Äitiys arkistot – Sivu 2 3:stä

15/05/2023 Äitiys

Mikä teki vaikutuksen äitienpäivässä?

Toivottavasti äitienpäivänä mahdollisimman moni sai haleja ja pusuja – ja ennen kaikkea kiitosta äitinä olosta. Samaan aikaan monelle päivä oli varmasti myös raskas. Moni on lapseton vastoin tahtoaan, ja yrityksestä huolimatta eivät pääse kokemaan äitiyttä. Toki kokemuksia ei voi verrata keskenään.

Olin itse nuorempana pitkän aikaa sinkkuna ja vaikka olin tyytyväinen elämääni, näin myöhemmin on helppo myöntää, että olisin varmasti ennemmin kuitenkin ollut perheen ympäröimänä. Äitienpäivä muiden juhlapyhien joukossa oli usein aika yksinäinen päivä, sillä omat vanhempani asuvat Pohjanmaalla ja ystäväni olivat juhlimassa joko omaa äitiänsä, puolisonsa äitiä tai oman perheen kesken lastensa kanssa.

Vaikka näin myöhemmin huomaan, että kaikella tapahtuneella on ollut tarkoitus, silti tiesin jo nuorempana, että haluaisin kokea äitiyden – en vaan tiennyt koska tämä hetki koittaa.

Arkista yhdessäoloa

Olen saanut nyt minimimmin myötä juhlia äitienpäivää jo kolmena vuotena. Puolisoni ja minimimmi ”yllättivät” minut aamiaisella sänkyyn. Minimimmi tuli jo viime vuonna minun kanssani sänkyyn syömään ja nyt kysyi taas puolisoltani, että voisiko hän saada ylös myös aamiaisen. Kysymys kuuluikin häneltä: ”Koska on lastenpäivä?”

Vaikka muistaminen ja kukkien saaminen ovat ihanaa, eniten nautin siitä, että puolisoni tuli myös kahvikupin kanssa makuuhuoneeseen. Kun hän luki aamiaisen jälkeen sängyssä kirjaa minimimmille, koin sen olevan paras hetki koko päivässä.

Menimme päivällä käymään kotimme lähellä olevaan äitienpäivätapahtumaan, jossa oli ilmapalloja, bändi ja paloauto vierailemassa.

Huomaan, että tietyllä tapaa omat akut latautuivat äitienpäivänä, sillä vietimme puolison ja tyttömme kanssa kolmestaan aikaa ja sain myös hääräillä rauhassa puutarhassamme. (Minun terapiaa) Mähän olen aina ollut arkinörtti, joten eniten varmasti aina arvostan yhdessäoloa.

Mikä teistä oli ihaninta äitienpäivässä?

Ps. Koodilla ÄITI20 -20% ale Kalla Activen verkkokaupan kaikista tuotteista. Koodi voimassa perjantaihin 19.5.2023 asti.

10/05/2023 Äitiys, Perhearki

Millaista on olla äiti ja millainen äiti haluaisin olla?

Äitienpäivä on sunnuntaina ja olemme eläneet jo etukenossa sitä kohta jo viikon verran. Minimimmi kyselee melkein päivittäin: ”Oliko se mun tekemä äitienpäiväkortti, josta mun ei saanut sulle kertoa?”

Viime vuonna, kun puolisoni ja hän toivat minulle aamiaista sänkyyn, minimimmi hyppäsi seuraksi syömään. Nytkin odottaa nimenomaan tätä kovasti. Äitienpäivät ja isäinpäivät ovat mukava tapa, mutta toivottavasti perheissä muistetaan heitä ja heidän roolissa olevia useamminkin kuin kerran vuodessa.

Kun lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, tuntui, että oli vaikea aloittaa. Yleensä kirjoittaminen on minulle helppoa ja kuten sanoin jo joskus aiemmin, että tämän blogin ylläpitäminen on ollut minulle tärkeää ajatusten järjestelyä. Asioiden järkeistäminen ja läpikäynti ovat välillä tuoneet yllättävänkin paljon tolkkua asioihin. Tekstit keräävät myös talteen tapahtumia, ajatuksia ja ennen kaikkea tärkeitä tunteita. Näiden lisäksi on ollut myös mukava kuulla lukijoilta, että heistä on mukava seurata minun yrittäjyysmatkaa Kalla Activen kanssa tai muuten vain kokevat samaistuvansa joihinkin ajatuksiin.

Millainen itse koen tai haluan olla äitinä?

Äitinä oleminen aiheena ei kuitenkaan ollut heti ihan yksiselitteinen – ja eihän se muutenkaan ole. Äitiyttä on erilaista. Samoin rakkautta ja kasvatusmalleja. Ei ole oikeaa eikä väärää. Vain vanhempi/kasvattaja osaa määritellä, mikä on parasta lapselleen tai mikä malli toimii perheessä parhaiten. Äitiys ei myöskään ole suorittamista, eikä yliyrittämisellä pitkälle pötki.

Muistan kuukauden takaisen keskustelun puolisoni kanssa. Minulla oli monen asian deadline ja huomasin selkeästi olevani ylirasittunut, sillä muistini alkoi pätkiä arkisissa asioissa. (Tosin unettomuus myös vaikutti tähän, sillä tuolloin oli myös kausi, jolloin heräilin pahoin öisin, enkä saanut enää unta) Kaiken kombo sai minut lähestulkoon itkemään, mutta sain kuitenkin sanottua puolisolleni: ”Yhden asian olen kuitenkin mielestäni hoitanut hyvin – se on äitinä oleminen minimimmille.”

Olen aina ihaillut läsnä olevia ihmisiä. Jos voi puhua elämän kestävistä tavoitteista, haluan olla ja olen onnistunut mielestäni olemaan minimimmille läsnä oleva. Läsnä olevalla en tarkoita sitä, että on lähivanhempi tai yleensäkään fyysistä läsnäoloa. Fyysisestihän voi olla lähellä, vaikka todellisuudessa olisi tosi kaukana. Läsnä voi olla monella tapaa – lähinnä se, miten arjessa kohtaa lapsen ja se, että hän kokee, että hänet huomioidaan. Ehkä se opettaa myös samalla hänelle, miten kohdata muita ihmisiä.

Hyvä ruokkii hyvää

Toinen asia, josta en halua äitinä tinkiä on kehuminen. Tuohon yhdistyy myös kiittäminen. Miten itsekin on huomannut, että tietyt kehut jäämät mielensyövereihin ja huomaamatta ne buustaavat sinua eteenpäin vielä myöhemminkin. Niiden asioiden eteen tekee myös myöhemminkin töitä, jotta ne voi lunastaa. On asioita, joita haluaa liittää itseensä ja, siihen miten näkee itsensä. Hyvä ruokkii hyvää.

Minimimmi auttaa minua päivittäin arjen askareissa, kuten siivoaa, pyykkää ja auttaa puutarhanhoidossa. Viimeksi eilen hän kitki kanssani rikkaruohoja kukkapenkistä ja vei omalla kottikärryllään ne pois. Se, että kehun häntä kotona auttavaiseksi ja huomaavaiseksi saa hyvää vielä enemmän kiertämään ja kuulen hänen olevan avulias myös päiväkodissa. Hän haluaa usein olla apulainen keittiökärryn kanssa ja auttaa pienempiä lapsia asioissa.

Mikä on parasta äitinä olemisessa?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan arki on palkitsevinta äitiydessä. Minimimmi on alkanut olemaan tosi innostunut vieraista kielistä ja kun hän välillä tulee halaamaan ja sanoo: ”Thank you mommy”. Mahtavinta on huomata lapsen persoonallisuuden ja huumorin kehittyminen. Räkätämme milloin millekin asioille ja nuo hetket ovatkin arjessa arvokkaita.

Olen monesti sanonut jo aiemmin, että ihanaa, kun perheessä on yksi samanlainen innostuja, kuin minä. Ymmärrän häntä niin hyvin, sillä näen hänessä paljon samaa, kun itsessäni. Joka tapauksessa pakko tähän loppuun todeta, että en osaa edes kuvitella elämääni ilman minimimmiä. Edelleen saatan pysähtyä katsomaan häntä ja miettiä, miten olen ansainnut sen, että saan olla hänen äitinsä.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitihenkisille!

Ps. Toukokuun äitienpäivän kunniaksi Kalla Activella koodilla ÄITI20 saa 20% alennuksen verkkokaupan kaikista tuotteista. Koodi voimassa 19.5.2023 asti.

04/05/2023 Äitiys, Kalla Active, yrittäjyys

Yrittäjän normiviikko: kuvien läpikäyntiä ja pop upia?

Minulta usein kysytään, millainen on minun normaali työpäivä tai -viikko. Tiettyä kaavaahan ei mikään päivä tai viikko edusta, mutta voin käydä läpi tämän viikon asioita. Tämä viikko on toisaalta ollut tynkä, sillä maanantai oli vappu, mutta ehkä tietynlainen rytmi tulee esiin.

Ajallisesti päiväni määrittelee kohta neljävuotias tyttöni, jonka kanssa aamuisin pyöräillään noin kilometrin matka päiväkotiin. Haen hänen yleensä klo 15.30/16.00 päiväkodista ja jäämme usein ulkoilemaan. (olen arkinörtti ja nämä ajat harvoin muuttuvat) Hän nukahtaa noin klo 20.30, jolloin yleensä teen vielä muutamia työjuttuja pois seuraavan päivän työlistalta.

Lapin kuvausreissun perkaamista

Mutta mitä tuolloin ns. normaalilla työajalla teen? Oma virallinen työpäiväni alkaa aina aamupalalla ja sähköpostien perkaamisella. Kirjoittelin Lapin kuvausreissusta edelliseen blogiin ja se olikin hyvä aivojen tyhjäys reissusta.

Tällä viikolla olen käynyt useampana päivänä läpi viime viikolla otettuja Lappi-kuvia. Meillä on valokuvaajan kanssa sellainen tyyli, että yleensä minä käyn kaikki kuvat ensin läpi eli poistan tuplat, heilahtaneet ja valitsen markkinointitarkoitukseen menevät kuvat. Nämä valokuvaaja sitten käsittelee ja laittaa minulle takaisin. Yleensä minulla on aika selkeä visio kuvamaailmasta, joten olemme todenneet, että tämä tapa säästää aikaa ja vaivaa. (Huomioiden siis, että tälläkin kertaa valokuvaaja Oleg Oksanen otti kahden päivän aikana kuvia yhteensä 5 muistikortillista kuvia)

Pop up -tapahtuma kasaan

Konkreettista aikaa tällä viikolla on vienyt Kalla Activen oma some ja viikonloppuna järjestettävä Blossom Together pop up, jonka speksejä olemme käyneet läpi Moonah Wearin Evan ja Edly Helsinki Katjan kanssa. Olen tehnyt tapahtumaan liittyvää somemarkkinointia, järjestänyt konkreettisia juoksevia asioita siihen liittyen, pakannut myytäväksi menevän vaatekuorman ja hakeneet kaksi sermiä Vantaalta lainaan (näistä teemme sovituskopin). Kiitos muuten Luova Mainos, kun lainasitte sermit meille! Suomen Lasitehdas Oy:lita saamme myös upeita design peilejä lainaksi ja Jubilee Oy:lta meille lainaksi rekit, henkarit ja a-standin. Kiitos heillekin, että he lähtivät mukaan tähän tempaukseen!

Veimme eilen jo etukäteen tavarat Solo Sokos Hotel Helsingin varastoon, kun mieheni sai isomman auton lainaan. Tänään illalla otan tyttöni mukaan hotellin tapahtumatilaan ja menemme järjestämään sekä koristelemaan tila valmiiksi.

On ollut kyllä mukava järjestää Evan ja Katjan kanssa pop upia – niin mutkatonta. Pop upin Blossom Together -teema kuvastaa meitä! Mielestämme toisten tukeminen ja auttaminen on tärkeää – erityisesti nyt, kun maailmantilanne haastaa monia yrittäjiä. Kerroinkin aiemmin, että tutustuin heihin vahingossa noin pari kuukautta sitten. Minulla oli eräässä kahvilassa palaveri alkamassa ja tapani mukaan olin taas aivan liian ajoissa. Koska menin pöytään ns. häiritsemään edellistä tapaamista, aloimme jutella samalla Evan kanssa. Seuraavalla viikolla satuin istumaan eräässä aamiaistilaisuudessa samassa pöydässä Katjan kanssa. Pian tämän jälkeen olimmekin jo kolmestaan kahvittelemassa ja miettimässä yhteistä pop upia.

Eikö muuten kivasti sovi Edly Helsinki kengät Kalla Activen SELJA mekon kanssa? Otin Katjalta Lappiin muutamat kengät somisteeksi.

