Blogit

Mikä teistä on kätevin tapa nimikoida lastenvaatteet?

*Yhteistyö Tarranalle

Nimikointitarrojen käyttäminen on monessa perheessä varmasti tuttu juttu. Siitä asti, kun tyttäremme meni päiväkotiin vähän yli vuoden ikäisenä, olen käyttänyt vaatteiden nimeämiseen nimitarroja. Luisteluharrastuksen myötä nimettävien vaatteiden ja harrastusvälineiden määrä on vain kasvanut. 

Vuosien saatossa olen ehtinyt kokeilla monen eri yrityksen tarjoamia tuotteita, ja oikeastaan suurimmaksi kriteeriksi on noussut pesunkestävyys. Jotkut tarrat vain aidosti kestävät vaatteissa kauemmin  – osa on irronnut tai mennyt rullalle samantien jo pienestäkin kosteudesta. Menevän tytön vaatteissa usein näkyy myös se vauhti, ja pesukone jyllää lähes päivittäin. En myöskään halunnut, että tarran materiaali ärsyttää ihoa. 

Arjen kestäviä

Sain testiin Tarranallen vaatetarroja. Tilasin käyttöömme kokoa 30x13mm, koska se on oikeastaan meillä käytetyin koko. Nimikointitarrat on helppo kiinnittää pesulappuun, kokolappuun tai esimerkiksi koville pintamateriaaleille. Ulkoisesti tarrat ovat söpöjä, ja hän valitsikin (yllätys yllätys) yksisarvisen ja lilahtavan taustan tarroihin. Tarrat tulivat myös kivassa tarrataskussa, jossa niitä voi säilyttää.

Isompien tarrojen lisäksi otin kokeiluun vielä minitarran 16x6mm. Tätä kokoa voi tarpeen tullen käyttää minitavaroihin, kuten hiusharjaan tai aurinkolaseihin. Meillä minitarrat kiinnitettiin heti kaikkiin Kreikasta ostettuihin sukellusrenkaisiin.

Nyt kun Tarranallen tarrat ovat hetken olleet käytössä meidän arkisessa hulabaloossa, täytyy sanoa, että tarrat ovat pysyneet kyllä matkassa mukana. Tuntuu, että pyöristetyt reunat pysyvät paremmin vaatteissa ja tarrat ovat vaatteissa vielä konepesun ja kuivausrummunkin jälkeen paikoillaan. (Myös minitarrat sukellusrenkaissa) Materiaali tuntui myös jämäkämmältä, kuin aikaisemmissa käyttämissäni tarroissa. Tyttärelläni oli äskettäin synttäritkin, joten nimesimme uusia lahjaksi saatuja vaatteita jo valmiiksi, vaikka päiväkodin alkuun onkin vielä tovi ja luistelu kesätauolla.

Mukavaa on myös, että Tarranalle on kotimainen perheyritys, ja sen takana ovat Etelä-Pohjanmaalla asuvat Wendi & Tatu. Itsekin kun olen yrittäjä, niin mielelläni tuen toisia pienyrittäjiä. Oletteko te testanneet jo Tarranallen tuotteita?

Jokakesäinen minireissu Tampereelle

Olen varmaan aikaisemminkin todennut, että jos en asuisi Helsingissä, asuisin Tampereella. Tykkään Tampereesta ja käymme siellä varsinkin tyttömme kanssa usein minilomilla. Pidemmillä lomajaksoilla kaupunki on junamatkan varrella, kun reissaamme Vaasa-reissuilta mummu ja paappa -kyläilyiltä takaisin kotiin Helsinkiin. Toki vierailutiheyteen on vaikuttanut myös se, että siskoni perheineen asuu lähellä Tamperetta.

Nyt kun kesäloman alkuun vietimme viikon Vaasan suunnalla, jäimme kotiintulomatkalla Tampereella jälleen pois. Kun yövyimme taas Sokos hotelli Ilveksessä, tuo samojen perinteiden toistaminen oli jo itsestäkin huvittavaa. 

Muistan vielä ajan elämästäni, kun halusin joka kerta testata aina lomilla jotain uutta hotellia. Nyt kuitenkin, kun olen puolisoni lomien vuoksi reissannut tyttömme kanssa paljon kahdestaan, en jaksa alkaa miettiä kaikkea uudelleen. Meille Ilves-hotelli on ollut jo monta vuotta helpoin, sillä siihen “me junamatkalaiset” pääsemme kävellen helposti ja sen yhteydessä on paljon asioita, jotka tuovat meidän lomiin lisäarvoa (ja ovat lapsen mieleen) Alakerroksessa on uima-altaat, hotellin vieressä on ravintoloita ja kaikkialle keskustassa muutenkin lyhyt kävelymatka. Kävelemme paljon 5-vuotiaan lapseni kanssa, mutta toki rajansa kaikella. Jos haluaa isompia uima-altaita, Kalevan maauimalan altaat ovat hyvät. Näihin taas olemme reissanneet helposti hotellilta ratikalla. Särkänniemeen lähtee myös hotellin edestä minijuna.

Rehellisesti sanottuna emme oikeastaan koskaan kotosalla ”hengaile” ostoskeskuksissa. Jotenkin aika ja mielenkiinto eivät normaalissa arjessa riitä siihen. Täällä kuitenkin varsinkin sadesäällä on hauskaa, kun hotellilta pääsee sisäkautta suoraan Koskikeskukseen ja sen kautta helposti Ratinan ostoskeskukseen. Tyttömme virallinen 5-vuotispäivä sattui sattumalta olemaan samaan aikaan meidän Tampere-lomalla. Vaikka varsinaisia synttäreitä juhlittiin moneenkin kertaan jo Helsingin suunnalla, taas saatiin syytä juhlaan. Puolisoni äiti onnitteli heti aamulla ja kertoi, että synttärisankarille on siirretty hieman shoppailurahaa. Koska hotellilta etäisyydet ovat lyhyet, sankari nautti siitä, että pääsi samantien hipsimään ostoskeskuksiin ja valitsemaan synttärirahoilla uuden t-paidan ja jumppahousut. Hotellin henkilökunta myös yllätti hänet mainiosti tuomalla hänelle aamiaisella karkkilautasen mansikoilla ja ilmapallon. 

Ratinan sisäpuolella on kiva Ratinan riemu -ulkoleikkialue, johon usein pistäydymme, kun kävelemme sen ohi.

Finlaysonin alueella sijaitseva Työväenmuseo Werstas on niin aikuisen kuin lapsenkin mieleen. Tyttömme on ollut viime aikoina tosi paljon kiinnostunut kaikesta “ennen vanhaan -jutuista” nähtyään Ikaalisten kylpylässä vanhan leipälapion, ja kyselikin kaikista vanhoista jutuista lisää Pohjanmaalla paapalta. Vanhoja esineitä ja esimerkiksi vanha kauppa, jossa sai leikkiä löytyivät Werstaalta. Werstaalle on vapaa pääsy, ja itselleni kolahtivat aiheina eniten työläisten ja sananvapauden historiat.

Työväenmuseo Werstas on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo, jossa on runsaita näyttelyitä, monipuolisia kokoelmia sekä vilkasta tapahtumatoimintaa.

Monen jouluisin hehkuttama Tallipiha on ihana ja tunnelmallinen myös kesäisin. Tallipihasta sanotaan, että se on kaupungin tunnelmallisin ostospaikka. Siellä on kahvila, käsitöitä ja tapahtumia. Me kävelimme sinne oikeastaan pupujen, marsujen ja muiden eläinten perässä.

Kesäisin yksi hotelli Ilveksen kokoushuone oli taas muutettu Onni Oravan leikkihuoneeksi. Huone oli jo viime kesänä hitti. Siellä tyttömme suosikki juttu oli piirrospeli. Pelasimme myös yhdessä omasta lapsuudestani tuttuja pelejä, kuten kiekko- ja jalkapallopelejä. Sadekuurojen aikaan tuo huone on selkeästi helpottava tekijä, sillä ei tarvitse keksimällä keksiä tekemistä. 

Fiilistelen edelleen tosi paljon KUUMA-ravintolaa. Siihen on myös kivan lyhyt kävellä hotellilta. Samalla voi myös pistäytyä Laukontorilla. Siellä on paljon tarjolla katuruokaa, kahviloita ja pienempiä herkkuja. Kävimme testaamassa yhtenä päivänä myös Tammerkosken äärellä sijaitsevaa DOM-ravintolaa. Sen isolla terassilla olisi mukava joskus istuskella pidempäänkin.

Merellinen Vaasa ja kivat rannan ravintolat – kesälomavinkkejä

Mitä tehdä Vaasassa kesällä? Vaasassa on mielestäni paljon kivoja pikku juttuja varsinkin kesällä. Asuimme jo toistamiseen Sokos hotelli Vaakunassa keskustassa torin laidalta. Koska meillä ei ole autoa käytössä, siitä liikkuminen oli kätevää. Siskoni lapsi lainasi tytöllemme myös potkulaudan, jolla suhasimme ympäri keskustaa. Potkulauta olikin kelpo väline mennä edes takas Vaasaa – ja hyvällä ilmallahan epämääräinen hengailu on ihan parasta.

Olen lukiolaisena asunut rannan tuntumassa Koulukadulla, joten siellä suuntaa kävely on aina mukavaa fiilistelyä. Vaasan rantaviivaa on viimeisten kymmenien vuosien aikana kehitetty kivaan suuntaan ja sinne on putkahdellut uusia ravintoloita ja terasseja. Hovioikeuden eli ”Hoviskan” ympärillä on myös puistoa, jos haluaa ottaa omat eväät mukaan. Alue tuo myös nuoruuden muistoja mieleen, kuten koulujen päättäjäiset ja Venetsialaiset.

Rannassa on Hietasaari eli Hietsku, jossa tyttömme kanssa aina käydään uimassa. Hietskussa vietimme lukiolaiskesinäkin aina päivisin aikaa. Jos kylpylähenkisiä sisä- ja ulkoaltaita etsii, niitä löytyy Tropiclandiasta. Tropiclandiassa kävimme lapsenakin, ja pakko myöntää, että se oli kyllä myöskin meidän 5-vuotiaan mieleen (vaikka ei ollut omista lapsuuden ajoista hirveästi edes muuttunut) Ehkä 5-vuotias alkaa olla juuri sen ikäinen, että kylpylän puolen isoin mäki ja jyrkkä punainen kolahtivat. Kylpylälippu oli mielestäni aika tyyris (25€/hlö). Sillä olisi tosin päässyt myös ulkona sijaitsevaan vesipuistoon, mutta meidän vierailupäivänä ei ulkona kovinkaan paljon tarjennut.

Lasten leikkipuistoista kattavin Vaasassa on Vöyrinkaupungilla Laivapuisto.  Siellä on paljon tekemistä ja isoja kiipeilytelineitä. Tyttömme suosikki on vaijeriliuku ja “skeittiramppi”, jossa tyttömme kävi potkulautailemassa. Keskustaan torille on tehty myös kiva ramppi potkutteluun.

Missä syödä ja kahvitella Vaasassa?

Oma suosikki kahvila on Vaasan keskustassa esimerkiksi Pharmacy House Cafe & Bakery. Rannassa viihtyisiä ja vierailemisen arvoisia ravintoloita ovat HEJM sekä ravintolalaiva Faros laajennetulla ravintolalla ja terassilla. Legendaarinen ravintola rannassa on myös Strampen terasseineen. HEJM:n jälkkärit muuten hurmasivat meidät täysin eli kävimme vielä uudelleen tyttömme kanssa pelkillä jälkiruuilla. Meille toimiva ravintola oli myös Niska ravintola, jossa he tekivät hampurilaisista ilomielin “lastenversioita”.

