Tyttöni oli Laura Lepistön luisteluleirillä Tanhuvaaran urheiluopistolla, ja itsekin pääsin samalla treenilomalle. ...
Blogit
Mielenhuoltoa ja rentouttava The Maria Spa
Maria Hotel on kaiken kaikkian visuaalisesti kaunis ja esteettinen kokonaisuus. Pieniä yksityiskohtia ja klassisen pelkistetty sisustus....
Milloin suru muuttaa muotoaan?
Suruun ei ole mitään tiettyä kaavaa. Se on erilaista, mutta ei eri arvoista. Ihmisillä saattaa tulla elämänsä aikana monenlaista surua vastaan, kuten läheisen kuolema, avioero, onnettomuus tai vakava sairastuminen. Tämä kevät on ollut henkisesti rankkaa aikaa. Lukiessani viikonloppuna isäni hautajaisissa muistoadressien ja korttien tekstejä mietin, millaiset tekstit tuovat itselleni eniten lohtua. “Hyvää viimeistä pelimatkaa” “Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten päivien muistot” “Jonain päivänä pilvet väistyvät ja aurinko tulee esiin. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa” Omaisten ja ystävien muistamisten lisäksi kyläläisten muistolistaan oli kerääntynyt 64 nimeä. Isäni oli tosi pidetty, ja sen tiesin jo lapsesta alkaen. Siskoni sanoikin ihanasti: ”Olen jälleen...
Kaikkea kaikille – jokaisella meistä on oikeus omiin mielipiteisiin
Vuosien mittaan Ninniohia-blogi on ollut yksi kanava jäsennellä omia arjen ajatuksia. Hassua onkin ollut huomata, miten moni lukija on pähkäillyt samoja asioita ja löytänyt uusia näkökulmia asioihin....
Juhlasta suruun, surusta juhlaan – tyttömme 6-vuotisjuhlat
Juhlimme taas kesäkuun alussa ennakkoon tyttömme 6-vuotissynttäreitä. ...
Miten puhua lapselle läheisen menehtymisestä?
Kuolema pysäyttää aina. Viime viikot ovat totisesti olleet tunteiden vuoristorataa. Keväällä isäni pitkään kestänyt keuhkosairaus paheni ja tuo pahin vaihe etenikin nopealla tahdilla....
Hyvää taivasmatkaa isä
Kun rakas henkilö nukkuu pois, jännin juttu on se, kuinka selkeästi hänen eri ilmeet ja eleet ovat edelleenkin mielessä....
40-vuotissynttärit ja ihana Alexis-kattoterassi juhlapaikkana
Tiistaina tuli virallisesti maaginen 40 vuoden etappi täyteen, vaikka viikonloppuna jo kilisteltiinkin ystävieni kanssa. ...
Tappaako lahjonta lapsen motivaation?
Helsingin Sanomien ”Näin lahjot lastasi oikein” -artikkelissa käytiin läpi, millaisia vaikutuksia lahjomisella on lapsen kehitykselle....
Helpot perennat puutarhaan
Mitkä kukat ovat helppohoitoisia perennoja? Tähän ei varmaan ole yhtä oikeaa vastausta, sillä siihen vaikuttaa niin monta asiaa. ...
Vanhemmuus ja lyttäämiskulttuuri
Meillä vanhemmilla on erilaisia tapoja. Kaik eivät sovi kaikille, mutta tärkeää olisi, että kritisoinnin sijaan tuemme toisiamme. ...
Vanhemmuuden vaiheet ja ajankulutusmatkailu
Nykyään itseäni naurattaa oma ajankulutusmatkailu. Kulutan aikaa tyttöni treenien tai leikkitreffien ajan milloin missäkin metsireiteillä ja treenipaikoilla. ...
Oletko jo testannut Kivikon liikuntapuiston?
Kivikon liikuntapuistossa on monipuolisia liikunta- ja harjoittelumahdollisuuksia....
Vappujuhlintaa ja Paloheinän metsälenkit
Millaisia vappuperinteitä teillä on? Meidän vappuun kuului herkuttelua ja ulkoilua...
Suutarin huono päivä
Näin äitinä minun on helppo ymmärtää tyttöäni, sillä suhtaudun asioihin niin samalla tavalla - olemme meidän perheen innostujat....
Kehorauha ja hieman ”tuhti malli”
Aina välillä unohdan, että kehorauha ei ole vieläkään kaikille sama. Vaikka olisi oman vartalonsa kanssa kuinka sujut, siihen liittyvä kommentointi tuntuu, kuin joku astuisi varpaille....
Millainen on mielestäsi kiva kaveri?
Pyöräilimme tänään Haltialan kotieläintilalle munkeille ja katsomaan karitsoja. Tyttöni kertoi hymyssä suin, että oli saanut luistelussa kiva kaveri -lapun. ...
“Haluaisitko kokea lyhyen elämän?”
Jos sulla on oikein tiukat rutiinit, oot oikein säntillinen ja asiat toistuvat samanlaisina, meidän mieli toimii niin, että me alamme kokea, että elämä lipuu kiihtyvällä vauhdilla syöksyen ohi....
Millaisia pääsiäisperinteitä teillä on?
Perheelleni pääsiäinen oli aina kuin toinen joulu. Kun kasvoimme, tapasimme silti matkustaa aina pääsiäislomilla kotiin Pohjanmaalle....
Kevätherätys ja kesäsuunnitelmat tulille
Sillä sekunnilla, kun kevätaurinko on alkanut lämmittää, alkaa kesäsuunnitelmien teko. ...