Huomenna eli perjantaina pop up starttaa! Niin mukavaa kyllä! Tulkaahan moikkaamaan ja sovittamaan niin Kalla Activen kuin Moonah Wearinkin vaatteita sekä Edly Helsinki kenkiä! Tuotteista muuten viikonlopun ajan -20% ale.

ps. Vielä kerraten alkuperäistä aihetta eli tämän viikon agendaa. Plussana olen tällä viikolla lisäksi kirjoittanut muutaman freelancer-artikkelin ja käynyt eräässä podcastissa vieraana (tästä lisää myöhemmin). Miltä viikko kuulostaa tai oikeastaan 2,5 päivää, josta kerroin?

21/02/2023 Äitiys, Kalla Active, Mietteet, yrittäjyys

Viisaita neuvoja – suoraan toisesta korvasta ulos

Lentopalloaikoinani katsomossa istui aina seuraamassa peliä joku ”katsomovalmentaja”, jolla oli eväät kaikkiin tilanteisiin – varsinkin niihin menetettyihin palloihin. Tuolloin mielestäni tärkeintä oli keskittyä omaan tekemiseen ja siihen, että pystyi sulkea nuo katsomosta kuuluvat jossittelut omien korvien ulkopuolelle.

Toki pelaaja oppii peleistä paljon, varsinkin mokien kautta, mutta usein näiltä ”katsomovalmentajilta” puuttui täysin pelisilmä. Heillä ei nimittäin ollut minkäänlaista käsitystä siitä haluaako pelaaja näitä ”neuvoja”. Tilanteita haluttiin käydä läpi, jos käytiin, pikemminkin joukkueen sisällä.

Olen ollut vuodesta 2015 yrittäjänä – aluksi osakkaana viestintätoimistossa ja vuodesta 2021 vienyt Kalla Activea eteenpäin ja voitte vain arvata, miten paljon ns. ”katsomovalmentajia” on tullut tuossa ajassa vastaan.

Neuvotko muita, vaikka neuvoasi ei kysytä?

Myönnettäköön, että aluksi olin hieman hämmentynyt neuvoista. Usein kuitenkin jo muutaman ensimmäisen lauseen aikana huomaan kaksi tyypillistä asiaa, joiden avulla jo nykyään osaan laittaa lauseet menemään toisesta korvasta ulos: neuvoja ei ole käynyt kertaakaan Kalla Activen verkkosivuilla. Toinen esiin tuleva asia on, että hänellä ei ole käsitystä merinovillavaatteista.

Tuo ensimmäinen kohta on hauska, sillä saan paljon neuvoja liittyen vaatteisiin, vaikka ihminen ei alkujaankaan tiedä, millaisia merinovaatteita myyn ja missä. Usein merinovillaan yhdistetään vain kalsarikerrastot. Tosiasiassahan Kalla Activen vaatteissa on neuleita, neuletakkeja, työhousuja, mekkoja, tunikoita jne.

Maksaessa minulle ehdotetaan MobilePayta ja hämmästytään, kun kerron, että verkkokauppani toimii aivan kuin normaali verkkokauppa. Myös maksupääte liveostoon on käytössä. Lisäksi samassa yhteydessä kerron myös, että tuotteita myydään Zalandolla, muutamalla muullakin sivustolla sekä lifestyle-shopeissa Ylläksellä, Levillä ja Lauttasaaressa. Tämä on siis ihan oikea työni.

Vaatteiden suunnitteluun olen saanut neuvon, että täytyisi käyttää tunnettua suunnittelijaa. Toki yhteistyöt varmasti tietyllä tapaa tuovat tunnettuutta, mutta en koe sitä listallani oleelliseksi. Monesta Kalla Activen vaatteesta on tällä hetkellä myynnissä vasta muutama väri, ja toivon voivani tuoda niistä mahdollisimman pian vaihtoehtoisia värejä myyntiin. Lisäksi lastenvaatteista odotetaan kovasti isompia kokoja. Mallistoja pystyy helposti tulevaisuudessa laajentaa muillakin tavoin. Lisäksi arvostan käyttämieni vaatealan ammattilaisten osaamista. Tämänkin ”neuvon” kohdalla toivoisin siis ennemmin kysymystä: ”Millaisia kehitysideoita sulla on mallistoihin ja tuotteisiin liittyen?”

Vaatealan ”katsomovalmentajat” ovat muutamaan kertaan ehdottaneet muita materiaaleja merinovillan tilalle. He ovat usein myös niitä, jotka eivät ole ikinä käyttäneet merinovillaisia vaatteita. Tähän on usein vaikea lyhyesti vastata: ”En ikävä kyllä ole sitä vaihtamassa.”

Materiaalin valinnalle oli alkujaankin syy. Aloin kehittämään Kalla Activen merinotuotteita omien tarpeiden pohjalta. Leikkipuistossa huomasin usein jo syksyllä, että puuvillaiset housuni eivät lämmittäneet tarpeeksi ja kastuttuaan ne tuntuivat jäätävältä ihoa vasten. Merino oli siis täydellinen materiaali ulkohousujen alle, sillä se hengittää ja imee kosteutta tuntumatta kylmältä ihoa vasten. Ulkoilujen jälkeen ulkohousujen alla oleva kerros jäi usein päälle koko päiväksi ja kaipasin merinovillaisia housuja ja takkia, joissa yhdistyisivät kaunis kotiasu ja merinovillan toiminallisuus. Halusin myös löytää vaihtoehtoja lapseni merinovillavaatteisiin. Kaipasin pirteämmissä väreissä olevaa välihaalaria ja sisävaatteita, jotka eivät ole kalsarikerrastomaisia. Tämän jälkeen idea on jalostunut kaikissa mallistoissa ja SELJA työmallistossa yhdistyvät esimerkiksi arki- ja työvaate.

Merinovillaa on myös eri paksuutta. Suurin osa Kalla Activen merinovillavaatteista on ohuen ohutta merinoa, joka tuntuu päällä kevyeltä ja pehmeältä. Se ei ole siis päällä ”villainen”. Esimerkiksi ohut toppi oli viime kesän myydyin tuote. Tuota menee nyt talvellakin neuleiden alle. Luonnollisesti naisten USVA-neuleessa ja lasten UTU-välihaalarissa neulos on paksumpaa, mutta niissäkin käytetty villa on hienoa eli ohutta ja kiharaa.

Kaikki omalla tyylillään

Joku viisas kerran totesi, että kaikkia ajatuksiaan ei tarvitse sanoa ääneen. Muistan tapauksen, kun somevaikuttajat, kuten Hanna Gullichsen, Jenni Rotonen, Stella Harasek, Natalia ”Nata” Salmela ja Viena K kertoivat stooreissaan saavansa seuraajiltaan paljon viestejä, joissa nämä jakavat neuvojaan ja heristelevät sormeaan ilman, että heiltä on neuvoja pyydetty tai kaivattu. Erika Vikman myös totesi tuolloin, että pyytämättä annettu neuvo on moite.

Oman elämänsä ”katsomovalmentajia” löytyy siis joka suunnalta ja stereotyyppisimmät tapaukset varmaan liittyvät arjen asioihin, kuten työelämään tai äitiyteen. Yksi julistaa, miten lasten ei saa antaa vaikuttaa elämään ja kertoo, kuinka heidän lapsensa elää ilman rytmejä. Tämä kertoja ei taas välttämättä ymmärrä, miten joku toinen äiti on enemmän kuin onnellinen lapsensa säännöllisistä rytmeistä – kaikki omalla tyylillään.

Omalla kohdallani ainakin lapsen vauva-ajan rytmit mahdollistivat paljon asioita, esimerkiksi matkustin aina päiväunien aikana noin tunnin bussimatkan keskustaan äititreffeille. Valvottujen öiden jälkeen ne olivat taas pelastus. Tuon avulla tiesin koska päiväunet koittivat, ja näin pääsin itsekin tuolloin nukkumaan.

Ehkä eniten kuitenkin peräänkuulutan kaikessa pelisilmää ja tilannetajua. Itse ainakin koen, että muutamat tilanteet ovat lähiaikoina olleet enemmän sosiaalisesti uuvuttavia kuin virkistäviä. Eihän kenenkään meistä pitäisi joutua selittelemään tekemisiään – varsinkin jos ei edes itse kerro kaipaavansa apua. Moni varmasti aidosti enemmän arvostaa tsemppaamista. ❤️

29/12/2022 Äitiys, Matkustaminen

Talven miniloma Tampereella lapsen kanssa

Vietimme joulun Pohjanmaalla vanhempieni luona ja koska tästä on jo tullut tapa, jäimme taas minimimmin kanssa junan paluumatkalla lomailemaan vielä muutamaksi yöksi Tampereelle.

Tällä kertaa päätimme ottaa muutaman yön Sokos Hotel Ilveksestä, joka oli hiljattain remontoitu. Suurimpana kriteerinä oikeastaan oli se, että alakerrokseen oli remontoinnin yhteydessä tehty allasalue. Minimimmi hoki koko joulun, että haluaa mennä uimaan, joten kiva että päästiin polskimaan. Toinen kriteeri oli myös hänen toiveestaan kylpyamme.

Lomasuunnitelman tekoa

Tajusin menomatkalla junassa, etten ollut kurkkaillut yhtään etukäteen, mikä voisi olla meidän lomasuunnitelma kolmeksi päiväksi tai yleensäkin millaisia muita juttuja talvella Tampere tarjoaa noin 3,5-vuotiaalle. Hehän eivät kummoisia juttuja kaipaa, mutta lomalla on silti kiva yrittää tehdä hiukan eri juttuja kuin arjessa.

Koska meidän naapurissa menee kotipuolessa hiihtoladut ja mimmin normaali arjessa on tarjolla niin paljon oman harrastuksen myötä luistelua, skippasin suosiolla ns. talviaktiviteettisuositukset. Sen sijaan olisin enemmän kaivannut ns. sisäriehumispaikkoja. Ehkä oman huonon googlamisen tai heikon mainonnan vuoksi varsinaisia keskustan paikkoja ei tullut minua vastaan. Toki keskustan ulkopuolelta niitä bongasin, mutta koska olimme junan tuomia, ajattelin, että keksimme kyllä läheltäkin tekemistä.

Vähempi on parempi

Jo tulopäivällä huomasin, että less is more. Minimimmin päivän ja iltapäivän kohokohdat olivat Ilves hotellin leikkitila, allasalue ja Rosson ranskalaiset.

Kuitenkin toisena päivänä näköjään jo unohdin, ettei sen tekemisen tarvitse sen kummoisempaa olla. Kävelimme Muumimuseoon ja sen kohdalla täytyy todeta, ettei se ei ainakaan ollut tarkoitettu aktiiviselle 3,5-vuotiaalle. Minimimmi rakastaa Helsingissä Senaatintorin läheisyydessä olevaa Lasten museota, mutta ero oli siinä, että se aktivoi lapsia eri tavalla ja he saavat olla osa tarinaa ja koskea asioihin.

Muumimuseossa kaikki muumiasiat olivat lasilaatikoiden takana ja tarinatkaan, joita niiden yhteydessä sai lukea, eivät temmanneet mukaansa. Museossa oli yksi aktivoiva kuva ja se oli hattivattien kuva seinällä ja kun seinää painoi, pilvestä iski salama – sehän hauskaa vasta olikin. Täytyykin siis todeta, että Muumimuseo on ainutlaatuinen omassa genressään, mutta kohderyhmä ei kuitenkaan ole aktiiviset leikkivät lapset. Enemmän varmaan aikuiset siitä saavat irti.

Seuraavaksi päätin pelata varman päälle ja menimme Pikku Kakkosen puistoon kuluttamaan hiukan energiaa. Tuon ansiosta muistin myös toisen toimivan kaavan lapsen kanssa: lounaan Ravintola Puistossa. Heillä on aina ollut tilaa ja minimmin lounas oli vain 3€, mikö on aika reilu hinta siihen nähden, että välillä syöminen on mitä on. Jostain syystä aina välillä unohdan näitä asioita, jotka olen jo aiemmin testannut hyviksi ja toimiviksi. Helppoushan se kuitenkin on pääasia 3,5-vuotiaan kanssa.

Suositus Kuuman hamppareille!

Iltapäivällä seuraamme saapui siskoni teinityttö ja kävimme piipahtamassa Tallipihalla ja tarkoituksena oli mennä sen jälkeen Ravintola Hookiin syömään. Saunaravintola Kuuma tuli kuitenkin mieleen ja aluksi joimme siellä limsat, mutta koska tunnelma oli niin kiva, päätimme jäädä sinne myös päivälliselle. Iso suositus! Hampparit olivat suussa sulavia! Ulkona olevat talvikodat olivat myös ihania.

