Blogit

Halloween-herkut ja discoilua

Minimimmillä oli muutamia kamuja viikonloppuna kylässä ja täytyy myöntää, että Halloween on varmaan ainut juhla, johon meidän kaapeista ei paljonkaan löytynyt koristeita valmiiksi. Vaikka päätin mennä suht simppelillä linjalla niin tarjottavien kuin koristeidenkin osalta, muutamat jutut ostin ja muutamia juttuja sain lainaksi minimimmin päikkykamun äidiltä. Ja aina toimiva konsepti on luoda yhteen huoneeseen disco, jossa saa rauhassa riehua. Kuten moni tietää lapsivieraille pienet helpot tarjottavat uppoavat parhaiten, ja he eivät juurikaan kaipaa hifistelyjä. 

Halloween menu

  • limsaa
  • mehua
  • popcornia
  • donitseja
  • karkkia / tikkarit
  • keksejä
  • muumionakkeja

Minua naurattaa, kun koko koristelun pääpointti oli syötävät silmät – niitä ei kuitenkaan meinannut aluksi löytyä mistään kaupasta eli ilmeisesti moni muukin luotti niiden varaan. 

Nuo, joita käytin olivat Sprinkles-merkkisiä. Donitseihin ne oli helppo kiinnittää pipareiden koristeluaineella ja muumionakeissa ne pysyivät ketsupilla. Lidlissä oli myös laaja valikoima teemaan sopivia karkkeja ja muita tarjottavia esimerkiksi vampyyrin hampaita.

Simppeliä koristelua

Hankin Halloween-kertakäyttöastioita sekä ikkunaan kurpitsaviirin ja ilmapalloja, ulos täytimme kurpitsajätesäkkejä lehdillä sekä leikkasimme mustasta jätesäkistä hämähäkinseittejä seinille. Lainaksi sain valkoista seittiä ja erilaisia pikkunilviäisiä koristeeksi. 

Minimimmi sai aikoinaan 3-vuotis lahjaksi unicorn-naamion ja ostin vuosi sitten myös siihen sopivan puvun. Edelleen hän odottaa kuin kuuta nousevaa, että saa laittaa setin päälleen. Totta puhuen olisi ihana löytää itsellekin jokin ns. vakio naamiaisasu, jota hiukan muuntelemalla voisi muokkailla aina juhlista juhliin. Nyt olen tyytynyt vain pantoihin, joita minimimmi minulle ihanasti aina lainaa. 

Mietin menneisyyden naamiaisasujani ja totesin, että vaikka ne eivät ole edes enää tallella niistä ei voi edes ideaa kopioida. En ole Halloweenia kovinkaan paljon elämässäni juhlinut, mutta ne kerrat kun olen, olen pukeutunut ninjaksi, Tecate-fairyksi ja Hohto-elokuvan kaksoseksi.

Kun asuin Kanarialla pukeuduimme vuonna 2006 koko tyttöjengi ninjoiksi eli käytännössä kuljimme musta sukka-asu päällä. Muistan tehneeni niin paljon epäoleellisia ”ninjan taisteluliikkeitä”, että minulla oli aivan lihakset kipeinä sen juhlaillan jälkeen. Tecate-fairyna eli bissekeijuna olin vaihtoaikoina vuonna 2008 Meksikossa. Ostimme pari lavaa olutta, leikkasimme pahvin auki ja teippasimme siitä minulle mekon. Hohto-kaksosena kuljin noin vuonna 2015 Helsingin yössä. Aika karmivaa. Mikä on suosikkisi?  Nuo eivät ehkä tuollaisenaan olisi enää niin toimivia lastenjuhliin, vai? 😀

Jokatapauksessa kiva viikonloppu oli, ja pienellä vaivalla saimme iloa lapsille (ja aikuisille) aikaan – ehkä alamme tästä lähtien juhlia Halloweenia isommin myös meidän perheessä.

Mitä teillä luetaan? 4-vuotiaan kirjasuosikit 

Olen aina rakastanut tarinoita ja ennen kaikkea draaman kaarta loppukliimaksilla. Ehkä tuosta juontaa juurensa myös minun rakkaus kirjoittamiseen. Tiesittekö muuten, että mulla oli lukiossa maailman paras historian opettaja. Opettaja aloitti ensimmäinen tuntimme kirjoittamalla liitutaululle His story = hänen tarina. Kun oma mielenmaisemani alkoi ajatella historiaa liutana tarinoita, alkoi aihekin enemmän kiinnostaa.  

Silmiini osui Helsingin Sanomien arvostelu Ryhmä Hau 2 -elokuvasta. Arvio oli otsikolla Uuden Ryhmä Hau -elokuvan sanoma herättää kysymyksiä. Toimittaja Maija Alander toteaa mahtielokuvan varmasti viihdyttävän yleisöään, mutta kysymyksiä herättää fiktion viesti siitä, että yksilön epävarmuus voitetaan uusien supervoima-asusteiden avulla. Toki arviot ovat aina toimittajien omia henkilökohtaisia mielipiteitä, enkä ole kyseistä lasten elokuvaa nähnyt, mutta tämä sai minut silti miettimään lapsille tarkoitettuja elokuvia ja kirjoja – ja ennen kaikkea tarinaa niissä. 

Kun minimimmi oli 1v 8kk, kirjoittelin hänen sen hetkisistä suosikki kirjoistaan. Jo silloin totesin, että on olemassa tosi taitavasti tehtyjä kirjoja ja todella huonoja. Vaikka osa kirjoista oli tarkoitettu selkeästi isommille, ne sai toimimaan myös pienemmille. Niissä oli ihailtavan paljon värikkäitä kuvia ja yksityiskohtia, joista riitti taaperonkin kanssa tarinoitavaa. Pitkäikäiset kirjat kulkivat myös kasvun rinnalla, sillä ensin kirjan jutut lisäsivät ymmärrystä ja sen jälkeen se oli sanojen oppimisen apuna. 

Nyt kun olemme päässeet minimimmin. (4v 4kk) kanssa jo pidemmälle tarinoiden maailmaan, huomaan arvostavani entisestään hyvää ehjää tarinaa, selkeää juonta, jossa on loppu ja mahdollinen opetus, oikeudenmukaisuutta ja hauskoja sanoja/sanontoja, joita ei aina niin kuule. 

Kerään alle kirjoja, joita hän useimmiten valitsee iltasaduksi (Saa aina itse valita joka ilta mieleisensä kirjan omasta kirjakoristaan) 

Viiru ja Pesonen -kirjat & Paddington-kirjat

Meiltä löytyvät Ystävämme karhuherra PaddingtonPaddington puutarhurinaViiru ja Pesonen telttaretkellä ja Viiru kateissa. Ne ovat kaikki itseasiassa siskoni lapsen (nykyään jo yli parikymppinen) vanhoja kirjoja. Näitä toki myydään edelleen. Kaiken kaikkiaan nämä ovat kivoja hyväntuulen tarinoita.

Pesosessa on hassuja kuvia ja sydäntä lämmittää, miten onnellinen Pesonen on siitä, että hänen päiviään piristää Viiru-kissa. Näin aikuisen näkökulmasta siellä on myös hauskoja sanontoja ja rikasta kielenkäyttöä. 

Minimimmin oman nallen nimi on Paddington eli pitää Paddington-tarinoista kovasti ja haluaisi kovasti matkustaa Lontooseen. Paddington-karhu on hurmaava ja hyväkäytöksinen – ihana ajatus on myös se, miten hyvää hän ajattelee aina kaikista. Hänelle myös aina sattuu ja tapahtuu – kuten meidän minimimmillekin. Hoemmekin aina yhdessä: ”Ohhoh, aina sattuu ja tapahtuu. Sellainen karhu minä olen.”

Tatu ja Patu Helsingissä

Tatu ja Patu Helsingissä -kirjasta riittää juteltavaa ja siinä on yksityiskohtaisia ja hauskoja kuvia. Tarina vie mukavasti läpi kirjan aina loppuun asti ympäri Helsinkiä ja suurimmassa osassa paikoista mekin olemme käyneet piipahtamassa minimimmin kanssa. Tuo varmaan onkin meillä se kantava tekijä – kirja muistuttaa minimimmiä mm. päärautatieasemasta, Olympiastadionista, Linnanmäestä, Senaatintorista ja Eduskuntatalosta. Kirjan kohteita onkin aina kiva bongailla, kun ollaan keskustan suunnalla. 

Karhuperheen tarinoita

Karhuperheen tarinoita -kirjassa on 6 lyhyempää tarinaa, ja se on ollut meillä jo kauan aikaa kierrossa. Alussa katselimme taaperona kuvia, sitten lyhensin tarinoita ja lopulta luin kokonaan. Sen vahvuus on ehkä se, että se on kirja täynnä arkisia hetkiä ja hääräilyjä. Kirjan tarinoissa Nalle Petteri menee kouluun, hän käy luistelemassa, uimassa, pelaamassa jalkapalloa, sirkuksessa, maatilalla, ruokakaupassa ja ostoksilla.

Saariston prinsessa

Saariston prinsessa -kirja on syntynyt epätavalliseen tapaan. Camilla Mickwitz piirsi kirjan kuvat jo 80-luvulla, mutta kirjaa ei koskaan julkaistu. Tuutikki Tolonen kirjoitti tarinan kuvien pohjalta ja kirja julkaistiin vuonna 2022. Tarina kertoo saariston prinsessan elämästä nuoresta vanhaksi. Vaikka tarina sinänsä ei ole mikään kovin mullistava, kirjassa on kauniita kuvailuja ja kivaa sanastoa. Siellä tuodaan esiin myös vuodenaikoja ja luontoa. Yksi kaunis ilmaisu talventulosta on esimerkiksi: ”Tuli niin kylmä, ettei saari jaksanut enää olla saari”

Pörröinen pikku pupu haluaa kiivetä puuhun

Kirjaa kuvataan, että se on sydämellinen tarina päättäväisyydestä, vaikeuksista ja niiden voittamisesta sekä jokainen meistä tarvitsee erilaisia keinoja yltääkseen unelmiinsa – ja olen tässä samaa mieltä. Äidin lohduttaminen kirjan lopussa on myös hurmaavaa.  

”Sinä olet äidin ihana pikku pupunen, äidin ihanin ja sinä voi pystyy mihin vain ja oppia mitä vain. Asioita voi kuitenkin tehdä eri tavoin. Voit oppia kiipeämään puuhun, mutta sinun täytyy löytää pupusille sopiva tapa kiivetä. Me emme voi kiivetä kuin oravat, koska emme ole oravia. Meidän ei myöskään tarvitse olla samanlaisia, kuin muut. Saamme keksiä oman tapamme voidaksemme tehdä asioita. Muistatko ne suuret koneet, joita taivaalla korkealla lentelee? Ne ovat ihmisten koneita. Ihminen halusi lentää, mutta ei ihmisillä ole siipiä, niin kuin linnuilla. Siksi ihmisen piti keksiä toinen tapa lentää. Ihminen lentää niillä suurilla koneilla.”

Sulon ja Elsin mummo karkuteillä

Sulolla ja Elsillä on vauhdikas mummo, mutta kirjan rikkaus on monipuolinen tapahtumaympäristö. Naapurustossa asuu paljon erilaisia ihmisiä ja lapset toteavatkin, että: ”Miten tylsää olisikaan, jos kaikki olisivat samanlaisia.”

Kuuntele ja opi englantia

Lisäsin tämän listan loppuun, sillä se on mukavaa ajanvietettä. Oppi ja Ilo -sarjassa on muitakin kivoja tuotteita ikäryhmien mukaan. Minimimmi on tosi kiinnostunut vieraista kielistä ja kysyykin usein, mikä jokin asia on englanniksi. Kirjassa nappia painamalla kuulee yli 70 sanaa. Näitä kielikirjoja voisi olla jopa enemmän!

Mitä on olla “hyvässä kunnossa?”

Nuorempana sanonta ”pitää kuntoa yllä” linkittyi aika tiukasti itselläni kilpaurheiluun. Näin aikuisena se on saanut aika monia eri vivahteita.

Itse mietin, kun lapseni syntyi, että haluan olla tarpeeksi ”hyvässä kunnossa”, jotta jaksan liikkua hänen kanssaan. Haluan myös ylläpitää lihasvoimaa, jotta jaksan nostaa hänet kevyesti – jopa hänen kasvaessaankin. En ole ikinä halunnut, että puuhailu hänen kanssaan olisi riippuvainen fyysisestä jaksamisestani.

Toki olen jo nuorempana huomannut, että henkinen jaksamiseni on täysin yhteydessä fyysiseen jaksamiseen. Niin kuin monella muullakin erilainen liikunta tai ulkoilu ovat hyvää tapaa tuulettaa mieltä ja purkaa ajatuksia. Mutta jos ei ole ikinä liikkunut tai se ei ole ollut osana normi arkea, eihän ihminen välttämättä kaipaa sitä? 

