Tänään oli viimeinen päiväkotipäivä ja elokuun alussa jatkuu taas. Aamulla, kun pyöräilimme päiväkotiin, oli jotenkin erikoinen tunne. Hassua oli se, miten itsekin aistin tämän tai sitten muistin sen tunteen vain niin vahvasti omasta lapsuudestani. Viimeiset päivät esimerkiksi ala-asteella olivat aina iisimpiä. Leikimme ulkona ja laitoimme vuotta pakettiin – ehkä päiväkodinkin kohdalla on vähän sama juttu. Kivaahan päivisin on puuhailla, mutta samaan aikaan lapsikin on loman tarpeessa.
Ennakoin kesäämme ja ajattelin kasata blogiin kesätekemistä lasten kanssa Helsingissä. Kesällähän on tekemistä oikein urakalla, mutta kirjoittelen muutamia ideoita tänne ylös. Minullahan on tapana kirjoittaa asioita tänne blogiin muistiin ja itsekin täältä aina kurkkailla, kun muisti pätkii. Esimerkiksi juuri viikonloppuna katsoin vuohenjuustopiirakan ja kaurakeksi -reseptit.
Pääkaupunkiseudun päiväretkikohteet
Jos mielii tehdä Helsingissä päiväretkiä, suunnaksi voi ottaa esimerkiksi lähisaaret.
Kaivopuistosta lähtee lautta niin Uunisaareen kuin Pihlajasaareenkin. Molemmissa on hiekkaranta ja voi pitää picnikin. Pihlajasaaressa on kartanomainen ravintola ja Uunisaaressa taas kahvila. Uunisaaresta pääsee myös kävellen vieressä olevaan Liuskaluotoon. Siellä toimii Skiffer-ravintola. (Heidän liuskat = pizzat ovat kyllä hyviä) Liuskaluodolta pääsee suoraan yhteysveneellä takaisin rantaan. Totta puhuen olen käynyt useammin talvisin Uunisaaressa, mutta tuostakin on jo aikaa. Silloin fiilistelin heidän lohikeittoaan ja kävimme saunomassa ja avannossa.
Muita päiväretkikohteita ovat mm. Mustikkamaa, Seurasaari, Vallisaari, Lonna ja Suomenlinna. Mustikkamaan yhteydessähän voi piipahtaa myös Korkeasaaressa, joka on ihan paikan lähettyvillä.
Päiväretkiä voi tehdä myös kotieläintiloille, joista kivoja ovat mm. Haltialan tila ja Fallkullan kotieläintila. Haltialan tilalla kukot ja kanat ovat ainakin meidän minimimmille aina kiinnostavaa katseltavaa, ja saatamme välillä pyöräillä sinne ihan vaan lyhyemmäksikin aikaa. Pihassa on myös pieni leikkipaikka.
Uimamonstereille uimamahdollisuuksia
Hietaniemen uimarannalla eli Hietsussa pääsee uimaan ja siellä järjestetään paljon myös muutakin ohjelmaa. Tunnetuimmat maauimalat ovat Uimastadion, Kumpulan maauimala ja Leppävaaran maauimala. Kävin alkuviikosta vesijuoksemassa uimastadionilla, ja mietin jälleen kerran, että siellä on kyllä oma kivanlaisensa tunnelma. Aikaa ennen minimimmiä minulla oli tapana ostaa kahviosta aina sama ruisleipä ja smoothie ja fiilistellä tuota tunnelmaa. Nyt unohdin katsoa myydäänkö niitä vielä.
Pirkkolan kesäuimapaikka Plotti on hiekkapohjainen ja vesi on kloorattua. Nyt siellä on ollut auki myös pieni vesiliukumäki, jossa tänään kului helposti kokonainen tunti ravaten portaita ylös ja laskien alas.
Merikylpylä Allas Sea Pool on Kauppatorin kupeessa. Käymme myös Altaan ravintolassa usein minimimmin kanssa syömässä, sillä sieltä voi syödessään katsella risteilylaivojen liikennettä.
Keskustan tekemistä ja leikkipuistoja
Keskustan suuntaan mielivä taas voi aloittaa päivänsä Linnanmäeltä ja Sealifestä. Rautatieaseman ja Töölönlahden välissä on Keskustakirjasto Oodi.
Senaatintorin kulmalla on Lasten kaupunki (osa Helsingin kaupunginmuseota). Minimimmi on tykännyt usein puuhastella siellä, leikkiä käsinukeilla ja kokeilla vanhoja vaatteita.
Muutamia leikkipuistoja, joissa olemme käyneet leikkimässä enemmän tai vähemmän aiemmin mm. Kuninkaantammessa Vennyn puisto, Herttoniemen Leikkipuisto Tuorinniemi, Kalasatamassa Kauppakeskus Redin Bryga-kattoterassin leikkipaikka ja Paloheinässä Leikkipuisto Soihtu. Näistä suosikki on ehdottomasti Vennyn puisto, jossa on mukavia kiipeilyseiniä ja -köysiä. Käymme siskoni kanssa Tuoriniemen rannassa avantouimassa ja usein katson, että vieressä olevassa leikkipuistossa on silloinkin paljon leikkiviä lapsia.