Hotelli Ilveksen uima-allasalue aukesi jälleen taas klo 17, joten illalla menimme jälleen uimaan. Simppeleitä juttuja, mutta loma tuntui kyllä lomalta!

Mitä kivaa te olette keksineet Tampereella talven minilomalla? Koiramäen eläinpuisto jäi meiltä jälleen väliin, mutta ehkä ehdimme sinne ensi kerralla. Ja jos seuraava reissu osuu kesälle luulen, että meidän aika kuluu lähinnä uimarannoilla ja Kalevan maauimalassa.

16/12/2022 Äitiys, Kalla Active, Perhearki, yrittäjyys

Joulukuun hulinat ja minimimmin luisteluhuuma

Mulla on ollut jo kauan mielessä kirjoittaa edellisistä viikoista, mutta koska marras- ja joulukuu on ollut yhtä hulinaa, en ole ehtinyt pysähtymään ja kirjoittamaan. Usein olen kyllä suonut sille ajatuksia, mutta siihen se on jäänytkin.

Vauhdin määrästä kertoo yleensä se, että kun yritän miettiä edellistä viikkoa, joudun katsoa kalenterista, mitä on tapahtunut. Joku saattaisi todeta, että: “Noh ruuhkavuodet”, mutta oma kiireeni ei liity äitiyteen, vaan enemmänkin monen eri työjutun tekemiseen. Äitiys on oikeastaan tämän kaiken tasapainottava tekijä. Minimimmi on se syy, että laitan läppärin kiinni ja käännän aivot iltaisin eri asentoon.

Nyt myös pystyn jo pikkuhiljaa todeta, että selvisin syksystä eli nyt näyttäisi siltä, että sain kuin sainkin kaikki Kalla Activeen liittyvät hommat tehtyä ennen joulua. Kahden kuukauden sisällä on tullut yhteensä yhdeksän uutta tuotetta. Erityisen innoissani olen ollut naisten mustasta merinomekosta sekä lasten mintun värisestä. Mitä mieltä olette? Kurkatkaa verkkokaupasta myös muut uudet tuotteet!

Nyt totisesti pidän pienen tauon uusien tuotteiden lanseerauksesta. Niin kuin aikaisemminkin jo totesin: unohdan tyystin aina, kuinka suuritöinen prosessi se on. Mutta ihana on ollut jälleen kerran huomata, miten hyvän vastaanoton uudet tuotteet saivat. Siitä on pakko kiittää!

Naisten uudet vaatteet ovat nyt myös Zalandollakin myynnissä. Marras- ja joulukuussa tulleiden merinovaatteiden kohdalla tein poikkeuksen ja otin ja käsittelin kaikki kuvat itse. Ystäväni Leo teki niihin harmaat syväykset sekä packshot-kuvat Zalandoa varten. Tunnen Leon muuten alkujaan Vaasasta. Hän oli kanssani samaan aikaan lukiossa. Hauska yhteensattuma, että aikuisiällä törmäsimme uudelleen ja nyt hän on ollut rautainen ammattilainen kuvien kanssa ja korvaamaton apu.

Talven juttuja ja luisteluhuumaa

Kalla Activen merinojuttujen ja minimimmin luistelun lisäksi joulukuu on ollut pulkkailua ja muuta ulkoilua. Pian saa nauttia joulun ajan lomailusta! Tein muuten joulutorttuja Fazerin “vihreäkuula-hillosta”. Suosittelen kokeilemaan, jos haluaa vaihtelua perinteisiin joulutorttuihin.

Minimimmi on ollut nyt syksyn luisteluhuumassa ja nyt näyttää myös siltä, että hän jatkaa tammikuussa ensimmäisessä taitoryhmässä. Helsingin Luistelijoissa on mielestäni ollut hyviä valmentajia ja he ottavat ihanasti lapset huomioon – aivan pienikin ele, kuten lapsen silmiin katsominen ja kumartuminen alas puhuessaan hänelle tekevät ainakin minuun vaikutuksen.

Alkuviikosta oli ihana, kun Nordiksella vietettiin Helsingin Luistelijoiden joulujuhlaa ja luistelukoululaisetkin pääsivät esiintymään. Olin niin ylpeä kaikista pienistä luistelijoista! Miten rohkeita he olivatkaan.

Luistelun kohdalla olen ajatellut, että niin kauan kuin minimimmin innostus jatkuu, hän saa puolestani harrastaa. Luistelu taitona on kuitenkin niin tarpeellinen ja siihen liittyvät harjoitteet tuovat tasapainoa ja kehonhallintaa. Kannattaa muuten kurkata Helsingin Luistelijoiden luistelukoulut, joista minimimmikin aloitti. Ne ovat loistavia.

22/11/2022 Kalla Active, Perhearki, yrittäjyys

Arkinörtti Pressipäivillä ja muutama muuttuva tekijä

Tiedättekö sen tunteen, kun joku kysyy, että mitä kuuluu, mutta ette oikein osaa vastata? Tuntuu, että on tapahtunut taas lyhyen ajan sisällä niin paljon juttuja, ettei oikein enää itsekään pysy kärryillä kaikesta. Yleensä tuohon tunteeseen liittyy myös jollain tapaa lapsen sairastaminen eli vähäinen uni itselläkin sekä se, että perinteinen syksyn kisaväsymys alkaa painaa.

Jollain tapaa olen taas onnistunut hankkimaan syksyn aikana monenlaisia extrajuttujakin tehtävälistalle ja salaisesti olen merkinnyt tietynlaiseksi merkkipaaluksi jouluaaton – sen jälkeen voi levähtää.

Olen varmaan jo aiemmin kertonut, että vaikka rakastan matkustamista, onnellisimmillani olen, kun arki soljuu tasaisesti eteenpäin. Uskokaa tai älkää nyt kun on satanut lunta, kivointa on ollut minimimmin kanssa ulkona hääräily: luomme lunta, laskettelemme liukurilla ja käymme kotimme vieressä hänen toiveestaan katsomassa, onko hiihtoladut jo tehty.

Pressitilaisuuden puheripuli

Kalla Activen merinovaatteet ovat olleet esillä Viestintätoimisto Manifeston Showroomissa koko syksyn ja ovat siellä aina loppiaiseen saakka. Pääsin kahdeksi päiväksi kertomaan niistä myös vaikuttajille ja toimittajille Pressipäivillä, jotka järjestettiin 15.–16.11. teemalla Hygge! Manifeston tavoitteena oli esitellä pro bono -periaatteella pienyrittäjä, ja Kalla Active sai kunnian jakaa merinojen sanomaa.

Vaikka en ole hetkeen höpöttänyt kahden päivän aikana noin paljon, ihaninta oli huomata, miten ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita Kalla Activen tuotteista. Hauskaa oli myös sparrailla tulevaisuuden uusista tuotteista. Plussaahan aina (ja korvaamaton apu brändille) oli toki tuotteiden runsas vilahtaminen somessa.

Uusia tuotteita ulkona!

Marraskuun konkreettisin asia on varmaankin ollut kolme uutta tuotetta. Joka kerta kun saan vietyä tuon prosessin läpi ja uuden tuotteen myyntikuntoon, mietin itseksesi, että nyt en kyllä tee tätä hetkeen, sen verran kova rypistys se on – kuitenkin unohdan tämän lupauksen joka harvasen kerta.

Harmaasta neuleesta minulla oli onneksi tuotekuvat jo otettuna viime kevään The Bäron kuvauksista, jotka olimme syvänneet harmaiksi Zalandoa varten jo syksyn alussa. Lisäksi kaikkien tuotteiden SKU-koodit oli luotuna, tiedot oli syötetty GS1-rekisteriin ja rekisteristä EAN-koodit myyntiä varten. Näiden pohjalta oli ollut helppo luoda verkkosivuille tuotteiden sivut luonnoksiksi valmiiksi odottamaan.

Lasten UTU merino neuletakissa minimimmi oli innokkaana mallina ja tuttuni tuli naisten merino SELJA-neuletakkiin. Otin ja käsittelin kuvat viikonlopun ja alkuviikon aikana.

Neuletakeista on edessä vielä Zalandon tuotesivujen luonti, mutta se saa vielä odottaa hetken, sillä kuvien muuttaminen Zalandon vaatimusten mukaan on vielä kesken (harmaat taustat jne).

Tapahtumien järjestämistä

Ja ai mitäkö ne extrajutut ovat olleet, joita olen haalinut? Olen minimimmin päiväkodin vanhempaintoimikunnassa ja olen sykkinyt nyt joulukuulle joulumyyjäisiä sekä lasten pikkujouludiscoa. Käytämme nämä tuotot keväällä lasten kevätriehan järjestämiseen lähinnä bändiin ja muihin esiintyjiin. Kävimme eilen katsomassa tuota discotilaa, jonka olemme vuokranneet. Vaikka nämä ovat olleet aikaa vieviä rasteja, onneksi jo nyt tiedän, miten paljon lapset tulevat nauttimaan discosta ja tulevasta kevään riehasta.

Vinkkinä muuten, jos olette järjestämässä päiväkotiin tai kouluihin ohjelmaa, kurkatkaa Konserttikeskuksen verkkosivut. Tilasimme heidän kautta viime keväänä esiintyjän ja se oli oikein mainio. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Musiikin edistämissäätiön tuen ansiosta he voivat tarjota konsertteja kouluille ja päiväkodeille kohtuulliseen hintaan.

Puolisoni tutut freesasivat pari viikkoa sitten alakerran vessamme ja huomasin, että välillä tuntui hassulta, kun ei saanutkaan tehdä töitä rauhassa yksin kotona. Vaikka sain tosi paljon hommia hoidettua tuolla viikolla, viikko kuormitti eri lailla. Remontin alkupäivinä menin muutamaan ravintolaan tekemään töitä, mutta huomasin, että helpoin oli kuitenkin hoitaa palaverit kotoa, vaikka hälinää olikin alakerrassa.

Vaikka WC:seen ei tehty isoa kallista remonttia, ilme freesautui. Suurimmat toimenpiteet olivat seinien maalaus ja tason, altaan, peilin, valaisimen sekä hanan vaihto. Yllä ennen ja jälkeen -kuvat, joista varmaan pienet muutokset huomaa.

Ps. Hyödynnä Black Friday -hinnat verkkokaupassa. Koodilla BLACK20 -20% alennus. Koodi voimassa 25.11.2022 klo 23.59 asti.

11/11/2022 Äitiys, Mietteet

Kuinka paljon vanhempi voi vaikuttaa lapsensa kaveripiiriin?

Isossa kuvassahan tärkeintä on, että lapsella on ystäviä ja leikkiseuraa ympärillään, eikä tarvitse olla yksin. Kuitenkaan ei voi sanoa, että vanhemmilla ei ole lastensa kaverisuhteisiin osaa eikä arpaa, sillä alkujaanhan vanhemman ja lapsen välinen hyvä vuorovaikutus luo pohjan lapsen sosiaalisille taidoille ja he ovat esikuvia lapselleen toisten ihmisten kanssa toimimisesta.

Vakio puistohengailija

Muistan, kun minimimmi oli alle vuoden ja käveli puistossa ympäriinsä. Hänen tapansa tutustua muihin lapsiin silloin oli, että hän käveli lapsen eteen, meni kyykkyyn ja hymyili. Myöhemmin, kun tuli enemmän sanoja riitti, kun sanoi toiselle lapselle: ”Juostaan”. Jos lapsi oli samanhenkinen, hän lähti peesiin – ja näin syntyi kaveruus.

Toki kenelle tahansa vanhemmalle tulee hyvä mieli siitä, jos kuulee, että hänen lapsellaan on kivoja leikkejä ja leikkikavereita esimerkiksi päiväkodissa tai että häntä odotetaan saapuvaksi aina aamuisin. Arjen pieniä juttuja, jos toinen lapsi juoksee vastaan – saa takuu varmasti kaikille suun hymyyn.

Minimimmin kohdalla olen ajatellut, että mun tehtävä vanhempana on auttaa ja mahdollistaa hänen kaverisuhteita tutustumalla heidän vanhempiin, jotta voin auttaa häntä pitämään yhteyttä ja sopia lapsille leikkideittejä. Kun on vasta 3 vuotta mittarissa, treffien sopiminen ei vielä onnistu, mutta kavereista on jo tullut tärkeitä. Toki tulevaisuutta ajatellen on mukavaa, että jo nyt tutustuu niin lapsiin hänen ympärillään ja heidän vanhempiinsa.