“Hyvä kunto” ja jaksaminen

”Olla hyvässä kunnossa” on siis aika suhteellinen käsite, sillä joillekin se on peilikuva, toisille henkinen olotila – jotkut taas sijoittuvat tuohon välimaastoon. 

Törmäsin LinkedInissä postaukseen, jossa mies kertoi olevansa huolestunut siitä, miten huonossa kunnossa suomalaiset keskimäärin ovat. Hän oli käynyt Pajulahdessa hänen elämänsä ensimmäisessä maksimaalisen hapenottokyvyn testissä, ja oli kuullut asiantuntijoilta siellä, että testien perusteella suomalaisten kunto on laskenut todella merkittävästi. Hän totesi, ettei ole yhtään enää ihmeissään, siitä miksi ihmiset eivät tahdo jaksaa työssään (riippumatta siitä onko työ edes fyysistä).

Kun olin vielä palkkatyöläisenä ja toimistomme oli keskustassa, tykkäsin käydä pari kertaa viikossa cyclingissä. (Lähtökohtaisestihan en ole kilpaurheiluaikojen jälkeen viihtynyt ryhmäliikunnassa, mutta cyclingissa tykkäsin käydä) Ongelmaksi työpaikalla muodostui vain se, että tunti alkoi aika usein klo 16.45 eli minun piti viimeistään klo 16.15/16.20 lähteä toimistolta, jotta ehdin alkuun. Tuohan siis ei ollut ongelma, vaan se että en ihan joka aamu ehtinyt toimistolle klo 8.15, jotta minulla olisi lähimmän esimieheni mukaan ollut ”lupa” lähteä jo klo 16.15. Aamuina, jolloin en ehtinyt toimistolle klo 8.15, pidin itsestään selvänä, että voin tehdä tuon puuttuvan työajan 30-45 minuuttia cyclingin jälkeen kotisohvalta. Tämä oli vielä aikaa ennen minimimmiä, joten illat olivat täysin vapaina. Sain kuitenkin tästä puhuttelun: ”Tajuatko, että sä et ole enää kilpaurheilija?” 

Tämän oman kokemuksen jälkeen on itseasiassa helppokin ymmärtää, että moni kokee, ettei työpaikalla kannusteta liikkumaan. Ehkä Suomessa työ ja harrastukset vaan eriytetään puhtaasti omille puolilleen. Työpaikoilla on usein erilaisia kertakamppiksia, mutta mielestäni ne eivät ole ratkaisu, vaan liikkuminen pitäisi saada osaksi elämää. Kuulen jo jostain vastaväitteen: ”Mutta jossainhan välissä ne työtkin pitää tehdä?” Se, että työntekijä tekisi etäpäivänä kävelylenkin lounasajalla ja hänellä menisi tuohon jopa enemmän kuin normaali lounasaika, se tuskin ketään haittaisi – päinvastoin! Ihmisellä, joka nauttii tämän tyyppisestä liikkumisesta, saattaa tulla lenkillä uusia ideoita, enemmän virtaa päivään ja loppuen lopuksi hän saattaa suoriutua työtehtävistään paremmin tekemällä kesken päivää happihyppelyn.  

Arjen jaksaminen

Olen ehkä vasta nyt aikuisena oppinut lukemaan itseäni sen suhteen eli milloin urheilu lisää jaksamista ja milloin se vie sitä. Samoin olen oppinut vaihtamaan lennosta eri tapoja liikkua – oman jaksamisen mukaan. Joillekin liikunnan kalenterointi auttaa, mutta itse en ole enää kilpaurheiluaikojen jälkeen halunnut tehdä sitä. Ainoat merkinnät kalenterissani ovat maanantain ja torstain taitoluistelut, mutta muina päivinä menen fiiliksen mukaan. 

Edellä mainittujen syiden lisäksi omaa liikkumistani motivoivat myös polveni ja alaselkäni. Jos en pidä lihaksistoa yllä ja venyttele, paikat kipeytyvät. Alaselästäni on nikama murtunut (varmaankin perintöä lentopalloajoilta). Tämä ei siis haittaa arkeani eikä se ole kipeä. Mutta jotta selkäni kestää, lihaksien pitää tukea tuota kohtaa. Sama oikeastaan polvieni kanssa. Ne ovat saaneet kulumaa lentopallossa ja toimivat paremmin, jos ylläpidän liikeratoja ja ylläpidän ympärillä olevia tukevia lihaksia. 

Millä sinä lisäät arjessa jaksamista ja mitä on sinulle tuo “hyvä kunto”?

Mitä muistat omasta lapsuudestasi?

Sanotaan, että isoin virhe, jonka vanhempi voi tehdä on olla muistamatta omaa lapsuuttaan. Olen miettinyt omaa lapsuuttani erityisesti nyt viime vuosina ja pyrkinyt menemään siihen ajatusmaailmaan takaisin – ehkä jopa poimimaan sieltä niitä parhaimpia paloja meidän nykyelämään ja osaksi minimimmin kasvua. 

Takaisin tunnelmiin

Muistan lapsuudestani paljon asioita. Ennen kouluaikaa isäni hoiti minua kotona ja vaikka silloin jo liikuimme siskojeni kanssa paljon, leikin silti päivittäin oikeastaan aika usein yksin heidän ollessa koulussa, sillä pienellä paikkakunnalla ei ollut kovinkaan paljon lähipiirissä ikäistäni seuraa. Noilta ajoilta minulla ei ole kotimme sisältä kovinkaan paljon muistikuvia, mutta muistan ison pihamme kaikki ojat ja nurkat, joissa olen leikkinyt. Tuolla ajalla on varmasti ollut iso merkitys mielikuvituksen rakentumiseen, sillä enhän olisi saanut aikaani noin hyvin kulutettua ellen olisi rakentanut ”taikamaailmaa” ympärilleni. 

Leikimme paljon myös siskoni kanssa talvisin iltamyöhään ulkona. Laskimme pulkkamäkeä, teimme hyppyreitä, hiki valui ja lapaset olivat märät. Nauroimme paljon ja juoksimme salamannopeasti mäen ylös. Isäni usein toi meille vielä traktorilla lisää lunta, jotta saimme nostettua hyppyreitä korkeammaksi.

Hiihtokilpailuissa kuuma mehu maistoi kisan jälkeen hyvälle ja lentopallotreeneissä huippua oli, jos koko joukkueeseen iski nauruhepuli. Oli mahdoton yrittää tehdä mitään, sillä lihakset olivat aivan velttoja. Ehkä näistä muistoista pyrin eniten muistuttamaan itseäni siitä, miten vahva “lääke” huumori on ja sen, miten lapsella pitää olla oikeus iloon.

Jännittäminen ja esiintyminen

Muistan elävästi, miten vaivaantunut tunnelma koulun valokuvauksissa yleensä oli tai miten vielä yliopistossakin luokan edessä pidetty esitelmä jännitti. Itse opin vasta aikuisena olemaan rennosti valokuvissa ja totuin eri projektien myötä esiintymiseen – tai ehkä pikemminkin totuin siihen jännityksen tunteeseen.  

Juttelimme minimimmin vasussa luonteenpiirre-eroista päiväkodin ja kodin välillä. Mielestäni monet asiat kuulostivat aika loogisilta. Vaikka hän on kotona mielellään huomion keskipisteenä ja hauskuttaa koomikkona, hän ei kuulemma ”vedä samanlaista show:ta” päiväkodissa, vaikka tunnistettavissa onkin päikyssä oma iloinen itsensä. Onhan meillä aikuisillakin erilaisia ”minä-muotoja” eri paikkojen välillä: työ-, harrastus- ja kotipersoona. 

Valokuvaus ja esiintyminen tuntuvat hänestä edelleen jännittäviltä, mutta niin ne tuntuvat monesta aikuisestakin. Kun juttelimme tästä, hän hienosti itse totesi, että: ”Ei jännitä sitten enää, kun siihen tottuu.”

Ne pahat fiilikset

Olen aina ollut tunneihminen ja tehnyt paljon päätöksiäkin sen varassa. Jotenkin olen ollut myös onnellinen siitä, että olen pystynyt tuntemaan asioita ja purkamaan sellaisia fiiliksiä, jotka painavat mieltä. Elokuviin reagointi ja eläytyminen ovat tästä naurettava esimerkki. Muistan ala-asteikäisenä, kuinka itkin, kun katsoin ensimmäisen kerran Tyttöni mun -elokuvan. Elokuvassa tytön paras ystävä on allerginen ampiaisten pistoille ja hän menettää henkensä niiden pistoihin. Lukiossa muistan, kun ystäväni ihmetteli leffassa, kun repesin nauramaan hauskalle kohdalle, vaikka poskiani pitkin valuivat vielä edellisen surullisen kohdan aiheuttamat kyyneleet. 

Luonnollisesti tapahtumia, urheilumuistoja ja reissuja on jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta mieleen, mutta muistan myös tosi paljon omiani ajatuksiani ja tunnetiloja. Vaikka urheilu toi minulle vakaan elämän ja paljon kavereita, kasvaminen pienessä kylässä oli vaikeaa. Suurin osa urheilun tuomasta elämästä vei kotiseudulta pois, mutta kiusaajia riitti koulussa. Ala-asteella kiusaaminen oli ehkä enemmän rivien välistä. Muistan jo tuolloin, että joidenkin ihmisten seura ei tuntunut hyvältä. Lapsi aistii yllättävän helposti asioita ympäriltään. Muistan jopa miettineeni, että: ”Tämänlaiseenko käytökseen ja elämään pitäisi muka tottua?”

Ylä-asteella ymmärsin verrata koulussa olevien ja urheilupiireissä olevien ihmisten käytöstä – ja tajusin, ettei sellaiseen tarvitse tottua. Tuon oivalluksen ansiosta pystyin elämään sen ajan ohi. Mutta tavallaan hirveää on ajatella, että entä jos en olisi tehnyt tuota oivallusta tai entä jos minulla ei olisi ollut sellaisia ihmisiä urheilusta, jotka toivat sen hyvän olon? Jollain tavalla haluaisin uskoa, että jokaisella meistä on mahdollisuus kukoistaa, jos vaan saa ympäristön tuen ja oikeanlaiset ihmiset ympärilleen.

Meille oli ohjeistettu lapsena: ”Kaikkien paras kaveri ei tarvitse olla, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen.” Allekirjoitan tämän edelleen, mutta samalla haluan opettaa minimimmille myös, että rajansa on näissäkin. Minimimmi tutustuu helposti uusiin lapsiin ja hänellä on paljon kavereita niin päiväkodin kuin luistelunkin puolelta, mutta ehkä arvokkainta olisi, että hän oppisi vuosien saatossa tulkitsemaan, millaiset ihmiset hänelle tuovat hyvän olon ja ketkä aidosti haluavat hänelle hyvää.  

Ps. Hyödynnä -20% alekoodi SYKSY20. Koodi voimassa Kalla Activen verkkokaupassa 8.10.2023 asti.

Mitä teet, kun on paska päivä?

Maailmantilanteesta johtuen tämä vuosi on ollut tosi haasteellinen yrittäjän näkökulmasta, ja rehellisesti sanottuna on joutunut paljon enemmän ajatella raha-asioita kuin aikaisemmin. Olen ollut yleensä hyvä sivuuttamaan huonompia päiviä vaan olankolautuksella, mutta nyt jotenkin lähipäivinä on tullut niin paljon tuutista pieniä yksittäisiä juttuja, että tuntuu jotenkin oudolta, että en olekaan pystynyt yrityksistä huolimatta harppaamaan niistä yli ilman paskaa fiilistä.  

Alkujaanhan asia voi olla todella pieni. Esimerkiksi asiakkaan palaute, mutta ikävään sävyyn. Yleensähän näistä selvitään helpostikin – se ei vaadi kuin hiukan asian selvittämistä. Loppuen lopuksi näissä olen nykyään jo aika kylmähermoinen ja kärsivällinenkin jopa. Mutta entä jos kierre jatkuu ja tuo olikin vain startti kaikelle? Seuraava pieni asia oman laariin oli paketti ovelle. Se oli asiakkaan palautus. Asiakas oli elokuun alussa tilannut erään ison verkkokauppasivuston kautta Kalla Activen lasten merinovillaisia UTU-välihaalareita kaksi kappaletta 92/98 ja 104/110. Tuplatilauksissa aina yleensä tiedän, että toinen niistä tulee palautumaan. 

