Miksi sä kirjoitat sun blogia?

Vuosien mittaan olen saanut useita kysymyksiä, miksi kirjoitan tätä Ninniohia-blogia. Alkujaanhan aloin kirjoittamaan blogia äitiyslomalla, koska kaipasin kirjoittamista. Olin tuolloin vielä osakkaana eräässä markkinointiviestintätoimistossa, ja uskoin todella, että olen sinne vielä äitiysloman jälkeen palaamassa. (Elämähän ei mennyt niin, vaan päädyin myymään osuuteni ja lopulta perustin Kalla Active -merinobrändin) Kirjoittelinkin tästä aikoinaan blogiini: Hups, ajauduin taas yrittäjäksi!

Yksi elämäni rakkaus on kuitenkin aina ollut kirjoittaminen, ja edelleen virallisestikin teen sitä työkseni. Kirjoitan kaikki Kalla Activen sisällöt ja muutamalle lehdelle artikkeleita sekä yrityksille haastatteluita, mutta miksi sitten vielä näiden lisäksi kirjoittelen blogia? 

Vuosien mittaan blogi on ollut yksi kanava jäsennellä omia ajatuksia. Hassua onkin ollut huomata, miten moni lukija on pähkäillyt samoja asioita, vaikka luonnollisesti kaikkia ei kaikki asiat kiinnostakaan – eikä onneksi tarvitsekaan.

Huomaan, että blogini toistuvimmat aiheet linkittyvät usein äitiyden tai yrittäjyyden ympärille. Toki näiden lisäksi kirjoittelen muustakin esimerkiksi oman pihan myötä syntyneestä puutarhahulluudestani tai urheilusta ja ulkoilusta, jotka ovat olleet vakio asioita elämässäni lapsesta saakka. 

Äitiys ja arki

Moni äiti varmasti on yhtä mieltä siitä, että äitiydessä on monia eri puolia. Lapsethan ovat erilaisia sekä äitiyskokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Ja jos jotain rakastaa, terve huoli ja pelko kuuluvat luonnollisina asioina elämään.

Ihmisten käyttäytyminen on minusta joskus kovin epäreilua. Rakkauteen liittyvän huolen kanssa täytyy vain tulla toimeen, vaikka se vaatii ponnisteluja. Olenkin aikaisemmin todennut, että oikeastaan en ole peloissani, että minimimmille tapahtuu jotain, vaan eniten toivon lapseni elämään arjen hyvyyttä. Kuinka kasvattaa myötätuntoiseksi ja reiluksi, mutta sellaiseksi, että hän ei kuitenkaan salli muiden kohdella itseään tai rakkaitaan väärin. Sen olen jo hyväksynyt, etten pysty suojelemaan häntä jokaiselta takaiskulta – voin kuitenkin opettaa heitä nousemaan ylös kaatumisen jälkeen ja jatkamaan eteenpäin.

Ehkä näitä ajatuksia olen purkanutkin blogiin, ja moni vanhempi on myös paininut samojen ajatusten kanssa. 

Yrittäjyyden haasteet

Yrittäjyyden nurja puoli on se, että ympärillä on aina tietty joukko arvostelijoita. Olenkin harjoitellut karsimaan näitä neuvoja ja pyrkinyt laittamaan osan suoraan toisesta korvasta ulos, mutta silti jotkut kommentit lannistavat. Vaikka mun ympärillä on ns. vakio freelancer-tiimi, silti täytyy välillä myöntää tosi asia, että teen asioita aika yksin. Näistäkin asioista pystyisi nopeammin puhumaan, jos vieressä olisi koko ajan joku henkilö, jota nämä asiat myös koskettavat. Onneksi kuitenkin pystyn sparrailla muiden yrittäjien kanssa aika monesta asiasta – ja oma mottoni onkin: ”Auta niin sinuakin autetaan.”

Moni lukija on myös kertonut, että seuraillut mun yrittäjyys matkaa Kalla Activen myötä alusta asti, ja he sanovat, että on mukava lukea yrittäjän arjesta. Huomaan, että itsellenikin on ihanaa jäsennellä päiviäni blogiin. Vaikka välillä tuntuu, että kirjoittelen tänne blogiin hölyn pölyä niin parasta on ollut jälkeenpäin kuulla, että olen onnistunut jollain tapaa myös inspiroimaan lukijaa omalle yrittäjyyden tielle tai muuten vain elämässä. 

Äidit sometrendien perässä – kenen kustannuksella? 

Koska päivitän lähestulkoon päivittäin Kalla Activen somea, selaan yritykseni profiililla paljon myös TikTokia. Toki välillä minua ihan naurattaa, miten paljon olen tippunut kärryiltä tämän kanavan suhteen, mutta yritysmielessä haluan testailla sen potentiaalia.

En ole varmaan ainut ihminen, joka välillä kammoksuu somekanavissa kiertäviä haastevideoita. Toki jotkut ovat hauskoja, mutta ero hauskuuden ja häpäisyn välillä on ajoittain todella pieni. 

Yksi haaste, joka tuli eilen minua vastaan, on kananmunan rikkomishaaste #eggchallenge, ja suoraan sanottuna se sai minut tosi surulliseksi. Haasteessa vanhempi (videoissa oli useammassa äiti) rikkoo leipoessa kananmunan lyömällä sen lapsen otsaan. Useassa videossa lapsen leipomisinnostus katoaa sekunnissa, lapsi on järkyttynyt ja sanoo nyyhkyttäen rikkomisen sattuneen. Samaan aikaan vanhempi nauraa vieressä. 

Vaikka idea vaikuttaa harmittomalta, minun mielestäni tuo haaste on kauhea. Vanhemman kuuluisi olla lapsen turvasatama eikä ”bully on the playground”. Lapset ottavat mallia meistä aikuisista, ja he imevät kaiken opin. Haasteessahan vanhempi opettaa, että lyöminen on ok ja sille voi vielä nauraa. 

Jos lapsi ajattelee tuon olevan normaalia käytöstä, pahimmassa tapauksessa hän alkaa itse kohdella myöhemmin muita samoin. Toinen skenaario taas opettaa sietämään vääriä asioita, kuten huonoa parisuhdetta tai ilkeää kaverisuhdetta, jos käsitys normaalista puuttuu. 

Arjen pienet sanat ja teot

Tuo haaste sai minut myös ajattelemaan omaa tytärtäni ja sitä, millaisilla sanoilla ja teoilla kannustan häntä arjessa. Nuohan pienet asiat ovat automaattisesti niitä, jotka rakentavat pala palalta hänen itsetuntoaan ja omakuvaa. 

Juttelemme paljon aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Hän saa valita yhden kirjan koristaan, jonka luen. Tuon hän haluaa usein kuulla minun keksimän tarinan, jossa hän seikkailee. Usein tapahtumat ovat ihan arkisia asioita tai meidän reissuja. Minulla on ollut jo hänen vauvasta asti tapana sanoa hänelle iltapusujen yhteydessä: ”Kiitos päivästä. Mulla oli kiva päivä sun kanssa. Olen ylpeä sinusta. Rakastan olla äitisi”.

Uskon, että se miten me puhutaan lapsille, siitä tulee heidän ”sisäinen ääni”. Kun minimimmi oli taapero, kirjoittelin lapsen itsetuntoon ja kehuun liittyviä asioita blogiin: Miten tukea lapsen itsetuntoa? Uskon edelleen, että parhaimmassa tapauksessa ihminen alkaa elämään kehujen mukaisesti: ”Give people a fine reputation to live up to.” Tuohan voi olla juuri osa sitä sisäistä ääntä. Toivon, että hänelle rakentuu terve käsitys itsestään ja elämästä.

Oma arvo

En tiedä oletteko kuulleet tarinan isästä, joka näytti ennen kuolemaansa pojalleen isoisän 200 vuotta vanhan kellon ja sanoi: ”Ennen kun annan kellon sinulla, käy kultasepän liikkeessä kysymässä heidän arvio sen arvosta.” Kultasepän liike tarjosi kellosta vain 150€, sillä se oli heidän mielestään liian vanha. Isä pyysi poikaa sen jälkeen kysymään panttilainaamosta. Siellä kellosta tarjottiin 10€, koska kello oli heidän mielestään liian kulunut. 

Tuon jälkeen isä pyysi poikaa menemään museoon näyttämään kelloa. Poika meni ja palasi takaisin kertomaan isälleen, että museossa kellosta tarjottiin 500 000€. Kellon kerrottiin olevan antiikkinen keräilyharvinaisuus. Tämän jälkeen isä sanoi pojalleen, että toivoo hänen ymmärtävän, että elämässä oikeat ihmiset antavat sinulle myös oikean arvon. Älä jää paikkaan, jossa sinun arvoa ei nähdä. 

Jotenkin tämä tarina liittyy myös tuohon sisäiseen ääneen. Koska olen Vaasan vierestä Pohjanmaalta kotoisin, koen, että kiusaajia joutui sietämään, sillä paikkakunta oli niin pieni ja siellä asui vähän ihmisiä. Paikasta pääsi pois vasta kun yläaste oli ohi. Kirjoittelin tästäkin joskus blogiin: Kiusaaminen ei ole edelleenkään coolia.  

Aikuiselämässä rakastan sitä asiaa, että omalla lapsellani on vaihtoehtoja ja toivon enemmän kuin mitään hänen ympärilleen ihmisiä, jotka ovat reiluja ja kohtelevat sen mukaisesti. Se, miten huomaavaisia kavereita hänellä on päiväkodissa ja luistelussa, saa minut aina niin onnelliseksi. 

Miten helpottaa päiväkoti-ikävää?

Minimimmi täytti kesällä 4 vuotta, ja hassua, miten tuntuu, että olemme kulkeneet päiväkotimaailmassa jo pitkän matkan. Hän aloitti pienten ryhmässä ollessaan 1 v 2kk eli nyt alkoi neljäs vuosi samassa päiväkodissa.  

Ensimmäisen vuoden painajaisen jälkeen hänellä on ollut mukavia hoitajia, joihin olemme pystyneet luottamaan. Hänen ensimmäisen vuoden varhaiskasvatuksen opettaja myönsikin, kun olimme päiväkodin johtajan kanssa juttelemassa, että ensimmäinen vuosi meni vihkoon. Tuo aika oli äärimmäisen raskas ja aiheuttivat huolta, mutta olen ylpeä, että silloin lähdin asiaa selvittämäänTuolloin tästä rohkaistuneena moni vanhempi jakoi oman kokemuksensa liittyen samaan varhaiskasvatuksen opettajaan. Kauhukseni hänen hermokohtaukset olivat monenkin eri ikäluokan ja heidän vanhempiensa tiedossa. 

Ehkä tämä koko tapahtumasarja oli hyvä muistutus itselleni siitä, miten omaan intuitioon kannattaa luottaa. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että asiat eivät ole normaalisti ja jokin on pielessä.

Balsamia haavoihin

Jotenkin tulee ihan kyyneleet silmiin, kun mietin, miten ihana ja empaattinen varhaiskasvatuksen opettaja minimimmille tuon koettelemuksen jälkeen tuli. Muistan edelleen, kun hän oli kysynyt 2,5-vuotiaaltani: “Oletko sinä sellainen pieni kultakimpale? “, johon hän oli vastannut:“En, olen iso kultakimpale.” 

Näin jälkikäteen ajateltuna terve hoitosuhde ja kannustava hoitaja olivat tuossa vaiheessa kuin balsamia hänen haavoille ja enkä edes halua ajatella, mitä olisi tapahtunut hänen itsetunnolleen, jos kommunikointi olisi jatkunut raivoten. 