Jos ottaa auton alle, kannattaa myös ajella Suomen pisimmän sillan eli Raippaluodon sillan kupeeseen ravintola Berny´seen. Vaasan keskustasta autolla kestää noin 20 minuuttia Raippaluodon sillalle. Vuokrasimme viime vuonna mökit Bergön saarelta, jonne mentiin lossilla. Bergö Havsudden mökeistä oli ihana näköala Merenkurkun saaristoon. 

Hauska päiväretki Vaasasta on muuten myös Isossakyrössä Kyrönjoen rannalla sijaitseva Kyrön Distillery.Vierailukeskuksessa pääsee tutustumaan brändin tarinaan ja tislaamoon. Siellä on myös oma lähiruokaravintola ja cocktailbaari. 

Miten jännitystä sai kuriin kilpaurheilussa?

Juttelimme ystäväni kanssa jännityksestä ja siitä, miten kutkuttavia esimerkiksi nuoruuden SM-hiihtokisat olivat. Ihmisiä jännittävät eri tilanteet. Näitä voivat olla esimerkiksi esiintyminen, kisajännitys tai muuten vaan arjen jännittävä kohtaaminen jne. Toisaalta jännityksen tunne on myös sellainen, mihin tottuu ja sitä tunnetta voi oppia hallitsemaan. Moni ajatteleekin kisajännityksen ja -stressin extra energiana.

Kilpasuoritukseen kuuluu luonnollisena osana se, että jännittää. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on valjastaa ja hyödyntää tuon tunteen antama energia itse suoritukseen. Huomaan hyödyntäväni esimerkiksi työ- tai esiintymistilanteissa edelleen samoja keinoja, joita hyödynsin kilpaurheiluaikoinani.

Mitä itse hyödynsin kisajännitykseen?

  1. Visualisoi

Ehdottomasti tärkein on visualisointi. Saatoin usein etukäteen miettiä kilpahiihdon radan ja miettiä, miten jaan voimani eri kohtiin. Tärkeitä olivat mm. ne kohdat, joissa ”iskeä” eli hakea eroa kilpakumppaneihin ja vastavuoroisesti, missä kohdissa palauttaa happoja pois kropasta. Etukäteen läpikäynti niin urheilussa kuin esiintymisessä tuo valmiimman tunteen ja saa luottamaan prosessiin. Jotenkin minusta tuntuu, että suorituksesta nauttimiselle jää enemmän tilaa, kun homma tulee itsestään. Isäni aina sanoi, että paras suoritus tulee, kun rentouttaa tekemisen.

  1. Rauhoita tilanne

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tähän kukin löytää varmasti oman tapansa toimia. Itselläni ehkä parhaiten sykkeen saa edelleen alas venyttelemällä – venyttely samalla myös rentouttaa. Toki monet tekevät erilaisia hengitysharjoituksia myös. 

  1. Keskity hetkeen 

Vaikka eilinen treeni olisi mennyt huonosti tai edellinen yö penkin alle, pyri pääsemään niistä yli. On tärkeää keskittyä sellaisiin asioihin suorituspäivänä ja suorituksen yhteydessä, joihin pystyy vaikuttamaan ja unohtaa ne, joihin ei enää pysty. Loppuen lopuksi kilpailu ei ole elämä ja kuolema – nauti suorituksesta ja ennen kaikkea tunteesta suorituksen jälkeen. Jos antaa parhaansa, se riittää. 

Mikä on jännittänyt nykyään?

Voin myöntää, että tietyt esiintymiset tai työkeikat saattavat edelleen jännittää. Toimin kerran juontajana erään ison yrityksen juhlissa, ja vaikka roolini oli todella minimaalinen, meno lavalle aluksi jännitti. Juontajakortit olivat siis tarpeen black outin varalle ja etukäteen visualisointi tarpeen. 

Muistan miten kolme nelisen vuotta sitten valmistauduin erääseen keskusteluun päiväkodilla varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan kanssa. Ensimmäinen vuosi oli hoidon suhteen laiminlyöntiä, ja minulle myönnettiinkin, että vuosi oli mennyt vihkoon. Muistan, kun kävelin päiväkodille minua jännitti niin paljon. Samaan aikaan olin myös tosi surullinen. Aamulla ennen lähtöä luin kertauksen vuoksi vielä sähköpostikeskustelut ja loin niistä itselleni mind mapin päähäni, jonka kautta kerron asioista. Asia oli niin tärkeä, etten halunnut, että mitään jää sanomatta tai vastavuoroisesti jännityksen vuoksi en saa mitään sanottua. Olisi ollut hirveää lamaantua, kun kerrankin olisi tilaisuus keskustella asiasta.

Kun olen joskus pitänyt töissäni mediaviestinnän koulutuksia, neuvon usein henkilöä miettimään jännittävään tilanteeseen turvasanat, joiden avulla hän pääsee takaisin asiaan, jos eksyy asiasta tai tulee black out. Kaikki tämä auttoi tosi paljon jännitykseen ja siihen, että sain kerrottua asioista loogisesti ja perustellen. En halunnut, että annan jännityksen tai surun tunteen vallata ja näin pakka hajoaa. Vaikka koin monen asian todella epäreiluna, en myöskään halunnut antaa vihan tai katkeruuden nostaa päätään. 

Mitkä asiat teitä ovat jännittäneet eniten? 

Mikä on oikea ikä?

Ikä on ihmeellinen asia. Muistan, kun nuorempana täytin ainakin kolme vuotta putkeen 27. Tuohon saakka olin ollut täysin kärryillä omasta iästäni, kunnes 27-vuotiaana ajantaju hämärtyi. 

Kun täytin 30 vuotta ja pidin ystävilleni isommat juhlat, palasin taas hetkeksi kärryille iästäni, kunnes taas sekosin laskuissa. Syntymäpäiviäni vietettiin joka toukokuu enemmän tai vähemmän, mutta enää ei kiinnostanut, kuinka vanha on. Jos joku kysyi ikääni, jouduin aina laskea syntymävuoteni perusteella ikäni, ennen kun vastasin. Joskus olen taas laskenut siskojeni ikävuosien perusteella oman ikäni. Toukokuun lopulla tuli ikää mittariin 39, mikä tuntuu jollain tapaa hassulta. Joku juuri kysyi, miltä tuntui täyttää 39 ja vastasin: ”Ei oikein miltään, sillä en tiedä, miltä se kuuluisi tuntua.”

Tuntuu, että mikään ikä ei ole oikein ikinä tuntunut sen kummallisemmalta. Koska itselläni on kolme isosiskoa ja urheilin lähes tulkoon koko nuoruuden minua iältään vanhempien kanssa, totuin ajattelemaan, ettei iällä oikeastaan edes ole merkitystä. Se ei määrittele millään tavalla, kuinka hyvä on jossain urheilulajissa tai koulussa. Silti välillä tuntui, että ikäni oli muille vaikeampi asia sulattaa. Jos sain urheilussa piikittelyä iästäni, minua tavattiinkin lohduttaa: ”Voitit heidät juuri. Tuo kertoo vaan enemmän heistä. Aika heikosti menee, jos he eivät muuta piikittelyn aihetta enää löydä, kuin ikä.”

Tyttöni luistelutiimissä on häntä vanhempia ja välillä hän kysyykin, että miksi hän on vasta 5-vuotias. Tuohon yleensä vastaan: ”Rakas, luistelu lajina tai elämä yleensäkin ei ole iästä kiinni. Ikä ei määrittele mitään.”

Iättömät ihmiset

Minulle ihmiset ovat aina olleet iättömiä. En olisi tiennyt heidän ikäänsä, elleivät he olisi siitä itse jotenkin muistuttaneet. Ikä ei itselleni ollut ikinä iso juttu, mutta joillekin muille se taas tuntui olevan – ja se välillä vaati itseltä paksumpaa nahkaa. 

Muistan kerran, kun olin 16 vuotta ja siskoni otti minut mukaan Groningeniin Hollantiin moikkaamaan hänen opiskelukaveriaan. Reissu oli mukava, mutta paikan päällä yksi vaihdossa ollut suomalainen vanhempi tyttö otti lempi aiheekseen ilkeillä koko ajan iästäni. Toki se oli totta, että he olivat minua 7-9 vuotta vanhempia, mutta siskoni lohdutti minua: ”Älä välitä. Häntä vaan ärsyttää, kun sinä saat pojilta enemmän huomiota.” Toki ihmisten motiiveja ja sitä, mikä piikittelyn taustalla oikeasti on, on mahdoton tietää.

Iättömyys pitää mielestäni edelleen paikkansa. Joku on saattanut jo nuorena esimerkiksi kouluttautua, mennä naimisiin ja saada lapsia – joku taas tekee nämä asiat vasta vanhana. Usein elämä myös toistaa asioita – jotkut asiat, kuten lapsuuden tv-sarjat tai bändit jäävät vuosikymmeniksi notkumaan.  

Ihminen on kokonaisvaltainen pakkaus, joka rakentuu pala palalta. Olemme yksilöitä ja rakentuneet omien elämäntapahtumien ja kokemustemme pohjalta. Samaan aikaan olemme oppineet ja kouluttautuneet – kukin omaa polkuaan. Ikä ei ole tuon polun mittari.

Mikä äitiydessä jaksaa yllättää?

Onko teillä paljon asioita, jotka ovat yllättäneet äitiyden tai yleensäkin vanhemmuuden myötä? Toki meitä vanhempia on moneen lähtöön ja luonnollisesti ihmiset kokevat vanhemmuuden erilailla. Juttelin muutaman tuttavaperheen kanssa kerran asioista, jotka ovat yllättäneet. He oikeastaan alleviivasivat eniten väsymystä, oman ajanpuutetta ja kiirettä. Muutaman äidin mielestä oli eniten yllättänyt myös ystävien kaikkoaminen. 

Jäin jo tuon jälkeen miettimään, mitkä ne tekijät omalla kohdalla olisivat. Toki vauva-aikana varmasti väsymys oli läsnä, mutta näin jälkikäteen sekin oli vain ohimenevä vaihe. En kokenut myöskään FOMOa eli pelkoa, että jään jostain paitsi – tähän ehkä vaikutti myös se, että sain tyttäremme ”vasta” 34-vuotiaana eli olin ehtinyt tulla ja mennä enemmän kuin tarpeeksi. Elämänhän kuuluukin mennä eteenpäin. Ja mielestäni ihanaa on ollut myös se, mitä enemmän tyttömme kasvaa, sitä enemmän hänen kanssaan on voinut alkaa tehdä asioita yhdessä. Aivan paras reissukamu! 

Samoin en koe, että ystävät olisivat kaikonneet – ne lähimmät ihmiset ovat edelleen elämässäni ja olen heistä kiitollinen. Äitiys ja lapsen harrastukset ovat pikemminkin tuoneet lisää arvokkaita ihmisiä elämääni. Kiirettäkään en allekirjoita, sillä jo aikaa ennen äitiyttä, olin mielestäni turhankin tehokas kalenterin täyttäjä. Olen ottanut yleisesti tämän agendalle jo aikoja sitten elämässäni, etten täyttäisi päiviäni liian tukkoon, ja tajuaisin ladata akkuja tarpeeksi usein. Ehkä äitiyden myötä olen jopa löytänyt jonkinlaisen levollisuuden tunteen, jota minulla ei aikaisemmin ollut.

Se rakkauden määrä

Varmasti moni vanhempi on myös yllättynyt siitä rakkauden määrästä omaa lastaan kohtaan. Kai tuohon rakkauteen kuuluu myös, se miten konkreettinen sydäntäraapiva tunne se on itselle, jos hän vaikka kaatuu hypyn yhteydessä jäällä tai en ole ollut paikalla tukemassa, jos hän on kokenut jonkun asian esimerkiksi pelottavana. 

