaan omiakin jouluperinteitä.

Junalla kohti Pohjanmaata

Hyppäsimme tapaninpäivänä jo junaan minimimmin kanssa ja matkustimme Pohjanmaan suuntaan. Olimme yhden yön vanhemmillani heidän uudessa kotitalossa ja sen jälkeen olin varannut kahdeksi yöksi Vaasan Vaakunasta huoneen. Vanhemmillani oli ihana vaan olla: syödä hyvin ja käydä potkukelkkailemassa Kyrönjoen jäällä, jonne oli tehty kiva reitti.

Olin ennen joulua tosi kipeänä ja olo aaltoili. Oli ihana huomata juuri ennen reissuun lähtöä, että saamani antibiootit alkoivat tepsiä ja olo tuntua terveeltä. Jännitinkin melkein loppuun asti sitä peruuntuuko reissu vielä sairastamisen vuoksi tai huononeeko olo reissun aikana yhtäkkiä taas.

Vaasan Rewel Centerin kulmassa sijaitseva Vaakuna oli positiivinen yllätys. Meillä oli kiva huone ja huoneen ehdottomat bonukset olivat kylpyamme ja keinut. Hotelli oli myös mukavan rauhallinen ja minimimmin toiveesta menimme joka aamu kuntosalille. Äitini tuli kanssamme elokuviin katsomaan Pelle Hermannin ja syömään. Vaasa-aika oli oikeastaan vaan rentoa “päämäärätöntä” hengailua ja hyvin nukuttuja öitä – miten ihanaa se olikaan! Tuntui, että sairasteluni vuoksi olin melkein kuukauden käynyt puolivaloilla. Kroppa oli niin hapoilla ja olo fyysisesti väsynyt, että muistan tsempanneeni itseäni joka kerta, kun esimerkiksi lähdin kävellen päikyn suuntaan.

Vaasasta matka jatkui yhdeksi yöksi Tampereen Ilves hotelliin, josta olin varannut yhden yön meille. Meillä alkaa jo olla sama reitti näillä meidän lomareissuilla, mutta toisaalta olen todennut, että lapsen kanssa Ilves toimii mainiosti. Sen ehdoton bonus on uima-altaat sekä lähellä olevat ravintolat ja muut palvelut. Ja kesällähän puistoja ja muita riittää lähellä. Tampere on vaan niin ihana kaiken kaikkiaan!

Viime kesänä myös tykkäsimme käydä Kalevan maauimalassa, johon pääsi ratikalla kätevästi. Ennen kuin hyppäsimme takaisin Helsingin junaan, kyläilimme vielä kaksi yötä siskoni perheen luona Kangasalla.

Kotiviikko kirpsakassa pakkassäässä

Junamme saapui Helsinkiin uudenvuoden aattona ja menimme illalla minimimmin, puolisoni ja naapureiden kanssa viettämään iltaa ja katsomaan raketteja. Perhealueella asumisessa on se hyvä asia, että ensimmäiset raketit ammutaan lähellä olevalta kentältä yleensä jo alkuillasta, jolloin lapsetkin ehtivät nähdä ne.

Loman toisen viikon vietimme kokonaan kotona. Vaikka pakkanen oli ennätyslukemissa, rakensimme aikaisemmin aloittamaamme lumilinnamäkeä pihaamme. Perinteeksi tuli juoda myös aina heti ulkoilun jälkeen sisällä kuumaa mehua. (Kuinka moni muistaa lapsuudesta kuuman mehun, jonka sai hiihtokilpailujen jälkeen? Parasta!)

Toisen viikon kohokohdat olivat aamupalan syönti rauhassa, Risto Räppääjä -elokuvat, lautapelien pelaaminen ja uusien luistimien ostaminen minimimmille. Hänellä alkoi jo vuoden ensimmäisellä viikolla omat luistelut ja oli kovin innoissaan seuraavaan kehitysryhmään siirtymisestä ja uusista luistimista, sillä vanhat olivat jääneet pieneksi. Kivaa oli myös päästä yhdessä yleisöjäille luistelemaan.

