Kesäloma loppui virallisesti, ja meidän tytöllämme alkoi torstaina eskari. Isoja juttuja 6-vuotiaalle, ja hän oli tietenkin aivan intopiukeena kaikesta: uusista kavereista ja siitä, että he saavat käydä koulun ruokalassa lounaalla ja välipalalla. Konkreettisesti nyt alkanut eskari helpottaa meitä, sillä paikka on ihan vieressä. Vaikka eskari sijaitsee hänen tulevassa koulurakennuksessa, heidän ryhmänsä on omallaan pihallaan erillään vielä koululaisista.
Vaikka vasta elokuun alussa mennään, moni muisteleekin jo nyt mennyttä kesää haikeana. Itselläni on koko yrittäjyyden ajan kesäloma-käsite ollut aika häilyvä. Järjestän yleensä työt niin, että pystyn olla tyttömme kanssa kesän, eikä hänelle tarvitse järjestää hoitopaikkaa. Nyt kesäkuun ensimmäiset pari viikkoa puolisoni oli lomalla (tuolloin hänen tytöt tulivat myös meille) ja sen jälkeen olin itse 7 viikkoa. Yrittäjän on helpompi järjestää kuviot kesälle, ja aina välillä mietinkin, miten perheet järjestävät lomakuviot. Kesäisin teen muutamia päiviä viikossa töitä. Tänä kesänä pystyin nuo työpäivät aika usein hoitamaan reissujen välissä, kun olimme kotona. Muutamia tunteja tein töitä toki reissujenkin päältä. Meillä oli ihania reissuja tyttömme kanssa kesäkuun lopussa Laura Lepistön luisteluleirille Tanhuvaaraan sekä heinäkuussa Rhodokselle, Vaasaan ja Tampereelle. Mukava oli myös humputella ihan vaan Helsingissä.
Aivojen on ja off -napit
Aikaisempina kesinä tuo järjestely on toiminut ihan ongelmitta, ja olen pystynyt tehdä töitä kevyemmällä tahdilla tehdä ilman, että varsinaisesti kuormittuu. Samalla olen pystynyt olla läsnä tytöllemme ja lomailemaan hänen kanssaan. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntui, että pelkkä lomailu olisi ollut paikallaan. Sain tehtyä lupaamani työt paremmin kuin hyvin, mutta tuntui välillä tosi raskaalta täräyttää aivot aktiivisiksi. Aivan kuin off ja on -nappulat eivät jotenkin olisi olleet kunnolla toiminnassa.
Osa syy tälle kuormittumiselle on selvästi isäni menehtyminen kesän alussa. Ajankohtana se osui hetkeen, etten oikein ehtinyt olla omissa ajatuksissa ja vaan rehellisesti surra. Vaikka luonnollisesti itkin paljon ennen ja jälkeen hautajaisten ja keskustelimme tyttömme kanssa moneen kertaa, että on luonnollista itkeä ikävää ja pois lähtöä. Silti vein keskusteluja hänen kanssaan usein siihen suuntaan, kuinka paapalla on kaikki nyt hyvin ja hän oli jo väsynyt sairastamiseen. Tsemppasin myös moneen kertaan keskellä arkeamme tai reissujamme, etten olisi purskahtanut täysillä itkemään. Tuo on selvästi myös uuvuttanut, ja huomaan, etten ole täysissä voimissani. Kaikki tämä on vaikuttanut myös nukkumiseen, ja päivät menee aivan naurettavan vähäisillä muutaman tunnin yöunilla.
Aika ladata akkuja
Kun eskari alkoi torstaina, lähdin heti aamulla kävelemään ja tein pitkän lenkin. Tänään taas kävelin ulkopuntille, kun olin vienyt tyttömme. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet hyvää aikaa ladata itseään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olla omissa ajatuksissa itsekseen ja työstää asioita. Itselleni urheilu on ollut aina samalla mielenhuoltoa. Se auttaa, että puran ajatuksiani myös kirjoituksen muotoon.
Kävelylenkillä huomasin, miten tietyt tuoksut sekä äänet vievät ajatuksia isään. Jo pelkkä traktorin käynnistyminen lenkkitien vieressä olevalla pellolla sai minut säpsähtämään. Kun hänen terveytensä sen salli, hän toimi maanviljelijänä. Seurasin siis haikeana viljapeltoja, kun kävelin. Suru vie aikansa, ja se myös muuttaa muotoaan. Sille pitää myös antaa aikaa. Usein päähäni nousee isäni hokema: “Kyllä sä siitä selviät.” Itsekin huomaan sanovani tuota omalle tytölleni, mutta muodossa: “Kyllä me tästäkin selvitään.”
Liikkumisen ja omiin ajatuksiin uppoutumisen lisäksi yritän lisätä arkeen asioita, joista tiedän hyötyväni. Ehkä niillä saan myös vaikutettua huonoihin yöuniini. Varaan aikaa illalla venyttelyyn, niskojen rullaukseen ja siihen, että saan nostettua jalat ylös seinää vasten.
Kolmas asia on aamupalat, jolle olen antanut nyt aikaa. Näitä onneksi kesänkin aikana tyttömme kanssa yhdessä teimme, ja nautimme ns. hitaista aamuista, mutta haluan antaa niille aikaa jatkossakin, eikä vaan syödä mitään hätäistä leipää. Niin mieli kuin vatsa kiittää. Työaamuinahan aamun sähköpostien luku taas sujuu mainiosti aamupala kyljessä. Neljäs asia tuskin fyysistä jaksamista lisää, mutta on minulle sielunruokaa. Aion ostaa kukkia useammin sisällekin.
