Tiedättekö, kun tuntuu, että elämä on pyörähtänyt juuri yhden kierroksen ympäri? Jokin asia tai esine on tuonut ihmiset jälleen yhteen ja tuntuu, kuin näin olisi tarkoitettu. Minulla oli viime viikolla Vaasasta lähtiessä se fiilis. Vaikka asia oli sinänsä pieni, tunne oli vahva.
Viime viikolla, kun olimme lähdössä ajelemaan takaisin Helsinkiin, äitini pyysi vielä piipahtamaan hänen asunnollaan. Hänellä ei ole ollut enää 20 vuoteen korviksia käytössä, joten hän kysyi meiltä siskoksilta olisiko meillä käyttöä hänen vanhoilla korviksillaan. Niitäkin toki löytyi ja mielellään otin muutamia hopeisia mukaan. Puhdistin ne vaan kiiltäviksi hammastahnalla kotona.
Äitini kuitenkin kaivoi vielä muutaman riipuksen jostain kaapin perältä ja hämmästykseksi huomasin, että siellä olivat minun vanhat sydän- ja merihevonen -riipukset. Nuo riipukset olivat minulla lapsena. Sydämen sain kummitädiltäni ja merihevosen äidiltäni. Erikoista tästä tekee se, että ne ovat kulkeneet äitini mukana kolme muuttoa. Ensin lapsuudenkotimme myytiin, sen jälkeen äiti ja isä muuttivat pienempään omakotitaloon. Kun isä kuoli, äiti muutti Vaasaan.
Ihanaa oli se, että nuo riipukset menivät nyt 7-vuotiaalle tyttärelleni. Hän oli niistä niin innoissaan ja innostui jopa entisestään, kun kuuli niiden olevan minun vanhoja. Hän laittoikin korun heti kaulaansa.
Vanha tatuointi sai lisämerkityksen
Mutta miten tämä kaikki liittyy tatuointeihin? Kun muutin lentopallon ja lukion perässä Vaasaan, marssin 15-16 -vuotiaana tatuointiliikkeeseen tuo samainen koru kädessä. Tatuoija otti siis merihevosesta mallin nilkassa olevaan tatuointiini. Ajattelin ehkä, että tällaisenä teinarina en halua korua enää käyttää, mutta halusin siitä silti muiston. Meri oli minulle myös jo silloin levollisuutta tuova tekijä, joten merihevonen-riipus muistutti tästäkin. Luultavimminkin väärensin lupalapun tai sitten he eivät vaan olleet asiasta tarkkoja. Olin nimittäin alaikäinen.
Tässä onkin ollut nyt tyttärelläni ihmeteltävää, kun hän laittoi korun kaulaansa. Hän sanoikin heti: ”Äiti, tämä tuo hyvää onnea. Nyt meillä on molemmilla samanlaiset merihevoset. Voit aina ajatella mua, kun katsot nilkassasi olevaa tatuointia.” Kaikessa yksinkertaisuudessaan minusta on jotenkin ihanaa, että teininä otettu tatuointi sai vielä näin ison lisämerkityksen vuosikymmeniä myöhemmin.