22/12/2023 Äitiys, Kalla Active, yrittäjyys

Vaikea vuosi saatu päätökseen

Juttelimme tyttöni luistelukaverin äidin kanssa ja totesimme molemmat, että tämä on ollut varsinainen ”yllätystonnien” vuosi. Hän toimii siis yrittäjänä myös. Aina kun on saanut edelliset laskut maksuun, jostain on tipahtanut uusi tonnin lasku.

Vuosi oli työntäyteinen, mutta raskaan siitä teki se, että tuntuu että kaikki tekeminen ei vienytkään askelia eteenpäin ja paikoittain tuntui, että olisi räpiköinyt vain paikoillaan tai palannut askeleita taaksepäin. Yksi asia, joka tämän tunteen syntymiseen vaikutti, oli haastava maailmantilanne. Halusin koko ajan ajatella, ettei se vaikuta minuun, mutta näin vuoden lopussa on pakko todeta, että ihmisten yleistä mielenmaailmaa oli silti vaikeaa välttää. Ja yksinkertaisesti ostovoima ei ollut entisensä.

Viisaampana kohti ensi vuotta

Vuosi on ollut aikamoista jojoilua. Vaikka tuntui, että laskuja tippui, eteen tuli myös rehellisiä piikkejä, jotka olisi voinut välttää. Olen kuullut klassisia tarinoita yrittäjien verokämmeistä. Yhtäkkiä toukokuun lopulla huomasin olevani samassa tilanteessa. Vaihdoin vuoden alussa kirjanpitäjää, enkä ollut tarpeeksi tarkka ennakkoverosta. No jälkiverothan lähes 6000€ napsahtivat maksettavaksi syyskuun alussa – ”Oma vika”, totesin ja löin hetken päätäni seinään.

Jossain vaiheessa huomasin, että tiettyjä markkinoinnin toimenpiteitä ei olisi pitänyt tehdä, vaan säästää kassaa. Ristiriitaista oli se, että vaikka töitä oli kuitenkin koko ajan, isot laskut (joilla tuota myyntiä oli tarkoitus kasvattaa) veivät usein suurimman osan niiden tuotosta samantien.

Riskejähän pitää ottaa, mutta kaikella on rajansa. Vaikuttajamarkkinointiin liittyvät ”riskinottojen” tulokset yleensä eivät välttämättä samantien edes näy myynnissä, vaan työtä pitää tehdä sinnikkäästi ja jatkuvalla otteella. Asiat kuitenkin maksavat, joten ns. hyödyllisten toimenpiteiden erottaminen on vaikeaa, varsinkin kun vuosi oli muutenkin poikkeuksellinen. Faktahan on kuitenkin se, että vaikka maailmantilanne on mikä on, markkinointia ei voi lopettaa. Se veisi kankkulan kaivoon jo sen saavutetunkin hyödyn, jonka eteen olen tehnyt töitä. Täytyy vaan tehdä fiksumpia toimenpiteitä.

Oikeastaan kesäkuulta marraskuulle kuukaudet olivat budjetti-excelin tarkkailua. Hoin itselleni moneen kertaan, että en halua enää ikinä saattaa itseäni tähän tilanteeseen, ja mietin päässäni: ”Heti kun saan kassaan tietyn puskurin takaisin, olen harkitsevampi, säästäväisempi ja kiitollisempi.”

Aika on arvokasta

Yrittäjyyden ulkopuolella viime vuosi oli yksi onnellisimmista. Tajusin myös yhden asioita, josta pyrin pitämään entistä enemmän kiinni ja jotka priorisoin kärkeen: oma luisteluharrastus, lapseni luisteluharrastus sekä hänen vieminen ja haku ajoissa päiväkodista. Yrittäjän vapaus on se arvo, jota vaalin entisestään ja suurin syy miksi haluan toimia yrittäjänä. Vuoden aikana ymmärsin, miten paljon luistelu auttaa omaan henkiseen hyvinvointiin ja miten rakastankaan olla tyttöni äiti. Hän kasvaa niin nopeasti ja miten arvokasta onkaan tuo aika hänen kanssaan. Yrittäjyys on tähän asti mahdollistanut sen, ja siitä olen kiitollinen.

