Äitiyden sydämen pistoja

Äitinä oleminen on maailman ihaninta, mutta samaan aikaan se on kipuilua eri tasoisten sydämen pistojen kanssa. Välillä tuntuu, että oma sydän ei jaksa joidenkin pistojen voimakkuutta, mutta silti on pakko uskoa, että sydän vahvistuu, eikä pistot tunnu enää niin voimakkailta. Ehkä joku voisi sitä huoleksikin kutsua. 

Voisi ajatella, että minimimmin hurjapäisyys aiheuttaa eniten pistoa sydämeen. Osaksi se aiheuttaakin, mutta ehkä se tunne on enemmän jännitystä. Suoraan sanottuna olen katsonut tilannetta ensin kauhusta kankeana, kun ensimmäisen kerran hänen alleen ovat tulleet laskettelusukset, rullaluistimet tai polkupyörä. Onhan se hurjaa, kun noin pieni menee niin lujaa vauhtia, eikä edes halua ajatella, mitä voisi käydä, jos hän kaatuu pahasti. Välillä taas seuraan sormet ristissä katsomossa hänen luistelutreenejään. Jollain tapaa kuitenkin tiedän hänen handlaavan sen. 

Ilkeys on epäreilua

Huomaan, että suuri pistos sydämeen tulee lasten käyttäytymisestä. Kaikkihan haluaisivat, että lapset ovat toisilleen ystävällisiä, eikä ketään kiusattaisi. Kirjoittelin jo syksyllä blogiin siitä, että miten lasten käytökseen pitäisi suhtautua. 

Tuon syksynkin jälkeen eräs poika edelleen on jatkanut rumasti puhumista puistossa, ja koska hänen vanhempansa eivät ole asiaan puuttuneet, olen parhaimmaksi tavaksi nähnyt nyt vain ns. vältellä tuota poikaa ehdottamalla minimimmille aina muuta tekemistä puistossa. Jokainen ansaitsee reiluja ja kivoja kavereita, enkä lähtökohtaisesti halua opettaa, että tuollaista kiusaavaa käytöstä tarvitsee sietää.

Ystäväni rohkaisemana otin nyt vihdoin yhteyttä pojan äitiin ja kerroin olevani harmissani pojan tavasta puhua minimimmille. Poika oli myöntänyt kotonakin, että on puhunut rumasti. Äiti ei kuitenkaan ottanut asiaa hyvin vaan vastasi vain, että puhun rumasti hänen lapsestaan ja kutsun kiusaajaksi. Jos ei rumasti toiselle puhuminen ja leikistä ulosjättäminen ole kiusaamista, niin mitäs sitten?

Vaikka he ovat vielä pieniä, sitä suuremmalla syyllä koen, että kiusaaminen pitää jo tässä vaiheessa kitkeä käyttäytymisestä ja koen, etten äitinä vaan voinut enää odottaa ja antaa tilanteen kehittyä.

Ehkä siis suurimmat äitiyteen liittyvät sydämet pistot eivät tule lasten vaan aikuisten käyttäytymisestä. Huomaan edelleen ajattelevani naivisti asioiden suhteen ja ajattelen lähtökohtaisesti ihmisistä hyvää. Tämän vuoksi petyn usein vielä enemmän varsinkin vanhempien tapoihin hoitaa näihin liittyviä tilanteita. Mehän olemme samalla esimerkkejä myös lapsillemme. 

Yrittäjyys ja äitiys

Yrittäjyyden ja äitiyden yhdistämistä kysellään usein. Vaikka monet pitävät niiden yhdistämistä lähtökohtaisesti haasteellisempana kuin esimerkiksi ns. normaalin palkkatyön, itse koen, että yrittäjänä oleminen on mahdollistanut meille ainakin enemmän perheaikaa.

Tokihan molemmissa on varmasti omat haasteensa riippuen työstä ja alasta, jolla työskentelee. Näitä ei mielestäni voi myöskään ikinä yleistää, sillä kukin perhe, ovat he sitten yrittäjiä tai palkkatyössä, hoitavat asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Miten työni näkyy kotona?

Varmasti konkreettisimmat asiat, joiden kautta työni näkyy kotona, ovat läppärini sekä Kalla Activen vaatevarasto, jonka olen rakentanut yläkertaamme yhteen ylimääräiseen huoneeseen. Minimimmi on usein siellä järjestelemässä kanssani sekä pakkaamassa tilausta. Usein hän kysyykin: ”Äiti, kuka tilasi?”

Olen pyrkinyt selventämään minimimmille, että läppärini ja puhelimeni on minun työvälineitä ja pyrinkin välttämään niiden ”turhan plarauksen” hänen seurassaan. Miten paljon sitä viettikään aikaisemmin ennen häntä aikaa puhelimella ihan vaikka vaan Ilta-Sanomia selaillen. Jos teen jotain puhelimella, se liittyy usein töihin: vastaan sähköpostiin tai Kalla Activen somessa tapahtuviin kyselyihin. 

Pyrin toki tekemään varsinaiset isommat työt ennen, kun haen minimimmin neljän maissa päiväkodista. Joskus kuitenkin jotain tulee eteen ja avaan läppärin vielä illalla. Tuolloin usein minimimmikin hakee kassakoneen, joka on hänen mukaansa hänen ”työkone”. 

Haluan antaa työnteosta terveen kuvan. Se on asia, joka kuuluu arkeeni & elämääni ja enkä tee siitä sen kummallisempaa numeroa. Pidän työstäni paljon, enkä ikinä halua käyttää siitä sanaa ”pakko”. Toki minimimmin läsnäollessa pyrin ihan erilailla olemaan läsnä, jos teen töihin liittyviä asioita. Mielestäni tietyillä sanavalinnoilla pystyy myös vaikuttamaan siihen, millainen asenne lapsella työntekoa kohtaan kasvaa. Jos vanhempien mielestä kaikki töihin liittyvä on ikävää, ei lapsikaan varmasti suhtaudu työntekoon positiivisesti. 

Minimimmi osaa yhdistää jo työnteon ja rahan keskenään eli työnteosta saa palkkion. Hän sai euron viime kesänä, kun siivosi naapurin pihaa. 

Matkassa aina mukana

Rakastan rutiineja. Jos ei ole ollut mahdollista elää normaalissa arkirytmissä, olemme silti aina keksineet ratkaisun. Useammissa asioissa minimimmi menee kaikessa Kalla Activeen liittyvässä mukana. Hän on vienyt kanssani Showroomiin esitteitä, ollut mallina ja muutenkin kuvausreissuilla Lapissa mukana. Hän muistelee edelleen noita matkoja ja niistä on syntynyt upeita muistoja samalla meille molemmille. Hän tuntee valokuvaajat ja videokuvaajan sekä osan lähitiimistäni, joita hyödynnän myynnissä ja markkinoinnissa.

Huhtikuussa päiväkodissa oli kehityspäivä eli minimimmi oli kanssani koko päivän. Tuolloin kävimme yhdessä myös piipahtamassa keskustassa ja veimme esimerkiksi vaikuttajapaketin Content Cornerille.

Päivittäisiä rutiineja helpoiten rikkoo flunssat ja muut taudit, joille ei yleensä voi mitään. Lapsen sairastuminen toki on monelle vanhemmalle haasteellinen tilanne, ja arki silloin on harvoin samanlaista. Perheessä, jossa molemmat vanhemmat käyvät palkkatöissä, voi usein vaihdella henkilöä, joka jää hoitamaan lasta kotiin. Itselläni ei ole siis varsinaista toimistoa vuokrattuna, vaan teen työt kotoa. En ole kokenut ainakaan omaa toimistotilaa tarpeelliseksi. Puolisoni on palkkatöissä, joten olettamuksena, että yrittäjä (joka on jo muutenkin kotona) voi aina hoitaa nämä tilanteet. 

Kieltämättä nämä tilanteet olen välillä kokenut epäreiluiksi, sillä yhtälailla minulla yrittäjänä voi olla päivät palavereita buukattuna. Osaa palavereista voi toki siirtää, mutta kaikkea ei aina voi sumplia. Silloin kun minimimmi oli pienempi, muistan hoitaneeni yhden puhelinhaastattelun ja kokonaisen artikkelin kirjoittamisen hän sylissä. (Juuri tuota kertaa hän ei viihtynyt leikeissään yksin, sillä oli niin kipeä.) Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin on laatta lentänyt molemmilla. 

Joka tapauksessa koen, että oma yrittäjyyteni on tuonut lisämahdollisuuksia yhteiseen aikaamme. Pystyn hakea hänet aika usein hiukan aiemmin päiväkodista ja voimme tehdä enemmän reissuja yhdessä normaalien lomarytmien ulkopuolella. 

Miten teidän perheessä asiat menee? 

Aika ei kultaa raskauden pahoinvointimuistoja

Mediassa tuli vastaan artikkeli, jossa Tuija Pehkonen kertoo raskauden ajan pahoinvoinnistaan. Hän kertoo joutuneensa tiputukseen, sillä oksensi jopa 20 kertaa päivässä. Poikkeavan runsasta pahoinvointia eli hyperemeesiä esiintyy Terveyskirjaston mukaan enintään 1 %:lla odottavista äideistä eli se on harvinaista.  

Pehkonen kommentoi, että moni raskausajan pahoinnista kärsivä kohtaa vähättelyä ja saa kuulla niin hoitohenkilökunnalta kuin muilta ympärillä olevilta ”aamupahoinvointi on normaalia” -tyyppisiä kommentteja. 

Pahoinvointi 24/7

Minimimmi täyttää kohta 4-vuotta eli omasta raskaudestani on jo reippaasti aikaa. Näin jälkikäteen ajateltuna olen onnellinen, että raskausaika on takanapäin ja selvisin siitä. Itse oksensin puhtaasti ensimmäiset 10-12 viikkoa. Tuo aika minulla oli rajua pahoinvointia koko ajan kellonympäri, ja ainoana ajatuksena oli vain selviytyä päivästä. Huono olo sai tietyllä tapaa minut myös eristäytymään kaikesta.

Olin tuolloin vielä osakkaana markkinointiviestintätoimistossa, joten haasteellisinta oli arjen pyörittäminen. Sain kaiken työn kunnialla hoidettua ja onneksi pystyin jonkin verran tehdä etänä kotoa, mutta se vaati todellista sumplimista ja hoidettavat palaverit taistelutahtoa. Noin 12 viikon jälkeen oksentaminen väheni, mutta huono olo jatkui.

Moni varmaan ajattelee, että kyllähän pahoinvoinnin nyt kestää. Ero on vaan siinä, että normaalisti, kun ihminen on kipeä, hän on sen 1-3 päivää ”heikossa hapessa” ja levon kautta alkaa saamaan voimia takaisin. Raskauden ajan pahempi pahoinvointi on läsnä joka hetkessä ja oksettaa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Päiviä alkaa ajatella vain minuutti kerrallaan. Kun tuollainen olo jatkuu kuukausia tai jopa koko raskauden, on luonnollista, että tuohon olotilaan väsyy.

Omalla kohdallani huonon olon ”pahimpia piikkejä” helpotti jatkuvat välipalat. Kannoin mukana juomaa, pähkinää, eväsleipiä ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Talvella päivien pelastaja oli myös avantouinti, jonka huomasin hetkellisesti helpottavan huonoon oloon. (Huom! Tätä ei kuitenkaan suositella aloitettavan raskaana ollessa, jollei aiemmin ole lajia harrastanut. Kirjoittelin avantouinnista joskus blogiin

Viimeisten kuukausien aikana pahin pahointivointi siirtyi ”vain” aamuun ja aamupäivään, mutta kroppa alkoi jo olla ilmeisen väsynyt, sillä nukahtelin koko ajan busseihin ja melkein mihin tahansa, johon istahdin. Tuo olikin jollain tasolla myös koomista aikaa, sillä matkustin lähes joka kerta oman kodin pysäkin ohi, sillä olin vahingossa nukahtanut. 