Ja kyllä, minä pakkaan tuon tilauksen, kun saan jälleenmyyjän järjestelmän kautta siitä tiedon ja maksan myös palautuksen, mikä tekee välillä näin pienyrittäjän näkökulmasta tästä vähän hassua. Toinen haalareista palautui, mutta asiakas oli lähettänyt palautuksen suoraan isolle jälleenmyyjälle Berliinin pääkonttoriin. Oli siis varmaan hukannut valmiin palautuslapun, mutta ei ollut kuitenkaan selvittänyt sen enempää. Kun vastaanotin paketin ja näin, että se oli kiertänyt Berliinin kautta, ajattelin vain että: ”Apua, tuohan palautus myös vähennetään myynneistä”.  Taustatiedoksi lähetys- ja palautuskulut vähennetään tosiaan kuukauden myynneistä, sillä iso jälleenmyyjä maksaa ne ensin. Viime talvella näitä tuplatilauksia tuli niin paljon, että loppuen lopuksi itse jouduin maksaa jälleenmyyjälle. 

Seuraava pikku juttu oli jälleen palautus. Asiakas Järvenpäässä oli tilannut saman ison verkkokauppasivuston kautta lasten KUURA-malliston housuja ja paitoja kahdessa eri koossa 80/86 ja 92/98. Tuon lisäksi sama asiakas teki identtisen tilauksen viikko tuosta. Vaikka epäilin, lähetin silti nuo molemmat tilaukset. Arvatkaa mitä kävi? Asiakas ei ollut hakenut kumpaakaan pakettia postista ja molemmat paketit palautuivat. Toinen myöhemmin lähetetty saapui äskettäin ovelleni lähetin mukana. 

Kirjoittelin myös tänne blogiin joskus arjen ekoteoista. Koko tuon ison koneiston takana voi joskus olla myös pieni toimija, kuten minä. Jo tuohon blogiin kirjoitin, että yksi arjen ekoteko voisi olla huolellisuus verkkokauppaostoksissa, tutkailla rauhassa esimerkiksi vaatteen mittoja ja ennen kaikkea hakea edes paketti postista. Ainahan voi myös kysyä apua – minä ainakin mielellään vastailen kuluttajien kysymyksiin liittyen kokoihin, materiaaleihin ja vaatteen malliin. Kaikki ei sovi tai istu kaikille, joten luonnollista on, että  välillä tulee hutiostoja – silloin vaihto ja palautus ovat luonnollisesti oleellisia asioita.

Kun pieniä yksittäisiä asioita tulee vaan lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun samaan syssyyn universumi osoittaa ihan konkreettisilla asioilla, että nyt asiat ovat hiukan pyllystä? Peräkkäisinä päivinä peili tippuu vessanpönttöön, pyöränjalka katkeaa, housut repeävät, kun vedän niitä ylös ja ostoskeskuksen vessassa takkini osuu vahingossa vessaharjaan, harjateline kaatuu ja kiposta valuu konkreettisesti jonkun kakkakikkare nesteineen lattialle. 

Pieniä yksittäisiä asioita tapahtuu putkeen niin paljon, ettei edes ehdi varsinaisesti reagoida niihin, sillä päätä kuumottaa vielä edellinenkin asia – ja eiväthän nuo pienet asiat yksittäin tuntuisi missään. Mutta jos pohjalla on jo valmiiksi huoli esimerkiksi laskuista, pienet asiat sen päällä saattavat kerääntyessä alkaa harmittaa tosissaan. 

Rypeä liejussa

Muistatteko menneiden aikojen Kauniiden ja Rohkeiden Ridgen ja sen, kuinka hän lähti aina pakoon heidän Big Ben -mökille, kun elämä koitteli? Hänellä myös kasvoi aina parta, joka selkeästi kuvasti sitä ”rypemistä”.  

Kuinka moni tunnistaa tuon olotilan, että tekee vain mieli hetken aikaa rypeä siellä kuravellissä ja ihan vaan jäädä sinne pariksi päivää – aivan kuin Ridge konsanaan? Sehän on ihan tervettäkin – aina ei voi jaksaa. Niinhän sitä sanotaan, että jos on henkisesti väsynyt, pitäisi kohdella itseään aivan kuin olisi kuumeinen ja fyysisesti kipeä. Hiljentää rutkasti tahtia, ottaa lepoa, nukkua ja juoda paljon vettä. 

Kun asiat ovat dominon lailla menneet päin honkia, jotenkin sitä vain odottaa sitä yhtä merkkiä, että asiat lähtevät taas ylöspäin. Edes pientä! Välillä kun noita pieniä negatiivisia juttuja on tullut niin paljon putkeen, ylös nostaa vain ainoastaan hyvät jutut. Kai se elämä sitten on välillä ainakin puntari. Itselläni se ei vaan kovin usein keiku ainakaan kovinkaan suurilla eroilla tai vauhdilla ylös alas. 

Olon purkamista

Hyviä konsteja huonon fiiliksen purkamiseen ovat itsellä olleet aikaisemmin pitkä kävelylenkki tai yleensäkin urheilu ja liikkuminen, avantouinti tai kirjoittaminen. Viimeksi taitoluistelutreeneissä huomasin, että päätä painoi aluksi niin, että oli vaikea keksittyä kuvioihin. Tällaisinä päivinä myös huomaan niin selkeästi, ettei muisti toimi. Minimimmin päiväkotiin piti viedä lehtiä ja 4 keppiä askarteluihin – lehdet muistin aamulla, kun pyöräilimme päikkyyn, mutta en kuollaksenikaan muistanut, mikä se toinen asia oli, joka piti muistaa.  

Tänään, kun heräsin aamulla, mun rintaa puristi. Kun kävin saattelemassa pyörällä minimimmin päikkyyn ja tulin kotiin, rintaa puristi edelleen. Sit ajattelinkin, että: ”Nyt riitti. Metsään siitä!” Oli pakko tehdä jotain konkreettista asialle ennen kuin menee kokonaan solmuun. Siksi päätinkin tehdä aamukävelyn metsän kautta hiihtomajan ulkopuntille. Yleensä mulla on tapana kuunnella musiikkia kävellessä, mutta nyt kokeilin, enkä pystynyt. Jotenkin metsän hiljaisuus tuntui paremmalta. (tämä oli uutta mulle) Musiikki on yleensä ollut se ajatuksia pois vievä asia. 

Hassulta tuntuu se, että nyt kun vihdoin olen oppinut sanomaan edes joillekin asioille ei, tuntuu, että koska en osallistu joihinkin illanistujaisiin, saa ihmetystä. Olen vaan todennut, että siitä palautuminen vie liian monta päivää ja koettelee samalla myös mieltä. Kaiken kaikkiaan on pakko palata arjen perusasioihin ja alkaa ajatella vieläkin enemmän omaa hyvää oloa.

Millaisilla konsteilla te nousette ylös sieltä liejusta? 

Seuraavien ja aina vain seuraavien asioiden jahtaus

Oletteko kuulleet sanonnan: “If you spend your time chasing butterflies, they will just fly away. But if you spend your time making a beautiful garden, the butterflies come to you. And if they don’t you still have a beautiful garden.”

Sanonnassa jahdataan aina seuraavaa asiaa, emmekä arvosta tarpeeksi sitä mitä meillä on. Tavallaan tunnistan tuosta itseni. Tuo olin minä 15 vuotta sitten. Oli niin kova kiire koko ajan mennä eteenpäin: opiskella yliopistossa, valmistua, hankkia se ensimmäinen viestinnän duuni ja se toinen siitä parempi. 

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut käyttää helposti muutaman vuoden lisää Vaasan opiskeluelämään ja vaihtovuosiin, sillä olihan se aika ainutlaatuista ja ennen kaikkea huoletonta aikaa. Vaikka mitään elettyä aikaa ei ole ikävä, enkä varsinkaan haluaisi palata takaisin niihin aikoihin, ei niitä olisi myöskään tarvinnut niin kiireessä elää. 

Moni käyttää paljon elämänsä aikana aikaa tiettyjen asioiden jahtaamiseen. Se voi olla raha, menestys tai aineelliset asiat. Itse jahtasin elämää. Kuvittelin että vihdoin saan siinä seuraavassa elämänvaiheessa sen ”viimeisen täyttymyksen” ja olisin vihdoin perillä. Tavallaan en siis tiennyt, mitä jahtasin – uskoin vain tuntevani sen sitten. 

Mikä herätti?

Nyt varmaan kuuluisi kertoa tarkka hetki, kun tajusin tämän kaiken ja ajattelutapani muuttui. Ikävä tuottaa pettymys, mutta sellaista tarkkaa hetkeä ei ole. Tavallaan en edes tiedä, milloin olen kääntynyt tälle nykyiselle reitille ja lopetin juoksemisen. 

Jollain tapaa taisin kulkea ympäri, sillä huomaan, että nykyisessä elämässäni ja meidän perheessä on paljon asioita, jotka tuntuvat omalta lapsuudeltani. Ehkä se onkin se tarkoitus – tuoda niitä ”hyviä mausteita” lapsuudestaan omallekin lapselle ja nykyhetkeen. Tuo on selkeästi toiminut, sillä näillä mausteilla myös perhoset ovat löytäneet meidät ja meidän puutarhan. 

“Yksi helppo puutarha, kiitos”

Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, on ollut mukava huomata, että kaltaisiani oman elämänsä puutarhureja on muitakin. Ette ikinä arvaa, mikä on yleisin kysymys liittyen puutarhaan? Se on: ”Mikä on sellainen helppo puutarha?”  Vaikka vaihtoehtoisia tapoja löytyy, täysin huoltovapaata puutarhaa ei olemassakaan. 

Helpon puutarhan suunnittelu

Vaikka itse rakastan hääräillä puutarhassa ja minulle puuhastelu on eräänlaista terapiaa, pakko silti myöntää, että olen myös yrittänyt miettiä helppohoitoisuutta – aikaa ei kuitenkaan ole liikaa puutarhallekaan. 

Moni suosittelee suunnittelemaan alueet ja penkit ensin paperille. Itselläni tuo on auttanut siihen, että muistan paremmin kevään sipulikukkien kukkimispaikat. Luemme usein iltaisin minimimmin Paddington puutarhurina -kirjaa iltasaduksi. Siinä on mielestäni hauskat neuvot: 1) Sulje silmäsi ja kuvittele puutarha on valmiina. 2) Ennen kuin aloitat, katso aluetta jostain ylhäältä käsin ja viimeistele suunnitelmat.

Jos isommalle nurmialueelle ei ole käyttöä, helppo valinta isomman nurmialueen sijaan on laatoittaa tai laajentaa terassia isommalle alueelle. Toki vaikka olisi laatoittanut koko pihan, rikkaruohot saattavat silti löytää saumakohdat. Selkein on rajata puutarhan eri alueet, ja pitää rajauksilla nurmikko, kukkapenkit, kulkuväylät ja oleskelualueet erillään. Tämä helpottaa huoltoa, ja kasvit ei leviä koko pihaan. 

Syksy on parasta aikaa suunnitella

Syksy on parasta aikaa suunnitella puutarhaa. Itse olen hätähousu. Mietin jo ensi kevättä ja millaisia muutoksia voisin tehdä puutarhaan jo nyt, jotta ensi keväällä kasvu lähtisi nopeammin käyntiin. Näin kasvit ehtivät vielä hyvin juurtua ennen talventuloa. 

Syksyllä kannattaa jakaa perennoja sekä istuttaa kevään sipulikukat, kuten tulppaanit, narsissit ja helmililjat. Jotta pihaa ei tarvitse muokata moneen kertaan, eikä kukkaro köyhdy myöskään liikaa, olisi hyvä löytää optimi kasvusuhteet jo heti alkuun haluamilleen perennoille: millainen aurinko/varjo tai kasvualusta on. Pakko myöntää, että itse olen ikuinen muokkaaja. Heti jos huomaan, ettei joku kasvi viihdy paikassaan tai alkaa olla ahdasta, olen etsimässä sille uutta paikkaa. 

Luonnollisesti tavoite on, että kukin kasvi löytäisi omalle paikalleen, enkä enää siirtelisi niitä. Omista perennoista meillä parhaiten viihtyviä eli ”helppoja” ovat Jaloakileija, sinisen violetit Loistokurjenpolvet, Tarhakurjenpolvi, Myskimalvat, Neidonkurjenpolvi, Syysleimu, Pionit ja Salviat. Takuuvarmoja maanpeiteperennoja ovat suikeroalpi, rönsyakankaali ja pikkutalvio. Maanpeitekasvit ovat myös oiva tapa ehkäistä rikkakasveja. 

ps. Jos ette ole vielä testanneet Kalla Activen merinovaatteita, hyödynnä koodi KALLA20 ja tilaa verkkokaupasta -20% alennuksella.

Yrittäjyys antaa ja ottaa – kumpi vie voiton?