Vuodenloppua on maustanut mukavasti noin kuukauden mittainen sairasteluputki. Olotilani on mennyt ylös alas sairaan ja terveen välillä. Syy, että olen aina tullut heti uudelleen kipeäksi, on se, että en ole ehtinyt levätä. Aina tuollaista sairasjaksojen jälkeen osaa antaa arvoa myös enemmän terveydelle. Inhottavaa, jos ei fyysisesti jaksa.

Ensi vuosi näyttää hyvältä ja tammikuusta alkaen on kivoja projekteja tiedossa. Nyt on kuitenkin aika oikeasti levätä. Klousaan siis yrityksen puolelta mielelläni tämän vuoden jo nyt, otan opiksi mokista ja pidän mielessä kaikki oivallukset, jotka sain vuonna 2023.

24/11/2023 Äitiys, Perhearki

”Eihän sun lapsen nyt vielä tarvitse englantia osata?”

”Minulla ei ole kielipäätä”, yllättävän moni toteaa ja puhuu esimerkiksi englantia vain pakon edessä.

EF English Proficiency Index -raportin mukaan suomalaiset kuitenkin taitavat englannin hyvin vieraana kielenä. Miksi siis pidämme itseämme niin kehnoina? Myönnettäköön, että 80-luvun ja 90-luvun englannin opetuksen metodit kouluissa eivät varmaan aivan nykypäivän tasolla olleet.

Jos muistelen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani, voin todeta, etten koe oppineeni mitään koulussa. Kävin 1-5 luokat Pohjanmaalla pienessä kyläkoulussa. Lapsuudessani englannin opetus alkoi 3-luokalla ja ruotsin opetus vasta yläasteen alussa – näin jälkikäteen ajateltuna tosi myöhään.

Jos ala-asteella opettaja ei ollut edes virallisesti kieltenopettaja, niin yläasteella tunneilla häiriköitiin niin paljon, että se oli vienyt viimeisetkin motivaatiot opettajilta. Jos joku oppilas halusi oppia, häntä alettiin kiusata. Pohjimmiltaanhan hyville kielten taitajille oltiin varmaan vaan kateellisia – he osasivat jotain sellaista, mitä eivät kaikki osanneet. Suurin syy varmaan tuolle tunnilla häiriköinnille johtuu siitä, että jos mitään vierasta kieltä ei ole kuullut pienenä, sitä on vaikea alkaa kuuntelemaan ja omaksumaan sen äänteitä. Tuolloin on vielä vaikeampi hypätä omalta mukavuusalueelta pois.

Se, että nykyään koen pärjääväni hyvin englannin kielellä, johtuu siitä, että olen käyttänyt sitä niin paljon myöhemmässä elämässä (Asuessani ja työskennellessäni parikymppisenä Kanarialla ja Kyprosella, vaihdossa Meksikossa vähän myöhemmin sekä aikuisiällä työelämässä. Toki siinä muillekin kielille altistui). Mitään kieltä ei opi, ellei sitä käytä ja kuule.

”Mitä kieltä tuo setä puhuu?”

Meidän 4-vuotias on ollut pienestä saakka kiinnostunut muista kielistä, ja usein kysynyt, jos on sitä ympärillään kuullut:”Mitä kieltä edellä kulkeva ihminen puhuu kännykkäänsä? Entä tuo setä?”

Minimimmi toivoi jossain vaiheessa Youtubesta iltaisin Bebefin:ä ja Little Angel:a, joissa lauletaan englanniksi sekä Yle Areenassa olevaa Kielimatkaajat-sarjaa. Näistä sarjoista on helposti tarttunut sanoja ja sanontoja hänen matkaan, joita olemme sitten yhdessä täydentäneet. Hän kyselee paljon, mitä eri asiat ovat englanniksi ja hänen mielestään on hauskaa, että lauseen pienillä muutoksilla, hän osaakin taas sanoa uuden asian. Esimerkiksi ”Let´s go, Let´s swim, Let´s dance.”

Toisaalta olemme paljon myös näistä asioista jutelleet. Kielen avulla tutustuu helpommin vieraaseen kulttuuriin ja se mielestäni opettaa lasta ymmärtämään, että maailmassa on erilaisia ihmisiä ja kieliä.

Kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää

Kielistähän on lapselle ja kaiken ikäisille ihmisille niin paljon hyötyä. Luin jostain kerran, että todellisuudessa kielellisen kehityksen herkkyyskausi alkaa puolen vuoden iässä ja kestää noin yhdeksän vuotta. Tuolloin luontainen uteliaisuus ohjaa lasta. Kuulemalla eri kieliä hänen äännekarttansa laajenee. Muutokset säilyvät aivoissa, ja vanhemmiten kielten kanssa on helpompi olla tekemisissä.

Sanotaan, että: ”Lapsia ei haittaa, vaikka he eivät ymmärrä kaikkea.” Ehkä tuo on myös se olotila, joka ei saisi myöhemmässäkään vaiheessa kauhistuttaa. Minimimmi yhdistää sanan sieltä täältä, mutta silti hän saa kerrotuksi asiansa: ”Mommy, can I have oatmilk after…xxxx.” Toivon, että tuo asenne säilyy ja halu yrittää pysyy. Kaikkea ei tarvitsekaan muistaa tai ymmärtää.

Sain kerran kommentin: ”Onko pakko yrittää olla niin international?” Totta puhuen luulin palanneeni yläasteen rähinätunnille. Olen myös kuullut kommentin, että pitääkö kieliä nyt 4-vuotiaalle opettaa? Hänellähän on niin paljon aikaa vielä kouluun. Kommentoijan mukaan lapsi kokee paineita oppia.

Itse en allekirjoita tätä yhtään. Itse ajattelen, että suurin oppi on se, että lapsi oppii ymmärtämään, että on normaalia, että maailmalla ja Suomessa puhutaan eri kieliä. Ja eihän paineita tule, jos lapsi leikin varjolla oppii uusia asioita ja on itse kiinnostunut.

Olen vain välillä huomannut sen, että vanhempi on itse epävarma vieraassa kielessä, hän saattaa laittaa eteenpäin lapselleen myös saman asenteen. Jos vanhempi tuokin esiin, että mukavaa oppia uusia asioita, niin lapsenkin asenne on positiivinen eri kieliin.

Minimimmi esimerkiksi sanoi itse minulle, että kiva, että hänen luistelukaverinsa puhuu omalle äidilleen ruotsia – me kuulemma opitaan siinä sitten samalla. Nykyään ”Hur mår du? Vi ses, Hejdå ja Sov gott” ovat jo hänen vakiosanojaan kyseiselle kamulle treeneissä.

09/11/2023 Äitiys

Äidiksi liian myöhään vai oikeaan aikaan?

Sain tyttäreni 34-vuotiaana. Jostain kumman syystä koin tuolloin, että sain hänet aika vanhana. Olenkin miettinyt, miksi koin niin. Nyt 4 vuotta myöhemmin on hassua, että ajattelin niin – sehän oli juuri oikea aika.

Toki siihen saattaa vaikuttaa, että osa ystävistäni oli saanut jo ensimmäisen ja toisenkin lapsen jo, mutta toisaalta lähipiirissä oli paljonkin ihmisiä, joilla ei ollut lapsia. Ihmisethän saavat nykyään keskimääräistä vanhempana lapset, ja syitähän tähän on varmasti monia. On myös täysin luonnollista olla haluamatta lapsia. Tokihan fakta on myös se, että jos lapsia haluaa, ikä tuo aina omat haasteensa ja voi jäädä tahattomasti lapsettomaksi.

Tynkä parisuhteet

Osaksi syntyvyyden laskuun on sanottu syyksi myös parisuhteiden muuttumista. Väestoliiton perhebarometrin mukaan lapsia syntyy eniten pitkiin parisuhteisiin. Parisuhteen puuttuminen vähentää siis lapsilukua. Olen itse ollut aina lapsirakas ja palvonut siskojeni lapsia, joten osaksi allekirjoitan tuon teorian. Rehellisesti sanottuna itselläni oli parisuhteiden puolelta takana vain aika onnettomia yrityksiä.

Kun kunnolliset tyypit kiinnostuivat minusta, minua veti puoleensa taas väärät tyypit, joiden terapeutiksi usein päädyin. Minusta tuntui, että moni tapailemani tyyppi käytti aikaa etsien omaa itseään ja ”omaa juttuaan”. Toki uskon kyllä lauseeseen: ”Toista voi rakastaa vasta sitten, kun rakastaa itseään.” Mutta jos katse on niin vahvasti omassa itsessä, on luonnollista, ettei sinne kuplaan muita mahdu – puhumattakaan lapsesta. Jollain tapaa jo jossain vaiheessa hyväksyin sen, että en välttämättä perustakaan sitä stereotyyppistä perhettä, ja huomasin, että olin koko ajan rakentanut ystävistäni perhettä ympärilleni.