Toki lapsethan ovat erilaisia sekä äitiyskokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Toivon tytölleni onnellista ja hänen näköistään elämää. Miten saada hänet vaalimaan sellaisia ystävyyssuhteita (ja myöhemmin seurustelusuhteita), jossa hänestä pidetään huolta ja häntä suojellaan. Lähtökohtaisestihan jokainen ihminen ansaitsee sellaiset ihmiset ympärilleen, jotka haluavat hänelle vain ja ainoastaan hyvää.

ps. Kirjoitin joskus runon: Toiveeni lapselleni

Extempore matkat, lyhyet reissut vai pidemmät lomat?

Moni varmaan on kanssani samaa mieltä, että reissaaminen on ihanaa. Välillä lyhyetkin minilomat tekevät terää — välillä taas avautuu tilaisuus pidemmälle reissulle. 

Itse en ole enää vuoden 2015 jälkeen, kun minusta tuli yrittäjä, yhdistänyt enää sanoja lomaa ja reissua yhteen. Stereotyyppisestihän työt kulkevat yrittäjällä aina mukana. Onneksi kuitenkin jo tuolloin oivalsin, kuinka hyvää pelkkä maisemanvaihdos (pääkopalle) tekee. 

Aikaa ennen äitiyttä minulla oli (useimmin kuin nyt) tapana vaihdella konkreettista työntekopaikkaa: tuli testattua lähestulkoon kaikki kahvilat ja ravintolat. Se olikin oikeastaan aika kivaa vaihtelua. Joskus saatoin mennä moikkaamaan ulkomailla asuvia ystäviä esimerkiksi Sveitsiin ja tein siellä ns. normi työpäivät ja elin heidän arkeaan samaan aikaan. Yrittäjyydessä pitkälti itse priorisoi hommansa ja ennen kaikkea huolehtii, että hommat tulee tehtyä. Tuolloin jo nautin äärettömästi maiseman vaihdoksesta – tottakai reissuissa viikonloput oli aikaa puuhastella muitakin juttuja. 

Helppouden kaipuu

Luonnollista on, että vanhemmiten reissujen muodot ovat muuttuneet, ja toki on alkanut myös miettimään tarkemmin, millainen lomailu tai matkustaminen sopii juuri siihen elämäntilanteeseen. Esimerkkinä vaihtoaikojen Meksiko – Guatemala – Belize -rinkkareissailu.

Vaikka tuo reissu oli yksi  elämäni parhaista, tuntuu, että rinkka selkään -reissut ovat menneen talven lumia ja jääneet loppuelämäksi taka-alalle (Never say never). Ja ainahan se on tervettä pyrkiä löytämään se itselle siihen elämäntilanteeseen sopivin tapa ”palautua”. 

Omaa ajankäyttöä haluaa muutenkin jakaa vanhemmiten erilailla. Mieleeni tuli ystäväporukkani eräs Wimbledon-reissu Lontooseen. Ystävämme asuivat tuolloin vielä Lontoossa, mikä tietenkin oli se pääasia nähdä heitä, mutta koko kööri suuntasi myös yhtenä päivä Wimbledonin tennisturnaukseen

Reissu oli huisin hauska, mutta pakko myöntää, että tuskin jaksaisin enää jonottaa aamuseiskasta iltaan, jotta pääsee viralliselle alueelle. Konseptihan meillä meni ainakin silloin niin, että ihmiset pitävät tenniskenttien lähellä olevalla isolla nurmikentällä picnikiä ja jonottavat samaan aikaan sisään itse alueelle. Aurinko porotti ja skumppaa kului – hauskaa siis oli! Alla oleva tiketti on muisto tuosta päivästä, ja sen sai kun saapui aamulla nurmikentälle. Oma vuoronumeroni oli näköjään niinkin pieni kuin 11 656 eli tuosta voi hiukan päätellä kuinka pitkä urakkamme oli.

Tuntuu, että nykyään yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi reissujen suunnittelussa on noussut helppous, sillä aikaa on rajoitettu määrä. Kaikista ihaninta on myös se, että reissuja saa tehdä yhdessä 5-vuotiaan tyttäreni kanssa ja kliseisesti sanottuna “avartaa hänen maailmaansa”.

Kun reissasimme perheeni kanssa toukokuussa Kreikan Santoriniin, en olisi voinut olla onnellisempi siitä, että päädyimme monen vaihtoehdon jälkeen pakettimatkaan. Koska sumplin ja aikataulutan arkeamme niin paljon yrittäjyyden, äitiyden ja harrastusten välimaastossa, nykyään lomalla haahuilen mielelläni vaan paikasta toiseen fiiliksen mukaan. En edes välttämättä jaksa tehdä lomille mitään sen suurempia suunnitelmia. Ehkä sekin muuttuu taas joskus sitten.

Tässä elämäntilanteessa alan jopa kypsyä enemmän ja enemmän ajatukselle vakkari loma-asunnosta. Jos löytäisi mieleisen kohteen Euroopasta, mikä estäisi menemästä aina samaan paikkaan. Kyllästyisiköhän siihen vai nauttisiko siitä, sillä kaikki olisi jo ns. kerran mietitty valmiiksi? (Jos jollain on tästä kokemuksia, kuulen mielelläni) 

Mahdollisuus reissata

Toki mahdollisuus matkustella riippuu henkilöstä itsestään. Varmaankin eniten vaikuttavat elämäntilanne ja matkakustannukset. Muistan ikuisesti, kun mietin yliopistoaikoina: ”Hitsi vie, nyt tenttiviikkojen jälkeen olisi aikaa matkustaa, mutta kun ei ole rahaa.” Dilemma jatkui myöhemmin käänteisenä työelämään, kun olin vielä palkkatyöläisenä. Silloin taas olisi ollut rahaa, mutta ei taas ollut lomia. 

Muistan palkkatyöläisenä yhdessä työpaikassa, kun minulle ei ollut vielä ehtinyt kerääntyä talvilomia, kysyin olisiko minulla mahdollista saada joulupäivien jälkeen palkatonta lomaa reissun vuoksi. Pyyntööni kuitenkin vastattiin ei, sillä sitten kuulemma kaikki muutkin haluavat. Näin tuo dilemma jatkui. 

Tämä nuoruuden dilemma ja joustamattomuus palasivat eräs päivä mieleeni. Puolisoni on lomaillut nyt kesäkuussa kolme viikkoa tyttäremme ja hänen kahden tytön kanssa, kun itse teen vielä erään sairaala-hankkeen viestintää ja hoidan perinteisesti ”kesää valmiiksi” Kalla Activen suhteen. Toki nyt ennen juhannusta pääsimme yhdessä lähtemään minilomalle yhdeksi yöksi Ikaalisten kylpylään yhdessä, ja se teki kyllä hyvää — meille kaikille.

Heinäkuun alussa starttaa oma ”lomani” ja lähden tyttömme kanssa Pohjanmaalle viettämään kesää perheeni kanssa. Tulemme puolessa välissä heinäkuuta takaisin Helsinkiin ja aloin miettiä heinäkuun kahta viimeistä viikkoa. Tyttömme menee vasta 5.8 päiväkotiin ja toki ei ole tarkoituskaan, että koko lomalle tarvitsee olla suunnitelmia, mutta silti arvatkaa mitä tein? Kostin vuosien dilemman ja nyt kun on mahdollisuus, varasin meille kahdelle viikon matkan Kreikan Samokselle. Tavallaan aika normi lomajuttu, mutta itselle ja tyttärellemme iso juttu. Viikon agenda on vain kuuhailla päämäärättömästi ja uida. Kuulostaa aika hyvältä, eikö? 

Kummipojan rippijuhlat ja juhlatilavinkki Tampereelta

Teimme viikonloppuna tyttömme, puolisoni ja hänen tyttärien kanssa minilomareissun Tampereen suuntaan. Olimme yhden yön siskoni perheen kodissa Kangasalla ja toisen yön Sokos hotel Ilveksessä. Miniloma tekee aina hyvää – ja otimme täysin ilon irti jälleen hotellielämästä ja Ilveksen uima-altaista.

Tärkein ohjelmanumero oli kuitenkin kummipoikani eli siskoni nuorimman lapsen rippijuhlat. Hän oli käynyt jääkiekkopainotteisen rippileirin ja rippikirkko oli ollut jo edellisenä viikonloppuna – nyt oli enää juhlimisen aika. 

Kävin sankarin kanssa ennen juhlien alkamista ottamassa kuvat kiitoskortteihin (olen ottanut rippi- ja ylioppilaskuvat kaikista siskoni lapsista). Kuvaaminen ja korttien teettäminen on perinteisesti ollut aina osa lahjaani ja he ovat tykänneet ns. rennommasta kuvaus ilmapiiristä. Itse kauhulla muistelen, miten jäykkä ja kolkko tunnelma omissa rippi- ja ylioppilaskuvauksissa oli pimeässä kuvausstudiossa – niihin aikoihin ei oikein Pohjanmaan suunnalla kyllä varmaankaan ollut kovinkaan paljon vaihtoehtoja. Onko teillä muistoja noista tilanteista?

Valoisa Lykke Dahlia -juhlatila 

Rippijuhlia vietettiin Lykke Dahlia -nimisessä juhlatilassa Tampereen Hämeenpuiston laidalla. Miljöö on mielestäni kivan tehdasmainen. Rakennus onkin 125 vuotta vanha Klingendahlin tehdasrakennus. 

Paikalle on helppo tulla niin autolla, bussilla, pyörällä kuin raitiovaunullakin ja siitä on kävelymatka Tampereen keskustaan. Rautatieasemalle matkaa on noin 1,5 km ja linja-autoasemalle kilometri, ja äitini, toinen siskoni ja hänen esikoinen tulivatkin helposti sinne juna-asemalta. 

Koska tilassa on istumapaikkoja 60 hengelle, meidän ja siskoni aviomiehen puolen sukulaiset mahtuivat hyvin tilaan – toimi meidän jengille siis hyvin. Avoin tila keskellä mahdollisti myös hengailun ja lasten “jaloittelun”. (Jossain vaiheessa ainakin saimme nähdä meidän pikku luistelijatyttöjen valssi- ja akselihyppyesityksen) 

Tilassa on myös pieni toimiva keittiö ja kaksi wc:tä. Tarjoilua helpottaa aina tilassa valmiiksi oleva kattava astiasto ja koristeet. Kurkkasin muuten, että heiltä löytyy toinen pienempikin juhlatila nimeltään Lykke Emil. Ovatko nämä juhlatilat Tampereen suunnalla asuville tuttuja?

5 vuotta äitinä – mitä olen oppinut näistä vuosista?

Kliseinen sanonta, mutta aika on kulunut siivillä. Minulla on ollut jo kauan aikaa iso tyttö. Hassua huomata, miten 5-vuotiaan tyttäreni tietyt luonteenpiirteet tai ominaisuudet näkyivät hänessä selkeästi jo vauvana. Hän oli jo vauvana ”huumori-Heikki”, vilkas, utelias, vauhdikas, empaattinen ja liikunnallinen – näissä viidessä vuodessa nuo ominaisuudet ovat vain vahvistuneet.  En voisi olla onnellisempi, että saan olla juuri hänen äiti.

Mitä äitiys on opettanut? 

Mitä olen oppinut itsestäni näiden vuosien aikana? Kerroinkin jo vuosia takaperin, että tyttömme sai minut hidastamaan vauhtia – ihan konkreettisestikin. En esimerkiksi kävellyt enää täysillä paikasta toiseen, kuten aina ennen tein. Hidastaminen teki hyvää myös pääkopalle. Vauhti yleensä toi nimittäin mukanaan kuvitteellisen kiireen tunteen. Jos höllensi konkreettisesti vauhtia, tuo ns. kiireen tunnekin poistui. Kaikki tämä taas sai elämään hetkessä ja olemaan enemmän läsnä. Läsnä voi olla monella tapaa – lähinnä se, miten arjessa kohtaa lapsen ja se, että hän kokee, että hänet huomioidaan. Ehkä se opettaa myös samalla hänelle, miten kohdata muita ihmisiä. 