Vaikka tuosta seuraavana vuonna hänen hoitajat vaihtuivat, koin silti, että asiat olivat normaalisti, eikä ennen kaikkea tarvinnut olla huolissaan. Yksi hänen hoitajista oli vielä samaan aikaan hänen luisteluvalmentaja, joten heille muodostui ihana suhde ja sama kemia jatkuu edelleen, vaikka hän ei ole enää minimimmin ryhmän oma hoitaja. 

Uuteen ryhmään siirtyminen

Kun päiväkoti alkoi elokuun alussa, elimme ensimmäisen viikon kuherruskuukautta. Ryhmä oli melkein sama, muutama tuttu hoitaja ja siirtyminen ”isompien pihaan”.

Meillä oli aina viime vuonna tapana vilkutella vielä pihasta ikkunaan, kun lähdin. Yleensä minimimmin kaveritkin olivat hänen kanssaan ja toivoivat, että hypin XY-hyppyjä tai lähettelen lentopusuja. Hän siis jäi enemmänkin naureskelemaan aina ikkunaan, kun hölmöilin kävellessäni ulkoportille. Eräs vanhempi kerran totesinkin: ”Kaikkea ne pistävät meidät tekemään”, johon totesin: ”Voin helposti hassutella, jos siitä tulee noin hyvä mieli.” Ainahan se on kivempi jäädä nauraen jonnekin. 

Minimimmi on hoitajien mukaan aina ollut ikäisekseen hyvä sanoittamaan tunteitaan. Ikävää myös on käyty läpi ja usein hän kuulemma sattunutkin päiväkodissa yhtäkkiä toteamaan esimerkiksi ruokapöydässä: ”Äitiä ikävä”, johon on vastattu esimerkiksi: ”Sulla onkin ihana äiti”. Tämän jälkeen hommat ovat jatkuneet normaalisti nauraen ja leikkien. 

Viimeisen viikon olemme jutelleet paljon kotona ikävästä. Kavereita hänellä on paljon ja päivittäin hauskoja leikkejä heidän kanssaan, mutta jollain tapaa ikävä on nyt viikon ajan tuntunut aamuisin päikkyyn mentäessä isommin. Hän halaa tiukasti ja sanoo minulle: ”Tulee ikävä.” Usein hän haluaisi tulla minun kanssa viettämään päivää, vaikka hän tietää vanhempien olevan töissä, kun lapset ovat päiväkodissa.

Kesä oli niin tiivis – olimme melkein 5,5 viikkoa kahdestaan, sillä puolisollani ei ollut samaan aikaan lomia. Teimme reissuja Suomessa ja Kyprokselle, nauroimme sekä teimme arkisia asioita yhdessä. Uskon, että tottuminen arkirytmiin vaatii vain aikansa, mutta miten ihanaa se on, että asiasta pystyy niin avoimesti puhua hänen kanssaan. Toisaalta kesällä oli taas kavereita ikävä.

Kun olemme jutelleet ikävästä, olen useaan otteeseen todennut, ettei siinä ole mitään väärää. Se on luonnollinen tunne, joka helpottaa ajan kanssa. Sitä usein tuntee, kun on rakkaita ihmisiä elämässä. Olen rohkaissut häntä sanomaan sen samallalailla ääneen, kun hän on aikaisemminkin sen sanonut. Usein sanon hänelle: ”Minullakin tulee sua ikävä, mutta sitten kun muistan, että pianhan me nähdään, ikävä helpottaa.”

Ikävää on eniten helpottanut pari päivää sitten antamani kaulakoru. Annoin hänen kaulaansa oman koruni ja sovimme, että jos tulee ikävä hän voi ottaa sen riipuksen sormiensa väliin. Se myös auttaa muistamaan, että pianhan me näemme taas. Koru onkin auttanut tosi paljon ja hoitajatkin sanovat hänen kantavan ylpeänä minun korua.  

Kaiken kaikkiaan on maailman ihaninta, että näistä tunteista voi 4-vuotiaan kanssa jo näin hyvin puhua, ja teen kaikkeni, että meidän puheyhteys säilyisi myös tulevaisuudessa, jotta voisin tarvittaessa olla tukena muunlaisienkin tunteiden läpikäymisessä. Voihan elämä & tunteiden eri kirjot ❤️

Ollako ennemmin hyväuskoinen höntti vai välinpitämätön?

Miten löytää kultainen keskitie hyväuskoisen höntin ja välinpitämättömän välillä? Kumpaan te kallistutte?

Oma “supervoimani” on aina ollut se, että luotan ihmisiin. Ystäväni ovatkin sanoneet, että ihmettelevät sitä, että ajattelen aina lähtökohtaisesti kaikista hyvää. Tuo taito on niin antanut kuin ottanutkin – ja taivas, miten väsynyt olen välillä sen vuoksi.

Luottavainen kultakala

Rehellisesti sanottuna ilman luottoa ihmisiin minulla olisi suurimmat mahdollisuudet jääneet käyttämättä niin urheilun, uran, yrittämisen ja ihmissuhteidenkin puolella. Jos on luottavainen, pystyy mielestäni myös tehdä rohkeasti asioita. Rohkea myös huomaa enemmän mahdollisuuksia ympärillään.

Olen aina ollut myös kultakala. Jos asia on käsitelty, minulla ei ole ikinä ollut ongelmaa jatkaa. Kerran opiskeluaikoina näin jopa unta, jossa ilkeä tyttö pyysi anteeksi sanojaan. Aamulla tuntui taas kevyeltä, enkä ollut enää asian puolesta surullinen. Silti parhaimmat ystäväni olivat puolestani tuolle haukkujalle vihaisia, eivätkä he enää luottaneet häneen. Itse taas olin jo unohtanut kaiken ja annoin hänelle uuden mahdollisuuden. 

Tuo on taito, jonka toivon myös minimimmillä pysyvän. Usko ihmisiin. Puolisoni sukulainen totesi viikonloppuna, että minimimmi on ihanan varaukseton. Kun minimimmi oli vuoden vanha kirjoitin runon, jonka nimi on ”Toiveeni lapselleni”.  Muutamat siinä olevat kohdat ovat mielessäni vieläkin. Esimerkiksi:

Toivon, että maailman pahuutta kartat,
mutta mahdollisuuksia menettää saatat,
jos pahinta oletat
ja sydämesi kovetat.

Mikä on kolikon kääntöpuoli?

Kolikon kääntöpuoli on ollut, että luottavaisuutta on myös käytetty hyväksi – olen uskonut ihmisiin, jotka eivät ole sitä ansainneet. Turpaan on tullut ja lujaa. Huomaan, että saatan pettyä ihmisten käytökseen, sillä oletusarvo heitä kohtaan oli suurempi. 

Nykyään olen huomannut, etten palaudukaan asioista enää yhtä nopeasti, ja välillä pelkään, että menetän “supervoimani”. Sen pahin vihollinen on välinpitämättömyys, jollaiseksi en haluaisi ikinä muuttua. Itse henkilökohtaisesti en haluaisi elää puoliteholla, sillä mielestäni elämään kuuluvat kaikki tunteiden kirjot.

Huomaan vain, jos minulta viedään mahdollisuus käsitellä jokin asia tai jokin asia menee liiaksi ymmärryksen ulkopuolelle, minulla on vaikea suhtautua siihen. Ehkä se linkittyy myös jotenkin kasvatukseen. Hyvät tavat kaunistavat – niinhän ennen vanhaan tavattiin sanoa. Lapsuudessani Pohjanmaalla meiltä lapsilta odotettiin hyvää käytöstä. 

Tämän vuoden aikana on tullut vastaan arjen ympärille sulautuvia asioita, joissa olen odottanut ihmisiltä normaalia käytöstä. Normaalilla tarkoitan lapsena opittuja asioita: kiitos ja anteeksi. Jostain syystä näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kun mietin, miksi olen niin pettynyt tällaiseen käytökseen, tajusin, että ehkä ihmisten arvaamaton käytös tuntuu vaan niin pelottavalta. 

Ehkä tietynlainen ”antaa olla -mentaliteetti” säästäisi hiukan voimia, eikä se välttämättä muuttaisi liian välinpitämättömäksi.

Ja edelleenkin haluan uskoa, että luottavaisuus antaa enemmän kuin ottaa – ja siinä haluan myös minimimmiä tukea. 

Äidin oma-aika ja aikataulusumplija

Moni sanoo, että äitiyden myötä he ovat kehittyneet ajanhallinnassa. Omien menojen yhdistäminen lasten rytmeihin, aikatauluihin ja menoihin on vaatinut olemaan järjestelmällisempi. 

Aloin miettiä tätä myös omalla kohdallani ja täytyy todeta, että en huomaa omassa käytöksessäni kovinkaan paljon muutoksia. Huomasin jo nuorena, että ellen sumpli aikatauluja, en ehdi tehdä koulujuttuja, pelata lentopalloa, käydä osa-aikatöissä ja nähdä kavereita. Jollain tapaa kavereiden näkeminen oli se porkkana, jonka vuoksi kannatti suunnitella etukäteen, merkitä ylös to do -listoja ja käydä läpi koko kalenterirumba. 

Nykyään tosin kalenteri ei enää ole paperikalenteri ja to do -listatkin ovat läppärin muistiinpanoissa, mutta sama nuoruuden taktiikka pelittää yhä, vaikkakin aikaa vievät asiat ovat vaihtuneet. Olenkin aikaisemmin todennut, että jos vain saan merkitä asiani ylös, minun ei tarvitsekaan kuormittaa itseäni sen suhteen. Asia siirtyy listalleni ja lähtee sieltä, kun olen sen tehnyt. Monihan kuitenkin murehtii asioita ja käy ajatuksissaan listan asioita läpi, jos se on kesken. 

Yrittämisen ajankäyttöä

Ehkä tuon oman sumplimisen vuoksi en koe yrittäjyyttäkään sen kuormittavampana kuin ns. normaalia päivätyötä – päinvastoin. Koin nuorempana, että palkkatöissä tehokas ajankäyttö oli välillä haastavaa, sillä saattoi olla päiviä, kun siihen ei itse pystynyt itse vaikuttamaan. 

Muistatteko sen tunteen, kun mietit kesken palaverin, että tämä palaveri olisi voinut olla vain sähköposti tai chat-keskustelu, tai pahimmassa tapauksessa pelkkä ajatus vain palaverin järjestäjän päässä. Nykyään ehkä ihmiset arvostavat toisen aikaa enemmän, etteivät buukkaa palavereihin ihmisiä, joille asia ei kuulu. 

Koronalla oli myös tärkeä rooli yritysten etäyhteyksien parantamisissa. Nykyään ei ole tarvinnut enää matkustaa monia tunteja pikaisten palavereiden vuoksi. 

Mihin kulutan aikani?

Asia, jossa ehkä nykyään olen tarkempi, on ajan käyttäminen – koska ylimääräistä aikaa ei ole ylitsepääsemättömän paljon, mietin huolellisesti mihin ja kenen kanssa sen käytän. Ehkä tuon vuoksi olen entistä tarkempi myös siitä, etten myöhästy ja anna henkilö odotuttaa, sillä en koskaan voi tietää, kuinka paljon vaivaa hän on nähnyt, että pääsee paikan päälle (ja antaa aikaansa).

Kävin vuosia Elixialla salilla, sillä asuessani Kalliossa siitä oli lyhyt matka useammallekin salille. Kun muutimme Pohjois-Helsinkiin, en jollain tapaa löytänyt samanlaista ihastusta sitä lähellä oleviin Elixioihin. Huomasin, että menin talvella ennemmin vieressä kulkeville laduille hiihtämään, lenkkeilemään portaisiin tai ulkopuntille.