Tiistaina 5.9 vietetään yrittäjän päivää. Hyvää yrittäjän päivää! Olen näiden vuosien aikana kirjoitellut yrittäjyydestä paljon, sillä siihen liittyvät pähkäilyt ovat minulle lähes jokapäiväisiä. Käteen on jäänyt jo näiden viime vuosien aikana rutkasti kokemusta (ja toivottavasti parempaa näkemystä) ja ennen kaikkea ihania muistoja.

”Sä oot kyllä niin yrittäjä luonteeltasi”, sanoi aikoinaan eräs hyvä ystäväni. Tunnistan kyllä itseni tuosta. Välillä mietin, olisinko edes kykeneväinen ns. normaaleihin palkkatöihin.

Uskon siihen, mitä teen Kalla Activen eteen ja ihanaa on, että saan rakentaa brändiä ja ihmissuhteita myös työverkostooni omalla tavallani. Parasta on, että saan olla oma itseni ja ennen kaikkea hyödyntää omia vahvuuksiani. Rakastan edelleen kirjoittamistakin, ja teen sitä Kalla Activen rinnalla edelleen muutamalle lehdelle ja yritykselle. 

Hulluus ja usko

On päiviä, että edelleenkin tuntuu aika hullulta, että lähdin kehittämään kokonaan omaa brändiä, mutta olen kokenut, että olen siitä tyhmänrohkeudesta saanut jo nyt pienen palkkion ja eteenpäin mennään koko ajan. Olin aivan mykistynyt, kun nyt syksyn Kalla Activen brändilähettilääksi tuli lähemmäs 300 hakemusta. Jo se piristää, että jengi uskoo ja tykkää.

Yrittäjyydessä varmaan tärkeintä on nimenomaan, että pystyy 100% seistä tuotteensa tai palvelunsa takana. Hiukan rajoja rikkomalla syntyy parhaimmat tarinat. Oletko kuullut sanonnan: ”Fiksuilla on suunnitelmat, hulluilla tarinat”?  Välillä kannattaa olla vähän hullu. 

Se, että olen naurettavan optimistinen, on välillä hyvä ja välillä huono asia. Se ehkä lisää riskiottoa, mutta toisaalta se on vienyt myös eteenpäin. Optimistisuus kietoutuu sinnikkyyden ympärille ja niitäkin päiviä tulee ajoittain vastaan, kun näitä luonteenpiirteitä oikeasti tarvitaan ja jaksamista koetellaan.

Päivät saattavat vaihdella hullun hauskoista kuvausreissuista arkisiin varastopäiviin. Myös mallistojen suunnitteluprosessit ja kokonaisuudessaan uuden vaatteen lanseeraus ja myyntiinvienti kaikkine toimenpiteineen ovat aina olleet isoja rutistuksia.

Yrittäjyyden haasteet

On yksilöllistä, minkä kokee yrittäjyydessä haastavimmaksi asiaksi. Kun tekee yksin töitä, ei ole ketään pelastamassa, jos jokin asia menee pieleen. Toisaalta olen tottunut hoitamaan jo lapsesta asti paljon asioita yksin. Tuo luonteenpiirre on myöskin ollut välillä mun heikkous, sillä avun pyytäminen ”mä hoidan, mä hoidan” -asenteen ihmiselle on vaikeaa.

Onneksi nykyään olen hyväksynyt sen, ettei kaikkea tarvitse osata itse. “Entisen elämän” -kontaktien kautta ja nykyisten tuttavuuksien ansiosta olen onnistunut keräämään ympärilleni onneksi sellaisia oman alansa ammattilaisia, joita on helppo palkata avuksi.

Optimistista asennetta ja ns. hyvää meininkiä tarttuu ihmisiltä, jotka uskovat sinuun ja tekemiseesi – tuollaisia henkilöitä kannattaa kerätä myös ympärilleen. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kuunnella epäuskoisuutta ja ”tunnelman droppaamista”. 

Toinen, mitä harjoittelen, on höllääminen. Toki väsyneenäkin rutiiniasiat hoituvat, mutta jos aivotoiminta on nolla, ainakin itselläni on mahdotonta tehdä mitään kirjoitus- tai suunnittelutyötä – puhumattakaan luovuudesta. Vaikka myyn merinovaatteita, raha ei edelleenkään ole minulle mieleinen aspekti. Olen aina ollut tarkka, joten lukujen pyörittely ei ahdista, mutta mielestäni taitolaji on myös lopettaa tuo pyörittely ajoissa. 

Itse koen, että positiivisin asia yrittäjyydessä ehdottomasti on se, että se on mahdollistanut meille enemmän perheaikaa ja kuvausmatkoja, joissa tyttöni on ollut mukana. Muistelemme vieläkin viime syksyn ja kevään Ylläksen ja Äkäslompolon kuvausreissuja. Hassua on myös näin jälkikäteen katsoa kuvia, videoita ja behind the scenes -materiaalia sellaisella “wau-fiiiksellä”. Koska brändi on oma, sitä kai on aivan eri tiloissa, kuin esimerkiksi menneisyydessä asiakkaille järjestetyissä kuvauksissa. En osaa kuvata sitä tunnetta. Tuo jännitys on kuitenkin hyvä tunne.

Liikunta on minulle henkireikä. Yrittäjyys mahdollistaa urheilemisen keskellä päivää, jos vaan sumplin muut asiat sen ympärille. Viime keväästä alkaen olen käynyt aikuisten taitoluistelussa kaksi kertaa viikossa – ja se on kyllä tuonut aivan valtavasti iloa ja täysin uutta liikunnan intoa elämään. En olisi uskonut, että vielä “näinkin vanhana” omaan selkärankaan saisi piirrettyä uusia liikeratoja.

Viimeinen huomionarvoinen seikka tämänhetkisessä elämässä on se, että pidän edelleen äärettömästi työstäni – ja se on ehkä tärkeintä. 

Hyvää yrittäjän päivää kaikille!

Miksi sä kirjoitat sun blogia?

Vuosien mittaan olen saanut useita kysymyksiä, miksi kirjoitan tätä Ninniohia-blogia. Alkujaanhan aloin kirjoittamaan blogia äitiyslomalla, koska kaipasin kirjoittamista. Olin tuolloin vielä osakkaana eräässä markkinointiviestintätoimistossa, ja uskoin todella, että olen sinne vielä äitiysloman jälkeen palaamassa. (Elämähän ei mennyt niin, vaan päädyin myymään osuuteni ja lopulta perustin Kalla Active -merinobrändin) Kirjoittelinkin tästä aikoinaan blogiini: Hups, ajauduin taas yrittäjäksi!

Yksi elämäni rakkaus on kuitenkin aina ollut kirjoittaminen, ja edelleen virallisestikin teen sitä työkseni. Kirjoitan kaikki Kalla Activen sisällöt ja muutamalle lehdelle artikkeleita sekä yrityksille haastatteluita, mutta miksi sitten vielä näiden lisäksi kirjoittelen blogia? 

Vuosien mittaan blogi on ollut yksi kanava jäsennellä omia ajatuksia. Hassua onkin ollut huomata, miten moni lukija on pähkäillyt samoja asioita, vaikka luonnollisesti kaikkia ei kaikki asiat kiinnostakaan – eikä onneksi tarvitsekaan.

Huomaan, että blogini toistuvimmat aiheet linkittyvät usein äitiyden tai yrittäjyyden ympärille. Toki näiden lisäksi kirjoittelen muustakin esimerkiksi oman pihan myötä syntyneestä puutarhahulluudestani tai urheilusta ja ulkoilusta, jotka ovat olleet vakio asioita elämässäni lapsesta saakka. 

Äitiys ja arki

Moni äiti varmasti on yhtä mieltä siitä, että äitiydessä on monia eri puolia. Lapsethan ovat erilaisia sekä äitiyskokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Ja jos jotain rakastaa, terve huoli ja pelko kuuluvat luonnollisina asioina elämään.

Ihmisten käyttäytyminen on minusta joskus kovin epäreilua. Rakkauteen liittyvän huolen kanssa täytyy vain tulla toimeen, vaikka se vaatii ponnisteluja. Olenkin aikaisemmin todennut, että oikeastaan en ole peloissani, että minimimmille tapahtuu jotain, vaan eniten toivon lapseni elämään arjen hyvyyttä. Kuinka kasvattaa myötätuntoiseksi ja reiluksi, mutta sellaiseksi, että hän ei kuitenkaan salli muiden kohdella itseään tai rakkaitaan väärin. Sen olen jo hyväksynyt, etten pysty suojelemaan häntä jokaiselta takaiskulta – voin kuitenkin opettaa heitä nousemaan ylös kaatumisen jälkeen ja jatkamaan eteenpäin.

Ehkä näitä ajatuksia olen purkanutkin blogiin, ja moni vanhempi on myös paininut samojen ajatusten kanssa. 

Yrittäjyyden haasteet

Yrittäjyyden nurja puoli on se, että ympärillä on aina tietty joukko arvostelijoita. Olenkin harjoitellut karsimaan näitä neuvoja ja pyrkinyt laittamaan osan suoraan toisesta korvasta ulos, mutta silti jotkut kommentit lannistavat. Vaikka mun ympärillä on ns. vakio freelancer-tiimi, silti täytyy välillä myöntää tosi asia, että teen asioita aika yksin. Näistäkin asioista pystyisi nopeammin puhumaan, jos vieressä olisi koko ajan joku henkilö, jota nämä asiat myös koskettavat. Onneksi kuitenkin pystyn sparrailla muiden yrittäjien kanssa aika monesta asiasta – ja oma mottoni onkin: ”Auta niin sinuakin autetaan.”

Moni lukija on myös kertonut, että seuraillut mun yrittäjyys matkaa Kalla Activen myötä alusta asti, ja he sanovat, että on mukava lukea yrittäjän arjesta. Huomaan, että itsellenikin on ihanaa jäsennellä päiviäni blogiin. Vaikka välillä tuntuu, että kirjoittelen tänne blogiin hölyn pölyä niin parasta on ollut jälkeenpäin kuulla, että olen onnistunut jollain tapaa myös inspiroimaan lukijaa omalle yrittäjyyden tielle tai muuten vain elämässä. 

Yrittäjän elokuu ja hyppy kaivattuun arkirytmiin

Elokuu on kohta taputeltu, ja oikeastaan aika jännä huomata, miten paljon saa taas aikaiseksi, kun elokuussa normaali arki rullasi ja pystyi keskittyä työntekoon päivisin. 

Myönnettäköön, olen huono tässä ”koko Suomi kiinni heinäkuun”. Vaikka joka vuosi yritän, en ole vieläkään löytänyt siihen täydellisesti sopivaa konseptia. 

Nykyään osaan tehdä jo kesäkuun aikana Kalla Active -hommat siihen pisteeseen, että yrityksen pyörittäminen onnistuu 5-6 viikon ajan vain pitämällä naruista kiinni (ja etenkin niin, ettei se vie aikaa minun ja minimimmin yhteiseltä kesäloma-ajalta) Somen pystyy ajastaa, vaatepaketit saa lähtemään ja muutamia lehtijuttujakin viestinnän freelancerina sain tehtyä, eivätkä ne sen kummemmin kuormittaneet kesää. 

Asia, mihin vain en ole vielä tottunut, on tyhjä elo- ja syyskuu. Älyttömintä tästä tekee se, että fakta on se, että nuo kuukaudet yleensä täyttyvät elokuun kuluessa. Jotenkin vaan oma luonteeni toivoisi ns. lomailujen alkuun jo osviittaa syksystä. Isoin virhe on mennä kurkistamaan kalenteria tai budjettiexceliä kesken kesän. 

Miten elokuu on sujunut?

Pääsimme minimimmin kanssa jo elokuun alussa mukavaan päiväkotirytmiin, jossa hän menee kahdeksaksi niin kuin muutkin ja haen hänet kolmen puolineljän aikoihin. 

Nyt kun elokuu alkaa olla lopuillaan, huomaan, että kaikki tuo malttamattomuus ja ”haluan jo nyt ennakkotietoa syksystä” olivat jälleen kerran aivan turhia. Ehkä itselläni on vain niin vaikea hyväksyä tuo ”heinäkuussa kaikki pysähtyy hetkeksi”, sillä jotenkin vahingossa luulen, että sama epäaktiivisuus jatkuu syksylläkin. Ja faktahan on myös se, että yrittäjä joutuu ajatella rahallisesti asioita enemmän. Kalenteri on kuitenkin hyvin täyttynyt ja kivoja juttuja on tulossa nyt syksyllä. 

Lumi Shop Leville lähti jälleen erä Kalla Activen merinovaatteita myyntiin. Kalla Activelle oli myös nyt elokuussa käynnissä brändilähettiläshaku. Olin positiivisesti yllättynyt, kun hakemuksia tuli lähemmäs 300. Meillä ei ollut mitään varsinaisia kriteerejä, vaan vilpitön toive oli, että tuleva brändilähettiläs kokee aidosti Kalla Activen merinovaatteet omaksi jutukseen sekä tuo esiin niiden monipuolista käyttötarkoitusta. 