Vanhemman vastuu

Tyttömme haluaa usein päiväkodin jälkeen jäädä puiston ramppiin polkupyöräilemään ja siellä onkin usein puiston vakiokävijöitä pyöräilemässä myös. Hän ei ole ikinä karttanut seuraa, vaan usein puhelee muille lapsille normaalisti ja saakin helposti leikkiseuraa. Edellisten kertojen jälkeen olen kuitenkin jäänyt iltaisin miettimään tätä lapsen kaveripiiriaihetta.

Eräs samanikäinen poika, jonka kanssa hän on usein yhtä aikaa rampissa pyöräilemässä, puhuu hänelle rumasti ja tietyllä tapaa on myös ilkeä. Minimimmi ei onneksi tästä välitä, mutta itselläni nousee karvat jokaisella kerralla pystyyn lähinnä siitä, kun ympärillä olevat aikuiset tai hänen vanhempansa eivät puutu kielenkäyttöön eivätkä opasta häntä käyttäytymään. Kun olen itse yrittänyt hyväntuulisesti esimerkkien kautta sanoa pojalle, hän vaan näyttää kieltä. Muutaman kerran olen tätä sietänyt ja antanut minimimmin jäädä heidän kanssaan pyöräilemään, mutta viime kerralla sanoin suoraan hänelle, ettei pojan käytös ole kivaa ja että keksitäänkö jotain muuta.

Vanhemmilla on siis tässäkin tärkeä rooli opettaa käyttäytymis- ja kaveritapoja, mutta ennen kaikkea heidän pitäisi esimerkiksi puistoissa opettaa lasta kohtaamaan toiset lapset myönteisesti. Ymmärrän, että kaikki eivät ole kaikkien kavereita, sillä me ihmiset nyt vaan olemme erilaisia, mutta kaikille pitää silti olla ystävällisiä. Voihan olla, että poika vielä harjoittelee kaverina oloa (ovathan he vielä pieniä!), mutta luonnollisesti ennemmin haluan minimimmille reiluja kaverikokemuksia, kuin tällaista väärää mallia kaverisuhteesta ja siitä, miten voi käyttäytyä. Ystävyyssuhteissa otetaan toinen huomioon, annetaan ja saadaan ja näiden opettelussa peräänkuulutan meidän vanhempien esimerkkiä.

11/10/2022 Äitiys, yrittäjyys

Mistä lapsen kilpailuvietti syntyy ja onko kilpailu hyvästä?

Sanotaan, että lapsen kilpailuvietti on sisäänrakennettu – jollain sitä on enemmän, jollain vähemmän. Meillä 3-vuotiaan minimimmin kilpailuvietti tuntuu heränneen nyt oikein urakalla. Kaikesta voi ja pitää kilpailla. Olemmekin miettineet muutaman äidin kanssa, että onko tuo jokin vaihe vaan, sillä tuntuu, että monella 3-vuotiaalla on kilpailuhalu kukoistuksessaan.

Toisaalta niin on itsellänikin tai ainakin oli kilpaurheiluaikoina eli geeneissä taitaa kulkea lapsellemme minun ja puolisoni puolelta. Osaksi en ilmiötä edes viitsi hillitä, sillä piirre on niin vahvana. Muutaman kerran olen jotain pyöräilykisaa hillinnyt tai rampissa huudellut perään. Faktahan on kuitenkin, että aina ei myöskään ole turvallista kilpailla.

Häviäminen onkin sitten eri juttu. Toisaalta häviäminen taitaa olla myös monelle aikuisellekin vielä vaikea paikka. Välillä minimimmi ottaa sen ihan hyvin – välillä taas se on kovempi isku. Toki mieltä hiertää välillä, kun esimerkiksi vanhemmat siskopuolet osaavat seisoa päällään ja hän vielä ei, mutta jollain tavalla hän kyllä myös sisuuntuukin näistä. Esimerkiksi viime viikonloppuna hän pyysi yhtäkkiä aamulla saada harjoitella päällä seisomista.

Kilpailun demonisoiminen

Asia, jota olen välillä ihmetellyt, on se, että nuorten elämästä pyritään siivoamaan kaikki, mistä voi tulla paha mieli. Eihän toki esimerkiksi lasten harrastuksilla ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa, mutta mielestäni lasten on tervettä saada voittaa ja hävitä yhdessä. Voittaminen ja onnistuminen yhdistää ja häviäminen kasvattaa.

Tervettä on huomata olevansa huonompi tällä kertaa ja myöntää se. Kysymyshän on vaan siitä, miten siihen suhtautuu. Ja parastahan olisi alkaa opetella tuota jo lapsena, sillä liikasuojeleminen negatiivisilta kokemuksilta vaan vaikeuttaa omaa suhtautumista epäonnistumisiin myöhemmin. Opiskelupaikan tai työpaikan missaaminen saattaa tuntua aika eriltä, jos epäonnistumisen tunnetta ei ole aikaisemmin kokenut kunnolla.

Isäni opit

Oma isäni aina sanoi meille lapsena: ”Kaikkihan tykkäävät voittaa, mutta häviäminen on ihan eri juttu”. Jossain vaiheessa olin lapsena aluetasolla hiihdossa melko ylivoimainen ja muistankin, kun kerran ”voittoputkeni” katkesi ja hävisin yhdellä sekunnilla kultamitalin. Muistan kun isäni vaan sanoi minulle: ”Ihan hyvä, että sä häviät välillä.”

Isäni tapasi myös sanoa meidän lentopalloharrastuksesta, että se oli hyvä laji, sillä siinä ei ehtinyt nousta kusi päähän. Sitä se tosiaan oli. Vaikka yhden pallon iski suoraan kenttään, ei voinut liiaksi jäädä tuulettelemaan, sillä seuraavasta pallosta peli taas jatkui. Usein ne leijumaan jääneet pelaajat saivatkin seuraavasta pallosta vastakentän pelaajalta tuplana takaisin.

Näin jälkeen päin mietin, että onneksi olen saanut harjoitella näitä asioita jo lapsena – en nimittäin ikinä muuten pystyisi olla yrittäjänä. Yrittäjyys on kyllä totisesti laji, jossa pidä jäädä leijumaan. Yhdellä viikolla saattaa esimerkiksi tulla todella paljon merinovillavaatetilauksia ja seuraavalla viikolla ei taas yhtään. Tuon vaihtelun ei vaan pidä antaa vaikuttaa liikaa. Toki jos tilauksia tulee paljon, onhan se kiva riemuita ja iloita tästä, mutta seuraavalla viikolla ei pidä tiputtautua pohjamutiin.

Pienten epäonnistumisten tai kommenttien sietäminen

Kalla Activen myötä tietyllä tapaa oma nahka on myös kovettunut ihmisten kommentteihin. Usein varsinkin somessa joillain on todella töksähtelevä tapa ilmaista asioita. Vaikka jokin asia olisi alkujaan tarkoitettu hyvällä, sitä ei kuitenkaan osata ilmaista niin. Esimerkkinä ovat lasten KUURA-malliston vaatteet. Ne päättyvät kokoon 104/110. Isommista koosta on tullut paljon kyselyitä, mutta jotkut ovat olleet muodossa: ”Ai jaha koot loppuu noin aikaisin – eipähän tarvi eksyä sivuille ja ostaa.”

Nämä eivät varsinaisesti mene ihon alle, mutta menen näihin usein vastaamaan omalla nimelläni ja kertomaan omia henkilökohtaisia ajatuksia ja taustaa vaatteista. Kun suunnittelimme mallistoa, ajattelin aluksi, että mallisto on päiväkotimallisto. Unelmana oli kasvattaa mallistoa tyttöni kasvun mukana ja luoda erikseen myöhemmin ala-astemallisto. Nyt kuitenkin KUURA-malliston paidasta, housuista, topista ja tunikasta on tullut niin paljon kyselyitä isommissa koossa, että yritän tuoda niistä ensi talveksi isompia kokoja myyntiin. Usein vastaukseni saa mukavan vastaanoton ja kommentoija tajuaa, että täälläkin ruudun takana on ihminen.

Pääsen näistä töksäytyksistä tai yrittäjyyden pienistä alamäistä usein nopeasti eteenpäin, enkä jää asiaa usein murehtimaan. Ja jos tuntuu, että asia kummittelee kauemmin, hakumatka päiväkotiin viimeistään katkaisee ajatuksen. Äitiys on hyvää vastapainoa tällekin asialle.

17/09/2022 Äitiys, Mietteet

Mikä on lapsen kannustamista ja mikä ylituputtamista?

Vanhemmuus on kultaisen keskitien löytämistä monenkin asian suhteen. Se saa myös tarkastelemaan itseään ja sitä ovatko ne omat näkemykset tai tavat varmasti niitä, joita haluaa sellaisenaan eteenpäin välittää.

Laimea esimerkki on se, että yritän tsempata maistamaan ruokia, vaikka olen itse ollut erittäin ruokarajoitteinen pienenä – eikä kyllä vieläkään tietyt maut uppoa. Kuitenkin huomaan tyttömme olevan paljon varauksettomampi ruokien suhteen, kun minä olin. Pyrin siis hänen vuoksi avartamaan omaakin mieltä.

Ekat harrastukset

Löysin viime talvena jumppasali liikkarin, jossa kävimme silloin 2,5 -vuotiaan mimmimme kanssa. Eihän hän tuossa iässä edes varsinaisesti kaivannut mitään ns. harrastusta, mutta kun olimme olleet kuukauden putkeen ainoat ihmiset räntäkelillä puistossa päiväkodin jälkeen, totesin, että ehkä meidänkin olisi kiva käydä jossain sisällä juoksemassa. Olen itsekin samanikäisenä aloittanut käymään Satujumpassa, jossa varmaan suurin tavoite tarjota lapsille paikka purkaa energiaa.

Liikkari osoittautuikin kivaksi ajanvietteeksi – eritoten mini mimmille. Hän on muutenkin pitänyt taaperosta asti aivan kaikesta liikuntaan liittyvästä ja niin pitää edelleen. Samantyyppinen liikkari on nyt syksyllä jatkunut palloiluliikkari nimellä 3-4 -vuotiaille. Koska ensimmäinen kevät oli ollut liikkarissa niin kiva, hän halusi ehdottomasti syksyllä jatkaa. ”Äiti sä voit nyt mennä odottamaan pukuhuoneeseen”, on usein lause, jonka hän sanoo minulle.

Mielestäni oma roolini on tarjota hänelle erilaisia kokemuksia eri lajeista ja harrastuksista ja hän saa halutessaan niitä itse myöhemmin jatkaa. Kaiken kaikkiaan koen, että liikuntaharrastuksilla on positiivinen vaikutus kasvuun ja kehitykseen. Vaikka itselläni on kilpaurheilutausta, ymmärrän, että liikunta ei ole kaikkien juttu. Toisaalta tähänhän voi verrata myös tuota ruokaesimerkkiä. Helposti liikuntaa vihaava vanhempi välittää eteenpäin omat fiiliksensä, eikä anna lapsen itse kokea ja löytää mahdollista riemua.

Onko liika kannustaminen painostamista?

Tuota toista ääripäätä lapsen ylikannustamiseen olen miettinyt harrastusten ja urheilutaitojen opettelun myötä. Kesällä kun mini mimmi opetteli polkupyöräilemään, löysimme yhteisen sävelen helposti. Hän sinnikkäästi yritti ja usein, jos jarrutus meni pitkäksi, totesimme vain yhdessä, että: ”Ei hätää, kyllä se jarru sieltä vielä joku päivä löytyy.” (Ja voi muuten sitä onnenpäivää hänelle, kun se ”joku päivä” koitti.)

Mini mimmin päiväkotihoitaja luistelee Helsingin Luistelijoissa, ja hän vinkkasi, että heidän seura tarjoaa meidän naapurihallissa syksyllä luistelukoulun 3-4 -vuotiaille. Alkujaan ajattelin, että he ovat iältään liian nuoria, mutta koska mukana olisi tuttu ope ja mini mimmi on ollut yleisesti uusien taitojen opettelussa innokkaan sinnikäs, ajattelin että ehkä menemme kokeilemaan.

Kun syyskuussa luistelut alkoivat, ensimmäinen kerta meni hieman mönkään. Päästyään ensimmäistä kertaa jäälle hän kaatui kärkeen kaksi kertaa, mutta taisteli sinnikkäästi itse pystyyn. Kolmas pahempi kaatuminen oli liikaa. Hänelle olisi varmasti jäänyt paljon parempi maku suuhun, jos hän olisi minun sylissä oltuaan mennyt vielä hetkeksi jäälle, mutta koti kutsui. Tavallaan vaan harmitti hänen puolesta, että hän koki jäällä, ettei kukaan ole hänen apunaan. (Vanhemmat ovat siis katsomossa) Kotona totta kai juttelimme vielä uudelleen, että kaikki vasta opettelevat ja kaatuminen on luonnollista. Jäällä ei ole yksin, vaan saa apuja luistelun ohjaajilta.