Ymmärrystä ja tukea

Ymmärrän siis hyvin naisia, joilla on ollut poikkeuksellista pahoinvointia tai raskaus on ollut haasteellinen jonkin asian vuoksi. Jollainhan voi olla myös raskauden tuomia fyysisiä kipuja, jotka vaikeuttavat arkea. 

Täytyy muistaa, että pahoinvointiakin on eri asteista ja se voi painottua eri kohtiin raskautta. Tämän vuoksi toivoisin enemmän tietoisuutta ja ymmärrystä asiaan. Ihmisten kommentit: ”Aamupahoinvointi on normaalia” ei kuitenkaan kovinkaan paljon auta. Aina pelkkä reippaus ei riitä.

Joka tapauksessa, vaikka aika ei kultaa kokonaan raskauden pahoinvointimuistoja, kävisin tuon kaiken läpi mielellään uudelleen, sillä palkkiona oli maailman ihanin tyttö. ❤️

Uusperheen aikataulusumplimista ja kesäloman suunnittelua

Meidän perheen kesälomat menivät jälleen ristiin. Nämä ovat siis näitä perinteisiä uusperheen aikatauluasioita, joihin vaikuttavat niin omat, tyttäreni, mieheni, hänen lastensa äidin sekä tyttöjen kesälomavapaat. 

Puolisollani on töistä haasteellista pitää vapaita heinäkuussa, ja usein hänen lomansa määrittyvät yleensä hänen lastensa vapaista (tämä riippuen toki siis hänen lastensa äidin kesälomasta myös). Itse taas yritän lomailla minimimmin aikataulun mukaisesti eli silloin, kun hänen oma päiväkoti on kiinni. Tämä on usein juhannuksesta elokuun alkuun. Toki yrittäjänä koko viisi viikkoa ei ole pelkkää lomailua, mutta pyrin tekemään kaiken suuremman valmiiksi ennen juhannusta, jotta heinäkuu lähtökohtaisesti olisi aikaa reissuille ja kesähääräilyille minimimmin kanssa. 

Meidän kaikkien aikataulut harvoin osuvat yks yhteen, ja huomaan, että jos odottelen liian kauan aikaa kesän aikataulun määrittymistä, reissujen suunnittelu menee hankalammaksi – lähinnä siis junaliput ja hotellien hinnat kallistuvat. Tälle kesälle suunnittelinkin suoraan minulle ja minimimmille kesälomareissun ja ajattelin, että puolisoni voi liittyä sitten seuraan muutamaksi päiväksi, jos ehtii. Ennemmin yllätyn positiivisesti, kun odottelen ja huomaan, että juna meni jo.

Viime kesän Suomi-loma

Viime kesänä lomailimme minimimmin kanssa ensin viikon Pohjanmaalla vanhempieni luona, jossa puolisoni ja hänen tyttönsä tulivat myös pariksi päivää. Siitä jatkoimme junalla Tampereelle kylpylälomalle. 

Helsingissä jatkoimme samaa turistiteemaa ”turisteina kotikaupungissa” ja teimme myös minilomareissun Hotelli Sveitsiin Hyvinkäälle. Eräänä päivänä kävimme isosiskoni kanssa Hakaniemen Storyssa syömässä, puistoilemassa ja Hilton Strandin aularavintolassa juomalla. En tiedä kuka muukin harrastaa tätä, mutta meillä on tapana käydä välillä hengailemassa kivojen hotellien aularavintoloissa. Yleensä joko syömme jotain pientä tai otamme välilimsat. Niissä on niin kiva tunnelma – varsinkin jos itsekin on lomailufiiliksellä. Hakaniemen Hilton Strandissa on niin mukava henkilökunta ja akvaario, jota minimimmi tykkää tuijotella. 

Kesäreissu edessä 

Tämän kesän kesälomareissu starttaa Tampereelta, jossa vietämme siskoni tyttären rippijuhlia. Tampereelta jatkamme junalla Pohjanmaalle, josta olemme vuokranneet siskojeni perheiden kanssa kesämökit viideksi päiväksi. 

Nyt kun vanhempani myivät lapsuudenkotimme alkutalvesta ja he muuttivat pienempään taloon, emme mahdu enää koko jengi saman katon alle lomailemaan, joten kokeilemme tätä mökkiratkaisua. Mukavaa olisi silti vielä viettää aikaa porukalla ja nähdä samalla vanhempiamme. 

Tuon jälkeen jäämme vielä viikonloppulomalle minimimmin ja isosiskoni kanssa Vaasan keskustaan, josta olemme vuokranneet airbnb-asunnon. Katsotaan mitä tuon jälkeen, mitä keksimme. 

Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi?

Mikä teki vaikutuksen äitienpäivässä?

Toivottavasti äitienpäivänä mahdollisimman moni sai haleja ja pusuja – ja ennen kaikkea kiitosta äitinä olosta. Samaan aikaan monelle päivä oli varmasti myös raskas. Moni on lapseton vastoin tahtoaan, ja yrityksestä huolimatta eivät pääse kokemaan äitiyttä. Toki kokemuksia ei voi verrata keskenään.

Olin itse nuorempana pitkän aikaa sinkkuna ja vaikka olin tyytyväinen elämääni, näin myöhemmin on helppo myöntää, että olisin varmasti ennemmin kuitenkin ollut perheen ympäröimänä. Äitienpäivä muiden juhlapyhien joukossa oli usein aika yksinäinen päivä, sillä omat vanhempani asuvat Pohjanmaalla ja ystäväni olivat juhlimassa joko omaa äitiänsä, puolisonsa äitiä tai oman perheen kesken lastensa kanssa. 

Vaikka näin myöhemmin huomaan, että kaikella tapahtuneella on ollut tarkoitus, silti tiesin jo nuorempana, että haluaisin kokea äitiyden – en vaan tiennyt koska tämä hetki koittaa.  

Arkista yhdessäoloa

Olen saanut nyt minimimmin myötä juhlia äitienpäivää jo kolmena vuotena. Puolisoni ja minimimmi ”yllättivät” minut aamiaisella sänkyyn. Minimimmi tuli jo viime vuonna minun kanssani sänkyyn syömään ja nyt kysyi taas puolisoltani, että voisiko hän saada ylös myös aamiaisen. Kysymys kuuluikin häneltä: ”Koska on lastenpäivä?”

Vaikka muistaminen ja kukkien saaminen ovat ihanaa, eniten nautin siitä, että puolisoni tuli myös kahvikupin kanssa makuuhuoneeseen. Kun hän luki aamiaisen jälkeen sängyssä kirjaa minimimmille, koin sen olevan paras hetki koko päivässä.  

Menimme päivällä käymään kotimme lähellä olevaan äitienpäivätapahtumaan, jossa oli ilmapalloja, bändi ja paloauto vierailemassa. 

Huomaan, että tietyllä tapaa omat akut latautuivat äitienpäivänä, sillä vietimme puolison ja tyttömme kanssa kolmestaan aikaa ja sain myös hääräillä rauhassa puutarhassamme. (Minun terapiaa) Mähän olen aina ollut arkinörtti, joten eniten varmasti aina arvostan yhdessäoloa.

Mikä teistä oli ihaninta äitienpäivässä? 

Ps. Koodilla ÄITI20 -20% ale Kalla Activen verkkokaupan kaikista tuotteista. Koodi voimassa perjantaihin 19.5.2023 asti.

Millaista on olla äiti ja millainen äiti haluaisin olla?

Äitienpäivä on sunnuntaina ja olemme eläneet jo etukenossa sitä kohta jo viikon verran. Minimimmi kyselee melkein päivittäin: ”Oliko se mun tekemä äitienpäiväkortti, josta mun ei saanut sulle kertoa?”

Viime vuonna, kun puolisoni ja hän toivat minulle aamiaista sänkyyn, minimimmi hyppäsi seuraksi syömään. Nytkin odottaa nimenomaan tätä kovasti. Äitienpäivät ja isäinpäivät ovat mukava tapa, mutta toivottavasti perheissä muistetaan heitä ja heidän roolissa olevia useamminkin kuin kerran vuodessa. 

Kun lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, tuntui, että oli vaikea aloittaa. Yleensä kirjoittaminen on minulle helppoa ja kuten sanoin jo joskus aiemmin, että tämän blogin ylläpitäminen on ollut minulle tärkeää ajatusten järjestelyä. Asioiden järkeistäminen ja läpikäynti ovat välillä tuoneet yllättävänkin paljon tolkkua asioihin. Tekstit keräävät myös talteen tapahtumia, ajatuksia ja ennen kaikkea tärkeitä tunteita. Näiden lisäksi on ollut myös mukava kuulla lukijoilta, että heistä on mukava seurata minun yrittäjyysmatkaa Kalla Activen kanssa tai muuten vain kokevat samaistuvansa joihinkin ajatuksiin. 

Millainen itse koen tai haluan olla äitinä?

Äitinä oleminen aiheena ei kuitenkaan ollut heti ihan yksiselitteinen – ja eihän se muutenkaan ole. Äitiyttä on erilaista. Samoin rakkautta ja kasvatusmalleja. Ei ole oikeaa eikä väärää. Vain vanhempi/kasvattaja osaa määritellä, mikä on parasta lapselleen tai mikä malli toimii perheessä parhaiten. Äitiys ei myöskään ole suorittamista, eikä yliyrittämisellä pitkälle pötki.

Muistan kuukauden takaisen keskustelun puolisoni kanssa. Minulla oli monen asian deadline ja huomasin selkeästi olevani ylirasittunut, sillä muistini alkoi pätkiä arkisissa asioissa. (Tosin unettomuus myös vaikutti tähän, sillä tuolloin oli myös kausi, jolloin heräilin pahoin öisin, enkä saanut enää unta) Kaiken kombo sai minut lähestulkoon itkemään, mutta sain kuitenkin sanottua puolisolleni: ”Yhden asian olen kuitenkin mielestäni hoitanut hyvin – se on äitinä oleminen minimimmille.”

Olen aina ihaillut läsnä olevia ihmisiä. Jos voi puhua elämän kestävistä tavoitteista, haluan olla ja olen onnistunut mielestäni olemaan minimimmille läsnä oleva. Läsnä olevalla en tarkoita sitä, että on lähivanhempi tai yleensäkään fyysistä läsnäoloa. Fyysisestihän voi olla lähellä, vaikka todellisuudessa olisi tosi kaukana. Läsnä voi olla monella tapaa – lähinnä se, miten arjessa kohtaa lapsen ja se, että hän kokee, että hänet huomioidaan. Ehkä se opettaa myös samalla hänelle, miten kohdata muita ihmisiä. 

Hyvä ruokkii hyvää

Toinen asia, josta en halua äitinä tinkiä on kehuminen. Tuohon yhdistyy myös kiittäminen. Miten itsekin on huomannut, että tietyt kehut jäämät mielensyövereihin ja huomaamatta ne buustaavat sinua eteenpäin vielä myöhemminkin. Niiden asioiden eteen tekee myös myöhemminkin töitä, jotta ne voi lunastaa. On asioita, joita haluaa liittää itseensä ja, siihen miten näkee itsensä. Hyvä ruokkii hyvää.

Minimimmi auttaa minua päivittäin arjen askareissa, kuten siivoaa, pyykkää ja auttaa puutarhanhoidossa. Viimeksi eilen hän kitki kanssani rikkaruohoja kukkapenkistä ja vei omalla kottikärryllään ne pois. Se, että kehun häntä kotona auttavaiseksi ja huomaavaiseksi saa hyvää vielä enemmän kiertämään ja kuulen hänen olevan avulias myös päiväkodissa. Hän haluaa usein olla apulainen keittiökärryn kanssa ja auttaa pienempiä lapsia asioissa. 