Näiden vuosien aikana olen saanut työstää suurinta heikkouttani eli kärsimättömyyttäni. Kun on tiedostanut sen alusta asti, että kaikki ei voi eikä tapahdu hetkessä, niin huomaan, että kärsivällisyyteni kaikkea kohtaan on kasvanut. Äitiys on tuonut mukanaan kärsivällisyyttä.

Millainen äiti haluan olla? 

Mielestäni vanhempien suurin tehtävä on luoda tasapainoinen lapsuus läheisyydellä, riittävillä rajoilla ja turvallisuudella. Uskon, että vankka pohja luo hyvän alustan lapselle kokeilla omia siipiään myöhemmin. 

Sen lisäksi, että olen hänen vanhempi, pidän suurena roolina olla myös hänen suurimpia ”kannustajia”. Tuohon kuuluu auttaa (ja auttaa ymmärtämään) ja tsemppaamaan niin elämän ylä- ja alamäissä. Tuen tarjoamista, vaikka sitä ei itse osaisi edes pyytää. Juttelimme juuri eräs päivä siskoni kanssa siitä, miten joistain ihmisistä huomaa, ettei heitä ole kannustettu kotona. Silloin se on ymmärrettävää, ettei työkaluja omankaan lapsen kanssa ole.

Haluan opettaa tytölleni, että kaikki on mahdollista, jos niin vaan päättää. Monen asian eteen täytyy nähdä vaivaa (ja harjoitella), mutta miten hyvä mieli siitä itselle tuleekaan, kun on päättänyt tehdä jotain ja onnistuu. Ehkä tämä viittaa myös siihen, kuinka haluan tukea terveen itsetunnon kehittymistä ja uskoa itseensä ja kykyihinsä. Ehkä tuo liittyy myös tietynlaiseen ennakkoluulottomuuteen ja rohkeuteen – jos niitä toteuttaa, saa itsekin enemmän elämältä. 

Ennen äitiyttä en tiennyt, mitä on rakastaa näin paljon, ja se on tehnyt omalle sydämelle tosi hyvää. On ollut vapauttavaa antaa sen kaiken rakkauden tulla ilman suojamuureja.

Millaisia juttuja vanhemmuus on teille tuonut mieleen?

5-vuotiaan yksisarvissynttärit ja kattoremppa

Kuten monessa muussakin lapsiperheessä syntymäpäivät ovat hartaasti odotettu tapahtuma. Tyttömme toiveesta menimme viimevuotisella yksisarvisteemalla. Moni myös kysely lahjatoivetta, johon vastasin kaikille samallalailla eli suosikkeja ovat edelleen yksisarviset ja luistelu. 

Olin alun perin kutsuja laittaessani arvioinut, että kattoremppamme olisi jo valmis – yllättäen näin ei kuitenkaan ollut, mutta emme antaneet sen häiritä. (Fun fact: tolpat kuulemma lähtevät ensi viikon alussa, sillä katto on jo rakennettu ja viimeisiä viilauksia vaille valmis) Toisaalta olipahan tolppia koristeiden ripustamista varten.

Koska tilaa on kotonamme rajatusti, vieraat saapuivat jälleen ripoteltuna eri päivinä: perjantai-iltapäivänä tulivat päiväkoti- ja naapurikaverit, lauantaina luistelukaverit, kummitäti, täti ja perhetuttuja sekä sunnuntaina toinen kummitäti perheineen. Olemme myös jo monta vuotta putkeen juhlineet tyttömme synttäreitä näin kesäkuun puolella, vaikka oikea syntymäpäivä onkin heinäkuun alussa. Kesäkuussa ihmiset ovat vielä suurimmaksi osaksi kotona, eivätkä ole ehtineet vielä karata mökille.

Onneksi oli hyvä ilma, joten pystyimme siirtää leikkialueen etu- ja takapihaltamme talon viereen oleville keinuille, johon remontti ei vaikuta. Takapihan trampoliinia pystyi myös käyttää, vaikka tolpat olivatkin siellä vielä pystyssä. Tarkistimme alueen vaan moneen otteeseen ja siivosimme sen nauloista ja muusta remonttiroskasta, jotta ei sattuisi mitään haavereita. 

Tyttömme luistelukaverin äiti leipoi jälleen tänäkin vuonna synttärikakun. Kakku oli maidoton suklaakakkupohjalla ja marjamoussella sekä sen päällä oli sveitsiläinen marenkimargariinikreemi. Hän on kyllä kakuissa niin taitava. Muut tarjottavat olivat oikeastaan aika perusjuttuja: vanhempia varten leivoin kinkku- ja vuohenjuustopiirakat, ja lapsille taas oli tarjolla limsaa, mehua, sipsejä, keksejä ja karkkia. 

Lainasin tyttömme toiselta luistelukaverin äidiltä onnenpyörän, joka oli ihan kivaa vaihtelua ongintapussukoiden antamiselle. Pussukoihin laitoin perusjuttuja, kuten tatuointeja, herkkuja yms. Kävelin myös sattumoisin muutaman kerran kevään aikana muutaman ns. halpakaupan ohi (kuten Tokmanni ja Saiturin pörssi), joista ostin suurimman osan koristeista. Melkeinpä niissä myydään lähes samoja koristeita, mutta vaan todella paljon edullisemmin, kuin varsinaisissa juhlatavaraliikkeissä. Tyttöni ihasteli ilmapalloja ja kiiltävää serpentiiniä. Tokmannilta saa myös hyvään hintaan 1-2 kg karkkikippoja, jos tarve on isommalle määrälle. 

Aika pienillä jutuilla saa juhlat aikaiseksi. Vaikka välillä tuntuu, että näiden pienien juttuja kokoaminen kasaan vie aikaa, viimeistään viikonlopun jälkeen huomaa, että kannatti jälleen järjestää. Tyttömme oli enemmän kuin onnellinen, että sai kaverit kylään ja sanoikin minulle halatessaan illalla: ”Kiitos äiti.”

Stansvikin kartanoalue päiväkohteena – testaa myös ravintola Stansvik

Oletko käynyt monesti Stansvikin kartanoalueella Kruunuvuorenrannan alueella Helsingin Laajasalossa? Itse kävin siellä ensimmäistä kertaa viime viikolla, ja se toimi erinomaisesti puolen päivän mittaisena miniretkikohteena. Miljöö on ihana ja pienen käveleskelyn jälkeen oli kiva istuskella ravintola Stansvikin aurinkoterassilla.

Itse kartanoa voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin, kuten juhliin tai kokouksiin, mutta me tyydyimme ihailemaan sitä ja aluetta vain ulkoa. Kartanoalueeseen kuuluvat 14 rakennusta, joita ovat mm. päärakennus, ravintola, Tilanhoitajan talo, Engel, Piikojen talo, Renkien talo sekä rantasauna. Kartanon päärakennuksen tyyppisten talojen ilmeestä tulee aina mieleen vanhat elokuvat, kuten Tuulen viemää tai Jaettu maa, vaikka itse rakennus ei ehkä leffojen talojen mittasuhteisiin ylläkään. Päärakennus on valmistunut vuosina 1803-1804, ja se on rakennettu uusklassiseen tyyliin. Itse rakastan tuon kaltaisia talon edessä olevia avokuisteja.

Kuulin muuten, että alueella on kuvattu musiikkivideoita ja elokuvia, kuten Risto Räppääjä ja Viileä Venla (meidän tytön yksi suosikeista!) Täytyypä itsekin laittaa korvan taakse lokaatio, kun seuraavan kerran tulee uusien Kalla Activen mainoskuvien aika.

Alueella on kaunista metsää ja ravintola Stansvikin luona on pieni uimaranta, jossa kävimme uimassa. Ravintolalla on kaunis lokaatio ja takana olevalta terassilta mukava näköala merelle. Ravintola on auki vain ns. kesäkaudella vapusta syyskuun loppuun joka päivä. Meidän poppoo tilasi heidän liekkipizzat, mutta moni on kehunut testaamaan myös heidän lounas buffeensa.

Mikä ikäkriisi? Toukokuun puuhat ja Tammisaaren miniloma

Mistäköhän johtuu, että toukokuu meni taas huminalla ohi? Jo aikaa ennen yrittäjyyttä ja äitiyttä, toukokuut perinteisesti olivat tekemistä täynnä: osaksi yritti saada asioita ennen kesän lomailuja tehtyä valmiiksi – osaksi taas valon ja lämmön lisääntyminen toi mukanaan extra kalenterin täyttymistä. 

Meidän lomareissu Kreikan Santoriin vei toukokuusta yhden viikon, mutta mitä muuta toukokuu piti sisällään? 

Arjen aikataulutus

Tuntuu, että arkipäivät ovat olleet aikatauluttamista. Minimimmin luisteluissa kesäaikataulut ovat aina poikkeuksia, sillä vakio jäähallit menevät kiinni aiemmin. Toukokuun luistelut ovat sijoittuneet Salmisaareen tai Vuosaareen. Koska olen tehnyt kolme päivää töitä Kalla Activen ja muiden töiden lisäksi eräälle sairaalahankkeelle, kyytejä on pitänyt sumplia erilailla niin jäähalli lokaation kuin omien työpäivien vuoksi. Alla oleva kuva onkin koominen muisto meidän hengailuista, kun odotamme hänen luistelukaverin äidin kyytiä Käpylän aseman lähellä tienvarressa. (Otamme päiväkodilta bussin usein jonnekin tien varteen, josta hyppäämme kyytiin) 


Tytöt pääsivät viettämään myös jokavuotisia kevätkarnevaaleja. Päällä oli jo monessa liemessä keitetty unicorn-puku. Parasta oli vielä, kun sai mitalin. Vuosi vuodelta on hämmästyttävää todeta, miten paljon luisteluharrastus onkaan jo tuonut kavereita ja kokemuksia pienen tytön elämään – ja lisää onneksi vielä luvassa. Kreikan lomalla kuulinkin: ”Äiti, mulla on luistelua ja mun luistelukavereita ikävä.” 

Kotonamme alkoi myös kattoremppa, joka on vienyt omaa mielenkiintoa ainakin hetkeksi pois puutarhasta. Yleensä näihin aikoihin ihailen kevään ja alkukesän kukkasia ja kävelen paljain varpain nurmikolla. Kun näin päärynäpuuni kukkivan viime viikolla ensimmäistä kertaa, tajusin, miten vähän olen rakennustelineiden vuoksi viettänyt aikaa etu- ja takapihalla. Tavallaan harmi, sillä niin puutarhan hoito kuin vain siellä lorviminen ovat aina olleet omaa terapiaani. Toki on myös turvallisempaa pysyä telineistä kauempana. 

Kesäinen miniloma Tammisaaressa

Olimme tyttöni kanssa Tammisaaressa minilomalla hänen luistelukaverin äidin kesäasunnolla. Nyt kun olemme siellä kevään aikana päässeet jo useamman kerran käymään, olen kyllä täysin rakastunut siihen paikkaan. Tammisaaren vanhassa kaupungissa on taivaallisen ihania puutalokujia, ja sen tunnelma on muutenkin puutarhamainen.  

Tunnelman lisäksi siellä parasta ovat lasten leikkipuisto Lions Park, uimaranta ja kivat terassiravintolat, kuten ravintola AlbatrosPub Niska ja Bay Watch satamaterassi. Tammisaaren satama on kokonaisuudessaan tosi viihtyisä. 

