Koti arkistot – Sivu 2 2:stä

25/01/2021 Äitiys, Koti, Kotikeittiö, Leipominen, Perhearki

Helpot kaurakeksit makeanhimoon

Kuinka usein sinulla on makeanhimo? Olen itse enemmän suolaisen perään, ja en voisi kuvitella parempaa kuin juustolautanen. Välillä tosin makeakin uppoaa. Kaurakeksit ovat simppeleitä makeanhimon sammuttajia, jos kaapista ei löydy muuta – tai ainakin meillä ne tekevät kauppansa. Toki makuasioista ei voi kiistellä.

Hyvä ystäväni on kerran myöhästynyt Vaasa-Helsinki -junasta Kismetin vuoksi. Kun hän palasi suklaaostoksilta, hän näki junan liikkuvan. Eikä tässä vielä kaikki. Junassa odotti yhteinen ystävämme laukkujen kanssa, ja kun hän näki, että juna alkoi hiljalleen liikkua ja suklaaristiretkeilijä ei ehtinyt junaan, hän tiputtautui laukkujen kanssa junasta. (Ei varmaan olisi enää mahdollista, mutta aikoinaan vanhasta taajamajunasta tämä onnistui)

Myönnän olevani levoton, ja usein pakenenkin tätä kaikenlaiseen puuhasteluun. Puuhastelun ei kuitenkaan tarvitse olla suurta – päinvastoin. Tämä ohje tuskin auttaa juna-asemalla makeanhimoon, mutta jos haluaa täyttää keittiössä päivästään 10 minuuttia, suosittelen ottamaan kohteeksi helpot kaurakeksit. Nimen pitäisi oikeastaan olla maailman helpoimmat kaurakeksit, sillä niiden tekemisessä ei kauaa nokka tuhise. Muutamalla käden heilautuksella pellillinen on valmis, sillä lusikalla tehnyt kasat leviävät uunissa. Kypsymistäkään ei tarvitse tylsistymiseen saakka odottaa, vaan noin 5 minuutin kuluttua vatsa kiittää. Gluteeniton ja maidoton resepti löytyy blogin alta.

Levottomuus supervoimana

Olen huomannut, että olen elämäni aikana kääntänyt oman levottomuuteni voimavaraksi – sen avulla olen itseasiassa aikaansaavin. Ehkä tuon vuoksi aikoinaan sovinkin hyvin yrittäjäksi – aina riitti tekemistä. Joskus jos luuli saaneensa hommat pakettiin, jostain puskista löytyi kokonainen projekti aloitettavaksi.

Tein nuorempana töitä tarjoilijana. Kun asuin parikymppisenä pari talvea Kanarialla, silloinen kämppikseni nauroi aina, miten paljon hääräsin työvuoroissani. Aina löytyi astioita kannettavaksi tai muuta siivottavaa. Jos nämä hommat olivat paketissa, viihdytin ravintolan asiakkaita. Olin usein opetellut kaikista kielistä vähintään muutamia lauseita (Nämä tuskin olivat niitä tärkeimpiä). Jos esimerkiksi puolalaisia turisteja tuli syömään, nauratin heitä kertomalla kaiken, mitä osaan puolaksi. Tämä usein olikin hyvä jäänmurtaja, ja pöytään jäikin hyvä määrä tippiä.

”Äiti tekee äkkiä vaan tämän yhden jutun”

Lapsen saannin myötä olen oppinut menemään levottomuuden suhteen tietynlaiseen on/off -tilaan. Aina kun olen Sohvin kanssa, en pyrikään tekemään mitään minulle tyypillisiä extrahommia ja normaaleissa kotiaskareissa otan Sohvin mukaan hääräämään. Hän onkin nykyään oiva pikku apulainen niin keittiössä, pyykinpesuhommissa kuin ulkotöissäkin. Toki esimerkiksi tiskikoneen tyhjääminen kestää kauemmin, kun pikku apulainen on apuna, mutta saapahan oma kärsivällisyyskin treeniä. (En muuten ole ollut ikinä kovinkaan kärsivällinen, ja puolisoni nauraakin aina, kun leffoja katsellessa kärkyn leffaan liittyviä vastauksia ja juonenkäänteitä. Usein hän sanookin vain: ”Eiköhän se vielä selviä.”) Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta Sohvin myötä olen oppinut hidastamaan tahtia. Tästä konkreettisin esimerkki on jo pelkkä kävelytahti.

Jokainen äiti toki tekee ja kasvattaa niin kuin parhaimmaksi näkee eikä tässäkään asiassa ole yhtä ja oikeaa tapaa. Tiesin vain, että Sohvi jää ainoaksi lapsekseni, joten en halunnut olla äiti, joka ei ole läsnä ja joka toitottaa vain aamusta iltaan lapselleen läppärin tai puhelimen ääressä: ”Äiti tekee äkkiä vaan tämän yhden jutun.” Tämä oli myös yksi syy, miksi myin osakkuuteni markkinointiviestintätoimistosta ennen koronaa. Tiesin, että tuossa firmassa oleminen ja 24/7-työnkuva olisi vienyt myös aikaa liikaa Sohvilta, ja olisin katunut sinne jäämistä myöhemmin. Olin varma, että arkeen löytyy parempikin resepti.

Tuosta lapsen kanssa yhteisestä hääräilystä puheenollen, minua tuli vastaan 80-vuotinen Harvard Grant Study -tutkimus, jossa tuotiin esiin kotitöiden tekemisen merkitys lapsen kehittymiseen ja menestykseen. Kotitöiden avulla lapselle voi opettaa selviämään askareista, tiimityötä ja sitä, että jokaisen on tehtävä osansa. Oikeastaan vanhemmat tekevät vain karhunpalveluksen, jos kävelevät lastensa perässä ja tekevät kaikki asiat heidän puolestaan. Faktahan on, että pieni lapsi vasta opettelee asioita ja luonnollisesti lähdetään alkutekijöistä liikkeelle, mutta välillä tulee vastaan tapauksia, joille ei ole annettu edes mahdollisuutta oppia.

Taapero tarmonpesä

Sohvi on nyt 1,5-vuotias. Tuo tarmonpesä on painanut oikeastaan koko elämänsä huoneesta toiseen, ja varsinaisia hengähdystaukoja ei ole ollut. Kun olemme puolisoni ja Sohvin kanssa kolmestaan, viikot menevät usein melkein samalla kaavalla. Huomaan lapsiviikoilla, kun puolisoni lapset tulevat, olevani aina hetken kateissa. Vaikka pyrimme pitämään kiinni arjen rutiineista silloinkin, aina löytyy muuttuvia tekijöitä.

Sohvi on nyt viimeisen puolen vuoden aikana myös alkanut puuhastelemaan enemmän siskopuolten kanssa, ja usein itselle tuleekin sellainen fiilis, että haluan antaa tuon yhteisen ajan ja tirskumiset heille. Tuo välitilaolo on minulle haastavin, sillä yritän vaivihkaa siirtyä hiukan takavasemmalle, mutta olla kuitenkin lähellä. Tosiasiassahan Sohvi vielä tarvitsee moneen asiaan esimerkiksi kerrossängyn tikkaita pitkin kiipeämiseen aikuisen back upia, vaikka itsevarmasti lähteekin kipuamaan. Lapset kasvavat ja kehittyvät, joten ykskaks huomaan pian, että tuokin välitilavaihe on historiaa.

21/01/2021 Äitiys, Koti, Lapsuusmuistot, Perhearki

Kahden vuoden Lapin loma

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Monelle koronavuosi toi muutoksia asumiseen. Osa alkoi kaivata lisää tilaa ja luontoa ympärilleen, ja pienempi asunto keskustassa ei enää kiinnostanut. Toiset taas pakkasivat kimpsut ja kampsut ja muuttivat Lappiin joko osa-aikaisesti tai kokonaan. Monipaikkaisuudesta puhutaan nykyään aktiivisesti, ja ihmisillä saattaakin olla useampi koti. Korona-ajan etätyöt ovat saaneet suomalaiset myös kiinnostumaan mahdollisuudesta muuttaa vapaa-ajan asuntonsa ympärivuotiseen asuinkäyttöön.