Mikä on parasta äitinä olemisessa?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan arki on palkitsevinta äitiydessä. Minimimmi on alkanut olemaan tosi innostunut vieraista kielistä ja kun hän välillä tulee halaamaan ja sanoo: ”Thank you mommy”. Mahtavinta on huomata lapsen persoonallisuuden ja huumorin kehittyminen. Räkätämme milloin millekin asioille ja nuo hetket ovatkin arjessa arvokkaita.

Olen monesti sanonut jo aiemmin, että ihanaa, kun perheessä on yksi samanlainen innostuja, kuin minä. Ymmärrän häntä niin hyvin, sillä näen hänessä paljon samaa, kun itsessäni. Joka tapauksessa pakko tähän loppuun todeta, että en osaa edes kuvitella elämääni ilman minimimmiä. Edelleen saatan pysähtyä katsomaan häntä ja miettiä, miten olen ansainnut sen, että saan olla hänen äitinsä. 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitihenkisille!

Ps. Toukokuun äitienpäivän kunniaksi Kalla Activella koodilla ÄITI20 saa 20% alennuksen verkkokaupan kaikista tuotteista. Koodi voimassa 19.5.2023 asti.

Yrittäjän normiviikko: kuvien läpikäyntiä ja pop upia?

Minulta usein kysytään, millainen on minun normaali työpäivä tai -viikko. Tiettyä kaavaahan ei mikään päivä tai viikko edusta, mutta voin käydä läpi tämän viikon asioita. Tämä viikko on toisaalta ollut tynkä, sillä maanantai oli vappu, mutta ehkä tietynlainen rytmi tulee esiin. 

Ajallisesti päiväni määrittelee kohta neljävuotias tyttöni, jonka kanssa aamuisin pyöräillään noin kilometrin matka päiväkotiin. Haen hänen yleensä klo 15.30/16.00 päiväkodista ja jäämme usein ulkoilemaan. (olen arkinörtti ja nämä ajat harvoin muuttuvat) Hän nukahtaa noin klo 20.30, jolloin yleensä teen vielä muutamia työjuttuja pois seuraavan päivän työlistalta. 

Lapin kuvausreissun perkaamista

Mutta mitä tuolloin ns. normaalilla työajalla teen? Oma virallinen työpäiväni alkaa aina aamupalalla ja sähköpostien perkaamisella. Kirjoittelin Lapin kuvausreissusta edelliseen blogiin ja se olikin hyvä aivojen tyhjäys reissusta.

Tällä viikolla olen käynyt useampana päivänä läpi viime viikolla otettuja Lappi-kuvia. Meillä on valokuvaajan kanssa sellainen tyyli, että yleensä minä käyn kaikki kuvat ensin läpi eli poistan tuplat, heilahtaneet ja valitsen markkinointitarkoitukseen menevät kuvat. Nämä valokuvaaja sitten käsittelee ja laittaa minulle takaisin. Yleensä minulla on aika selkeä visio kuvamaailmasta, joten olemme todenneet, että tämä tapa säästää aikaa ja vaivaa. (Huomioiden siis, että tälläkin kertaa valokuvaaja Oleg Oksanen otti kahden päivän aikana kuvia yhteensä 5 muistikortillista kuvia) 

Pop up -tapahtuma kasaan

Konkreettista aikaa tällä viikolla on vienyt Kalla Activen oma some ja viikonloppuna järjestettävä Blossom Together pop up, jonka speksejä olemme käyneet läpi Moonah Wearin Evan ja Edly Helsinki Katjan kanssa. Olen tehnyt tapahtumaan liittyvää somemarkkinointia, järjestänyt konkreettisia juoksevia asioita siihen liittyen, pakannut myytäväksi menevän vaatekuorman ja hakeneet kaksi sermiä Vantaalta lainaan (näistä teemme sovituskopin). Kiitos muuten Luova Mainos, kun lainasitte sermit meille! Suomen Lasitehdas Oy:lita saamme myös upeita design peilejä lainaksi ja Jubilee Oy:lta meille lainaksi rekit, henkarit ja a-standin. Kiitos heillekin, että he lähtivät mukaan tähän tempaukseen!

Veimme eilen jo etukäteen tavarat Solo Sokos Hotel Helsingin varastoon, kun mieheni sai isomman auton lainaan. Tänään illalla otan tyttöni mukaan hotellin tapahtumatilaan ja menemme järjestämään sekä koristelemaan tila valmiiksi. 

On ollut kyllä mukava järjestää Evan ja Katjan kanssa pop upia – niin mutkatonta. Pop upin Blossom Together -teema kuvastaa meitä! Mielestämme toisten tukeminen ja auttaminen on tärkeää – erityisesti nyt, kun maailmantilanne haastaa monia yrittäjiä. Kerroinkin aiemmin, että tutustuin heihin vahingossa noin pari kuukautta sitten. Minulla oli eräässä kahvilassa palaveri alkamassa ja tapani mukaan olin taas aivan liian ajoissa. Koska menin pöytään ns. häiritsemään edellistä tapaamista, aloimme jutella samalla Evan kanssa. Seuraavalla viikolla satuin istumaan eräässä aamiaistilaisuudessa samassa pöydässä Katjan kanssa. Pian tämän jälkeen olimmekin jo kolmestaan kahvittelemassa ja miettimässä yhteistä pop upia. 

Eikö muuten kivasti sovi Edly Helsinki kengät Kalla Activen SELJA mekon kanssa? Otin Katjalta Lappiin muutamat kengät somisteeksi.

Huomenna eli perjantaina pop up starttaa! Niin mukavaa kyllä! Tulkaahan moikkaamaan ja sovittamaan niin Kalla Activen kuin Moonah Wearinkin vaatteita sekä Edly Helsinki kenkiä! Tuotteista muuten viikonlopun ajan -20% ale.

ps. Vielä kerraten alkuperäistä aihetta eli tämän viikon agendaa. Plussana olen tällä viikolla lisäksi kirjoittanut muutaman freelancer-artikkelin ja käynyt eräässä podcastissa vieraana (tästä lisää myöhemmin). Miltä viikko kuulostaa tai oikeastaan 2,5 päivää, josta kerroin? 

Varmat kevään merkit – ja oma virta lopussa

Kevät tuli nyt virallisesti. Kun vihdoin lähes kaikki lumet olivat sulaneet, huhkin heti neljä viisi tuntia puutarhassa haravan kanssa sekä laitoin kukkapenkkejä kesäojennukseen. Puolisoni naureskeli: ”On se kovaa hommaa.” Itse olin taas odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, sillä puutarhan hoito on minulle terapiaa – sen suunnittelu ja laittaminen on niin palkitsevaa, sillä siitä näkee konkreettisesti tuloksen. Toki sen tuloksen näkeminen yleensä saattaa kestää (tätä minun on pitänytkin opetella), sillä viimekin kesänä kylvin esimerkiksi sellaista perennaa, jossa ensimmäiseen kukintaa menee vähintään vuosi. 

Kausi pakettiin

Itselle syksy on aina ollut ns. virallinen vuoden alku, eikä vuodenvaihde – samoin kevät on ollut henkinen vuodenpäätös. Tämä johtuu varmaan omista urheilujutuista. Kesä oli aina jonkinlainen välivaihe, jolloin puuhailtiin niitä näitä sekä lomailtiin. Oma kevääni päättyi aina johonkin kauden päätösjuhlaan. Nuorempana meillä oli monta vuotta perinteenä mennä samanikäisen poikajoukkueen kanssa SM-turnaukseen jälkeen juhlistamaan mitalleja sekä pelaamaan viikonlopputurnaus Sollentunaan Ruotsiin. Tuon jälkeen oli yleensä seuran virallinen päätösjuhla. Laitettiin siis kautta pakettiin.

Meidän minimimmillä ja muilla Helsingin Luistelijoilla oli viikko sitten Velhokoulu-kevätnäytös Nordiksella. Olen niin ylpeä hänestä ja koko hänen luistelujengistä ❤️ Jollain tapaa en nuorena osannut jännittää omia kilpaurheilujuttuja ja ihmettelinkin aina välillä, kun ratkaisupelien tai arvokisahiihtojen aikana mun oma äiti istui autossa – kuulemma jännitti niin. Minuakin jännitti ennen näytöstä äitinä tosi paljon, kun minimimmiä haettiin jäähallin alaovilta pukuhuoneeseen. Kun hän juoksi ”Run Forest”-tyylillä luistimien laittoon, tajusin lopettaa jännittämisen ja menin katsomoon odottelemaan näytöksen alkua.

Sanon aina minimimmille ennen kuin hän menee treeneissä jäille, että pidä hauskaa. Nykyään hän huutaa jo mulle ilman mun sanomista: ”Äiti, mä pidän hauskaa!” 😍 Kun pääsimme kotiin, eka kysymys olikin, koska on seuraava näytös. 

Jokavuotinen kevätväsymys

Kaikista varmin kevään merkki itselle on se, että itsellä alkaa ns. yleinen kisakestävyys loppua. Monellehan tulee valon myötä yleistä kevätväsymystä ja sitä sanotaan, että keho innostuu liikaa, mutta itselläni väsymys on selkeästi hetkellistä loppuunpalamista, sillä jostain syystä talvikausi on aina työntäyteinen kaikin puolin. Yleensä viimeistään toukokuun kohdalla kilometrit alkavat painaa jaloissa. 

En tiedä, miten omalla kohdalla tämä on jokavuotinen asia. Nuorempana yleinen vitsin aihe ystäväporukassani oli, että kun muut vasta innostuivat kevääseen, itse olin jo ehtinyt ottaa siitä kaiken ilon irti: liikuin, urheilin, tulin ja menin sinne sun tänne. Näin vanhemmiten on keväällä sama homma, mutta nykyään energiat menevät työ- ja kotijuttuihin, mutta niihinkin tekemisiin pitäisi osata laittaa stoppi. Varma kevään merkki siis! Ehkä ensi vuonna muistan tämän, enkä vedä itseäni yhtä piippuun.

Viisaita neuvoja – suoraan toisesta korvasta ulos

Lentopalloaikoinani katsomossa istui aina seuraamassa peliä joku ”katsomovalmentaja”, jolla oli eväät kaikkiin tilanteisiin – varsinkin niihin menetettyihin palloihin. Tuolloin mielestäni tärkeintä oli keskittyä omaan tekemiseen ja siihen, että pystyi sulkea nuo katsomosta kuuluvat jossittelut omien korvien ulkopuolelle. 

Toki pelaaja oppii peleistä paljon, varsinkin mokien kautta, mutta usein näiltä ”katsomovalmentajilta” puuttui täysin pelisilmä. Heillä ei nimittäin ollut minkäänlaista käsitystä siitä haluaako pelaaja näitä ”neuvoja”. Tilanteita haluttiin käydä läpi, jos käytiin, pikemminkin joukkueen sisällä. 

Olen ollut vuodesta 2015 yrittäjänä – aluksi osakkaana viestintätoimistossa ja vuodesta 2021 vienyt Kalla Activea eteenpäin ja voitte vain arvata, miten paljon ns. ”katsomovalmentajia” on tullut tuossa ajassa vastaan. 

Neuvotko muita, vaikka neuvoasi ei kysytä?

Myönnettäköön, että aluksi olin hieman hämmentynyt neuvoista. Usein kuitenkin jo muutaman ensimmäisen lauseen aikana huomaan kaksi tyypillistä asiaa, joiden avulla jo nykyään osaan laittaa lauseet menemään toisesta korvasta ulos: neuvoja ei ole käynyt kertaakaan Kalla Activen verkkosivuilla. Toinen esiin tuleva asia on, että hänellä ei ole käsitystä merinovillavaatteista. 

Tuo ensimmäinen kohta on hauska, sillä saan paljon neuvoja liittyen vaatteisiin, vaikka ihminen ei alkujaankaan tiedä, millaisia merinovaatteita myyn ja missä. Usein merinovillaan yhdistetään vain kalsarikerrastot. Tosiasiassahan Kalla Activen vaatteissa on neuleita, neuletakkeja, työhousuja, mekkoja, tunikoita jne. 

Maksaessa minulle ehdotetaan MobilePayta ja hämmästytään, kun kerron, että verkkokauppani toimii aivan kuin normaali verkkokauppa. Myös maksupääte liveostoon on käytössä. Lisäksi samassa yhteydessä kerron myös, että tuotteita myydään Zalandolla, muutamalla muullakin sivustolla sekä lifestyle-shopeissa Ylläksellä, Levillä ja Lauttasaaressa. Tämä on siis ihan oikea työni.

Vaatteiden suunnitteluun olen saanut neuvon, että täytyisi käyttää tunnettua suunnittelijaa. Toki yhteistyöt varmasti tietyllä tapaa tuovat tunnettuutta, mutta en koe sitä listallani oleelliseksi. Monesta Kalla Activen vaatteesta on tällä hetkellä myynnissä vasta muutama väri, ja toivon voivani tuoda niistä mahdollisimman pian vaihtoehtoisia värejä myyntiin. Lisäksi lastenvaatteista odotetaan kovasti isompia kokoja. Mallistoja pystyy helposti tulevaisuudessa laajentaa muillakin tavoin. Lisäksi arvostan käyttämieni vaatealan ammattilaisten osaamista. Tämänkin ”neuvon” kohdalla toivoisin siis ennemmin kysymystä: ”Millaisia kehitysideoita sulla on mallistoihin ja tuotteisiin liittyen?” 

Vaatealan ”katsomovalmentajat” ovat muutamaan kertaan ehdottaneet muita materiaaleja merinovillan tilalle. He ovat usein myös niitä, jotka eivät ole ikinä käyttäneet merinovillaisia vaatteita. Tähän on usein vaikea lyhyesti vastata: ”En ikävä kyllä ole sitä vaihtamassa.”

Materiaalin valinnalle oli alkujaankin syy. Aloin kehittämään Kalla Activen merinotuotteita omien tarpeiden pohjalta. Leikkipuistossa huomasin usein jo syksyllä, että puuvillaiset housuni eivät lämmittäneet tarpeeksi ja kastuttuaan ne tuntuivat jäätävältä ihoa vasten. Merino oli siis täydellinen materiaali ulkohousujen alle, sillä se hengittää ja imee kosteutta tuntumatta kylmältä ihoa vasten. Ulkoilujen jälkeen ulkohousujen alla oleva kerros jäi usein päälle koko päiväksi ja kaipasin merinovillaisia housuja ja takkia, joissa yhdistyisivät kaunis kotiasu ja merinovillan toiminallisuus. Halusin myös löytää vaihtoehtoja lapseni merinovillavaatteisiin. Kaipasin pirteämmissä väreissä olevaa välihaalaria ja sisävaatteita, jotka eivät ole kalsarikerrastomaisia. Tämän jälkeen idea on jalostunut kaikissa mallistoissa ja SELJA työmallistossa yhdistyvät esimerkiksi arki- ja työvaate. 

Merinovillaa on myös eri paksuutta. Suurin osa Kalla Activen merinovillavaatteista on ohuen ohutta merinoa, joka tuntuu päällä kevyeltä ja pehmeältä. Se ei ole siis päällä ”villainen”. Esimerkiksi ohut toppi oli viime kesän myydyin tuote. Tuota menee nyt talvellakin neuleiden alle. Luonnollisesti naisten USVA-neuleessa ja lasten UTU-välihaalarissa neulos on paksumpaa, mutta niissäkin käytetty villa on hienoa eli ohutta ja kiharaa.

Kaikki omalla tyylillään

Joku viisas kerran totesi, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. Muistan tapauksen, kun somevaikuttajat, kuten Hanna Gullichsen, Jenni Rotonen, Stella Harasek, Natalia ”Nata” Salmela ja Viena K kertoivat stooreissaan saavansa seuraajiltaan paljon viestejä, joissa nämä jakavat neuvojaan ja heristelevät sormeaan ilman, että heiltä on neuvoja pyydetty tai kaivattu. Erika Vikman myös totesi tuolloin, että pyytämättä annettu neuvo on moite.

Oman elämänsä ”katsomovalmentajia” löytyy siis joka suunnalta ja stereotyyppisimmät tapaukset varmaan liittyvät arjen asioihin, kuten työelämään tai äitiyteen. Yksi julistaa, miten lasten ei saa antaa vaikuttaa elämään ja kertoo, kuinka heidän lapsensa elää ilman rytmejä. Tämä kertoja ei taas välttämättä ymmärrä, miten joku toinen äiti on enemmän kuin onnellinen lapsensa säännöllisistä rytmeistä – kaikki omalla tyylillään.  

Omalla kohdallani ainakin lapsen vauva-ajan rytmit mahdollistivat paljon asioita, esimerkiksi matkustin aina päiväunien aikana noin tunnin bussimatkan keskustaan äititreffeille. Valvottujen öiden jälkeen ne olivat taas pelastus. Tuon avulla tiesin koska päiväunet koittivat, ja näin pääsin itsekin tuolloin nukkumaan. 

Ehkä eniten kuitenkin peräänkuulutan kaikessa pelisilmää ja tilannetajua. Itse ainakin koen, että muutamat tilanteet ovat lähiaikoina olleet enemmän sosiaalisesti uuvuttavia kuin virkistäviä. Eihän kenenkään meistä pitäisi joutua selittelemään tekemisiään – varsinkin jos ei edes itse kerro kaipaavansa apua. Moni varmasti aidosti enemmän arvostaa tsemppaamista. ❤️

“Curling-vanhemmuuden” kirous

Lapsen tietä tasoittavasta ”curling-vanhemmuudesta” on puhuttu jo pitkään. Selaillessani somea vastaan tuli vanha artikkeli aiheesta, jossa haastateltiin lastenpsykiatri Jari Sinkkosta erilaista kasvatustavoista.

Sanotaan, että “curling-vanhemmat” suojelevat pettymyksiltä eivätkä aseta selkeitä rajoja. Eräs terveydenhoitaja kertoi muutamasta hämmentävästä tapauksesta. Kyse ei siis ollut erityislapsista, joiden kanssa luonnollisesti täytyy huomioida hiukan eri asioita. 

Terveydenhoitaja oli ensimmäisessä tapauksessa pyytänyt lasta ovelta rokotettavaksi. Tähän äiti oli vastannut: ”Se tulee rokotukselle vain, jos saat sen kiinni.” Lapsi oli lähtenyt juoksemaan pitkin käytäviä ja äidin käsityksen mukaan siis lapsi tulee vasta, kun itse haluaa ja oletti, että terveydenhoitaja lähtee hänen peräänsä juosten. 

Toinen esimerkki oli leikki-ikäisestä lapsesta ja vanhemmasta. Lasta luonnollisesti hiukan jännitti rokotustilanne ja vanhempi ei saanut pidettyä lasta pidettyä turvallisesti sylissä. Lapsi alkoi purra vanhempaansa käsivarsiin. Tähän vanhempi reagoi sanomalla: ”Älä tässä pure, saat autossa sitten purra, ei tässä”.

”Ei se hiekka sieltä lopu”

Tokihan lasten kasvatukseen ei ole oikeaa eikä väärää ja kaikki tekevät päätöksensä omat lapsensa tuntien ja voimavaransa huomioon ottaen, mutta silti omiin korviin nuo terveydenhoitajan kertomat tapaukset kuulostavat todella hämmentäviltä.  

Itselläni ei onneksi ole noin radikaaleja esimerkkejä tullut vastaan, mutta muistan erään kerran puistossa, kun eräs lapsi siirsi käsillä ohjattavalla kaivurilla hiekkaa pois hiekkalaatikolta. Tuohon aikaan me lähellä asuvat vanhemmat kävimme usein omien harjojen kanssa harjaamassa irtokivet ja muut moskat asfaltilta, sillä olimme huomanneet, että noin 1-vuotiaat lapsemme aina kaatuilivat irtohiekkaan. (Teemme tätä itseasiassa vieläkin pyörärampissa, ettei irtikiviä jää pyörien alle ja lapsilla mene tasapaino)

Ehdotin lapselle, että siirtäisi hiukkaa hiekkalaatikon sisällä ja kun hän ei uskonut, sanoin ystävällisesti tuon myös hänen äidilleen. Äiti ei halunnut lastaan ohjeistaa ja vastasi vaan minulle: ”Ei se hiekka sieltä lopu.”

Vaikka synti oli pieni, silti toivoisin, että lapsen oma vanhempi ottaisi vastuun tämän kaltaisissa tilanteissa ja ohjeistaisi toimimaan. Huomaan, että itselle epämukavin tilanne on se, että usein meidän minimimmi näkee myös tilanteissa, että toinen lapsi toimii hassusti ja kysyy sitä sitten minulta: ”Miksi tuo tekee noin?” Jos lapsen vanhempi ei yhtään puutu tilanteeseen, tuntuu epämukavalta todeta omalle tytölle, että: ”Jaa-a, hän toimii vääriin.” Jos en toteaisi tätä, tuntuu, että omat opetukset lapselle valuisivat kankkulan kaivoon. 

Toki itsellänikin on ymmärrystä lasten pikkuperseilyyn. Omalla 3,5 -vuotiaalla tytölläni karkaa kuulemma välillä päiväkodissa kavereiden kanssa hommat liiankin laukalle. Tästä sitten juttelemme aina myöhemmin illalla ja sanon: ”Kavereiden kanssa nauraminen ja hömpöttäminen on ihanaa, ymmärrän sen hyvin, mutta silti täytyy kuunnella ja uskoa päiväkodissa aikuisia.”

Karhunpalveluksia jakamassa

Jos lasta suojellaan epämukavilta asioilta, eikä kielletä ikinä, hän ei opi välttämättä käsittelemään ikäviä asioita. Ehkä aikuisena ero tai työpaikan menetys saattavat kolahtaa myös hiukan kovemmin, jos ei ole elämänsä varrella oppinut selviytymään pettymyksistä.

Sanotaan myös, että ”curling-vanhemmat” petaavat liiaksi lapselleen tietä ja näin vievät lapselta onnistumisen kokemukset. 

Huomaan, että omalle luonteelle oli aluksi vaikeaa se, että elämää piti hidastaa ja samalla antaa myös lapselle aikaa opetella itse asioita. Niin hyvässä kuin pahassa suihkin yleensä menemään ja jo konkreettinen nopea kävelyvauhtini on ollut yleinen naurunaihe yläasteelta asti. Lapsen myötä piti osata hidastaa kaikessa suhteessa ja nykyään jo nautin hitaammasta elämästä. En ehkä liiaksi neuvottele lapseni kanssa asioista, mutta annan hänelle rutkasti tilaa ajatella.

Lisäksi kannatan positiivista kyttäämistä ja arjen kehuja. Yksikään ihminen ei vahingoitu siitä, että häntä sanotaan ihanaksi. 

Talven miniloma Tampereella lapsen kanssa

Vietimme joulun Pohjanmaalla vanhempieni luona ja koska tästä on jo tullut tapa, jäimme taas minimimmin kanssa  junan paluumatkalla lomailemaan vielä muutamaksi yöksi Tampereelle. 

Tällä kertaa päätimme ottaa muutaman yön Sokos Hotel Ilveksestä, joka oli hiljattain remontoitu. Suurimpana kriteerinä oikeastaan oli se, että alakerrokseen oli remontoinnin yhteydessä tehty allasalue. Minimimmi hoki koko joulun, että haluaa mennä uimaan, joten kiva että päästiin polskimaan. Toinen kriteeri oli myös hänen toiveestaan kylpyamme.

Lomasuunnitelman tekoa

Tajusin menomatkalla junassa, etten ollut kurkkaillut yhtään etukäteen, mikä voisi olla meidän lomasuunnitelma kolmeksi päiväksi tai yleensäkin millaisia muita juttuja talvella Tampere tarjoaa noin 3,5-vuotiaalle. Hehän eivät kummoisia juttuja kaipaa, mutta lomalla on silti kiva yrittää tehdä hiukan eri juttuja kuin arjessa. 