“Hyppääminen hevosen selkään”

Tänään kun menimme toisen kerran luistelukouluun, hän tarrautui minuun ja purskahti samantien jäähallin aulassa itkemään. Koska hän niin harvoin on aidosti mistään todella harmissaan, huomasin, että tämä häntä vaivasi.

Hän sai sanottua, että häntä jännittää. Juttelimme useaan kertaan, että ymmärrän, että häntä jännittää. Kerroin, että monia muitakin jännittää. Kyse on uudesta taidosta, johon kuuluu kaatumisia ja jota oppii vain tekemällä. Hän edelleen itki sylissäni jäähallin edessä ulkona. Olimme siis tässä välissä käyneet pukuhuoneessa ja tulleet takaisin ulos.

Tämä oli siis se hetki, kun mietin, että mitä teen. Lähdemmekö kotiin, jolloin jännityspeikko ehtii ensi kerralle kasvaa vielä suuremmaksi vai yritänkö kärsivällisesti saada häntä ”hyppäämään uudelleen hevosen selkään.” Voiko minun tsemppaaminen kääntyä liikatuputtamiseksi? Eihän ketään voi pakottaa ja varsinkin, kun mielestäni lasten harrastusten pääasia olisi löytää liikunnan riemu.

Mutta toisaalta, kun tunnen lapseni ja tiedän, että hän pystyy ja on osoittautunut aiemminkin ihan omasta tahdostaan ”kovaksi luuksi”. Ajattelin, että tämä voisi olla myös hyvä oppitunti siitä, että tuon jännityksen voi voittaa – ja miten hyvä fiilis siitä tulekaan.

Vihdoin keskusteluumme tuli käännekohta, kun sanoin, että voin tulla kaukalon laidalle seisomaan katsomon sijaan luistelukoulun ajaksi. Laitoimme luistimet ulkona jalkaan ja juoksimme sisään sivuovesta suoraan jäälle hiukan myöhästyen. Hänen päiväkotiope nosti hänet jäälle ja muutamassa sekunnissa ilme alkoi kirkastua. 45 minuutin aikana hän viiletti jo eteenpäin, kokeili rohkeasti takaperin luistelua ja muita ohjaajien antamia tehtäviä.

Luistelun jälkeen kerroin hänelle, miten ylpeä olin hänestä, kun hän voitti jännityksen tunteen ja meni rohkeasti jäälle. Eniten kuitenkin kehuin häntä siitä, ettei hän ei antanut periksi, jos kaatui, vaan nousi sinnikkäästi pystyyn. Toki taitavuudestakin kehuin, mutta mielestäni tärkeimmät onnistumiset olivat ne pään sisällä tapahtuneet asiat.

Tämä on siis ollut omalla kohdallani lähiaikojen vanhemmuuden dilemma. Toki haluan palasen omasta periksiantamattomuudesta hänelle opettaa, mutta missä menee raja. Tämä tilanne meni loppuen lopuksi hyvin: jännitys voitettiin ja uudesta lajista innostuttiin, mutta missä kohtaa kuuluu antaa periksi? Itsehän en siinä taas ole kovin hyvä, vaan lyön ihan pohjalaisena usein päätä seinään turhaankin. Onneksi olen kuitenkin lapseni myötä oppinut hieman alkanut lukea itseäni tämän suhteen paremmin.

Hyödynnä koodi SYKSY15 ja täydennä jo nyt merinoa niin omaasi kuin lapsesi vaatekaappiin. Koodi oikeuttaa -15% aleen verkkokaupassa osoitteessa www.kallaactive.com ja on voimassa 30.9.2022 asti.

18/08/2022 Äitiys, yrittäjyys

Nauti nyt -neuvot ja muut suusta pääsevät sammakot

Kun meidän minimimmi oli noin vuoden ikäinen kirjoitin blogiin otsikolla: Ihana kamala äitiys ihmisten oudoimmista kommenteista ja neuvoista liittyen äitiyteen.

Kerroin kuinka elämän varrella onneksi olen jollain tapaa onnistunut suodattamaan epäasiallista kommentointia asiasta kuin asiasta. Kaikkeenhan tottuu (vaikka ei todellakaan tarvitsisi – varsinkaan kuuntelemaan mitään loukkaavaa), mutta myönnettäköön välillä vaan kommentit jäävät soimaan päähän.

”Nauti nyt vielä kun voit”

Muistan, kun eräs äiti kertoi, että häntä raskaana ollessa ärsytti se, kun siihen suhtauduttiin monesti niin negatiivisesti, että jaahas nyt sitten kaikki muuttuu täysin. Ihan kuin elämä loppuisi sen lapsen saannin jälkeen. Huomaan, että tämä aihe pysyy edelleen kommentoinnin puolesta pinnalla. Toki itsellekin ns. aikuisten aika on mukavaa vaihtelua, mutta mielellään otan minimimmin mukaan myös. Elämäni ei ole siis loppunut – olen saanut siihen vain uudenlaista sisältöä.

Koska puolisoni oli töissä lähes koko kesän, vietimme 3-vuotiaan tytsyn kesäloman päiväkodista aikalailla kahdestaan Suomessa reissaten. Monesti totesin hänen olevan parasta reissuseuraa, sillä hän oli niin aidosti innoissaan kaikesta ja vietävän humoristinen. Näihin sain usein epäileviä katseita ja kommentin: ”Nauti nyt vielä, kun voit. Pian hän kasvaa, eikä olekaan niin helppo.”

Mielestäni koomista on aina ollut se, että monet kommentoijat kertovat totuutena, miten asiat tulevat menemään, vaikka tosiasiassa jokainen raskaus tai lapsi ovat erilaisia. Ja mikä hassuinta aina on ollut kuulemma vaikeimmat ajat edessä. Jo vauva-aikoina moni maalaili piruja seinille ja yksikään heidän ennustuksista ei toteutunut. Lapseni luonne on jo nyt todella vahvasti esillä eli en siis usko tuon positiivisuuden ja iloisuuden sekunnissa katoavan. Ja vielä niin kauan, kun jatkan myös meidän keskinäistä suhteen rakentamista, luulen, että meidän keskinäinen huumori ja reissut vain paranevat entisestään.

Markkinoinnin dilemma

Yrittäjälle markkinointi on ikuinen dilemma ja siinä ei voi välttyä kommentoinnilta. Kun olin osakkaana edellisessä työpaikassani markkinointi- ja viestintätoimistossa, asiakkaamme sponsoroi olympiajoukkuetta. Tämän sponsoroinnin seurauksena mekin olimme kerran kuukaudessa tervetulleita olympiatreeneihin, joissa joka kuukausi tutustuttiin uuteen olympialajiin. Pääsimme monen eri lajin treenin ja valmentajana oli sen lajin olympiaurheilija. Tein usein omaan @Ninniohia-sometiliini postauksen treenistä. Kerran eräs vanha tuttuni kyseenalaisti näitä postauksia ja sanoi: ”Taidat olla vähän liian fiiliksissä näistä treeneistä?” Vastasin hänelle: ”Niin…sitä kutsukaan markkinoinniksi.”

Vaikka toki nautin näistä treeneistä täysillä ja kerroin mielelläni päivän kulusta, eniten treenit kuitenkin toivat näkyvyyttä meidän firmalle, sillä sisältö oli hiukan erilaista kuin yleensä.

Näistä kommenteista usein siis vain hölmistyy eikä ehkä ymmärrä, että tosiasiassahan tuo kundi oli vain kateellinen. Suomalainen vain usein ajattelee, että ei saisi itseään tuoda liikaa esiin ja huomaan itsekin harhautuvani välillä tuolle polulle omien julkaisujen kohdalla. Tosiasiassa kivoista kommenteista päätellen pitäisi enemmän kirjoittaa blogiin ajatuksia liittyen perhe-elämään, äitiyteen, yrittäjyyteen ja Kalla Activeen. Näistä tulee myös eniten kannustusta.

Ja nyt jos koskaan on huomannut, että ihmiset haluavat kuulla tarinoita brändin takaa. ”Ai se on sun oma brändi? Mistä sä tuon nimen keksit?”, onkin ollut yleisin kysymys. Näihin kysymyksiin olen vastannut enemmän kuin mielellään, sillä kai tietynlaiset uratarinat aina myös inspiroivat muitakin ihmisiä omien haaveiden parissa. <3

25/07/2022 Äitiys, Kalla Active, yrittäjyys

Yrittäjän lomaviikot ja uuden Kalla Active -malliston muokkausta

Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Jos ei olla minireissailtu, eniten ollaan vietetty aikaa meidän takapihalla. Samalla kotona ollessa mini mimmi on uinut, pyöräillyt ja pitänyt kesäkeittiötä ja jäätelökioskia pystyssä. Mä taas olen yrittänyt (aina kun vaan mahdollista) relata. Samalla seurailen, kun pakettiauto kurvaa hakemaan Zalandon paketteja.

Uuden malliston muokkausta

Kalla Activen kesä 2023 malliston protot tulivat viime viikolla ja naisten ja lasten vaatteet saivat viime viikolla kyytiä. Senttejä sisään, senttejä lisää tai sitten keksittiin kokonaan uusi ratkaisu tulevaan vaatteeseen. Sanoinkin juuri, että oikeastaan heinäkuu oli täydellinen aika tehdä uuden malliston muokkaukset, sillä nyt oli vähemmän muuta hommaa. Ihan kuin olisi ollut aikaa enemmän miettiä sävyjä ja yksityiskohtia.

Naistenvaatteissa mun tiimiläisenä on kaima Jenni, joka alunperin teki Kalla Activelle harjoittelun ja opparin. Nykyään hän on yksi mun vakio friikuista, joita työllistän. Hän on oppinut jossain määrin jo lukemaan mun ajatuksia ja on myös järjen ääni, kun mun ideat leikkausten tai yksityiskohtien myötä lähtee liian laukalle.

Lasten vaatteissa mun tiimiläisenä on ihana Emilia. Huippua on päästä aina höpöttämään jollekin ideat ja miettimään yhdessä, mitkä olisi järkevä toteuttaa. (Mun puhetulva on vaan aina koominen – Onneksi Emilia osaa suodattaa) Alla oleva mekko, joka on mun päällä tulee muuten mustana myyntiin ensi talvena – can´t wait!

Itsensä kehittämistä

Äitiys kehittää myös joka päivä. Kun vuosi sitten alkukesästä Sohvi alkoi potkupyöräillä rampissa, olin saada sydärin. Onneksi siinä hommassa nopeasti tajusin pysyä kauempana ja ymmärsin, ettei millekään oppimiselle ole olemassa ”oikeaa ikää” ja luottaa vaan, että se handlaa.

Tänä kesänä kun Sohvi on alkanut pyöräillä ilman apupyöriä, oon yrittänyt olla saamatta sydäriä. (Jarrutus kaipaa hieman vielä viimeistelyä..)

Vaikka oma reagointi on nykyään huomattavasti chillimpi, tottuukohan tähän ikinä kokonaan? Jotenkin sitä on ihan täysin unohtanut, kuinka rämäpää itse on ollut.

29/06/2022 Äitiys, Perhearki

Pikku neidin lempi kesäpuuhat

Ulkona olo on ihanaa ja mikä sen parempaa kuin käydä vain kotona kääntymässä ja matkata takaisin ulkoleikkeihin. Meidän lähes 3-vuotiaan pikku neidin lempi puuhia eri vuodenaikoina aina kysellään, joten kirjoittelen niistä taas tänne. (Tai ainakin muutamasta, sillä niitä riittää) Vaikka ikää on tullut lisää, samoja ulkoleikkejä ja mielenkiinnon kohteita hänellä kuitenkin on edelleen, kun eräässä vanhemmassa kirjoituksessani, jolloin hän oli 1v 9kk. Intoa on varmaan vaan karttunut vielä lisää.

Päiväkodin vasukeskustelussa oli myös aika samaan suuntaan annettu arvio: ”Kiinnostus liikuntaa kohtaan on vain kasvanut ja kaikki uuden oppiminen innostaa häntä. Häntä kiinnostaa ihan kaikki asiat ja haluaa olla kaikessa mukana ensimmäisten joukossa.”

Kaikenlaiset menopelit ja pallopelit

Kaikenlaisista menopeleistä ei voi saada tarpeeksi. Edelleen menossa on mukana potkupyörä ja -lauta, mutta nyt melkein yhtä rakas on jo ”isojen tyttöjen” pyörä, josta kevään lopulla apupyörät otettiin pois.