Itselläni tuo ”pako” keskustasta tapahtui jo kaksi vuotta sitten. Vaikka asumme paritalossa Pohjois-Helsingissä, tuntuu, että olemme olleet nyt kaksi vuotta Lapin lomalla. Nyt varsinkin, kun saimme pitkästä aikaa kunnon talven myös Etelä-Suomeen. Tähän kahden vuoden ”Lapin lomaan” on kuulunut normaalin arjen lisäksi ulkoilua vuoden ajasta riippumatta ja oli sää mikä tahansa. Luojalle kiitos lämpimistä kalsarikerrastoista. Miten paljon sitä nykyään arvostaakaan laadukkaan toimivia ulkoiluvaatteita. Talvi toi hiihdon, lumilinnat, pitkät villasukat ja järkyttävän suuret lumikasat. Ja sauna tuntuu olevan päällä koko ajan. Myönnettäköön eihän tuo ihan Lappia ole, mutta mentaliteetti on minulla ollut sama.

Lapsuuden kesämökkihaave

Asuin melkein 10 vuotta Kalliossa, ja tuona aikana minulla oli aina ikävä Pohjanmaan kotikontujen ulkoilureittejä. Jollain tapaa kaipasin myös, että ulko-oven avatessaan pääsee ulos eikä pimeään käytävään. Muistan lapsena ihmetelleeni, miksi meillä ei ole kesämökkiä. Isäni katsoi minua hämmästyneenä ja vastasi: ”Kato ympärilles, mehän asutaan siellä.” Emmehän me varsinaisesti mökillä asuneet, mutta maaseudun omakotitalo, piha, ulkosauna ja laiturit joenrannassa toivat kieltämättä mielikuvan kesämökistä.

Nyt kun olen ollut käymässä Pohjanmaalla huomaan, että nykyiset ulkoilureitit voittavat nuo lapsuuden polut. Minulla on aina ollut haaveena, että pääsisi pihasta hiihtämään. Pari viikkoa sitten hämmästelin jälleen kerran sitä, että nyt se on mahdollista.

Kattilakaupat Vaasassa

Kun muutin urheilujen vuoksi lapsuudenkodistani Vaasan keskustaan omaan pikku soluasuntoon 15-16 -vuotiaana, ajattelin olevani henkeen ja vereen “kaupunki-ihminen” ja niin varmaan olinkin. Liian hiljainen ja rauhallinen ilmapiiri vain ahdistivat. Ihailtavasti vanhempani kyllä luottivat minuun. Kuinka moni muu on muuttanut kotoaan teininä? Näin jälkeen päin ajatellen, hyvin sitä nähtävästi tuli pärjättyä, sillä koulu, lentopallo ja muu urheilu sekä osa-aikainen työ pyörivät kaikki omalla painollaan. Tämä saattaa kuulostaa todella kalkkikselta, mutta helpotusta saattoi ehkä tuoda se, että nuorempana väsymystä myös tunsi vähemmän.

Koomisiakin juttuja toki muistuu mieleen. Kerran ruokakaupassa ollessani päätin tehdä nakkikeiton. En ollut silloin mikään varsinainen keittiön kaasuhella, vaan lähinnä söin lämpimän ruuan lukiossa ja kotona puputin aamulla ja treenin jälkeen leipää. Ylpeänä kävelin kauppaa ympäri ja keräsin tarvittavat ostoskoriin. Matkalla kotiin muistin: ”Ei helvatan helvatta, ei mulla ole kattilaa.” Niinpä käännyin nöyränä takaisin ja kävin ostamassa senkin. Siitä tulikin elämäni kallein nakkikeitto.

Omakoti Kalliosta ja palkankorotusta odotellessa

Laskin juuri, että olen asunut elämäni aikana 17 eri asunnossa. Tarkkaa summaa oli toki vaikea laskea, sillä elämään mahtuu myös monta väliaikaisasuntoa, joita en laskenut tuohon lukuun ollenkaan. Nuorempana esimerkiksi, kun erosin silloisesta poikaystävästä, en onneksi joutunut taivasalle, vaan siskoni ja ystävieni ansiosta sain muutaman väliaikaiskodin. Ennen kuin sain oman asunnon järjestettyä, asuin pari viikkoa Töölöntorin vieressä ja kolme viikkoa Kalliossa.

Kun valmistuin yliopistosta ja sain ensimmäisen ”virallisen” omaa alaani koskevan viestinnän työpaikan vuonna 2011, kimppakämppäasuminen ja vuokrakodit alkoivat tulla korvista ulos. Olihan siihen mennessä tullutkin jo muutettua.

Pyöräilin Kallion ja Töölön välillä katsoen myytäviä asuntoja sekä sovin tapaamisen kotikontujen pankin kanssa. Pienemmillä paikkakunnilla lainaneuvottelut käydään usein pankinjohtajan kanssa, ja hänelläkin piti kiirettä, sillä kylvöloma oli alkamassa. (Ei varmaan kovinkaan moni pankinjohtaja ole pääkaupunkiseudulla maanviljelijä samaan aikaan?)

Kun pankinjohtaja kyseli lainanlyhennystä, ehdotin tiettyä summaa, mutta jatkoin silmää vinkaten: ”Saan kyllä varmaan pian palkankorotuksen.” Kun myin tuon asunnon pari vuotta sitten ja haimme lainaa nykyiseen asuntoomme, kiitin pankinjohtajaa luottamuksesta. En tiedä olisinko itse tuolle vilkkusilmätytölle lainannut noin isoa summaa, sillä jälkeen päin ajateltuna tuo ensimmäisen oman alan työpaikan palkka ei luonnollisesti päätä huimannut.

Kun myin tuon asunnon, sain monelta asunnon arvonnousun vuoksi kommentteja: ”Voi kun olisit ostanut kaksi!” Rehellisesti sanottuna ei tullut pieneen mieleenkään. Tuo juuri valmistunut muutaman sadan euron palkankorostusta kärkkyvä vilkkusilmätyttö oli pähkinöissä, että sai edes sen yhden. Loppuen lopuksi iloitsin varmaan enemmän sitä, että uskalsin ottaa noinkin suuren lainan yksin vastavalmistuneena jalka vasta ensimmäisen työpaikan oven välissä.

Nykyään tuo teininä omaan kotiin muuttanut ”kaupunki-ihminen” ei fiilistele enää niin paljon keskustan hälinää vaan iloitsee “Pohjois-Helsingin Lapista”. Jopa lämpökerraston kalsarit on vaikea välillä vaihtaa farkkuihin – ja hyvä niin.

21/12/2020 Blogit, Koti, Kotikeittiö, Leipominen, Perhearki

Gluteenittomat ja maidottomat mokkapalat

Mokkapalat ovat kestohitti! Leivoin viikonloppuna gluteenittomia ja maidottomia versioita. Mokkapalojen suosio on kai niiden yksinkertaisuudessa – ja niitä on tarpeeksi nopea ja simppeli leipoa. Usko tai älä, vaikka mokkapalat kuuluvat omaan lapsuuteen, ne maistuvat meidän perheessämme edelleen niin lapsille kuin aikuisille. Olen aikoinaan kirjoittanut ohjeen ylös yläasteen köksän kirjasta, ja vuosien mittaan olen sitä tuunaillut.

Tämä toki riippuu täysin siitä, missä on syntynyt, mutta omalla kohdalla tämä korona-aika on ollut aikalailla samanlaista kuin lapsuuden elämä, ja oikeastaan olen nauttinut tästä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lapsena käytiin koulua, liikuttiin ulkona paljon ja oltiin kotona. Lankapuhelimella sai soittaa kavereille, jotka eivät asuneet samalla kylällä, ja jos halusi puhua rauhassa, meni yläkerran lankaluurista puhumaan – tuolloinkin joku siskoistani tosin yritti salakuunnella alakerran puhelimella. Leikimme paljon ulkona kavereiden kanssa. Tuolloin tosin harvoin mitään sovittiin etukäteen – pyöräiltiin vain se perinteinen kevyt viisi kilometriä, ja käytiin toteamassa: ”Ai, se ei ole kotona.”

Överit vai vajarit?

Muistan lapsuudestani, että teeleipä oli ensimmäinen asia, jonka leivoin itse yksin kotona. Tuon jälkeen heti perään iskivät mokkapalat. Kuinka moni on nyt viimeisten vuosien aikana leiponut mokkapaloja?

Kuten monessa muussakin leipomisprojektissa, ohjeeseen ei kannata ihan sokeana luottaa. Esimerkiksi peltien koot saattavat vaihdella ja kaikilla meillä on oma maku, jonka mukaan reseptejä voi tuunata. Tuplaa esimerkiksi määrät huoletta, jos paksu kuorrute on makuusi. Koristeluun on myös vapaat kädet. Jos tykkää enemmän ”Mielummin överit kuin vajarit” -tyylistä, tuunaa mokkapalat rocky road -tyyliin vaahtokarkein, keksein ja pähkinöin.

Voiko mokkapalojen suhteen jokin mennä vikaan? Äitini mukaan voi. Yllättävän moni lirauttaa taikinaan liian kuumaa kahvia. Kananmunasokeri-yhdistelmä vaatii myös huolellisen vaahdotuksen, eikä niitä voi kuulemma vatkata yli.