Koska meidän naapurissa menee kotipuolessa hiihtoladut ja mimmin normaali arjessa on tarjolla niin paljon oman harrastuksen myötä luistelua, skippasin suosiolla ns. talviaktiviteettisuositukset. Sen sijaan olisin enemmän kaivannut ns. sisäriehumispaikkoja. Ehkä oman huonon googlamisen tai heikon mainonnan vuoksi varsinaisia keskustan paikkoja ei tullut minua vastaan. Toki keskustan ulkopuolelta niitä bongasin, mutta koska olimme junan tuomia, ajattelin, että keksimme kyllä läheltäkin tekemistä. 

Vähempi on parempi

Jo tulopäivällä huomasin, että less is more. Minimimmin päivän ja iltapäivän kohokohdat olivat Ilves hotellin leikkitila, allasalue ja Rosson ranskalaiset. 

Kuitenkin toisena päivänä näköjään jo unohdin, ettei sen tekemisen tarvitse sen kummoisempaa olla. Kävelimme Muumimuseoon ja sen kohdalla täytyy todeta, ettei se ei ainakaan ollut tarkoitettu aktiiviselle 3,5-vuotiaalle. Minimimmi rakastaa Helsingissä Senaatintorin läheisyydessä olevaa Lasten museota, mutta ero oli siinä, että se aktivoi lapsia eri tavalla ja he saavat olla osa tarinaa ja koskea asioihin. 

Muumimuseossa kaikki muumiasiat olivat lasilaatikoiden takana ja tarinatkaan, joita niiden yhteydessä sai lukea, eivät temmanneet mukaansa. Museossa oli yksi aktivoiva kuva ja se oli hattivattien kuva seinällä ja kun seinää painoi, pilvestä iski salama – sehän hauskaa vasta olikin. Täytyykin siis todeta, että Muumimuseo on ainutlaatuinen omassa genressään, mutta kohderyhmä ei kuitenkaan ole aktiiviset leikkivät lapset. Enemmän varmaan aikuiset siitä saavat irti. 

Seuraavaksi päätin pelata varman päälle ja menimme Pikku Kakkosen puistoon kuluttamaan hiukan energiaa. Tuon ansiosta muistin myös toisen toimivan kaavan lapsen kanssa: lounaan Ravintola Puistossa. Heillä on aina ollut tilaa ja minimmin lounas oli vain 3€, mikö on aika reilu hinta siihen nähden, että välillä syöminen on mitä on. Jostain syystä aina välillä unohdan näitä asioita, jotka olen jo aiemmin testannut hyviksi ja toimiviksi. Helppoushan se kuitenkin on pääasia 3,5-vuotiaan kanssa. 

Suositus Kuuman hamppareille! 

Iltapäivällä seuraamme saapui siskoni teinityttö ja kävimme piipahtamassa Tallipihalla ja tarkoituksena oli mennä sen jälkeen Ravintola Hookiin syömään. Saunaravintola Kuuma tuli kuitenkin mieleen ja aluksi joimme siellä limsat, mutta koska tunnelma oli niin kiva, päätimme jäädä sinne myös päivälliselle. Iso suositus! Hampparit olivat suussa sulavia! Ulkona olevat talvikodat olivat myös ihania. 

Hotelli Ilveksen uima-allasalue aukesi jälleen taas klo 17, joten illalla menimme jälleen uimaan. Simppeleitä juttuja, mutta loma tuntui kyllä lomalta! 

Mitä kivaa te olette keksineet Tampereella talven minilomalla? Koiramäen eläinpuisto jäi meiltä jälleen väliin, mutta ehkä ehdimme sinne ensi kerralla. Ja jos seuraava reissu osuu kesälle luulen, että meidän aika kuluu lähinnä uimarannoilla ja Kalevan maauimalassa.  

Joulukuun hulinat ja minimimmin luisteluhuuma

Mulla on ollut jo kauan mielessä kirjoittaa edellisistä viikoista, mutta koska marras- ja joulukuu on ollut yhtä hulinaa, en ole ehtinyt pysähtymään ja kirjoittamaan. Usein olen kyllä suonut sille ajatuksia, mutta siihen se on jäänytkin.

Vauhdin määrästä kertoo yleensä se, että kun yritän miettiä edellistä viikkoa, joudun katsoa kalenterista, mitä on tapahtunut. Joku saattaisi todeta, että: “Noh ruuhkavuodet”, mutta oma kiireeni ei liity äitiyteen, vaan enemmänkin monen eri työjutun tekemiseen. Äitiys on oikeastaan tämän kaiken tasapainottava tekijä. Minimimmi on se syy, että laitan läppärin kiinni ja käännän aivot iltaisin eri asentoon.

Nyt myös pystyn jo pikkuhiljaa todeta, että selvisin syksystä eli nyt näyttäisi siltä, että sain kuin sainkin kaikki Kalla Activeen liittyvät hommat tehtyä ennen joulua. Kahden kuukauden sisällä on tullut yhteensä yhdeksän uutta tuotetta. Erityisen innoissani olen ollut naisten mustasta merinomekosta sekä lasten mintun värisestä. Mitä mieltä olette? Kurkatkaa verkkokaupasta myös muut uudet tuotteet!

Nyt totisesti pidän pienen tauon uusien tuotteiden lanseerauksesta. Niin kuin aikaisemminkin jo totesin: unohdan tyystin aina, kuinka suuritöinen prosessi se on. Mutta ihana on ollut jälleen kerran huomata, miten hyvän vastaanoton uudet tuotteet saivat. Siitä on pakko kiittää!

Naisten uudet vaatteet ovat nyt myös Zalandollakin myynnissä. Marras- ja joulukuussa tulleiden merinovaatteiden kohdalla tein poikkeuksen ja otin ja käsittelin kaikki kuvat itse. Ystäväni Leo teki niihin harmaat syväykset sekä packshot-kuvat Zalandoa varten. Tunnen Leon muuten alkujaan Vaasasta. Hän oli kanssani samaan aikaan lukiossa. Hauska yhteensattuma, että aikuisiällä törmäsimme uudelleen ja nyt hän on ollut rautainen ammattilainen kuvien kanssa ja korvaamaton apu. 

Talven juttuja ja luisteluhuumaa

Kalla Activen merinojuttujen ja minimimmin luistelun lisäksi joulukuu on ollut pulkkailua ja muuta ulkoilua. Pian saa nauttia joulun ajan lomailusta! Tein muuten joulutorttuja Fazerin “vihreäkuula-hillosta”. Suosittelen kokeilemaan, jos haluaa vaihtelua perinteisiin joulutorttuihin.

Minimimmi on ollut nyt syksyn luisteluhuumassa ja nyt näyttää myös siltä, että hän jatkaa tammikuussa ensimmäisessä taitoryhmässä. Helsingin Luistelijoissa on mielestäni ollut hyviä valmentajia ja he ottavat ihanasti lapset huomioon – aivan pienikin ele, kuten lapsen silmiin katsominen ja kumartuminen alas puhuessaan hänelle tekevät ainakin minuun vaikutuksen.

Alkuviikosta oli ihana, kun Nordiksella vietettiin Helsingin Luistelijoiden joulujuhlaa ja luistelukoululaisetkin pääsivät esiintymään. Olin niin ylpeä kaikista pienistä luistelijoista! Miten rohkeita he olivatkaan. 

Luistelun kohdalla olen ajatellut, että niin kauan kuin minimimmin innostus jatkuu, hän saa puolestani harrastaa. Luistelu taitona on kuitenkin niin tarpeellinen ja siihen liittyvät harjoitteet tuovat tasapainoa ja kehonhallintaa. Kannattaa muuten kurkata Helsingin Luistelijoiden luistelukoulut, joista minimimmikin aloitti. Ne ovat loistavia.

Kuinka paljon vanhempi voi vaikuttaa lapsensa kaveripiiriin?

Isossa kuvassahan tärkeintä on, että lapsella on ystäviä ja leikkiseuraa ympärillään, eikä tarvitse olla yksin. Kuitenkaan ei voi sanoa, että vanhemmilla ei ole lastensa kaverisuhteisiin osaa eikä arpaa, sillä alkujaanhan vanhemman ja lapsen välinen hyvä vuorovaikutus luo pohjan lapsen sosiaalisille taidoille ja he ovat esikuvia lapselleen toisten ihmisten kanssa toimimisesta.

Vakio puistohengailija

Muistan, kun minimimmi oli alle vuoden ja käveli puistossa ympäriinsä. Hänen tapansa tutustua muihin lapsiin silloin oli, että hän käveli lapsen eteen, meni kyykkyyn ja hymyili. Myöhemmin, kun tuli enemmän sanoja riitti, kun sanoi toiselle lapselle: ”Juostaan”. Jos lapsi oli samanhenkinen, hän lähti peesiin – ja näin syntyi kaveruus. 

Toki kenelle tahansa vanhemmalle tulee hyvä mieli siitä, jos kuulee, että hänen lapsellaan on kivoja leikkejä ja leikkikavereita esimerkiksi päiväkodissa tai että häntä odotetaan saapuvaksi aina aamuisin. Arjen pieniä juttuja, jos toinen lapsi juoksee vastaan – saa takuu varmasti kaikille suun hymyyn. 

Minimimmin kohdalla olen ajatellut, että mun tehtävä vanhempana on auttaa ja mahdollistaa hänen kaverisuhteita tutustumalla heidän vanhempiin, jotta voin auttaa häntä pitämään yhteyttä ja sopia lapsille leikkideittejä. Kun on vasta 3 vuotta mittarissa, treffien sopiminen ei vielä onnistu, mutta kavereista on jo tullut tärkeitä. Toki tulevaisuutta ajatellen on mukavaa, että jo nyt tutustuu niin lapsiin hänen ympärillään ja heidän vanhempiinsa.  

Vanhemman vastuu

Tyttömme haluaa usein päiväkodin jälkeen jäädä puiston ramppiin polkupyöräilemään ja siellä onkin usein puiston vakiokävijöitä pyöräilemässä myös. Hän ei ole ikinä karttanut seuraa, vaan usein puhelee muille lapsille normaalisti ja saakin helposti leikkiseuraa. Edellisten kertojen jälkeen olen kuitenkin jäänyt iltaisin miettimään tätä lapsen kaveripiiriaihetta. 

Eräs samanikäinen poika, jonka kanssa hän on usein yhtä aikaa rampissa pyöräilemässä, puhuu hänelle rumasti ja tietyllä tapaa on myös ilkeä. Minimimmi ei onneksi tästä välitä, mutta itselläni nousee karvat jokaisella kerralla pystyyn lähinnä siitä, kun ympärillä olevat aikuiset tai hänen vanhempansa eivät puutu kielenkäyttöön eivätkä opasta häntä käyttäytymään. Kun olen itse yrittänyt hyväntuulisesti esimerkkien kautta sanoa pojalle, hän vaan näyttää kieltä. Muutaman kerran olen tätä sietänyt ja antanut minimimmin jäädä heidän kanssaan pyöräilemään, mutta viime kerralla sanoin suoraan hänelle, ettei pojan käytös ole kivaa ja että keksitäänkö jotain muuta. 

Vanhemmilla on siis tässäkin tärkeä rooli opettaa käyttäytymis- ja kaveritapoja, mutta ennen kaikkea heidän pitäisi esimerkiksi puistoissa opettaa lasta kohtaamaan toiset lapset myönteisesti. Ymmärrän, että kaikki eivät ole kaikkien kavereita, sillä me ihmiset nyt vaan olemme erilaisia, mutta kaikille pitää silti olla ystävällisiä. Voihan olla, että poika vielä harjoittelee kaverina oloa (ovathan he vielä pieniä!), mutta luonnollisesti ennemmin haluan minimimmille reiluja kaverikokemuksia, kuin tällaista väärää mallia kaverisuhteesta ja siitä, miten voi käyttäytyä. Ystävyyssuhteissa otetaan toinen huomioon, annetaan ja saadaan ja näiden opettelussa peräänkuulutan meidän vanhempien esimerkkiä.