Oikeaan aikaan

Kun sitten päädyimme puolisoni kanssa yhteen, moni ajatteli, että etenemme liian nopeasti. Tunsimme kuitenkin entuudestaan vuosien takaa toisemme – emme olleet saaneet vain mahdollisuutta olla yhdessä, sillä hän oli silloin vielä suhteessa. Muistan sanoneeni hänestä ystävilleni jo vuosia sitten, että hän on sellainen tyyppi, joka on ”jäänyt vaivaamaan”.

Kun tulin raskaaksi melko nopeasti, moni ajatteli, että se oli vahinko, sillä puolisollani oli jo neljä lasta aikaisemmista kahdesta pitkästä suhteesta. Jopa minun läsnä ollessani eräs porukka illanistujaisissa vitsaili lapsilukumäärästä, mikä tietenkin tuntui kurjalta.

Olimme kuitenkin käyneet keskustelun ja sopineet puolisoni kanssa, että yhteinen lapsi on tervetullut. Omalla kohdallani halusin kokea äitiyden ja sen kasvavan rakkauden tunteen myös omaa lasta kohtaan. Samalla hyväksyin myös, että lapsiluku on täynnä eikä tuleva lapsemme tule saamaan pikkusisaruksia.

Näin jälkikäteen ajateltuna sain tyttäreni aivan oikeaan aikaan. En liian vanhana, enkä liian nuorena. Olin täysin valmis äidiksi. Ehkä nuorempana en välttämättä olisi ollut. En kokenut jääväni mistään paitsi – päinvastoin. En ikimaailmassa jaksaisi painaa samallalailla kaupungilla dinnereillä tai rinkan kanssa maailmalla.

Miten noin pieni ihminen onkaan tuonut niin paljon onnea mukanaan. Pysähdyn välillä vieläkin katselemaan häntä ja mietin, miten onnekas olen saadessaan olla juuri hänen äiti.

10/10/2023 Äitiys, Perhearki

Mitä teillä luetaan? 4-vuotiaan kirjasuosikit

Olen aina rakastanut tarinoita ja ennen kaikkea draaman kaarta loppukliimaksilla. Ehkä tuosta juontaa juurensa myös minun rakkaus kirjoittamiseen. Tiesittekö muuten, että mulla oli lukiossa maailman paras historian opettaja. Opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, alkoi aihekin enemmän kiinnostaa.

Silmiini osui Helsingin Sanomien arvostelu Ryhmä Hau 2 -elokuvasta. Arvio oli otsikolla Uuden Ryhmä Hau -elokuvan sanoma herättää kysymyksiä. Toimittaja Maija Alander toteaa mahtielokuvan varmasti viihdyttävän yleisöään, mutta kysymyksiä herättää fiktion viesti siitä, että yksilön epävarmuus voitetaan uusien supervoima-asusteiden avulla. Toki arviot ovat aina toimittajien omia henkilökohtaisia mielipiteitä, enkä ole kyseistä lasten elokuvaa nähnyt, mutta tämä sai minut silti miettimään lapsille tarkoitettuja elokuvia ja kirjoja – ja ennen kaikkea tarinaa niissä.

Kun minimimmi oli 1v 8kk, kirjoittelin hänen sen hetkisistä suosikki kirjoistaan. Jo silloin totesin, että on olemassa tosi taitavasti tehtyjä kirjoja ja todella huonoja. Vaikka osa kirjoista oli tarkoitettu selkeästi isommille, ne sai toimimaan myös pienemmille. Niissä oli ihailtavan paljon värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, joista riitti taaperonkin kanssa tarinoitavaa. Pitkäikäiset kirjat kulkivat myös kasvun rinnalla, sillä ensin kirjan jutut lisäsivät ymmärrystä ja sen jälkeen se oli sanojen oppimisen apuna.