Olen muuttanut ohjeeseen gluteenittoman jauhon, kauramaidon ja maidottoman margariinin, jotta kaikki perheen jäsenet saavat herkutella. Jos haluaa tehdä täysin gluteenittomia mokkapaloja, tarkista, että myös käyttämäsi koristeet ovat gluteenittomia. Olen lisännyt ohjeeseen myös maustamattoman kaurajugurtin, sillä mielestäni se tuo kuohkeutta taikinaan. Sen voi myös korvata muulla nesteellä. Toki jauhot voi aina myös vaihtaa vehnäjauhoihin. Meidän pellin koko on 46 x 39.

Pikkuapulainen ilmoittautuu palvelukseen!

Usein jos menemme lapsuuden kotiini käymään, äitini on leiponut valmiiksi pakkaseen mokkapaloja. Yleensä koko vanhan liiton arkkupakkanen on täynnä herkkuleivoksia ja kakkuja.

Pienenä olisin halunnut olla äidin innokas apuri keittiössä. Jos äitini teki ruokaa, yritin sohia haarukalla joka suuntaan ja sekoittaa. Usein kuitenkin ruuat olivat enemmän lattialla kuin pannulla.

Äitini tapasikin usein sanoa minulle: ”Jemppu rakas, paras apu on, kun vaan pysyt kaukana.” Ehkä se oli totta, sillä tuolla menolla tuota ruokaa tehtäisiin vieläkin.

Nykyään huomaan itse keksiväni kaiken maailman ”harhautusohjelmaa” Sohville, kun hän haluaa tulla ”auttamaan” ruuanlaitossa. Nostan hänelle yleensä tyhjän kattilan lattialle, kauhan ja muuta sälää. Näin Sohvi saa tehdä oman ruuan.

Hän on myös innokas tiskaamaan – tosin myöhemmin saattaa ihmetellä, miksi hän saa aina tiskata samaa kattilaa. (Oikeat tiskit on usein jo tiskattu ja astiat pesukoneessa.) Laitan siis häntä varten puurokattilaan vettä ja tiskiainetta, jota hän voi läträtä.

Muistan itsekin, että pidin lapsena tiskaamisesta (= käsien lilluttelusta kuumassa vedessä) – jopa niin paljon, että jouluna mantelin saanut sai tiskata. Sopupelin avulla yllättäen sain mantelin, sillä tuskin siskojani tuo tiskaaminen kovinkaan paljon kiinnosti.

Mokkapalat

5 munaa
4 dl sokeri
200 g maidoton margariini
1 dl kauramaito
5 dl gluteeniton jauho
4 rkl kaakaojauhe
3 tl leivinjauhe
2 tl vaniljasokeri
1 dl maustamaton kaurajugurtti

Kuorrute
75 g maidoton margariini
5 dl tomusokeria
5 rkl vahvaa kahvia
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniliinisokeria

Vaahdota muna ja sokeri.
Sulata voi kattilassa tai mikrossa. Lisää sulatetun margariinin joukkoon kylmä kauramaito ja kaurajugurtti.
Yhdistä kuivat aineet. Sekoita kaikki aineet keskenään varoen tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 200 asteessa 15 minuuttia. Paistoaika saattaa vaihdella uunin mukaan, joten seuraile silmä tarkkana uunia.
Valmista kuorrute. Anna pohjan jäähtyä ennen kuorruttamista. Lisää nonparellit tai muut koristeet ennen kuin kuorrutus kovettuu.

11/12/2020 Koti, Lapsuusmuistot, Perhearki

Lapsuuden jouluperinteet

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Millaisia jouluperinteitä tai -muistoja teillä on? Minun jouluni ovat olleet perheen kesken Pohjanmaalla lapsesta saakka samanlaisia. Koronan vuoksi tänä vuonna joulu saattaa olla meillä ja monessa muussakin kodissa hieman erilainen. Missä tahansa Suomea olen asunut, olen aina hypännyt junaan ja reissannut lapsuudenkotiin jouluksi.

Yleensä meitä on ollut koko perhe koolla eli myös sisarukseni perheineen. Toki muutama ohjelmanumero on muuttunut tai vuosien mittaan poistunut, mutta usein on ollut samanlainen tunnelma. Viime jouluna pääsin myös ensimmäistä kertaa esittelemään Sohville meidän jouluperinteitämme – tosin hän oli silloin vasta puolivuotias, joten hän tuskin muistaa tuosta joulusta mitään.

Niin kuin monessa muussakin kodissa, ennen joulua meillä on tapana laittaa jouluvalot ikkunaan, polttaa kynttilöitä sekä leipoa joulutorttuja ja pipareita. Voi sitä ilon määrää, kun Sohvi sai koristella serkkunsa kanssa joulukuusen.

Muistan lapsena, kun äitini teki joulusiivouksen ennen joulua ja laittoi ikkunoihin jouluverhot. Lisäksi hän vaihtoi usein myös ns. paremmat matot eri huoneisiin. Nykyään ei varmaan kovin monella ole eri juhlapyhille omia verhoja ja mattoja vai onko? Itselläni ei ainakaan ole. Jos ihan tarkkoja ollaan kaapeissani ei edes ole yhtään ylimääräistä verhoparia – saati sitten mattoa. Ilman KonMari-hypeä minulla on ollut jo aiemmin tapana myydä/antaa entinen pois, jos on tullut aika ostaa uusi. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen muuttanut niin monta kertaa. Jokaisella muutolla on tullut yksinkertaisesti karsittua vanhaa tavaraa.

Pukki-illuusion katoaminen

Meillä oli lapsena tapana kirjoittaa yhdessä joulupukille kirjeet ennen joulua. Laitoimme ne nastoilla kiinni ulko-oveen isämme kanssa, ja aamulla kävimme katsomassa, olivatko tontut vieneet ne jo joulupukille. Yllättäen ne olivat aina kadonneet.

Kerran siskoni tuli jälleen kysymään minulta kirjoitetaanko kirje pukille. Olin alle kouluikäinen, enkä osannut vielä kirjoittaa, joten siskoni auttoi minua. Kun siskoni kysyi minulta, mitä haluaisin toivoa lahjaksi, muistan ajatelleeni, etten tarvitse mitään. Kun oikein asiaan funtsin, tulin siihen lopputulokseen, että aina kannattaa toivoa, kun kerran ilmaiseksi saa, sillä ainahan tavarat voi myydä eteenpäin. (Uskomatonta muuten, että olen näin ajatellut noin pienenä! Haha!)

Kun siskoni huomasi, etten ollut tosissani vaan lähinnä keksin päästäni hölynpölytoiveita, hän hermostui ja täräytti kovaan ääneen: ”Ei joulupukkia ole olemassa – äiti ja isä nämä kaikki romut joutuvat ostaa!” Sinne katosi oma illuusioni joulupukista.

Toisaalta olen lapsena kyllä yrittänyt tienata muillakin tavoilla. Perustin monta kertaa pienenä kirpputorin meidän kodin tienpäähän, jossa myin vanhoja tavaroitani, joten ehkä aidosti ajattelin myös jouluna tienata. Minulla oli usein myös karkkikioski yläkerrassa, jossa myin säästämiäni karkkeja siskojen kavereille. (En ollut mikään varsinainen karkkifani pienenä, enkä oikeastaan vieläkään niistä niin paljon pidä) Samaan hengenvetoon muistan kioskin, jonka perustin meidän keittiöömme. Isäni oli tuon kioskin kanta-asiakas, ja myin hänelle usein montakin (hänen ostamaansa) banaania.

Aattoaamun perinteet

Lapsena isä toi joulukuusen sisään aattoaamuna, ja siskosten kesken aina koristelimme kuusen.

Muistan edelleen, kuinka into piukeena kävin hommiin – joka kerta kuitenkin joku siskoistani käveli perässäni ja siirsi aina koristetta ”paremmalle paikalle”. Löysin tästä tilanteesta kuvankin, jossa siskoni on viittä vaille valmis hyökkäämään laittamani koristeen kimppuun.

Löysin myös hienoja ideoita kuusenkoristeluun, ja totesin, että emme totisesti olleet kovin lahjakkaita tässä, emmekä kyllä nähtävästi ole vieläkään Pro kuusenkoristelijoita.

Lapsena kävimme hiihtämässä ja joulusaunassa ennen joulurauhan julistamista. Katsoimme aina televisiosta, kun virallinen joulurauha julistettiin Turusta. Aamulla televisiosta katsottiin totta kai myös Joulupukin kuumalinjaa ja Lumiukko-ohjelmaa. Aamupäivällä söimme myös riisipuuron.