Ohi kiitäneet synttärit

Toukokuun lopulla tuli ikää mittariin myös 39, mikä tuntuu jollain tapaa hassulta. Joku juuri kysyi, miltä tuntui täyttää 39 ja vastasin: ”Ei oikein miltään, sillä en tiedä, miltä se kuuluisi tuntua.”

Moni ilmeisesti kipuilee, kun vuosia tulee lisää. Minusta taas tuntuu, että vuodet ovat tehneet minulle hyvää. Vaikka joskus nuorempana lähes 40-vuotiaat omissa silmissä näyttivät ikälopuilta, itse en koe olevani vanha. Miten te koette vanhenemisen?

Jokavuotinen ”kevätväsähdys” ja hyvinvoinnin buustaamista

Yhteistyö: Terveyskaista

Tiedättekö mitä? Itselleni varma kesän lähestymisen merkki on vuodesta toiseen ollut se, että hetkellinen kisakestävyys meinaa loppua. Talvi on yleensä ollut sykkimistä ja alkukevät loppukiriä, ja kun aurinko on vihdoin alkanut lämmittää, vauhti on kiintynyt entisestään. 

Nuorempana yleinen vitsin aihe ystäväporukassani oli, että kun muut vasta heräsivät talvihorroksesta, itse olin jo ehtinyt ottaa lämpimistä keleistä kaiken ilon irti: sportannut kuin duracel-pupu sekä tullut ja mennyt sinne sun tänne aamusta iltaan. Tuon jälkeen perinteisesti iski kunnon flunssa, sillä väsymys laski vastustuskykyä. Monellehan pelkkä valon lisääntyminen tuo ns. kevätväsymystä, mutta itselläni yleensä yksinkertaisesti kilometrit alkavat painaa ja akku valmiina kesäloman lataukseen. Ja kai sitä vaan haluaa hetken tauon arjen palapelin eli yrittäjyyden, äitiyden ja harrastusten yhteensovittamiselta. 

Mitä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu?

Vaikka elämääni ei ole kuulunut enää pitkään aikaan kilpaurheilua, rakastan edelleen liikkua. Näin vanhemmiten on täytynyt vain ottaa tarkemmin huomioon, mitä liikuntamuotoa oma kroppa kestää. (Leikatut polvet ja aikaisemmin murtunut selän nikama oireilevat tietynlaisen treenin jälkeen) Silti rukoilen, että tavat liikkua eivät näiden syiden vuoksi lopu kesken. Nykyään talvikaudella käyn aikuisten taitoluistelussa sekä jumppailen kotona. Kun oma luistelun kesätauko alkoi toukokuun alussa, olen tehnyt taas enemmän isommilla painoilla kuntosalityyppistä treeniä sekä hyppyjä lähellä olevalla ulkokuntosalilla. 

Olen aina ajatellut hyvinvoinnin koostuvan monestakin asiasta, kuten riittävästä levosta, liikunnasta ja monipuolisesta ruokavaliosta. Tuohonhan päälle kuuluu vielä monia muitakin osa-alueita. Mutta koska tiedän, etten syö tarpeeksi monipuolisesti, olen aina tottunut syömään monivitamiineja ruokavalion tueksi. Tiedättekö mitä? Luulen myös tunnistavani sen tunteen, kun en ole saanut esimerkiksi tarpeeksi C-vitamiinia. B-vitamiinin puute taas näkyy minulla aina todella vaikean kuivina huulina, joihin ei tunnu edes huulirasvat auttavan. Tietyillä ravintoaineilla, kuten magnesiumilla olen pyrkinyt myös helpottamaan lihasten palautumista luisteluiden ja kuntosalitreenin jälkeen. 

Apua vitamiineista

Sain Terveyskaistalta käyttööni monipuolisen vitamiinipaketin: Hehku Kollageeni & Hyaluronia, Aurinko D:tä, Magnesiumia, Sinkkiä, C-vitamiiniä ja Ubikinonia. Näistä Kollageeni & Hyaluroni sekä Ubikinoni olivat uusia tuttavuuksia, vaikka olinkin lukenut niistä paljon jo aiemmin.  Minullahan on alopecia areata autoimmuniteettisairaus, joka on onneksi elämäni aikana näkyvästi puhjennut vain kahdesti. Nyt hiukset ovat taas kolmisen vuotta kasvaneet normaalisti. Mutta tuonkin varalle halusin testailla eri ravinneaineiden vaikutusta hiuksiin. 

Terveyskaista on kotimainen vuonna 2007 perustettu terveellistä elämäntapaa tukevien ravintolisien markkinoija. Sen tuotteilla on Avainlippu merkkinä kotimaisuudesta. 

Kirjoittelin alle havaintoja käyttöönotetuista tuotteista sekä niitä syitä, joiden vuoksi koen niiden täydentävän omaa arjen hyvinvoinnin palettiani. 

Aurinko D

Moni varmaan tietää, että saamme D-vitamiinia auringosta. Koska tarvitsemme D-vitamiinia ympäri vuoden, varsinkin pimeinä vuoden aikoina sen saantiin kannattaa kiinnittää huomiota. D-vitamiini mm. edistää kalsiumin imeytymistä ja immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. 

Magnesiumsitraatti

Itselläni magnesium on aina ollut edistämässä normaalia lihasten toimintaa ja apuna palautumiseen. Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän sitä poistuu kehosta hien ja virtsan mukana. Se myös vähentää väsymystä ja uupumusta. Magnesium sitraatti imeytyy nopeammin, eikä mahan sisällön happamuus vaikuta sen imeytymiseen. 

Sinkki + kupari

Sinkki edistää normaalia kognitiivista toimintaa ja kupari hermoston toimintaa. Hyvä yhdistelmä! Sinkki edistää ihon, hiusten, kynsien ja luuston pysymistä normaaleina ja kupari edistää ihon ja hiusten normaalia pigmentoitumista.

Aurinko C

C-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja hermoston normaalia toimintaa. Elimistömme ei pysty itse valmistamaan tai varastoimaan C-vitamiinia. Vesiliukoisena vitamiinina se tulee ylimääräinen aina pois elimistöstä virtsan mukana. Olen yleensä ottanut C-vitamiinia myös vastustuskyvyn parantamiseen sekä ennen kaikkea flunssan oireiden alkaessa. C-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta, edistää raudan imeytymistä sekä suojaa soluja hapettumiselta.

Ubikinoni

Itselleni Ubikinoni eli koentsyymi Q10 oli uusi tuttavuus. Verkkosivuilla kerrotaan, että Ubikinoni eli koentsyymi Q10 on rasvaliukoinen vitamiinin kaltainen aine ja sitä löytyy luonnostaan jokaisesta kehon solusta, pääasiassa solujen energialaitoksista, mitokondrioista. Sillä on tärkeä rooli solujen energia-aineenvaihdunnassa, ATP:n muodostuksessa. Ubikinonia on eniten niissä elimissä, joissa energian tarve on suurin: sydämessä, munuaisissa, maksassa ja lihaksissa.

Hehku Kollageeni & Hyaluroni

Moni sanoo: ”Kauneutta ei saa purkista”, mutta entä jos kropan omaa tuotantoa pystyisi tehostamaan lisäravinteilla? Kollageeni on kehon yleisin proteiini ja kehon itsensä tuottama ihon, hampaiden, luiden, jänteiden ja rustojen rakennusaine. Kollageenin sanotaan tehostavan kehon omaa kollageenituotantoa ja edistävän solujen uusiutumista. Kun ikäännymme, kehomme muodostaa vähemmän kollageenia. Muodostumisen heikkenemisen voi huomata ihon veltostumisesta ja juonteiden synnystä.

Oma jaksamisen maksimointi 

Lähtökohtaisesti koen Terveyskaistan ravintolisien tukevan omaa jaksamistani, energiatasojani ja vastustuskykyäni, joita arjen hektisyys aivan silmin nähden välillä laskee. Omalla kohdallani oli erinomainen juttu, että monessa Terveyskaistan tuotteessa oli mukana joko kaksi tai useampi tärkeä lisäravinne. Heidän verkkosivuilla on koottuna myös erilaisia tuotepaketteja, joihin kuuluu monipuolinen tuotesetti. 

Kurkkaattehan heidän verkkokauppaan, sillä koodilla NINNIOHIA saatte -20% alennuksen tuotteista. Alennus koskee myös jo alennettuja tuotteita. 

ps. Artikkelin kuvia oli muuten kiva ottaa, sillä minimimmi halusi toimia osaksi kuvaajana <3

Kuinka tärkeinä pidätte lapsiperheessä iltarutiineja?

Tyttäreni täyttää kohta 5 vuotta, ja olen lähiaikoina miettinyt iltarutiinejamme. (Lähinnä sitä, että ne ovat arjessa pysyneet kaikki nämä vuodet lähes samoina.) Toki tähän vaikuttaa se, ettei hänellä ole nuorempia sisaruksia ja puolisoni on yleensä ottanut kopin hänen siskopuoliensa iltajutuista. 

Aihe tuli mieleeni, kun yksi äiti kertoi lähes saavutuksena sen, että hänen samanikäinen lapsi kävelee itse sänkyyn ilman iltapusuja ja -haleja. Äiti piti tuota asiaa ihanana, sillä ei mene enää iltajuttuihin niin kauan aikaa. 

Jollain tasolla ymmärrän tuota äitiä, ja toki meidänkin tyttö on lähestulkoon aina mennyt nukkumaan “patistamatta” ja useamman vuoden jo itsenäisesti hakenut hammasharjan sekä pukenut yökkärit iltapesujen jälkeen, mutta miksi tuosta nukkumaanmenostakin pitäisi tehdä suoritus? Ja vielä suuremmalla syyllä, miksi lapsen pitäisi mennä nukkumaan ilman iltapusuja ja -haleja?

Illan rauhallinen hetki

Toki kaikilla on omat tapansa ja he jakavat voimavaransa parhaiten katsomallaan tavalla, mutta minusta tuo illan päätös on ihanaa ja hulinapäivän jälkeen voimme yhdessä käydä tyttöni kanssa päivää läpi hänen huoneessaan lukemisen ja höpöttelyn lomassa. 

Meidän iltarutiinit ovat olleet lähes samat hänen syntymästään asti – reissuissa ne toki saattaa heitellä, vaikkakin siellä samoja juttuja tehdään: Iltapesut, iltapalat ja kirjan lukeminen. (Tyttöni valitsee kirjan ja usein vielä pyytää voimmeko lukea lisää) Nykyään kun kirjat ovat jo pidempiä saatamme lukea muutaman kappaleen. Esimerkiksi nyt olemme lukeneet lähes joka ilta Heinähattu, Vilttitossu ja Ärhäkkä koululainen -kirjaa. 

Usein kirjan jälkeen saatan kertoa jonkun lyhyen tarinan hänen päivästään. Usein hän kertoo minulle myös päivästään ja saan tilaisuuden kysyä, mikä oli tänään kivaa, nauroiko hän jollekin asialle, tuntuiko jokin hankalalta tai jäikö jokin asia mietityttämään.

Olen pitänyt näitä illan hetkiä jo kauan tärkeinä iltapusujen ja -halejen lomassa. Hänen kasvaessa tuntuu, että ne vain korostuvat entisestään, sillä elämäkin menee eteenpäin. On ihanaa, jos pystyn jatkossakin kuunnella ja tukea esimerkiksi asioissa liittyen ystävyyteen, kouluun tai harrastukseen. Tai ainakin hän tietää, että hänellä on tilaisuus niistä rauhassa illalla kertoa. Jollain tapaa koen myös, että tuo kaikki rakentaa pohjaa myös pidemmälle tulevaisuudelle. 