Mistä lapsen kilpailuvietti syntyy ja onko kilpailu hyvästä?

Sanotaan, että lapsen kilpailuvietti on sisäänrakennettu – jollain sitä on enemmän, jollain vähemmän. Meillä 3-vuotiaan minimimmin kilpailuvietti tuntuu heränneen nyt oikein urakalla. Kaikesta voi ja pitää kilpailla. Olemmekin miettineet muutaman äidin kanssa, että onko tuo jokin vaihe vaan, sillä tuntuu, että monella 3-vuotiaalla on kilpailuhalu kukoistuksessaan. 

Toisaalta niin on itsellänikin tai ainakin oli kilpaurheiluaikoina eli geeneissä taitaa kulkea lapsellemme minun ja puolisoni puolelta. Osaksi en ilmiötä edes viitsi hillitä, sillä piirre on niin vahvana. Muutaman kerran olen jotain pyöräilykisaa hillinnyt tai rampissa huudellut perään. Faktahan on kuitenkin, että aina ei myöskään ole turvallista kilpailla. 

Häviäminen onkin sitten eri juttu. Toisaalta häviäminen taitaa olla myös monelle aikuisellekin vielä vaikea paikka. Välillä minimimmi ottaa sen ihan hyvin – välillä taas se on kovempi isku. Toki mieltä hiertää välillä, kun esimerkiksi vanhemmat siskopuolet osaavat seisoa päällään ja hän vielä ei, mutta jollain tavalla hän kyllä myös sisuuntuukin näistä. Esimerkiksi viime viikonloppuna hän pyysi yhtäkkiä aamulla saada harjoitella päällä seisomista. 

Kilpailun demonisoiminen

Asia, jota olen välillä ihmetellyt, on se, että nuorten elämästä pyritään siivoamaan kaikki, mistä voi tulla paha mieli. Eihän toki esimerkiksi lasten harrastuksilla ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa, mutta mielestäni lasten on tervettä saada voittaa ja hävitä yhdessä. Voittaminen ja onnistuminen yhdistää ja häviäminen kasvattaa. 

Tervettä on huomata olevansa huonompi tällä kertaa ja myöntää se. Kysymyshän on vaan siitä, miten siihen suhtautuu. Ja parastahan olisi alkaa opetella tuota jo lapsena, sillä liikasuojeleminen negatiivisilta kokemuksilta vaan vaikeuttaa omaa suhtautumista epäonnistumisiin myöhemmin. Opiskelupaikan tai työpaikan missaaminen saattaa tuntua aika eriltä, jos epäonnistumisen tunnetta ei ole aikaisemmin kokenut kunnolla. 

Isäni opit

Oma isäni aina sanoi meille lapsena: ”Kaikkihan tykkäävät voittaa, mutta häviäminen on ihan eri juttu”. Jossain vaiheessa olin lapsena aluetasolla hiihdossa melko ylivoimainen ja muistankin, kun kerran ”voittoputkeni” katkesi ja hävisin yhdellä sekunnilla kultamitalin. Muistan kun isäni vaan sanoi minulle: ”Ihan hyvä, että sä häviät välillä.”

Isäni tapasi myös sanoa meidän lentopalloharrastuksesta, että se oli hyvä laji, sillä siinä ei ehtinyt nousta kusi päähän. Sitä se tosiaan oli. Vaikka yhden pallon iski suoraan kenttään, ei voinut liiaksi jäädä tuulettelemaan, sillä seuraavasta pallosta peli taas jatkui. Usein ne leijumaan jääneet pelaajat saivatkin seuraavasta pallosta vastakentän pelaajalta tuplana takaisin. 

Näin jälkeen päin mietin, että onneksi olen saanut harjoitella näitä asioita jo lapsena – en nimittäin ikinä muuten pystyisi olla yrittäjänä. Yrittäjyys on kyllä totisesti laji, jossa pidä jäädä leijumaan. Yhdellä viikolla saattaa esimerkiksi tulla todella paljon merinovillavaatetilauksia ja seuraavalla viikolla ei taas yhtään. Tuon vaihtelun ei vaan pidä antaa vaikuttaa liikaa. Toki jos tilauksia tulee paljon, onhan se kiva riemuita ja iloita tästä, mutta seuraavalla viikolla ei pidä tiputtautua pohjamutiin.

Pienten epäonnistumisten tai kommenttien sietäminen

Kalla Activen myötä tietyllä tapaa oma nahka on myös kovettunut ihmisten kommentteihin. Usein varsinkin somessa joillain on todella töksähtelevä tapa ilmaista asioita. Vaikka jokin asia olisi alkujaan tarkoitettu hyvällä, sitä ei kuitenkaan osata ilmaista niin. Esimerkkinä ovat lasten KUURA-malliston vaatteet. Ne päättyvät kokoon 104/110. Isommista koosta on tullut paljon kyselyitä, mutta jotkut ovat olleet muodossa: ”Ai jaha koot loppuu noin aikaisin – eipähän tarvi eksyä sivuille ja ostaa.” 

Nämä eivät varsinaisesti mene ihon alle, mutta menen näihin usein vastaamaan omalla nimelläni ja kertomaan omia henkilökohtaisia ajatuksia ja taustaa vaatteista. Kun suunnittelimme mallistoa, ajattelin aluksi, että mallisto on päiväkotimallisto. Unelmana oli kasvattaa mallistoa tyttöni kasvun mukana ja luoda erikseen myöhemmin ala-astemallisto. Nyt kuitenkin KUURA-malliston paidasta, housuista, topista ja tunikasta on tullut niin paljon kyselyitä isommissa koossa, että yritän tuoda niistä ensi talveksi isompia kokoja myyntiin. Usein vastaukseni saa mukavan vastaanoton ja kommentoija tajuaa, että täälläkin ruudun takana on ihminen. 

Pääsen näistä töksäytyksistä tai yrittäjyyden pienistä alamäistä usein nopeasti eteenpäin, enkä jää asiaa usein murehtimaan. Ja jos tuntuu, että asia kummittelee kauemmin, hakumatka päiväkotiin viimeistään katkaisee ajatuksen. Äitiys on hyvää vastapainoa tällekin asialle. 

Mikä on lapsen kannustamista ja mikä ylituputtamista? 

Vanhemmuus on kultaisen keskitien löytämistä monenkin asian suhteen. Se saa myös tarkastelemaan itseään ja sitä ovatko ne omat näkemykset tai tavat varmasti niitä, joita haluaa sellaisenaan eteenpäin välittää. 

Laimea esimerkki on se, että yritän tsempata maistamaan ruokia, vaikka olen itse ollut erittäin ruokarajoitteinen pienenä – eikä kyllä vieläkään tietyt maut uppoa. Kuitenkin huomaan tyttömme olevan paljon varauksettomampi ruokien suhteen, kun minä olin. Pyrin siis hänen vuoksi avartamaan omaakin mieltä. 

Ekat harrastukset

Löysin viime talvena jumppasali liikkarin, jossa kävimme silloin 2,5 -vuotiaan mimmimme kanssa. Eihän hän tuossa iässä edes varsinaisesti kaivannut mitään ns. harrastusta, mutta kun olimme olleet kuukauden putkeen ainoat ihmiset räntäkelillä puistossa päiväkodin jälkeen, totesin, että ehkä meidänkin olisi kiva käydä jossain sisällä juoksemassa. Olen itsekin samanikäisenä aloittanut käymään Satujumpassa, jossa varmaan suurin tavoite tarjota lapsille paikka purkaa energiaa. 

Liikkari osoittautuikin kivaksi ajanvietteeksi – eritoten mini mimmille. Hän on muutenkin pitänyt taaperosta asti aivan kaikesta liikuntaan liittyvästä ja niin pitää edelleen. Samantyyppinen liikkari on nyt syksyllä jatkunut palloiluliikkari nimellä 3-4 -vuotiaille. Koska ensimmäinen kevät oli ollut liikkarissa niin kiva, hän halusi ehdottomasti syksyllä jatkaa. ”Äiti sä voit nyt mennä odottamaan pukuhuoneeseen”, on usein lause, jonka hän sanoo minulle. 

Mielestäni oma roolini on tarjota hänelle erilaisia kokemuksia eri lajeista ja harrastuksista ja hän saa halutessaan niitä itse myöhemmin jatkaa. Kaiken kaikkiaan koen, että liikuntaharrastuksilla on positiivinen vaikutus kasvuun ja kehitykseen. Vaikka itselläni on kilpaurheilutausta, ymmärrän, että liikunta ei ole kaikkien juttu. Toisaalta tähänhän voi verrata myös tuota ruokaesimerkkiä. Helposti liikuntaa vihaava vanhempi välittää eteenpäin omat fiiliksensä, eikä anna lapsen itse kokea ja löytää mahdollista riemua.  

Onko liika kannustaminen painostamista? 

Tuota toista ääripäätä lapsen ylikannustamiseen olen miettinyt harrastusten ja urheilutaitojen opettelun myötä. Kesällä kun mini mimmi opetteli polkupyöräilemään, löysimme yhteisen sävelen helposti. Hän sinnikkäästi yritti ja usein, jos jarrutus meni pitkäksi, totesimme vain yhdessä, että: ”Ei hätää, kyllä se jarru sieltä vielä joku päivä löytyy.” (Ja voi muuten sitä onnenpäivää hänelle, kun se ”joku päivä” koitti.)

Mini mimmin päiväkotihoitaja luistelee Helsingin Luistelijoissa, ja hän vinkkasi, että heidän seura tarjoaa meidän naapurihallissa syksyllä luistelukoulun 3-4 -vuotiaille. Alkujaan ajattelin, että he ovat iältään liian nuoria, mutta koska mukana olisi tuttu ope ja mini mimmi on ollut yleisesti uusien taitojen opettelussa innokkaan sinnikäs, ajattelin että ehkä menemme kokeilemaan. 

Kun syyskuussa luistelut alkoivat, ensimmäinen kerta meni hieman mönkään. Päästyään ensimmäistä kertaa jäälle hän kaatui kärkeen kaksi kertaa, mutta taisteli sinnikkäästi itse pystyyn. Kolmas pahempi kaatuminen oli liikaa. Hänelle olisi varmasti jäänyt paljon parempi maku suuhun, jos hän olisi minun sylissä oltuaan mennyt vielä hetkeksi jäälle, mutta koti kutsui. Tavallaan vaan harmitti hänen puolesta, että hän koki jäällä, ettei kukaan ole hänen apunaan. (Vanhemmat ovat siis katsomossa) Kotona totta kai juttelimme vielä uudelleen, että kaikki vasta opettelevat ja kaatuminen on luonnollista. Jäällä ei ole yksin, vaan saa apuja luistelun ohjaajilta.

“Hyppääminen hevosen selkään”

Tänään kun menimme toisen kerran luistelukouluun, hän tarrautui minuun ja purskahti samantien jäähallin aulassa itkemään. Koska hän niin harvoin on aidosti mistään todella harmissaan, huomasin, että tämä häntä vaivasi. 

Hän sai sanottua, että häntä jännittää. Juttelimme useaan kertaan, että ymmärrän, että häntä jännittää. Kerroin, että monia muitakin jännittää. Kyse on uudesta taidosta, johon kuuluu kaatumisia ja jota oppii vain tekemällä. Hän edelleen itki sylissäni jäähallin edessä ulkona. Olimme siis tässä välissä käyneet pukuhuoneessa ja tulleet takaisin ulos. 

Tämä oli siis se hetki, kun mietin, että mitä teen. Lähdemmekö kotiin, jolloin jännityspeikko ehtii ensi kerralle kasvaa vielä suuremmaksi vai yritänkö kärsivällisesti saada häntä ”hyppäämään uudelleen hevosen selkään.” Voiko minun tsemppaaminen kääntyä liikatuputtamiseksi?  Eihän ketään voi pakottaa ja varsinkin, kun mielestäni lasten harrastusten pääasia olisi löytää liikunnan riemu.

Mutta toisaalta, kun tunnen lapseni ja tiedän, että hän pystyy ja on osoittautunut aiemminkin ihan omasta tahdostaan ”kovaksi luuksi”. Ajattelin, että tämä voisi olla myös hyvä oppitunti siitä, että tuon jännityksen voi voittaa – ja miten hyvä fiilis siitä tulekaan. 

Vihdoin keskusteluumme tuli käännekohta, kun sanoin, että voin tulla kaukalon laidalle seisomaan katsomon sijaan luistelukoulun ajaksi. Laitoimme luistimet ulkona jalkaan ja juoksimme sisään sivuovesta suoraan jäälle hiukan myöhästyen. Hänen päiväkotiope nosti hänet jäälle ja muutamassa sekunnissa ilme alkoi kirkastua. 45 minuutin aikana hän viiletti jo eteenpäin, kokeili rohkeasti takaperin luistelua ja muita ohjaajien antamia tehtäviä. 

Luistelun jälkeen kerroin hänelle, miten ylpeä olin hänestä, kun hän voitti jännityksen tunteen ja meni rohkeasti jäälle. Eniten kuitenkin kehuin häntä siitä, ettei hän ei antanut periksi, jos kaatui, vaan nousi sinnikkäästi pystyyn. Toki taitavuudestakin kehuin, mutta mielestäni tärkeimmät onnistumiset olivat ne pään sisällä tapahtuneet asiat. 

Tämä on siis ollut omalla kohdallani lähiaikojen vanhemmuuden dilemma. Toki haluan palasen omasta periksiantamattomuudesta hänelle opettaa, mutta missä menee raja. Tämä tilanne meni loppuen lopuksi hyvin: jännitys voitettiin ja uudesta lajista innostuttiin, mutta missä kohtaa kuuluu antaa periksi? Itsehän en siinä taas ole kovin hyvä, vaan lyön ihan pohjalaisena usein päätä seinään turhaankin. Onneksi olen kuitenkin lapseni myötä oppinut hieman alkanut lukea itseäni tämän suhteen paremmin.

Hyödynnä koodi SYKSY15 ja täydennä jo nyt merinoa niin omaasi kuin lapsesi vaatekaappiin. Koodi oikeuttaa -15% aleen verkkokaupassa osoitteessa www.kallaactive.com ja on voimassa 30.9.2022 asti. 

Nauti nyt -neuvot ja muut suusta pääsevät sammakot

Kun meidän minimimmi oli noin vuoden ikäinen kirjoitin blogiin otsikolla: Ihana kamala äitiys ihmisten oudoimmista kommenteista ja neuvoista liittyen äitiyteen. 

Kerroin kuinka elämän varrella onneksi olen jollain tapaa onnistunut suodattamaan epäasiallista kommentointia asiasta kuin asiasta. Kaikkeenhan tottuu (vaikka ei todellakaan tarvitsisi – varsinkaan kuuntelemaan mitään loukkaavaa), mutta myönnettäköön välillä vaan kommentit jäävät soimaan päähän. 

”Nauti nyt vielä kun voit”

Muistan, kun eräs äiti kertoi, että häntä raskaana ollessa ärsytti se, kun siihen suhtauduttiin monesti niin negatiivisesti, että jaahas nyt sitten kaikki muuttuu täysin. Ihan kuin elämä loppuisi sen lapsen saannin jälkeen. Huomaan, että tämä aihe pysyy edelleen kommentoinnin puolesta pinnalla. Toki itsellekin ns. aikuisten aika on mukavaa vaihtelua, mutta mielellään otan minimimmin mukaan myös. Elämäni ei ole siis loppunut – olen saanut siihen vain uudenlaista sisältöä. 

Koska puolisoni oli töissä lähes koko kesän, vietimme 3-vuotiaan tytsyn kesäloman päiväkodista aikalailla kahdestaan Suomessa reissaten. Monesti totesin hänen olevan parasta reissuseuraa, sillä hän oli niin aidosti innoissaan kaikesta ja vietävän humoristinen. Näihin sain usein epäileviä katseita ja kommentin: ”Nauti nyt vielä, kun voit. Pian hän kasvaa, eikä olekaan niin helppo.”

Mielestäni koomista on aina ollut se, että monet kommentoijat kertovat totuutena, miten asiat tulevat menemään, vaikka tosiasiassa jokainen raskaus tai lapsi ovat erilaisia. Ja mikä hassuinta aina on ollut kuulemma vaikeimmat ajat edessä. Jo vauva-aikoina moni maalaili piruja seinille ja yksikään heidän ennustuksista ei toteutunut. Lapseni luonne on jo nyt todella vahvasti esillä eli en siis usko tuon positiivisuuden ja iloisuuden sekunnissa katoavan. Ja vielä niin kauan, kun jatkan myös meidän keskinäistä suhteen rakentamista, luulen, että meidän keskinäinen huumori ja reissut vain paranevat entisestään. 

Markkinoinnin dilemma

Yrittäjälle markkinointi on ikuinen dilemma ja siinä ei voi välttyä kommentoinnilta. Kun olin osakkaana edellisessä työpaikassani markkinointi- ja viestintätoimistossa, asiakkaamme sponsoroi olympiajoukkuetta. Tämän sponsoroinnin seurauksena mekin olimme kerran kuukaudessa tervetulleita olympiatreeneihin, joissa joka kuukausi tutustuttiin uuteen olympialajiin. Pääsimme monen eri lajin treenin ja valmentajana oli sen lajin olympiaurheilija. Tein usein omaan @Ninniohia-sometiliini postauksen treenistä. Kerran eräs vanha tuttuni kyseenalaisti näitä postauksia ja sanoi: ”Taidat olla vähän liian fiiliksissä näistä treeneistä?” Vastasin hänelle: ”Niin…sitä kutsukaan markkinoinniksi.”

Vaikka toki nautin näistä treeneistä täysillä ja kerroin mielelläni päivän kulusta, eniten treenit kuitenkin toivat näkyvyyttä meidän firmalle, sillä sisältö oli hiukan erilaista kuin yleensä.

Näistä kommenteista usein siis vain hölmistyy eikä ehkä ymmärrä, että tosiasiassahan tuo kundi oli vain kateellinen. Suomalainen vain usein ajattelee, että ei saisi itseään tuoda liikaa esiin ja huomaan itsekin harhautuvani välillä tuolle polulle omien julkaisujen kohdalla. Tosiasiassa kivoista kommenteista päätellen pitäisi enemmän kirjoittaa blogiin ajatuksia liittyen perhe-elämään, äitiyteen, yrittäjyyteen ja Kalla Activeen. Näistä tulee myös eniten kannustusta.

Ja nyt jos koskaan on huomannut, että ihmiset haluavat kuulla tarinoita brändin takaa. ”Ai se on sun oma brändi? Mistä sä tuon nimen keksit?”, onkin ollut yleisin kysymys. Näihin kysymyksiin olen vastannut enemmän kuin mielellään, sillä kai tietynlaiset uratarinat aina myös inspiroivat muitakin ihmisiä omien haaveiden parissa. <3

Ylläksen kuvaukset agendalla syyskuulle ja arjen aamulenkkeilyt

Arki pyörähti taas käyntiin tällä viikolla. Minimimmin päiväkoti alkoi vanhemmassa ryhmässä ja itsellä alkoi to do -työlistojen purku. Vaikka itsellä ei läppäri ollutkaan heinäkuuta pölyttymässä, vaan silti suht säännöllisesti käytössä, silti puolet päivästä meni maanantaina koneen päivityksiin. (Niin koomista)

Aamuisin mimmi on polkenut polkupyörällä päiväkotiin. Koska jarru on edelleen hiukan kateissa, olen todennut, että juoksukengät ovat olleet itselle se paras varustus – näin ehkä olen ehtinyt nopeisiin spurtteihin (lue: mahdollisiin vaaratilanteisiin) helpommin. Samalla olen aamuisin yleensä tehnyt pienen kävelylenkin. Olenkin varmaan aikaisemmin kertonut, kuinka välillä tuntuu, että parhaimmat ideat tulevat lenkillä. Ajattelinkin, että pieni kävely saisi aivot taas työmoodiin. (Myönnettäköön, että täysin päinvastaiselta tällä hetkellä tuntuu) Varsinaisia kuningasideoita ei ainakaan vielä ole pulpahtanut ja ainoa asia, jota viimeksi suunnittelin lenkillä oli se, kuinka saan itselleni meidän varastoon hiihtosuksille voitelutelineen pöytään. 

Työlistan purkamista

Positiivista on se, että kerrankin tuntuu, että sain aivonikin heinäkuun ajaksi hiukan ottamaan happea. Olen ollut aina huono päästämään kokonaan irti, mutta nyt tuntui että tietyt isommat asiat olivat viisi viikkoa tauolla. 

Toki Kalla Active pyöri myös kesän, sillä ihmiset tilaavat merinovaatteita ympäri vuoden, mutta sosiaalisen median julkaisujen ajastaminen auttoi viikoissa. Paketit myös lähtivät niin verkkosivujen kuin Zalandonkin tilauksien mukaan, mutta silläkin saralla oli huomattavasti rauhallisempaa. 

Kuten aikaisemmin jo totesin naisten ja lasten uusien mallistojen protot tulivat, joihin teimme muutokset. Niistä on myös tilaus lähtenyt tehtaalle eri koossa. Talvella ja keväällä tulee myyntiin naisille kaksi erilaista mekkoa ja t-paita sekä lapsille mekko ja t-paita. Lisäksi toppi tulee naisille ja lapsille vihdoin mustana myös. (Tätä on toivottu ja itsestänikin on kyllä kuoritut Kalla Activen rosan topin suurkuluttaja. Menee aika kivasti myös hameen kanssa)

Syyskuun kuvaukset

Meillä kävi eilen Ylläs Eventsin Piia ja olemme järjestämässä syyskuulle Ylläksellä kahden päivän kuvaukset Kalla Activelle. Tunnen Piian noin parinkymmenen vuoden takaa jo ja hän ja hänen puoliso ovat minun isosiskoni ja hänen puolison hyviä ystäviä.  

On ihanaa, että Piia on auttanut, sillä kuvauksessa on yllättävän paljon tekemistä ja järjestämistä. Arvostan myös hänen särmää ja ammattitaitoa, sillä näissä jos missä haluaa, että homma hoituu. 

Sain lukijalta kyselyn, mitä kaikkea kuvauksissa täytyy ottaa huomioon. Pääasiat ovat varmaankin lokaatio, kuvausteemat, mallit ja heidän asustus sekä näiden sulattaminen yhteen. Aika simppeliä palapelin rakentamistahan se on, mutta aika usein, jos yksi peruuntuu, muutkin saattaa mennä vaihtoon tai heilahtaa kuvaussuunnitelmassa. 

Tällä hetkellä kuitenkin karkea suunnitelma on muuttunut Piian kanssa suht tarkaksi aikatauluksi, mallit koordinoitu paikan päälle, vaatekokonaisuudet ja mahdollinen rekvisiitta mietitty ja lokaatiot merkitty. Ja ja ennen lomia varasin Helsingistä tulevalla porukalle lennot ja majoitukset. Myös meidän minimimmi tulee mukaan. 