Meidän perheemme ei ole koskaan käynyt aattona kirkossa, mutta kävimme välillä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja ennen joulua.

Meillä syödään edellään perinteinen jouluruoka noin kello neljän maissa. Äitini on ainakin toistaiseksi vielä jaksanut tehdä itse kaikki laatikot, ja siitä hatunnosto hänelle. Meidän joulupöytäämme on kinkun lisäksi usein myös kuulunut savustettu kalkkuna.

Vaikka meillä on iso perhe, lisäämme keittiönpöytään kaksi jatkopalaa ja kokoonnumme kaikki sen ääreen syömään. Perheemme on tunnetusti täynnä hätähousuja, ja usein siinä ei kauaa nokka tuhise, kun lautaset ovat tyhjiä.

Kun Elsa-mummamme eli, isäni haki hänet aina meille syömään iltapäivällä samalla, kun he kävivät haudalla viemässä kynttilöitä.

Aaton joulutohinaa

Minua naurattaa, kun kuulin, että joissakin osissa maailmaa, kuten Ukrainassa ja Puolassa, oikea hetki lahjojen avaamiselle on kirjoitettu kuulemma tähtiin. Perheen nuorimmaisen lapsen tehtävänä on katsoa iltataivaalle ja odottaa ensimmäisen tähden ilmestymistä: tämä on merkki, että lahjojen avaaminen voi alkaa. Tämä merkin odottaminen tekisi tiukkaa meidän kärsimättömälle perheellemme.

Lapsena isäni yllättäen katosi juuri ennen, kun joulupukki tuli. Nykyään pukki ei ole enää käynyt, vaan jättää lahjapussin ulkoportaille. Olemme tehneet jo vuosia sitten päätöksen, ettemme osta lahjoja paljon – silti esimerkiksi viime jouluna tuntui, että Sohvi sai ihan liiankin ison kasan joululahjoja perheeltäni. Selkä vääränä kannoin niitä junassa sitten Helsinkiin vauva kainalossa.

Perinteisesti isäni on ostanut talon miehille eli minun ja siskoni puolisoille Veikkauksen arpakuoren. Noidenkin arpojen raaputtaminen tuntuu olevan jo jonkinlainen perinne. Perinne on taitaa olla myöskin se, ettei arpakuoresta ikinä tule voittoja.

Olen viettänyt joulun yhden ainoan kerran Mexico-vaihtoaikoina noin 12 vuotta sitten muualla, mutta muuten mennään samalla tutulla kaavalla. Tuolloin joulupäivänä taisimme jopa mennä McDonald’siin syömään. Tuolloin olimme siis kaukana perinteistä.

Sanonta: ”Tulis joulu, että sais yölläkin syödä” pitää meillä 100 % paikkansa, sillä tuntuu, että jääkaapilla käydään koko ajan. Se onkin yksi parhaimmista asioista jouluna!

08/12/2020 Äitiys, Koti, Perhearki

Kun uusperheeseen syntyi vauva

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Kuinka monella on sisaruksia? Itse koen ison perheen ympärillä vain rikkaudeksi, mutta millaisia muutoksia perhe kokee, kun siihen syntyy uusi perheenjäsen?

Olen itse isosta perheestä sekä lapsikatraan neljäs ja nuorin. Vanhempien parisuhteen muodostumisen jälkeen perinteisessä perhemallissa vanhemmat askel kerrallaan muodostavat suhteen heille syntyneisiin lapsiin. Jokainen ihmissuhde saa oman aikansa ja tilansa rakentua pala palalta. Uusperheessä tuo aika niputetaan ja saattaa tuntua, että suhteet täytyy rakentaa kerralla. Mitä jos tähän päälle syntyy vielä uusi jäsen perheeseen?

Nykyään löytyy niin monenlaisia perhekokoonpanoja. On kyseessä ydinperhe tai uusperhe, perheet muodostavat omanlaisensa tien kulkea.

Miten valmistaa lasta vauvan syntymään?

Sanotaan, että ikä vaikuttaa siihen, miten aikaisessa vaiheessa vauvasta kannattaa kertoa. Yleensä viimeistään muutama kuukausi ennen laskettua aikaa. Kun aloin odottaa Sohvia, odotimme useamman kuukauden ennen kuin kerroimme siskopuolille uudesta tulokkaasta. Hänen teini-ikäisille lapsillensa olimme jo kertoneet paljon aikaisemmin. Vaikka lapsen on vaikea hahmottaa ajankulua, oli helppo raskausaikana jo sanoa, että vauva syntyy kesällä. Kun Sohvi syntyi, puolisoni pienimmät tytöt olivat 3- ja 4-vuotiaita.

Yritimme parhaamme mukaan ottaa tyttöjä mukaan odotukseen. Kun olin raskaana, tuntuu, että perheemme hiukan läheni. Juttelimme usein tyttöjen kanssa tulevasta vauvasta, ja he kokeilivat vauvan liikkeitä.

Yritimme myös valmistaa tyttöjä siihen, että vauvasta ei heti saisikaan leikkikaveria – aluksi hän tulee vain syömään ja nukkumaan. Muistelimme myös yhdessä tyttöjen vauva-aikaa, katselimme vanhoja valokuvia ja videoita, joista oli helppo selittää, että hekin ovat olleet pieniä tuhisevia pötköjä, jotka tarvitsivat enemmän hoitoa ja huolenpitoa.

Sisaruksen tärkeä rooli

Luonnollistahan on, että vanhemman sisaruksen tunteet vauvaa kohtaan voivat olla vaihtelevia. Me muistuttelimme Sohvin sisarpuolille usein, kuinka tärkeitä he ovat meille ja Sohville. Isompi siskopuolista kiintyi vauvaan nopeammin ja sai meiltä usein kehuryppään, kun osoitti kiinnostusta Sohvia kohtaan: ”Osaatpa sinä paijata hienosti.”

Meidän kohdallamme onneksi Sohvi oli ns. sopeutuva vauva, eikä edelleenkään turhista möksähdä. Olen yrittänyt olla käyttämättä ilmaisua “helppo vauva”, sillä se ymmärretään usein väärin. Sohvilla ei ollut ylimääräisiä vatsakipuja ja hän nukkuikin hyvin. Hän on perusluonteeltaan nauravainen ja onnellinen lapsi. Vauhti on kova, ja välillä kaatuukin lujaa, mutta nousee nopeasti ylös ja jatkaa matkaa.

Sohvi alkoi noin 8 kuukauden ikäisenä jo ottaa askeleita, joten tämä varmasti helpotti matkan varrella hiukan. Hän usein varauksettomasti meni ja halasi siskojaan ja tekee sitä vieläkin.

Vanhempi tukena

Omassa lapsuudessani saimme aina apua vanhemmiltamme. Tosi asiahan on, että lapsen on vaikea kertoa tunteistaan ja harmituksistaan, mutta en täysin myöskään allekirjoita lausetta: ”Aina saa itkeä, jos itkettää.” Kaikki tunteet ovat luonnollisesti hyväksyttäviä, mutta miten niitä näyttää on eri asia.

Välillähän lapsi ei edes tiedä, mistä paha olo tulee, mutta kertomista voi alkaa pikku hiljaa harjoitella, ennen kun pistää talon sileäksi. Aina on tervetullut syliin, vaikka jokin asia harmittaakin.

Hömpötyskolmikko

Nykyään Sohvilla ja siskoilla on täysin omat juttunsa, ja he hömpöttävät keskenään paljon. Sohvihan on jo iso taapero (melkein 1,5v). Alusta saakka olemme pyrkineet parhaamme mukaan luomaan sisaruksille yhteisiä rutiineja, kuten hyvänyöntoivotukset, aamuhalit, kylpyhetket ja nyt viimeisimpänä joulukalenterin avaus.

Tytöt myös lähestulkoon kisailevat siitä, miten he saavat Sohvin helpoiten nauramaan. Kaikkein pienimmät ja yksinkertaisimmat asiat merkitsevät lapselle usein eniten.

02/12/2020 Entisöinti, Koti, Sisustus

Vanhojen huonekalujen uusi elämä

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Vanhojen huonekalujen tuunaus on aika terapeuttista ja hauskaa puuhaa. Lapsuudenkodissani isälläni on iso ulkohalli ja puuvaja, jossa usein leikimme lapsena. Halli on täynnä tavaraa. Vaikka tuntuu, että osa tavaroista on vaan roinaa, ei ole asiaa, jota isäni ei osaisi korjata. Yleensä siis jokaiseen asiaan löytyy hallista ratkaisu. Lapsena myös nikkaroimme paljon hallissa, ja usein siellä olikin isoja kasoja laudanpätkiä täynnä nauloja.