Perheloma Kreikan Santorinissa

Millainen on Kreikan Santorini lasten kanssa? Reissuista tulee aina kyselyitä ja vinkkitoiveita, joten kirjoittelin pikku jutun meidän viikosta. Reissasimme viikoksi perheeni kanssa Santoriniin ja loma tuli kyllä tarpeeseen. Meitä lähti reissuun “historiallisen” suuri jengi eli minä, tyttömme, äitini, kolme isosiskoani ja heidän miehet sekä lapset. Yhteensä meitä oli 13. Oma puolisoni jäi töiden pariin koto Suomeen.

Kohde karsiutui aikalailla helppouden mukaan. Huomioitavia asioita olivat mm. hyvät lentoajat, kohde lähellä lentokenttää ja hotellin sijaitseminen rannan lähellä, eikä korkealla vuorella äitimme jaksamisen vuoksi.

Vaikka kävin läpi miljoona eri Kreikan vaihtoehtoa, meille parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui Aurinkomatkojen pakettimatka, jossa hotellimme sijaitsi Kamarissa Santorinissa. Lentokentältä hotellille oli noin 5 kilometrin matka. Hassua, miten sitä nauttikaan vuosien tauon jälkeen ns. valmismatkasta (En edes muista, koska olisimme viimeksi ostaneet pakettimatkan) Ehkä vanhemmiten sitä vaan alkaa arvostamaan helppoutta enemmän – varsinkin, kun loma-aikaa on vain se viikko. Toki varmasti vaihtoehtoja löytyisi.

Augean Plaza -hotellimme toimi hyvin

Augean Plaza -hotelli sopi kaikin puolin meidän poppoon tarpeille. Se sijaitsi rauhallisella alueella aivan Kamarin rannan tuntumassa (50m) ja siitä oli lyhyt matka (noin 300m) kävellä keskustaan. Vieressä oli kivoja kauppoja ja tavernoita. Hotellillamme oli kolme uima-allasta ja lastenallas. Söimme hotellilla myös lounaan monena päivänä. Meidän huoneet sijoittuivat hotellin perälle. Tuntui, että meillä olisi ollut käytössä oma uima-allas, sillä suurin osa muista asukkaista viettivät aikaa ns. pääaltaalla. Viihdyimme altaalla ja lämpöä riitti.

Kamari on Santorinin itärannikolla sijaitseva merenrantakohde. Alkujaan se on ollut pieni kalastajakylä, mutta nykyisin rantabulevardin varrelle on levittäytynyt ravintoloita ja baareja. Mukaan tarttui mekkoja ja tyypillisiä matkamuistoja, jotka luonnollisesti olivat kova juttu meidän tytöllemme.

Santorinistahan sanotaan, että sen maisemat ovat kuin postikortista – ja kovinkaan kauas tuo sanonta ei mielestäni mene. Sen maisemat ovat juuri sitä tyypillistä Kreikkaa, jota rakastan: valkoiset ja turkoosit talot kuvioineen, leppoisa tunnelma ja hyvää ruokaa. Olen kreikkalaisen ruuan fani, ja voisin syödä tsatzikia joka aterialla. Meillä oli myös suosikki Pita Gyros -paikka, josta haimme lähestulkoon päivittäin ruokaa mukaan.

Pikku reissuja ja ajanvietettä

Saaren rannoilla on tarjolla monipuolisia aktiviteetteja aina snorklauksesta purjelautailuun. Moni sanookin, että Välimeren kirkkaissa vesissä myös sukellus on kokeilemisen arvoinen ajanviete.

Meiltä teki muutamana päivänä pieni poppoo päiväreissuja Firaan ja Oiaan. Me jäimme usein altaalle uimaan ja hengaamaan, mutta siskoni kertoi reissuistaan:

“Oia ja Fira olivat molemmat hyvin tunnelmallisia merenrantakyliä – Fira saaren keskiosassa, Oia pohjoiskärjessä. Kumpikin paikka on rakennettu kallionkielekkeelle ja rinteeseen, ja näkymät merelle ovat suorastaan maagiset. Alas vanhoille ja mukavan eloisille satama-alueille laskeuduttiin kiemurtelevia portaita pitkin, Firassa ylös pääsi condolihissillä. Fira oli kooltaan isompi, mutta molemmissa oli jo toukokuussa (keskellä viikkoa) isot ihmismassat liikkeellä. Kun bussi saapui upeiden päiväretkien jälkeen takaisin Kamariin, totesimme olevamme erittäin tyytyväisiä majapaikkavalintaamme. Kamarissa oli (ainakin vielä) ihanan rauhallista.”

Tässä muutamia sanontoja kreikaksi

Γεία σου!
[jássu] Terve
Καλημερα
[kalimera] Hyvää huomenta
Καλησπερα
[kalispera] Hyvää iltaa
Καληνύχτα!
[kaliníhta Hyvää yötä!
Αντίο!
[adío] Näkemiin
Ναι [ne]  Kyllä
Οχι [óhi] Ei
Ευχαριστώ [Efharistó] Kiitos
Ευχαριστώ πολύ [efharistó polí]  Kiitos paljon! 
Συγγνώμη [signómi]  Anteeksi
Δεν πειράζει! [then pirási] Ei se mitään
Με λένε Jenni [me léne Jenni ] Nimeni on Jenni
Τι κάνεις [ti kánis] Mitä kuuluu?
Καλά, ευχαριστώ. [kalá, efharistó] Kiitos hyvää

My day ja arjen metatyötä

Koska arjen metatyöstä on viime aikoina puhuttu niin paljon, jäin miettimään, miten työt meillä jakautuvat ja kuka aikatauluttaa ja suunnittelee. Metatyöllähän tarkoitetaan näkymätöntä, mutta välttämätöntä organisointia. Se ei välttämättä ole sen isompaa eikä se näy kaikille – se lähinnä mahdollistaa elämää ja saa päivät rullaamaan sujuvasti. 

My dayta on usein toivottu ja ajattelinkin, että voisin tuoda sen osana tätä meta-aihetta. Ehkä tuo myös kirkastaa itselle, millainen päivä oli. 

Mikä määritellään metatyöksi?

Mielenkiinnosta googlasin ja katselin, mikä määritellään metatöiksi, ja täytyy heti kättelyssä myöntää, ettemme ole kotona sopineet kuka imuroi ja milloin. Astianpesukone täytetään ja tyhjätään myös tarpeen mukaan, emmekä ole tähänkään vuoroja jakaneet. 

Pyykinpesukonekin yleensä menee päälle, kun se täyttyy. Yleensä minä laitan sen päälle, sillä itselläni on useammin siellä jotain akuuttia pestävää seuraavalle päivälle, joko minun tai tyttöni vaatteita. Molemmat siirtävät vaatteet kuivausrumpuun, jos näkevät, että pesukone on valmis. 

Monissa perheissä myös kaupassakäynti on jaettu selkeästi toisen vanhemman vastuulle. Olen myös kuullut, että tuosta vuorosta melkein kilpaillaan, jotta saa sen myötä ”omaa aikaa”. Minulla ja puolisollani on iphonessa jaettu muistio, johon me molemmat täydennämme jääkaapista puuttuvia asioita sitä mukaan, kun jokin tuote loppuu. Yleensä puolisoni ostaa enemmän kerralla ruokaa kaupasta (koska hänellä on auto käytössään) ja itse täydennän pienempiä puuttuvia asioita, mutta tuostakaan ei ole tähtiin kirjoitettu mitään kaavaa eikä aikaa. 

Koska tyttömme on meidän ainokainen, mutta puolisoni viides lapsi, olen jollain tapaa alusta saakka ottanut ”vastuulleni” hänen vuositarkastusten varaukset tai syntymäpäivien järjestämiset yms. Olen mukana päiväkodin whatsup-ryhmissä ja olen yhteydessä hänen ystäviensä vanhempiin. Toisaalta osasta vanhemmista niin päiväkodissa kuin luistelussakin on tullut minun hyviä ystäviä eli tyttöni ei ole edes se ainoa syy olla yhteydessä heihin.

Koska pystyn helpommin yrittäjänä sumplia omat työaikatauluni, menen yleensä tyttöni kanssa hänen harrastuksiin. Tällä hetkellä luistelut ovat kolmena päivänä viikossa. Tuosta on ehkä muodostunut myös meidän yhteinen tekeminen ja pidänkin noita hetkiä tosi arvokkaina. 

My day maanantai 6.5.2024

Kirjoitin tämän blogin maanantaina päivän päätteeksi, joten alla oleva ei ole varmaankaan aivan täysin minuutilleen oikein. Muutaman kuvan olin näköjään muistanut napsia päivän aikana. 

Klo 6.30

Herään yleensä aiemmin kuin muut. En ole enää kymmeneen vuoteen käyttänyt herätyskelloa, vaan yleensä katson kelloa kuuden aikaan. Keitän kahvin ja puen. Kun olen valmis, menen yleensä herättämään vasta tyttömme. 

Olin edellisenä iltana tehnyt eväät valmiiksi koko päivään. Yleensä on helpompi tehdä sunnuntaina sen verran enemmän ruokaa, jotta sitä jää lämmitettäväksi alkuviikkoon ja mukaan hallille. Tytöllemme pakkasin mukaan leivän, banaanin, rusinoita ja makaroonilaatikkoa (päivällinen, jonka lämmitän lämpötermariin ennen kuin lähden toimistolta päiväkodille). Itselleni pakkasin aamiaisleivän ja -jugurtin sekä iltapäiväksi muutaman leivän ja jugurtin. Lounaan käyn yleensä toimiston alakerran ravintolassa syömässä. 

Olin myös edellisenä iltana pakannut niin oman työkassini kuin tyttöni luistelu- ja päiväkotivarusteet valmiiksi. Samalla kaivelin esiin myös hänen tiistain Metsämörri-metsäretken varusteita ja laitoin valmiiksi. 

Klo 7.25

Yleensä menemme polkupyörillä päiväkodille (alle kilometrin matka), mutta koska tarkoitus oli lähteä päiväkodilta suoraan luisteluihin hyppäsimme puolisoni kyytiin aamulla. Kätevää sinänsä, vaikkakin se tarkoitti sitä, että olimme päiväkodilla 30 minuuttia aiemmin kuin yleensä. Puolisollani taas oli omat aikataulunsa, että hänen kaksi ala-asteikäistä tyttöänsä ehtivät ajoissa kouluun toiselle paikkakunnalle (tytöt ovat viikonloppuja meillä) ja hän töihin Riihimäelle.

Klo 7.40

Kun lähdin päiväkodilta, otin spurtin pysäkille, sillä aiempi bussi oli myöhässä. Mistäköhän se muuten johtuu, että yleensä juoksen busseihin? Ehkä liika optimisti sisälläni ajattelee, että hyvinhän tuohon ehtii. Tiedättekö ne ihmiset, jotka ajattelevat, kun näkevät vihreän valon ja  ovat lähestymässä suojatietä: ”Ei kannata mennä, kun kohta se vaihtuu punaiseksi kuitenkin.” Itse olen tuosta päinvastainen: ”Jos nyt otan muutaman ripeän askeleen, varmasti ehdin.”

Klo 7.50 

Vaihdoin pikaratikkaan. Teen viestintää (yrittäjänä) kolme päivää viikossa eräälle sairaalahankkeelle Helsingissä ja olemme sopineet, että muutaman viikon välein käyn heidän pääkonttorilla Espoossa. Mukavaa vaihtaa maisemaa, vaikkakin nuo päivät vaativat enemmän sumplimista, että kulkeminen julkisilla koti-päiväkoti-toimisto-päiväkoti-jäähalli-koti -akselilla olisi mahdollisimman sujuvaa. 

Matkustusajat pyrin yleensä hyödyntämään Kalla Activeen ja siihen liittyviin töihin – vastailen sähköposteihin ja teen sosiaalisen median päivitykset. Olemme aloittaneet esitellä niin verkkosivuilla kuin somessakin Kalla Activen kevään brändilähettiläitä. Ihania tyyppejä! Kallaan käytän puhtaasti yleensä kaksi päivää viikossa, kun en ole sairaalahankkeella viestintähommissa. Noina päivinä kirjoittelen myös muutamaan lehteen.