Lopulta brändilähettiläiksi valikoitui 10 upeaa naista, jotka asuvat eri puolilla Suomea ja ottavat innolla Kalla Activen merinovaatteet osaksi arkeaan, harrastuksiaan ja reissujaan. Tuplasin valittujen määrää, sillä rehellisesti sanottuna oli niin vaikeaa valita. Luin jokaisen yhteydenoton moneen kertaan läpi, ja kuten arvata saattaa, pyörittelin useaa eri hakemusta vielä viimeisillä minuuteilla. 

Mihin olen päättänyt panostaa? 

Mulle uusi vuosi on aina alkanut syksyn alussa. Tämä on jotenkin jäänyt lapsuudesta, sillä syksyisin aina alkoi koulu ja uusi kilpailukausi urheilussa. Mulle selkeä syksyn merkki on myös inkiväärishotti ja se, että normaali harrastusrytmi alkaa taas. Niin minimimmillä kuin mullakin alkaa nyt syyskuun alussa taitoluistelu. Nyt on ollut ihana myös, kun on ehtinyt jumppailla olohuoneessa aina ennen töiden aloittamista. 

Mun suurin lupaus syksylle on se, että en täytä kalenteria liiaksi. Törmäsin tällaiseen neuvoon somessa: ”Jos henkinen hyvinvointi alkaa vaikuttaa fyysiseen hyvinvointiin, kohtele itseäsi kuin olisit tulossa kipeäksi. Ota aikaa itsellesi, nuku päikkärit, juo paljon vettä ja katso vaikka leffa. Maailma voi odottaa.”

Tunnistan tuosta itseni, sillä välillä paahdan itseni rättiväsyneeksi, enkä huomaa sitä – tuo luonnollisesti kuluttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Yritän siis olla itselleni enemmän armollisempi ja panostaa sellaisiin asioihin entistä enemmän, joista tulee hyvä olo.

ps. Muutama päivä aikaa hyödyntää koodi SUMMER15, jolla saat Kalla Activen merinovaatteista verkkokaupasta -15% alennuksen. Koodi voimassa 30.8.2023 asti.

Äidit sometrendien perässä – kenen kustannuksella? 

Koska päivitän lähestulkoon päivittäin Kalla Activen somea, selaan yritykseni profiililla paljon myös TikTokia. Toki välillä minua ihan naurattaa, miten paljon olen tippunut kärryiltä tämän kanavan suhteen, mutta yritysmielessä haluan testailla sen potentiaalia.

En ole varmaan ainut ihminen, joka välillä kammoksuu somekanavissa kiertäviä haastevideoita. Toki jotkut ovat hauskoja, mutta ero hauskuuden ja häpäisyn välillä on ajoittain todella pieni. 

Yksi haaste, joka tuli eilen minua vastaan, on kananmunan rikkomishaaste #eggchallenge, ja suoraan sanottuna se sai minut tosi surulliseksi. Haasteessa vanhempi (videoissa oli useammassa äiti) rikkoo leipoessa kananmunan lyömällä sen lapsen otsaan. Useassa videossa lapsen leipomisinnostus katoaa sekunnissa, lapsi on järkyttynyt ja sanoo nyyhkyttäen rikkomisen sattuneen. Samaan aikaan vanhempi nauraa vieressä. 

Vaikka idea vaikuttaa harmittomalta, minun mielestäni tuo haaste on kauhea. Vanhemman kuuluisi olla lapsen turvasatama eikä ”bully on the playground”. Lapset ottavat mallia meistä aikuisista, ja he imevät kaiken opin. Haasteessahan vanhempi opettaa, että lyöminen on ok ja sille voi vielä nauraa. 

Jos lapsi ajattelee tuon olevan normaalia käytöstä, pahimmassa tapauksessa hän alkaa itse kohdella myöhemmin muita samoin. Toinen skenaario taas opettaa sietämään vääriä asioita, kuten huonoa parisuhdetta tai ilkeää kaverisuhdetta, jos käsitys normaalista puuttuu. 

Arjen pienet sanat ja teot

Tuo haaste sai minut myös ajattelemaan omaa tytärtäni ja sitä, millaisilla sanoilla ja teoilla kannustan häntä arjessa. Nuohan pienet asiat ovat automaattisesti niitä, jotka rakentavat pala palalta hänen itsetuntoaan ja omakuvaa. 

Juttelemme paljon aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Hän saa valita yhden kirjan koristaan, jonka luen. Tuon hän haluaa usein kuulla minun keksimän tarinan, jossa hän seikkailee. Usein tapahtumat ovat ihan arkisia asioita tai meidän reissuja. Minulla on ollut jo hänen vauvasta asti tapana sanoa hänelle iltapusujen yhteydessä: ”Kiitos päivästä. Mulla oli kiva päivä sun kanssa. Olen ylpeä sinusta. Rakastan olla äitisi”.

Uskon, että se miten me puhutaan lapsille, siitä tulee heidän ”sisäinen ääni”. Kun minimimmi oli taapero, kirjoittelin lapsen itsetuntoon ja kehuun liittyviä asioita blogiin: Miten tukea lapsen itsetuntoa? Uskon edelleen, että parhaimmassa tapauksessa ihminen alkaa elämään kehujen mukaisesti: ”Give people a fine reputation to live up to.” Tuohan voi olla juuri osa sitä sisäistä ääntä. Toivon, että hänelle rakentuu terve käsitys itsestään ja elämästä.

Oma arvo

En tiedä oletteko kuulleet tarinan isästä, joka näytti ennen kuolemaansa pojalleen isoisän 200 vuotta vanhan kellon ja sanoi: ”Ennen kun annan kellon sinulla, käy kultasepän liikkeessä kysymässä heidän arvio sen arvosta.” Kultasepän liike tarjosi kellosta vain 150€, sillä se oli heidän mielestään liian vanha. Isä pyysi poikaa sen jälkeen kysymään panttilainaamosta. Siellä kellosta tarjottiin 10€, koska kello oli heidän mielestään liian kulunut. 

Tuon jälkeen isä pyysi poikaa menemään museoon näyttämään kelloa. Poika meni ja palasi takaisin kertomaan isälleen, että museossa kellosta tarjottiin 500 000€. Kellon kerrottiin olevan antiikkinen keräilyharvinaisuus. Tämän jälkeen isä sanoi pojalleen, että toivoo hänen ymmärtävän, että elämässä oikeat ihmiset antavat sinulle myös oikean arvon. Älä jää paikkaan, jossa sinun arvoa ei nähdä. 

Jotenkin tämä tarina liittyy myös tuohon sisäiseen ääneen. Koska olen Vaasan vierestä Pohjanmaalta kotoisin, koen, että kiusaajia joutui sietämään, sillä paikkakunta oli niin pieni ja siellä asui vähän ihmisiä. Paikasta pääsi pois vasta kun yläaste oli ohi. Kirjoittelin tästäkin joskus blogiin: Kiusaaminen ei ole edelleenkään coolia.  

Aikuiselämässä rakastan sitä asiaa, että omalla lapsellani on vaihtoehtoja ja toivon enemmän kuin mitään hänen ympärilleen ihmisiä, jotka ovat reiluja ja kohtelevat sen mukaisesti. Se, miten huomaavaisia kavereita hänellä on päiväkodissa ja luistelussa, saa minut aina niin onnelliseksi. 

Miten helpottaa päiväkoti-ikävää?

Minimimmi täytti kesällä 4 vuotta, ja hassua, miten tuntuu, että olemme kulkeneet päiväkotimaailmassa jo pitkän matkan. Hän aloitti pienten ryhmässä ollessaan 1 v 2kk eli nyt alkoi neljäs vuosi samassa päiväkodissa.  

Ensimmäisen vuoden painajaisen jälkeen hänellä on ollut mukavia hoitajia, joihin olemme pystyneet luottamaan. Hänen ensimmäisen vuoden varhaiskasvatuksen opettaja myönsikin, kun olimme päiväkodin johtajan kanssa juttelemassa, että ensimmäinen vuosi meni vihkoon. Tuo aika oli äärimmäisen raskas ja aiheuttivat huolta, mutta olen ylpeä, että silloin lähdin asiaa selvittämäänTuolloin tästä rohkaistuneena moni vanhempi jakoi oman kokemuksensa liittyen samaan varhaiskasvatuksen opettajaan. Kauhukseni hänen hermokohtaukset olivat monenkin eri ikäluokan ja heidän vanhempiensa tiedossa. 

Ehkä tämä koko tapahtumasarja oli hyvä muistutus itselleni siitä, miten omaan intuitioon kannattaa luottaa. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että asiat eivät ole normaalisti ja jokin on pielessä.

Balsamia haavoihin

Jotenkin tulee ihan kyyneleet silmiin, kun mietin, miten ihana ja empaattinen varhaiskasvatuksen opettaja minimimmille tuon koettelemuksen jälkeen tuli. Muistan edelleen, kun hän oli kysynyt 2,5-vuotiaaltani: “Oletko sinä sellainen pieni kultakimpale? “, johon hän oli vastannut:“En, olen iso kultakimpale.” 

Näin jälkikäteen ajateltuna terve hoitosuhde ja kannustava hoitaja olivat tuossa vaiheessa kuin balsamia hänen haavoille ja enkä edes halua ajatella, mitä olisi tapahtunut hänen itsetunnolleen, jos kommunikointi olisi jatkunut raivoten. 

Vaikka tuosta seuraavana vuonna hänen hoitajat vaihtuivat, koin silti, että asiat olivat normaalisti, eikä ennen kaikkea tarvinnut olla huolissaan. Yksi hänen hoitajista oli vielä samaan aikaan hänen luisteluvalmentaja, joten heille muodostui ihana suhde ja sama kemia jatkuu edelleen, vaikka hän ei ole enää minimimmin ryhmän oma hoitaja. 

Uuteen ryhmään siirtyminen

Kun päiväkoti alkoi elokuun alussa, elimme ensimmäisen viikon kuherruskuukautta. Ryhmä oli melkein sama, muutama tuttu hoitaja ja siirtyminen ”isompien pihaan”.

Meillä oli aina viime vuonna tapana vilkutella vielä pihasta ikkunaan, kun lähdin. Yleensä minimimmin kaveritkin olivat hänen kanssaan ja toivoivat, että hypin XY-hyppyjä tai lähettelen lentopusuja. Hän siis jäi enemmänkin naureskelemaan aina ikkunaan, kun hölmöilin kävellessäni ulkoportille. Eräs vanhempi kerran totesinkin: ”Kaikkea ne pistävät meidät tekemään”, johon totesin: ”Voin helposti hassutella, jos siitä tulee noin hyvä mieli.” Ainahan se on kivempi jäädä nauraen jonnekin. 

Minimimmi on hoitajien mukaan aina ollut ikäisekseen hyvä sanoittamaan tunteitaan. Ikävää myös on käyty läpi ja usein hän kuulemma sattunutkin päiväkodissa yhtäkkiä toteamaan esimerkiksi ruokapöydässä: ”Äitiä ikävä”, johon on vastattu esimerkiksi: ”Sulla onkin ihana äiti”. Tämän jälkeen hommat ovat jatkuneet normaalisti nauraen ja leikkien. 

Viimeisen viikon olemme jutelleet paljon kotona ikävästä. Kavereita hänellä on paljon ja päivittäin hauskoja leikkejä heidän kanssaan, mutta jollain tapaa ikävä on nyt viikon ajan tuntunut aamuisin päikkyyn mentäessä isommin. Hän halaa tiukasti ja sanoo minulle: ”Tulee ikävä.” Usein hän haluaisi tulla minun kanssa viettämään päivää, vaikka hän tietää vanhempien olevan töissä, kun lapset ovat päiväkodissa.

Kesä oli niin tiivis – olimme melkein 5,5 viikkoa kahdestaan, sillä puolisollani ei ollut samaan aikaan lomia. Teimme reissuja Suomessa ja Kyprokselle, nauroimme sekä teimme arkisia asioita yhdessä. Uskon, että tottuminen arkirytmiin vaatii vain aikansa, mutta miten ihanaa se on, että asiasta pystyy niin avoimesti puhua hänen kanssaan. Toisaalta kesällä oli taas kavereita ikävä.

Kun olemme jutelleet ikävästä, olen useaan otteeseen todennut, ettei siinä ole mitään väärää. Se on luonnollinen tunne, joka helpottaa ajan kanssa. Sitä usein tuntee, kun on rakkaita ihmisiä elämässä. Olen rohkaissut häntä sanomaan sen samallalailla ääneen, kun hän on aikaisemminkin sen sanonut. Usein sanon hänelle: ”Minullakin tulee sua ikävä, mutta sitten kun muistan, että pianhan me nähdään, ikävä helpottaa.”

Ikävää on eniten helpottanut pari päivää sitten antamani kaulakoru. Annoin hänen kaulaansa oman koruni ja sovimme, että jos tulee ikävä hän voi ottaa sen riipuksen sormiensa väliin. Se myös auttaa muistamaan, että pianhan me näemme taas. Koru onkin auttanut tosi paljon ja hoitajatkin sanovat hänen kantavan ylpeänä minun korua.  

Kaiken kaikkiaan on maailman ihaninta, että näistä tunteista voi 4-vuotiaan kanssa jo näin hyvin puhua, ja teen kaikkeni, että meidän puheyhteys säilyisi myös tulevaisuudessa, jotta voisin tarvittaessa olla tukena muunlaisienkin tunteiden läpikäymisessä. Voihan elämä & tunteiden eri kirjot ❤️

Ollako ennemmin hyväuskoinen höntti vai välinpitämätön?

Miten löytää kultainen keskitie hyväuskoisen höntin ja välinpitämättömän välillä? Kumpaan te kallistutte?

Oma “supervoimani” on aina ollut se, että luotan ihmisiin. Ystäväni ovatkin sanoneet, että ihmettelevät sitä, että ajattelen aina lähtökohtaisesti kaikista hyvää. Tuo taito on niin antanut kuin ottanutkin – ja taivas, miten väsynyt olen välillä sen vuoksi.

Luottavainen kultakala

Rehellisesti sanottuna ilman luottoa ihmisiin minulla olisi suurimmat mahdollisuudet jääneet käyttämättä niin urheilun, uran, yrittämisen ja ihmissuhteidenkin puolella. Jos on luottavainen, pystyy mielestäni myös tehdä rohkeasti asioita. Rohkea myös huomaa enemmän mahdollisuuksia ympärillään.

Olen aina ollut myös kultakala. Jos asia on käsitelty, minulla ei ole ikinä ollut ongelmaa jatkaa. Kerran opiskeluaikoina näin jopa unta, jossa ilkeä tyttö pyysi anteeksi sanojaan. Aamulla tuntui taas kevyeltä, enkä ollut enää asian puolesta surullinen. Silti parhaimmat ystäväni olivat puolestani tuolle haukkujalle vihaisia, eivätkä he enää luottaneet häneen. Itse taas olin jo unohtanut kaiken ja annoin hänelle uuden mahdollisuuden. 

Tuo on taito, jonka toivon myös minimimmillä pysyvän. Usko ihmisiin. Puolisoni sukulainen totesi viikonloppuna, että minimimmi on ihanan varaukseton. Kun minimimmi oli vuoden vanha kirjoitin runon, jonka nimi on ”Toiveeni lapselleni”.  Muutamat siinä olevat kohdat ovat mielessäni vieläkin. Esimerkiksi:

Toivon, että maailman pahuutta kartat,
mutta mahdollisuuksia menettää saatat,
jos pahinta oletat
ja sydämesi kovetat.

Mikä on kolikon kääntöpuoli?

Kolikon kääntöpuoli on ollut, että luottavaisuutta on myös käytetty hyväksi – olen uskonut ihmisiin, jotka eivät ole sitä ansainneet. Turpaan on tullut ja lujaa. Huomaan, että saatan pettyä ihmisten käytökseen, sillä oletusarvo heitä kohtaan oli suurempi. 

Nykyään olen huomannut, etten palaudukaan asioista enää yhtä nopeasti, ja välillä pelkään, että menetän “supervoimani”. Sen pahin vihollinen on välinpitämättömyys, jollaiseksi en haluaisi ikinä muuttua. Itse henkilökohtaisesti en haluaisi elää puoliteholla, sillä mielestäni elämään kuuluvat kaikki tunteiden kirjot.

Huomaan vain, jos minulta viedään mahdollisuus käsitellä jokin asia tai jokin asia menee liiaksi ymmärryksen ulkopuolelle, minulla on vaikea suhtautua siihen. Ehkä se linkittyy myös jotenkin kasvatukseen. Hyvät tavat kaunistavat – niinhän ennen vanhaan tavattiin sanoa. Lapsuudessani Pohjanmaalla meiltä lapsilta odotettiin hyvää käytöstä. 

Tämän vuoden aikana on tullut vastaan arjen ympärille sulautuvia asioita, joissa olen odottanut ihmisiltä normaalia käytöstä. Normaalilla tarkoitan lapsena opittuja asioita: kiitos ja anteeksi. Jostain syystä näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kun mietin, miksi olen niin pettynyt tällaiseen käytökseen, tajusin, että ehkä ihmisten arvaamaton käytös tuntuu vaan niin pelottavalta. 

Ehkä tietynlainen ”antaa olla -mentaliteetti” säästäisi hiukan voimia, eikä se välttämättä muuttaisi liian välinpitämättömäksi.

Ja edelleenkin haluan uskoa, että luottavaisuus antaa enemmän kuin ottaa – ja siinä haluan myös minimimmiä tukea. 

Etupihan maisemointi -projekti

Saan puutarhaan liittyviä kysymyksiä aika ajoin. Tämä todistaa vaan sen, että kaltaisiani ”oman elämänsä puutarhureita” on enemmänkin. Aikaisemmissa blogikirjoituksissa on jo muutamaan syksyiseen kysymykseen valmiiksi vastaus, kuten vinkkejä syksyn puutarhatöihin sekä helppohoitoisiin syyskukkiin. Etupihan maisemointi -projekti on kuitenkin jotenkin jäänyt minulta unholaan – tai pikemminkin sen edistymisestä kirjoittaminen. 

Aloitin etupihan maisemoinnin yli 2 vuotta sitten ja sen etenemisestä onkin tullut paljon kyselyitä. Kirjoittelin silloin blogiin, kuinka alueelta kaadettiin iso varjostava tuija ja tilalle jäi tyhjä tila. Halusin tilalle päärynäpuun ja perennapenkin, jossa kukkisi keväästä syksyyn asti. 

Maisemointi-projektin lähtökohdat

Alkujaan kaivoin nurmikkoon 120cm x 90cm kuopan, mutta olen vuosien mittaan nyt suurentanut sitä. Päärynäpuun takia tein siitä tosi syvän, mikä on myös auttanut kukkiakin viihtymään paremmin. Maaperä on tosi savisen hiekkaista ja siinä ei olisi kyllä ilman uutta multaa kasvanut mikään.

Kasvualustassa ei kannata muutenkaan säästellä, vaan se kannattaa muokata kasville suotuisaksi sekä ottaa huomioon kasvin tarvitsema minimi syvyys kasvualustassa. Kasvualustan minimisyvyys perennoilla on yleensä 20-50 cm, pensailla noin 50 cm, köynnöksillä 50-80 cm ja puilla vähintään 80cm.

Ajan kuluessa olen penkistä siirtänyt muutamia kukkia – lähinnä senkin mukaan, kun olen tarkkaillut, kuinka ne viihtyvät ja onko etupihan penkki niille otollinen kasvupaikka. 

Vaikeinta oli alkujaan tuolloin noudattaa suositeltuja istutusvälejä – toki tiheään istuttamalla saa valmiimman näköistä, mutta pian voi joutua jakamaan tai siirtämään liian lähekkäin kasvavia taimia. 

Puolisoni naureskelee, kun saan pihan hoitoon kulumaan niin paljon aikaa kuin sitä on käytettävissä. Olen mestari keksimään uusia projekteja, ja huomaankin, että päässäni koko ajan raksuttaa jokin uusi toteutettava idea. 

Helpot perennat

Mitkä kasvit ovat ottaneet ajan myötä oman paikkansa? Keväällä ja alkukesästä penkissä kukkivat erilaiset laukat ja tulppaanit. Meillä on aika aktiivisia citykaneja ja myyriä liikkeellä, joten kokeilin ensi kertaa istuttaa laukkoja tulppaanien sipulien viereen. Laukan sipulin tuoksun sanotaan karkottavan eläimet, ja nähtävästi se ainakin toimi tänä keväällä eli penkin kukat säästyivät. 

Siirsin päärynäpuun vierestä Jalokuunliljan (Hosta ‘Pilgrim’) taloyhtiön puolelle kasvamaan, sillä halusin vaihtelua penkkiin. Loppuen lopuksi paikka oli myös ehkä liian aurinkoinen kuunliljalle. Sen tilalle istutin siskoltani saaman isomaksaruohon. (Ja kyllä, pelastin tämän piharemontin alta ja toin autossa Kangasalta asti. Puolisoni naureskeli jälleen) Päärynäpuun edessä kivien päällä kasvaa Pikkutalviota. Mielestäni tuo maanpeittoperenna tuo kivan lisän. 

Päärynäpuun vasemmalla puolella Sarah Bernhadt -kiinanpioni on nyt jo kukkinut kahtenakin kesänä kesäkuun lopulla. Nyt kokeilin sen viereen istuttaa siemenistä loppukesän auringonkukkia, ja tuota ajattelin jatkaa myös ensikin kesänä. Yksivuotisilla kukilla saa kivaa lisää sellaisten kukkien viereen, jotka kukkivat jo alkukesästä. 

Kesäkuun puolenvälin kukkia ovat penkissä Jaloakileijat (‘Aquilegia caerulea’) ja sinisen violetti loistokurjenpolvi (‘Geranium hybrid johnson’s blue’). Heinäkuun lopusta aina elokuun loppuun kukkivat valkoiset ja pinkit Myskimalvat, joiden siemeniä olen saanut äidiltäni. Ne kukkivat aikoinaan lapsuudenkodissani Pohjanmaalla. 

Loppukesän kukkia on Loistokärhö (‘Clematis Ernest Markham’), joka kiipeää päärynäpuuta pitkin. 

Penkki on siis muotoutunut aika kivasti ja lasten kesäkeittiö ja istuskelupöytä, hernelaatikko sekä pensasmustikat ovat tuoneet kivan lisän etupihalle. Myös pikkuhortensiapensas pääsi osaksi etupihaa, kun pelastin sen ilmalämpöpumpun tieltä.

Millaisia uudistuksia te olette pihoillenne tehneet? 

Äidin oma-aika ja aikataulusumplija

Moni sanoo, että äitiyden myötä he ovat kehittyneet ajanhallinnassa. Omien menojen yhdistäminen lasten rytmeihin, aikatauluihin ja menoihin on vaatinut olemaan järjestelmällisempi. 

Aloin miettiä tätä myös omalla kohdallani ja täytyy todeta, että en huomaa omassa käytöksessäni kovinkaan paljon muutoksia. Huomasin jo nuorena, että ellen sumpli aikatauluja, en ehdi tehdä koulujuttuja, pelata lentopalloa, käydä osa-aikatöissä ja nähdä kavereita. Jollain tapaa kavereiden näkeminen oli se porkkana, jonka vuoksi kannatti suunnitella etukäteen, merkitä ylös to do -listoja ja käydä läpi koko kalenterirumba. 

Nykyään tosin kalenteri ei enää ole paperikalenteri ja to do -listatkin ovat läppärin muistiinpanoissa, mutta sama nuoruuden taktiikka pelittää yhä, vaikkakin aikaa vievät asiat ovat vaihtuneet. Olenkin aikaisemmin todennut, että jos vain saan merkitä asiani ylös, minun ei tarvitsekaan kuormittaa itseäni sen suhteen. Asia siirtyy listalleni ja lähtee sieltä, kun olen sen tehnyt. Monihan kuitenkin murehtii asioita ja käy ajatuksissaan listan asioita läpi, jos se on kesken. 

Yrittämisen ajankäyttöä

Ehkä tuon oman sumplimisen vuoksi en koe yrittäjyyttäkään sen kuormittavampana kuin ns. normaalia päivätyötä – päinvastoin. Koin nuorempana, että palkkatöissä tehokas ajankäyttö oli välillä haastavaa, sillä saattoi olla päiviä, kun siihen ei itse pystynyt itse vaikuttamaan. 

Muistatteko sen tunteen, kun mietit kesken palaverin, että tämä palaveri olisi voinut olla vain sähköposti tai chat-keskustelu, tai pahimmassa tapauksessa pelkkä ajatus vain palaverin järjestäjän päässä. Nykyään ehkä ihmiset arvostavat toisen aikaa enemmän, etteivät buukkaa palavereihin ihmisiä, joille asia ei kuulu. 

Koronalla oli myös tärkeä rooli yritysten etäyhteyksien parantamisissa. Nykyään ei ole tarvinnut enää matkustaa monia tunteja pikaisten palavereiden vuoksi. 

Mihin kulutan aikani?

Asia, jossa ehkä nykyään olen tarkempi, on ajan käyttäminen – koska ylimääräistä aikaa ei ole ylitsepääsemättömän paljon, mietin huolellisesti mihin ja kenen kanssa sen käytän. Ehkä tuon vuoksi olen entistä tarkempi myös siitä, etten myöhästy ja anna henkilö odotuttaa, sillä en koskaan voi tietää, kuinka paljon vaivaa hän on nähnyt, että pääsee paikan päälle (ja antaa aikaansa).

Kävin vuosia Elixialla salilla, sillä asuessani Kalliossa siitä oli lyhyt matka useammallekin salille. Kun muutimme Pohjois-Helsinkiin, en jollain tapaa löytänyt samanlaista ihastusta sitä lähellä oleviin Elixioihin. Huomasin, että menin talvella ennemmin vieressä kulkeville laduille hiihtämään, lenkkeilemään portaisiin tai ulkopuntille.

Lapsen myötä ajankäyttö on vain korostunut – haluan päiväkodin jälkeen puuhailla minimimmin kanssa. Päivisin en taas ole valmis kuluttamaan työaikaani bussissa salimatkoihin keskustan suuntaan, vaikka siellä ne aikaisemmat kuntosalit olisivatkin. Nykyään olenkin tehnyt helpoimman kautta eli heti päiväkotiin viennin jälkeen jumpan kotona tai kodin lähellä ulkona. Syyskuusta alkaen menen taas lounasaikaan kodin vieressä olevaan jäähalliin omaan aikuisluisteluuni. Jos nyt puhutaan siitä kuuluisasta “äidin omasta ajasta”, nämä ovat henkireikä sen suhteen.

Ajankäyttö ja oma jaksaminen

Olen alkanut aika rankalla kädellä karsimaan myös sellaisia asioita pois päivistä, joista ei tule hyvää fiilistä. Onneksi iän myötä osaa sanoa jo myös ei joihinkin ehdotuksiin – ja ennen kaikkea miettiä omaa jaksamista. Eihän asioista nauti, jos on muuten aivan finito. Silloin ehkä ennemminkin pitää tehdä sellaisia asioita, joilla palautuu.

Tästä yhtenä esimerkkinä noin 10 vuoden takainen päivä, kun Lenny Kravitz esiintyi silloisella Hartwall Areenalla. Keikka oli sunnuntaina ja sen oli määrä alkaa kello 21.00, mutta muistaakseni alku meni lähemmäs kello kymmentä. Vaikka Lenny on kaiken kaikkiaan ihana ja odotin hänen keikkaansa, muistan kuinka puhki olin keikalla. Tuolloin mietin jaksamistani ja en kokenut häpeäkseni myöntää itselleni, että päivä ja aika olivat väärät. Vaikka tuo tapaus oli aika pikku juttu, se sai minut kuitenkin miettimään jatkossa omaa jaksamista tarkemmin.

Olemme sopineet siskoni kanssa, että minimimmi menee syyskuun alussa heille yökylään. Välillähän yökyläilyillä on jokin selkeä tarve esim. menot kuten hääjuhlat tms, mutta tällä kertaa minulla ja puolisollani ei ole mitään varsinaista ohjelmaa sovittuna – minimimmi on jo tosi kauan sanonut haluavansa mennä heille yöksi ja laitoimme nyt asian järjestymään. Tämä sai minut entistä enemmän miettimään, mihin tuon ajan haluan hyödyntää ja mistä tulee hyvä fiilis. Ensimmäiset asiat, jotka tulivat mieleen, olivat hyvä treeni jossain kivalla kuntosalilla, uinti kylmässä vedessä ja hyvä ruoka (kreikkalainen tai tapakset). 

Meillä tuli puolisoni kanssa myös puheeksi toinen ideahaara, jossa lähdettäisiin pois kotoa. Olemme muutaman kerran olleet esimerkiksi Haikon kartanossa yhden yön. Fakta on kuitenkin se, että koska teen kotoa töitä, minulle tekisi varmaan hyvää lähteä pois sieltä välillä. Toisaalta kesän reissut on juuri laitettu purkkiin eli mitään akuuttia ”seinät kaatuvat”-fiilistä ei ole ja ylimääräiset rahatkin on aikalailla hassattu kesän hotelleihin ja muuhun humputteluun.

Onko teillä lukijoilla ehdottaa meille jotain ideaa, mitä voisimme tehdä? Tai mikä olisi kiva paikka treenata? (johon voisi mennä ilman jäsenyyttä kertamaksulla) 

Yrittäjän kesäloma ja paluu arkeen

Yrittäjyydessä on sekä kivaa, että outoa se, että siinä työ- ja vapaa-aika sekoittuvat. Jotkut kokevat tuon stressaavana, kun eivät pääse ”karkuun” töitä, mutta itselleni se sopii. En jotenkin koe, että omia töitäni pitäisi päästä karkuun. 

Toki kesä on aina eri asia, sillä minimimmin päiväkoti on kiinni juhannuksesta elokuun alkuun, joten oma tavoitteeni on järjestää työni niin, että pystyn olla hänen kanssaan ja pystymme tehdä lomareissuja. Kesä on aina ollut meille ainutlaatuista aikaa ja siitä jäänyt myös meille ihania muistoja. Millainen siis yrittäjän kesäloma tällä kertaa oli? 

Mitä loma-arki on?

Teen Kalla Activen merinovaatteiden rinnalla edelleen paljon kirjoittamisjuttuja eli kirjoitan lehtiin sekä eri yrityksille heidän haluamiaan sisältöjä. Tällä hetkellä kirjoitan enemmän tai vähemmän kahteen lehteen ja Helsingin Sanomien liitteeseen. Yksi hankeprojekti päättyi juuri ennen juhannusta, joten tavallaan oli mukava saada yksi iso urakka päätökseen. (Toi myös loman tuntua) 

Kuten olen myös aikaisemmin kertonut, yritän aina tehdä Kalla Activen somesisällöt valmiiksi kesää varten ennen juhannusta, jotta isompia asioita ei tule heinäkuussa eteen. Huomasin tosin, että jouduin välillä tsempata, etten ala turhaa tutkailla mitään budjetti exceleitä, vaan säästän ne elokuulle. Jos asioille ei sillä hetkellä pysty tehdä mitään, turha niitä on edes ajatella. 

Konkreettisin asia, joka pitää aina kesäisinkin kiinni arjessa on tulevat merinotilaukset. Koska toistaiseksi lähetän ne vielä itse, minulla on aina reissuissa mukana läppäri, jotta pystyn tehdä postituskortin valmiiksi ja kuitata tilauksen. Jos en ole itse pääkaupunkiseudulla, hankin jonkun pakkaamaan tilauksen ja viemään postin ulkolaatikkoon. 

Kesäloman reissut

Puolisoni oli parisen viikkoa juhannuksen aikaan lomilla, ja tarkoituksena oli mennä koko poppoo eli hän, minä, minimimmin sekä puolisoni lapset laivalle. Lopulta hän lähti lasten kanssa yksin, sillä olin usean päivän kovassa kuumeessa. Koska perheessämme on niin monta muuttuvaa tekijää, aikatauluja on mahdoton usein saada yhteen ja tehdä isommalla porukalla mitään. Tämän vuoksi laivareissun peruuntuminen harmitti aluksi tosi paljon. Toisaalta olin niin kipeä, että tuskin pystyin edes kävellä, joten nukkuminen oli ainut vaihtoehto. 

Kun tervehdyin, lähdemme minimimmin kanssa Tampereen ja Pohjanmaan suuntaan. Pääsimme mukavasti reissaamaan ja tekemään pienempiä päiväretkiä. Pohjanmaalla mökkeilimme Bergön saarella ja lomailimme Vaasassa. 

Helsingin suunnalla teimme päiväreissuja esimerkiksi Inkoon saaristoon. Hyppäsimme aamulla Kampista pikku bussiin ja saimme perillä auto- ja venekyydin saareen ystäviemme mökille. Kävimme myös kerran Linnanmäellä, humputtelemassa keskustassa ja useaan kertaan Pirkkolan Plotissa uimassa. Loppulomasta oli kiva vielä toistamiseen piipahtaa Tampereella. 

Loma kotipihalla

Vaikka teimme pikku reissuja, vietimme paljon aikaa myös kotosalla. Rakastan meidän etu- ja takapihaa ja lomaillessa onkin ihanaa tehdä uusia piha- ja kukkasuunnitelmia. Takapihan terassi ja trampoliini olivat kovassa käytössä, ja ovet auki aamusta iltaan ulos olohuoneesta ulkoterassille. Hassua, miten ruokakin maistuu aina eriltä ulkona syödessä. 

Kukkien lisäksi fiilistelen takapihamme marjapensaita. Naapurista levinneiden riippuvadelmien lisäksi olen istuttanut karviaisia sekä mustia- ja punaisia viinimarjoja. Etupihan laatikkoon olen myös kylvänyt herneitä. Pieniä iloja! Minimimmi olikin päivittäin keräämässä puuroon ja jugurttiin kanssani marjoja. Kesältä jäi puhelimeen paljon myös salakuvia, sillä minimimmi on innostunut kuvaamisesta. (mystistä on siis myös se, että hän sai puhelimeni auki kasvotunnistuksella)

Meillä on harvinaisen iso taloyhtiön piha ja lapset pystyvät juosta pihassa turvallisesti. Hauskaa olikin aina aamupalan jälkeen katsoa ikkunasta, kun minimimmi hiukset hulmuten juoksi naapureiden suuntaan. Hänellä on pihassa kivoja leikkikavereita. Jos kirjoittelin takapihalla, kuulinkin naapurin trampalta aina hänen nauruaan. 

Kun kirjoitin kesällä yhtä lehtijuttua, haastateltava kertoi: ”Sain onnellisesti neljä ihanaa aktiivista lasta”. Eräs aamu, kun olimme minimimmin kanssa jumppaamassa hiihtomajan puistossa, mietin täsmälleen samoin: ”Ihana aktiivinen lapsi.” Jotenkin naurattaa, miten monta kertaa hän lomalla sanoi minulle: ”Äiti, juostaanko?”

Neuvot, joita antaisin 20-vuotiaalle itselleni

Millaisia neuvoja antaisin 20-vuotiaalle itselleni? Toki näin 38-vuotiaana en edelleenkään pidä itseäni ”valmiina”, mutta tietyt asiat ovat jääneet korvan taakse. Vaikka näin jälkikäteen on helppo jossitella, muutamissa asioissa auttaisin ja neuvoisin itseäni, jos pääsisin juttelemaan 20-vuotiaan itseni kanssa. 

Opiskelupaikka mielessä

Aloitin opiskelemaan yliopistossa vuonna 2006. Kävin lukion 2,5 vuodessa, ja sen jälkeen hain useaan kertaan eri yliopistoihin ja vastaus oli parina vuonna aina sama: varasijalla.

Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, että esimerkiksi Turun yliopistoon jäin varasijalle, sillä varmaan mediatutkimus ei olisi se aivan oma juttu ollut. Kolmannella kertaa luin tuplakirjat eli Vaasan yliopiston pääsykoe kirjat lisäksi. Ensimmäiseen vaihtoehtooni jäin varasijalle, mutta Vaasaan pääsin samantien. 

Kun otin opiskelupaikan vastaan, muistan, että minulla oli jotenkin tunne, että aloitin opiskelut tosi ”myöhään”. Nyt vasta tajusin, että olin 21-vuotias eli niin nuori! 

Lukion jälkeen olin ehtinyt asua ja olla töissä kaksi talvea Kanarialla, yhden kesän Kyproksella ja lukea avoimessa yliopistossa viestinnän perusopinnot – silti minulla oli tunne, että olen vaan lorvinut. Muistan kuinka tentin Kanarialla pomoni toimistosta käsin tenttejä. Minulla oli kolme tuntia aikaa vastata x määrään essee-kysymyksiä. Ehkä nuo varasijalla-ilmoitukset olivat jollain tapaa olivat heikentäneet itseluottamustani ja aloin itsekin epäillä itseäni. 

Ensimmäinen neuvo itselleni siis olisi, että asiat kyllä järjestyvät. Usein se suunta on vielä paras mahdollinen suunta, vaikka se aluksi saattaisi tuntua oudolta. 

Se, että ennen opiskeluja lähdin ulkomaille töihin oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvä kaikin puolin. Jollain tapaa ”järkeistin” sen silloin itselleni niin, että aivan hyvin voin opiskella ja tehdä ravintola-alan töitä myös muuallakin kuin Suomessa. Ihan hyvin olisi voinut / ehtinyt tehdä enemmänkin vastaavia asioita ennen varsinaisia opiskeluja tai lukea avoimessa vain lisää matkustelun ohessa. 

Toinen neuvoni olisi ollut Get crazy. Anna palaa – kaikki aikanaan. Jokaisella on oma polku ja sinä luot sen omanlaiseksi. Älä odottele oikeaa hetkeä ja kaikkea ei tarvitse tehdä samallalailla kuin muut. Tajusin jollain tavalla todella myöhään esimerkiksi, että asunnon voi ostaa yksinkin. Kun valmistuin marssin vasta yksin pankkiin, ja kun minulle myönnettiin Kallion kaksioon asuntolaina, muistan sen miten hyvä fiilis siitä tuli. 

Kolmas neuvoni liittyy intuitioon – luota siihen. Joka puolella on tilaisuuksia tarjolla, jos sen vaan sallii. Moni välillä miettii, miksei mitään kivaa tapahdu. Jotenkin uskon, että mitään sellaista ei tapahdu, jos ihmisellä on silmät kiinni. Jos alkaa huomioida lähellä olevia asioita, tilaisuuksia myös huomaa helpommin. 

Neljäntenä neuvona ehkä lisäisin, että ihan hyvin voit olla enemmän ylpeä itsestäsi. Ei se sitä kusea sinne päähän nosta. 

Kesäinen Vaasa turistina minimimmin kanssa 

Päätimme jäädä vielä Bergön saaren kesämökkeilyn jälkeen vielä hetkeksi lomailemaan Vaasaan minimimmin kanssa. Saimme myös välillä seuraa siskoistani ja ystävistäni, jotka asuvat Vaasassa.

Asuin muutamassakin eri asunnossa lukioaikoina, mutta suosikkini oli Koulukadun yksiö, joka oli aivan rantakadun tuntumassa ja lenkkeilin siitä aina rantaa pitkin Suvilahden suuntaan. Tuon jälkeen muutin Turkuun ja ulkomaille pienissä pätkissä, mutta palasin 2006 takaisin Vaasaan opiskelemaan yliopistoon.

Muutin Helsinkiin Vaasasta yliopiston jälkeen vuonna 2010, jolloin valmistuin. Olin kuitenkin jo tuota ennen asunut silloisen poikaystäväni kanssa Helsingissä ja ollut lähes vuoden pois Meksikossa yliopistovaihdon vuoksi.

Nykyään Vaasaan on aina mielestäni ollut kiva mennä piipahtamaan, mutta hassua, että koin nyt jollain tapaa, että olin pudonnut kärryiltä, mitä Vaasassa kannattaa lapsen kanssa tehdä. Olimme usein nimittäin aina olleet Pohjanmaa-kierroksella lapsuudenkodissamme Vähässäkyrössä (jonka he vuoden vaihteessa myivät) emmekä olleet sen kummemmin tulleet pidemmäksi aikaa Vaasaan.

Vaasan ihanat kahvilat

Kahvilat voisivat olla yksi asia, joista Vaasa voisi enemmän paukutella henkseleitään. Kokoonsa nähden Vaasassa on tosi paljon kivoja kahviloita, ja nuokin kahvilat ovat ihan keskustassa tai ainakin kävelymatkan päässä toisistaan. Hovioikeudenpuistikolla on moniakin kivoja, kun lähtee torilta Hovioikeudelle päin kävelemään. Plussaa on myös, että ne eivät ole isoja ketjuja.

Yksi suosikeistani on Pharmacy House Cafe & Bakery. Kun opiskelin Vaasassa, rakennuksessa toimi vielä apteekki, mikä näkyy kahvilankin sisustuksessa.

Toinen meidän suosikki kahvila on Sweet Vaasa. Se oli airbnb-asuntomme alakerrassa, joten kävimme siinä muutamana aamuna aamupalalla. Heillä on kyllä ihana valikoima aamupalasettejä, salaatteja ja kakkuja. Hovioikeudenpuistikolla on myös Niska-ravintola, jossa ole niin Helsingissä kuin Turussakin käynyt syömässä – toimii!

Vanhoja muistoja ja uusia tuttavuuksia

Itselleni ranta-alueen terassialue on täysin uusi tuttavuus, vaikka se onkin jo ollut jo olemassa useamman vuoden. Olen aina rakastanut Vaasan ranta-aluetta, ja minusta on ihanaa, että sitä ollaan enemmän ja enemmän alettu hyödyntämään.

Nuorempana hengasimme aina rannassa, mutta silloin istuimme laitureilla, joita on edelleen monessa eri paikkaa lähellä keskustaa. Minusta oli hauska myös kertoa minimimmille paikoista, joissa olen nuorempana hengannut – esimerkiksi kun kävelimme uimaan Hietskuun eli Hietasaareen, matkan varrella oli Hoviska (Hovioikeus) ja laiturin pätkät rannassa, joihin paistoi aurinko iltaisin (lukioajat!). Olen kai itsekin alkanut tulla vanhaksi, kun alan muistella eri aikakausien Vaasa-aikoja. Niitä aikoja ei ole ikävä, mutta jotenkin minulla on aina ollut helppo palata tiettyihin tunteisiin takaisin.

Yliopistoaikojen kunniaksi oli pakko myös piipahtaa kattojen yllä Sky-ravintolassa, joka oli nykyään yllättävän freshissä kunnossa. Opiskeluaikoina olimme siellä usein kemuttamassa ja sisustuskin oli silloin sen näköinen.

Rannassa on ihanat ravintolat HEJM ja Faros, joissa kävimme molemmissa syömässä. Faros oli aikoinaan pelkkä ravintolalaiva, mutta nyt vuosien saatossa laajentunut mukavaksi terassiravintolaksi sisärakennuksineen. Syötiin siellä ehdottomasti myös kesän parhaat jäätelöt. (Suurin osa vegaanisia – tämä on usein haaste minimimmin maitoherkkyyden kanssa.) Faroksella on ulkona myös kiva pieni hiekka alue, jossa minimimmi viihtyi hiekkakakkujen parissa sen ajan, kun me vielä söimme.

Legendaarinen ravintola rannassa on Strampen terasseineen. Olemme olleet siellä aikoinaan juhlimassa isäni 60-vuotis syntymäpäiviä – aikaa on siellä kulunut myös ihan normaalin lounaan merkeissä. 

Minimimmillä oli selkeästi omat suosikki puistot, joissa kävimme. Yksi niistä oli Vöyrinkaupungilla Laivapuisto. Totta puhuen siellä oli kyllä aikuisenkin silmiin paljon tekemistä. Minimimmi kiipeili, keinui ja kokeili eri välineitä. Itselläni silmiin taas osui beach lentopallokenttä ja ulkogymi.

Vaasassa on myös Hietalahdessa Satopuiston leikkialueella Muumipuisto ja Purolassa Edvininpolun puisto.

Vuokramökkeilyä Bergön saarella

Siskoni lapsen rippijuhlien jälkeen matka jatkui kohti Pohjanmaata. Olemme yleensä viettäneet vanhemmillani lapsuudenkodissamme yhden kesälomaviikon, mutta koska he myivät vuoden vaihteessa talon ja muuttivat pienempään heille sopivampaan taloon, vuokrasimme siskoni ja heidän perheiden kanssa mökit.

Vuokrasimme kolme mökkiä Pohjanmaalta, Maalahden kunnasta Bergön saarelta. Bergö Havsudden mökeistä oli ihana näköala Merenkurkun saaristoon ja saareen mentiin lossilla. Mökit olivat vierekkäin ja jokaisella oli oma laituri – ne olivat oikein toimivat meidän poppoolle. Hauska fakta muuten, että mökit on itse asiassa nimetty omistajien poikien mukaan: Kim, Oliver ja Richard.

Törmäsimme myös mökkien mukavaan omistajaan, joka oli rakentamassa mökkien viereen uutta ponttoonisaunaa. Hän vinkkasi Bergön Trail runista, johon jääkiekkoa pelaava kummipoikani meni myös juoksemaan – oli kuulemma toimiva pk-lenkki.

Rentoa tekemistä aivan mökkien lähellä

Mökiltä 200 metriä oli Bergön uimarannalle, jossa kävimme lasten kanssa uimassa, keinumassa ja kiipeilemässä. Uimarannan läheisyydessä oli pienen pieni kioski. Toisena päivänä se oli tosin kiinni – mielestämme lappu luukulla oli sympaattinen.

Kävelymatkan päässä mökiltä oli myös minigolf ja kanoottien vuokraus. Hiukan kauempana noi 1,5 km päässä oli pieni kyläkauppa ja muutama kahvila. Kävelimme sinne mökiltä ja matkan varrella muutamassakin eri kohdassa oli lampaita. Mökeiltä oli mahdollisuus ottaa käyttöön myös soutuvene, joka oli meillä niin fiilistelysouteluun kuin kalastamiseenkin käytössä.

Kuulimme, että hiukan kauempana mökeiltä (n. 14km) Molpen kylässä oli ravintola Strand-Mölle meren rannalla. Meille tosin riitti enimmikseen omat grillaillut mökillä. Pihassa oli yhteinen grillauspaikka mökeille. Paikka ja mökit olivat kokonaisuudessaan oikein sympaattisia!

Kesäinen Tampere minimimmin kanssa ja rippijuhlien viettoa

Meidän kesäinen Tampereen lomareissu on jo vakio. Tällä kertaa meillä oli tosin ihan syykin sinne menoon, kun vanhemman siskoni tytär pääsi ripille. Menimme Tampereelle lauantaina ja juhlia vietettiin sunnuntaina Cafe Bakeryssa. Puolisoni ei päässyt mukaan aikatauluhaasteiden vuoksi mukaan.

Meillä oli viimeksi niin mukavaa minimimmin kanssa yöpyä Hotelli Ilveksessä, joten buukkasin sieltä taas meille huoneen pariksi yöksi. Uima-allas osaston lisäksi siellä on kaksi leikkihuonetta – toinen pienempi ja toinen isompi. Isommassa Onni-Oravan leikkipaikassa on pomppulinna, piirrospeli ja paljon myös “isompien lasten” pelejä, joita ainakin pienenä muistan joissain reissuissa itsekin pelanneeni. Erona vaan oli, että lapsena ne toimivat vain kolikoilla, leikkiosastolla kaikkea saa pelata ja kokeilla niin paljon kuin sielu sietää. Ja toki itsekin oli pakko Speden Speleistä tuttua nopeuspeliä kokeilla. (Kuinka moni muistaa oman ennätyksenne?)

Tällä hetkellä elämää arvostan reissuissa helppoutta. Juuri eilen mietin uima-allasosastolla, miten pieniä juttuja arvostan, kun fiilistelin suihkuhuoneen shamppoita ja hoitoaineita. Aamupalalla huomaan myös lapsen kanssa, että perus normaalit asiat ovat parhaita – ilman turhaa hifistelyä.

Reissasimme Tampereelle lauantaina ja lähdimme maanantaina kohti Pohjanmaata. Lauantaipäiväksi kanssamme tuli hengailemaan siskoni tyttö ja kävimme syömässä Periscopessa. Alkujaan oli tarkoitus mennä Kalevan maauimalaan koko päiväksi, mutta sateen vuoksi keksimme muuta tekemistä. Ratinan ostoskeskuksen vieressä on kiva ulkoleikkipaikka, jossa on paljon minimimmiä viihdyttäviä kiipeilyköysiä.

Rippijuhlintaa

Sunnuntai-iltapäivä kuluikin kokonaisuudessaan perheeni kanssa, sillä klo 14-17 vietimme siskoni lapsen rippijuhlia. Illalla kävimme päivällisellä vielä isolla porukalla Kuuma-ravintolassa

Ihan naurattaa, että suurimmaksi osaksi meidän Tampere sisältää aina samoja elementtejä kuin aikaisemmin, mutta toisaalta minimmin kanssa kahdestaan ollessani pidän tästä, että niin läheltä löytyy kaikki – varsinkin kun kyseessä on vain parin päivän visiitti. Toisaalta nyt oli mukava kokea myös kesäinen Kuuma-ravintola ympäristöineen. Tällä kertaa tosin meidän vakio Pikku Kakkosen puisto jäi seuraavaan kertaan.

Minut alkujaan Tampereelle toi teini-iässä sen aikainen poikaystäväni. Suhde loppui, mutta Tampere jäi. Onneksi siskoni on perheineen asunut jo melkein 20-vuotta Tampereen vieressä Kangasalla, joten meillä on ollut yleensä syykin reissata. Toisaalta taas Tampere on kivasti puolivälissä matkalla vanhemmilleni Pohjanmaalle, että olemme usein pysähtyneet varsinkin minimimmin kanssa junalla matkustaessa minilomalle. Hassua on myös se, että Tampereella tulee aina tuttuja vahingossa vastaan – kuten nytkin eräs mimmi, joka pelasi vuosia sitten samassa lenttisjoukkueessa kuin minä.