Kun olimme viime kesänä kotikonnuilla käymässä Pohjanmaalla, oli hauska huomata, miten jännänä paikkana Sohvi koki paapan puuvajan. Siellä myös leikimme useana päivänä.

Lapsuudenkotimme piha-alueella oli aiemmin myös iso aittamainen rakennus. Siellä oli mukava leikkiä, sillä se oli täynnä paappani äidin ja isän huonekaluja. Jos jaksoi kasata pölyä pois tavaroiden päältä, saattoi löytää mieleisen huonekalun. Jostain syystä isämme antoi meidän aika vapaasti ”entisöidä” ja tuunailla noita huonekalua, vaikka onnistumisprosentti ei paukkunut sadassa. Laatu saattoi vaihdella huonekalun kohdalla, mutta kiinnostus vanhoja huonekaluja kohtaan syntyi. ”Mukava, kun huonekalulla on jokin tarina” saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta myönnettäköön, että minun kohdallani se pitää paikkansa. Tarina se on paskempikin tarina!

Millainen projekti?

Meidän nykyisessä kodissamme on vieläkin jäljellä tuolta aitasta pelastettuja huonekaluja. Osaa on tuunattu enemmän ja osaa vähemmän. Voi taivas puolisoni ilmettä, kun olen välillä raahannut pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle kasan vanhaa tavaraa. Hänen silmien pyörittely -ilmeensä alkaa olla jo vakio.

Välillä huonekaluille riittää ihan kevytkin pintakäsittely. Huonekalun kunto määrittää sen, paljonko aikaa projektiin menee. Kuinka paljon vaivaa olet valmis itse näkemään ja onko käytössäsi vaadittavat välineet? Entä liikeneekö jostain ulkovarastoa, jossa on tilaa tuunailla vai onko homma vain pieni fiksaus, jonka voi hoitaa omassa olohuoneessa?

Jos ei ole käryäkään, mitä tehdä, ei kannata lähteä kylmiltään mopolla moottoritielle. Suosittelen silloin joko jättämään entisöinnin ammattilaisen käsiin tai sitten pyytämään alan asiantuntijoilta vinkkejä. Pahimmassa tapauksessahan koko huonekalu menee pilalle. Monien maaliliikkeiden verkkosivuilta myös löytyy kattava tietopaketti erilaisista maaleista ja maalaustavoista.

Vein aikoinaan Pohjanmaalta peräisin olevan vanhan tuolin ja ostamani beigevalkoisen tuolin kankaan Stadin ammatti- ja aikuisopistoon. Opiskelutyönä kustannus ei ollut suuri. Verhoiltu tuoli on nykyään Sohvin huoneessa ja edelleen kovin rakas. Muistan, kuinka olen siinä itse istunut ja heilutellut jalkojani, kun ne eivät osuneet vielä maahan – nykyään myös Sohvi tekee samoin.

Varaa aikaa pohjatyöhön

Niin kuin monessa muussakin asiassa, huolellinen suunnittelu on puoli työtä. On kyseessä isompi tai pienempi projekti, esivalmisteluihin kannattaa varata aikaa. Tutki huonekalua, ja ota selville, millainen pintakäsittely siinä on nykyään. Entä onko huonekalu tulossa jatkuvaan käyttöön vai koriste-esineeksi? Tämä määrittää tulevaa pintakäsittelyä.

Ihan alkuun huonekalu täytyy puhdistaa liasta ja rasvasta. Jos liat ovat jämähtäneitä, maali- ja lakkapinnalla voi käyttää maalinpesuainetta. Maalattaville pinnoille pinttyneen lian poistoon voi käyttää myös kidesoodaa. Tällä muuten lähtee moni muukin lika, kuten pohjaan palanut ruoka kattilasta.

Olen usein aloittanut hiomaan vanhasta kerroksesta puun syiden mukaisesti, mutta jos huonekalun pinnassa on monta kerrosta maalia, ne kannattaa poistaa maalinpoistoaineella. Vanhan lakkapinnan voi poistaa raaputtamalla metallisella siklillä ennen loppuhiontaa. Pintaa voi siis hieman rikkoa hiomapaperilla tai sitten hangata alkuperäinen pinta kokonaan pois. Pyyhi lopuksi hiomapöly pois. Jos huonekalussa on halkeamia tai isoja kolhuja, kittaa pinnat. Hio kittauskohdat vielä tasaisiksi.

Miten uudistaa huonekalua?

Tässä muutamia vinkkejä eri tuunaustapoihin, mutta kuten aiemmin jo sanoin ammattilaisilla on näihin vielä tarkempiakin niksejä.

Joskus pelkkä huonekalun pyyhkiminen huonekalujen puhdistusaineella tai kiilotusöljyllä riittää. Pyyhkimiseen kannattaa käyttää puuvillatrasselia, teräsvillaa tai nukkaamatonta riepua. Kulutusta kestävän pinnan saa aikaan kiinanpuuöljyllä eli tung-öljyllä. Se on kiinalaisen tung-puun pähkinämäisistä hedelmistä tehty luonnon öljy. Sitä voi käyttää myös keittiön työpintojen sekä puutarhakalusteiden käsittelyyn. Jos aiempi pinta on öljykäsitelty, samaa kannattaa jatkaa.

Toinen vaihtoehto on vahaaminen. Vahoja löytyy kirkkaita ja värillisiä. Sen levityksessä parhaiten toimii vaahtomuovi. Kaupassa myytäviä vaahtomuovisienipäitä pystyy yhdistämään pensselin varteen.

Jos pinnasta haluaa kestävän ja kovan, vaihtoehtona on lakkaus. Ainoa miinus on, että se saattaa kellertyä ajan myötä. Monet käsittelevät esimerkiksi vanhan koivuhuonekalun ensin läpikuultavalla valkoisella vahalla ja lopuksi värittömällä vahalla tai öljyllä – näin pinta ei kellastu.

Huonekalu voidaan myös petsata, jolloin se tarvitsee suojaksi usein lakan tai öljyn. Tällöin pinnasta tulee pähkinän tai mahonkisen sävyinen. Sanotaan, että petsaus korostaa puun luonnollisia syitä ja kuvioita.

Jos huonekalu on maalattu, voi hiomisen jälkeen pohjaa maalata tartuntapohjamaalilla. Tämä etenkin silloin, jos et tiedä onko aiempi maali vesiohenteista vai liotinohenteista.

Jos maalipinta on huonekalussa hyvässä kunnossa ja maalaat uutta peittävää pintaa, vanhat maalit voi hyvin jättää uusien maalikerrosten alle. Suosittelen maalaukseen valitsemaan vesiohenteisen maalin, sillä se ei kellastu, vaan säilyttää värisävynsä liuotinohenteista maalia paremmin.

Tapoja uudistaa huonekaluja on useita – niin kuin on tekijöitäkin. 🙂

20/11/2020 Koti, Kotikeittiö, Leipominen, Perhearki

Kotileipurin kaurapuurosämpylät

Sämpylöiden reseptejä löytyy verkosta pilvin pimein, mutta laitan tämän oman kotileipurireseptini silti niiden kaveriksi. Leipähän on ollut perinteisesti keskeinen osa suomalaista ruokakulttuuria, ja pitkin päivää sitä löytyy lautaselta tai eväsrasiasta. Jostainhan sekin kertoo, että osa pakkaa mukaansa ruisleipäpaketin lähtiessään ulkomaanmatkalle.

Leipää meilläkin menee, ja tällä hetkellä Sohvin suosikki leipä näyttää olevan simppeli näkkileipä. Sämpylät ovat kuitenkin aina asia erikseen, ja niitä taaperokin osaa arvostaa. Usein Sohvilta kuuluukin vain kommentti: ”Nammmm”. Sehän se parasta palautetta on.

Ronskilla kädellä

Jos rehellisiä ollaan, menen aina kaurapuurosämpylöissä enemmän ns. mututuntumalla kuin reseptin mukaan. Joskus kaurapuuro on hiukan tiiviimpää, ja joskus taas lisäilen jauhoja reippaammalla kädellä. Jos jokin asia on pysyvä, se on kaurapuuro. Se taitaa olla sanomattakin selvää, etten saanut näiden sämpylöiden leipomiseen inspiraatiota television kokkiohjelmasta. Minulle kaurapuurosämpylöiden leipominen ei koskaan ole ennalta suunniteltua, vaan yleensä hihat alkavat heilua, jos ylimääräistä kaurapuuroa jää – ja sen mukaan yleensä reseptiä sovellan. Ja myönnettäköön usein motivaationa on ihan vain se, että on nälkä.