Aiemmista kuvauksista oppien täytyy sitten vaan soveltaa, jos jokin asia menee mönkään ja ideoitahan kuvausteemasta saattaa pulpahtaa myös vasta paikan päällä. (Piialla ja hänen puolisolla kakkoskoti Ylläksellä, joten onneksi lokaatioideat ovat jo aika tarkasti tässä vaiheessa pöydällä. The Barössähän viime kevään kuvauksissa tein lopulliset lokaatiopäätökset vasta paikan päällä, kun kävelin alueen läpi) Joka tapauksessa kiva Ylläs-reissu edessä. Kirjoittelen siitä sitten tarkemmin vielä syyskuussa, kun palailemme kotiin. <3

Yrittäjän lomaviikot ja uuden Kalla Active -malliston muokkausta

Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Jos ei olla minireissailtu, eniten ollaan vietetty aikaa meidän takapihalla.  Samalla kotona ollessa mini mimmi on uinut, pyöräillyt ja pitänyt kesäkeittiötä ja jäätelökioskia pystyssä. Mä taas olen yrittänyt (aina kun vaan mahdollista) relata. Samalla seurailen, kun pakettiauto kurvaa hakemaan Zalandon paketteja. 

Uuden malliston muokkausta

Kalla Activen kesä 2023 malliston protot tulivat viime viikolla ja naisten ja lasten vaatteet saivat viime viikolla kyytiä. Senttejä sisään, senttejä lisää tai sitten keksittiin kokonaan uusi ratkaisu tulevaan vaatteeseen. Sanoinkin juuri, että oikeastaan heinäkuu oli täydellinen aika tehdä uuden malliston muokkaukset, sillä nyt oli vähemmän muuta hommaa. Ihan kuin olisi ollut aikaa enemmän miettiä sävyjä ja yksityiskohtia.

Naistenvaatteissa mun tiimiläisenä on kaima Jenni, joka alunperin teki Kalla Activelle harjoittelun ja opparin. Nykyään hän on yksi mun vakio friikuista, joita työllistän. Hän on oppinut jossain määrin jo lukemaan mun ajatuksia ja on myös järjen ääni, kun mun ideat leikkausten tai yksityiskohtien myötä lähtee liian laukalle. 

Lasten vaatteissa mun tiimiläisenä on ihana Emilia. Huippua on päästä aina höpöttämään jollekin ideat ja miettimään yhdessä, mitkä olisi järkevä toteuttaa. (Mun puhetulva on vaan aina koominen – Onneksi Emilia osaa suodattaa) Alla oleva mekko, joka on mun päällä tulee muuten mustana myyntiin ensi talvena – can´t wait!

Itsensä kehittämistä

Äitiys kehittää myös joka päivä. Kun vuosi sitten alkukesästä Sohvi alkoi potkupyöräillä rampissa, olin saada sydärin. Onneksi siinä hommassa nopeasti tajusin pysyä kauempana ja ymmärsin, ettei millekään oppimiselle ole olemassa ”oikeaa ikää” ja luottaa vaan, että se handlaa.

Tänä kesänä kun Sohvi on alkanut pyöräillä ilman apupyöriä, oon yrittänyt olla saamatta sydäriä. (Jarrutus kaipaa hieman vielä viimeistelyä..) 

Vaikka oma reagointi on nykyään huomattavasti chillimpi, tottuukohan tähän ikinä kokonaan? Jotenkin sitä on ihan täysin unohtanut, kuinka rämäpää itse on ollut. 

Tampere-reissu 3-vuotiaan kanssa ja kokemuksia Tampereen Kylpylästä

Päätin jo aikaisessa vaiheessa, että jos pysymme terveinä, jäämme kotimatkalla junasta Tampereelle humputtelemaan, kun matkaamme Pohjanmaalta takaisin Helsinkiin.

Koska pikku neiti pitää niin paljon uimisesta ja ilmat ovat olleet välillä epävakaita, yritin googlailla hotelleja, joissa on uima-allas. Halusimme jäädä suht lähelle Tampereen keskustaa, sillä tarkoitus oli kävellä paljon, mutta yleensä varsinaiset kylpylät ovat kauempana ytimestä. Siskoni vihjasi Holiday Club Tampereen kylpylästä, joka sijaitsee Lapinniemessä. Kylpylähotelli sijaitsee noin 2 km päässä rautatieasemalta. 

Blogijulkaisu ei ole kaupallinen yhteistyö, eikä palveluista ole saatu alennusta. Toki kyselin varaustilanteessa Tampere-vinkkejä 3-vuotiaan kanssa, mutta en saanut viestiini vastausta, eikä respastakaan mitään varsinaisia vinkkejä tullut, kun kysyin. 

Tampereen Kylpylän ympäristö

Hotellin miljöö oli ihana. Hotelli on kunnostettu 100 vuotta vanhan puuvillakehräämän entisiin tiloihin. Lomahuoneistomme oli hotellin sisäpihan toisella puolella, josta kuljimme moneen kertaan päivässä pelkillä kylpytakeilla kylpylään uimaan.

Ensimmäisenä iltana testasimme neidin kanssa Lapinniemen Laiturin terassin, johon sai tilattua niin Classic Pizza -ravintolasta kuin Cotton-ravintolasta sisältä. Se toimi meille oikein hyvin, sillä emme olleet lähdössä enää keskustan suuntaan. Laiturin terassin vieressä on myös pieni leikkipuisto, jossa ruokien odotus kului sutjakkaammin pikku neidillä.

Söimme aamiaisen Cotton -ravintolassa sisällä. Meille aamulla paras rytmi oli syödä huoneessa pieni aamupala ja uinnin jälkeen käydä noin klo 11 aikaan vasta varsinaisella aamiaisella – näin ruoka oli meille oikeastaan sitten jo lounas. Hotellin vieressä oli myös ihana myymäläkahvila Bypias

Tampere-päivä

Muutamat kohteet meillä oli valmiiksi jo mietitty esimerkiksi Rauhaniemen uimaranta ja Pikku Kakkosen puisto. Särkänniemihän näkyy myös poukaman toisella puolella, mutta luulen, että neidin kasvaessa ehdimme vielä ottaa siitä oman ilon irti. 

Jos ei jaksanut kävellä, hotellilta keskustaan meni kätevästi bussinumero 2:lla. Vakiopuistomme Tampereella on jo hetken ollut Pikku Kakkosen puisto. Siskoni vanhin lapsi, joka asuu Tampereella, tuli kanssamme puiston jälkeen ravintola Periscopeen syömään ja jäätelölle Tallipihaan. Siellä oli kyllä tunnelmallista! Pääsimme myös ihastelemaan poneja ja pupuja. Tallipihan Vuokko, Paavo ja Pirkko -puput olivat taivaallisen söpöjä. 

Tampereen Kylpylän miinuksia

En yleensä väkipakolla ala kaivamaan miinuksia mistään, mutta tähän on ehkä pakko mainita, jos kerran kirjoitan myös hyvistä asioista. Asiakaspalvelu ei ehkä mennyt täysin putkeen.

Heräsin ensimmäisenä yönä hämmentyneenä kolmen aikaan. Musiikki oli niin kovaa, että kävin parvekkeella kurkkaamassa onko katutasossa jokin pubi. Ilmeisesti sellaista ei kuitenkaan ole, vaan musiikki kuului vain alemmasta huoneesta. Kun vastaan tuli suurimmaksi osaksi vain päivällä vain perheitä, en jotenkin yhtään osannut ajatella, että hotellissa voisi olla myös bilejengiä. Itse luultavasti yöpyisin kaveriporukalla lähempänä keskustaa. 

Respa myös otti tiedon rymyämisestä hämmentävällä tavalla, kun hän enemmän kyseenalaisti ja päivitteli omaa kiireistä ja raskasta aamuaan. Oikeastaan olisi voinut vain sanoa pahoittelut. Huonot fiilikset asiakaspalvelusta tai muusta ovat aina ikäviä, eikä varsinkaan niistä tekisi mieli kirjoittaa.

Muutaman päivän irtiotto tekee aina hyvää ja parasta on huomata, miten neiti nautti. Tampereen Kylpylä oli kaiken kaikkiaan oiva piipahduskohde uimisen vuoksi minulle ja meidän 3-vuotiaalle, ja pari yötä meni hetkessä. Samaan aikaan se oli myös enemmän kuin riittävä aika. Jollain tavoin Tampereelle olisi kuitenkin tehnyt vielä jäädä. <3

Neidin 3-vuotisjuhlaviikonloppu takana! 

Jo muutama kesä peräkkäin pikku neidin synttärijuhlat ovat olleet hyvä syy kutsua kavereita ja heidän lapsiaan kylään. Juhlista on ehkä muodostunut enemmän kesäjuhlat, sillä sää on suosinut ja olemme voineet viettää juhlat suurimmaksi osaksi meidän takapihalla.

Koska tilaa on kuitenkin rajatusti, vieraita on pitänyt hieman jakaa eri päiville. Perjantaina tänä vuonna oli kaverisynttärit, joissa oli neidin naapuri-, puisto- ja päiväkotikavereita vanhempineen. En jotenkin kestä, miten pienen tytön unelmapäivä perjantai oli. Hän oli niin fiiliksissä koko ajan ja niin otettu, että sen kamut oli meillä: ”Äiti, olenko minä päivänsankari? Ovatko he juhlimassa minua?”

Lauantaina olivat kylässä kummit ja ystäväni lapsineen ja sunnuntaina saapuivat puolisoni sukulaiset. Välillä sitä itsekin miettii, että kuinka jaksaakaan järjestää monia juhlia, mutta todellisuudessa tilanpuutteen vuoksi kaikkia ei voisi pyytää yhtäaikaa ja mielestäni jako toimi erittäin hyvin. Synttärisankarin onnellisuus on aina paras kiitos kaikesta ja arvostan myös todella paljon, että vieraat antavat osan ajastaan ja tulevat kylään.  

Koristeludilemma

Koristelun suhteen minulla on aina ollut pienenlainen dilemma. Minulla on usein ollut visio, mutta en olekaan onnistunut toteuttamaan sitä  – en ainakaan kovin hyvällä menestyksellä. Olen aina ollut aivan surkea koristelemaan, mutta nyt yritin pienillä jutuilla saada hieman juhlan tuntua. Pääasia, että sankari oli otettu.

Neiti jäi juhannuksen jälkeen kesälomille, joten oikeastaan oli aika ihana hänen kanssaan puuhastella koko alkuviikko ja hääräillä pienten koristeiden parissa. Näitä olivat mm. viirit, ilmapallot ja serpentiinit. Hän sai myös itse valita kukan pöytään naapurin Kukkatalosta.

Kurkkailin aiemmin erilaisia kertakäyttökattausastioita ja miten söpöjä ne nykyään ovatkaan. Koska neiti pitää niin monesta eri asiasta, varsinaista teemaa ei ollut, vaan ainoastaan kesäisiä värejä. 

Mitä tarjota 3-vuotisjuhlissa?

Olemme vuodesta toiseen hakeneet kaikkiin juhliin Ravintola Hima&Salin leipomopalvelusta kakut ja suolaiset piirakat. Niiden kylkeen on ollut helppo vain lisäillä pientä naposteltavaa. Suosittelen siis! Säästää aikaa ja vaivaa. (Ovat myös hintansa arvoisia) Toki nostan hattua myös niille, jotka itse tekevät alusta loppuun. Kakkuna tänä vuonna oli limejuustokakku ja sen kylkeen tilasimme feta- ja kinkkupiirakat. Päätarjottavia oli helppo täydentää kekseillä, muumipatukoilla, raksuilla, mehulla/limsalla. Synttereinä saa herkutella! 

Koko juhlien hitti oli pomppulinna, jonka saimme puolisoni ystävältä lainaksi. Hänellä on yritys nimeltään Paila Oy, joka järjestää iltapäiväkerhotoimintaa lapsille. Pomppulinnaan riitti väkeä jonoksi asti. Hyvin myös sen kanssa sujui ja säästyttiin ilman kolhuja. (Mietinkin alkujaan onko pomppulinna enemmän mahdollisuus vai riski) Kaiken kaikkiaan tuli ihania muistoja niin sankarille kuin vieraillekin!