Lapsen myötä ajankäyttö on vain korostunut – haluan päiväkodin jälkeen puuhailla minimimmin kanssa. Päivisin en taas ole valmis kuluttamaan työaikaani bussissa salimatkoihin keskustan suuntaan, vaikka siellä ne aikaisemmat kuntosalit olisivatkin. Nykyään olenkin tehnyt helpoimman kautta eli heti päiväkotiin viennin jälkeen jumpan kotona tai kodin lähellä ulkona. Syyskuusta alkaen menen taas lounasaikaan kodin vieressä olevaan jäähalliin omaan aikuisluisteluuni. Jos nyt puhutaan siitä kuuluisasta “äidin omasta ajasta”, nämä ovat henkireikä sen suhteen.

Ajankäyttö ja oma jaksaminen

Olen alkanut aika rankalla kädellä karsimaan myös sellaisia asioita pois päivistä, joista ei tule hyvää fiilistä. Onneksi iän myötä osaa sanoa jo myös ei joihinkin ehdotuksiin – ja ennen kaikkea miettiä omaa jaksamista. Eihän asioista nauti, jos on muuten aivan finito. Silloin ehkä ennemminkin pitää tehdä sellaisia asioita, joilla palautuu.

Tästä yhtenä esimerkkinä noin 10 vuoden takainen päivä, kun Lenny Kravitz esiintyi silloisella Hartwall Areenalla. Keikka oli sunnuntaina ja sen oli määrä alkaa kello 21.00, mutta muistaakseni alku meni lähemmäs kello kymmentä. Vaikka Lenny on kaiken kaikkiaan ihana ja odotin hänen keikkaansa, muistan kuinka puhki olin keikalla. Tuolloin mietin jaksamistani ja en kokenut häpeäkseni myöntää itselleni, että päivä ja aika olivat väärät. Vaikka tuo tapaus oli aika pikku juttu, se sai minut kuitenkin miettimään jatkossa omaa jaksamista tarkemmin.

Olemme sopineet siskoni kanssa, että minimimmi menee syyskuun alussa heille yökylään. Välillähän yökyläilyillä on jokin selkeä tarve esim. menot kuten hääjuhlat tms, mutta tällä kertaa minulla ja puolisollani ei ole mitään varsinaista ohjelmaa sovittuna – minimimmi on jo tosi kauan sanonut haluavansa mennä heille yöksi ja laitoimme nyt asian järjestymään. Tämä sai minut entistä enemmän miettimään, mihin tuon ajan haluan hyödyntää ja mistä tulee hyvä fiilis. Ensimmäiset asiat, jotka tulivat mieleen, olivat hyvä treeni jossain kivalla kuntosalilla, uinti kylmässä vedessä ja hyvä ruoka (kreikkalainen tai tapakset). 

Meillä tuli puolisoni kanssa myös puheeksi toinen ideahaara, jossa lähdettäisiin pois kotoa. Olemme muutaman kerran olleet esimerkiksi Haikon kartanossa yhden yön. Fakta on kuitenkin se, että koska teen kotoa töitä, minulle tekisi varmaan hyvää lähteä pois sieltä välillä. Toisaalta kesän reissut on juuri laitettu purkkiin eli mitään akuuttia ”seinät kaatuvat”-fiilistä ei ole ja ylimääräiset rahatkin on aikalailla hassattu kesän hotelleihin ja muuhun humputteluun.

Onko teillä lukijoilla ehdottaa meille jotain ideaa, mitä voisimme tehdä? Tai mikä olisi kiva paikka treenata? (johon voisi mennä ilman jäsenyyttä kertamaksulla) 

Kesäinen Vaasa turistina minimimmin kanssa 

Päätimme jäädä vielä Bergön saaren kesämökkeilyn jälkeen vielä hetkeksi lomailemaan Vaasaan minimimmin kanssa. Saimme myös välillä seuraa siskoistani ja ystävistäni, jotka asuvat Vaasassa.

Asuin muutamassakin eri asunnossa lukioaikoina, mutta suosikkini oli Koulukadun yksiö, joka oli aivan rantakadun tuntumassa ja lenkkeilin siitä aina rantaa pitkin Suvilahden suuntaan. Tuon jälkeen muutin Turkuun ja ulkomaille pienissä pätkissä, mutta palasin 2006 takaisin Vaasaan opiskelemaan yliopistoon.

Muutin Helsinkiin Vaasasta yliopiston jälkeen vuonna 2010, jolloin valmistuin. Olin kuitenkin jo tuota ennen asunut silloisen poikaystäväni kanssa Helsingissä ja ollut lähes vuoden pois Meksikossa yliopistovaihdon vuoksi.

Nykyään Vaasaan on aina mielestäni ollut kiva mennä piipahtamaan, mutta hassua, että koin nyt jollain tapaa, että olin pudonnut kärryiltä, mitä Vaasassa kannattaa lapsen kanssa tehdä. Olimme usein nimittäin aina olleet Pohjanmaa-kierroksella lapsuudenkodissamme Vähässäkyrössä (jonka he vuoden vaihteessa myivät) emmekä olleet sen kummemmin tulleet pidemmäksi aikaa Vaasaan.

Vaasan ihanat kahvilat

Kahvilat voisivat olla yksi asia, joista Vaasa voisi enemmän paukutella henkseleitään. Kokoonsa nähden Vaasassa on tosi paljon kivoja kahviloita, ja nuokin kahvilat ovat ihan keskustassa tai ainakin kävelymatkan päässä toisistaan. Hovioikeudenpuistikolla on moniakin kivoja, kun lähtee torilta Hovioikeudelle päin kävelemään. Plussaa on myös, että ne eivät ole isoja ketjuja.

Yksi suosikeistani on Pharmacy House Cafe & Bakery. Kun opiskelin Vaasassa, rakennuksessa toimi vielä apteekki, mikä näkyy kahvilankin sisustuksessa.

Toinen meidän suosikki kahvila on Sweet Vaasa. Se oli airbnb-asuntomme alakerrassa, joten kävimme siinä muutamana aamuna aamupalalla. Heillä on kyllä ihana valikoima aamupalasettejä, salaatteja ja kakkuja. Hovioikeudenpuistikolla on myös Niska-ravintola, jossa ole niin Helsingissä kuin Turussakin käynyt syömässä – toimii!

Vanhoja muistoja ja uusia tuttavuuksia

Itselleni ranta-alueen terassialue on täysin uusi tuttavuus, vaikka se onkin jo ollut jo olemassa useamman vuoden. Olen aina rakastanut Vaasan ranta-aluetta, ja minusta on ihanaa, että sitä ollaan enemmän ja enemmän alettu hyödyntämään.

Nuorempana hengasimme aina rannassa, mutta silloin istuimme laitureilla, joita on edelleen monessa eri paikkaa lähellä keskustaa. Minusta oli hauska myös kertoa minimimmille paikoista, joissa olen nuorempana hengannut – esimerkiksi kun kävelimme uimaan Hietskuun eli Hietasaareen, matkan varrella oli Hoviska (Hovioikeus) ja laiturin pätkät rannassa, joihin paistoi aurinko iltaisin (lukioajat!). Olen kai itsekin alkanut tulla vanhaksi, kun alan muistella eri aikakausien Vaasa-aikoja. Niitä aikoja ei ole ikävä, mutta jotenkin minulla on aina ollut helppo palata tiettyihin tunteisiin takaisin.

Yliopistoaikojen kunniaksi oli pakko myös piipahtaa kattojen yllä Sky-ravintolassa, joka oli nykyään yllättävän freshissä kunnossa. Opiskeluaikoina olimme siellä usein kemuttamassa ja sisustuskin oli silloin sen näköinen.

Rannassa on ihanat ravintolat HEJM ja Faros, joissa kävimme molemmissa syömässä. Faros oli aikoinaan pelkkä ravintolalaiva, mutta nyt vuosien saatossa laajentunut mukavaksi terassiravintolaksi sisärakennuksineen. Syötiin siellä ehdottomasti myös kesän parhaat jäätelöt. (Suurin osa vegaanisia – tämä on usein haaste minimimmin maitoherkkyyden kanssa.) Faroksella on ulkona myös kiva pieni hiekka alue, jossa minimimmi viihtyi hiekkakakkujen parissa sen ajan, kun me vielä söimme.

Legendaarinen ravintola rannassa on Strampen terasseineen. Olemme olleet siellä aikoinaan juhlimassa isäni 60-vuotis syntymäpäiviä – aikaa on siellä kulunut myös ihan normaalin lounaan merkeissä. 

Minimimmillä oli selkeästi omat suosikki puistot, joissa kävimme. Yksi niistä oli Vöyrinkaupungilla Laivapuisto. Totta puhuen siellä oli kyllä aikuisenkin silmiin paljon tekemistä. Minimimmi kiipeili, keinui ja kokeili eri välineitä. Itselläni silmiin taas osui beach lentopallokenttä ja ulkogymi.

Vaasassa on myös Hietalahdessa Satopuiston leikkialueella Muumipuisto ja Purolassa Edvininpolun puisto.

Kesäinen Tampere minimimmin kanssa ja rippijuhlien viettoa

Meidän kesäinen Tampereen lomareissu on jo vakio. Tällä kertaa meillä oli tosin ihan syykin sinne menoon, kun vanhemman siskoni tytär pääsi ripille. Menimme Tampereelle lauantaina ja juhlia vietettiin sunnuntaina Cafe Bakeryssa. Puolisoni ei päässyt mukaan aikatauluhaasteiden vuoksi mukaan.

Meillä oli viimeksi niin mukavaa minimimmin kanssa yöpyä Hotelli Ilveksessä, joten buukkasin sieltä taas meille huoneen pariksi yöksi. Uima-allas osaston lisäksi siellä on kaksi leikkihuonetta – toinen pienempi ja toinen isompi. Isommassa Onni-Oravan leikkipaikassa on pomppulinna, piirrospeli ja paljon myös “isompien lasten” pelejä, joita ainakin pienenä muistan joissain reissuissa itsekin pelanneeni. Erona vaan oli, että lapsena ne toimivat vain kolikoilla, leikkiosastolla kaikkea saa pelata ja kokeilla niin paljon kuin sielu sietää. Ja toki itsekin oli pakko Speden Speleistä tuttua nopeuspeliä kokeilla. (Kuinka moni muistaa oman ennätyksenne?)

Tällä hetkellä elämää arvostan reissuissa helppoutta. Juuri eilen mietin uima-allasosastolla, miten pieniä juttuja arvostan, kun fiilistelin suihkuhuoneen shamppoita ja hoitoaineita. Aamupalalla huomaan myös lapsen kanssa, että perus normaalit asiat ovat parhaita – ilman turhaa hifistelyä.

Reissasimme Tampereelle lauantaina ja lähdimme maanantaina kohti Pohjanmaata. Lauantaipäiväksi kanssamme tuli hengailemaan siskoni tyttö ja kävimme syömässä Periscopessa. Alkujaan oli tarkoitus mennä Kalevan maauimalaan koko päiväksi, mutta sateen vuoksi keksimme muuta tekemistä. Ratinan ostoskeskuksen vieressä on kiva ulkoleikkipaikka, jossa on paljon minimimmiä viihdyttäviä kiipeilyköysiä.

Rippijuhlintaa

Sunnuntai-iltapäivä kuluikin kokonaisuudessaan perheeni kanssa, sillä klo 14-17 vietimme siskoni lapsen rippijuhlia. Illalla kävimme päivällisellä vielä isolla porukalla Kuuma-ravintolassa

Ihan naurattaa, että suurimmaksi osaksi meidän Tampere sisältää aina samoja elementtejä kuin aikaisemmin, mutta toisaalta minimmin kanssa kahdestaan ollessani pidän tästä, että niin läheltä löytyy kaikki – varsinkin kun kyseessä on vain parin päivän visiitti. Toisaalta nyt oli mukava kokea myös kesäinen Kuuma-ravintola ympäristöineen. Tällä kertaa tosin meidän vakio Pikku Kakkosen puisto jäi seuraavaan kertaan.