Kannattaa tarkistaa, että taikina on sopivan kosteaa ja ilmavaa – näin ei tarvitse heitellä kivenmurikoita lautaselle. Muutaman kerran olen sortunut laittamaan liian kuumaa tai kylmää nestettä taikinaan tai sitten taikina on ollut vaan liian kiinteää koostumukseltaan. Usein unohtuu, että kuivahiivan toiminnan käynnistyminen vaatii korkeamman lämpötilan kuin tuorehiiva. Jos tuorehiiva alkaa kohota 37-asteessa, kuivahiiva vaatii 41-42 -asteisen lämpötilan.

Kiva on kuitenkin huomata, että vaikka uunista saattaa joskus tulla ulos maanantaikappaleita, ne katoavat silti meidän perheemme nälkäisiin suihin alta aika yksikön. Olenkin alkanut välillä pakastamaan saman tien sämpylöitä niiden jäähdyttyä, jotta voin seuraavana päivänä herkutella rauhassa.

Hyvä paha puuro

Tuntuu, että ihmisillä on kaurapuuroon viharakkaus-suhde, ja täytyy myöntää, että noin parikymppisenä otin siihen itsekin pesäeron – olin urheiluleireillä syönyt kaurapuuroa niin paljon, että se rehellisesti sanottuna tuli ulos korvista. Noin viiden vuoden eron jälkeen löysimme toisemme uudelleen. Nykyään kaurapuuro porisee meillä tiheään tahtiin. Sohvi syö aamu- ja iltapalaksi, ja itse syön sitä lähestulkoon joka aamu. Sen helppoutta ei voi kiistää. Usein vielä menen sieltä, mistä aita on rikki, ja keitän illalla isomman satsin, jotta aamulla ei tarvitsisi keittää. Toki vastakeitetty aina eilisen voittaa, mutta helposti illan puurosta saa kaurajuomalla taas vetreää. Vetristän vanhasta tottumuksesta tässäkin reseptissä puuroa kaurajuomalla – toki vesi toimii yhtä lailla.

Kaurapuurosämpylät

noin 5 dl kaurapuuroa
3 dl kaurajuoma tai vettä
9-10 dl gluteeniton jauhoseos
2 tl psylliumia
10 g (1 pussi) kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Lämmitä neste noin 41-42 -asteiseksi ja lisää psyllium. Anna sen turvota muutaman minuutin. Vetreytä puuro nesteellä.
Sekoita kuivahiiva, jauhot ja suola keskenään, ja yhdistä puuroseoksen kanssa sekoittaen. Hyvä vatkaaminen ja vaivaaminen tuovat ilmavuutta. Lisää öljy viimeiseksi taikinaan.
Jos haluat kuohkeita sämpylöitä, anna taikinan kohota jo tässä vaiheessa 30 minuuttia.
Leivo sämpylät ja anna kohota pellillä 30 minuuttia.
Paista noin 200 asteessa 15 minuuttia.

09/11/2020 Koti, Perhearki, Puutarha

Jokapihan puutarhuri

Puutarhanhoito on aihealue, josta en olisi ikinä uskonut, että kirjoitan. Kun alle kaksi vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, sain kauan ja hartaasti toivomani puutarhan. Aikaisemmin haaveilin taivaallisesta parvekekeitaasta, mutta silloisen asunnon parveke oli kesäisin tulikuuma. Ainoa kukka, joka siellä kukoisti, oli pelargoni – ja niitä viljelin siellä joka kesä kyllästymiseen asti. Yritys saada siellä elämään muitakin kukka-asukkeja oli kyllä kova, mutta häntä koipien välissä palasin tutun ja turvallisen kukkaklassikon luo.

On paljon aiheita, joista olen etsinyt apua googlaamalla. Yksi tällainen aihe on puutarha ja sen hoito. Äidilläni on iso puutarha, joka on enemmänkin paratiisi kuin puutarha. Taivas miten monta kertaa olen soittanut hänelle ja kysynyt mielipidettä jostain kukka-asiasta. Puolisoni sanoikin kesällä, kun olimme käymässä kotikonnuillani, että: ”Jos sinulle jo menee aikaa oman pikku plänttisi hoitoon, voin kuvitella kuinka kauan äidilläsi menee.” Onneksi moneen puutarha-asiaan olen myös saanut vastauksia naapurissa sijaitsevasta Kukkatalosta.

Kun muutimme, ensimmäisenä kesänä seurasin mielenkiinnolla, millaisia monivuotisia kukkia puutarhastamme kasvaa. Aika nopeasti huomasin, että fanfaarit olivat turhia – niinpä laitoin ostohousut jalkaan ja lähdin kukkakauppaan. Toisaalta oli mukava, että sain suunnitella kaiken uusiksi.

Vaikka puutarha-alueemme on pieni, sen hoitoon ja ideointiin kuluu yllättävän paljon aikaa. Monesti olen yrittänyt ennen kukkakauppaan lähtöä tehdä pätevän puutarhasuunnitelman, mutta ostoslista menee usein kuitenkin uusiksi, jos kukkakaupassa ei ole jotain tiettyä lajiketta tai jokin muu kukka muuten vain kiinnittää huomion.

Aktivoidu jo syksyllä!

Jos ihan tarkkoja ollaan, syksy olisi täydellinen aika tehdä uusia suunnitelmia puutarhan varalle, sillä pihan muodot näkyvät parhaiten. Jos puutarhasuunnitelman päivittää syksyllä, sinne eksyy helpommin mukaan myös loppukesän ja syksyn kukkien ruskavärit. Näin puutarhan kukinta-aikaa pystyy pidentämään.

Sanotaan, että lehtipuita ja pensaita voi istuttaa ja kannattaakin niin kauan kuin maa on sula ja samassa yhteydessä puun juurelle ja muuallekin kannattaa istuttaa kukkasipuleita – näin puut lähtevät kasvuun heti keväällä ja puutarhaan saadaan monivuotista väriä kevääksi ennen puiden lehtien puhkeamista. Joka tapauksessa kevään kukkapenkkien pohjatyöt on hyvä tehdä myös syksyllä, vaikka ei istuttaisikaan mitään. Se helpottaa kummasti keväällä, kun maa sulaa.

Ennen pensaiden leikkausta, täytyy luonnollisesti selvittää kullekin pensaalle suositeltava leikkaustapa. Pensaita kannattaa tosin leikata vasta, kun lehdet ovat pudonneet – näin ravinteet ehtivät siirtyä lehdistä takaisin pensaan käyttöön.

Mistä lähteä liikkeelle?

Loppuen lopuksi kasvivalinnoissa kaiken a ja o on kasvien viihtyminen. Onneksi kasvitietoutta löytyy runsaasti, jos vaan jaksaa etsiä. Puutarhan kasvuolosuhteiden selvittäminen vie myös aikaa. Puutarhaan tuleva valo saattaa muuttua vuoden ajan mukaan – esimerkiksi pensasaita saattaakin tuoda keskikesälle varjon kukkapenkin ylle. Ota myös maaperä ja muu ympäristö tarkkailuun – millaisia kukkia ja pensaita asuinalueella viihtyy?

Kannattaa ottaa myös huomioon, että pihassa rakennukset ja korkea kasvillisuus suojaavat kasveja kylmiltä tuulilta sekä kallio ja kivet varaavat lämpöä. Kaiken visuaalisuuden keskellä tulee totta kai eteen myös tarve – millaista esimerkiksi näkösuojaa tarvitsette?

Tulppaanit ruukkuun

Tein ensimmäistä kertaa kokeilun, ja istutin kukkien sipuleita myös ruukkuun kevättä varten. Kuulin, että istutus kannattaa tehdä tarpeeksi myöhään syksyllä, jotta sipulit eivät ehdi lähteä talvella varastoinnin aikana liian kovaan kasvuun.

Ruukkuun voi istuttaa kaikenlaisia sipulikukkia. Kun olin salaojittanut ruukun pohjan pienillä kivillä, istutin kolmea erilaista sipulikukkaa kolmeen eri kerrokseen. Kun istuttaa sipulit kerroksittain, ne kukkivat eri aikoihin – alas upotetaan isommat sipulit ja pienemmät päälle.

Ylimpänä olevat kukkasipulit kukkivat aiemmin ja alimpana olevat viimeisenä. Multa kannattaa kastella ennen istuttamista ja käyttää ruukkua, jossa pohjassa on reikä.

Peittelin ruukun hyvin varastoon, ja toivon, että lämpötila varastossa pysyisi plussan puolella. Maaliskuussa ruukun voi kuulemma nostaa aurinkoiselle ja lämpimälle paikalle.