Matkalla Espooseen viestittelin päiväkodin lasten vanhempien kanssa myös liittyen päiväkodin hoitajien kevätlahjoihin. (Luojalle kiitos kimppalahjojen!)

Suurin tavoite on aina se, että niihin siirtymisiin, joissa tyttöni on mukanani, olen varannut riittävästi extra-aikaa. Hän ottaa matkat aina seikkailun kannalta ja sellaisella fiiliksellä haluankin sen pysyvän. Lisäksi hän rakastaa luistelua, joten jos olemme matkalla harrastukseen, en halua siihen liitettävän hoppua. Kiireen (tai kiireen tunteen) pystyy helposti välttämään aikataulusuunnittelulla (ja ennen kaikkea hyvällä asenteella). 

Klo 8.30

Perillä toimistolla. Pikaratikka on kyllä meiltä Espoon suuntaan ollut pelastus, vaikkakaan sen lähimmälle pysäkille tarvitsee bussin. Pikaratikka myös jää noin 15 minuutin päähän toimistolta, mutta jos ei sada, se ei haittaa ollenkaan. 

Klo 14.10

Lähtö toimistolta. Kävely pikaratikan lähimmälle pysäkille, josta vaihto bussiin ja kävely päiväkodille. 

Klo 15.00

Perillä päiväkodilla. Käymme toukokuun ja kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa poikkeuksellisesti Salmisaaressa ja Vuosaaressa taitoluisteluharjoituksissa tyttöni kanssa, sillä vakiohallit Nordiksen harkkahalli ja Kaarelan ovat jo kesätauolla. Kesätauko alkaa sitten meilläkin luisteluista ennen juhannusta ja jatkuu elokuulle. Pääsimme myös viimeisinä käyttäjinä fiilistelemään Hernesaaren jäähallia, ennen kuin sitä alettiin purkaa. 

Klo 15.15

Hyppäys päiväkodilta bussiin. Jäimme Käpylän asemalla pois ja menimme tyttömme luistelukaverin äidin kyydillä Salmisaareen. Talvella pääsimme usein suoraan päiväkodilta kyydillä hallille, sillä tyttömme luisteluvalmentaja oli päiväkodilla töissä hoitajana. Jos menemme suoraan päikyltä hallille, ruuan lämpötermari on ollut paras hankinta ikinä. Tälläkin kertaa mukana oleva lämmitetty makaroonilaatikko uppoaa kuin häkä. 

Klo 16.15 

Perillä jäähallilla, jossa jäät ja oheiset. Teen usein hallilla hiukan vielä töitä, sillä päivät katkeaa siirtymisten vuoksi aikaisemmin toimistolla. 

Klo 18.50

Lähtö jäähallilta kotiin samalla kyydillä. 

Klo 19.20 

Perillä kotona. Iltapesut ja -palat & chillausta. Laitoin luisteluvaatteet kuivumaan ja tein seuraavan päivän ruuan muusin ja lihapullakastikkeen valmiiksi. 

Klo 21.00 

Heinähattu ja Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -kirjan lukemista ja nukkumaan. 

Nyt näin iltasella, kun kurkkaa päivän aikataulua on pakko myöntää, että ilman hyvää asennetta mikään ei olisi mahdollista. Päiväni vaihtelevat laidasta laitaan, mutta yllä kirjailemani aikataulu kuvastaa varmaan jollain tasolla, millaista liikkumista yrittäjyys ja harrastukset voivat tuoda mukanaan. 

Ajoittainhan, kun teen töitä etänä kotoa, voi lähestulkoon koko päivän käyttää tehokkaasti työntekoon. Silloin yleensä pyöräilemme päiväkotiin ja olen jo kahdeksan aikaan aamulla työn touhussa takaisin kotona.

Vaikka olen tottunut julkisten kulkuneuvojen käyttäjä pidemmillä matkoilla, olen silti miettinyt, että yksi kokeilemisen arvoinen asia kesän jälkeen voisi olla leasing-auto. Silloin ei ainakaan tarvitsisi miettiä eri kulkuneuvojen kohtaamisaikoja tai suunnitella vaihtoaikoja ja -reittejä niin tarkkaan. Toki autolla ajamisessakin on varmasti huonot puolensa, kuten ruuhka, mutta samallalailla automatkoihin voisi varata extra-aikaa. Onko vinkkejä hyvistä leasing-diileistä? 

Miten opetella taas vaan olemaan?

Olimme minilomalla hetki sitten tyttäreni luistelukaverin äidin kesäasunnolla Tammisaaressa, ja kerroin siellä, että olen huomannut, että minun on pitänyt uudelleen alkaa opetella vaan olemaan. Jollain tapaa olen unohtanut niitä asioita, joita ennen minimimmiä tein – tai oikeastaan olen unohtanut, kuinka pysähdytään. Jopa vapun mokkapalan taisin syödä seisaaltani parilla haukulla. Muistelin, että saatoin vuosia sitten polkea pyörällä pitkänkin matkan, jotta pääsisin pötköttelemään viltille jonnekin – jotta pääsisin siis vain olemaan. 

Kun olin parikymppisenä töissä Gran Kanarialla kaksi talvea kreikkalaisessa ravintolassa, minulla oli yleensä yksi vapaapäivä viikossa. Tuolloin tapasin aina kävellä asuntoamme lähellä olevalle minirannalle. Se oli poukamassa jyrkkien portaiden alla, joten siellä ei yleensä ollut ketään muita. Makoilin siellä usein ylhäisessä yksinäisyydessä pyyhkeen päällä ja kuuntelin, kun aallot löivät rantaan. Menin sinne yleensä tietoisesti nukkumaan päiväunet ja konkreettisesti lataamaan akkuja. 

Vaikka täytyy myöntää, että  nuorempana välillä agendalla oli myös puhdas auringonottaminen, olen aina kokenut auringon äärimmäisen rentouttavana, ja miten ihanilta auringonsäteet tuntuvat kasvoilla varsinkin keväällä pitkän talven jälkeen. Jostain syystä tyttäreni syntymän jälkeen olen vain unohtanut monia asioita – tai sen miten niistä nautitaan. Tyttärenihän täyttää jo 5 vuotta kesällä, joten olemme jo aikoja sitten menneet sen iän ohi, jossa vanhemmalta vaaditaan jatkuvaa nopeaa reaktiokykyä ja jatkuvaa huolenpitoa. Hän on ollut vauvasta saakka menevä tapaus ja kiersi jo 7 kuukautisena kävellen olohuoneen rahia ympäri aamusta iltaan. Vaikka olen aikoja sitten jo todennut, miten osaava ja pärjäävä neiti hänestä on kasvanut, jäin kai itse johonkin välitilaan.

Heittelevä yrittäjyys

Toki täytyy myös myöntää, että yrittäjyys ja maailman tilanteesta johtuva vaihteleva työtilanne ovat olleet myös syitä, miksi en ole aiemmin huomannut, että olen kadottanut tuon ”olemisen taidon”.

Kun perustin oman yrityksen vuonna 2021 moni asia meni niin vauhdilla eteenpäin, että itsekin mietin, miten pysyin tuossa vauhdissa mukana. Ensimmäiset vuodet olivat kiireisiä ja tekemistä riitti. Minulla oli paljon viestinnän asiakkuuksia ja samaan aikaan halusin kehittää ja lanseerata uusia naisten ja lasten merinomallistoja Kalla Activelle. Kova työ tuotti tulosta ja sain kasvatettua Kallaa.

Vuosi 2023 taas meni heittelehtien, sillä sota ja inflaatio haastoivat ihmisten toimeentuloa. Tuo kaikki luonnollisesti näkyi omassakin yrittäjän arjessa. Olen ollut aina todella hyvä sietämään epävarmuutta, mutta nyt ensimmäistä kertaa viime syksynä kyseenalaistin aika paljonkin työasioita ja sitä voittavatko yrittäjyyden hyvät puolet nuo negatiiviset piirteet. Huomasin myös, että mun kroppa alkoi fyysisesti oireilla ja minulla oli outoa sydämenpistosta rinnassa. Näin jälkikäteenhän on helppo päätellä pistoksen olevan stressiperäistä. 

Stressaantunut ihminen toimii automaatio-ohjauksella, eikä se pysty kehittämään, kehittymään tai innovoimaan. (Nämäkin asioita, jotka yrittäjyyden hyvissä puolissa nostan todella korkealle) Tuossa automaatiotilassa omat voimat antaa lapselleen, eikä siinä jaksa analysoida omaa oloaan – tai ei se tule oikeastaan edes mieleen. 

Edellisellä minilomalla Tammisaaressa kuitenkin tunsin pitkästä aikaa, että osaan jälleen vain istuskella ulkona ja siristellä auringossa samaan aikaan silmiä – siitäkin nimittäin pidän tosi tosi paljon. Tuon myötä lupasinkin nyt itselleni, etten enää kadota tuota tunnetta ja pakotan itseni pysähtymään tietyn väliajoin, jos en sitä automaattisesti tee.

Lapsimessut takana ja uusi brändituttavuus JOY by M & V

Lapsimessut järjestettiin viime viikonloppuna 19.-21.4.2024 Messukeskuksessa, ja Kalla Activella oli ensimmäistä kertaa osasto siellä. Täytyy sanoa, että onneksi olin jo helmikuussa pakkaillut ja tehnyt messusuunnitelman valmiiksi, sillä huhtikuussa on ollut niin paljon kaikkea muuta. Olen tehnyt muutamia toimittajakeikkoja, ja tuon lisäksi aloitin yhdessä sairaalahankkeessa viestinnän ja markkinoinnin apuna kolmena päivänä viikossa. Vaikka olen “tiimiläisenä” hankkeessa, laskutan silti yrittäjänä. Kivaa tekemistä siis!

Koska Kalla Activella ei ollut valmiina mitään osastoa, sisustuksen suunnittelu tai oikeastaan osastoon liittyvien hankintojen ostaminen ja järkeistäminen vaativat eniten miettimisaikaa. Tavarat kuitenkin pitää säilöä sen jälkeen jonnekin, ja yleisesti ottaen messut ovat jo itsessään yrittäjille iso investointi. Lopulta onneksi isoja hankintoja ei tarvinnut tehdä kuin muutama: taustakuva ja hylly, sillä muut asiat löytyivät jo valmiiksi meidän kotoa: rekki, korit, jakkara, peili ja matto. (Perus yrittäjän arkea – tyhjäilin koreja kotona ja tyttömme ihmetteli puuttuvia tavaroita) Vaikka osasto oli pieni, minun mielestä siitä tuli ihan söpö.

Kokonaisuudessaan messuilla riitti hulinaa ja lapsille oli järjestetty paljon aktiviteetteja. Moni näytteilleasettaja kuitenkin totesi, että heidän näkökulmastaan edelliset vuodet olivat olleet kiireisempiä. Ehkä sen lopullisen “kokonaishyödyn” näkee sitten myöhemmin.

Koska päiväkodissa oli kehittämispäivä perjantaina, oma tyttöni tuli mukaani messuille jo heti aamusta ja hän juoksenteli ympäriinsä hikihatussa koko päivän. Hänellä oli ollut huippu päivä. Olin tosin järjestänyt hänelle aina “treffiseuraa”, sillä itse olin kiinni lähestulkoon koko ajan osastolla. Myyntiavuksi olin palkannut koko viikonlopuksi ihanan siskoni tytön. Kuinka moni teistä muuten oli käymässä Lapsimessuilla?