Minut alkujaan Tampereelle toi teini-iässä sen aikainen poikaystäväni. Suhde loppui, mutta Tampere jäi. Onneksi siskoni on perheineen asunut jo melkein 20-vuotta Tampereen vieressä Kangasalla, joten meillä on ollut yleensä syykin reissata. Toisaalta taas Tampere on kivasti puolivälissä matkalla vanhemmilleni Pohjanmaalle, että olemme usein pysähtyneet varsinkin minimimmin kanssa junalla matkustaessa minilomalle. Hassua on myös se, että Tampereella tulee aina tuttuja vahingossa vastaan – kuten nytkin eräs mimmi, joka pelasi vuosia sitten samassa lenttisjoukkueessa kuin minä.

Minimimmin 4-vuotis syntymäpäiväjuhlat takana 

Vietimme minimimmin 4-vuotisjuhlia etukäteen tänä vuonna, sillä oikealle synttäriviikonlopulle heinäkuun alkuun osuu siskoni tyttären rippijuhlat Tampereella ja olemme päättäneet jatkaa siitä myös suoraan kesälomailua Pohjanmaalla. 

Pikku neidin synttärijuhlat ovat olleet hyvä syy kutsua kavereita ja heidän lapsiaan kylään. Perjantaina on yleensä ollut ns. kaverisynttärit eli neidin naapuri-, puisto- ja päiväkotikavereita vanhempineen ja lauantaina ovat tulleet kummitädit ja meidän vanhempien ystäviä lapsineen kylään. 

Ymmärrän hyvin, jos kaikki eivät jaksa järjestää juhlia varsinkin, kun lapsi on pieni eikä hän niistä todennäköisesti hirveästi edes muista, mutta jollain tapaa minimimmin synttärijuhlista on ehkä muodostunut enemmän kesäjuhlat, sillä sää on suosinut ja olemme voineet viettää aikaa isommalla porukalla meidän takapihalla.

Ja ennen kaikkea se, miten paljon synttärijuhlinta jo viime vuonna merkitsi hänelle. Hän kysyi kaverisynttäreillä koko ajan minulta hämmästellen: ”Äiti, ovatko he kaikki tulleet juhlimaan minua?” 

Synttärisankarin onnellisuus on aina paras kiitos kaikesta ja arvostan myös todella paljon, että vieraat antavat osan ajastaan ja tulevat kylään.  

Yksisarviskoristeita ja simppeleitä juhlaherkkuja

Päivänsankarin toiveena oli ”unicorn-teema”. Olen aina ollut aivan surkea koristelemaan, mutta nyt yritin pienillä jutuilla saada hieman juhlan tuntua. Tilasin servetit, lautaset, kupit ja ilmapallot CDDON.com:sta. Niitähän sankarin ihaili jo kauan ennen juhlia kaapissa ja plaseerasi pöytään kavereitaan istumaan. Jotain koristeita oli kaapissa jo aikaisemmista juhlista ja pronssisia lisäkoristepalloja ostin Kyproksen lomareissulta halppis tavaratalosta.

Pikku luistelijatytön synttärikakun teki hänelle hänen luistelukaverinsa äiti. Koska itse en ole mikään paras leipuri, ihailen aina suuresti ihmisiä, jotka osaavat tehdä noin kauniita tuotoksia. Niin kuin olen aikaisemmin kertonut, innostun aina kokeilemaan kaikkea, mutta ihan naurattaa, miten läskilleen jotkut leipomukseni menevät. Tuolloin leivontaintoakin täytyy taas hetken kerätä. 

Leivoin perjantaille kinkkupiirakan ja vuohenjuustopiirakan lauantaille. Piirakat ovat muuten olleet vuodesta toiseen omia ”varmoja nakkeja” eli niitä olen usein valmistanut tarjottavaksi. Piirakoita ja kakkua oli helppo täydentää kekseillä, raksuilla, mehulla/limsalla. Synttärisankari toivoi erityisesti Prinsessa- ja Carneval-keksejä, Raffel-sipsejä ja Pepsi Maxia.

Tatuoinnit olivat viime vuoden kaverisynttäreiden hitti. Tällä kertaa varasin tatuointeja unicorn- ja dinosaurusteemalla. Tein niistä ongintaan unicorn-pussiin tikkareiden kanssa yllätykset. Sain naapurista hieman tuunatun pilkkiongen lainaksi, jolla pystyi hyvin pilkkiä yläkerran kaiteelta alakertaan. Pikku jutuilla saa paljon aikaan, ja keli oli mitä täydellisin niin perjantaina kuin lauantainakin.

Boss Lady Podcastissa juttelemassa yrittäjyydestä ja alanvaihdosta

Olin tässä taannoin Boss Lady Podcast -jaksossa Anni Valliuksen vieraana. Juttelimme siitä miten löytää uskallus vaihtaa alaa ja alkaa luomaan enemmän itsensä näköistä uraa, miten koen oman brändin rakentamisen ja yrittäjyyden yhdistämisen äitiyteen.

Oli hassua itsellekin miettiä koko Kalla Activen alkutaivalta. Kirjoittelin joskus tänne blogiinkin yrittäjyyden alkutaipaleesta ja miten lähdin kehittämään Kallaa. Alkukaaoksen tästä matkasta ei ole voinut muuta kuin nauttia.

Annin kanssa puheeksi tuli myös, miten koen, että unelmat kannattaa sanoa ääneen. Olen myös aikaisemminkin sanonut, että mielestäni yrittäjänä täytyy jollain tapaa oppia sietämään sitä kuuluisaa epämukavuusaluetta. Törmäsin ”aikaisemmassa elämässäni” viestinnän asiantuntijana moneen yritykseen, joissa tuntui, että oli pakka ihan sekaisin – siltikin ne porskuttivat eteenpäin. Tuon vuoksi ajattelin jo heti alkuunsa, että miksen minäkin tätä handlaisi. 

Jaoin podcastissa myös omat vinkkini yrittäjyyteen ja alan vaihtoon. Niistä ehkä tärkein on luottaa omaan visioon. Ihmisiä on erilaisia ja heillä on eri tarpeita. Paras lopputulos syntyy kuitenkin kulkemalla omaa visiota kohti. Vaikka tekee asioita yksin, kannattaa myös hankkia ympärille luottotiimi. Mikään ei ole parempaa, kuin se, että idea jalostuu entisestään. Kaikkea ei tarvitse, eikä pysty tehdä itse.

Kolmas neuvo liittyy karmaan. Auta ympärillä olevia – Trust me, se tulee moninkertaisena takaisin! Auta niin sinua autetaan. Tähän liittyen olen saanut niin paljon ympäriltäni olevilta ihmisiltä apua ja sparrailutukea.

Kuuntele koko podcast-jakso Suplasta!

Äitiyden sydämen pistoja

Äitinä oleminen on maailman ihaninta, mutta samaan aikaan se on kipuilua eri tasoisten sydämen pistojen kanssa. Välillä tuntuu, että oma sydän ei jaksa joidenkin pistojen voimakkuutta, mutta silti on pakko uskoa, että sydän vahvistuu, eikä pistot tunnu enää niin voimakkailta. Ehkä joku voisi sitä huoleksikin kutsua. 

Voisi ajatella, että minimimmin hurjapäisyys aiheuttaa eniten pistoa sydämeen. Osaksi se aiheuttaakin, mutta ehkä se tunne on enemmän jännitystä. Suoraan sanottuna olen katsonut tilannetta ensin kauhusta kankeana, kun ensimmäisen kerran hänen alleen ovat tulleet laskettelusukset, rullaluistimet tai polkupyörä. Onhan se hurjaa, kun noin pieni menee niin lujaa vauhtia, eikä edes halua ajatella, mitä voisi käydä, jos hän kaatuu pahasti. Välillä taas seuraan sormet ristissä katsomossa hänen luistelutreenejään. Jollain tapaa kuitenkin tiedän hänen handlaavan sen. 

Ilkeys on epäreilua

Huomaan, että suuri pistos sydämeen tulee lasten käyttäytymisestä. Kaikkihan haluaisivat, että lapset ovat toisilleen ystävällisiä, eikä ketään kiusattaisi. Kirjoittelin jo syksyllä blogiin siitä, että miten lasten käytökseen pitäisi suhtautua. 

Tuon syksynkin jälkeen eräs poika edelleen on jatkanut rumasti puhumista puistossa, ja koska hänen vanhempansa eivät ole asiaan puuttuneet, olen parhaimmaksi tavaksi nähnyt nyt vain ns. vältellä tuota poikaa ehdottamalla minimimmille aina muuta tekemistä puistossa. Jokainen ansaitsee reiluja ja kivoja kavereita, enkä lähtökohtaisesti halua opettaa, että tuollaista kiusaavaa käytöstä tarvitsee sietää.

Ystäväni rohkaisemana otin nyt vihdoin yhteyttä pojan äitiin ja kerroin olevani harmissani pojan tavasta puhua minimimmille. Poika oli myöntänyt kotonakin, että on puhunut rumasti. Äiti ei kuitenkaan ottanut asiaa hyvin vaan vastasi vain, että puhun rumasti hänen lapsestaan ja kutsun kiusaajaksi. Jos ei rumasti toiselle puhuminen ja leikistä ulosjättäminen ole kiusaamista, niin mitäs sitten?

Vaikka he ovat vielä pieniä, sitä suuremmalla syyllä koen, että kiusaaminen pitää jo tässä vaiheessa kitkeä käyttäytymisestä ja koen, etten äitinä vaan voinut enää odottaa ja antaa tilanteen kehittyä.

Ehkä siis suurimmat äitiyteen liittyvät sydämet pistot eivät tule lasten vaan aikuisten käyttäytymisestä. Huomaan edelleen ajattelevani naivisti asioiden suhteen ja ajattelen lähtökohtaisesti ihmisistä hyvää. Tämän vuoksi petyn usein vielä enemmän varsinkin vanhempien tapoihin hoitaa näihin liittyviä tilanteita. Mehän olemme samalla esimerkkejä myös lapsillemme. 

Yrittäjyys ja äitiys

Yrittäjyyden ja äitiyden yhdistämistä kysellään usein. Vaikka monet pitävät niiden yhdistämistä lähtökohtaisesti haasteellisempana kuin esimerkiksi ns. normaalin palkkatyön, itse koen, että yrittäjänä oleminen on mahdollistanut meille ainakin enemmän perheaikaa.

Tokihan molemmissa on varmasti omat haasteensa riippuen työstä ja alasta, jolla työskentelee. Näitä ei mielestäni voi myöskään ikinä yleistää, sillä kukin perhe, ovat he sitten yrittäjiä tai palkkatyössä, hoitavat asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Miten työni näkyy kotona?

Varmasti konkreettisimmat asiat, joiden kautta työni näkyy kotona, ovat läppärini sekä Kalla Activen vaatevarasto, jonka olen rakentanut yläkertaamme yhteen ylimääräiseen huoneeseen. Minimimmi on usein siellä järjestelemässä kanssani sekä pakkaamassa tilausta. Usein hän kysyykin: ”Äiti, kuka tilasi?”

Olen pyrkinyt selventämään minimimmille, että läppärini ja puhelimeni on minun työvälineitä ja pyrinkin välttämään niiden ”turhan plarauksen” hänen seurassaan. Miten paljon sitä viettikään aikaisemmin ennen häntä aikaa puhelimella ihan vaikka vaan Ilta-Sanomia selaillen. Jos teen jotain puhelimella, se liittyy usein töihin: vastaan sähköpostiin tai Kalla Activen somessa tapahtuviin kyselyihin. 