Jo vauvasta lähtien pallot ovat olleet hänelle mieleen. Hän jopa lähti aikoinaan ensimmäistä kertaa ryömimään pinkin sählypallon perään. Pelaamme nykyään melkein päivittäin jalkapalloa, sählyä, kopittelumailoilla jne. Kiva juttu on ollut se, että hän pääsi tänä keväänä ensimmäistä kertaa futistreeneihin. Aikaisempina keväinä olemme katsoneet vain kentänlaidalta menoa, sillä hän on ollut liian nuori. Saippuakuplien puhaltaminen on edelleen pop, ja erilaisia puhallusversioita ulkona olevaan lelulaatikkoon onkin kertynyt pilvin pimein.

Uiminen ja kaikenlainen hääräily

Käymme talvellakin paljon uimassa uimahallissa, mutta luonnollisesti kesällä on ihanaa käydä rannoilla ja maauimaloissa. Takapihan uima-allas on nyt myös viritetty, joten siellä helteisinä päivinä kiva rellestää. Takapihalla on myös jäätelökioski pystyssä – asiakkaita ei kuitenkaan ainakaan vielä tällä markkinoinnilla ole löytänyt ostoksille.

Usein kun häärään puutarhassa, minulla on innokas apuri mukana. Hän kastelee kukkia ja auttaa kaikessa mahdollisessa asiassa, mitä vain keksii. Nyt meillä on ollut kiva rituaali käydä parveekkeella katsomassa, kuinka meidän istuttamat herneet ja mansikat voivat.

Itse olin lapsena aikoinaan samanlainen häärääjä ja muistan, kuinka äitini yritti nätisti minulle sanoa, että saisi ehkä asiat hoidettua nopeammin, jos en änkisi aina mukaan. Tavallaan ymmärrän nyt häntä. Toisaalta taas hitaasti yhdessä pikku neidin kanssa tekeminen on tehnyt hyvää omalle levottomuudelle ja ”kiireelle”.

Meidän taloyhtiön pihassa on rengaskeinut ja seistessä keinuminen ja muukin keinussa roikkuminen on siskopuolten kanssa aina kivaa. Kova juttu on myös se, että pituutta alkaa olla sen verran, että keinuun pääsee itse kiipeämään. Tässä muutamia niistä sadoista asioista, joiden parissa viihtyy. Millaisia juttuja teidän lasten kesään kuuluu?

25/05/2022 Kalla Active, yrittäjyys

”Mitäs ajattelit nyt kesällä tehdä, kun myyt niitä talvivaatteita?”

Multa kysyttiin yksi päivä: ”Mitäs ajattelit nyt kesällä tehdä, kun myyt niitä talvivaatteita?” Tähän rehellisesti sanottuna teki mieli vastata: ”Nostaa jalat pöydälle ja ottaa oluen.”

Mutta todellisuudessahan merinovaatteet eivät ole vain talvivaatteita, vaan ne ovat ympärivuotiseen käyttöön. Merinovillalaatuja on toki erilaisia: on paksumpia ja ohuempia – erilaiseen käyttöön.

Suurin osa Kalla Activen vaatteista on ohuen ohutta. Neuleet taas luonnollisesti ovat paksumpia, vaikka nekin ovat nykyään mulla must tuotteina ottaa mukaan mökille, että tarkenee iltasella istua kuistilla. Niin eli vaatevalikoimaa piisaa myös kesälle ja hommaa siinä sivussa (ja toivottavasti myös olutta siellä mökin kuistilla).

Ympärivuotiseen käyttöön

Se on totta, että lähdin kehittämään talvella Kalla Activea, kun omat merinokalsarini repesivät pepun kohdalta ja kyllästyin lapseni merinovaatevalikoimaan. Ulkoilemme paljon ja luonnollisesti yleensä sisään tullessa alin kerrasto jäi päälle aika usein vahingossa koko päiväksi. (ja tähän kalsareissa hillumiseen kyllästyin)

Kalla Activen vaatteissa tavoitteena oli saada niin naisille ja lapsillekin kohtaamaan merinovillan toiminnallisuus ja kaunis kotiasu. Talvella julkaisimme myös arki- ja työmalliston SELJAN, jossa sama idea säilyi. Vaatteet ovat käytännöllisiä ja nättejä, mutta ne eivät ole epämukavia päällä ja saavatkin jäädä vahingossa, vaikka koko päiväksi päälle.

Mitä agendalla kesällä

Ensi kesän malliston suunnittelu on nyt liikahtanut myös eteenpäin ja olin juuri protoista (mallikappaleista) yhteydessä tehtaan suuntaan. Näistä lisää kuitenkin myöhemmin. Saan juhannuksesta elokuun alkuun hyödyntää pikku assarin apua, kun päiväkoti on kiinni. Hän on niin innolla aina auttamassa ja pyytää saada tulla mukaan.

Nyt tämän kesän suosikiksi noussut SELJA-toppi ja se on valmistettu 93% merinovillasta ja 7% elastaanista. Tämän vuoksi sen kangas on ohuen ohut ja joustava. Toppi on jää vuoden ympäri käyttöön, sillä hengittävän merinovillan ansiosta se soveltuu erinomaisesti viileillä ilmoilla alustopiksi ja lämpimillä keleillä vaikka hameen kanssa. Sama toppi löytyy myös KUURA-mallistosta lapsille!

Myyntijuttujen lisäksi tiedossa on syksyn kuvausten suunnittelun laittamista pakettiin. Tuntuu hassulta, että vaikka juuri saimme niin lasten kuin naistenkin vaatteiden kuvaussessiot valmiiksi, täytyy ottaa uusi agendalle. Suomi on kaikkine vuoden aikoineen värien kirjo – ja on ihana yrittää ikuistaa niitä Kalla Activen vaatteiden kanssa.

Oletko jo kurkannut naisten vaatteiden videota, joka kuvattiin ihanassa The Barössa? Tai lasten repeilyä Tuomarinkylän kartanolta?

06/05/2022 Äitiys

Miksi itse halusin äidiksi?

Näin äitienpäivän alla olen miettinyt, miksi itse halusin äidiksi. Lapsiasiat eivät ole yksiselitteisiä. Moni toivoo, mutta ei saa – joillekin taas homma menee helpomman kautta. Ymmärrän myös hyvin ihmisiä, jotka eivät halua ollenkaan lapsia.

Kun tapasin puolisoni neljä vuotta sitten, meillä ei ollut mitenkään itsestään selvää, että haluaisimmeko tai yrittäisimmekö hankkia lapsia. Miehelläni oli tuolloin jo neljä lasta aiemmista pitkistä suhteista. Itse taas olen jollain tapaa aina tiennyt haluavani äidiksi ja vuosien myötä, kun elin täti-roolissa, tuo tunne vain vahvistui. Siskojeni lasten kohdalla on ollut mukava tutkailla myös omien tunteiden kasvua.

Koska molemmilla oli omat lähtökohtansa tähän asiaan, ymmärrettävästä syystä tästä piti jutella. Muistan kuinka sanoin, että käsitän täysin, että hänellä on jo ns. lapsiluku täynnä.

Kun keskustelimme puolisoni kanssa lapsiasioista, kerroin miten siskojeni lasten kohdalla rakkaus on kasvanut vuosien mittaan, kun hekin ovat kasvaneet ja heidän oma persoonansa on kehittynyt. Tuossa kehityksessä huikeinta on ollut mielestäni heidän oman huumorintajun kehittyminen. Tähän jatkoin: ”Kun rakkaus heitä kohtaan on kasvanut niin hurjasti, totta kai olisi ihana kokea se omankin lapsen kohdalla ja nähdä, miten suureksi se voisi hänen kohdallaan kasvaa.”

Tähän puolisoni vastasi keskustelun lomassa: ”En voi tuota sinulta viedä pois.”

Miltä äitinä olo tuntuu?

Kun tulin raskaaksi ja näin isäni ensimmäisen kerran hän sanoi: ”Kuulin, että susta tulee äiti”. Se oli mielestäni kivasti sanottu, sillä aiemmin olin vain muita ilmaisuja. Totta, minusta tulisi äiti.

Mitä äitinä olo minulle on tai miltä se minusta tuntuu? Tämä saattaa kuulostaa huuhaalta, mutta minusta tuntui jo synnytyslaitoksella, että olisin tavannut tyttöni jo aiemmin. Tämä pikkuinen 2,6 kiloinen pötkylä näytti ja tuntui tutulta. Meillä synkkasi alusta saakka hyvin. Toki täytyy kiittää siitä, että hän oli terve, eikä maitoallergiakaan sekoittanut pakkaa (mahaa ja yöunia), vaan huomasin siitä merkkejä jo varhaisessa vaiheessa.

Olen ollut kohta 3 vuotta äiti ja näiden vuosien kohokohdat ovat ehdottomasti olleet tyttöni kanssa vitsailut ja räkätykset. Hän on hauska, utelias, nauttii elämästä ja hänellä on siskoni mukaan monta rautaa tulessa. Olen vieläkin päivittäin ihmeissäni siitä, että saan olla hänen äitinsä ja välillä vaan pysähdyn katsomaan häntä. Vaiheet menevät usein nopeastikin ohi ja monen vaiheen kohdalla huomaan miettiväni, että onpa kiva vaihe.

Äitiys toki myös opettaa – itselleni ainakin se on vahvistanut omaa heikkouttani eli kärsimättömyyttä. Koen henkilökohtaisen onnistumisen hetken, kun pystyn taistelemaan sisäistä kärsimättömyyden tilaa vastaan eli jaksan selittää asian pitkän kaavan kautta ja odottaa, että lapseni saa itse tehdä jonkun asian ilman hänen kaipaamaa avustusta.

Moni myös sanoo, että lapsi opettaa hidastamaan tahtia. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani – kaikkeen ei tarvitse olla niin kiire. Yritän myös arkiaamuisin lähteä vaunujen kanssa kävelemään tarpeeksi aikaisin päiväkotiin, jotta ehtisimme kurkkailla oravia ja muita matkan varrella näkyviä asioita. Tyttöni myös usein sanoo aamuisin, jos aurinko paistaa ja linnut laulavat: ”Äiti, onpa ihana aamu.”

Joskus sanotaan, että äitiyden myötä täytyy luopua jostain asioista. Minulle se on vain tuonut lisäarvoa. Ja jos väsymyspäiviä iskee väliin, paras mieli tulee edelleen sanoista: ”Kiitos äiti.”

Mikä on vanhemman suurin tehtävä?

Itse henkilökohtaisesti koen, että suurin tehtäväni on saada tyttöni tuntemaan olonsa hyväksi ja rakastetuksi. Jos tuo pohja on vahva, sen päälle minkä tahansa muun rakentaminen on elämässä helpompaa.

Kun olimme talvella katsomassa kummipoikani jääkiekkopeliä, tyttöni sanoi serkulleen pelin päätteeksi: ”Hyvä peli.” Illalla kun hän meni nukkumaan, sanoin tytölleni paijatessa: ”Olit tosi huomaavainen, kun sanoit niin. Siitä tuli varmaan sinun serkulle tosi hyvä mieli.”

Tähän tyttöni vastasi: ”Joo olen huomaavainen, ihana ja tärkeä.” Jotain olen siis onnistunut iskostamaan hänen päähänsä.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidin roolissa eläville!

11/02/2022 Äitiys, Perhearki

Kun päiväkoti aiheuttaa huolta

Syksyn alussa kirjoitin blogiin siitä, miten helpottunut olin, kun pikku tyttöni tämän vuoden päiväkotihoitajat olivat niin lämpimiä ja kannustavia sekä ottivat niin lapset kuin aikuisetkin tasa-arvoisesti vastaan. Hoitajat myös ensimmäisen viikon jälkeen tuntuivat tuntevan taaperoni paremmin kuin edelliset hoitajat koko vuoden jälkeen. Hoitajien vaihtuessa viime elokuussa tajusin, että miten pielessä kaikki olikaan ollut ensimmäisenä päiväkotivuotena.

Moni on kysellytkin edelleen, miten asia eteni ja tuliko viime vuotiselle varhaiskasvatuksen opettajalle jonkinlaisia seuraamuksia. Koko ensimmäinen vuosi päiväkodissa ja sen jälkeen viime syksyn selvittelyt olivat äärimmäisen raskaita ja aiheuttivat huolta entisestään, mutta olen ylpeä, että lähdin asiaa selvittämään. Jotenkin en jaksanut enää syksyn lopulla asiaa täällä blogissa avata, mutta toisaalta asia vaatii ehkä jonkinlaisen päätöksen täälläkin. Moni myötäeli tätä tilannetta silloin kanssani. Kiitos siis siitä!