Joulua ajatellen istutin myös Amarylliksen keittiöön kasvamaan. Istuttaessa kukan sipulista jätetään ”hartiat” näkyviin, ja multa painellaan tiiviisti sen ympärille. Lajikkeesta riippuen sen kasvaminen kestää 5-7 viikkoa. Sipulia kannattaa ennen istutusta pitää muutamia tunteja pystyasennossa haaleassa vedessä ja auttaa sitä juurtumisessa.

Amarylliksesta sanotaan, että se on helppo lemmikki jouluksi, sillä sitä pidetään niukasti kosteana ja tarvittaessa kastellaan haalealla vedellä. Toisaalta olen kyllä ylikastelemiseen välillä sortunut kukkien suhteen, joten ei ehkä pitäisi vielä tuuletella. Saa nähdä kuinka käy!

06/11/2020 Blogit, Koti, Kotikeittiö, Perhearki, Ruuanlaitto

Kylmä ilma – lämmin palapaisti!

Unohdan usein yhden äitini valmistaman klassikkoruuan – nimittäin palapaistin. Sitä tulee usein syötyä heillä kylässä, ja samalla vannotan itselleni valmistavani sitä, kun pääsen kotiin. Jostain syystä se kuitenkin unohtuu. Siivoilin alkuviikosta keittiön takakaappeja, ja uunipata hyppäsi silmille – ei muuta kuin tuumasta toimeen. Alla resepti, jota käytin. Se on muunnos omastani ja äitini reseptistä.

Vaikka lihan pitääkin hautua useamman tunnin uunissa, parasta tässä on, ettei tarvitse vahtia palaako pohjaan vai ei. Käytän reseptissä gluteenitonta jauhoa mieheni pojan sairauden vuoksi. Lisäksi perheessämme käytetään taaperomme Sohvin maitoallergian vuoksi aina maidottomia tuotteita ruuissa. Hyviä kauratuotteita onneksi on nykyään olemassa!

Jos ihan rehellisiä ollaan, en ole mikään kokkikolmonen keittiössä. Sanotaanko näin, että olen kova innostumaan asioista ja kokeilemaan reseptejä. Innostun elämässä muutenkin monenlaisista asioista ja höyryjunan lailla hyppään rattiin (siskoni jopa nauraa tälle). Keittiön puolella toteutus ei kuitenkaan aina ole se toivottu – ei varsinkaan leivonnassa. Suoraan sanottuna masennun aina hiukan, kun näen oman tuotokseni. Maku on kelpo, mutta kuva reseptistä ei vastaa omaani. Leivonnan suhteen pidänkin välillä hiljaiseloa ja keräilen itseäni. Kultakalana kuitenkin rumat leivokset ajan mittaan unohtuu, ja käyn seuraavan kakun kimppuun.

Hifistelyä vai kotiruokaa?

Ruuanlaitto ei onneksi niin usein mene metsään. Työnjako ruuanlaitossa jakaantuu aika lailla tasan puolisoni kesken. Olemme varmaan molemmat niitä perus arkiruokien valmistajia. Meillä kuumaa kamaa ovat klassikkoruuat kuten makaronilaatikko, jauhelihakastike ja spagetti sekä lohi ja perunamuusi – nakeista puhumattakaan. Kaikki ne, jotka uppoavat pikku lapsille.

Välillä on toki kiva hiukan hifistellä ja nähdä enemmän vaivaa ruuan eteen. Nämä kerrat kuitenkin ovat usein niillä viikoilla, kun olemme kolmistaan puolisoni ja Sohvin kanssa. Tämä hifistelykategoriakaan ei tosin ole mikään huippu eksoottinen vaan tähän kuuluu esimerkiksi kreikkalainen ruoka, tapakset tai ihan vaan chili-kana-avocadopasta. Näistä toki pitää Sohville joskus oma versionsa tehdä, jos kyseessä on jokin todella mausteinen tai tulinen setti. Se ei onneksi vaadi isoja toimenpiteitä.

Pidän puhelimessa listaa, johon yritän muistaa kirjoittaa, jos kokeilemme jotain uutta ja toimivaa reseptiä. Yleensä nimittäin juuri niillä hetkillä ei tule mitään mieleen, kun yrittää miettiä seuraavan viikon ruokia. Lunttilistat ovat siis tarpeen – useinkin! Kai joku muukin on yhtä hajamielinen tämän suhteen?

Palapaisti

800g naudan sisä- ulko-, tai paahtopaistia
voita paistamiseen
2 sipulia
2 porkkanaa
½ dl gluteeniton jauhoseos
5–6 dl vettä
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 lihaliemikuutio
2 dl kaurakermaa

Työvaiheet

Ota lihat huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen paistamista. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat.
Palapaistin ehdoton ydin on hyvin ruskistettu ja haudutettu liha. Ruskista lihat muutamassa erässä, ja laita ne pataan. Huuhdo pannua paistokertojen välillä vedellä ja kaada liemi pataan. Kuullota lopuksi sipulit ja porkkanat ja lisää nekin pataan.
Mausta pata suolalla, mustapippurilla, laakerinlehdillä ja lihaliemikuutiolla. Kaada mukaan porkkanat ja sipulit.
Hauduta liha 200 asteisessa uunissa ensin noin 30 minuuttia. Kun neste alkaa kiehua pudota asteet 175 asteeseen. Hauduta sen jälkeen noin 1,5h-2h.
Lisää lopuksi mukaan kaurakerma ja jauhot sekoitettuna aavistukseen vettä. Kuumenna hiukan.
Enjoy!

05/11/2020 Blogit, Koti, Remontointi

Koronaremppa

Blogikirjoitus myös kuunneltavissa

Hei, me remontoidaan! Niin kuin melkein joka toinen muukin suomalainen. Koronarajoitukset muuttivat radikaalisti ihmisten arkea, ja luonnollisesti kotona tuli ja tulee oltua nyt enemmän. Ehkä tuosta ajasta alkaa vahingossa myös tuijottaa kulahtaneita seiniä, ja pintaremontti-ideoita alkaa väkisinkin miettiä.

Tee-se-itse -remontointi on nyt in, mutta älkää pelätkö, emme ole lähteneet kaatamaan täällä seiniä omatoimisesti periaatteella ”tekemällä oppii”. Meillä tavoitteena on nyt lähtökohtaisesti kodin freesaus.

Pientä pintaremonttia

Vaikka suosittelen tekemään hyvän suunnitelman remontille kuin remontille – näin etenkin kustannukset pysyvät hallinnassa ja projekti valmistuu ajallaan – meillä kaikki on mennyt päinvastoin. Koska emme ole noudattaneet minkäänlaista suunnitelmaa, olen tyytynyt ajattelemaan, että pientä pintaremonttia pystyy tehdä ilman kiveen hakattua aikataulua ja päivystävää rakennusmestaria. Vaikka kyseessä olisikin vain kodin freesaus, aina on hyvä olla kuitenkin henkilö, jolta voi kysyä kikkakolmosia tai maalivinkkejä – on hän sitten ystävä tai rautakaupan henkilö. Näissä asioissa remontointifirman omistava mieheni ystävä on ollut päällikkö.

Uudesta maalipinnasta on helppo lähteä liikkeelle. Maalaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta maaleja on erilaisia. Kuinka peittävää haluaa, mattaa vai kiiltävää? Pinta tuo myös omat rajoitteensa maalaamiselle, sillä esimerkiksi puutaloissa väärä maali voi heikentää sisäilmaa. Maalaamaton hirsi- tai esimerkiksi mäntypaneeliseinä kykenee sitomaan huoneilmasta kosteutta vesihöyrynä ja luovuttamaan sitä myös takaisin, kun sisäilma muuttuu kuivemmaksi. Nykyisin sisämaaleina käytetään enimmäkseen vesiohenteisia maaleja, joiden vesihöyrynläpäisevyys on hyvä. Moni kokee kuitenkin, että vesiohenteiset maalit eivät peitä tarpeeksi hyvin puun aineosia, jotka näkyvät tummentumina maalin läpi. Jokainen uusi kerros taas heikentää kykyä sitoa huoneilman kosteutta vesihöyrynä. Onneksi kuitenkin päteviä hirsimaalejakin nykyään löytyy, jotka ovat niin peittäviä kuin vesiohenteisia.