Pyrin toki tekemään varsinaiset isommat työt ennen, kun haen minimimmin neljän maissa päiväkodista. Joskus kuitenkin jotain tulee eteen ja avaan läppärin vielä illalla. Tuolloin usein minimimmikin hakee kassakoneen, joka on hänen mukaansa hänen ”työkone”. 

Haluan antaa työnteosta terveen kuvan. Se on asia, joka kuuluu arkeeni & elämääni ja enkä tee siitä sen kummallisempaa numeroa. Pidän työstäni paljon, enkä ikinä halua käyttää siitä sanaa ”pakko”. Toki minimimmin läsnäollessa pyrin ihan erilailla olemaan läsnä, jos teen töihin liittyviä asioita. Mielestäni tietyillä sanavalinnoilla pystyy myös vaikuttamaan siihen, millainen asenne lapsella työntekoa kohtaan kasvaa. Jos vanhempien mielestä kaikki töihin liittyvä on ikävää, ei lapsikaan varmasti suhtaudu työntekoon positiivisesti. 

Minimimmi osaa yhdistää jo työnteon ja rahan keskenään eli työnteosta saa palkkion. Hän sai euron viime kesänä, kun siivosi naapurin pihaa. 

Matkassa aina mukana

Rakastan rutiineja. Jos ei ole ollut mahdollista elää normaalissa arkirytmissä, olemme silti aina keksineet ratkaisun. Useammissa asioissa minimimmi menee kaikessa Kalla Activeen liittyvässä mukana. Hän on vienyt kanssani Showroomiin esitteitä, ollut mallina ja muutenkin kuvausreissuilla Lapissa mukana. Hän muistelee edelleen noita matkoja ja niistä on syntynyt upeita muistoja samalla meille molemmille. Hän tuntee valokuvaajat ja videokuvaajan sekä osan lähitiimistäni, joita hyödynnän myynnissä ja markkinoinnissa.

Huhtikuussa päiväkodissa oli kehityspäivä eli minimimmi oli kanssani koko päivän. Tuolloin kävimme yhdessä myös piipahtamassa keskustassa ja veimme esimerkiksi vaikuttajapaketin Content Cornerille.

Päivittäisiä rutiineja helpoiten rikkoo flunssat ja muut taudit, joille ei yleensä voi mitään. Lapsen sairastuminen toki on monelle vanhemmalle haasteellinen tilanne, ja arki silloin on harvoin samanlaista. Perheessä, jossa molemmat vanhemmat käyvät palkkatöissä, voi usein vaihdella henkilöä, joka jää hoitamaan lasta kotiin. Itselläni ei ole siis varsinaista toimistoa vuokrattuna, vaan teen työt kotoa. En ole kokenut ainakaan omaa toimistotilaa tarpeelliseksi. Puolisoni on palkkatöissä, joten olettamuksena, että yrittäjä (joka on jo muutenkin kotona) voi aina hoitaa nämä tilanteet. 

Kieltämättä nämä tilanteet olen välillä kokenut epäreiluiksi, sillä yhtälailla minulla yrittäjänä voi olla päivät palavereita buukattuna. Osaa palavereista voi toki siirtää, mutta kaikkea ei aina voi sumplia. Silloin kun minimimmi oli pienempi, muistan hoitaneeni yhden puhelinhaastattelun ja kokonaisen artikkelin kirjoittamisen hän sylissä. (Juuri tuota kertaa hän ei viihtynyt leikeissään yksin, sillä oli niin kipeä.) Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin on laatta lentänyt molemmilla. 

Joka tapauksessa koen, että oma yrittäjyyteni on tuonut lisämahdollisuuksia yhteiseen aikaamme. Pystyn hakea hänet aika usein hiukan aiemmin päiväkodista ja voimme tehdä enemmän reissuja yhdessä normaalien lomarytmien ulkopuolella. 

Miten teidän perheessä asiat menee? 

Aika ei kultaa raskauden pahoinvointimuistoja

Mediassa tuli vastaan artikkeli, jossa Tuija Pehkonen kertoo raskauden ajan pahoinvoinnistaan. Hän kertoo joutuneensa tiputukseen, sillä oksensi jopa 20 kertaa päivässä. Poikkeavan runsasta pahoinvointia eli hyperemeesiä esiintyy Terveyskirjaston mukaan enintään 1 %:lla odottavista äideistä eli se on harvinaista.  

Pehkonen kommentoi, että moni raskausajan pahoinnista kärsivä kohtaa vähättelyä ja saa kuulla niin hoitohenkilökunnalta kuin muilta ympärillä olevilta ”aamupahoinvointi on normaalia” -tyyppisiä kommentteja. 

Pahoinvointi 24/7

Minimimmi täyttää kohta 4-vuotta eli omasta raskaudestani on jo reippaasti aikaa. Näin jälkikäteen ajateltuna olen onnellinen, että raskausaika on takanapäin ja selvisin siitä. Itse oksensin puhtaasti ensimmäiset 10-12 viikkoa. Tuo aika minulla oli rajua pahoinvointia koko ajan kellonympäri, ja ainoana ajatuksena oli vain selviytyä päivästä. Huono olo sai tietyllä tapaa minut myös eristäytymään kaikesta.

Olin tuolloin vielä osakkaana markkinointiviestintätoimistossa, joten haasteellisinta oli arjen pyörittäminen. Sain kaiken työn kunnialla hoidettua ja onneksi pystyin jonkin verran tehdä etänä kotoa, mutta se vaati todellista sumplimista ja hoidettavat palaverit taistelutahtoa. Noin 12 viikon jälkeen oksentaminen väheni, mutta huono olo jatkui.

Moni varmaan ajattelee, että kyllähän pahoinvoinnin nyt kestää. Ero on vaan siinä, että normaalisti, kun ihminen on kipeä, hän on sen 1-3 päivää ”heikossa hapessa” ja levon kautta alkaa saamaan voimia takaisin. Raskauden ajan pahempi pahoinvointi on läsnä joka hetkessä ja oksettaa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Päiviä alkaa ajatella vain minuutti kerrallaan. Kun tuollainen olo jatkuu kuukausia tai jopa koko raskauden, on luonnollista, että tuohon olotilaan väsyy.

Omalla kohdallani huonon olon ”pahimpia piikkejä” helpotti jatkuvat välipalat. Kannoin mukana juomaa, pähkinää, eväsleipiä ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Talvella päivien pelastaja oli myös avantouinti, jonka huomasin hetkellisesti helpottavan huonoon oloon. (Huom! Tätä ei kuitenkaan suositella aloitettavan raskaana ollessa, jollei aiemmin ole lajia harrastanut. Kirjoittelin avantouinnista joskus blogiin

Viimeisten kuukausien aikana pahin pahointivointi siirtyi ”vain” aamuun ja aamupäivään, mutta kroppa alkoi jo olla ilmeisen väsynyt, sillä nukahtelin koko ajan busseihin ja melkein mihin tahansa, johon istahdin. Tuo olikin jollain tasolla myös koomista aikaa, sillä matkustin lähes joka kerta oman kodin pysäkin ohi, sillä olin vahingossa nukahtanut. 

Ymmärrystä ja tukea

Ymmärrän siis hyvin naisia, joilla on ollut poikkeuksellista pahoinvointia tai raskaus on ollut haasteellinen jonkin asian vuoksi. Jollainhan voi olla myös raskauden tuomia fyysisiä kipuja, jotka vaikeuttavat arkea. 

Täytyy muistaa, että pahoinvointiakin on eri asteista ja se voi painottua eri kohtiin raskautta. Tämän vuoksi toivoisin enemmän tietoisuutta ja ymmärrystä asiaan. Ihmisten kommentit: ”Aamupahoinvointi on normaalia” ei kuitenkaan kovinkaan paljon auta. Aina pelkkä reippaus ei riitä.

Joka tapauksessa, vaikka aika ei kultaa kokonaan raskauden pahoinvointimuistoja, kävisin tuon kaiken läpi mielellään uudelleen, sillä palkkiona oli maailman ihanin tyttö. ❤️

Uusperheen aikataulusumplimista ja kesäloman suunnittelua

Meidän perheen kesälomat menivät jälleen ristiin. Nämä ovat siis näitä perinteisiä uusperheen aikatauluasioita, joihin vaikuttavat niin omat, tyttäreni, mieheni, hänen lastensa äidin sekä tyttöjen kesälomavapaat. 

Puolisollani on töistä haasteellista pitää vapaita heinäkuussa, ja usein hänen lomansa määrittyvät yleensä hänen lastensa vapaista (tämä riippuen toki siis hänen lastensa äidin kesälomasta myös). Itse taas yritän lomailla minimimmin aikataulun mukaisesti eli silloin, kun hänen oma päiväkoti on kiinni. Tämä on usein juhannuksesta elokuun alkuun. Toki yrittäjänä koko viisi viikkoa ei ole pelkkää lomailua, mutta pyrin tekemään kaiken suuremman valmiiksi ennen juhannusta, jotta heinäkuu lähtökohtaisesti olisi aikaa reissuille ja kesähääräilyille minimimmin kanssa. 

Meidän kaikkien aikataulut harvoin osuvat yks yhteen, ja huomaan, että jos odottelen liian kauan aikaa kesän aikataulun määrittymistä, reissujen suunnittelu menee hankalammaksi – lähinnä siis junaliput ja hotellien hinnat kallistuvat. Tälle kesälle suunnittelinkin suoraan minulle ja minimimmille kesälomareissun ja ajattelin, että puolisoni voi liittyä sitten seuraan muutamaksi päiväksi, jos ehtii. Ennemmin yllätyn positiivisesti, kun odottelen ja huomaan, että juna meni jo.

Viime kesän Suomi-loma

Viime kesänä lomailimme minimimmin kanssa ensin viikon Pohjanmaalla vanhempieni luona, jossa puolisoni ja hänen tyttönsä tulivat myös pariksi päivää. Siitä jatkoimme junalla Tampereelle kylpylälomalle. 

Helsingissä jatkoimme samaa turistiteemaa ”turisteina kotikaupungissa” ja teimme myös minilomareissun Hotelli Sveitsiin Hyvinkäälle. Eräänä päivänä kävimme isosiskoni kanssa Hakaniemen Storyssa syömässä, puistoilemassa ja Hilton Strandin aularavintolassa juomalla. En tiedä kuka muukin harrastaa tätä, mutta meillä on tapana käydä välillä hengailemassa kivojen hotellien aularavintoloissa. Yleensä joko syömme jotain pientä tai otamme välilimsat. Niissä on niin kiva tunnelma – varsinkin jos itsekin on lomailufiiliksellä. Hakaniemen Hilton Strandissa on niin mukava henkilökunta ja akvaario, jota minimimmi tykkää tuijotella. 

Kesäreissu edessä 

Tämän kesän kesälomareissu starttaa Tampereelta, jossa vietämme siskoni tyttären rippijuhlia. Tampereelta jatkamme junalla Pohjanmaalle, josta olemme vuokranneet siskojeni perheiden kanssa kesämökit viideksi päiväksi. 

Nyt kun vanhempani myivät lapsuudenkotimme alkutalvesta ja he muuttivat pienempään taloon, emme mahdu enää koko jengi saman katon alle lomailemaan, joten kokeilemme tätä mökkiratkaisua. Mukavaa olisi silti vielä viettää aikaa porukalla ja nähdä samalla vanhempiamme. 

Tuon jälkeen jäämme vielä viikonloppulomalle minimimmin ja isosiskoni kanssa Vaasan keskustaan, josta olemme vuokranneet airbnb-asunnon. Katsotaan mitä tuon jälkeen, mitä keksimme. 

Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi?

Mikä teki vaikutuksen äitienpäivässä?

Toivottavasti äitienpäivänä mahdollisimman moni sai haleja ja pusuja – ja ennen kaikkea kiitosta äitinä olosta. Samaan aikaan monelle päivä oli varmasti myös raskas. Moni on lapseton vastoin tahtoaan, ja yrityksestä huolimatta eivät pääse kokemaan äitiyttä. Toki kokemuksia ei voi verrata keskenään.

Olin itse nuorempana pitkän aikaa sinkkuna ja vaikka olin tyytyväinen elämääni, näin myöhemmin on helppo myöntää, että olisin varmasti ennemmin kuitenkin ollut perheen ympäröimänä. Äitienpäivä muiden juhlapyhien joukossa oli usein aika yksinäinen päivä, sillä omat vanhempani asuvat Pohjanmaalla ja ystäväni olivat juhlimassa joko omaa äitiänsä, puolisonsa äitiä tai oman perheen kesken lastensa kanssa. 

Vaikka näin myöhemmin huomaan, että kaikella tapahtuneella on ollut tarkoitus, silti tiesin jo nuorempana, että haluaisin kokea äitiyden – en vaan tiennyt koska tämä hetki koittaa.  

Arkista yhdessäoloa

Olen saanut nyt minimimmin myötä juhlia äitienpäivää jo kolmena vuotena. Puolisoni ja minimimmi ”yllättivät” minut aamiaisella sänkyyn. Minimimmi tuli jo viime vuonna minun kanssani sänkyyn syömään ja nyt kysyi taas puolisoltani, että voisiko hän saada ylös myös aamiaisen. Kysymys kuuluikin häneltä: ”Koska on lastenpäivä?”

Vaikka muistaminen ja kukkien saaminen ovat ihanaa, eniten nautin siitä, että puolisoni tuli myös kahvikupin kanssa makuuhuoneeseen. Kun hän luki aamiaisen jälkeen sängyssä kirjaa minimimmille, koin sen olevan paras hetki koko päivässä.  

Menimme päivällä käymään kotimme lähellä olevaan äitienpäivätapahtumaan, jossa oli ilmapalloja, bändi ja paloauto vierailemassa. 

Huomaan, että tietyllä tapaa omat akut latautuivat äitienpäivänä, sillä vietimme puolison ja tyttömme kanssa kolmestaan aikaa ja sain myös hääräillä rauhassa puutarhassamme. (Minun terapiaa) Mähän olen aina ollut arkinörtti, joten eniten varmasti aina arvostan yhdessäoloa.

Mikä teistä oli ihaninta äitienpäivässä? 

Ps. Koodilla ÄITI20 -20% ale Kalla Activen verkkokaupan kaikista tuotteista. Koodi voimassa perjantaihin 19.5.2023 asti.

Millaista on olla äiti ja millainen äiti haluaisin olla?

Äitienpäivä on sunnuntaina ja olemme eläneet jo etukenossa sitä kohta jo viikon verran. Minimimmi kyselee melkein päivittäin: ”Oliko se mun tekemä äitienpäiväkortti, josta mun ei saanut sulle kertoa?”

Viime vuonna, kun puolisoni ja hän toivat minulle aamiaista sänkyyn, minimimmi hyppäsi seuraksi syömään. Nytkin odottaa nimenomaan tätä kovasti. Äitienpäivät ja isäinpäivät ovat mukava tapa, mutta toivottavasti perheissä muistetaan heitä ja heidän roolissa olevia useamminkin kuin kerran vuodessa. 

Kun lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, tuntui, että oli vaikea aloittaa. Yleensä kirjoittaminen on minulle helppoa ja kuten sanoin jo joskus aiemmin, että tämän blogin ylläpitäminen on ollut minulle tärkeää ajatusten järjestelyä. Asioiden järkeistäminen ja läpikäynti ovat välillä tuoneet yllättävänkin paljon tolkkua asioihin. Tekstit keräävät myös talteen tapahtumia, ajatuksia ja ennen kaikkea tärkeitä tunteita. Näiden lisäksi on ollut myös mukava kuulla lukijoilta, että heistä on mukava seurata minun yrittäjyysmatkaa Kalla Activen kanssa tai muuten vain kokevat samaistuvansa joihinkin ajatuksiin. 

Millainen itse koen tai haluan olla äitinä?

Äitinä oleminen aiheena ei kuitenkaan ollut heti ihan yksiselitteinen – ja eihän se muutenkaan ole. Äitiyttä on erilaista. Samoin rakkautta ja kasvatusmalleja. Ei ole oikeaa eikä väärää. Vain vanhempi/kasvattaja osaa määritellä, mikä on parasta lapselleen tai mikä malli toimii perheessä parhaiten. Äitiys ei myöskään ole suorittamista, eikä yliyrittämisellä pitkälle pötki.

Muistan kuukauden takaisen keskustelun puolisoni kanssa. Minulla oli monen asian deadline ja huomasin selkeästi olevani ylirasittunut, sillä muistini alkoi pätkiä arkisissa asioissa. (Tosin unettomuus myös vaikutti tähän, sillä tuolloin oli myös kausi, jolloin heräilin pahoin öisin, enkä saanut enää unta) Kaiken kombo sai minut lähestulkoon itkemään, mutta sain kuitenkin sanottua puolisolleni: ”Yhden asian olen kuitenkin mielestäni hoitanut hyvin – se on äitinä oleminen minimimmille.”

Olen aina ihaillut läsnä olevia ihmisiä. Jos voi puhua elämän kestävistä tavoitteista, haluan olla ja olen onnistunut mielestäni olemaan minimimmille läsnä oleva. Läsnä olevalla en tarkoita sitä, että on lähivanhempi tai yleensäkään fyysistä läsnäoloa. Fyysisestihän voi olla lähellä, vaikka todellisuudessa olisi tosi kaukana. Läsnä voi olla monella tapaa – lähinnä se, miten arjessa kohtaa lapsen ja se, että hän kokee, että hänet huomioidaan. Ehkä se opettaa myös samalla hänelle, miten kohdata muita ihmisiä. 

Hyvä ruokkii hyvää

Toinen asia, josta en halua äitinä tinkiä on kehuminen. Tuohon yhdistyy myös kiittäminen. Miten itsekin on huomannut, että tietyt kehut jäämät mielensyövereihin ja huomaamatta ne buustaavat sinua eteenpäin vielä myöhemminkin. Niiden asioiden eteen tekee myös myöhemminkin töitä, jotta ne voi lunastaa. On asioita, joita haluaa liittää itseensä ja, siihen miten näkee itsensä. Hyvä ruokkii hyvää.

Minimimmi auttaa minua päivittäin arjen askareissa, kuten siivoaa, pyykkää ja auttaa puutarhanhoidossa. Viimeksi eilen hän kitki kanssani rikkaruohoja kukkapenkistä ja vei omalla kottikärryllään ne pois. Se, että kehun häntä kotona auttavaiseksi ja huomaavaiseksi saa hyvää vielä enemmän kiertämään ja kuulen hänen olevan avulias myös päiväkodissa. Hän haluaa usein olla apulainen keittiökärryn kanssa ja auttaa pienempiä lapsia asioissa. 

Mikä on parasta äitinä olemisessa?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan arki on palkitsevinta äitiydessä. Minimimmi on alkanut olemaan tosi innostunut vieraista kielistä ja kun hän välillä tulee halaamaan ja sanoo: ”Thank you mommy”. Mahtavinta on huomata lapsen persoonallisuuden ja huumorin kehittyminen. Räkätämme milloin millekin asioille ja nuo hetket ovatkin arjessa arvokkaita.

Olen monesti sanonut jo aiemmin, että ihanaa, kun perheessä on yksi samanlainen innostuja, kuin minä. Ymmärrän häntä niin hyvin, sillä näen hänessä paljon samaa, kun itsessäni. Joka tapauksessa pakko tähän loppuun todeta, että en osaa edes kuvitella elämääni ilman minimimmiä. Edelleen saatan pysähtyä katsomaan häntä ja miettiä, miten olen ansainnut sen, että saan olla hänen äitinsä. 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitihenkisille!

Ps. Toukokuun äitienpäivän kunniaksi Kalla Activella koodilla ÄITI20 saa 20% alennuksen verkkokaupan kaikista tuotteista. Koodi voimassa 19.5.2023 asti.

Yrittäjän normiviikko: kuvien läpikäyntiä ja pop upia?

Minulta usein kysytään, millainen on minun normaali työpäivä tai -viikko. Tiettyä kaavaahan ei mikään päivä tai viikko edusta, mutta voin käydä läpi tämän viikon asioita. Tämä viikko on toisaalta ollut tynkä, sillä maanantai oli vappu, mutta ehkä tietynlainen rytmi tulee esiin. 

Ajallisesti päiväni määrittelee kohta neljävuotias tyttöni, jonka kanssa aamuisin pyöräillään noin kilometrin matka päiväkotiin. Haen hänen yleensä klo 15.30/16.00 päiväkodista ja jäämme usein ulkoilemaan. (olen arkinörtti ja nämä ajat harvoin muuttuvat) Hän nukahtaa noin klo 20.30, jolloin yleensä teen vielä muutamia työjuttuja pois seuraavan päivän työlistalta. 

Lapin kuvausreissun perkaamista

Mutta mitä tuolloin ns. normaalilla työajalla teen? Oma virallinen työpäiväni alkaa aina aamupalalla ja sähköpostien perkaamisella. Kirjoittelin Lapin kuvausreissusta edelliseen blogiin ja se olikin hyvä aivojen tyhjäys reissusta.

Tällä viikolla olen käynyt useampana päivänä läpi viime viikolla otettuja Lappi-kuvia. Meillä on valokuvaajan kanssa sellainen tyyli, että yleensä minä käyn kaikki kuvat ensin läpi eli poistan tuplat, heilahtaneet ja valitsen markkinointitarkoitukseen menevät kuvat. Nämä valokuvaaja sitten käsittelee ja laittaa minulle takaisin. Yleensä minulla on aika selkeä visio kuvamaailmasta, joten olemme todenneet, että tämä tapa säästää aikaa ja vaivaa. (Huomioiden siis, että tälläkin kertaa valokuvaaja Oleg Oksanen otti kahden päivän aikana kuvia yhteensä 5 muistikortillista kuvia) 

Pop up -tapahtuma kasaan

Konkreettista aikaa tällä viikolla on vienyt Kalla Activen oma some ja viikonloppuna järjestettävä Blossom Together pop up, jonka speksejä olemme käyneet läpi Moonah Wearin Evan ja Edly Helsinki Katjan kanssa. Olen tehnyt tapahtumaan liittyvää somemarkkinointia, järjestänyt konkreettisia juoksevia asioita siihen liittyen, pakannut myytäväksi menevän vaatekuorman ja hakeneet kaksi sermiä Vantaalta lainaan (näistä teemme sovituskopin). Kiitos muuten Luova Mainos, kun lainasitte sermit meille! Suomen Lasitehdas Oy:lita saamme myös upeita design peilejä lainaksi ja Jubilee Oy:lta meille lainaksi rekit, henkarit ja a-standin. Kiitos heillekin, että he lähtivät mukaan tähän tempaukseen!

Veimme eilen jo etukäteen tavarat Solo Sokos Hotel Helsingin varastoon, kun mieheni sai isomman auton lainaan. Tänään illalla otan tyttöni mukaan hotellin tapahtumatilaan ja menemme järjestämään sekä koristelemaan tila valmiiksi. 