Uusi brändituttavuus JOY by M & V

Kalla Activen osaston vieressä oli JOY by M & V -brändin osasto, ja höpöttelimme messujen aikana ja vaihdoimme ajatuksia yrittäjyydestä. (Niin mukavaa aina kuulla muiden yrittäjien eri näkökulmia asioihin) Minusta heillä on kaunis tarina brändin takana ja söpöjä lastenvaatteita. Yritys lahjoittaa tilikauden voitosta 40% lasten syövän hoidon kehittämiseen ja tutkimiseen.

Heidän ensimmäinen lahjoituskohde on Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö. Yritys vaihtaa lahjoituskohdetta vuosittain. JOY by M & V mukaan joka vuosi Suomessa sairastuu syöpään noin 150 alle 15-vuotiasta lasta, eli lähes joka toinen päivä yhdellä lapsella todetaan syöpäsairaus. Vuosittain joka viides syöpään sairastunut lapsi menehtyy. Tämän vuoksi hoitoja on edelleen kehitettävä, jotta joskus voimme saavuttaa 100% parantumisen. 

JOY by M & V lastenvaatteiden kuvat ovat piirtäneet Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten syöpäosaston pienet potilaat. Onko brändi teille entuudestaan tuttu?

Pikavauhtia mennyt pääsiäinen ja odotettu jääshow

Pääsiäinen meni jo viikko sitten, mutta en jostain syystä ehtinyt siihen aiemmin edes ajatustasolla palailla. Vaikka parin viikon aikana tapahtui paljon, kaikki oli silti lähinnä arkista puuhaa – ihanaa sellaista kuitenkin.

Ennen kuin lapsuudenkotimme myytiin, meillä oli aina tapana kokoontua Pohjanmaalle aina pääsiäisin perheeni kanssa. Meille pääsiäinen oli usein kuin toinen joulu, ja päivät rakentuivat ulkoilun ja syömisen ympärille. Äitini oli usein leiponut kaapit ja pakkaset täyteen kakkuja. Jälkkäriosastolla oli mm. toska- ja juustokakkuja mokkapaloja unohtamatta. Vanhempieni luona pääsiäisen ja viikonloppuvisiittien perinteisiä ruokia olivat savustettu kala ja äidin tekemät lihapullat. 

Pohjanmaalla virvotaan eli trullitetaan pääsiäislauantaina. Kävimme usein yhdessä keräämässä joenrannasta pajunkissoja, ja autoimme lapsia koristelemaan ne. Pohjanmaalla on mielestäni kiva tapa myös polttaa pääsiäiskokkoja.

Muistan lapsuudestani, että trullittaminen oli vuoden kovin juttu. Emme käyneet vain naapuritaloissa, vaan kiersimme koko kylän. Keräsimme palkan vanhaan kahvipannuun, ja otimme mukaan tyhjän muovipussin, johon täyden pannun pystyi tyhjätä. ”Palkan” eteen todellakin nähtiin vaivaa. Olimme mm. askarrelleet pajunoksia sekä harjoitelleet kaksi pääsiäislaulua, jotta voisimme esittää ne vanhempien ihmisten ovilla. Ensimmäinen lauluista oli iloisempi värssy, ja toinen hartaampi laulettavaksi uskonnollisempia taloja varten. Usein saimmekin ison saaliin karkkia ja rahaa ja vanhukset itkivät liikutuksesta esitystemme jälkeen. 

Joka vuotinen jääshow kevään kohokohta

Jos Pohjanmaalla pääsiäinen keskittyy vain tuohon yhteen pidennettyyn viikonloppuun, niin mielestäni Helsingissä pääsiäisemme on ollut nyt jo muutaman vuoden kaksi viikkoa pitkä. Meidän pääsiäiseemme linkittyy vahvasti Helsingin Luistelijoiden Jääshow, sillä se oli tänäkin vuonna Palmusunnuntaina. Tyttäremme kiersi aamulla lähitalot virpomassa, ja sen jälkeen vein hänet Helsingin jäähallille, jossa hänen ryhmänsä Minitimantit esiintyivät sammakkoina päivän molemmissa näytöksissä. 

Jääshow oli upea, ja varmasti ikimuistoinen kaikille esiintyjille. Jäällä nähtiin upeita pukuja, maskeerauksia ja lavasteita valoineen sekä taidokasta yksinluistelua, muodostelmaluistelua ja jäätanssia. Koreografia ja musiikkivalinnat menivät myös nappiin. Kannattaa laittaa korvan taakse jo ensi vuoden Jääshow. Teema paljastetaan vuoden lopulla. 

”Olisi kiva, jos oltaisiin menty kolme kertaa jäälle”, sanoi tyttäreni ja toivoi, että näytöksiä olisi ollut kahden sijasta kolme yhden päivän aikana. Pienenä merenneitona luisteli Enna, joka oli ollut tyttäremme luistelukouluvalmentajana muutama vuosi takaperin. Kun hän tuli juttelemaan kuulumisia käytävällä, se oli tottakai pienelle luistelijalle ihana muisto.

Pääsiäisviikonloppuna kävimme piipahtamassa puolisoni ja tyttäremme kanssa Kangasalla siskoni perheen luona. Muu aika kului lähinnä kotona puutarhahommissa. Lapset viettivät paljon aikaa trampalla ja kävivät rullaluistelemassa. Vietimme meillä myös puolisoni lasten kimppasynttäreitä.

Näin jälkikäteen ajateltuna ja tuota nykyistä takatalven tuomaa lumimäärää katsellessa, tuo keväinen pääsiäisaika (ja paikoin jo lämminkin) tuntuu lähinnä absurdilta. Ehkä pääsemme pian oikean kevään kimppuun! 

Vinkkejä avantouintiin ja lapsuusmuistoja joenrannalta

Aikuisena on ollut hauska huomata, miten erilainen suhde ihmisillä on veteen. Joillain on mökki järven- tai merenrannalla, ja he ovat yksinkertaisesti tottuneet viettämään aikaa veden äärellä. Toiset taas eivät koe vettä elementtinä millään tavalla edelleenkään läheiseksi. Itse asuin lapsena Kyrönjoen varrella Pohjanmaalla, joten vesi oli ympäri vuoden osa elämäämme. Talvella luistelimme jäällä ja kesällä räpelsimme vedessä: uimme ja soutelimme ympäriinsä.

Nyt aikuisena unelmoin jokapäiväisestä avantouinnista. Olen aikuisiällä käynyt avannossa yli 10 vuotta. Ennen tyttöni syntymää asuin Kalliossa. Sieltä oli huomattavasti lyhyempi matka avantoreissuille. Olen edelleen saman uintiseuran eli Herttoniemen Hylkeiden jäsen, mutta huomaan, etten lähde nykyisestä asuinpaikastamme läheskään yhtä usein, kuin Kallio-aikoina, ja se harmittaa välillä. 

Mikä siinä avantouinnissa voi olla ihanaa?

Siitä nauttimiseen on monia reseptejä – eikä mikään siihen liittyvä ole oikein tai väärin. Tärkeintä on se, mikä itselle sopii parhaiten. Itse tykkään avannosta ilman saunaa. Vaihdamme vaatteet avantouintiseuramme lämmitetyssä pukuhuoneessa. Usein otan extra merinopaidan mukaan lämmikkeeksi uinnin jälkeen. Urheiluvälineliikkeistä löytyy myös talviuintiin tarkoitettuja neopreenitossuja ja -hansikkaita, joihin suosittelen panostamaan. Ne tekevät ehdottomasti pulahtamisesta paljon miellyttävämpää, sillä pienemmät raajat kokevat kylmän erilailla. 

Mielestäni kylmän veden vaikutukset ovat yksilökohtaiset ja monen tekijän summa – joka tapauksessa uinnin jälkeen on itselläni aina hyvä olo. Eräs mummo sanoi kerran: ”Se on ihanaa, kunhan muistaa hengittää.” Eniten kyllä uskon sen mielialaa parantavaan vaikutukseen. Sanotaan, että kylmä vesi vapauttaa aivolisäkkeen endorfiineja ja tämä taas lisää mielihyvän tunnetta ja laskee kipukynnystä. Kun olin raskaana, sain suurta helpotusta kylmässä vedessä pulahtamisesta. Se oli ainakin itselleni pelastus raskauden ajan pahoinvointiin, joka minulla oli aika extreme. Toki yleinen suositus on, että avantouintia ei tule aloittaa raskausaikana, jollei aiemmin ole lajia harrastanut. Ongelmaa ei kuulemma ole, jos on harrastanut aiemmin talviuintia. Totta kai tämäkin on yksilöllistä.

Puhumme usein, että jätämme avantoon huolemme ja hartiakipumme, ja säälittelemme samalla, että saakohan seuraava uimari ne mukaansa. Itselläni avanto nollaa päivän ja tyhjää pään.

Lapsuusmuistot joenrannalta

Lapsuudessa elämä joenvarrella oli lapsennäkökulmasta unelma. Meillä oli rannassa kaksi laituria. Toista isäni käytti soutuveneelle ja toisesta pidemmästä menimme uimaan. Perheemme käytti sisäsaunaa talvella ja ulkosaunaa kesällä. Kesäisin uikkarit olivat aina ulkosaunalla valmiina odottamassa. Jos moottorivene ajoi talomme ohi, juoksimme äkkiä vaihtamaan uikkarit. Aallot tuntuivat aina yhtä hauskoilta, vaikkakin ne loppuivat sekunnissa. 

Näin jälkikäteen ajateltuja jokeen liittyvät asiat olivat perinteisiä ”small talk” -aiheita kylillä. Koska se jäätyi, koska tulvi tai kuinka lämmintä vesi oli. Äidillä oli myös tapana ottaa eri vuodenaikoina joesta kuvia. Yllä olevat kuvat on otettu puutarhasta. (Niin kauniita!)

Keväisin muistan, että keräsimme luokkaretkikassaan rahaa myymällä jääveikkausarpoja. Jäälle oli laitettu kyltti ja koko kylä arvuutteli, koska kyltti alittaa kirkonkylän sillan. Se kuka arvasi lähimmäksi (joskus jopa minuutilleen), voitti palkinnon. Ala-asteikäisenä minulla saattoi mennä noin 1,5 kilometrin koulumatkalla kävellen monta tuntia, sillä jäin aina juttelemaan urheilusta ja juomaan limsaa, kun myin näitä jääveikkausarpoja. Varsinkin kylän vanhemmat ihmiset seurailivat minun kilpaurheilutuloksia aina lehdestä. 

Joki tulvi myös melkein joka kevät, joten veden nousua ja laskua seurailtiin. Muistan lapsena nähneeni unta, että sänkyni kellui keskellä jokea. Tuon unen jälkeen aloin iltaisin aina laittaa sänkyni jalkapäähän extra vaatteita sekä kaikki nalleni, jotta olisin paremmin varautunut, jos tulva veisi sänkyni yöllä, kun nukun.

Talvisin luistelimme ja puuhailimme jäällä. Isä kävi alkutalvesta naskaleiden kanssa tarkistamassa, onko jää riittävän paksua, jotta voimme rantatöyräältä huoletta laskea jäälle saakka pulkalla. Mielestäni on hassua, kun nykyään näkee hauskuttelu meemikuvia, kuinka vanhempamme ovat hiihtäneet kouluun. Itsekin nimittäin hiihdin aina talvisin kouluun. Ala-aste, jossa kävin luokat 1-5 oli myös Kyrönjoen varrella noin 1 – 1,5 km päässä kodistamme. Minulla oli kengät koulurepussani ja vaihdoin ne aina rannassa. Sukset ja sauvat jätin rantaan pystyyn odottamaan, että pääsen koulusta. Jos tuuli oli tehnyt jäälle hyviä lumettomia reittejä, menin kouluun myös luistimilla tai potkukelkalla. Lapsuus oli aika hauskaa aikaa. Kuinka moni teistä on asunut veden äärellä lapsuudessa?