Pintojen käsittely

Meillä pintaremontti lähti liikkeelle saunasta. Lauteiden ja saunan seinien uudelleenkäsittelyllä saa helposti ja nopeasti uutta ilmettä. Supi saunavahasta on olemassa erilaisia sävyjä, ja pähkäilinkin kauan aikaa niin valkoisen, mustan ja harmaan välillä. Loppuen lopuksi päädyimme harmaaseen. Sävy vaati useamman maalikerroksen, ja mietinkin jälkeen päin, että valkoisen ja mustan sävyn olisi ehkä voinut helpommin maalata ja jättää hiukan huolimattomaksi. Makunsa kullakin! Maalauksessa oli kuitenkin helpointa käyttää pensseliä, jossa on vaahtomuovisienipää.

Samalla maalasimme valkoisella Tikkurilan Empire-maalilla ovien karmit ja ikkunoiden kehykset. Tämän jälkeen muidenkin huoneiden ikkunoiden kehykset alkoivat näyttää kulahtaneilta, ja maalausprojekti jatkui muihin huoneisiin. Samalla myös olohuoneen ovi sai uutta pintaa.

Seuraavaksi vuorossa on kylpyhuoneen katon paneelien vaihto, alakerran wc:n maalaus ja altaan vaihto sekä koko talon ovikynnysten vaihto. Pikku juttuja, mutta jo nyt huomaa, miten paljon raikkaampi yleisilme tulee.

Työskentelymallit kehittyneet

Remonttibuumista kiinnostuneena päädyin myös tutkimaan rauta- ja sisustuskaupan yhdistys RASI ry:n tilastoja. Niiden mukaan rautakauppamyynti kasvoi alkuvuodesta 6%. Kodin kohennus näkyy kuluttajakaupan puolella, ja työvälineet ja -tarvikkeet tekevät kauppansa.

Jos jotain positiivista täytyy korona-ajasta keksiä niin monen yrityksen työskentely- ja palvelumallit ovat menneet eteenpäin. Monessa yrityksissä etätyöskentelyvälineet on laitettu koronan myötä vihdoin kuntoon sekä esimerkiksi rautakaupoissa on kehitetty etäpalvelumalleja. Näitä ovat mm. asiakkaiden lähelle tulevat rautakauppa-autot ja etäsuunnittelupalaverit asiakkaiden kanssa. Hyvä niin!

03/11/2020 Blogit, Koti, Lapsuusmuistot, Perhearki

“Kyll’on köppäästä” – miten pohjalaisuus voikaan vielä näkyä minussa?

Moneen maakuntaan liittyy stereotypioita. Pohjanmaasta ja pohjalaisista olemassa oleva stereotypia on eräs vahvimmista. Eteeni osui vanha Kodin kuvalehden artikkeli, jossa kerrotaan 12 syytä, miksi pohjalainen on paras puoliso. Vaikka artikkeli on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, suuren osan kuvailuista niin hyvässä kuin pahassa tunnistan itsestäni.

Muutin ensimmäisen kerran kesällä 2007 silloisen poikaystäväni kanssa Helsinkiin kesätöihin. Lopullisesti pakkasin kimpsuni ja kampsuni kohti Helsinkiä vuonna 2009 Meksikon vaihto-opiskeluiden jälkeen. Kuitenkin edelleen tunnen olevani pohjalainen. Tuntuu, että pohjalaiset eivät todellakaan häpeä kotiseutujaan. Päinvastoin, he kertovat äärimmäisen mielellään mistä päin ovat tulleet. Olen kuullut usein tarinoita sisukkuudesta ja tietynlaisesta hulluudesta. Sanotaan, että valtiovalta ei Kekkosen tasavallan aikana pohjanmaalle teollistamisohjelman tukirahoja hassannut. Maakunnassa väen on ollut pakko työllistää itse itsensä. Pohjanmaalta tulee puukkojunkkarien tavoin yritteliästä kansaa, jotka eivät jää asioita märehtimään vaan hammasta purren siirrytään eteenpäin.

Lapsuuteni Pohjanmaalla oli tietyllä tapaa juroa kuusihenkisessä perheessä, ja ehkä pohjanmaalla on vieläkin korski asenne päällä. Maisema oli täynnä työtä ja tekemistä. Kun näki, miten muut puurtavat, siinä oppii itsekin kantamaan tiilen kerrallaan.

Perheeseemme syntyi yhteensä neljä tyttöä. Lapsena meillä kaikilla oli rasavillipoikahiukset. ”Eipähän ainakaan tule kesällä kuuma”, sanoi isä. Yhden valokuvan nimi jopa on “veljekset” – kukaan ei nimittäin usko, että siinä on tyttöjä. Olen kiitollinen, ettei lapsuudessamme eroteltu, mitä tytöt saa tehdä ja mitkä ovat poikien juttuja. Suosikki juttuni oli puuhailla isäni kanssa ulkona kaikenlaista. Perkasin kalaa, nikkaroin ja tein majoja.

“Ennen vanhaan…”

Myönteinen kilpailuhenki leimasi kotia ja perhettä. Se kyllä keljutti, jos sisko laski suksilla pidemmälle Kyrönjoen töyräältä. Vaikka tosissaan otettiin ja kovaa, jollain tapaa pohjalaisen asenteen perusta on huumori – ja ennen kaikkea itseironia. Isäni hoiti minua vauvana, sillä äitini meni äitiysloman jälkeen heti takaisin töihin. Luulen, että tietynlainen asenne tulee myös lapsuudesta, sillä isäni oli sankarini, ja ihailin häntä monessakin asiassa. Usein hiihtokilpailuissa löysin isäni, kun kuuntelin missä ovat lähimmät vitsiniekat ja naurujoukko.

Isäni sanoi minulle muutama vuosi sitten isoimman kohteliaisuuden, jonka olen ikinä kuullut: “Sulle on kaikki ollut jo pienestä pitäen niin selvää.” Kai olen ollut päättäväinen rämäpää aina. Olen aina halunnut tehdä asioita paljon itse. Tuo saattaa vielä väsyttää minut kuoliaaksi.

Sain sukset jalkaan jo ihan pienenä. Isäni kertoo edelleen tarinaa, kuinka oli valmistautunut opettamaan minulle ylämäkihiihdon tekniikkaa, kun olin ollut 2-3 -vuotias. Olin kuulemma lähtenyt ennen ylämäkeä kuin tykin suusta kohti mäkeä ja kirmannut nousuun. Isäni oli hämmästellyt, ja tiedustellut minulta enkö tarvitsekaan apua ja miten osaan jo tämän. Olin vastannut hölmistyneenä kysymykseen: ”En tarvitse apua, minä menen niin kuin muutkin ovat menneet” ja siirtänyt suksea ripeästi muiden edellä menneiden suksien jälkiin.

Minua naurattaa edelleen, jos kuulen, että ennen vanhaan saatettiin mennä talvisin hiihtämällä kouluun – voin näköjään käyttää lapsuudestani termiä ennen vanhaan, sillä itse menin välillä suksilla kouluun. Lapsuudenkotini oli ja on edelleen joen varrella, joten nopein tapa oli hiihtää jäätä pitkin kouluun ala-asteikäisenä.

Pohjalainen on rehellinen, suoraselkäinen ja ehdottomasti aina oikeassa ;D Isälläni oli ovela tapa kiertää tätä sanomalla ”Olkoon puheeni mitätön”, jos huomasi olevansa väärässä.

Huonokäytöksisyyttä toruttiin ja rankasti, sillä kansa olettaa toimivan normien mukaisesti. Kun lapsena olimme naapurien luona kylässä, käyttäydyimme nätisti, keskityimme olennaiseen suu supussa ja juhlakengät jalassa. (Kuinka moni tyttö muistaa lapsuudesta irtokaulurit juhlapaidan päällä? hehe) Kun koulun joulujuhlassa eteeni tuotiin mikrofoni lauluesitystä varten, homma hoidettiin eikä turhia löpisty. Asiat hoidetaan ennen kuin niistä ehtii edes stressata.

Pohjalainen ehdottomuus

Olen kuullut, että pohjalaiset ovat tunnettuja ehdottomuudestaan, mikä näkyy vaativuutena ja kärsimättömyytenä. Sitä minun on tarvinnut todella hioa ja itseni kehittämisen näkökulmasta pyrin olemaan päivittäin kärsivällisempi asioiden suhteen (toivottavasti puolisoni lukee tämän).

Itse huomaan luottavani liikaa, että ihmiset toimivat oikein. Pohjanmaalla suoraselkäisyyttä arvostetaan. Tehdään se, mitä luvataan ja pysytään sanojen takana. Petyn usein kuitenkin, kun huomaan, etteivät kaikki toimikaan samoin – odotan siis heiltä liikaa.

Nautin elämästäni Helsingissä, mutta kotiseutu on silti aina kovin rakas. Kuinka moni muu kokee synnyinseutunsa vaikuttaneen omaan persoonaansa ja miten?