On ollut kyllä mukava järjestää Evan ja Katjan kanssa pop upia – niin mutkatonta. Pop upin Blossom Together -teema kuvastaa meitä! Mielestämme toisten tukeminen ja auttaminen on tärkeää – erityisesti nyt, kun maailmantilanne haastaa monia yrittäjiä. Kerroinkin aiemmin, että tutustuin heihin vahingossa noin pari kuukautta sitten. Minulla oli eräässä kahvilassa palaveri alkamassa ja tapani mukaan olin taas aivan liian ajoissa. Koska menin pöytään ns. häiritsemään edellistä tapaamista, aloimme jutella samalla Evan kanssa. Seuraavalla viikolla satuin istumaan eräässä aamiaistilaisuudessa samassa pöydässä Katjan kanssa. Pian tämän jälkeen olimmekin jo kolmestaan kahvittelemassa ja miettimässä yhteistä pop upia. 

Eikö muuten kivasti sovi Edly Helsinki kengät Kalla Activen SELJA mekon kanssa? Otin Katjalta Lappiin muutamat kengät somisteeksi.

Huomenna eli perjantaina pop up starttaa! Niin mukavaa kyllä! Tulkaahan moikkaamaan ja sovittamaan niin Kalla Activen kuin Moonah Wearinkin vaatteita sekä Edly Helsinki kenkiä! Tuotteista muuten viikonlopun ajan -20% ale.

ps. Vielä kerraten alkuperäistä aihetta eli tämän viikon agendaa. Plussana olen tällä viikolla lisäksi kirjoittanut muutaman freelancer-artikkelin ja käynyt eräässä podcastissa vieraana (tästä lisää myöhemmin). Miltä viikko kuulostaa tai oikeastaan 2,5 päivää, josta kerroin? 

Varmat kevään merkit – ja oma virta lopussa

Kevät tuli nyt virallisesti. Kun vihdoin lähes kaikki lumet olivat sulaneet, huhkin heti neljä viisi tuntia puutarhassa haravan kanssa sekä laitoin kukkapenkkejä kesäojennukseen. Puolisoni naureskeli: ”On se kovaa hommaa.” Itse olin taas odottanut tätä kuin kuuta nousevaa, sillä puutarhan hoito on minulle terapiaa – sen suunnittelu ja laittaminen on niin palkitsevaa, sillä siitä näkee konkreettisesti tuloksen. Toki sen tuloksen näkeminen yleensä saattaa kestää (tätä minun on pitänytkin opetella), sillä viimekin kesänä kylvin esimerkiksi sellaista perennaa, jossa ensimmäiseen kukintaa menee vähintään vuosi. 

Kausi pakettiin

Itselle syksy on aina ollut ns. virallinen vuoden alku, eikä vuodenvaihde – samoin kevät on ollut henkinen vuodenpäätös. Tämä johtuu varmaan omista urheilujutuista. Kesä oli aina jonkinlainen välivaihe, jolloin puuhailtiin niitä näitä sekä lomailtiin. Oma kevääni päättyi aina johonkin kauden päätösjuhlaan. Nuorempana meillä oli monta vuotta perinteenä mennä samanikäisen poikajoukkueen kanssa SM-turnaukseen jälkeen juhlistamaan mitalleja sekä pelaamaan viikonlopputurnaus Sollentunaan Ruotsiin. Tuon jälkeen oli yleensä seuran virallinen päätösjuhla. Laitettiin siis kautta pakettiin.

Meidän minimimmillä ja muilla Helsingin Luistelijoilla oli viikko sitten Velhokoulu-kevätnäytös Nordiksella. Olen niin ylpeä hänestä ja koko hänen luistelujengistä ❤️ Jollain tapaa en nuorena osannut jännittää omia kilpaurheilujuttuja ja ihmettelinkin aina välillä, kun ratkaisupelien tai arvokisahiihtojen aikana mun oma äiti istui autossa – kuulemma jännitti niin. Minuakin jännitti ennen näytöstä äitinä tosi paljon, kun minimimmiä haettiin jäähallin alaovilta pukuhuoneeseen. Kun hän juoksi ”Run Forest”-tyylillä luistimien laittoon, tajusin lopettaa jännittämisen ja menin katsomoon odottelemaan näytöksen alkua.

Sanon aina minimimmille ennen kuin hän menee treeneissä jäille, että pidä hauskaa. Nykyään hän huutaa jo mulle ilman mun sanomista: ”Äiti, mä pidän hauskaa!” 😍 Kun pääsimme kotiin, eka kysymys olikin, koska on seuraava näytös. 

Jokavuotinen kevätväsymys

Kaikista varmin kevään merkki itselle on se, että itsellä alkaa ns. yleinen kisakestävyys loppua. Monellehan tulee valon myötä yleistä kevätväsymystä ja sitä sanotaan, että keho innostuu liikaa, mutta itselläni väsymys on selkeästi hetkellistä loppuunpalamista, sillä jostain syystä talvikausi on aina työntäyteinen kaikin puolin. Yleensä viimeistään toukokuun kohdalla kilometrit alkavat painaa jaloissa. 

En tiedä, miten omalla kohdalla tämä on jokavuotinen asia. Nuorempana yleinen vitsin aihe ystäväporukassani oli, että kun muut vasta innostuivat kevääseen, itse olin jo ehtinyt ottaa siitä kaiken ilon irti: liikuin, urheilin, tulin ja menin sinne sun tänne. Näin vanhemmiten on keväällä sama homma, mutta nykyään energiat menevät työ- ja kotijuttuihin, mutta niihinkin tekemisiin pitäisi osata laittaa stoppi. Varma kevään merkki siis! Ehkä ensi vuonna muistan tämän, enkä vedä itseäni yhtä piippuun.

Viisaita neuvoja – suoraan toisesta korvasta ulos

Lentopalloaikoinani katsomossa istui aina seuraamassa peliä joku ”katsomovalmentaja”, jolla oli eväät kaikkiin tilanteisiin – varsinkin niihin menetettyihin palloihin. Tuolloin mielestäni tärkeintä oli keskittyä omaan tekemiseen ja siihen, että pystyi sulkea nuo katsomosta kuuluvat jossittelut omien korvien ulkopuolelle. 

Toki pelaaja oppii peleistä paljon, varsinkin mokien kautta, mutta usein näiltä ”katsomovalmentajilta” puuttui täysin pelisilmä. Heillä ei nimittäin ollut minkäänlaista käsitystä siitä haluaako pelaaja näitä ”neuvoja”. Tilanteita haluttiin käydä läpi, jos käytiin, pikemminkin joukkueen sisällä. 

Olen ollut vuodesta 2015 yrittäjänä – aluksi osakkaana viestintätoimistossa ja vuodesta 2021 vienyt Kalla Activea eteenpäin ja voitte vain arvata, miten paljon ns. ”katsomovalmentajia” on tullut tuossa ajassa vastaan. 

Neuvotko muita, vaikka neuvoasi ei kysytä?

Myönnettäköön, että aluksi olin hieman hämmentynyt neuvoista. Usein kuitenkin jo muutaman ensimmäisen lauseen aikana huomaan kaksi tyypillistä asiaa, joiden avulla jo nykyään osaan laittaa lauseet menemään toisesta korvasta ulos: neuvoja ei ole käynyt kertaakaan Kalla Activen verkkosivuilla. Toinen esiin tuleva asia on, että hänellä ei ole käsitystä merinovillavaatteista. 

Tuo ensimmäinen kohta on hauska, sillä saan paljon neuvoja liittyen vaatteisiin, vaikka ihminen ei alkujaankaan tiedä, millaisia merinovaatteita myyn ja missä. Usein merinovillaan yhdistetään vain kalsarikerrastot. Tosiasiassahan Kalla Activen vaatteissa on neuleita, neuletakkeja, työhousuja, mekkoja, tunikoita jne. 

Maksaessa minulle ehdotetaan MobilePayta ja hämmästytään, kun kerron, että verkkokauppani toimii aivan kuin normaali verkkokauppa. Myös maksupääte liveostoon on käytössä. Lisäksi samassa yhteydessä kerron myös, että tuotteita myydään Zalandolla, muutamalla muullakin sivustolla sekä lifestyle-shopeissa Ylläksellä, Levillä ja Lauttasaaressa. Tämä on siis ihan oikea työni.

Vaatteiden suunnitteluun olen saanut neuvon, että täytyisi käyttää tunnettua suunnittelijaa. Toki yhteistyöt varmasti tietyllä tapaa tuovat tunnettuutta, mutta en koe sitä listallani oleelliseksi. Monesta Kalla Activen vaatteesta on tällä hetkellä myynnissä vasta muutama väri, ja toivon voivani tuoda niistä mahdollisimman pian vaihtoehtoisia värejä myyntiin. Lisäksi lastenvaatteista odotetaan kovasti isompia kokoja. Mallistoja pystyy helposti tulevaisuudessa laajentaa muillakin tavoin. Lisäksi arvostan käyttämieni vaatealan ammattilaisten osaamista. Tämänkin ”neuvon” kohdalla toivoisin siis ennemmin kysymystä: ”Millaisia kehitysideoita sulla on mallistoihin ja tuotteisiin liittyen?” 

Vaatealan ”katsomovalmentajat” ovat muutamaan kertaan ehdottaneet muita materiaaleja merinovillan tilalle. He ovat usein myös niitä, jotka eivät ole ikinä käyttäneet merinovillaisia vaatteita. Tähän on usein vaikea lyhyesti vastata: ”En ikävä kyllä ole sitä vaihtamassa.”

Materiaalin valinnalle oli alkujaankin syy. Aloin kehittämään Kalla Activen merinotuotteita omien tarpeiden pohjalta. Leikkipuistossa huomasin usein jo syksyllä, että puuvillaiset housuni eivät lämmittäneet tarpeeksi ja kastuttuaan ne tuntuivat jäätävältä ihoa vasten. Merino oli siis täydellinen materiaali ulkohousujen alle, sillä se hengittää ja imee kosteutta tuntumatta kylmältä ihoa vasten. Ulkoilujen jälkeen ulkohousujen alla oleva kerros jäi usein päälle koko päiväksi ja kaipasin merinovillaisia housuja ja takkia, joissa yhdistyisivät kaunis kotiasu ja merinovillan toiminallisuus. Halusin myös löytää vaihtoehtoja lapseni merinovillavaatteisiin. Kaipasin pirteämmissä väreissä olevaa välihaalaria ja sisävaatteita, jotka eivät ole kalsarikerrastomaisia. Tämän jälkeen idea on jalostunut kaikissa mallistoissa ja SELJA työmallistossa yhdistyvät esimerkiksi arki- ja työvaate. 

Merinovillaa on myös eri paksuutta. Suurin osa Kalla Activen merinovillavaatteista on ohuen ohutta merinoa, joka tuntuu päällä kevyeltä ja pehmeältä. Se ei ole siis päällä ”villainen”. Esimerkiksi ohut toppi oli viime kesän myydyin tuote. Tuota menee nyt talvellakin neuleiden alle. Luonnollisesti naisten USVA-neuleessa ja lasten UTU-välihaalarissa neulos on paksumpaa, mutta niissäkin käytetty villa on hienoa eli ohutta ja kiharaa.

Kaikki omalla tyylillään

Joku viisas kerran totesi, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. Muistan tapauksen, kun somevaikuttajat, kuten Hanna Gullichsen, Jenni Rotonen, Stella Harasek, Natalia ”Nata” Salmela ja Viena K kertoivat stooreissaan saavansa seuraajiltaan paljon viestejä, joissa nämä jakavat neuvojaan ja heristelevät sormeaan ilman, että heiltä on neuvoja pyydetty tai kaivattu. Erika Vikman myös totesi tuolloin, että pyytämättä annettu neuvo on moite.

