Kuinka monen mielestä elokuu meni aivan älyttömällä tahdilla ohi? Tuntuu, että kun tyttäremme ensimmäinen luokka alkoi, päivät menivät tuplasti nopeammin ohi. Päiviä määritteli pitkälti arki, johon kuului koulua, harrastuksia ja töitä. Muistatte varmaan, että olen useaan kertaan todennut, että olen arkinörtti. Arjen asiat ovat siis niitä asioita, joista nautin täysin rinnoin. En ole ikinä kokenut arjen olevan tylsää. Ja kun arjesta osaa nauttia ja elää, myös lomat ja matkustaminen tuntuvat silloin eriltä.
Ekaluokkalaisen mielestä koulu on ollut ihanaa – jopa ne läksytkin. Kaikki kouluaineet ovat olleet mieleen ja välitunneilla on parasta rosvo ja poliisi -leikit. Iltasella luistelussa on taas nähnyt kavereita ja uusien vaikeampien hyppyjen harjoittelu on maistunut. Hänellä tuntuu olevan vahva nälkä ja halu kehittyä. Ja urheilussa aina toivookin, että työ ja sinnikkyys tuottavat tulosta. On ihana olla näin vahvasti läsnä tyttäremme harrastuksessa. Itselläni on ainakin vain positiivisia muistoja omasta lapsuudesta ja nuoruudesta Pohjanmaalta, kun isämme oli mukana meidän lasten harrastuksissa. Ei sitä varmaan turhaan sanota, että lapsen harrastuksessa perheen tuki, kannustaminen ja tsemppaaminen ovat tärkeitä.
Kun meidän koululainen lähtee aamulla kouluun, olen yleensä tehnyt kävelylenkin & pienet jumpat ja suunnitellut samalla päivän to do -listan valmiiksi. Olen aamuisin fanittanut auringonsäteitä, jotka pilkistävät puiden välistä. Samaan aikaan aina mietin, että pitäisi enemmän pysähtyä ja jäädä ihmettelemään ympärillä olevia kauniita asioita.
Freelancer-hommia ja Kallaa
Elokuu on yleensä jotenkin hämmentävä kuukausi, tavallaan kesäinen, mutta silti syksyn ilmat kolkuttelevat jo. Yleensä myös tuntuu, että työkuviot eivät ole vielä täysin käynnistyneet, ja etenkin markkinoinnin ja viestinnän freelancer-töitä alkaa jo kaipailla. Elokuussa teen usein paljon Kalla Activen syksyä valmiiksi. Elo- ja syyskuu ovat Kallalle usein hyviä myyntikuukausia, sillä monet ostavat syksylle ja talvelle merinovaatteita valmiiksi jo heti kesän lopussa.
Toteutimme Kallalle elokuun puolessa välissä brändilähettiläshaun, ja oli mahtava lukea hakemuksia. Hakemuksia tuli taas lukuisa määrä! (Tarkalleen ottaen 266 kpl) Olikin ihana aloittaa nyt yhteistyö uusien brändilähettiläiden kanssa. Kalla Activelle on tulossa nyt seuraavien kahden viikon aikana muutamat mini kuvaukset, joissa kuvaajana toimin minä. Ihana saada syksyistä materiaalia kasaan.
Olemme myös alustavasti suunnittelemassa eräälle viestinnän asiakkaalle muutamia kuvauspäiviä, jossa saisimme otettua heille kuva-ja videomateriaalia somea varten. Näitä oli viime talvena kiva tehdä. Otin heille kuvia ja videoita, kirjoitin heille sosiaalisen median julkaisuja sekä editoin materiaaleista reelsejä. Parin päivän aikana he saivat useammalle kuukaudelle jakomateriaalia someen ns. avaimet käteen -taktiikalla.
Olen ollut lähes 10 vuotta yrittäjänä, ja pääasiassa olen jakanut ajan Kalla Activen ja markkinoinnin sekä viestinnän freelancer-asiakkuuksien välille. Yksi asia, jonka olen huomannut on joidenkin yritysten epäluuloisuus. Jotkut fimat kokevat negatiivisena, jos freelancerilla on monia eri projekteja käynnissä. Aivan kuin freelancer ei panostaisi silloin tarpeeksi heidän yritykseen, kun hänellä on muitakin projekteja käynnissä yhtä aikaa.
Toki me ihmiset olemme erilaisia, mutta itse ole ainakin aina tottunut siihen, että olen hoitanut useampaa eri hakemusta. Nehän eivät kilpaile keskenään. Tavallaan myös monen asian hoitaminen yhtä aikaa on perintöä nuoruuden kilpaurheiluajoilta, kun jaoin aikani treenien, koulun ja kavereiden kesken. Kaikki asiat silti tuli hoidettua hyvin ja kavereitakin ehti nähdä.
Olen mielestäni aina ollut hyvä sumplimaan kalenteria ja suunnittelemaan ajankäyttöä, jotta sitä riittää kaikkeen tarvittavaan. Kalla Active -yrittäjyys viestinnän ja markkinoinnin rinnalla on joskus myös aiheuttanut kysymysmerkkejä. Itse näen senkin vain yhtenä yritysmuotona, jolle varaan oman slotin kalenterista. Se, että monta eri rautaa tulessa ei tarkoita, etteikö kaikkia asioita hoitaisi loppuun asti, päinvastoin. Mielestäni on rikkaus, että pääsen esimerkiksi testailemaan oman firman somessa erilaisia someideoita, ja jos ne toimivat, niistä voi tehdä omanlaisen version myös asiakkaan someen. Näinhän se on – usein yrittäjät testailevat ideoiden toimivuutta ensin omalla firmallaan.