Nyt kun olemme päässeet minimimmin. (4v 4kk) kanssa jo pidemmälle tarinoiden maailmaan, huomaan arvostavani entisestään hyvää ehjää tarinaa, selkeää juonta, jossa on loppu ja mahdollinen opetus, oikeudenmukaisuutta ja hauskoja sanoja/sanontoja, joita ei aina niin kuule.

Kerään alle kirjoja, joita hän useimmiten valitsee iltasaduksi (Saa aina itse valita joka ilta mieleisensä kirjan omasta kirjakoristaan)

Viiru ja Pesonen -kirjat & Paddington-kirjat

Meiltä löytyvät Ystävämme karhuherra Paddington, Paddington puutarhurina, Viiru ja Pesonen telttaretkellä ja Viiru kateissa. Ne ovat kaikki itseasiassa siskoni lapsen (nykyään jo yli parikymppinen) vanhoja kirjoja. Näitä toki myydään edelleen. Kaiken kaikkiaan nämä ovat kivoja hyväntuulen tarinoita.

Pesosessa on hassuja kuvia ja sydäntä lämmittää, miten onnellinen Pesonen on siitä, että hänen päiviään piristää Viiru-kissa. Näin aikuisen näkökulmasta siellä on myös hauskoja sanontoja ja rikasta kielenkäyttöä.

Minimimmin oman nallen nimi on Paddington eli pitää Paddington-tarinoista kovasti ja haluaisi kovasti matkustaa Lontooseen. Paddington-karhu on hurmaava ja hyväkäytöksinen – ihana ajatus on myös se, miten hyvää hän ajattelee aina kaikista. Hänelle myös aina sattuu ja tapahtuu – kuten meidän minimimmillekin. Hoemmekin aina yhdessä: ”Ohhoh, aina sattuu ja tapahtuu. Sellainen karhu minä olen.”

Tatu ja Patu Helsingissä

Tatu ja Patu Helsingissä -kirjasta riittää juteltavaa ja siinä on yksityiskohtaisia ja hauskoja kuvia. Tarina vie mukavasti läpi kirjan aina loppuun asti ympäri Helsinkiä ja suurimmassa osassa paikoista mekin olemme käyneet piipahtamassa minimimmin kanssa. Tuo varmaan onkin meillä se kantava tekijä – kirja muistuttaa minimimmiä mm. päärautatieasemasta, Olympiastadionista, Linnanmäestä, Senaatintorista ja Eduskuntatalosta. Kirjan kohteita onkin aina kiva bongailla, kun ollaan keskustan suunnalla.

Karhuperheen tarinoita

Karhuperheen tarinoita -kirjassa on 6 lyhyempää tarinaa, ja se on ollut meillä jo kauan aikaa kierrossa. Alussa katselimme taaperona kuvia, sitten lyhensin tarinoita ja lopulta luin kokonaan. Sen vahvuus on ehkä se, että se on kirja täynnä arkisia hetkiä ja hääräilyjä. Kirjan tarinoissa Nalle Petteri menee kouluun, hän käy luistelemassa, uimassa, pelaamassa jalkapalloa, sirkuksessa, maatilalla, ruokakaupassa ja ostoksilla.

Saariston prinsessa

Saariston prinsessa -kirja on syntynyt epätavalliseen tapaan. Camilla Mickwitz piirsi kirjan kuvat jo 80-luvulla, mutta kirjaa ei koskaan julkaistu. Tuutikki Tolonen kirjoitti tarinan kuvien pohjalta ja kirja julkaistiin vuonna 2022. Tarina kertoo saariston prinsessan elämästä nuoresta vanhaksi. Vaikka tarina sinänsä ei ole mikään kovin mullistava, kirjassa on kauniita kuvailuja ja kivaa sanastoa. Siellä tuodaan esiin myös vuodenaikoja ja luontoa. Yksi kaunis ilmaisu talventulosta on esimerkiksi: ”Tuli niin kylmä, ettei saari jaksanut enää olla saari”

Pörröinen pikku pupu haluaa kiivetä puuhun

Kirjaa kuvataan, että se on sydämellinen tarina päättäväisyydestä, vaikeuksista ja niiden voittamisesta sekä jokainen meistä tarvitsee erilaisia keinoja yltääkseen unelmiinsa – ja olen tässä samaa mieltä. Äidin lohduttaminen kirjan lopussa on myös hurmaavaa.

”Sinä olet äidin ihana pikku pupunen, äidin ihanin ja sinä voi pystyy mihin vain ja oppia mitä vain. Asioita voi kuitenkin tehdä eri tavoin. Voit oppia kiipeämään puuhun, mutta sinun täytyy löytää pupusille sopiva tapa kiivetä. Me emme voi kiivetä kuin oravat, koska emme ole oravia. Meidän ei myöskään tarvitse olla samanlaisia, kuin muut. Saamme keksiä oman tapamme voidaksemme tehdä asioita. Muistatko ne suuret koneet, joita taivaalla korkealla lentelee? Ne ovat ihmisten koneita. Ihminen halusi lentää, mutta ei ihmisillä ole siipiä, niin kuin linnuilla. Siksi ihmisen piti keksiä toinen tapa lentää. Ihminen lentää niillä suurilla koneilla.”

Sulon ja Elsin mummo karkuteillä

Sulolla ja Elsillä on vauhdikas mummo, mutta kirjan rikkaus on monipuolinen tapahtumaympäristö. Naapurustossa asuu paljon erilaisia ihmisiä ja lapset toteavatkin, että: ”Miten tylsää olisikaan, jos kaikki olisivat samanlaisia.”

Kuuntele ja opi englantia

Lisäsin tämän listan loppuun, sillä se on mukavaa ajanvietettä. Oppi ja Ilo -sarjassa on muitakin kivoja tuotteita ikäryhmien mukaan. Minimimmi on tosi kiinnostunut vieraista kielistä ja kysyykin usein, mikä jokin asia on englanniksi. Kirjassa nappia painamalla kuulee yli 70 sanaa. Näitä kielikirjoja voisi olla jopa enemmän!

04/10/2023 Äitiys, Mietteet, Vanhemmuus

Mitä muistat omasta lapsuudestasi?

Sanotaan, että isoin virhe, jonka vanhempi voi tehdä on olla muistamatta omaa lapsuuttaan. Olen miettinyt omaa lapsuuttani erityisesti nyt viime vuosina ja pyrkinyt menemään siihen ajatusmaailmaan takaisin – ehkä jopa poimimaan sieltä niitä parhaimpia paloja meidän nykyelämään ja osaksi minimimmin kasvua.

Takaisin tunnelmiin

Muistan lapsuudestani paljon asioita. Ennen kouluaikaa isäni hoiti minua kotona ja vaikka silloin jo liikuimme siskojeni kanssa paljon, leikin silti päivittäin oikeastaan aika usein yksin heidän ollessa koulussa, sillä pienellä paikkakunnalla ei ollut kovinkaan paljon lähipiirissä ikäistäni seuraa. Noilta ajoilta minulla ei ole kotimme sisältä kovinkaan paljon muistikuvia, mutta muistan ison pihamme kaikki ojat ja nurkat, joissa olen leikkinyt. Tuolla ajalla on varmasti ollut iso merkitys mielikuvituksen rakentumiseen, sillä enhän olisi saanut aikaani noin hyvin kulutettua ellen olisi rakentanut ”taikamaailmaa” ympärilleni.

Leikimme paljon myös siskoni kanssa talvisin iltamyöhään ulkona. Laskimme pulkkamäkeä, teimme hyppyreitä, hiki valui ja lapaset olivat märät. Nauroimme paljon ja juoksimme salamannopeasti mäen ylös. Isäni usein toi meille vielä traktorilla lisää lunta, jotta saimme nostettua hyppyreitä korkeammaksi.

Hiihtokilpailuissa kuuma mehu maistoi kisan jälkeen hyvälle ja lentopallotreeneissä huippua oli, jos koko joukkueeseen iski nauruhepuli. Oli mahdoton yrittää tehdä mitään, sillä lihakset olivat aivan velttoja. Ehkä näistä muistoista pyrin eniten muistuttamaan itseäni siitä, miten vahva “lääke” huumori on ja sen, miten lapsella pitää olla oikeus iloon.

