Huomaan olevani aivan ähkynä Black Friday -mainostulvaan. Tuntuu, että yrittäjänä olen liiankin tietoinen tuotteiden katteista. Tämän vuoksi on aina ristiriitaista seurata mainoksia, joissa tuotteita saa ostaa isolla alennuksella. Jos alet ovat suuret, ei myyntihinnasta jää myyjälle mitään itselleen. Tokihan moni on myös ylikulutuksen kanssa samaa mieltä kanssani – toivotaan, että ihmiset ostaisivat vaan asioita, joita oikeasti tarvitsevat.
Vielä enemmän ristiriitaista Black Friday -päivästä ja -viikosta tekee se, että joudun aina itsekin yrittäjänä miettiä, tarjoanko alennuskoodin Kalla Activen tuotteisiin kampanjan ajaksi. Julkaisimme ”vain” -20% BLACK20-koodin, koska Kallalla ei ole ns. poistuvia tuotteita, eikä mallistot vaihdu joka vuodenaika. En tiedä onko se hyvä asia, mutta tuntuu, ettei Kallan myynteihin vaikuta yleensä alekoodit kovinkaan paljon. Toivon, että tämä olisi merkki, että ostetaan vain tarpeeseen, eikä hetken mielijohteesta.
Mistä vaatteen hinta muodostuu?
Osana vastuullisuusraporttiamme laskin muuten Kalla Activen kahden tuotteen kulurakenteen auki verkkosivuille eli mistä näiden kahden vaatteen hinta muodostuu. Kulurakenteet ovat luonnollisesti brändeillä eriä.
Koska tästä tuli muutama kysymys, postaan kuvat tännekin. Kalla Active merinovaatteita myydään niin suoraan verkkokaupasta kuin jälleenmyyjien kautta. Kulurakenne näissä vaihtoehdoissa on hieman eri. Alla on kahdesta tuotteesta esimerkit, toinen jälleenmyyjältä ostettuna ja toinen suoraan verkkokaupasta.
Brändin osuudesta yritys maksaa esimerkiksi palkat, mahdolliset toimitilat, tuotekehityksen, tuotteiden testauksen, markkinoinnin ja varastoinnin. Muut kulut sisältävät esimerkiksi logistiikan, pesulaput ja niskamerkit. Jälleenmyyjän osuus on suurin siivu myyntihinnasta. Lisänä tähän rakenteeseen tulee myös mahdolliset ale kampanjat. Mielenkiintoista, eikö?
Mitä ostin itse Black Friday -alennuksella?
Ja loppuun todettakoon, että olen itsekin hyödyntänyt tällä viikolla Black Friday -alennuksen, mutta nämä olivat asioita, joita olisin ostanut muutenkin. (Tämä ei ole maksettu mainos) Varasin joululomalle minulle ja tytölleni kampanjakoodilla Vaasasta Sokos-hotellin, jotta pääsemme moikkaamaan vanhempiani. Koska lapsuudenkotimme myytiin pari vuotta sitten, yövymme yleensä hotellissa. Matkalla Helsingistä Pohjanmaalle pysähdymme Nokian Edeniin, sillä oli täytyi keksiä jokin pakollinen pysähdys puolimatkaan, että jaksan ajaa paremmin.
Reimalta tilasin tytölleni kurahousut ja -takin päiväkotiin isommassa koossa ja Bearel-verkkokaupasta korealaista kosmetiikkaa. Olen ihastunut heidän eye patcheihin eli kosteuttaviin silmäsalusnaamioihin. Tyttöni on myös muutaman kerran luistelutreenien yhteydessä saanut maistaa ystävältään Foodin-välipalapatukkaa. Ehkä tässä heidän Black Friday -mainos osui ”oikeaan aikaan”, sillä sen avulla muistin tilata meillekin näitä treenieväiksi. Hakusessa on kauan aikaa ollut välipalapatukka, joka menisi treeneissä (ei ns. herkku), joten tämä maidoton ja sokeriton menee hyvin myös meidän maitoherkälle (Tyttömme on parantuva maitoallergikko). Nämä ostokset eivät siis ainakaan minulle saaneet aikaan shoppailu-krapulaa, miten teillä kävi?