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Vaikka tiesin pikku tyttöni (silloin vielä taapero) ensimmäisenä vuotena koko ajan, että kaikki ei ole kohdillaan, asiaa oli vaikea lähteä purkamaan. Lapsenikaan ei vielä osannut tuolloin puhua. Tytölläni ei ollut vaikeuksia sopeutua, mutta suurta huolta aiheuttivat varhaiskasvattajana toimineen kasvatusmetodit. Eniten korviini osui aina hänen tapansa puhua lapsille. Parhaimmillaan hän iloisuuden perikuva, mutta skaala siihen punaisena huutavaan persoonaan oli liian laaja.

Muutamiin konkreettisiin tilanteisiin satuin tulla vahingossa paikan päälle, kun hain lapseni joka päivä tuntia aikaisemmin. Tällöin kuulin hänen huutavan joko omalle tai toiselle ryhmän lapsista. Yksi tällainen tilanne oli aikaisemmin mainitsemani kauramaidon kaatuminen, jolloin tyttöni (silloin noin 1,5v) opetteli juomaan nokkamukista. Lapsi istui kumarassa häpeissään ja menin lohduttamaan häntä: ”Ei se rakas haittaa, harjoitellaan yhdessä.” Varhaiskasvatuksen opettaja tuhisi hänelle edelleen siivotessa maitoa: ”Kun ei taaskaan onnistunut.” Mietin asiaa melkein viikon ja se jäi selvästi vaivaamaan minua. Tilanne pitää pystyä hoitamaan kannustavasti – varsinkin kun kyseessä on pieni ihminen. On tavallista kokea epäonnistumisen tunteita välillä elämässä. Jos kuitenkin alituiseen joku muistuttaa vain epäonnistumisista, positiiviset kokemukset ja yritteliäisyys jäävät kaiken alle.

Pyysin tämän jälkeen jutella varhaiskasvatuksen opettajan kanssa muutamaankin otteeseen, mutta hänen käytöksensä ei muuttunut. Syy usein käännettiin myös vanhempaan ja tästä jäi hämmentynyt olo.

Viimein elokuun blogini myötä uskaltauduin avata suuni, ja tämän jälkeen moni vanhempi jakoi oman kokemuksensa liittyen samaan varhaiskasvatuksen opettajaan. Ikäväkseni hänen käytös oli laajalti alueella asuvien tiedossa. Vaikka en maininnut hänen nimeään enkä edes päiväkotia, moni blogini lukenut tiesi kenen kasvatusmetodeista kirjoitan. Alueen teinit jopa puhuvat hänestä edelleen nimellä ”rage” eli raivo. Nämä kaikki syksyn aikana kuulemani asiat vahvistivat jo viime vuotista käsitystäni, että hänen epätasapainoinen käytös ja ”Hajota ja hallitse” -kasvatusmetodi ei ollut enää tätä vuosikymmentä.

Kirjoitimme seuraavan ikäluokan ryhmästä olevan äidin kanssa kirjeen niin päiväkodin johtajalle ja aluevastaavalle. Tuolla äidillä oli myös samanlaisia kokemuksia. Suurin huoli meillä molemmilla oli kaikista lapsista, sillä vastaavanlainen käytös ei voi tehdä hyvää lapsen itsetunnon rakentuminen ja minä-kuvan muodostumiselle.

Suurin jännitys ikinä

Toinen äiti ja hänen puoliso kävivät tahollaan juttelemassa heidän näkemyksiään varhaiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan kanssa. Meillä puolisoni ei töiden vuoksi päässyt. Minua ei ole koskaan jännittänyt yhtä paljon, kun lähdin yksin kävelemään päiväkodille päin – kyse on kuitenkin omasta lapsesta.

Luojalle kiitos, että olen pitänyt aikaisemmissa töissäni kriisi- ja mediaviestinnän koulutuksia, sillä olin kauhusta kankeana. Koulutuksessa neuvon usein henkilöä miettimään jännittävään tilanteeseen turvasanat, joiden avulla hän pääsee takaisin asiaan, jos eksyy asiasta tai tulee black out.

Luin kertauksen vuoksi aamulla aikaisemmat sähköpostikeskustelut ja loin niistä itselleni mind mapin päähäni. Kävin päässäni läpi turvasanat ja aikajärjestyksessä asioita, joita halusin tuoda esiin ja harkinnalliset perustelut niiden perään. En halunnut, että annan tunteen vallata ja näin pakka hajoaa. Vaikka koin monen asian todella epäreiluna, en myöskään halunnut antaa vihan tai katkeruuden nostaa päätään. Asia oli niiiiiin tärkeä, etten halunnut, että mitään jää sanomatta.

Kun saavuin päiväkodille jäin käytävälle seisomaan päiväkodin johtajan oven luo ja kuulin varhaiskasvatuksen opettajan ja johtajan jo keskustelevan ilman minua asiasta. Jollain tavalla sain kuitenkin kerättyä itseni ja astuin sisään. Mielestäni tämä oli huonoin mahdollinen alku asialle ja ehkä hieman myös kiusallinen heille, että he selkäni takana puhuivat jo asiasta. (Hekin olivat silmin nähden noloina asiasta)

Keskustelimme lähes tunnin ja kävin läpi aikajärjestyksessä viime vuotta. Sanoin loppuun, että toivon sydämeni pohjasta, ettei asiasta tarvitse enää keskustella. Jollain tapaa minulle jäi sellainen olo, että varhaiskasvatuksen opettaja ymmärsi, että lapset eivät voi kannatella hänen tunteitaan eikä raivoaan. He ovat kuitenkin pieniä ja ansaitsevat kannustavan ilmapiirin.

Ainakin hän myönsi, ettei viime vuosi ollut ihanteellinen. Vähättelevä kasvattaja leikkaa lapselta siivet sen sijaan, että kasvattaisi niitä. Elämä koostuu arkisista onnistumisista. Pienet onnistumiset kasvavat isommiksi ajan myötä. Vahvistamme lapsessa sitä, mihin kiinnitämme hänessä huomion. Keskittymällä lapsen vahvuuksiin, vahvistetaan hänen itseluottamusta sekä onnistumisen kokemuksia. Ensimmäisen vuoden tapahtumat siis käsiteltiin hänen ja päiväkodin johtajan kanssa ja toivon, että muutos pitää.

Tärkeintä kuitenkin on, että nykyiset hoitajat ja varhaiskasvatuksen opettaja ovat ihania ja ottavat huomioon nuo arjen pienet onnistumiset. Nykyinen varhaiskasvatuksen opettaja oli tällä viikolla sanonut 2,5-vuotiaalle tytölleni: “Oletko sinä sellainen pieni kultakimpale?“, johon hän oli vaatimattomasti vastannut: “En, olen iso kultakimpale.”

25/01/2022 Äitiys, Kalla Active, Perhearki, yrittäjyys

Entä jos kaikki on ihan hyvä näin?

Huomaan oman vanhenemisen niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin, että väsyy herkemmin. Moni muukin on varmaan huomannut saman? (hehe)

Kun tämä vuosi alkoi, tuntui, että hyppäsin liikkuvaan junaan. Se ei onneksi haitannut minua, sillä olin ehtinyt parantua jo keuhkoputkentulehduksestani ja jouluisesta sairauskierteestäni. Pikku tyttömmekin oli onneksi vihdoin tervehtynyt. Totesin moneen kertaan, miten onnellinen olen, kun normaali arki toimii, ilman mitään sen kummempaa säätöä, jota koko syksy oli. (Koputin toki moneen kertaan puuta, etten mene maalailemaan piruja seinille)

Asenne ja hampaanpureminen

Sanotaan usein, että asenne ei paranna sairaudesta, mutta kun kuume nousee korkealle ja huonoa oloa pukkaa, ilman asennetta ei arkea saa pyörimään. Kun syksyllä moneen kertaan tyttöni kanssa sairastelimme (usein yhtä aikaa) en jostain syystä tunnistanut itseäni lainkaan. Kaikki vähätkin voimat meni päivistä selviämiseen. Totta puhuen vihaan tuota olotilaa.

Kun joulun jälkeen yksi antibioottikuuri oli taas syöty, rukoilin, että vuosi 2022 menisi terveemmissä merkeissä. Toki tällä hetkellä moni muukin elää varmasti samassa tilanteessa – osa sairastaa päiväkodin tauteja, osa taas koronan eri volyymilla.

Somessa joku juuri totesi, että ihmetteli ennen äidiksi tuloa, miksi joku haluaisi juoda kofeiinipitoista juomaa, kuten Finrexin kuumeeseensa – silloinhan on juuri parasta vain kaivautua peittojen alle ja nukkua koko päivä. Nyt hän kuulemma ymmärtää lääkkeen käyttötarkoituksen paremmin.

Jaksaminen ja tuki

Useinhan en oikein osaa edes myöntää, etten jaksa ja voimat loppuvat.

”Tuolle lapsen sairastelulle ei vaan voi mitään ja valitettavasti siinä se kotona tekevä yrittäjä joutuu kärsimään”, sain viimeksi toteamuksen, kun uskaltauduin toteamaan, että meidän koko syksyn sairauskierre vie omatkin voimat – puhumattakaan työnteon vaikeudesta.

Oletteko ikinä miettineet, kenelle te sen uskallatte myöntää tai näyttää? Kenen kanssa on turvallista olla hauras? Lievästi sanottuna minulle on tyypillistä käydä terveenä hieman jopa ylikierroksilla. Tämä on kuitenkin hyvä juttu, sillä yleensä olen myös aikaansaava. Normaalisti ajattelen, että mikään ei ole mahdotonta.

Mieleeni tulee heti kaksi konkreettista tilannetta, joissa olen saanut tukea – ja miten hyvältä se onkaan tuntunut. Kävin yli kymmenisen vuotta sitten silmäleikkauksessa, ja olin todella jännittynyt tilanteessa. Hoitaja oli kuitenkin maailman ihanin ja heti alkumetreiltä saakka tuntui, että olen turvassa. Kun operaatio alkoi, hän otti minua kädestä ja rauhoitti sillä entisestään minua. Toinen tilanne oli lapseni syntymä. Vaikka hänen syntymä kesti 48,5 tuntia, kätilö omalla uskollaan minuun sai minunkin sinnikkyyden kasvamaan.

Elämä on hyvä näin

Olen muuttanut niin moneen kertaan, että en välttämättä ikinä enää jaksaisi muuttaa. Totesin jo noin 5 vuotta sitten, etten aloittaa koko elämän rakentamista alusta. Nuorempana se oli jännittävää, kun sai lähteä tutkimaan, millaisia kahviloita naapurikulmilta löytyy ja mistä löytyy lähikauppa. Puhumattakaan kaikista niistä uusista ihmisistä, joita toivoin tapaavani. (Olen mm. muuttanut Turkuun 18-vuotiaana, sillä se oli melkein ainut kaupunki Suomessa, jota en tuntenut kovin hyvin.)

Elämän rakentaminen alusta tuli itselleni mieleen syksyn aikana, kun olin huonossa kunnossa. Jotenkin siinä kuumeessa ja heikossa kunnossa aloin miettiä, miten työlästä tuo kaikki olisi. Jopa tuo kaikki työ, jota olen Kalla Activen eteen tehnyt (ilman vaatealan kokemusta) hirvitti jollain tapaa, sillä voimat olivat niin vähissä. Ehkä noina hetkinä kannattaa vaan yrittää hoitaa päivä läpi ja mennä ajoissa nukkumaan, eikä turhaan miettiä.

Faktahan on kuitenkin se, että kun kuume laski ja me parannuimme, minulla oli miljoona uutta ideaa päässäni. (ei onneksi kuitenkaan muuttojuttuja, sillä olen aidosti onnellinen täällä meidän nykyisessä yhteisöllisessä kuplassamme)

23/01/2022 Äitiys, Mietteet, Perhearki, yrittäjyys

Operaatio “oman itsensä päivitys”

Luin somessa julkaisun, jossa nainen lapsen saannin jälkeen tunsi kadottaneensa itsensä. Hän kehotti ihmisiä vielä miettimään ovatko valmiita hankkimaan lapsen, sillä sen jälkeen mikään ei enää entisensä.

Ymmärrän, että ihmiset kokevat asioita eri lailla, mutta mieleen tuli samalla myös toteamus, jonka kuulin, kun opiskelin yliopistossa. Henkilö kehotti nauttimaan opiskeluajoista ja vinkkasi, ettei kannata liian aikaisin mennä työelämään, sillä sen jälkeen mikään ei ole enää entisensä.

Tuolloin jo muutaman vuoden jatkuvan yöjuoksun jälkeen mietin, että Jumalalle kiitos, ettei mikään ole entisensä, vaan siirtyminen työelämään tuo itselleni uuden vaiheen elämään. Kaikesta siitä juhlimisesta huolimatta (onneksi) valmistuin ennätysajassa ja innolla hyppäsin kohti uusia seikkailuja. Muutos ei siis aina ole huono, vaan ehkä se tuokin mukanaan asioita, joita ei edes tiennyt kaipaavansa.

Muutosten tuulet

Aikoinaan, kun aloimme jutella puolisoni kanssa lapsen hankinnasta, olin täysin tietoinen, että se tulee tuomaan uuden sivun elämääni. Toki tiesin tuon sivun tuovan myös univelkoja ja muita kompromisseja, mutta ennen kaikkea olin innoissani tuosta muutoksesta. Ilomielin hyppäsin taas eteenpäin. Nyt kun pikku tyttömme on 2,5 vuotta, en voisi olla kiitollisempi tuosta kaikesta muutoksesta.

Jotkut harmittelevat, että oma treenaaminen ei enää lapsensaannin jälkeen kulje. Itselläni kilpailuajat ovat jääneet taakse jo aikapäiviä sitten, eivätkä kovimpien treenien loppuminen omalla kohdallani liity millään tavalla lapsen saantiin. Faktahan on se, että jokaisella ikä tulee vastaan jossain vaiheessa.

Itselläni taas meni hetken, että hyväksyin sen, että omat urheiluvammat tulevat hidastamaan joka tapauksessa omaa urheilua tulevaisuudessa. Kun tuon asian hyväksyin, oli aika vain löytää sellaisia urheilumuotoja, joita polveni kestävät. Edelleen kuitenkin rakastan liikkumista, treenaamista ja ulkoilua kaikessa muodossa – eli onneksi niistä ei ole tarvinnut kokonaan luopua – liikkuminen vain muutti muotoa.

Tällä hetkellä Ganglion-kysta eli hyytelörakkulakasvain ei alkusyksyn polveni tyhjäyksen jälkeen ole oireillut, joten olen saanut liikkua normaalisti. Nivelkierukan rappeumaani ei välttämättä leikkauksella pysty korjata, joten kystakin palaa aina uudelleen ja uudelleen tyhjäyksen jälkeen omiin uomiinsa. Asia kuitenkin elää koko ajan ja sen vuoksi en ole sitä jaksanut murehtia.

Oman elämänsä päivittämistä

Mielestäni elämä on täynnä oman itsensä päivittämistä – ja tuo ei ainoastaan liity lapsen saantiin. Sinänsä tuo itsensä kadottaminen on varmaan monelle äidille tuttu tunne. Luonnollisesti jos on pari vuotta ollut lapsen kanssa kotona, ja olisi aika palata töihin, sitä miettii omaa itseään: kuka nyt on ja miten uuden roolinsa äitinä yhdistää työminään.

Mutta päivittäminen saattaa liittyä myös opiskeluaikoihin, työpaikan vaihdokseen, urheilu-uran loppumiseen, eläkkeelle siirtymiseen, avioeroon tai muuten vain elämässä eteenpäin menemiseen. Mitä ottaa vanhasta minästä mukaan, millainen nykyminä on ja mikä nykyminän tekee onnelliseksi?

Minulla on ollut viimeisen parin vuoden aikana monella lailla “päivitys” menossa. Päivitän kuka olen nykyään – äitinä, ystävänä, puolisona ja yrittäjänä. Lähtökohtaisesti olen vain halunnut entisestään miettiä, mikä on oikeasti minua ja mitä haluan kantaa mukanani jatkossa.

Tavaran paljous on aina tehnyt minut levottomaksi ja ahdistuneeksi. Tämän vuoksi olen pyrkinyt panostamaan laatuun eikä määrään. Minusta on ollut kiva ajatella, että koko prosessissa on auttanut minun työ Kalla Active -merinovaatteiden parissa. On paljon freesimpi olo, jos kotonakin on kivat vaatteet päällä. (eikä ne hompsuiset rikkinäiset lökärit)

13/01/2022 Äitiys, Kalla Active, yrittäjyys

Äitiyttä, yrittäjyyttä ja Lappi-unelmointia

Mitäs viikkoon? Mun Kalla Active -verkkokauppa on ollut nyt auki melkein 2 kuukautta. Se on musta lyhyt aika, mutta silti tuntuu, että ollaan menty tuhansia kilometrejä jo eteenpäin – tai hassuinta on, että aika on mennyt niin nopeasti.

Tavallaan kyllä alkukin meni nopeasti, sillä minulla oli niin tarkka kuva päässäni, mitä haluan – tai oikeastaan mitä tarvitsen. Kun lähdimme suunnittelemaan merinovillamallistoa, halusimme viedä mallin ja värin mahdollisimman kauaksi perinteisistä merinovillakerrastoista. Legginsseissa esimerkiksi inspiraationa oli urheilutrikoiden istuvuus, leikkaukset sekä korkea vyötärö – silti ne tuntuvat päällä kevyiltä ja pehmeiltä. Sanoinkin aina, että haluan yhdistää kauniin kotiasun ja toimivan lämpökerraston.

Lapin taikaa

Ottakaa muuten seurantaan Instagramin puolelta @vanlifebyjenni. Hän otti mielettömän upeita kuvia reissullaan ja toimi itse mannekiinina – ja onpa muuten hieno lokaatio tuo Arctic Land Adventure. 😍 Kuinka moni on käynyt tuolla ja yöpynyt lasi-igluissa? Olisi varmasti ihana tuijotella tähtiä ja ihastella luontoa. Kiinnostuin myös paikasta lisää ja kävin kurkkaamassa heidän verkkosivuillaan. Mielenkiintoista olisi samalla kokea paikallisia asioita esimerkiksi nähdä revontulet ja poroja tai ihan vain vaeltaa luonnossa.

Vasaran Porotilalla, jossa Arctic Land Adventuren lasi-iglut sijaitsevat, pääsee myös tutustumaan saamelaiseen poronhoitoon, sen historiaan ja kiehtoviin tarinoihin. Porotilan omistaja on poromies 12:ssa polvessa, joten hänellä olisi varmasti ikiaikainen tieto ja taito saamelaisesta elämäntavasta.

Vaikka täällä Helsingissäkin lunta on ihanasti, kieltämättä tuli aikamoinen Lappi-kuume.

Pienen neidin elämää

Sanoin myös juuri viime viikolla kavereille, että ällistyn aina, kun näen Kalla Activen vaatteita muiden päällä. Jopa se tuntuu hassulta, että lapseni on puettua päivästä toiseen oman vaatemerkkini vaatteisiin. Liikuttavaa on, että jopa pyytää aamuisin samaa sinistä paitaa päälle. (Mallikappaleet tulevaan maaliskuussa julkaistavaan mallistoon ovat olleet todellakin tehokäytössä)

Hän on mielestäni myös ihanassa iässä. En tiedä, millainen 2,5-vuotias stereotyyppisesti on, mutta meidän pikku neiti on samaan aikaan reipas ja vilkas höpsöttäjä, mutta toisaalta taas niin rakastava ja huolehtiva halija. Eilen hän sanoi minulle illalla, että: ”Äiti on jättiläis-ihana” ja paijasi minua heti aamutuimaan.

Helpottavaa on myös se, että hän kertoo harmituksista. Syksyllä kun olimme tosi kipeinä, hän halasi minua ja sanoi: ”Äiti, minua harmittaa.” Samaan aikaan on ihana, että hän kertoo myös asioista, joista tulee hänelle hyvä mieli. ”Olipa kiva päivä”, hän sanoi eilen, ennen kuin nukahti. Samalla kertoi myös rakastavansa päärynää.

30/12/2021 Äitiys, Kalla Active, Mietteet, Perhearki, yrittäjyys

Vuosi 2021 paketissa – käteen jäi antibiootteja ja verkkokauppa

Kohta saadaan jälleen vuosi pakettiin. Kun aloin miettiä, mitä vuodesta jäi käteen, en jostain syystä aluksi erottanut vuosia toisistaan. Mietin tapahtumia ja usein lapseni iän puolesta pystyin jakamaan ne omiin lokeroihin.

Kuluneena vuotena hänestä kasvoi pieni neiti. Viime talvena hän oli 1,5-vuotias ja hän sai elämänsä ensimmäiset sukset. Se olikin mieleinen puuha, ja usein hän juoksikin aina hakemaan ne itse varastosta. Oli myös ennätys paljon lunta, joten rakensimme pihan täyteen linnakkeita ja mäkiä. On ihana huomata, että tyttöni pitää ulkoilusta yhtä paljon kuin minäkin. Hän oli jo vauvana hassuttelija, mutta hauskaa on ollut nyt kuluneen vuoden aikana huomata, miten huumorintaju on entisestään kehittynyt.

Koska saimme kokea kerrankin ”kunnon talven”, minusta tuntui usein siltä, kun asuisin Lapissa. Tietyllä tapaa se toi myös levollisen tunteen, mutta samaan aikaan muistan pähkäilleeni työasioita. Aikoinaan, kun jäin äitiyslomalle, en tiennytkään, etten enää palaisi samaan paikkaan töihin, vaan myisin osuuteni yrityksestä pois ja tuo valinta vaikuttaisi vielä viimekin vuonna.

Eksyksissä viidakossa

Luopuminen ei kuitenkaan aiheuttanut tyhjää tunnetta, vaan enemmän olin valintojen viidakossa. Viime talvena muistan pähkäilleeni, mihin suuntaan otan liaanin. Kävin muutamassa työhaastattelussa, johon haettiin viestinnän esimiestä. Kun jäin molemmissa kakkoseksi, ajattelin sen olevan selkeä merkki siitä, että suunta on toinen.

Viime talvena aloin kirjoittaa liiketoimintasuunnitelmaa merinovaateyritykselleni. Siinä vaiheessa en tosin tiennyt, että otan suunnitelmani niin nopeasti käytäntöön. Jopa siskoni kysyi, kun näytin sitä hänelle: “Missä välissä sä olet tämän tehnyt?” Myönnettäköön, että naputtelin suunnitelman ehkä enemmän siinä uskossa, että se päätyy jonnekin pöytälaatikkoon, josta sitten ”sopivan hetken tullen” otan sen sitten esiin ja alan viemään sitä käytäntöön. (Ja mikä on edes ”sopiva hetki”?) Loppu onkin historiaa ja monen selvittelyn jälkeen vuosi 2021 toi mukanaan uuden brändin, jonka tuotteita kuluttajatkin ovat jo saaneet käyttää. (Kaikki on otettu mahtavasti vastaan – kiitos teille!)

Tuo työ oman brändin kanssa oikeastaan yhdistää kaiken, mitä olen aikaisemmissa töissäni viestinnän ja markkinoinnin saralla tehnyt. Mukavaa on nyt vain tehdä sitä itselle. Vaateala on itselle vieläkin uusi, mutta olen luottanut omaan visioon, millaisilta haluan, että Kalla Activen vaatteet näyttävät ja millaisia käytännön ratkaisuja niissä on.

Terveys ja sen tärkeys

Nuorempana muistan aina ihmetelleeni, kun ihmiset toivoivat terveyttä. Täysin terveenä, mietin, että mikä nyt voisi mennä vikaan? Vanhemmiten olen toki tämän ymmärtänyt ja viime vuoden jälkeen täytyy todeta, että vuoteen mahtui yllättävän paljon sairastelua ja lääkärissä käyntejä. Ehkä minulla on jonkinlainen kuuden vuoden sykli näissä – vuonna 2o15 olin nimittäin yhteensä kolmessa leikkauksessa ja minulla oli jatkuvasti keuhkoputkentulehdus.

Tähän vuoteen on mahtunut yksi polvioperaatio, yksi virtsarakon operaatio tutkimuksineen, korvaoireiden tutkiminen ja kaikki ne taudit, jotka pikku tyttärelläni oli syksyn aikana, mukaan lukien oksennustauti. Luonnollista varmaan onkin, että vanhempi sairastaakin usein samat taudit muutaman päivän viiveellä. Itselläni on aikakin selkeä kierto. Usein, jos lapseni on kipeä ja kuumeinen, hän nukkuu huonosti. Muutaman valvotun yön jälkeen omakin vastustuskyky laskee ja tauti iskee itsellenikin.

Lapsuudestani muistan, että olin usein 2-3 päivää maksimissaan kipeänä. Nyt onkin ollut outoa, kun tyttäreni on usein vähintään viikon tai 1,5 viikkoa kipeä, josta kuumeessa viitisen päivää. Onkohan muistini vain väärä vai iskevätkö pöpöt nykyään pahemmin? Hänenhän vastustuskyky toki kehittyy koko ajan lisää. Toivonkin ensi vuodelle meille kaikille terveyttä.

Oikein mukavaa uutta vuotta kaikille!