Kesän perinteinen lomareissu Vaasaan

Meillä on ollut kesäisin vuosittain perinteenä tehdä lomareissu Vaasaan. Oma lapsuudenkotini sijaitsi Vaasan kupeessa Vähässäkyrössä, ja kun talo myytiin jatkoimme silti Pohjanmaa-perinnettä. Yöpyminen vaan siirtyi Vaasaan hotelleihin. Yövymme usein samoissa hotelleissa, kuten Sokos hotel Royal ja Sokos hotel Vaakuna. Näihin onneksi löytyy vuoden mittaan kampanjahintoja, joihin kannattaa tarttua. Tämä tekee useamman yön yöpymisen huomattavasti edullisemmaksi. Meille reissut ovat yleensä painottuneet täysin perheen kanssa hengailuun. Isämme menehtymisen jälkeen äitimme muutti myös Vaasaan, ja tämä on senkin vuoksi erilainen kesä.

Tällä kertaa kesäreissulla yövyimme Rewel Centerin kulmassa sijaitsevassa Vaakunassa. Siitä oli kätevä lähteä suuntaan jos toiseen. Sen yläkerroksessa on Sky-ravintola, jos haluaa nähdä Vaasaa yläilmoista käsin. Minulla on nuoruudesta mukavia muistoja Sky:ltä. Meillä on lukio-ja yliopistoaikoina tapana käydä siellä viettämässä iltaa. Näin kymmenien vuosien jälkeen onkin ollut hassua piipahtaa siellä. Nuoruuden parhaimmat lukiomuistot osuvat kesäiseen Vaasaan. Asuin muutamassakin eri asunnossa lukioaikoina, mutta suosikkini oli Vaasan Koulukadun yksiö, joka oli aivan rantakadun tuntumassa ja lenkkeilin siitä aina rantaa pitkin Suvilahden suuntaan. Istuimme usein kavereiden kanssa kesäiltoja rannan laitureilla.

Viihtyisät ravintolat ja kahvilat

Niinkuin moni muukin kaupunki, Vaasa on ihana kesäkaupunki. Siellä ehdottomasti parasta on sen merellisyys ja rantaviiva, ja sitä kaupunki onkin kehittänyt vuosien mittaan. Rannassa on nykyään paljonkin ihania ravintoloita. Viime vuonna kävimme porukalla Strampenilla ja Faroksella. Nyt testasimme Bank-ravintolaa ja HEJM:ä. Jos Vaasan torin lähettyviltä etsii ruokapaikkaa, silloin voin suositella Niska ravintolaa. Erityismainintana pakko nostaa esiin HEJM:n ammattitaitoisen ja ystävällisen palvelun, jota saimme. Ruuat menivät myös nappiin.

Toinen asia, josta olen Vaasassa aina tykännyt on sen kahvilat, kuten Pharmacy House Cafe & Bakery ja Aveny Café.

Vietimme päiviä Hietasaaressa eli Hietskussa uiden ja hengaillen. Saimme nauttia aurinkoisista lomapäivistä. Otimme jälleen tyttärellemme mukaan skuutin, jolla Vaasan kokoisessa kaupungissa on niin kätevä potkutella. Jos kylpylähenkisiä sisä- ja ulkoaltaita etsii, niitä löytyy Tropiclandiasta. Leikkipuistoista Vaasassa paras on Vöyrinkaupungin Laivapuisto.  

Jos ottaa auton alle, kannattaa myös ajella Suomen pisimmän sillan eli Raippaluodon sillan kupeeseen ravintola Berny´seen. Vaasan keskustasta autolla kestää noin 20 minuuttia Raippaluodon sillalle. Vuokrasimme viime vuonna mökit Bergön saarelta, jonne mentiin lossilla. Bergö Havsudden mökeistä oli ihana näköala Merenkurkun saaristoon. Hauska päiväretki Vaasasta on muuten myös Isossakyrössä Kyrönjoen rannalla sijaitseva Kyrön Distillery.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *