Jossittella, spekuloida, pähkäillä, märehtiä – onhan näitä termejä! Mutta kuinka moni tunnustaa jossittelevansa liikaa asioita?
Joskus nuorempana ajattelin, että mielipiteen vaihtaminen on päättämättömyyttä. Omissa päätöksissään piti pysyä – oli ne sitten hyviä tai huonoja. Ajattelin tätä asiaa myös ehkä liikaa tahtotilana.
Liian usein sitä on sietänyt huonoa käytöstä esimerkiksi työpaikalla, ja on vasta myöhemmin tajunnut, että onnistuinkin jälleen kehittämään omaa sietomittaria. Uskon myös, että me ihmiset olemme loppuen lopuksi aika hyviä sopeutujia tai ainakin itse olen aina ollut jopa pelottavan hyvä. Sehän ei välttämättä ole aina positiivinen asia.
Joskus myös ajattelin, että antaa ajan ratkaista, mutta rehellisyyden nimissä tuolla olisi roikkumassa paljonkin asioita vielä, jos olisin jäänyt laakereilleni odottelemaan niiden ratkenemista.
Toki kaikissa asioissa on poikkeuksia eikä asiat ole niin mustavalkoisia. Todellisuudessa olosuhteet saattavat muuttua, ja sehän on ihan normaalia, että tilanteet elävät ja tehdään korjausliike omalla polulla.
Voihan!
Ihmiset ovat taitavia keksimään aiheita jossitteluun. Esiin voi nousta parisuhde, lapsien saaminen (tai haluaminen), työpaikka tai miljoona muutakin asiaa.
Menneen jossittelu vasta energiaa vievää onkin! Moni asiahan on vaikuttanut loppuelämään tai yleensäkin siihen, miten elämä on rullannut eteenpäin. Vääjäämättä välillä on tullut tehtyä suoraan sanoen paskoja valintoja, mutta sekin polku tuli rämmittyä. Onneksi aina kuitenkin jokaisen tien päässä on auennut jokin ovi.
”Näinhän tämän pitikin mennä,” tulee onneksi usein mietittyä jälkeen päin, kun peruutuspeilistä katselee tuota kuljettua tietä. Omalla kohdallani tuollainen järkeistäminen on varmaan myös itsesuojelua. Ehkä ajattelemalla näin, ei myöskään mollaa itseään enempää, miksi menikään tuhlaamaan aikaa johonkin ihmiseen – oli sitten pari- tai ystävyyssuhde. Samaan sarjaan kuuluu lause, jota olen miettinyt myös samassa yhteydessä: ”Ainakin tiedän, mitä en enää halua.” Mitä lauseita teille tulee noissa hetkissä mieleen?
Oma polku
Jos mietin itseäni, olen ollut aina nopea liikkeissäni. Kaikkien päätöksieni takana on silti kuitenkin kulkenut se tuttu ja turvallinen jana. Välillä olen ponnahtanut janasta hiukan kauemmaksi, mutta loppuen lopuksi olen aina palannut reitilleni. Tuohon reittiin karkeasti otettuna on kuulunut koulu, urheilu, yliopisto ja markkinointiviestinnän työt. Välillä nuorempana olin töissä kesän Kyproksella, mutta paluu oli kuitenkin kesän lopulla samaan elämään Suomessa ja saman reitin varrelle.
Oikeastaan vasta lähivuosina olen oppinut tekemään enemmän oman näköisiä päätöksiä tai oikeastaan nähnyt asioita oman janan ulkopuolelta. Ennen kuin muutimme pois ydinkeskustasta, muistan, kun eräs tuttavani paasari taukoamatta varoituksia, kuinka en tule viihtymään muualla kuin keskustassa. Mietin jo silloin, että “Voi tuo ihminen ei kyllä tunne minua alkuunkaan. Sitähän juuri haluan.” Todellisuudessa olin halunnut lähemmäs ulkoilureittejä jo jopa liiankin kauan, tekemättä asialle mitään. Vaikka pidin Kalliossa asumisesta, kaipasin silti aina jotain muuta. Minulla oli ikävä lapsuuden paljain varpain kävelyä omalla takapihalla sekä halusin ostaa oman kastelukannun (niin että ihan käyttäisinkin sitä).
Ehkä lapsen saanti ja korona-aika saivat minut lopullisesti miettimään, mitkä ne loput asiat ovat, joita haluan tehdä tai olla tekemättä. Laitetaan hippulat vinkumaan.
Kun viime syksynä päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, mietin alussa millaisen vastaanoton se saa. Blogejahan on miljoonia laidasta laitaan. Omat pelot olivat kuitenkin turhia, ja blogini löysi melko nopeasti lukijakuntansa.
Usein päätöksen tekeminen ruokkii päätöksen tekoa, ja seuraava päätös onkin jo paljon helpompi tehdä. Talvella aloin kaivata merinovillaista kotiasun ja lämpökerraston risteytystä. Kun mieleistä ei löytynyt, poikkesin janaltani ja aloin suunnitella sitä itse ja sillä reitillä ollaan. Kalla Activen ensimmäisistä tuotteista on tekeillään nyt mallikappaleet. Entinen janareittini ei kuitenkaan kokonaan poistunut, sillä edelleen teen muutamia markkinointiviestinnän asiakkuuksia, mutta rakensin janaani lisäreitin – se tuntuu tällä hetkellä tosi hyvältä. Välillä tosin mietin mitähän tästä tulee.
Kuitenkin huomaan jo osaavani jättää omaan arvoonsa: ”Sinuna en päivätyötä jättäisi” tyyliset kommentit. Oikeastaan lapsen saanti ja siihen liittyvät välillä jopa tyhmätkin kommentit olivat hyvä valmistautuminen Kalla Activen -brändin tekoon, ja ne kasvattivat entisestään sietokykyä.