Jännittäminen ja esiintyminen

Muistan elävästi, miten vaivaantunut tunnelma koulun valokuvauksissa yleensä oli tai miten vielä yliopistossakin luokan edessä pidetty esitelmä jännitti. Itse opin vasta aikuisena olemaan rennosti valokuvissa ja totuin eri projektien myötä esiintymiseen – tai ehkä pikemminkin totuin siihen jännityksen tunteeseen.

Juttelimme minimimmin vasussa luonteenpiirre-eroista päiväkodin ja kodin välillä. Mielestäni monet asiat kuulostivat aika loogisilta. Vaikka hän on kotona mielellään huomion keskipisteenä ja hauskuttaa koomikkona, hän ei kuulemma ”vedä samanlaista show:ta” päiväkodissa, vaikka tunnistettavissa onkin päikyssä oma iloinen itsensä. Onhan meillä aikuisillakin erilaisia ”minä-muotoja” eri paikkojen välillä: työ-, harrastus- ja kotipersoona.

Valokuvaus ja esiintyminen tuntuvat hänestä edelleen jännittäviltä, mutta niin ne tuntuvat monesta aikuisestakin. Kun juttelimme tästä, hän hienosti itse totesi, että: ”Ei jännitä sitten enää, kun siihen tottuu.”

Ne pahat fiilikset

Olen aina ollut tunneihminen ja tehnyt paljon päätöksiäkin sen varassa. Jotenkin olen ollut myös onnellinen siitä, että olen pystynyt tuntemaan asioita ja purkamaan sellaisia fiiliksiä, jotka painavat mieltä. Elokuviin reagointi ja eläytyminen ovat tästä naurettava esimerkki. Muistan ala-asteikäisenä, kuinka itkin, kun katsoin ensimmäisen kerran Tyttöni mun -elokuvan. Elokuvassa tytön paras ystävä on allerginen ampiaisten pistoille ja hän menettää henkensä niiden pistoihin. Lukiossa muistan, kun ystäväni ihmetteli leffassa, kun repesin nauramaan hauskalle kohdalle, vaikka poskiani pitkin valuivat vielä edellisen surullisen kohdan aiheuttamat kyyneleet.

Luonnollisesti tapahtumia, urheilumuistoja ja reissuja on jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta mieleen, mutta muistan myös tosi paljon omiani ajatuksiani ja tunnetiloja. Vaikka urheilu toi minulle vakaan elämän ja paljon kavereita, kasvaminen pienessä kylässä oli vaikeaa. Suurin osa urheilun tuomasta elämästä vei kotiseudulta pois, mutta kiusaajia riitti koulussa. Ala-asteella kiusaaminen oli ehkä enemmän rivien välistä. Muistan jo tuolloin, että joidenkin ihmisten seura ei tuntunut hyvältä. Lapsi aistii yllättävän helposti asioita ympäriltään. Muistan jopa miettineeni, että: ”Tämänlaiseenko käytökseen ja elämään pitäisi muka tottua?”

Ylä-asteella ymmärsin verrata koulussa olevien ja urheilupiireissä olevien ihmisten käytöstä – ja tajusin, ettei sellaiseen tarvitse tottua. Tuon oivalluksen ansiosta pystyin elämään sen ajan ohi. Mutta tavallaan hirveää on ajatella, että entä jos en olisi tehnyt tuota oivallusta tai entä jos minulla ei olisi ollut sellaisia ihmisiä urheilusta, jotka toivat sen hyvän olon? Jollain tavalla haluaisin uskoa, että jokaisella meistä on mahdollisuus kukoistaa, jos vaan saa ympäristön tuen ja oikeanlaiset ihmiset ympärilleen.

Meille oli ohjeistettu lapsena: ”Kaikkien paras kaveri ei tarvitse olla, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen.” Allekirjoitan tämän edelleen, mutta samalla haluan opettaa minimimmille myös, että rajansa on näissäkin. Minimimmi tutustuu helposti uusiin lapsiin ja hänellä on paljon kavereita niin päiväkodin kuin luistelunkin puolelta, mutta ehkä arvokkainta olisi, että hän oppisi vuosien saatossa tulkitsemaan, millaiset ihmiset hänelle tuovat hyvän olon ja ketkä aidosti haluavat hänelle hyvää.

Ps. Hyödynnä -20% alekoodi SYKSY20. Koodi voimassa Kalla Activen verkkokaupassa 8.10.2023 asti.