Jokakesäinen Tampereen reissu tyttäremme kanssa

Kävimme viikonloppuna jälleen piipahtamassa tyttäremme kanssa Tampereella. Puolisoni oli töissä, mutta minulle ja tyttärellemme on muodostunut kesäviikonlopusta Tampereella jo perinne. Isosiskoni perheineen asuu myös Tampereella, joten hengailu heidän kanssaan oli ihanaa.

Olenkin aiemmin todennut, että tykkään tosi paljon Tampereesta. Siihen liittyy myös ihania muistoja teini-iältä. Vuosien myötä näitä muistoja on tullut lisää. Tampere on ihana paikka kuuhailla siellä täällä. Kaikkialle on lyhyt matka kävellen, ja ratikka vie helposti myös perille. Perinteitä kunnioittaen Sokos hotelli Ilves toimi jälleen meille hyvänä yöpymispaikkana. Hotellin alakerroksessa on uima-altaat, hotellin vieressä on ravintoloita ja ostoskeskuksia. Vaikka toki lukuisia muitakin kivoja hotelleja löytyy Tampereelta, olen ajatellut, että Ilves toimii parhaiten siihen saakka, kun tytärtämme kiinnostavat alakerran uima-altaat. Toki Kalevan maauimalakin on ollut aikaisempina kesinä kiva piipahtamiskohde. Sinne pääsee keskustasta kätevästi ratikalla.

Lisäarvoa tyttärellemme hotellissa on tuonut myös joka kesä Onni Oravan leikkihuone, jonka hotelli muuntaa aina kesäisin yhdestä kokoushuoneesta. Siellä on kivoja jalkapallo- ja kiekkopelejä, joita yhdessä pelailemme. Pomppulinna on myös välillä ollut testissä.

Särkänniemi serkkujen kanssa

Tällä kertaa erikoisohjelmana oli Särkänniemi serkkujen kanssa. Siskoni vanhimmat lapset veivät tyttäremme huvipuistoon päiväksi. Emme ole aikaisemmin Särkänniemessä käyneet, sillä olemme ajatelleet, että Särkänniemestä saa hiukan enemmän irti, kun pituutta ja ikää tulee lisää. Yllätyin, kun kuulin hänen päässeenkin lähes joka laitteeseen. Muutamaan “hurjaan” oli kuulemma ollut pituusraja, johon hän ei vielä yltänyt. Tytöt olivat vielä pelanneet jonkinlaista pallon heittopeliä – näin ollen kotiin lähti mukaan myös jättipehmo. Naurattaa vieläkin tuon pehmon koko.

Tampereella kävelyetäisyydellä on useita mukavia ravintoloita. Fiilistelen edelleen tosi paljon KUUMA-ravintolaa ja Periscopea, joissa molemmissa kävimme perjantaina. Niihin on myös kivan lyhyt matka kävellä hotellilta. Samalla voi myös pistäytyä Laukontorilla. Siellä on paljon tarjolla katuruokaa, kahviloita ja pienempiä herkkuja. Siskoni tyttö on tämänkin kesän töissä Laukontorin My Elle -kahvilassa, joten oli mukava käydä moikkaamassa häntä hänen työvuorollaan. Jos haluaa Ranta-Tampellan suuntaan suunnata, suosittelen piipahtamaan satamaravintola Kaislassa ja Laeltassa. Laelta on ihana kahvila ja istuskelupaikka rannassa. Jos taas siipiruoka tulisine kastikkeineen kiinnostaa, kannattaa suunnata Siipiveikot– ja Hook -ravintoloihin.

Yhtenä ohjelmanumerona oli myös ostoskeskuksissa piipahtaminen. Nyt oli oiva tilaisuus hakea puuttuvat koulutarvikkeet tulevalle koululaiselle. Kotosalla emme koskaan ”hengaile” ostoskeskuksissa. Tampereella kuitenkin varsinkin sadesäällä on hauskaa, kun hotelli Ilveksestä pääsee sisäkautta suoraan Koskikeskukseen ja sen kautta helposti Ratinan ostoskeskukseen. Ratinan sisäpuolella on kiva Ratinan riemu -ulkoleikkialue, johon usein pistäydymme, kun kävelemme sen ohi. Toinen hotellia lähellä oleva leikkipuisto on Pikku Kakkosen leikkipuisto, josta tyttöämme kiinnostaa laidassa oleva köysikiipeilyrata. Tällä kertaa emme ehtineet Tallipihalle, mutta Tallipiha on ihana ja tunnelmallinen myös kesäisin. Siellä on kahvila, pieniä kojuja ja kotieläimiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *