Millainen joulu oli? Äitini pyysi lähettämään kuvia meidän joulustamme ja sanoi tekevänsä joulualbumin otsikolla: ”Toisenlainen joulu”. Aika monelle joulu oli tänä vuonna erilainen kuin yleensä. Ns. koronajoulun vuoksi moni muutti suunnitelmiaan ja vietti joulun pienemmässä porukassa – niin kävi meilläkin. Olin optimistisena ostanut alkusyksystä junahyttipaikan minulle ja Sohville Pohjanmaalle lapsuuden kotiini. Jouduimme hiukan ennen joulua kuitenkin perua reissun, sillä emme halunneet riskeerata vanhempieni terveyttä. Jos olisimme menneet alkuperäisen suunnitelman mukaan, meitä olisi ollut iso lössi, sillä kaikki kolme isosiskoani olisivat tulleet myös perheineen paikan päälle eri puolelta Suomea.
Alkujaankin puolisoni lapset olivat tulossa joulupäivänä äidiltään meille, joten puolisoni ei tämän ja muiden töiden vuoksi olisi lähtenyt Pohjanmaalle ollenkaan. Koska luuli olevansa yksin aattona kotona, hän päätti extempore buukata pukkikeikkoja jouluksi. Tästä ns. koronapukistakin tuli muuten mielenkiintoinen konsepti. Osassa hän nimittäin kävi etäisyyksien päästä ovelta ja osassa vilkutti ikkunan takaa. Tärkeintähän on kuitenkin se mielikuvan antaminen. Kaikissa taloissa lapset olivat olleet haltioissaan. Jopa meilläkin hän piipahti pukkivaatteet päällä ovella – Sohvi tosin enemmän katsoi minuun epäuskoisen näköisenä ja tuumi: “Ei kai tuo tyyppi vain tule sisään?”
Lapsen riemu
Kun tiesin, että aattoiltapäivä menee suurimmaksi osaksi pukkikeikkojen vuoksi Sohvin kanssa kahdestaan, minulle oli tärkeää, että saamme muun ajan viettää kolmestaan ja tehdä joulujuttuja. Avasimme jo aattoaamulla lahjapaketit, sillä ajattelin, että taapero voi sen jälkeen rauhassa käydä ylikierroksilla ja pyöriä uusien lelujen kanssa.
Miten pienillä asioilla sitä saakaan aikaiseksi joulufiiliksen! Riisipuuro, joulupukin kuumalinja ja jopa ne hieman kliseiset joululaulut nostivat kummasti joulutunnelman kattoon – ja se miten Sohvi fiilisteli. Häneltä tulee paljon yksittäisiä sanoja. Tohinan määrän huomaa myös siitä, kun hän selittää ”omalla kielellään” pitkät pätkät jo pelkästä ikkunan joulutähdestä. Myös hetkeä, jolloin hän koristeli serkkunsa kanssa joulukuusemme, muistellaan päivittäin. Suosikki sanoja ovat mennään, äiti tule, isi, täällä ja laiva-laulusta muille maille -kohta. Jostain syystä iltasella on nyt mennyt hiukan enemmän aikaa nyt nukahtaa, sillä tohinalle ei välillä vain näy loppua. Päällä seisomisen jälkeen yleensä tulee laulu pää, olkapää, peppu -laulu sanoilla: ”pää, nää, tää” koreografian kanssa. Ja juuri, kun luulen, että hän nukahtaa, hän laittaa kätensä silmiensä eteen ja huutaa: ”Böö!” Minulla on tapana iltasatujen jälkeen häneltä aina kysyä: “Sohvi, oliko kiva päivä?” Ihanaa on, että joka kerta hän vastaa hymyillen: “Joo“.
Normi päiväkö?
Laitoin tarkoituksella jouluvalot jo aikaisessa vaiheessa marraskuussa kotiimme, ja mikä ohjelmanumero siitä syntyikään aamuille, kun kävimme aina Sohvin kanssa napsauttamassa niitä päälle.
Vaikka ruokapöytään tällä kertaan kokoontuikin aattona vain kolme ihmistä, ihanaa oli silti kattaa pöytä ja istua syömään rauhassa. Aikaisemmin luulin, että joulu äidin patojen ja kattiloiden luona sai aikaan sen perinteisen jouluähkyn, mutta näköjään sen saa aikaan ihan kotonakin. Ja miten sitä joulusuklaata vain tuppaa olemaan joka nurkassa ja purnukassa.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan joulupäivät olivat aika normaalien päivien tuntuisia – tämä ei kuitenkaan ollut alkuunkaan huono asia. Ulkoilimme normaaliin tahtiin paljon ja kävimme hakemassa naapurien lapsia leikkimään. Ehkä tällä kertaa tuntui, että sai hiukan enemmän akkuja ladattua, kun se noin neljän tunnin matkustusosuus junassa jäi väliin. Toisaalta samaan aikaan arvostan yhä enemmän ja enemmän äitini panostusta jouluun – olemmehan aikaisemmin saaneet kävellä valmiiseen pöytään.
Joululoma onneksi jatkuu monilla, ja vitsi mikä riemu repesi, kun lunta oli satanut pari päivää sitten. Ja ei muuta kuin mäkeen! Huvittavaa onkin, miten lähiseudun lapset ottivat samantien haltuun meidän lähipuiston pulkkamäen, vaikka siellä ei ollut kuin sentti lunta. Rinteessä oleva nurmikko onneksi edesautti luistoa. Sohvi on ollut hiukan monttu auki pulkkamäessä, sillä viime talvesta hän tuskin muistaa mitään. Kovaa mennään ja vauhtia riittää. Jopa mäen toiselle puolelle kuuluu Sohvin vastaus: “Jooooo”, kun kysyn mennäänkö uudelleen.