Oman elämänsä ”katsomovalmentajia” löytyy siis joka suunnalta ja stereotyyppisimmät tapaukset varmaan liittyvät arjen asioihin, kuten työelämään tai äitiyteen. Yksi julistaa, miten lasten ei saa antaa vaikuttaa elämään ja kertoo, kuinka heidän lapsensa elää ilman rytmejä. Tämä kertoja ei taas välttämättä ymmärrä, miten joku toinen äiti on enemmän kuin onnellinen lapsensa säännöllisistä rytmeistä – kaikki omalla tyylillään.  

Omalla kohdallani ainakin lapsen vauva-ajan rytmit mahdollistivat paljon asioita, esimerkiksi matkustin aina päiväunien aikana noin tunnin bussimatkan keskustaan äititreffeille. Valvottujen öiden jälkeen ne olivat taas pelastus. Tuon avulla tiesin koska päiväunet koittivat, ja näin pääsin itsekin tuolloin nukkumaan. 

Ehkä eniten kuitenkin peräänkuulutan kaikessa pelisilmää ja tilannetajua. Itse ainakin koen, että muutamat tilanteet ovat lähiaikoina olleet enemmän sosiaalisesti uuvuttavia kuin virkistäviä. Eihän kenenkään meistä pitäisi joutua selittelemään tekemisiään – varsinkin jos ei edes itse kerro kaipaavansa apua. Moni varmasti aidosti enemmän arvostaa tsemppaamista. ❤️

“Curling-vanhemmuuden” kirous

Lapsen tietä tasoittavasta ”curling-vanhemmuudesta” on puhuttu jo pitkään. Selaillessani somea vastaan tuli vanha artikkeli aiheesta, jossa haastateltiin lastenpsykiatri Jari Sinkkosta erilaista kasvatustavoista.

Sanotaan, että “curling-vanhemmat” suojelevat pettymyksiltä eivätkä aseta selkeitä rajoja. Eräs terveydenhoitaja kertoi muutamasta hämmentävästä tapauksesta. Kyse ei siis ollut erityislapsista, joiden kanssa luonnollisesti täytyy huomioida hiukan eri asioita. 

Terveydenhoitaja oli ensimmäisessä tapauksessa pyytänyt lasta ovelta rokotettavaksi. Tähän äiti oli vastannut: ”Se tulee rokotukselle vain, jos saat sen kiinni.” Lapsi oli lähtenyt juoksemaan pitkin käytäviä ja äidin käsityksen mukaan siis lapsi tulee vasta, kun itse haluaa ja oletti, että terveydenhoitaja lähtee hänen peräänsä juosten. 

Toinen esimerkki oli leikki-ikäisestä lapsesta ja vanhemmasta. Lasta luonnollisesti hiukan jännitti rokotustilanne ja vanhempi ei saanut pidettyä lasta pidettyä turvallisesti sylissä. Lapsi alkoi purra vanhempaansa käsivarsiin. Tähän vanhempi reagoi sanomalla: ”Älä tässä pure, saat autossa sitten purra, ei tässä”.

”Ei se hiekka sieltä lopu”

Tokihan lasten kasvatukseen ei ole oikeaa eikä väärää ja kaikki tekevät päätöksensä omat lapsensa tuntien ja voimavaransa huomioon ottaen, mutta silti omiin korviin nuo terveydenhoitajan kertomat tapaukset kuulostavat todella hämmentäviltä.  

Itselläni ei onneksi ole noin radikaaleja esimerkkejä tullut vastaan, mutta muistan erään kerran puistossa, kun eräs lapsi siirsi käsillä ohjattavalla kaivurilla hiekkaa pois hiekkalaatikolta. Tuohon aikaan me lähellä asuvat vanhemmat kävimme usein omien harjojen kanssa harjaamassa irtokivet ja muut moskat asfaltilta, sillä olimme huomanneet, että noin 1-vuotiaat lapsemme aina kaatuilivat irtohiekkaan. (Teemme tätä itseasiassa vieläkin pyörärampissa, ettei irtikiviä jää pyörien alle ja lapsilla mene tasapaino)

Ehdotin lapselle, että siirtäisi hiukkaa hiekkalaatikon sisällä ja kun hän ei uskonut, sanoin ystävällisesti tuon myös hänen äidilleen. Äiti ei halunnut lastaan ohjeistaa ja vastasi vaan minulle: ”Ei se hiekka sieltä lopu.”

Vaikka synti oli pieni, silti toivoisin, että lapsen oma vanhempi ottaisi vastuun tämän kaltaisissa tilanteissa ja ohjeistaisi toimimaan. Huomaan, että itselle epämukavin tilanne on se, että usein meidän minimimmi näkee myös tilanteissa, että toinen lapsi toimii hassusti ja kysyy sitä sitten minulta: ”Miksi tuo tekee noin?” Jos lapsen vanhempi ei yhtään puutu tilanteeseen, tuntuu epämukavalta todeta omalle tytölle, että: ”Jaa-a, hän toimii vääriin.” Jos en toteaisi tätä, tuntuu, että omat opetukset lapselle valuisivat kankkulan kaivoon. 

Toki itsellänikin on ymmärrystä lasten pikkuperseilyyn. Omalla 3,5 -vuotiaalla tytölläni karkaa kuulemma välillä päiväkodissa kavereiden kanssa hommat liiankin laukalle. Tästä sitten juttelemme aina myöhemmin illalla ja sanon: ”Kavereiden kanssa nauraminen ja hömpöttäminen on ihanaa, ymmärrän sen hyvin, mutta silti täytyy kuunnella ja uskoa päiväkodissa aikuisia.”

Karhunpalveluksia jakamassa

Jos lasta suojellaan epämukavilta asioilta, eikä kielletä ikinä, hän ei opi välttämättä käsittelemään ikäviä asioita. Ehkä aikuisena ero tai työpaikan menetys saattavat kolahtaa myös hiukan kovemmin, jos ei ole elämänsä varrella oppinut selviytymään pettymyksistä.

Sanotaan myös, että ”curling-vanhemmat” petaavat liiaksi lapselleen tietä ja näin vievät lapselta onnistumisen kokemukset. 

Huomaan, että omalle luonteelle oli aluksi vaikeaa se, että elämää piti hidastaa ja samalla antaa myös lapselle aikaa opetella itse asioita. Niin hyvässä kuin pahassa suihkin yleensä menemään ja jo konkreettinen nopea kävelyvauhtini on ollut yleinen naurunaihe yläasteelta asti. Lapsen myötä piti osata hidastaa kaikessa suhteessa ja nykyään jo nautin hitaammasta elämästä. En ehkä liiaksi neuvottele lapseni kanssa asioista, mutta annan hänelle rutkasti tilaa ajatella.

Lisäksi kannatan positiivista kyttäämistä ja arjen kehuja. Yksikään ihminen ei vahingoitu siitä, että häntä sanotaan ihanaksi. 

Talven miniloma Tampereella lapsen kanssa

Vietimme joulun Pohjanmaalla vanhempieni luona ja koska tästä on jo tullut tapa, jäimme taas minimimmin kanssa  junan paluumatkalla lomailemaan vielä muutamaksi yöksi Tampereelle. 

Tällä kertaa päätimme ottaa muutaman yön Sokos Hotel Ilveksestä, joka oli hiljattain remontoitu. Suurimpana kriteerinä oikeastaan oli se, että alakerrokseen oli remontoinnin yhteydessä tehty allasalue. Minimimmi hoki koko joulun, että haluaa mennä uimaan, joten kiva että päästiin polskimaan. Toinen kriteeri oli myös hänen toiveestaan kylpyamme.

Lomasuunnitelman tekoa

Tajusin menomatkalla junassa, etten ollut kurkkaillut yhtään etukäteen, mikä voisi olla meidän lomasuunnitelma kolmeksi päiväksi tai yleensäkin millaisia muita juttuja talvella Tampere tarjoaa noin 3,5-vuotiaalle. Hehän eivät kummoisia juttuja kaipaa, mutta lomalla on silti kiva yrittää tehdä hiukan eri juttuja kuin arjessa. 

Koska meidän naapurissa menee kotipuolessa hiihtoladut ja mimmin normaali arjessa on tarjolla niin paljon oman harrastuksen myötä luistelua, skippasin suosiolla ns. talviaktiviteettisuositukset. Sen sijaan olisin enemmän kaivannut ns. sisäriehumispaikkoja. Ehkä oman huonon googlamisen tai heikon mainonnan vuoksi varsinaisia keskustan paikkoja ei tullut minua vastaan. Toki keskustan ulkopuolelta niitä bongasin, mutta koska olimme junan tuomia, ajattelin, että keksimme kyllä läheltäkin tekemistä. 

Vähempi on parempi

Jo tulopäivällä huomasin, että less is more. Minimimmin päivän ja iltapäivän kohokohdat olivat Ilves hotellin leikkitila, allasalue ja Rosson ranskalaiset. 

Kuitenkin toisena päivänä näköjään jo unohdin, ettei sen tekemisen tarvitse sen kummoisempaa olla. Kävelimme Muumimuseoon ja sen kohdalla täytyy todeta, ettei se ei ainakaan ollut tarkoitettu aktiiviselle 3,5-vuotiaalle. Minimimmi rakastaa Helsingissä Senaatintorin läheisyydessä olevaa Lasten museota, mutta ero oli siinä, että se aktivoi lapsia eri tavalla ja he saavat olla osa tarinaa ja koskea asioihin. 

Muumimuseossa kaikki muumiasiat olivat lasilaatikoiden takana ja tarinatkaan, joita niiden yhteydessä sai lukea, eivät temmanneet mukaansa. Museossa oli yksi aktivoiva kuva ja se oli hattivattien kuva seinällä ja kun seinää painoi, pilvestä iski salama – sehän hauskaa vasta olikin. Täytyykin siis todeta, että Muumimuseo on ainutlaatuinen omassa genressään, mutta kohderyhmä ei kuitenkaan ole aktiiviset leikkivät lapset. Enemmän varmaan aikuiset siitä saavat irti. 

Seuraavaksi päätin pelata varman päälle ja menimme Pikku Kakkosen puistoon kuluttamaan hiukan energiaa. Tuon ansiosta muistin myös toisen toimivan kaavan lapsen kanssa: lounaan Ravintola Puistossa. Heillä on aina ollut tilaa ja minimmin lounas oli vain 3€, mikö on aika reilu hinta siihen nähden, että välillä syöminen on mitä on. Jostain syystä aina välillä unohdan näitä asioita, jotka olen jo aiemmin testannut hyviksi ja toimiviksi. Helppoushan se kuitenkin on pääasia 3,5-vuotiaan kanssa. 

Suositus Kuuman hamppareille! 

Iltapäivällä seuraamme saapui siskoni teinityttö ja kävimme piipahtamassa Tallipihalla ja tarkoituksena oli mennä sen jälkeen Ravintola Hookiin syömään. Saunaravintola Kuuma tuli kuitenkin mieleen ja aluksi joimme siellä limsat, mutta koska tunnelma oli niin kiva, päätimme jäädä sinne myös päivälliselle. Iso suositus! Hampparit olivat suussa sulavia! Ulkona olevat talvikodat olivat myös ihania. 

Hotelli Ilveksen uima-allasalue aukesi jälleen taas klo 17, joten illalla menimme jälleen uimaan. Simppeleitä juttuja, mutta loma tuntui kyllä lomalta! 

Mitä kivaa te olette keksineet Tampereella talven minilomalla? Koiramäen eläinpuisto jäi meiltä jälleen väliin, mutta ehkä ehdimme sinne ensi kerralla. Ja jos seuraava reissu osuu kesälle luulen, että meidän aika kuluu lähinnä uimarannoilla ja Kalevan maauimalassa.